Yleisurheilussa yksilölajin olympiavoiton on saavuttanut kaikkiaan 675 urheilijaa. Sivumennen sanoen heistä 28 on suomalaisia. Selkeä enemmistö urheilijoista on miehiä, koska naisten lajit tulivat olympialaisiin vasta 1928 ja niitä oli pitkään vähemmän kuin miesten lajeja. Nykyinen lajiohjelma (22 yksilölajia miehillä) on ollut muuten sukupuolisymmetrinen vuodesta 2008, mutta naisten ohjelmasta puuttuu 50 kilometrin kävely. Miesten lajiohjelma vakiintui kävelyjä vaille nykyiseksi 1928. Kaksi kävelymatkaa on ollut ohjelmassa vuodesta 1948, mutta lyhyempi matka vaihtui kymmenestä 20 kilometriin 1956 ja vuonna 1976 50 kilometrin kävelyä ei ollut ohjelmassa. Naisilla lajeja oli aluksi selvästi vähemmän, ensimmäisen kerran ohjelmassa 1928 oli vain viisi yksilölajia, kun miehillä niitä oli 21. Vähitellen naisten lajien määrä lisääntyi ja puoleen miesten lajimäärästä (11 - 22) yllettiin 1964. Kahdenkymmenen yksilölajin rajapyykki saavutettiin sopivasti vuonna 2000 ja nykyinen tilanne on siis 21-22.
Yksilölajien olympiavoittajien joukossa jokainen elämäntarina on kirjan arvoinen - miesten maratonin olympiavoittajien traagisia vaiheita olen kerran käsitellytkin. Tällä kertaa menin sitten tutkimaan, ketkä näistä 675 olympiavoittajasta ovat eläneet vanhimmiksi ja ketkä kuolleet nuorimpina. Kuten yleisesti tiedetään, naiset elävät keskimäärin miehiä vanhemmiksi, mikä asiaa tuntevien mukaan johtuu siitä että miehet joutuvat kestämään naisia. Näillä listoilla vanhimmaksi eläneiden joukossa on kuitenkin ylivoimainen enemmistö miehiä, koska ennen toista maailmansotaa olympiavoiton saavuttaneista vain harva oli nainen lajien vähäisyyden takia. Naispuolisista olympiavoittajista on itse asiassa kuollut vain 29, kun taas miehissä kuolleita on moninkertaisesti.
Tekninen huomautus: Tekstissä ikävuodet on ilmoitettu täysinä vuosina. Ikä on kuitenkin laskettu päivän tarkkuudella. Esimerkiksi jos listoissa mainitaan kaksi 74-vuotiasta henkilöä, heidät on laitettu oikeaan ikäjärjestykseen. Samoin, jos tekstissä puhutaan esimerkiksi tietyn lajin vanhimmasta olympiavoittajasta, saman lajin alle on yhdistetty lajit, jotka ovat käytännössä korvanneet toisensa olympiaohjelmassa (10 km kävely / 20 km kävely, naisten 3000 m / 5000 m, naisten 80 m aidat / 100 m aidat, naisten viisiottelu / seitsenottelu). Ohjelmasta kokonaan pois jääneitä lajeja (esim. maastojuoksu) ei ole tässä yhteydessä käsitelty erikseen, vaikka ne kokonaisluettelossa ovatkin mukana. Kaikki kävelyt on yhdistetty tittelin "kävely" alle, koska naisilla on aina ollutkin vain yksi kävelymatka ja miesten lyhyemmän matkan pituus on vaihdellut 10/20 km välillä.
Kymmenen vanhimmaksi eläneen yksilölajin olympiavoittajan listalle pääsemiseen vaaditaan noin 92,5 vuoden ikä. Aluksi erikseen ne lajit, joiden olympiavoittajia ei kymmenen vanhimman joukossa ole. Kaikki ikäjärjestyksessä nuorimmasta vanhimpaan:
N 3000 m esteet: Gulnara Galkina, 36 v (elossa)
N seiväs: Stacy Dragila, 43 v (elossa)
N moukari: Olga Kuzenkova, 44 v (elossa)
N kolmiloikka: Inessa Kravets, 48 v (elossa)
N kävely: Jelena Nikolajeva, 48 v (elossa)
N 10 000 m: Olga Bondarenko, 54 v (elossa)
N 400 m aidat: Debbie Flintoff-King, 54 v (elossa)
N maraton: Joan Benoit, 57 v (elossa ja hyvissä voimissa - maraton tänä vuonna 2.52.10!)
