Muutamia yksittäisiä poimintoja viimeisen viikon uutistulvasta:
1. Medialle jauhot suuhun suoraan bussista
Ghanalais-nigerialainen Ricky Ghansah kirjotti Facebook-sivuillaan tarinan. Lyhyesti: Bussia odottaessaan häntä tuli sättimään rasisti. Kun Ricky nousi sitten bussiin ja leimasi korttinsa, kävi ilmi että rasisti olikin unohtanut oman korttinsa, jolloin Ricky maksoi tämän matkan. Sitten Ricky käski rasistia pyytämään anteeksi käytöstään. Tämän toimittua nolona näin koko bussi taputti.
Juttu meni läpi medialle niin että humahti. Iltis ja Hesari molemmat julkaisivat tarinan sellaisenaan, Rickyä haastateltiin radiossa ja stoori alkoi elää omaa elämäänsä keskusteluohjelmissa. Toimittajat olivat onnesta soikeina, etenkin kun tämän sankaritarinan alle saattoi peittää pikkuisen nahistelun naapurimaassa.
Aina valppaalla Hommaforumilla kuitenkin havaittiin tarinassa lepakon mentäviä reikiä. Kirjoittajat väittivät yrittäneensä kommentoida Ilta-Sanomien verkossa julkaisemaa uutista, mutta kommentit eivät mukamas menneet läpi. Suhtauduin terveellä epäilyksellä kertomuksiin - minulla, toisin kuin toimittajilla, on lähdekritiikkini - ajatellen, että näinköhän. Ovatkohan lähettäneet ja jos ovat, niin kirjoittivatko asiallisesti. Sinänsä Iltiksen uutisen kommenttipalsta oli sellaista Rickyn ylistyslaulua ilman soraääniä, että kummastutti soraäänien täydellinen puuttuminen. Ei muuta kuin itse kokeilemaan. Laitoin seuraavan tekstin vetämään:
Upeaa! Loistavaa toimintaa Rickyltä!
Toimittaja sen sijaan ei saa täysiä pisteitä. Olisi näet kiva saada myös bussikuskin lausunto asiasta. Tai jonkun paikalla olleen todistajan lausunto. Tai selitys sille, miksi tämän jutun otsikkoon on jälkeenpäin ilmestynyt "väitti" -sana?
Ei mennyt läpi.
George Orwell nauraa räkätti haudassaan.
Ensimmäinen asia, mikä Hommaforumilla nostettiin pöydälle oli tietysti tuo todistajanlausuntojen puuttuminen. Ihmeteltiin, että vaikka tarina julkaistiin valtakunnan päämedioissa, yksikään matkustaja ei ilmoittautunut todistajaksi. Tai että media ei edes yrittänyt kaivaa bussikuskia esiin.
Siinä vaiheessa toimittajatkin ymmärsivät vähän painaa jarrua ja lisätä verkkouutisen otsikkoon "Ricky nöyryytti" toteamuksen "Ricky väitti nöyryyttäneensä". Bussikuskin metsästys alkoi. Jonkin ajan kuluttua linja-autofirmasta ilmoitettiin kuskin löytyneen ja media julkaisi jutun helpotuksesta huokaisten. Uutisessa kerrottiin, että kyseinen kuski ei halua julkisuuteen. Kohta jutun perään ilmestyi kuitenkin lyhyt lisäys, jossa todettiin ettei yhtiö voi todentaa ilmoittautuneen olevan kyseinen bussikuski. Halllintopäällikön saama tieto oli näet peräisin nimettömästä sähköpostiviestistä. SIIS NIMETTÖMÄSTÄ SÄHKÖPOSTIVIESTISTÄ JA MEDIA JULKAISEE TÄMÄN TOTENA! Lähdekritiikin taso on vajonnut jo niin alas, että toimittaja joutuu nyrjäyttämään niskansa nähdäkseen kampelan vatsan.
Seuraava vaihe oli odotettu totaalivaikeneminen, jotta tarina alkaisi elää omaa elämäänsä totena. Eikä media ole tästä mitään kirjoittanut sen jälkeen ja Ricky-boyn naamakirjakin on kuulemma vaiennut. Epäilen, että poika on saanut ohjeet olla hiljaa.
Ricky ei muistanut mihin aikaan oli linjan 58 autossa, paitsi että se tapahtui kello 16-19 välisenä aikana. Tämän sanottiin vaikeuttavan kuskin löytämistä. Hommaforumilla opastettiin kyllä jo ystävällisesti, kuinka asia saataisiin selville. Ricky sanoi maksaneensa matkakortilla ja forumilla näytettiin oikein esimerkin avulla kädestä pitäen, kuinka kuka tahansa voi netin kautta selvittää, mihin aikaan ja missä on itse ajanut. Tämän jälkeen kuljettajan tiedot löytyisivät varmasti helposti. Vaan eipä ole näkynyt.
