Kalevan Kisat on sitten käyty ja maa voi taas alkaa kohota Vaasan seudulla normaalia 8,5 millimetrin vuosivauhtiaan, kun paikalta on poistunut monituhatpäisen yleisurheiluväen aiheuttama lisäpaine. Tein pari vuotta sitten tutkimuksen, jossa vertailin Kalevan Kisojen tasoa kautta aikojen. Linkistä voivat uudet lukijat tutustua asiaan. Edellisen vuoden tapaan päivitän tilanteen samalla periaatteella eli kolmihenkisten joukkueiden "maaottelut" kaikkia historiallisia Kalevan Kisoja vastaan. Tämä tuottaa tälle vuodelle 105 ottelua, koska kyseessä olivat 106. Kalevan Kisat.
Käytännössä taso oli hyvin tarkkaan sama kuin viime vuonna. Vuosi 2013 häviää vuodelle 2012 niukasti, pistein 393-399. Tämän vuosituhannen kisoista vuosi 2013 voittaa vuodet 2008 ja 2011. Kultaisilta 80- ja 90-luvuilta tulee joka kerta takkiin. Lisäksi tappio tulee vuoden 1976 kisoille.
Kokonaissaldona vuosi 2013 kerää 73 voittoa ja 32 tappiota. Tämä vie sen kaikkien aikojen taulukossa sijalle 34. Vuodella 2010 on sama määrä voittoja, mutta parempi piste-ero. Vuosi 2012 on sijalla 30, saldona 76 voittoa ja yksi tasapeli. Listalla tätä vuotta alempana ovat nuo edellä mainitut 2008 ja 2011.
Varhaisten vuosien kisoja vastaan tämä vuosi ottaa tietysti joka lajissa aina 16-6 -voiton. Ensimmäinen pistemenetys tapahtuu vuoden 1916 kisoja vastaan; silloinen 1500 metrin voittaja olisi ollut ajallaan tämänvuotisessa taktiikkahissuttelussa toinen. Ensimmäinen lajitappiokin tulee tietysti 1500 metrillä, vuoden 1921 kisat voittavat 13-9.
70-luvun tuloksia haikaileville huomautettakoon, että tämä vuosi pesee esimerkiksi kultaisen olympiavuoden 1972 pistein 349-289.
9 kommenttia:
Hyvä juttu, että pestään vuosi -72, siis taso neljänkymmenen vuoden takaa. Silti silloin oli realistista odottaa arvokisamitalia erilaisilta juoksumatkoilta 800 metristä ylöspäin, nyt sellaisesta unelmoiva on syytä teljetä laitokseen.
Viidellä tonnilla vissiin jäätiin pari minuuttia maailman kärjestä, eikä suuria otsikoita saatu kuin - taas - keihään valinnoista. Kyseessä oli siis keihästä lukuunottamatta harrastelijoiden kisat, ehkä vielä kolmiloikan voittotuloskin oli maininnan arvoinen. Koko roskan seurauksena oli miniatyyrikokoinen MM-joukkue, joka sekin tulee tuottamaan enemmän surua kuin iloa. Valitettavasti.
Anonyymi: Kiitoksia kommentista. Olisin oikeastaan voinut kirjoittaa tuon provona itsekin päästäkseni vastaamaan. Kommentti tiivistää erinomaisen hyvin ne virhekäsityksistä johtuvat ongelmat, jotka yleisurheilulla on julkisuuskuvansa kanssa. Ainoastaan doping puuttuu ja sen käsittelen vielä erillisenä. Tarkoitukseni ei ole mitenkään loukata, vaan sivistää. Älä ota henkilökohtaisesti.
Nyt juoksumatkamitalista unelmoiva on tosiaan syytä teljetä laitokseen. Mutta tämä on siirtymävaihe. Viime kesänä tilanne oli vielä toinen, ilman valitettavaa harha-askelta emme voi tietää olisiko Suomi saanut estejuoksusta olympiamitalin. Ensi kesänä meillä on taas EM-kisoissa montakin potentiaalista mitalistia, mikäli harjoituskausi menee kuten suunniteltu.
