Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


lauantai 18. toukokuuta 2013

Sankarillisesta itsemurhasta

Törmäsin sattumalta pitkästä aikaa jo eläkeiässä olevaan tuttuun. Harvemmin hän enää Huitsinnevadassa käy, vaikka onkin täältä kotoisin. Asuu muualla ja kesämökkikin on lähempänä naapurikunnan palveluja. Siinä sitä haasteltiin ja kerrottiin kuulumiset. Lapsista puhuessa hän mainitsi poikansa tehneen talokaupat toisella paikkakunnalla.
- Kyllä nuorena riittää uskallusta, minua hirvitti hinta ja ennen kaikkea velka, hän totesi.
- Eiköhän nyt nuori (kolmissakymmenissä) mies pysty maksamaan, kun on pitkälle koulutettu ja hyväpalkkaisessa työssä, vastasin.
- Joo, pääsi itse asiassa firmassa vielä ylempään portaaseen. Palkka on kova, mutta on sitä töitäkin.
- Niin ja mikäs siinä, onhan heitä kaksi kovapalkkaista maksamassa.
- Jaa niin… ei ole tainnutkaan ollut puhetta. Eivät ole enää yksissä sen entisen kanssa.


Hämmästyin. Tiesin poikansa olleen saman naisen kanssa varmaan armeija-ajasta lähtien. Pariskunta oli oikein sellainen menestyvän uraparin malliesimerkki: molemmilla oli korkeakoulututkinto vaativilta, hyvin palkatuilta aloilta. Rakkaus oli kestänyt jopa opiskeluajan eri paikkakunnilla satojen kilometrien päässä. Kesät ja viikonloput yhdessä. Viimeisiä vuosia en tiennyt, mutta muistelin heidän valmistumisensa jälkeen löytäneen työtä samalta paikkakunnalta. Hääuutisia olin odotellut, mutta kihlausta pidemmälle eivät sitten päässeet.

Kummastelu varmaan paistoi naamasta läpi, koska selitys jatkui.
- Pojalla on nyt uusi morsmaikku. Tosi mukava, sairaanhoitajan hommia tekee.
- No eikös ne sen entisen kanssa olleet jo ties kuinka kauan?
- Oli joo. Mutta kun se ei suostunut lapsia tekemään. Poika sitä aina kotona käydessä mulle purki. Ajatteli aina, että kyllä se siitä mielensä muuttaa. Lopulta oli tytölle ilmoittanut, että hän haluaa lapsia ja jos ei sinun kanssa, niin sitten jonkun muun kanssa. Siihen se sitten loppui.


En ruvennut tarkemmin kyselemään, miten. Vieläkö ovat väleissä vai menikö koko astiasto erossa uusiksi.

- Jaaha. Ja nyt sitten muuttivat sinne uuteen taloon kahdestaan?
- Joo. Tai on sillä uudella lapsi edellisestä avioliitosta. Reipas muksu, kävivät viikonloppuna taas meillä. Mutta onhan siinä talossa tilaa useammallekin.
- Niinpä. Ja ehtiihän sitä vielä.


Jälkeenpäin pohdiskelin, että kyseessä ei ollut suinkaan ainutlaatuinen tapaus tuttavapiirissä. Hyvässä uraputkessa oleva, vähän reilu kolmikymppinen lapseton pariskunta. Mies haluaisi lapsia, nainen ei. Perusvaihtoehdot jäävät vähiin:
(1) Ei lapsia, keskitytään uraan.
(2) Havahdutaan nelikymppisinä vauvakuumeeseen ja ehditään hankkia keskimäärin yksi lapsi.
(3) Kantapäät vastakkain, mies yrittää etsiä lapsentekohalukkaamman naisen ja nainen elää omillaan.
Lisäksi on olemassa joitakin harvinaisempia vaihtoehtoja, kuten adoptiolapsen/lasten hankkiminen ulkomailta, jolloin jää uran kannalta hankala vauvavaihe väliin. Tai sitten se, että yhtäkkiä mieli muuttuukin ajoissa ja lapsia tulee sittenkin se perinteinen 2-3. Joskus myös sukupuoliroolit ovat toisin päin, eli mies ei halua lapsia ja nainen haluaisi.

Kaikissa näissä vaihtoehdoissa lopputulos on kansakunnan kannalta katsoen samaan suuntaan vievä: menestyvimmät geenit siirtyvät seuraavalle sukupolvelle vähemmissä määrin kuin muut.
Vaihtoehdossa (1) lapsia ei tule lainkaan ja geenilinja sammuu siihen. Vaihtoehdossa (2) lapsia tulee vähemmän ja kyseisen geenilinjan osuus poolista pienenee seuraavassa sukupolvessa. Vaihtoehdossa (3) pariskunnan toisen osapuolen geenit jäävät hyödyntämättä, mikä tarkoittaa sitä että toisen pitäisi tehdä keskiarvoon nähden kaksinkertainen määrä lapsia geenipoolin pitämiseksi samana. Tämä taas on muutenkin epätodennäköistä ja odotettavissa olevien lasten määrää pienentää vielä se, että usein koulutettu mies ottaa uudeksi puolisokseen naisen, joka on jo ehtinyt tehdä lapsia aiemmin. Todennäköisesti vähemmän älykkäillä geeneillä varustetun miehen kanssa. Adoptiolapsia hankittaessa taas katoavat suomalaiset geenit, mikä nyt voi olla arvo sinänsä ja joillakin jopa tavoite. Sopii kuitenkin miettiä, edustavatko adoptioon päätyvät lapset noin keskimäärin sitä lähtömaan geenipoolin parempaa vai huonompaa päätä. Tällä ei kuitenkaan ole erityisen suurta merkitystä, koska adoptioiden määrä on suhteellisen vähäinen.