Onhan toki mahdollista, että hiljaisuus on osa suunnitelmaa, jossa Hommaforumin ilakointi pyritään nolaamaan. Hesari on löytänyt kuljettajan ja parikymmentä matkustajaa haastatellen heitä parhaillaan. Samalla pidetään radiohiljaisuutta ja räväytetään kohta oikein kunnolla: kuinka Hommaforum saattoi edes epäillä rehellistä nuorukaista.
Ehkä epäilyyn on syynsä. Jokainen joka on joutunut arvioimaan ihmisten luotettavuutta pärstäkertoimen perusteella, voi pelkästään kuvaa katsomalla todeta, että jos huomisen päivän koittamisesta olisi vain tuon tyypin sana, niin kyllä kaikki pitäisi saada valmiiksi tänään. Lisäbonus työpaikasta Afrikka-Eurooppa -yhdistyksessä. Miksi hitossa ne harvat tämmöiset tyypit jotka käyvät töissä, ovat duuneissa joille ei olisi mitään tarvetta ilman muita samanlaisia ja jotka mitä ilmeisimmin kustannetaan verovaroin? Ja miten hitossa voi työskennellä "tuottajana", jos suomen kielen osaaminen (kyseessä ei ilmeisesti ole mamu, vaan kahden mamun jälkeläinen) on kirjoituksista päätellen peruskoulun viidennen luokan apukoululaisen tasoa? Tai jos Ricky osaa kirjoittaa tarvittaessa kunnolla, niin sitten hän matkii gangsta-tyyliä, mikä taas ilmeisesti jollain tavalla rikastaa suomalaista kulttuuria ja suomen kieltä enemmän kuin Lönnrot ja Agricola yhteensä.
Mutta Ricky itse on sivuseikka. Oleellista on suomalaisen median totaalinen lähdekritiikittömyys, propagandansyöttöagenda ja omista virheistä vaikeneminen.
2. MM-huumaa
Ruotsi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden ja kansa pisti hulinaksi. Tai siis ei Ruotsin kansa, vaan Ruotsissa asuva eri uskontoa ja kansallisuutta edustava osa. Eikä tällä tarkoiteta että kyseessä olisi en finne igen, vaikka Suomen media kovasti tätä yrittikin. Kovasti on kyselty, voisiko tällaista tapahtua Suomessa ja vastaus on ollut että ei, Suomen tilanne ei vielä ole tällainen. Kerrankin oikein. Mutta tämä on vielä edessä ja varsin pian, ellei kurssia käännetä. Kuvitteleeko joku vajakki tosiaan, että Suomessa pystyttäisiin nostamaan muslimiväestön osuus viiteen prosenttiin ilman palavia autoja? Että täällä olisi laskeutunut Pyhä Henki - anteeksi, siis Allah - pään päälle ja antanut sen viisauden, jolla vältettäisiin se johon kaikkialla muualla on päädytty. Mikään määrä kotiuttamista ei riitä, mikään määrä rahaa ei riitä. Tasavertainen kohtelu ilman erityissuojelua taas ei tule kysymykseenkään eikä se varsinkaan tuottaisi sen parempia tuloksia, kylläkin rahaa palaisi vähemmän kuin autoja. Yrjö kirjoitti asiasta jo riittävän hyvin eikä minulla ainakaan toistaiseksi ole mitään lisättävää.
3. Mamuja lukioon
Luin tässä jokin aika sitten jostakin, en muista enää mistä, että maahanmuuttajia (siis ns. varsinaisia, eurooppalaisperäisethän eivät avustuksia tarvitse) yritetään saada enemmän lukioon valmistavan koulutuksen turvin. Nykyään kun heitä on lukiossa suhteettoman vähän. Valmistava koulutus maksetaan tietysti verovaroin ja nyt sitä ollaan lisäämässä. Mikäs siinä, hyvä juttuhan se olisi jos kouluja kävisivät. Mutta miksi heille annetaan enemmän resursseja kuin suomalaisille nuorille, joiden vanhemmat ovat veroillaan nämä maksaneet?
Törmäsin sitä paitsi tässä viime viikolla realismiin. Tapasin reissullani erään entisen huippuluokan kestävyysurheilijan, joka hankkii leipänsä suuren lukion opettajana. Kysäisin, että mitenkäs sinun oppilaillasi kirjoitukset menivät. Todella hyvin, oli vastaus. Kiitettäviä tuli paljon ja improbatureita vain muutama eli kaikki lukion mamut. Katsoin vähän aikaa kysymysmerkkinä. Niin no, ei nyt ihan kaikki mamut, mutta noin puolet. Niitä on tässä minun oppiaineessani paljon, se kun koetaan helpoksi ja kirjoittajia on nykyään paljon. Eikä siitä mitään tule, jos ei osaa kieltä eikä halua opiskella. Mutta jokaisella on kova hinku lääkäriksi tai jotain muuta vastaavaa.