N 5000 (3000) m: Maricica Puica, 64 v (elossa)
N 1500 m: Ludmila Bragina, 71 v (elossa)
N 400 m: Betty Cuthbert, 76 v (elossa)
N 800 m: Lina Radke, 79 v
M kävely: Harold Whitlock, 82 v
M 1500 m: Luigi Beccali, 82 v
N kuula: Galina Zybina, 83 v (elossa)
M pituus: Gregory Bell, 84 v (elossa)
N 200 m: Fanny Blankers-Koen, 85 v
M moukari: Pat O'Callaghan, 86 v
M 5000 m ja M 10 000 m: Ville Ritola, 86 v (vanhimmaksi elänyt suomalainen yleisurheilun olympiavoittaja on Armas Taipale, joka kuoli kahdeksan päivää Ritolaa vanhempana)
M keihäs: Cyrus Young, 86 v (elossa)
M korkeus: Duncan McNaughton, 87 v
M 400 m: George Rhoden, 87 v (elossa)
N kiekko: Halina Konopacka, 88 v
N pituus: Olga Gyarmati, 89 v
N 80 m (100 m) aidat: Ondina Valla, 90 v
M 100 m ja 110 m aidat: Harrison Dillard, 91 v (elossa)
M 3000 m esteet: Horace Ashenfelter, 92 v (elossa)
M 200 m: Walter Tewksbury, 92 v
N korkeus: Esther Brand, 92 v (elossa, vanhin elossa oleva yksilölajin voittaja Dana Zátopkova on kymmenen päivää vanhempi)
M 800 m: John Woodruff, 92 v
10. Alain Mimoun, 92 v
Vanhimmaksi elänyt maratonin olympiavoittaja sai lisäksi ratamatkoilla kolme olympiahopeaa. Sitä ennen hän oli taistellut viisi vuotta toisessa maailmansodassa ja haavoittunut vakavasti jalkaansa. Juoksulenkeillä hän kävi aivan viimeisiin vuosiinsa asti, mutta kunnioitettavin saavutus taisi silti olla noin vanhaksi eläminen, koska mies oli tehnyt hengenvaarallisen tempun kääntymällä muslimista kristityksi vain vuosi ennen olympiavoittoaan.
9. Wilbur Thompson, 92 v
Luulisi, että raskastekoisina kuulantyöntäjät kuolisivat nuorina. Hämmästyttävän moni kuulantyönnön olympiavoittaja on kuitenkin elänyt iäkkääksi.
8. Clarence Houser, 93 v
Hammaslääkäri (miten hitossa heittäjäjärkäleen sormet mahtuivat kenenkään suuhun?) "Bud" Houser on sekä kuulantyönnön että kiekonheiton vanhimmaksi elänyt olympiavoittaja. Kiekonheitossa kultaa tuli jopa kahdesti.
7. Chuhei Nambu, 93 v
Kolmiloikan olympiavoittaja on hyvä esimerkki japanilaisten pitkäikäisyydestä.
6. Mikio Oda, 93 v
Vanhimmaksi elänyt kolmiloikan olympiavoittaja päihitti maanmiehensä puolella vuodella.
5. Tilly Fleischer, 93 v
Vanhimmaksi elänyt naisolympiavoittaja otti kultaa keihäässä. Ihan kaikki keihäät eivät tainneet kuitenkaan olla sektorissa, koska hän väitti 60-luvulta alkaen yhden tyttäristään olevan Adolf Hitlerin avioton lapsi. Asema vanhimmaksi eläneenä naisvoittajana on uhattu, äskettäin 92 vuotta täyttäneet Dana Zátopkova ja Esther Brand hengittävät niskaan.
4. Frank Foss, 93 v
Seiväshypyn olympiavoittaja ei ole kuitenkaan lajinsa ennätysmies.
3. Helge Lövland, 93 v
Norjalainen on kymmenottelun vanhimmaksi elänyt olympiavoittaja.
2. William Miller, 94 v
Seiväshypyn vanhimmaksi elänyt olympiavoittaja.
1. Robert Tisdall, 97 v
Vanhimmaksi eläneellä yksilölajin olympiavoittajalla oli värikäs elämänkaari. Hän syntyi Sri Lankassa (tai silloisessa Ceylonissa), eli Pohjois-Irlannissa ja opiskeli Cambridgessa, mutta edusti sukujuuriensa takia Irlantia, muutti asumaan Etelä-Afrikkaan, josta kahvifarmariksi Tansaniaan ja elämän loppuvuosiksi karjatilalliseksi Australiaan. Ainutlaatuinen oli myös olympiavoitto 400 metrin aidoissa, sillä kilpailun neljä ensimmäistä ovat kaikki kyseisen lajin olympiavoittajia. Tisdall itse voitti tietysti kyseisen vuoden 1932 kilpailun, hopeamitalisti Glenn Hardin voitti neljä vuotta myöhemmin 1936, pronssimitalisti Morgan Taylor oli voittanut 1924 (Suomen Erik Wilén sai tuolloin hopeaa) ja neljänneksi tullut David Burghley oli edellinen olympiavoittaja 1928.