Todellinen ongelma on se, että kansakuntamme parhaat voimat siirtävät geenejään seuraavalle sukupolvelle vähemmän kuin siellä sosiaalisten tikkaiden alimmilla pienoilla olevat. Etenkin naisten keskuudessa, miesten keskuudessa tilanne saattaa olla jopa lievästi päinvastainen. (Laskin pienellä otoksella - noin 20 molempia sukupuolia, ikäjakauma sama - tuntemistani pitkälle koulutetuista henkilöistä lasten keskiarvon: miehet 2,1, naiset 1,5. Keskiarvot tulevat tosin luultavasti vielä hieman nousemaan, koska muutama on vielä lapsentekoiässä.)

Suomen kansa on tekemässä sankarillista itsemurhaa uraputken alttarille. Aivan kuten silloin, kun tämän kirjoituksen kanssa samoin otsikoitu artikkeli julkaistiin, Suomi on taas ajamassa päin tiiliseinää. Silloin kurssi saatiin käännettyä ja pelastettua se mikä pelastettavissa oli. Nyt on tehtävä sama.

Suomessa on perinteisesti kannustettu lapsentekoon lapsilisin, perheneuvolapalveluin ja kunnallisella päivähoidolla. Näitä on pidetty tasa-arvoisina, vaikka lapsilisää saa enemmän ryhtymällä yksinhuoltajaksi ja päivähoitomaksu on riippuvainen perheen tuloista. Päivähoitomaksun porrastus on poistettava - samasta palvelusta kaikille sama maksu. Maksun suuruus sen mukaan, että kokonaissumma olisi sama. Todennäköisesti sitä ei tarvitsisi nostaa niin paljon kuin suoraan laskemalla saataisiin tulokseksi, koska tällöin työttömillä olisi suurempi kannuste hoitaa lapsia kotona ja hyvätuloisilla taas laittaa lapset kunnalliseen päivähoitoon sen halventuessa. Lapsilisän määrä taas pitäisi olla muuten kaikilla sama, mutta avioliitossa oleville vanhemmille maksettaisiin pieni lisä, samoin kuin leskeksi jääneille. Tämä kannustaisi avioliittojen solmimiseen, mikä taas lisäisi yhteiskunnallista vakautta.

Merkittävin muutos pitäisi tehdä avioliittolaissa. Avioliitosta tulisi tehdä kaksivaiheinen (hauska analogia autokouluun!). Avioliitto solmittaisiin edelleen normaaliin tapaan, mutta sen juridinen merkitys jaettaisiin kahteen vaiheeseen sen mukaan, onko avioparilla yhteisiä lapsia vai ei.

Ykkösvaihe olisi eräänlainen "kevytavioliitto", jossa esimerkiksi puolisoiden keskinäinen perintöoikeus olisi nykyistä vähäisempi. Avioeroprosessi olisi samanlainen kuin nykyään tai helpompi. Puolisoiden omaisuus olisi erillinen, avio-oikeutta toisen omaisuuteen ei olisi.

Vasta ensimmäisen yhteisen lapsen synnyttyä siirryttäisiin kakkosvaiheeseen (toki suoraan tähän, mikäli avioliittoa solmittaessa yhteisiä lapsia olisi jo). Siinä avio-oikeus toisen omaisuuteen olisi nykyisenlainen, ellei avioehtoa olisi. Avioeroprosessi olisi nykyistä vaativampi, esimerkiksi avioliittoneuvonnassa käynti olisi pakollinen ennen kuin prosessi käynnistyisi virallisesti tai jotain muuta vastaavaa.

Verotuksellisesti alaikäisten lasten vanhemmille suotaisiin mahdollisuus tulojen tasajakoon. Tämä mm. vähentäisi sosiaalitukien tarvetta, kannustaisi lasten hankintaan nuorempana, helpottaisi koulutettujen vanhempien taloustilannetta eli kannustaisi samalla kouluttautumaan ja sitouttaisi puolisoja yhteen.

Nykyinen kehitys on kulkenut päinvastaiseen suuntaan esitettyihin malleihin nähden. Jopa avoliittoon on tuotu paljon avioliittoon kuuluvia oikeuksia. Tämä on väärin. Jos ei halua avioliittoa solmia, se suotakoon. Mutta tällöin on myös hyväksyttävä se, ettei saa avioliittoon kuuluvia oikeuksia ottamatta samalla itselleen siihen kuuluvia velvollisuuksia.