Tarkempi selvitys paljasti sitten, että kyse oli nimenomaan "varsinaisista" mamuista, ne venäläislähtöiset kyllä pärjäsivät normaalisti. Tässä näemme todellisuuden ja teorian välisen eron. Teoriassa mamuja pitäisi saada lisää lukioon. Todellisuudessa sinne menevät jo nyt vain heistä parhaat ja hekään eivät menesty yleensä alkuunkaan. Tämä siitä huolimatta, että on valmistavaa luokkaa, ikää enemmän kuin koulutovereilla, moninkertainen tukiopetusmäärä ja erityisopetusta jopa lukiossa. Kaikki tämä on suomalaisten resursseista pois. Kuuleman mukaan "varsinaisille" pidetään tarvittaessa erillisiä kokeita, joissa on monivalintatehtävät tai saa pitää oppikirjaa mukana. Siis jos ei normaalisysteemissä pärjää. Tulokset ovat tiedossa, yksi tämän opettajan mainitsemista tapauksista teki koulun ennätyksen saamalla kaikista aineista kirjoituksissa improbaturin.
4. ... ja yleisurheilukentille
Suomen somalit suunnittelevat yleisurheilutapahtumaa. Onnea vaan. Tähän asti ollaan sentään tältä vältytty, mutta nyt epäilen että me joudumme yleisurheilussakin antamaan erityismäärärahaa omasta budjetista näihin lysteihin. Ei siinä mitään, onhan Mo Farah kova jätkä ja tietääkseni ihan hyvä tyyppikin. Samoin kuin Turun Urheiluliiton riveihinsä haalimat Lewis Korir ja Willy Rotich, joiden osanotto-oikeudesta SM-kisoihin käytiin SUL:n palstallakin vilkasta keskustelua.
Kantaa asiaan otti myös uusin Yleisurheilun Kuvalehti, jonka päätoimittaja A-P Sonninen on järkimiehiä. Raportissaan SM-maastoista hän kirjoitti: Miten heidän osanottoonsa Kenian kansalaisina SM-kisoissa ylipäänsä tulisi suhtautua? ... Yksinkertaisin tapa lopettaa jorina olisi hommata miehille Suomen Kansalaisuus. Niin on menetelty muun muassa Eduard Hämäläisen, Natalia Kilpeläisen, Frantz Krugerin sekä Wilson ja Francis Kirwan tapauksissa. ... Viisikko lunasti paikkansa suomalaisten sydämissä omalla käytöksellään ja aktiivisuudellaan. Lewis Koririlta ei ainakaan toistaiseksi tunnu samanlaista, ympäri vuoden jokapäiväisessä elämässä esiintyvää halua löytyvän. ... Asiat, joita Koririlta ja Rotichilta vaadittaisiin ovat samanlaisia kuin muillakin: pysyvä Suomessa asuminen, työ- tai opiskelupaikka ja kielikokeen hyväksytysti suorittaminen. ... Kyseessä ei ole rasismi eikä mikään muukaan ihmisoikeuksien loukkaus. ... säännöissä on paha porsaanreikä, kun näin (ulkomaalainen pääsee SM-kisoihin) pääsee käymään.
Pääkirjoituksessaan hän muistutti myös Bostonin maratonin pommi-iskusta ja huomautti, että terrorismin vaara ensi kesän Moskovan MM-kisoissa on todellinen: Terrorihyökkäys yleisurheilun MM-kilpailujen tapaiseen venäläisen kansallistunnon kohotustilaisuuteen ei ole mitenkään mahdoton ajatus, vaikka suvaitsevaisuudesta vaahtoavien suomalaispiirien mielestä niin ei tietenkään saisi ajatella. Tai ei ainakaan saisi lausua ääneen sitä tosiasiaa, että uhka tulee Kaukasian islamistien suunnalta.
Sonninen saa olla tyytyväinen, etteivät vihervasemmistolaiset yleensä ole urheilulehtien lukijakuntaa - muuten palli alkaisi heilua.
