Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


torstai 7. toukokuuta 2015

Välihuomautus 69: Maastoutukaa 2015!

Maastojuoksun SM-titteleistä kamppaillaan tänä vuonna Sumatralla. Onneksi koski on nykyään kuivillaan, niin mahdollisesta epäonnistumisesta masentuneet eivät pääse sinne heittäytymään.

Pidemmittä puheitta ennakkokaavailut. Ennustettu mitalikolmikko joka sarjasta (taas vain Suomea edustavat Suomen kansalaiset huomioiden). Poisjääntien varalta myös kolme seuraavaa, eli juniorisarjoissa kuusi juoksijaa / sarja. Poisjääntitapauksissa sijaluvut muuttuvat vastaavasti. Aikuisten sarjoissa kymmenen ennakkosuosikkia. Pääasiassa siksi että miehissä puolet porukasta tuntuu ilmoittautuneen molempiin lajeihin ja jää luultavasti pois toisesta. 15-vuotiaita en rupea ennustamaan, kun tulosten ennustamisen osumatarkkuus tuossa iässä on samaa luokkaa akkainlehtien horoskooppien kanssa.

Jälkihuomautukset kisojen jälkeen kursiivilla. Poisjääneet jätetty huomioitta.
Loppusaldo: 6/9 mestaria veikattu oikein. Kaksi muuta mestaria oli veikattu kakkosiksi ja se viimeinen puuttuva kolmoseksi. Mestariksi veikatuista kolmesta "epäonnistujasta" kaksi pronssia ja yksi keskeytys.
Mitalisteista vastaava saldo 20/27. Seitsemästä yllätysmitalistista kolmen nimeä ei mainittu lainkaan kaavailuissa.
Yhdessä sarjassa (M22) mitalikolmikko meni täsmälleen oikein oikeassa järjestyksessä.
Lopuksi pitää vielä antaa kehuja etenkin juniorisarjalaisille. Voittajat haastateltiin ja Yle Areenasta löytyvistä TV-lähetyksistä voi havaita, kuinka kypsästi ja kohteliaasti kaikki vastasivat kysymyksiin. Jos en tietäisi paremmin, niin luulisin SUL:n antaneen perusteellisen evästyksen ja mediakoulutuksen. Mutta ei - kaikilla kyse on omasta ällistä ja kotikasvatuksesta. Näitä nuoria katsoessa usko Suomen tulevaisuuteen on vahva!


M 4 km
Jännityksen aiheena on miesten kisoissa taas kerran se, kuka juoksee ja kumpaa matkaa. Ristiinilmoittautumisia on jälleen pilvin pimein. Lyhyellä matkalla ennustaminen on erityisen vaikeaa, koska ei voi tietää ovatko tällä kertaa vahvoilla puolimaratoonarit vai mailerit. Mr. Maasto Jussi Utriainen osoitti jo kevätkuntonsa nappaamalla puolimaratonin SM-kultaa. Veikkaillaan Henaattorin olevan kuitenkin mestari, mutta vain toisella matkalla. Valitkoon itse kummalla. Ellei sitten Utriaisen kokemus jyrää, mutta jos se jyräisi niin ylivoimainen mestarisuosikki olisi Asmo Ahola, joka on mukana SM-maastoissa jo 35. perättäistä kertaa.
1. Henri Manninen
2. Jussi Utriainen
3. Riku Marttinen
4. Anders Lindahl
5. Mikael Bergdahl
6. Panu Jantunen
7. Aki Nummela
8. Martti Siikaluoma
9. Ville Heikkilä
10. Joonas Harjamäki
P.S. Otin osanottolistat Kilpailukalenterista, mutta nyt järjestäjien sivuille ilmestyneeseen listaan on tullut myös Janne Ukonmaanaho. Vaihtoehdot: a) kirjoitusvirhe, b) ilmoittautunut muuten kuin Kilpailukalenterin kautta. Jos b), niin b1) on ilmoittautunut varmuuden vuoksi eikä tule kuitenkaan paikalle, b2) on epänormaalissa kunnossa eli terve ja vie kaikki muut kebabkioskille, b3) on puolikuntoinen ja saattaa sijoittua miten tahansa.