27 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Koko maass 80% naisista tulee äideiksi, vaikka Helsingissä 40-vuotiaina lapsettomia on 36% (lähde).

Minusta on hyvä vain etteivät cityvihreät tee lapsia niin kasvihuoneilmiö pelastuu.

Jaska Brown kirjoitti...

Minusta on hyvä vain etteivät cityvihreät tee lapsia

Joo, tuossa päätöksessä ei ole mitään muuta huonoa kuin että se tulee yksi sukupolvi liian myöhään.

Arawn kirjoitti...

Itse olen toistaiseksi yhä sillä kannalla, ettei lapsia tule. Onneksi, no ainakin minun onnekseni, mies on aika selvästi samaa mieltä, ollut ihan alusta lähtien. En tosin enää pidä itseäni mitenkään erityisen hienona geenimateriaalinakaan - olin ehkä lupaava muutama vuosi sitten, mutta tuskinpa lapselle kannattaa tällaisen ajopuun geenejä välittää.

Perussyyni lapsettomuuteen on ihan yksinkertaisesti se, etten keksi ainuttakaan syytä hankkia lasta. En tunne- enkä järkiperäistä. Ja kun se nyt on aika hiivatin iso projekti niin ei siihen ihan syyttä suotta huvita ryhtyä.

Jaska Brown kirjoitti...

Arawn, päätös on jokaisen oma. Toivon sinulle ja puolisollesi kaikkea hyvää oman päätöksenne kanssa. Olet oikeassa, aika projekti se on.

Jukka Aakula kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jukka Aakula kirjoitti...

No en itse hankkinut lasta siksi että olisin muistaakseni itse mitenkään halunnut. En ole halunnut koskaan koiraakaan tai pikkusiskoa.

Mutta olen sopeutunut omiin lapsiin, pikkusiskoon ja koiriin erittäin hyvin. Olen hyvin iloinen siitä että minulle tuli lapsia vaimoni haluttua lapsia ja minun sanottua että no ok. Työpaikkoja olen päätynyt myös ottamaan vastaavalla periaattella. Vaihdan jos tulee vastaan jotain mielenkiintoista ja joku pyytää - enkä ole ihan just vaihtanut edellistä kertaa.

Luulen että elämän suunnitteleminen tyyliin haluan sitä ja sitä ja siksi teen näin ja noin johtaa hiukan tylsään elämään. Suunniteltuun elämään. Miehet usein sanovat 35v että eiät halua lapsia, mutta sitten kun ovat 40v haluavat kuitenkin ja jos mahdollista vaihtavat nuorempaa. Sorry jos maalaan piruja seinille.

Vaitiolija kirjoitti...

Aiheeseen löyhästi liittyen on tehty myöskin lehva. http://www.imdb.com/title/tt0387808/

Jaska Brown kirjoitti...

Jukka: Sama näkökanta. Olen kokemuksesta oppinut, että elämä heittelee niin yllättäen, että turha tehdä suunnitelmia malliin: menen naimisiin 27-vuotiaana, saan lapset 29- ja 32-vuotiaana, esikoinen tyttö ja nuorempi poika.

Vaitiolija: En ole linkkaamaasi leffaa nähnyt, mutta luin joskus synopsiksen ja katsoin juutuubasta pari pätkää. Mielenkiintoinen idea, mutta häiritsi se miten huipputeknologia saattoi olla yhä toiminnassa.

Arawn kirjoitti...

Mun elämäni on kaikkea muuta kuin suunniteltua... Ei millään pahalla pojat, mutta jos mä lapsen hankin niin se on mulle PIKKASEN isompi projekti kuin mitä lasten hommaaminen on teille. Jos mies nyt päättäisi haluta lapsen niin ei se ole mulle vain "ok, mikäs sit" vaan MINÄ olen käytännössä se, joka sen lapsen sitten hommaa. Siksi mun haluni on siinä kyllä hyvin oleellisessa osassa.

Lapsen hommaaminen ei ole minulle 100 % poissuljettua, jos mies nyt esim. keksisi äärettömän kovasti sellaista haluta niin kaipa sitä voisi yhden muksun verran kärsiä raskautta ja synnytystä/keisarinleikkauksen (edellyttäen, että mies suostuisi hoitamaan ison osan lapsihommista & olisi osoittanut käytännössä kykynsä kodinhoitajana). Mutta tuntuu, että miehillä se menee usein juuri noin, että jossain vaiheessa vaimo sitä lasta kovasti haluaa, mies on, että ok ja lapsi tulee. Jos vaimo ei halua missään vaiheessa, moni mies menee siinä sivussa sitten lapsettomana ihan ajattelematta asiaa.