5. Päätoimittajalle kenkää
Hesarin päätoimittaja Mikael Pentikäinen sai potkut, joiden syyksi kerrottiin virallisesti luottamuspula. Tämä nyt voi tarkoittaa mitä tahansa kissanviiksien ja pääsiäispashan väliltä. Todelliset syyt jäävät hämärään, mutta jäämme mielenkiinnolla odottamaan mahdollista linjanmuutosta vt. päätoimittajan ja tulevan vakinaisen päätoimittajan aikana. Pentikäisen aikana jäi nimittäin sellainen vaikutelma, että lehden sisällä käytiin pientä nahistelua. Silloin tällöin uutisvirrassa oli nimittäin ihan asiallisiakin juttuja islamista ja maahanmuutosta. Jos yksi potkujen syistä oli tyytymättömyys tähän, niin Hesarilla on kohta ainakin yksi tilaaja vähemmän, kuten taannoin lehdelle palautteessani ilmoitin.
6. Mamma! Hjälp mig!
Ruotsinkielisiin kohdistetut uhkailut on nostettu valtakunnan pääuutiseksi. Fyi fan sentään. Ei se ole mies eikä mikään joka ei ole tappouhkausta saanut - persujen kansanedustajiakin uhkaillaan vähän väliä. Hiven suhteellisuudentajua. Mutta onpahan hyvä tekosyy kiinnittää huomiota vaikkapa Ruotsin pikkunahinoista tärkeämpiin asioihin ja syyttää kansallismielisiä vihan lietsomisesta. Suojelupoliisi kuitenkin epäilee vahvasti, että kaiken takana on vain yksi ihminen. Miksi tämä ei ole yksittäistapaus, kun kaikki muslimien rikokset kerran ovat?
Omalta kohdaltani voin kyllä sanoa, että suomenruotsalaiset voivat nukkua yönsä rauhassa. Puolustan heidän oikeuttaan käyttää omaa kieltään vaikka eduskunnassa, toisin kuin eräs kansanedustaja. Suomi, ruotsi, pohjoissaame, inarinsaame ja kolttasaame ovat Suomen valtakunnan kieliä ja jokaisella niitä puhuvalla on oltava oikeus käyttää omaa kieltään. Muunkieliset opetelkoot jotakin näistä. Toki Suomessa on sananvapaus ja saa esittää muitakin näkemyksiä, mutta tämä on minun ja siitä en tingi. Pakkoruotsia kyllä vastustan henkeen ja vereen, mutta ruotsinkielisten oikeutta omaan kieleensä puolustan. Ja mielelläni puhun suomenruotsalaisten kanssa ruotsia ihan omasta aloitteestani, saapahan vähän harjoitusta kun kieltä nyt jollain lailla pystyy solkkaamaan. Tosin tiukan paikan tullen pitää vaihtaa suomeen, he kun yleensä osaavat sitä paremmin kuin minä ruotsia.
7. Ihan aikuisten oikeesti, ota tästä hyvät vakuudet!
Kreikan Suomelle antamat vakuudet paljastuivat olemattomiksi. Syytettyjen penkille - jos sellainen tässä konsensuksessa olisi - joutuisi valtionvarattomuusministeri Jutta Urpilainen. Mutta pitäähän Juttaa ymmärtää - ei hän ole ensimmäinen ja tuskin viimeinenkään suomalaisnainen, joka uskoo kreikkalaismiestä tämän vakuutellessa ummet ja lammet täyttä höttöä.
Odottamaton pelko
10 tuntia sitten
27 kommenttia:
Kuka uskaltaa ensimmäisenä sanoa: naispuoluejohtaja on varma tapa tiputtaa puolueen kannatus. Esimerkkejä on. Jäätteenmäki, vanhanen, kiviliemi, katainen ja urbilainen.
Olen vielä elävä esimerkki, että elämää on ilman aamunorttia ja hesaria. Tosin norttia on joskus ikävä.
Mielestäni hyvän jutun loppuhuipennus oli tuo kreikkalaisen miehen ja Urpilaisen suhe. Piru kun nauratti.
Ano, realisti uskaltaa.
Becker, unohdin laittaa Juttiksen Kreikka-sekoiluun kuvalinkin mutta lisäsin sen nyt. Kannattaa vilkaista, yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa.
Somaleita kannattaisi houkutella kestävyysjuoksun pariin. Siitä porukasta löytyy varmasti paljon lahjakkaampia kestävyysjuoksijoita kuin nykyiset kantasuomalaiset rupujuoksijat, joille 10000 metrillä alle 29 minuutin tulokset ovat utopiaa.
Korir näemmä juoksi kympillä eilen 28.24,74. Se täyttä utopiaa Suomen valkonaamajuoksijoille.
Kuitenkin tuollaiset ajat olivat Virenin aikaan täyttä rutiinia. Se kertoo vain karua kieltään kuinka surkea on nykytaso han-suomalaisessa kestävyysjuoksussa.
Näyttihän "kansankynttilämme" Panuki riekkuvan aäärioikeiston uhkaamista suomenruotsalaisista.