Viidellä tonnilla jäätiin pari minuuttia maailman kärjestä. Ei mestaruuskisoissa yleensä tulosta tehdäkään, kuten tonnivitosella nähtiin. Osaltaan kehnoa tulosta vitosella selittää sunnuntain karmean painostava hellekeli. Toisaalta naisten esteissä nähtiin maailmanluokan tulos kelistä (ei kuitenkaan niin paha kuin sunnuntaina) huolimatta.
Harrastelijoiden kisat. No niin tietysti olivat. Yli puolet osanottajista on täysin amatöörejä. Heidän vuositulonsa urheilusta ovat luokkaa parinsadan stipendi seuralta ja saman verran palkintoina. Noin kymmenen prosenttia porukasta tienaa sen verran, että kykenee keskittymään urheiluun täysipainoisesti. Tosin käytännössä kaikki heistä opiskelevat siinä samalla. Pelkästään ammattimaisesti urheilevia on vain kourallinen.
Yleisurheilun kirous on siinä, että taso näkyy heti ja välittömästi. Verrataan nyt vaikka siihen toiseen lajiin, joka on yhtä globaalisti harrastettu eli jalkapalloon. Veikkausliigan pelaajia pidetään - ainakin pistesijoille Kalevan Kisoissa jääviin yleisurheilijoihin nähden - huippu-urheilijoina ja käytännössä kaikki ovat ammattilaisia, vaikka leipä ei kovin leveä olekaan. Suomen liiga on UEFA:n rankingin mukaan Euroopan 36. paras pääsarja. Kun huomioi kovimpien maiden alemmat sarjatasot ja Euroopan ulkopuoliset maat, Veikkausliiga lienee noin 150. kovin futissarja. 150 sarjaa, keskimäärin 15 joukkuetta, 20 pelaajaa joukkueessa, tekee 150 x 15 x 20 = 45 000 futaria. Veikkausliigan normifutari on siis lajissaan noin 50 000. paras maailmassa. Jos on maailman 50 0000. paras vitosen juoksija, en tiedä paljonko kuluu aikaa mutta päätellen olemassa olevasta tilastoaineistosta (reilu tuhat parasta tiedossa), voi approksimoida että tulos olisi jotain 18 minuutin luokkaa.
Muihin lajeihin kuin jalkapalloon yleisurheilua - ei ainakaan muita kuin juoksulajeja - ei periaatteessa kannata verrata, koska mitkään muut lajit eivät ole yhtä helppoja harrastuksen aloittamisen kannalta eivätkä yhtä laajalle levinneitä. Mutta jos nyt sen verran, että vilkaistaan suunnistusta. Tuore maailmanmestari Mårten Boström yritti vuosikausia juoksijana huipulle, parhaina ratasaavutuksina SM-pronssit kympillä ja esteissä. Kympillä ennätys on 29.16 ja esteissä 9.05. Moninkertaista maailmanmestaria Minna Kauppia pidetään naissuunnistajistamme selvästi nopeimpana ja hän on useita kertoja ollut mukana SM-maastoissa - siis suunnistajalle läheisempi kilpailumuoto ratajuoksuun verrattuna. Parhaat saavutukset kolme pronssia, eli umpisurkeilta suomalaisilta naiskestävyysjuoksijoilta on tullut takkiin. Menestyssuunnistajat muuten toivotettiin tervetulleiksi Kalevan Kisoihin, vaan eipä näkynyt.
(jatkuu...)
(...jatkuu)
Mitä miniatyyrikokoiseen MM-joukkueeseen tulee, niin onhan se Suomen mittapuulla hävyttömän pieni ja ainoa oikea tavoite on kasvattaa se suuremmaksi kahden vuoden kuluttua. Pieni selitys ovat tiukentuneet tulosrajat, nykyään kisoihin pääsee vähemmän urheilijoita. (Tämä on minulle kerrottu, en rupea tsekkaamaan.) Joka tapauksessa kisoissa on noin kaksituhatta urheilijaa. Suomalaisia on vähemmän kuin joka tuhannes ihminen maailmassa. Tästä laskien odotusarvo on, että kisoissa olisi noin kaksi suomalaista. Tähän nähden 11 urheilijan joukkue on kooltaan viisinkertainen. Ja tuottaahan se joukkue surua, jos menestysodotukset ovat samalla tasolla kuin jonkin globaalisti marginaalisen lajin kuten suunnistuksen, jääkiekon tai mäkihypyn tasolla.