Jos mies sitten vaihtaisi nuorempaan, kun ollaan 40v niin eihän sille mitään voi. En nyt moisen mahdollisuuden vuoksi ala lasta tehdä miehelle, joka NYT on selvästi asiaa vastaan. Ihan yhtä lailla en ala hankkia lasta varmuuden vuoksi, etten sitten joskus viisikymppisenä itke menneiden mahdollisuuksien perään. Ei elämää voi minusta niinkään elää, että "teenpä nyt valtavan ja vaativan asian X, koska on olemassa pieni mahdollisuus, että muuten kaduttaisi". Mitä, jos se lapsi kaduttaisikin? Niitäkin vanhempia ON olemassa, jotka katuvat hommanneensa lapsia. On perseestä olevia lapsia ihan hyvistä perheistä. Nämä eivät ole syitä olla hankkimatta lapsia, mutta ihan yhtä lailla ne eivät ole syitä hankkia.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin voin myöntää suhtautuvani hyvin negatiivisesti ajatukseen omasta lapsesta, vaikka, kuten sanottua, se ei ole täysin poissuljettua ja jos olisi muksu niin olisihan se sitten vanhemmuuden sääntöjen mukaan hoidettava, ei siinä. Mutta kun en halua. En yhtään. Ja kun ei ole mitään pakottamassa minua tekemään asiaa, mitä en halua tehdä, en sitä tee.

Kumitonttu kirjoitti...

Arawn elää onneksi aikana, jolloin on mahdollista valita olla tekemättä lapsia. Emmehän me eläisi tällaisessa kulttuurissa jos vanhempamme eivät olisi maatamme tähän suuntaan sitä vieneet. Ei täällä ole sattumalta tällaista eikä esimerkiksi 70-luvun ajattelutapa tai joku iranilainen meininki ole vallalla.

Jos ei halua lapsia niin ei se ole mikään asia jota tarvitsee perustella niin ponnekkaasti. Tupakanpolttamista pitää nykyään perustella tarkemmin kuin lasten hakkkimista, joten sikäli Arawnin perustelut ovat jotenkin irrallisia. Jos et hanki lasta niin et hanki. Jos et saa niin et saa. Jos hankit niin hankit. Mitä se kelleen kuuluu ja miksi sitä muka pitää perustella kenellekään?

Älä ymmärrä väärin, minusta oli mielenkiintoista kuulla perustelusi tuntemattomana bloggerina, mutta en usko että täällä kukaan on sinua tuomitsemassa tai vaatii selityksiä. Uskoakseni tässä bloginurkassa ajatellaan voittopuolisesti, että sinulla on vapaus elää ja nauttia elämästäsi juuri siten kuin itse haluat.

Joissain ideologioissa on taipumusta pakottaa muut samaan muottiin ja toisinajattelijat herättävät intohimon käännytystyölle, mutta täällä noita big-government -kannattajia ei ole kovin montaa.

AuvoT kirjoitti...

Jees. Se on joku elämänlaki että jos lapsia ei ole, niin elämä ei jatku. Genettiset esi-isäni ja esi-eliöni ovat ensimmäisestä alkusolusta lähtien halunneet lapsia - jokaikinen sukupolvi - ja siksi olen tässä. Jos elämä kadottaa halunsa niin se on sitten siinä. Ja ne jatkaa jotka haluaa.

Aika mieletön ajatus, mutta eikös se ole se logiikka siinä.

Tiedemies kirjoitti...

Ei pidä tietääkseni paikkaansa tämä "itsemurha". Kaivoin pari vuotta sitten erästä toista blogikirjoitustani varten tilastoja, ja kävi ilmi, että koulutus ei naisilla juuri lainkaan korreloi lapsiluvun kanssa (tai korreloi hyvin vähän negatiivisesti) ja miehillä korreloi voimakkaasti positiivisesti.

Keskimäärin syntyvyys on Suomessa hivenen "eugeenista".

Arawn kirjoitti...

Kumitonttu: Oon kai niin tottunut selittelemään. :D En mä varsinaisesti ajatellutkaan, että mun olisi pakko perustella tätä oikeastaan kenellekään. Jos se jollekulle on ongelma, etten halua lapsia, minkäs se sille kuitenkaan voi. Minusta on kuitenkin kiinnostavaa pohtia asiaa, analysoida itseäni ja vaikuttimiani ja niin edelleen.

Ja tietenkin rakastan omaa ääntäni, joten.

(Sinänsähän en ota enää kiivaimpia "miten niin et hanki lapsia?! Kadut vielä, hirveä tyyppi, iiik!!" -tapauksia vakavasti. Hymisen ja myötäilen vaan, koska en katso aikani arvoiseksi alkaa väitellä moisesta asiosta ihmisen kanssa, jolla on tuon tason analyysikyvyt.)

Anonyymi kirjoitti...

Minulle lapsettomuus on tietoinen valinta ja kosto vanhemmilleni. Päätin, että sukumme päättyy minuun. Nämä sairaat ja narsistiset geenit eivät periydy tästä eteenpäin.