Mun käsityksen mukaan parhaat juoksijat tulisivat keniasta ?
Ano, miten sen ottaa, Etiopiasta on tullut absoluuttisesti parhaat kestävyysjuoksijat, Keniasta tulee kovatasoista juoksijamassa suuremmalla volyymilla.
Nyt kuitenkin kestävyysjuoksua hallitsee somalialaissyntyinen britti Mohammed Farrah. Hän voitti Lontoon olympialaisissa niin 5000 m. kuin 10000 m. olympiakullan.
Somaleista voisi löytyä lahjakkuutta keskimatkoille. Ainakin somalialaisten joukosta löytyy yksi 1500 metrin maailmanmestari.
Abdi Bile
Morjens, Jaska.
Kohta 1: No eipä lisättävää.
Kohta 2: Tutkijat niin Suomessa kuin Ruotsissa väittävät, että kun nämä ns. haasteelliset maahanmuuttajaryhmät ovat lähtömaassaan tottuneet (ei kylläkään sitten enää selitä niitä toisen polven haasteellisia) raakaan ja väkivaltaiseen valtion väkivaltakoneistoon, niin ruotsalaisen poliisin ilmestyminen mellakkapaikoille on itse asiassa yksi riehumisen syy. Syynä ennakkopelko yms.
Voisivatko tutkijat miettiä myös sellaista näkökantaa, että kun riehujat tietävät, että heitä vastassa on hampaaton ja Ruotsin tapauksessa vielä haluton valtion väkivaltakoneisto, niin voisikos se lisätä riehumista?
Meinaan, jos noissa mellakoissa hepuilla olisi lukenut selässä Dialog Polisenin sijasta OMON, niin riehujien rintamasuunta olisi yllättäen saattanut kääntyä 180 astetta.
Kohta 3: Ei lisättävää.
Kohta 4: Ei liity yleisurheiluun, mutta tällä kertaa nostan peukkua somaleille. Ruotsissa asuvat somalit meinaan suunnittelevat Somalian jääpallojoukkuetta ja tarkoitus on osallistua MM-kisoihin. Luonnollisesti, jos yritys onnistuu, aloittavat C-sarjasta, mikä asiaan kuuluukin aloittelevalle joukkueelle. Jos pojat menisivät suoraan A-sarjaan, ei sitä teurastusta katsellessa olis kellään mukavaa. Mutta peukkuja vaan jätkille ja Somalia jääpallon maailmankartalle. Joku minua vielä nuivempi voisi todeta, että eikös heppujen pitäisi pelata jääpalloliigaa siellä Somaliassa, mutta kun jääpallo on ulkona pelattava talvilaji, niin siinä on tietysti lieviä käytännön ongelmia. Linkki uutiseen:
http://yle.fi/urheilu/paaseeko_somalia_jaapallon_mm-kisoihin/6639020
Kohta 5: Palautteesi oli hyvä. Perskeleen perheessä loppui HeSan tilaaminen samalla hetkellä kuin muutettiin pois Helsingistä. Samaa kuraa se on tosin tuo paikallinen maakuntalehtikin.
Kohta 6: Yksi sähköposti on suuren luokan ongelma, mutta tämä taas ei:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013053017082361_uu.shtml
Nythän olis tarjolla ihan oikea rasistinen väkivaltarikos, vaan eipä kelpaa.
”On suuri mysteeri, miksi näin on toimittu. Mikä ihme voi olla syynä? ihmettelee rikoskomisario Mikko Halme Helsingin poliisista.”
Kohta 7: Muistelen vaan että kun Suomi aikanaan liittyi Euroopan Talousalueeseen, poliitikkomme totesivat yhdellä suulla, että tämä ei tarkoita Euroopan Unioniin liittymistä. ETA tarjosi kaiken sen, mitä EU:kin, mutta ilman liittovaltiokehitystä. Mistä itsestään ei tietysti ollut tietoakaan silloin kun Euroopan Unioniin liittymisestä äänestettiin.
Anonyyminä huutelijana täytyy Tomille vastata, ettei tuo eilinen Koririn aika ole mitään utopiaa valkonaamoille. Räsäsen Matti juoksi 28.25,29 kaksi vuotta sitten, ja Järvenpään Jarkko voi olla lähellä samaa tänä vuonna, jos pääsee sopivaan kisaan.
Jarvenpaa ei ole koskaan juossut alle 29 minuutin, mutta han on nuori mies, joten kehitysta voi viela tapahtua.
Rasanen ei ole tuon kesan jalkeen kovaa juossutkaan. Missakohan syy?
Tomi, poistin edellisen kommenttisi. Varoitus. Eipä huudella asiattomia syytöksiä ilman että on mitään näyttöä.