Kunniamaininta: Vuonna 1932 naisten 4 x 100 metrin viestijoukkueessa tuolloin 18-vuotiaana kultaa saanut Evelyn Furtsch täytti sata vuotta huhtikuussa 2014 ja on yhä elossa.
Kymmenen nuorimpana kuolleen yksilölajin olympiavoittajan listalle pääsemiseen vaaditaan iäksi enintään 32,5 vuotta. Aluksi erikseen ne lajit, joiden olympiavoittajia ei kymmenen nuorimpana kuolleen joukossa ole. Koska yleensä kyseessä ovat kohtuullisen nuorena kuolleet, kuolinsyy on mainittu, jos se on tiedossa. Jokaisesta miesten lajista löytyy olympiavoittajia, jotka ovat jo kuolleet. Sen sijaan naisten lajeissa on peräti kymmenen sellaista, joiden jokainen olympiavoittaja on yhä elossa. Nämä lajit ovat 400 m, 1500 m, 5000 m, 10 000 m, maraton, 400 m aidat, 3000 m esteet, seiväs, kolmiloikka ja kävely. Kaikki ikäjärjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan:
N 800 m: Lina Radke, 79 v
N kuula: Tamara Tyshkevitsh, 66 v
N viisiottelu (seitsenottelu): Irina Press, 64 v
M kymmenottelu: Jim Thorpe, 64 v (sydänkohtaus)
N korkeus: Miloslava Rezkova, 64 v (syöpä, lokakuussa 2014)
N pituus: Angela Voigt, 61 v (sairaus)
N kiekko: Lillian Copeland, 59 v
M 200 m: Andrew Stanfield, 57 v
M keihäs: Eric Lemming, 50 v (12 vuotta aiemmin sairastetun espanjantaudin seurauksiin)
M kävely: Leonid Spirin, 49 v
M seiväs: Tadeusz Slusarski, 48 v (auto-onnettomuus, jossa kuoli myös kuulantyönnön olympiavoittaja Wladyslaw Komar, 58 v)
M 400 m aidat: John Akii-Bua 47 v (vatsasyöpä)
M moukari: Juha Tiainen 47 v (keuhkokuume)
M pituus ja kolmiloikka: Myer Prinstein, 46 v (sydänkohtaus)
N 80 m (100 m) aidat ja keihäs: Mildred Didrikson, 45 v (paksusuolen syöpä)
M 100 m: Charles Paddock, 42 v (lento-onnettomuus)
M 1500 m: Jack Lovelock, 39 v (metro-onnettomuus)
N 100 m ja 200 m: Florence Griffith-Joyner, 38 v (sairaskohtaus)
M kiekko: Martin Sheridan, 36 v (keuhkokuume)
M 10 000 m: Janusz Kusocinski, 33 v (saksalaiset teloittivat Puolan vastarintaliikkeen jäsenenä)
M 400 m: Wyndham Halswelle, 32 v (kaatui I maailmansodassa)
10. Cornelius Johnson, 32 v
Nuorimpana kuollut korkeushypyn olympiavoittaja työskenteli kauppalaivastossa leipurina, sairastui kesken risteilyn keuhkokuumeeseen ja kuoli matkalla sairaalaan.
9. Hans Woellke, 32 v
Kuulantyönnön olympiavoittaja jäi Valko-Venäjällä partisaanien vangiksi 1943. Kuten odotettua, nämä hirttivät käsiinsä joutuneen poliisikapteenin.
8. Bronislaw Malinowski, 30 v
Nuorimpana kuollut estejuoksun olympiavoittaja menehtyi reilu vuosi olympiavoittonsa jälkeen auto-onnettomuudessa.
7. Gunnar Höckert, 29 v
Nuorimpana kuolleen 5000 metrin olympiavoittajan ura oli päättynyt hänen sairastuttuaan nivelreumaan. Reservin vänrikki kaatui talvisodassa 11.2.1940 30-vuotispäivänsä aattona. Useita panssarivaunuja tuhonnut Höckert oli onnistunut valtaamaan vihollisen panssarivaunun ja sieltä ulos kömpiessään hän sai kuolettavan osuman.