Synnyin ylemmän keskiluokan perhehelvettiin. Isäni on narsistinen kusipää, joka silloin kun hän ei lyönyt minua, haukkui, nöyryytti ja huusi kuin hinaaja. Hän on ainoa tietämäni ihminen, joka kykenee olemaan mulkku omille lapsilleen selvin päin.

Äidistäni voi todeta, että vakka on kantensa valinnut. Sain koko ajan kuulla häneltä, miten tyhmä, itsepäinen ja tottelematon olen ja miten minusta ei ikinä tule mitään. En ikinä saanut häneltä mitään myötätuntoa enkä lohdutusta.

Kun täytin kuusi, fyysinen kurittaminen väheni, mutta muuttui henkiseksi: nolaaminen, vittuilu, julkinen nöyryyttäminen ja rakkauden ehdollistaminen. En ikinä ollut heille tarpeeksi hyvä. Jos koulussa tuli jostain kokeesta kahdeksikko, se oli maailman katastrofi.

Minusta kasvoi sisäänpäinkääntynyt, ihmisarka ja sosiaalisia tilanteita pelkäävä mies. Armeija oli minulle yhtä helvettiä. Ja voi mikä pettymys se oli isälleni, kun en päässyt RUK:hon vaan vain aliupseerikouluun ja kotiuduin kersanttina.

Kun sitten valmistuin Teknillisestä korkeakoulusta diplomi-insinööriksi, isäni ensimmäiset sanat olivat: "Olisit sä sieltä Polilta vähän nopeemmin valmistunut jos sä olisit vähän paneutunut opintoihis etkä viettänyt elämääs kavereittes kanssa". Valmistuin siis 6,5 vuodessa plus armeija.

En ole ikinä ollut kiinnostunut sen enempää naisista kuin miehistäkään. Minusta on kasvanut täysin aseksuaali. Inhoan ihmisen kosketusta, ja sen ainoan kerran kun olen ollut seksisuhteessa, se tuntui todella vastenmieliseltä. Tuntui, kuin orgasmi olisi repinyt selkärankani kappaleiksi.

Kaikenkaikkiaan inhoan seksiä, seurustelua ja perheitä. En ikimaailmassa voisi kuvitella eläväni toisen ihmisen kanssa elämääni. Harrastukseni ja mielenkiinnon kohteeni (joita isäni ei koskaan ole hyväksynyt ja joihin äitini on suhtautunut aina pilkallisesti ja väheksyen) täyttävät elämäni.

Minulle lapsettomuus on tietoinen valinta. Minusta tulisi aivan hirvittävä isä. Toistaisin sen kaiken vihamielisyyden ja narsismin, minkä kohteeksi jouduin kotona, omiin lapsiini. Toinen mahdollisuus olisi tehdä lapset jollekin halukkaalle naiselle ja jättää hänet yksinhuoltajaksi. Se puolestaan tulisi minulle liian kalliiksi.

Isäni ja äitini ovat koko ajan kyselleet että milloin he saavat lapsenlapsia. Vastaukseni on aina ollut että ette ikinä ja etten sen perhehelvetin jälkeen edes suunnittele asiaa. He eivät ole olleet huvittuneita asiasta, mutta sitä saa minkä tilaa. Olen aina sanonut heille, että syyttäköön siitä itseänne. Olisi kannattanut kohdella minua lapsena hiukan paremmin niin tulevaisuus olisi aikuisena voinut olla toinen.

Anonyymi kirjoitti...

Olen nainen, enkä ollenkaan ymmärrä noita lapsivihamielisiä kirjoituksia. Minunkin kotini oli oikea perhehelvetti, mutta päätin itse kasvattaa lapseni ihan eri tavalla. Siinä onnistuinkin, ja nyt minulla on mitä ihastuttavin nuori ihminen kotona.
Parasta elämässäni on ollut lapsi. Muista asioista voisin luopua, mutta en koskaan siitä.

Minun vanhempani huomasivat vain negatiiviset ominaisuuteni, sain jatkuvasti moitteita enkä koskaan kiitosta. Isäni ilmoitti minulle, että "sinusta ei ole mihinkään". Mutta opin siitä, ja päätin poistua ilkeyden noidankehästä, välit vanhempiini tosin katkesivat. Enkä kadu.

Olen kyllä samaa mieltä edellisen nimettömän kanssa siitä, että lapsia pitäisi kohdella paremmin. Sääliksi käy tuollaisia perheitä, jollainen oli omanikin. Mutta ehkä sinäkin voisit harkita muutosta elämääsi!

Jaska Brown kirjoitti...

AuvoT: Noinhan se logiikka menee.

Tiedemies: Toivottavasti noin. Väestömallinnuksessa on muuten otettava huomioon sekin, että toinen sosiaaliluokka lisääntyy keskimäärin 25-, toinen 35-vuotiaana. Yksinkertaistettuna mallina voisi jakaa populaation kahtia lisääntymisajan mukaan, A ja B, ja tutkia kuinka väestöryhmien prosentuaalinen osuus muuttuu ajan myötä erilaisilla väestönkasvuprosenteilla molempien ryhmien lapsimäärien ollessa samat.