Mainitsemastasi tapauksesta tiedän taustoja sen verran että syyt ihmettelysi aiheisiin ovat ihan jotain muuta mitä väitit.
Siltäkin varalta että toistan itseäni läkähdyksiin asti, linkkaan vielä kerran sen jutun, jossa todistan tilastollisesti että kestävyysjuoksuharjoittelun aloittavalla suomalaisella on jopa suurempi todennäköisyys nousta maailman huipulle kuin kenialaisella tai etiopialaisella. Se rotuominaisuuksista. Kyse on suurten lukujen laista.
Anonyymi ehtikin jo ystävällisesti oikoa Tomin huuhaaväittämää siitä, etteivät Suomen valkonaamajuoksijat olisi pystyneet Koririn aikaain. "Täysi utopia" toteutui edellisen kerran toissakaudella ja aiemmin vuosituhannella on kaksi muutakin suomalaista mennyt kovempaa. Sen sijaan siinä Tomi osuu tosiaan oikeaan, että Keniassa on tolkuton massa ja taso, kun taas Etiopian kärki on terävämpi.
Yhtä lahjakasta somalia - paras laji olisi muuten saattanut tosiaan olla 1500 m, terkkuja Vasarahammerille - yritin aikanaan patistella treenaamaan, vaan eipä tuo inspiroinut. Mitäpä turhia, kun on jo valmiiksi lihapatojen ääressä.
Yrjö: Tuosta somalien jääpallojoukkueesta muistin hyvän jutun parinkymmenen vuoden takaa. Ruotsissa yksi divariseura oli putoamassa alempaan sarjaan ja päättivät vähän jekuttaa. Värväsivät liigapelaajan ratkaisumatsiin väärällä nimellä vakiopelaajan tilalle. Kaveri pyöritteli voiton ja sarjapaikka säilyi väliaikaisesti, mutta käry kävi. Lievä epäilys heräsi, kun Ruotsin pääsarjassa pelasi tuohon aikaan vain yksi musta mies. Tarina on tosi, ainakin se julkaistiin Urheilulehdessä.
Mitenkähän tuo Tomi työssään pärjää, kun kaiket päivät internetissä kommentoi?
Ano, kaiket päivät? Olen tietokoneen ääressä n.12-16 tuntia päivässä tehden lähinnä töitä. Kyllä siinä ajassa ehtii kommentoimaankin.
Jaska tuo sinun tilastosi on päin honkia. Huipulla ei ole ollut viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen kuin yksi tai kaksi suomalaista kestävyysjuoksijaa. Eivätkä hekään ihan maailmanhuipulla, yhtään ratajuoksun tai maratonin MM- tai olympiamitalia ei ole tullut. Määritelmäsi huipulla olosta on varsin kyseenalainen.
Jaska Keniassa on reilu 40 miljoonaa asukasta. Eli se on n.8 kertaa Suomea suurempi. Nuo tilastosi osoittavat kenialaisia olevan listoilla suhteessa paljon enemmän kuin suomalaisia.
Joten voisit lopettaa tuon jaskan jauhannan.
Jaska vielä noista sinun kriteereistäsi. Pidät maailman tilastossa 300 joukkoon sijoittuvaa huippuna, mutta tenniksessä ATP-sijalla 278 olevaa ei pidetä huippuna. Tenniksessä kuitenkin on täysammattilaisia enemmän kuin monilla juoksumatkoilla.
Huippuna pitäisin top 30. Montako suomalaista löytyy tästä porukasta kullakin matkalla?
Anolle, huomaa kirjoitusajankohtani kirjoitan lähinnä öisin ja aamuisin.
Suhteelliset vertailut urheilussa suosii aina pieniä eurooppalaisia maita.
Suomi on menestynyt urheilussa suhteessa yhtä hyvin kuin USA ja Norja paljon paremmin.
Kuitenkaan Norja tai Suomi eivät ole USA:n veroisia urheilumaita.
Jos Suomi saa olympialaisissa yhden kultamitalin niin Kiinan olisi saatava 260 kultaa, jotta se olisi suhteessa yhtä hyvä kuin Suomi.
Tomi: Jaska Keniassa on reilu 40 miljoonaa asukasta. Eli se on n.8 kertaa Suomea suurempi. Nuo tilastosi osoittavat kenialaisia olevan listoilla suhteessa paljon enemmän kuin suomalaisia.
Joten voisit lopettaa tuon jaskan jauhannan.