6. Ralph Rose, 28 v
Kuulantyönnön kolminkertainen olympiavoittaja (yksi voitoista tuli ainutkertaisesti ohjelmassa olleesta molempien käsien yhteistuloksesta, samoissa kisoissa hän jäi varsinaisessa kuulassa hopealle) on lajinsa nuorimpana kuollut. Hän sairastui 28-vuotiaana kohtalokkaasti lavantautiin.
5. Alfred Tysoe, 27 v
Nuorimpana kuollut 800 metrin olympiavoittaja sairastui reilu vuosi voittonsa jälkeen keuhkopussintulehdukseen, joka vielä vuonna 1901 saattoi ilman antibioottihoitoa surmata huippukuntoisenkin nuoren miehen.
4. Kamila Skolimowska, 26 v
Vasta 17-vuotias Skolimowska voitti täysin yllättäen naisten moukarinheiton ensimmäisen olympiakullan 2000. Hän kuoli harjoitusleirillä Portugalissa yllättäen ilmenneeseen keuhkoveritulppaan. Skolimowska on naisista nuorimpana kuollut olympiavoittaja.
3. Samuel Wanjiru, 24 v
Vain 21-vuotiaana maratonin olympiakultaa 2008 voittanut kenialainen menehtyi epäselvissä oloissa 2011 pudottuaan parvekkeelta. Oliko kyseessä itsemurha vai onnettomuus, jäi selvittämättä.
2. Konstantinos Tsiklitiras, 24 v
Nyttemmin jo unholaan jääneissä vauhdittomissa hypyissä kilpailtiin olympialaisissa vuoteen 1912 asti, jolloin Tsiklitiras voitti kultaa vauhdittomassa pituudessa. Puoli vuotta myöhemmin hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi Kreikan joutuessa ensimmäiseen Balkanin sotaan. Tsiklitiras sairastui rintamalla kohtalokkaasti aivokalvontulehdukseen. Hän lienee lyhimmän aikaa olympiavoittonsa jälkeen kuollut yleisurheilija.
1. George Saling, 23 v
Vuonna 1932 Saling voitti kultaa 110 metrin aidoissa. Vain kahdeksan kuukautta myöhemmin hän menehtyi auto-onnettomuudessa.
Vähintäänkin erikoinen sattuma on, että sekä vanhimmaksi elänyt että nuorimpana kuollut yleisurheilun yksilölajin olympiavoittaja ovat samoista kisoista (1932) ja vieläpä molemmat aitajuoksijoita.
Odottamaton pelko
9 tuntia sitten
6 kommenttia:
Vanhimmaksi eläneissä ei ole lainkaan kestävyysurheilijoita. Mikä on outoa, koska voisi kuvitella jonkun maratoonarin olevan se pitkäikäisin kääkkä.
Voisi kuvitella, että raskas harjoittelu kuten raskas työkin kuluttaa ruumista nopeasti. Joten kestävyysurheilijat kuolevat nuorehkoina.
Tiettävästi Lou Gehrigin tauti (ALS) on yliedustettuna kestävyys- ja kamppailulajien harjoittajien keskuudessa.
Oho! Olisin arvannut, että olympiavoittajista useampi olisi elellyt satavuotiaaksi asti
Gunnar Höckertistä tuli mieleen, että jos hän olisi saanut elää koko sodan hengissä, niin näinköhän hänet tunnettaisiin olympiakullan lisäksi myös Mannerheim-rististä.
K.o.o.: Sattumaa ja osittain selitettävissä. Kestävyysjuoksun olympiavoittajat olivat ennen toista maailmansotaa valtaosin suomalaisia, jotka eivät elä pitkäikäisiksi kansainvälisessä vertailussa. Lisäksi kaksi kaatui sodassa. Samoin kestävyyslajit maratonia lukuun ottamatta tulivat ohjelmaan vasta 1912, joten niissä oli vähemmän voittajia kuin muissa lajeissa. Itse asiassa vuonna 1908 oli ohjelmassa 5 mailin juoksu, jonka voittaja Emil Voigt eli 90-vuotiaaksi.
IM: Jaa, tiesin tuon kamppailulajijutun. Kestävyysurheilupuolelta tiedän yhden huippujuoksijan, joka kuoli pari vuotta sitten ALS:iin, mutta muita ei tule mieleen.
Topalassu: Pieni otos. Alle tuhat, ja heistäkin yli sata vuotta sitten syntyneitä karkeasti arvioiden vain parisataa. Odotusarvo on reilusti alle yhden.
YP: Voi olla noinkin. Mannerheim-ristin ritareissa oli suhteettoman suuri osuus urheilijoita.
Lähetä kommentti