Ano 1: Toivotan voimia ja jaksamista. Muistutan kuitenkin kusipäisyystestistä: jos tuntee syyllisyyttä siitä, että on kusipää, ei ole sittenkään kusipää.

Ano 2: Viisauden sanoja. On erotettava se, mikä on geneettinen välttämättömyys ja se, mikä ei ole. Kun tunnistaa omat perinnölliset riskinsä, niitä vastaan voi taistella - usein jopa onnistuneesti.

Jaska Brown kirjoitti...

Kumitontun ja Arawnin keskusteluun: Kumis totesikin osuvasti, että elämme aikana jolloin voi lasten tulon estää käytännössä sataprosenttisella varmuudella luopumatta silti mistään. Tämä tiivistääkin aika hyvin ne ongelmat, joita pääteksti käsitteli - kakun voi sekä syödä että säästää.

Riikka kirjoitti...

Asiasta sivuun heittävä kommentti tai pari.

Kun nyt lapsia tehdään sitten niin myöhällä iällä uravaatimusten ja muiden syiden vuoksi, astuvat kuvaan hyvin usein lapsettomuushoidot. Ensisynnyttäjän keski-ikä on Suomessa kohta jo 30 vuotta, hedelmällinen ikäloppu!

"Hedelmällisyys alkaa laskea merkittävästi 35 ikävuoden jälkeen. Lapsettomuuden osuus 25-vuotiailla naisilla on 3,5 prosenttia, 40-vuotiailla 33 prosenttia ja 45 vuotiailla jo 87 prosenttia, Turun yliopiston synnytysten- ja naistentautiopin professori Seija Grénman sanoo."

Vuonna 2011 Suomessa tehtiin 15 000 hedelmöityshoitoa, kasvua vuodesta 2009 oli 10 prosenttia. Siis että kaikista syntyvistä jo 5 % tulee avustetusti.

Totta kai mukana on muitakin syitä kuin ikä (ja paljon myös yksityisiä hoitoja), mutta silti luvut ovat hurjia. Onhan sekin tutkimuksissa todettu, että avustetut raskaudet päättyvät useammin huonosti ja myös syntyvillä lapsilla on enemmän sairauksia.

Se aika, jolloin koulutetulla naisella periaatteessa on mahdollista tehdä lapsia, on lopulta hyvin lyhyt. Jos ensin opiskelee ja sitten laittaa uran käyntiin, tulee aika tosi kiire löytää siippa ja isi lapsille.

Mutta arvatkaapa mitä elinkeinoelämä tykkäisi sellaisesta ehdotuksesta, että naisten pitäisi tehdä lapsia ENNEN uraa. Jos kakarat voisi adoptoida vinkuintiasta ja laittaa suoraan päiväkotiin, homma olisi varmasti mieluisin.

Arawn kirjoitti...

Riikka: Itse asiassahan lapset olisi parasta tehdä ennen uraa. Sanotaan, että tekisi pari lasta 20- ja 21/22-vuotiaana. Tämä tietysti hidastaisi opintoja vuoden parin verran, jolloin äitimme valmistuisi ja olisi valmis astumaan kokopäiväiseen työelämäään 26-27-vuotiaana. Tässä vaiheessa esikoinen on jo melkein ekalla ja kuopuskin vähintään 4-vuotias, mistä seuraa, että työnantajan kannalta ainoa "ongelma" ovat äidin satunnaiset poissaolot lasten sairastaessa ja joidenkin hoitokäyntien + sekalaisten juttujen ajan. Se on PALJON vähemmän kuin mitä kaksi äitiyslomaa ja hoitovapaata tietäisi. Eli elinkeinoelämän KANNATTAISI nimenomaan kannustaa naisia hankkimaan lapsensa paljon ennen kokopäivätyöhön astumista.

Jaska Brown kirjoitti...

Arawn ehtikin jo vastata Riikalle sen mitä olisin itsekin sanonut.

Lisään vielä pari asiaa omakohtaisista kokemuksista perhe- ja työelämästä.

Jos nainen on hankkinut lapset parikymppisenä ja tulee työelämään opinnot tehtynä muutamaa vuotta myöhemmin, hänellä olisi muutama selvä plussa puolellaan työnantajan kannalta:
1) Kuten mainittu, lasten sairastelujen takia tulisi poissaoloja mutta ne olisivat pikkujuttuja verrattuna vuosien äitiysvapauksiin
2) Jos ja kun hän olisi suorittanut opintonsa siinä samalla, olisi se aika vahva näyttö organisointikyvystä ja luonteesta
3) Äitiys on kasvattanut, monet kolmikymppiset ovat melkoisia nirppanokkia mutta sinappivaipparuljanssin ja korvatulehduskierteen läpikäyneet harvemmin

Usein esitetään ongelmaksi lastenhankinnassa taloudellinen puoli - ei nuorena ole vielä varaa. Osin totta, mutta tätä korvaavat yhteiskunnan subventiot. Samoin se, mikäli aviomies sattuu muutamaa vuotta vanhempana olemaan jo työelämässä.