Kuten kirjoitin, suhteessa 20-30 -vuotiaaseen väestöön Keniassa on Suomeen verrattuna 3,5 -kertainen määrä kestävyysjuoksijoita maailmantilaston 300 parhaan joukossa. Tärkeää on kuitenkin se, että epäilen vahvasti Keniassa olevan suhteessa ikäryhmän suuruuteen enemmän kuin 3,5 -kertainen määrä kestävyysjuoksua harjoittavia juoksijoita. Tämä on varsin ilmeistä, koska Suomessa on noin kolmekymmentä eri urheilulajia valittavana mutta Keniassa kaikki muu on marginaalia paitsi kestävyysjuoksu ja jalkapallo. Jos ja kun näin on, suomalaisia selviää huipulle suhteessa enemmän kuin kenialaisia.
Pidät maailman tilastossa 300 joukkoon sijoittuvaa huippuna ... Huippuna pitäisin top 30. Montako suomalaista löytyy tästä porukasta kullakin matkalla?
En pidä 300 joukkoon pääsevää maailman huippuna. Otin tutkimuksessa rajaksi 300, koska siten sain tilastollisesti riittävän suuren otoksen (eri lajit ja sukupuolet laskien 4800 tapausta). 30 ei olisi riittänyt alkuunkaan. Toisaalta kaikki ovat riittävän lähellä huippua, jotta projisointi tietystä maasta huipputasolle nousun todennäköisyyteen on luotettava. Tästä syystä en ottanut rajaksi 1000 juoksijaa, samoin kuin siitä että kaikista lajeista ei näin montaa tietoa olisi löytynyt.
Tasan tarkkaan puoli prosenttia koko aineistosta on suomalaisia. Tämä tarkoittaa sitä, että satunnaisessa lajissa pitäisi olla yksi suomalainen 200 parhaan joukossa ja satunnaisessa jakaumassa parhaan suomalaisen olla jossakin lajissa noin sijalla 12. Tutkimusvuonna (2010) ei ollut yhtään, sitä edeltäneenä vuonna oli Jukka Keskisalo sijalla 11. Yleisesti ottaen olet oikeassa, viime vuosina äärimmäisellä huipulla on ollut vähemmän suomalaisia kuin odotusarvo kertoo. Satunnainen vaihtelu on kuitenkin niin suurta, että näin pienissä lukumäärissä ei voi puhua tilastollisesta luotettavuudesta.
Suhteelliset vertailut urheilussa suosii aina pieniä eurooppalaisia maita.
Suomi on menestynyt urheilussa suhteessa yhtä hyvin kuin USA ja Norja paljon paremmin.
Kuitenkaan Norja tai Suomi eivät ole USA:n veroisia urheilumaita.
Aivan oikein. Poikkeuksiakin löytyy, kuten esimerkiksi Irlanti peräti yhdeksällä olympiakullalla kautta aikojen. Hieman eroa verrattuna vain vähän suuremman Norjan 163 kultamitaliin.
Vähän lisää ruotoja sillisalaattiisi. Poimintoja päivän uutisista.
Helsingin kaupunginvaltuusto päätti Thomas Wallgrenin aloitteesta ryhtyä ajamaan kerjäläisten olojen parantamista. Käytännössä tämä voi tarkoittaa suomalaisen sosiaaliturvan ulottamista ulkomaisiin kerjäläisiin.
Helsingin varhaiskasvatusvirasto päätti lopettaa kantakaupungin kuudesta integroidusta erityispäivähoitoryhmästä kaksi. Ryhmät on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville lapsille. Syynä on rahapula.
Kuten huomaamme, tiukassa taloudellisessa tilanteessa joudutaan priorisoimaan, ja valtuusto on näin ilmaissut omat prioriteettinsa.
Ainakin jotain vahvistusta Rickyn tarinalle on saatu http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288570161507.html
Kenties nyt hommaforumin haukat voivat lopettaa masturboinnin.
Ano, kyllä tärkeisiin asioihin löytyy aina rahaa. Vielä mulla vähän on pankkitilillä, verottaja voi käydä noutamassa. Vai maksaisko suoraan kerjäläisille, niin jäisi mokukoneistolta palkat saamatta?
Tomi: 1. Nimetön vahvistus? 2. 13-vuotias poika? 3. Joka käyttää sanaa "vuolaasti"? 4. Ei taputuksia? 5. Ei vieläkään helposti haettavissa olevia tunnistetietoja siitä, että maksut menivät Rickyn kortilta? 6. Missä bussikuski? 7. Miksi tilaisuus Hommaforumin totaalinolaamiseen jätetään käyttämättä?
Joo.
1. Kaksi viikkoa etsitty täyttä bussilastillista taputtajia maan suurimman mediatalon resursseilla ja yksi ainoa löydetty.