Ukonmaanaho-Lindahl-Siikaluoma. Mannista (12.) ei voi laskea, koska juoksi myös pitkän matkan alle. Utriainen ei juossut. Ukonmaanahon osanotto varmistui viime hetkellä ja jos olisin tilanteen tiennyt, olisi hän ollut ykkönen, kuten P.S:ssä totesin. Eli siis mestari oikein ja hopeamitalistia veikkasin pronssille, pronssimitalisti oli pienoinen yllätys. Erityisen mielenkiintoiseksi asian teki se, että välillä jo kärkikaksikon kyydistä jäänyt Siika veti heidät lopussa kiinni ja haastoi tosissaan. Sen sijaan korkealle veikkaamani Marttinen floppasi 19. sijalla.

M 12 km (32)
Miesten pitkä matka juostaan ensin. Voitto menee varmaan Utriaiselle, ellei Manninen lähde. Jos lähtee, niin menee tiukaksi. Eikä pidä unohtaa Jaakko Niemistä, joka pisteli huhtikuun puolivälissä rapakon takana kympin alle puolen tunnin. Miika Takala ja Jarkko Järvenpää kamppailevat himmeämmistä mitaleista, muut ovat sitten statisteja. Mukana myös suunnistuksen maajoukkuemies Simo-Pekka Fincke, mutta ei asiaa kärkikahinoihin ellei reittiä ole merkitty huonosti.
1. Henri Manninen
2. Jussi Utriainen
3. Jaakko Nieminen
4. Miika Takala
5. Jarkko Järvenpää
6. Oskari Pennanen
7. Marko Tuokko
8. Matti Rauma
9. Antti-Pekka Niinistö
10. Tommi Hytönen
Utriainen-Järvenpää-Manninen. Siis kaksi mitalistia oikein.

N 6 km (36)
Se olisi sitten mitaleita erikoistarjouksessa. Kuningatar on poissa ja perintöprinsessa valitsi N22-sarjan, joten sijaishallitsijan paikka on vapaana. Viisi ensimmäistä kamppailee mitaleista, mutta sen jälkeen onkin vakavaa verenvähyyttä.
1. Johanna Peiponen
2. Elisa Karhu
3. Minna Lamminen
4. Janica Mäkelä
5. Minna Haka-Risku
6. Hanna Jantunen
7. Mira Tuominen
8. Henni Tofferi
9. Suvi Miettinen
10. Tiia Taipale
Peiponen-Mäkelä-Laakkonen. Karhu ei juossut, joten kaksi mitalistia oikein. Toisena maaliin tullutta Kristiina Mäkeä ei Tsekkiä edustavana lasketa, mutta sen verran täytyy mainita että Johanna Peiponen pisti Mäen yllättäen poikki ja pinoon. Tosin Kristiinalla ei ollut terävin päivänsä, mutta silti täytyy todeta Peiposen kehittyneen kovasti. Ensi kesänä nähdään kummia. Etenkin henkinen kypsyys on melkoisesti kehittynyt, tosin siitä oli vahvoja merkkejä jo viime kesänä. Neljäntenä maaliin tullut Mari Laakkonen tuli täysin puskista.

M22 6 km (29)
Jos tätä sarjaa katsoo, niin Suomen kestävyysjuoksun tulevaisuus näyttää hyvin synkältä. Oli vaikeaa löytää edes kuutta nimeä listalle. Mutta nuorilla miehillä on vielä aikaa kehittyä. Parin vuoden takainen M19-mestari Rautiainen oli viime vuoden poissa kuvioista ja olisi muuten suosikki, mutta ei vielä.
1. Eero Saleva
2. Henrik Goesch
3. Samuel Rautiainen
4. Otto Loukkalahti
5. Aleksi Uusipere
6. Matias Tiiro
Saleva-Goesch-Uusipere. Rautiainen ja Loukkalahti eivät juosseet, eli napakymppi. Muutenkin sarjan taso yllätti positiivisesti.

N22 4 km (23)
Kärkikaksikko menee kaukana edellä ja muut tulevat perästä. Pronssimitalin kohtalo on täysin auki, voi olla joku listan ulkopuolinenkin.
1. Oona Kettunen
2. Camilla Richardsson
3. Saara Nikander
4. Meri Rantanen
5. Emilia Maaskola
6. Viivi Rantanen
Richardsson-M.Rantanen-Kettunen. Nikander ei juossut, joten kärkikolmikko oikein joskin väärässä järjestyksessä. Kun toisen kierroksen aikana näin Camillan tulevan mutkasta selvästi Oonan edellä, leuka loksahti muutaman sentin alaspäin. Mutta Richardsson näyttää nyt jatkavan sitä tietä, mikä on ollut jo pari vuotta näkyvissä. En vielä esim. 2011 häntä kovin lupaavana pitänyt, mutta nyt mimmillä on totisesti tappamisen meininki menossa.