Negatiivisena puolena on tietysti mahdollinen epäkypsyys vanhemmuuteen. Mutta ennen muuta se, että kun omia kokemuksia opiskeluajoilta muistelee, niin suurinta osaa parikymppisiä naisia kiinnosti vain bilettäminen ja irtosuhteet, jotka taas ovat ehdoton turn-off pariutumishalukkaalle miehelle.

Anonyymi kirjoitti...

Huoli yhteiskunnan yläkerrosten vähäisestä lisääntymisinnokkuudesta verrattuna alakerroksiin ei ole millään tavalla uusi. Asia koettiin ongelmaksi jo 1800 - luvun Britanniassa.

Itse en olisi niinkään huolissani genetiikasta, suvullinen lisääntyminen ja meioosi kyllä sekoittaa pakkaa sen verran että geneettisestä determinismistä voi puhua vasta todella monen sukupolven jälkeen.

Isompi ongelma on elämäntavan periytyminen. Jos kasvaa ympäristössä jossa lottovoitto edustaa olosuhteiden parantumisen mahdollisuutta, lukuharrastus rajoittuu seiskalehteen ja opiskelua pidetään ajanhukkana koska fatta betalar niin on aivan varma että mahdollisuudet menestykseen ovat kovin rajalliset. Senpä takia (perus)koulutus, siihen satsaaminen ja meritokraattiset periaatteet on niitä tärkeimpiä asioita tässä(kin) yhteiskunnassa.

Ilman sosiaalista kiertoa vähävaraiset lahjakkaiden potentiaali jää hyödyntämättä koska pappa betalar inte ja varakkaat lahjattomat tekevät isoja vahinkoja koska pappa betalar.

Tuomo 'Squirrel' Hämäläinen kirjoitti...

Näin "keskimääräistä paremmin koulutettuna helsinki-konservatiivina" niin lapsettomuus on ehdottomasti valinta. Ja sen taustalla ei ole puhdas hedonismi tai laiskuus. (Toki olen laiska ja hedonisti mutta tällä ei ole paljoa tekemistä asian kanssa.)

Syynä on se, että konservatiivina olen pessimistinen. Nähdäkseni muutoksia varovat ovat aina odottamassa "liberaalia katastrofia" tai vastaavaa. Että ei luoteta että tulevaisuus on parempi. Pessimismi kohdistuu myös itseeni, sekä geneettisesti että sitä kautta että persoonani on varsin vääristynyt.

Käytännössä on toki todennäköistä että lapsi pilaisi elämäni ja jarruttaisi siltä mitä pidän elämässä oleellisena. Vielä varmempaa olisi kuitenkin se, että minä pilaisin heidän elämänsä. On vain vastuullista että mikään pikkuautisti ei tule tänne tassuttelemaan.

Tosin nähdäkseni eugeniikka on aikansa elänyttä. Äly ja koulutus ja vastaavat eivät ole koko totuus. Yhteiskuntaluokka ja geenien etevymmyys eivät ole identtinen asia. Että tässä hitusen oiotaan. (Genotyypin ja fenotyypin välinen ero on paljon suurempi kuin jossain muissa jutuissa, kuten lehmän hännän värissä.)

Ei sen takia että jalostaminen olisi mahdotonta. Kyllähän ihmisten geenifrekvenssien muunteleminen seuraa täsmälleen samoja lakeja kuin muukin. Ja yllättävän pieni valintapaine johtaa fiksoitumisiin. (Evoluution suurimpia haasteita onkin se, että luonnonvalinta vaikuttaa tehokkaasti jo niin pienissä kelpoisuusmäärissä että niitä ei kyetä helposti kenttäkokeissa edes havaitsemaan. Näin on helposti vaikeaa tunnistaa onko jokin neutraalisti vai luonnonvalinnan kautta yleistynyt ominaisuus.)

Ja itse asiassa mitä esimeriksi Matt Ridleyn kautta oppii ihan populaaritiedekirjoistakin, niin tosiasiassa naimisiin mennään vahvasti siten että miehen menestys lisää avioonpääsymahdollisuutta vahvasti. Naisella yhteys ei ole mihinkään suuntaan. Tällä on merkitystä nykyaikana kun on käytössä käsite nimeltä "ehkäisy" joka vaikuttaa siihen että syrjähyppy/lehtolapsi/äpärät ovat "kontrollissa" ihan toisissa mittasuhteissa kuin menneisyydessä.

Jaska Brown kirjoitti...

Ano: Isompi ongelma on elämäntavan periytyminen. Jos kasvaa ympäristössä jossa lottovoitto edustaa olosuhteiden parantumisen mahdollisuutta, lukuharrastus rajoittuu seiskalehteen ja opiskelua pidetään ajanhukkana koska fatta betalar niin on aivan varma että mahdollisuudet menestykseen ovat kovin rajalliset. Senpä takia (perus)koulutus, siihen satsaaminen ja meritokraattiset periaatteet on niitä tärkeimpiä asioita tässä(kin) yhteiskunnassa.