2. Ja sitten ilmoitetaan, että "kyllä me tiedetään kuka on, mutta kun kyseessä on alaikäinen niin ei voida julkaista". Näytä mulle yksi Hesari missä ei ole alaikäistä haastateltu ihan oman kuvan kanssa niin hyvin olet etsinyt. Esim. eilisessä näyttää olevan heti ensimmäisellä aukeamalla iso kuva ekaluokkalaisesta ja kuvatekstissä nimi.
3. Teini-ikäiset pojat ovat tunnetusti aina luotettavia ja sanavarastossa ilmaisu "vuolaasti" on vakiokamaa... No okei, tuo voidaan pistää toimituksen editoinnin piikkiin: "vitusti" -> "vuolaasti".
4. Tämä yksityiskohta on ainoa, joka tukee Rickyn kertomusta. Taatusti 13-vuotiaan mieleen olisi jäänyt, jos edes yksi henkilö olisi taputtanut. Nyt hän lehden mukaan "ei ollut havainnut mitään taputuksia". Näin ollen Ricky on Facebook-päivityksissään valehdellut samaan tapaan kuin kahden kilon hauki muuttuu tarinoissa melkein kymmenkiloiseksi. Eli tapahtumassa voi olla jotain totuuspohjaa, mutta ei tapahtumien kulku ollut läheskään niin värikäs kuin kertomus.
5. Edelleenkin, kuka tahansa saa maksettujen matkojen tunnistetiedot kaivettua omalta kortiltaan. Tämä nyt olisi aivan journalismin alkeita kaivaa nämä esiin Rickyn ystävällisellä avustuksella - tai sitten tehdä skuuppi "Ricky kieltäytyy selvittämästä tapahtumaa - valehtelua epäillään".
6. Jos nämä matkatiedot kaivetaan esiin, on helppo selvittää kuka oli bussikuski ja havaitsiko hän mitään. Jos koko bussi taputti, niin taatusti havaitsi. Jos taas kärpäsestä on tehty härkänen ja joku rasisti on mutissut jotakin anteeksipyyntöä jonka on ehkä yksi matkustaja kuullut eikä kukaan ole taputtanut, niin ainoa mitä bussikuski pystyy vahvistamaan on se, että tapahtumaa on vähintäänkin törkeästi liioiteltu.
7. Kuten kirjoituksessani huomautin, tämä olisi ollut strategisesti loistava sauma nolata Hommaforum. Pantataan isoa liutaa todistajien kertomuksia pari viikkoa, annetaan forumille välillä huonoa journalismia syötiksi jotta siellä kiehuisi ja sitten räväytetään turpiin oikein kunnolla. Vaan kun ei.
Huomautan vielä, että Rickyn valehtelu / liioittelu on pikkujuttu. Oleellista on suomalaisen median täysi lähdekritiikittömyys. Toimittaja joutuu nyrjäyttämään niskansa nähdäkseen kampelan vatsan.
Vielä kestävyysjuoksusta. Moskovan MM-kisoihin 5000 m. miesten B-raja on 13:20, siihen on tainnut suomalaisista viimeksi pystyä Lasse Viren.
10000 m. B-raja on 28:05, siihen on viimeksi suomalaisista pystynyt Risto Ulmala.
Eli yli 20 vuoteen yksikään suomalainen mieskestävyysjuoksija ole hätyytellyt 5000 m. tai 10000 m. nykyisiä B-rajoja.
Suomalaisjuoksijoita ei Moskovassa paljoa nähdä. Latvala on varmasti siellä, kenties myös Åstrand ja viestijoukkueet. Nezirillä on mahdollisuudet päästä kisoihin ja Eriksson taas pääsee kisoihin hyvin todennäköisesti. Yksikään mieskestävyysjuoksija kisoihin tuskin pääsee, maratonilla on toki on mahdollisuuksia, raja ei ole mahdottoman kova 2.17.
Tomi, analyysisi on oikea. Suomalaisten MM-rajojen rikkomista voi muuten seurata Tilastopajan listasta. Jussi Utriaisella on maratonin A-raja rikottuna viime vuodelta, mutta hän tuskin mielii kisoihin lopetettuaan tosiharjoittelun viime kauteen. Naisten A-raja on sekä Johanna Kykyrillä että Leena Puotiniemellä, mutta SUL suuressa viisaudessaan ilmoitti oman tulosrajansa olevan seitsemän minuuttia kovempi. Eihän tässä mitään, saahan typeriä päätöksiä tehdä eikä tämä ollut liiton ensimmäinen ja pelkään pahoin ettei myöskään viimeinen sellainen. Mutta oikeusturvan kannalta katsoen oli törkeä temppu ilmoittaa oma raja sen jälkeen, kun Kykyri oli ensin räjäyttänyt A-rajan säpäleiksi melkein viidellä minuutilla.
Lähetä kommentti