M19 6 km (43)
Onneksi 19-vuotiaat pojat eivät ota joukkuekilpailua 22-vuotiaita vastaan – tulokset olisivat luultavasti nolot vanhemman ikäluokan kannalta. Karjalainen voitti hallimestaruuden, mutta sieltä puuttunut Ihamäki oli selvästi kovempi maantiellä. Toisaalta aikuisten SM-halleissa Karjalainen voitti Ihamäen, joten ota tästä nyt sitten selvää. Mikkonen ja Ryynänen keskeyttivät molemmat maantiellä, mutta ovat kunnossa ollessaan kärkikamppailuissa.
1. Antti Ihamäki
2. Jiri Karjalainen
3. Samu Mikkonen
4. Robin Ryynänen
5. Pekka Antikainen
6. Miika Tenhunen
Ihamäki-Karjalainen-Tenhunen. Kärkikaksikko siis oikein, tosin odotettua selkeämmällä erolla. Karjalainen jäi alussa pistesijojen tuntumaan, mutta hilasi sitten itsensä sieltä mitaleille. Ihamäki haastoi maantiellä voittamansa Kennedy Charichan, jolla ei siis ole vielä Suomen kansalaisuutta. Etelä-Sudanista lähtenyt Charicha on ollut maassa vasta pari vuotta, mutta puhuu jo varsin hyvin suomea. Muutenkin asenne sopeutumishaluineen tuntuu olevan kohdillaan, joten odottelemme kansalaisuutta. Sitten vielä nimenmuutos vetämään merkkinä suomalaistumisesta, valitettavasti Charicha ei voi muuttua Saaritsaksi, koska se on jo käytössä. Vapaana olisi esim. Saaritsala?

N19 4 km (29)
Tässä sarjassa on kilpailujen selkein ennakkosuosikki. Sen jälkeen tuleekin hyvin tasainen melkein kymmenen nuoren naisen rypäs. Erikoisuutena sarjassa kahden suunnilleen samantasoisen Krista Lindholmin kamppailu sekä Kristojen että Lindholmien mestaruudesta.
1. Alisa Vainio
2. Johanna Matintalo
3. Noora Wallenius
4. Silja Meronen
5. Laura Nakolinna
6. Sofia Muinonen
Wallenius-Matintalo-Kivenmäki. Vainio keskeytti. Kaksi mitalistia siis oikein. Kivenmäki tipahti viimeisenä nimilistalta.

M17 4 km (61)
Tämänikäiset miehentaimet ovat pirullisia arvioitavia, sillä viimeiset kasvupyrähdykset ovat yhä päällä ja tekniikka saattaa mennä hetkessä solmuun. Samoin mopoilu, tytöt tai jokin muu nuorelle miehelle turmiollinen seikka vie helposti pään sekaisin – tai toisaalta näistä paraneminen saattaa nostaa harjoittelumotivaation ja tulokset täysin uudelle tasolle. Niinpä arviossa on luotettava pelkästään alkuvuoden tuloksiin eikä edelliskauden näyttöihin.
1. Tomi Lehto
2. Jere Alen
3. Kevin Sandell
4. Remi Lindholm
5. Konsta Hämäläinen
6. Wilho Hautala
Lehto-Hautala-Alen. Kaksi mitalistia siis oikein.

N17 4 km (48)
Käytännössä koko kärkijengi on loistanut poissaolollaan sekä SM-halleista että maantieltä, joten ei auta muu kuin katsoa kristallipalloon. Tasoltaan sarja on naisjunnujen sarjoista heikoin, mutta kaksi vanhempaa ikäluokkaa ovatkin melkoisen kovia.
1. Saija Seppä
2. Heidi Kuuttinen
3. Klaara Leponiemi
4. Silja Laukkanen
5. Katri Gauriloff
6. Marika Aarnio
Seppä-Kuuttinen-Snäll. Kaksi ensimmäistä oikein, Snäll jäi niukasti ennakkokaavailuista pois.

Ja yleisurheilullinen loppukevennys: minä olen kyllä tehnyt tämän homman pihdeillä, mutta kymmenottelun vuoden 2008 olympiavoittaja Bryan Clay löysi keihäälle uutta käyttöä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mihin unohtui Kristiina Mäki, naisten 6 km matkalta?

Jaska Brown kirjoitti...

Kristiina ei edusta Suomea, vaan Tsekkiä.