Juuri näin.

TSH: Tosin nähdäkseni eugeniikka on aikansa elänyttä. Äly ja koulutus ja vastaavat eivät ole koko totuus. Yhteiskuntaluokka ja geenien etevymmyys eivät ole identtinen asia. Että tässä hitusen oiotaan.
Totta kai. Kyse ei ole kausaatiosta, kaukana siitä. Kyse on korrelaatiosta.
Lapsettomuuden tietoista valintaa perustellaan lähes aina sillä, että "mulla on tällaiset ongelmat", "en olisi kelvollinen vanhemmaksi" jne. Nämä eivät tietyille väestöryhmille ole mikään este, vaan ainoastaan niille, jotka kykenevät analysoimaan tilannettaan. Eli este muodostuu niille joille ei ainakaan ensisijaisesti pitäisi vaan ei niille joille nimenomaan pitäisi.

Riikka kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Riikka kirjoitti...

Osin hyviä pointteja. Tosin Arawnin laskelmat turhan ihanteellisia. Jos ajatellaan yliopisto-opintoja, mediaani opiskeluajasta taitaa olla kuuden vuoden pintaan. Raskauteen ja kotihoitoon harvemmin menee vain yhtä vuotta per lapsi (siis toivottavasti; en kannata päivähoitoa niin pienille). Elinkeinoelämä ei juuri siksi tällaisia asioita voi suitsuttaa, koska homma ei todellisuudessa toimi tuollaisten ihannelaskelmien mukaan. Aikaisin sikiävät naiset eivät keskimäärin opiskele korkealle eivätkä tuota veroeuroja, vaan nimenomaan päinvastoin, ymmärtääkseni kaikkialla länsimaissa.

Jaskan näkemysten taustalla lienee ajatus, että parikymppisten naisten olisi suotavaa perustaa perhe useita vuosia vanhemman miehen kanssa. Koska jos 20-vuotiaat naiset ovat bilettäviä ja ristiin naivia pissiksiä, niin voi hyvänen aika, mitä ovat samanikäiset miehet!

Kun taas pariutuminen yleensäkin on koko ajan vaikeampaa, tuskin hyvä ajatus noin yleisellä tasolla.

Itse olen saanut esikoisen paljonkin ennen keskiarvoikää, mutta olin silti ehtinyt valmistua. Ura nyt kyllä on melkein pelkkää devalvaatiota, joten sama se, hahah.

"TSH" kirjoitti...

"Nämä eivät tietyille väestöryhmille ole mikään este, vaan ainoastaan niille, jotka kykenevät analysoimaan tilannettaan. Eli este muodostuu niille joille ei ainakaan ensisijaisesti pitäisi vaan ei niille joille nimenomaan pitäisi."

Joo, jos älykkyys olisi ainut mittari. Itte olen toki testatusti kohtuu älykäs (ÄO 120) Puolisoni rinnalla olen gibboni.

Stressityyppi onkin sitten se toinen juttu. Temperamenttikin periytyy, ja suuri osa dystooppisista kodeista johtuu erilaisista luonnehäiriöistä. Jos kykenee analysoimaan näitä järjellä ja tietää että tunnetiloissa on helvetin ainekset joita ei voi kovin tehokkaasti hallita järkeilyillä, niin kyllä se päätös on ihan oikea silloin.

Jaska Brown kirjoitti...

Riikka: Jaskan näkemysten taustalla lienee ajatus, että parikymppisten naisten olisi suotavaa perustaa perhe useita vuosia vanhemman miehen kanssa. Koska jos 20-vuotiaat naiset ovat bilettäviä ja ristiin naivia pissiksiä, niin voi hyvänen aika, mitä ovat samanikäiset miehet!

Aivan oikein. Pointtini olikin siinä, että naiset kypsyvät aiemmin ja miehillä taas hedelmällinen ikä jatkuu pidempään. Olen pitänyt silmäni auki ja havainnut, että merkkejä muutoksesta on ilmassa. Kyse on siitä, että nyt normi on tietynlainen ja sen rikkojia katsotaan jos nyt ei kieroon, niin pitkään. Jos kylmästi laskee, toisenlainen normi olisi sekä kansantaloudellisesti että kansanterveydellisesti parempi.

TSH: Stressityyppi onkin sitten se toinen juttu. Temperamenttikin periytyy, ja suuri osa dystooppisista kodeista johtuu erilaisista luonnehäiriöistä. Jos kykenee analysoimaan näitä järjellä ja tietää että tunnetiloissa on helvetin ainekset joita ei voi kovin tehokkaasti hallita järkeilyillä, niin kyllä se päätös on ihan oikea silloin.

No tämähän oli koko jutun juoni. Jos ei ole älliä, niin ei piittaa paskaakaan asiasta ja mukuloita tulee. Jos on älliä, niin sitä todennäköisemmin pystyy omat heikkoutensa voittamaan.