Ja sitten vielä siitä dopingista, joka jäi kommentista puuttumaan. En ollut mukana kuvioissa silloin kun sitä 80-luvulle asti käytettiin melko yleisesti ja siksi voinkin sanoa, etten tiedä YHTÄÄN AINUTTA suomalaisyleisurheilijaa, joka käyttäisi tai jonka edes vahvoin syin voisi epäillä käyttävän. Kontrolli on varsin tiukka. Omalla valmennettavalla oli esimerkiksi urheiluun liittymätön terveysongelma, josta lääkäri totesi "jos olisit normaali-ihminen, tämä hoidettaisiin helposti kortisoniruiskeella, mutta kun olet urheilija niin ei auta muu kuin odottaa että paranee itsestään." Mutta suuren yleisön mielikuva on toinen. Käryjä ei tapahdu niissä lajeissa, joissa dopingkontrolli on heikko tai olematon ja taloudelliset mahdollisuudet dopingin ammattimaiseen käyttöön sekä peittelyyn moninkertaiset. Lajissa X, joka täyttää nämä edellytkset, SAATTAA vaikka 80 % urheilijoista olla enemmän tai vähemmän douppaajia, vaan käryjä ei käy. Sen sijaan yleisurheilussa, jossa erään alan ammattilaisen arvion mukaan 20 % maailman huipuista on vähintään kerran kokeillut kiellettyjä menetelmiä, käryjä käy. Seuraus on se, että suuren yleisön silmissä laji X on puhdas ja yleisurheilu douppauksen saastuttama.
Olisi kiinnostavaa nähdä sama vertailu maailmantilastoista, onko tulostaso maailmalla noussut ja meillä ei vastaavasti. Pärjäisivätkö 1970-luvun kestävyysjuoksijat maailmantilastoissa? Oma veikkaus on, ettei 1970-luvun TOP-10 tuloksilla päästäisi TOP-10:een enää. Päästäisiinkö edes TOP-100:aan.
Ei käsittääkseni ole mitään virhekäsitystä siinä, että Munchenin aikoihin Suomessa oli kestävyyslajeissa matkalla kuin matkalla realistisia mitalikandidaatteja, nyt ei ole eikä ihan äkkiä tulekaan. Tietysti vertailu on vähän vaikeata, kun naisten lajeissa pisin matka taisi olla tonnivitonen noihin aikoihin.
Enkä todellakaan ota kommenttiasia henk.koht., kuten toivon mukaan et ottanut omaanikaan.
Ei urheilua arvosteta eikä siitä kiinnostuta siksi, että kilvoitellaan sijoista 100-200 tai 10-20. En sano, että tämä olisi oikein näille sijoille sijoittuvia kohtaan, mutta näin vain asia menee, eikä ole mielestäni kohtuutonta vaatia tämän asian ymmärtämistä myös lajiniiloilta. Julkisuus kun ei ole oikeudenmukaisen prosessin kuvajainen.
Mitä tulee futikseen, niin suomalainen on siinä pahnan pohjimmainen, ja todellisuudessa kaukana ammattimaisesta. Ei viidensadan euron kuukausikorvauksella kukaan elä, ei edes suomalainen spede-palloilija. Taaskaan median tai julksiuuden oikeudenmukaisuusperiaate ei toimi, koska Suomi-futiksesta ylipäänsä kirjoitetaan. Käytännössä pitäisi kirjoittaa vain Neymarista ja kumppaneista. Mikään lehti ei kuitenkaan taitaisi kauaa elää, jos se alkaisi systemaattisesti ignoroida futista, sen verran suosittua se on. Oli muuten hupaisaa, kun Intian matkalla taannoin tulin huomanneeksi, kuinka valtavan suosittua futis on Intiassa, ainakin tv-tarjonnan perusteella. Silti kukaan ei ole kuullut intialaisesta futarista, eikä maalla ole minkäänlaista menestystä asiassa. Silti kotimaankin futis näkyi ruudussa. Se kertoo lajia kohtaan tunnetusta mielenkiinnosta, jota ei voi selittää paikallisen tason heikkoudella/kovuudella. Futis kun on käytännössä kaikkialla ykköslaji.
Enkä pidä ollenkaan mahdottomana ajatuksena sitä, että harrastelijoista ja penkkiurheilijoista futis tuntuu mielekkäämmältä ja kiinnostavammalta kuin kymppitonnin juoksu.
Se lienee selvää, että suomalaisella amatööritason yleisurheilulla ei olla lähelläkään maailman kärkeä, mutta silti ylivoimaisesti jokaista toisen lajin harjoittajaa edellä, jos kriteerinä käytetään sitä, kuinka nopeasti kiertää 400 metrin mittaista rataa. Futiksessa pidetään kuntoihmeenä tyyppiä, joka juoksee 3600 cooperissa. Tuolla luvulla ei taida päästä edes c-maajoukkueeseen kestävyyslajeissa.
Mutta kun - taas kerran - lajeja kohtaan tunnettu mielenkiinto tms. ei noudata yhden ulottuvuuden periaatetta. Itse asiassa on pieni ihme, että Kalevan Kisoista kirjoitetaan noinkin paljon, kun todellakin ollaan amatööritasolla.
Suomalainen yleisurheilu ei varmasti käytä dopingia, sen paljastavat tuloksetkin. Tämä lienee selvää. Liian monta käryä on käynyt maailman huipulla, jotta uskoisin sinne päästävän puhtain keinoin, joten ainoaksi tavaksi jää...
Minulla ei siis ole mitään yleisurheilua tai tarkemmin kestävyyslajeja kohtaan, mutta Kalevan Kisat eivät kyllä innosta yhtään. MM-kisoja sen sijaan seuraan suurella mielenkiinnolla. En usko olevani ainoa lajissani.
Kari: Kyllä, taso maailmalla on noussut selvästi. Kuinka paljon, sen tutkiminen olisi väittärin tai vähintäänkin gradun paksuisen opuksen arvoinen paikka (vink vink Jyväskylän suuntaan) enkä siihen pysty perusteellisesti paneutumaan. Kysymys oli kuitenkin niin mielenkiintoinen ja pikaiseen suuntaa-antavaan yksipuoliseen koeporaukseen riittävää dataa on saatavilla, että kirjoitan asiasta välihuomautuksen heti kun saan pika-analyysin tehtyä.
Ano: En ottanut henkkoht. Mukavaa käydä asiallista debattia. Muutamia kommentteja:
Ei urheilua arvosteta eikä siitä kiinnostuta siksi, että kilvoitellaan sijoista 100-200 tai 10-20.
Totta. Itsekin nuorena kiinnostivat aina voittajat lajista riippumatta. Vasta viisastuttuani aloin vähän hahmottaa, että ehkä maahockeyn SM-kulta ei vastaa koripallon SM-kultaa. Tämä on syy siihen, että jaksan säännöllisesti kirjoittaa eri lajien keskinäisestä vaativuudesta.
Mitä tulee futikseen, niin suomalainen on siinä pahnan pohjimmainen, ja todellisuudessa kaukana ammattimaisesta.
Sen verran läheltä olen sattuneista syistä päässyt seuraamaan, että kyllä Veikkausliigassa säännöllisesti kentällä esiintyvä futari kapean leipänsä tienaa. Tuo tieto jalkapallon seuraamisesta Intiassa oli melkoinen yllätys. Luulin että kriketti on ainoa oikea. Jostain syystä muuten Intian huippuseuroista melkoinen osa tulee pieneltä Goan alueelta - lieneekö Portugalin siirtomaavallalla vuoteen 1961 asti vaikutusta asiaan?
Enkä pidä ollenkaan mahdottomana ajatuksena sitä, että harrastelijoista ja penkkiurheilijoista futis tuntuu mielekkäämmältä ja kiinnostavammalta kuin kymppitonnin juoksu.
Tietysti tuntuu. Pallopelissä tapahtuu koko ajan, kun taas yleisurheilussa vaaditaan jo joltisenkinmoista asiantuntemusta että näkee muutakin kuin sen kuka johtaa ja kuinka paljon.
Futiksessa pidetään kuntoihmeenä tyyppiä, joka juoksee 3600 cooperissa. Tuolla luvulla ei taida päästä edes c-maajoukkueeseen kestävyyslajeissa.
Epäilen että kovin moni suomalaisfutari ei tuota temppua tee, toki varmasti muutamat. Vauhdilla vedettäisiin 3000 metriä tasan kymmeneen minuuttiin. SUL:n luokituksessa C-luokan raja on 10.15. A-luokan raja (eli Kalevan Kisojen sisäänpääsyraja, tosin kolmostahan siellä ei juosta) on 8.35. Cooperissa sillä vauhdilla menisi niukasti alle 4200.
Ylempänä viittasin "sattuneisiin syihin", tunnen melkoisen hyvin erään Veikkausliigassa kohtuullisen uran tehneen kenttäpelaajan, joka ei koskaan saanut Cooperissa kolmea tonnia rikki. Nopeutta ja räjähtävyyttä kyllä sitten löytyi sen verran, että pienellä lajitreenillä olisi saattanut päästä Kalevankisatasolle pikajuoksijana.
(jatkuu...)
(...jatkuu)
Liian monta käryä on käynyt maailman huipulla, jotta uskoisin sinne päästävän puhtain keinoin.
Sanoisin että liian moni on jäänyt käryämättä, jotta uskoisin ettei sinne muka voisi päästä puhtain keinoin. No, toki sitä itselläkin joskus epäilyjä oli. Olivatko testausmenetelmät luotettavia? Uskallettiinko käräyttää, vaikka käry kävikin? Nyt kuitenkin voin sanoa, että tiedän, että ainakin kestävyysjuoksussa voidaan päästä puhtain keinoin ME-tuloksiin, koska:
1) Dopingkontrolli on nykyään tehokasta ja siitä huolimatta kestävyysmatkoilla maailman kaikkien aikojen listat päivittyvät koko ajan, toisin kuin heittolajeissa (etenkin naisten).
2) Lajissa ei liiku niin iso raha, että vilunkimiehillä olisi varaa kulkea kehityksen kärjessä testaajien edellä.
3) Yksittäinen urheilija ei tuohon pysty, vaan pitää olla melkoinen taustajoukko ja se ei ole yksityisesti taloudellisesti kannattavaa. Italian ja Espanjan 80- ja 90-lukujen saavutukset perustuivat tietääkseni valtion tuella tehtyyn douppaukseen.
4) Dopingin käyttäjien uran tunnistaa yleensä a) äkillisestä tulosparannuksesta ja b) lyhyestä kestosta. Esimerkiksi maratonin ME-juoksijat Haile Gebrselassie ja Paula Radcliffe eivät täytä kumpaakaan ehtoa, kun taas kohdassa 3 mainittujen maiden huippumiehet poikkeuksetta a-kohdan ja usein myös b:n.
5) Omat valmennuskokemukset. Kun tietää mitä tällä valmennuksella ja harjoituksella on saatu aikaan, niin siitä suhteuttaen huippulahjakkaalle, vuosikymmenen treenanneelle vuoristosta kotoisin olleelle etelässä ammattimaisesti hyvissä olosuhteissa harjoittelevalle urheilijalle nykyään saavutetut huippuajat ovat täysin uskottavia.
Minulla ei siis ole mitään yleisurheilua tai tarkemmin kestävyyslajeja kohtaan, mutta Kalevan Kisat eivät kyllä innosta yhtään. MM-kisoja sen sijaan seuraan suurella mielenkiinnolla. En usko olevani ainoa lajissani.
Jokaiselle omat kiinnostuksen kohteensa suotakoon ja hyvä niin.
Lopputoteamus. Näppiksellä on poltellut pitkään aihepiiriä sivuava teksti. Yleisurheilu on suurimmaksi osaksi "luonnollinen" laji. Suurinta osaa sen kilpailumuodoista ei voisi harjoittaa millään merkittävästi poikkeavalla tavalla, kun taas suurin osa muista lajeista on enemmän tai vähemmän "satunnaisia". Kirjoitan aiheesta viikkojutun toivottavasti tämän vuoden puolella, kunhan pää saa asian järjestykseen.
Tuliko jaska kattoneksi tuon dokumentin http://areena.yle.fi/tv/1988323, mitä pidit?
En katso televisiota käytännössä lainkaan, se on toivottoman hidas väline oppimisen kannalta. Olin kuitenkin lukenut kyseisen ohjelman arvostelun. Kiitos linkistä, voi olla että katsonkin, jos joskus on sopiva luppohetki.
Lähetä kommentti