Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


torstai 10. toukokuuta 2012

Välihuomautus 31: Maastoutukaa!

Maastojuoksun SM-kisat kirmaistaan tulevana äitienpäivänä Pudasjärvellä eli paikkakunnalla josta itselläni on vuodelta miekka ja kypärä ikäviä muistoja, mutta joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään. Ei muuta kuin kestävyysjuoksuväen kompassit kohti pohjoista (oululaiset itää, kainuulaiset länttä ja nunnukhanunnukat ethelää).
Mikäli reitti on entisellään, niin suunnistajat eivät viimevuotisen Nivalan tapaan juhli. Vaihtelevaa, mutta ei samanlaista tapponousua kuin viimeksi - eikä toivottavasti ainakaan samanlaista suota muistuttavaa tuoretta purua kuin Nivalassa.
Pidemmittä puheitta ennakkokaavailut. Ennustettu mitalikolmikko joka lajista (taas vain Suomen kansalaiset huomioiden) ja todennäköisten poisjääntien varalta kolme seuraavaakin. Miesten puolella listaus on tehty sillä ajatuksella, että kukin juoksija juoksee vain yhden matkan, tuskin kukaan muu kuin The Maastoman itse kykenee molemmilla pärjäämään. Poisjääntitapauksissa sijaluvut muuttuvat vastaavasti. Pirullinen puoli kaavailuissa oli se, että Tilastopaja viettää ansaittua lomaa ja SUL:n tulospalvelun toiminta on /c:stä, joten viime hetken kuntoarvailut pm-maastojen tulosten perusteella piti kaivella esiin ties mistä, kun itse oli tietysti näkemässä vain Huitsinnevadan piirin suoritukset.

M 12 km
1. Jussi Utriainen
2. Jarkko Järvenpää
3. Tuomas Jokinen
4. Miika Takala
5. Jarkko Hamberg
6. Henri Manninen

M 4 km
1. Jussi Utriainen
2. Jarkko Järvenpää
3. Joonas Harjamäki
4. Aki Nummela
5. Jarkko Hamberg
6. Rami Tuokko

N 6 km
1. Sandra Eriksson
2. Elina Lindgren
3. Minna-Maria Kangas
4. Mira Tuominen
5. Janica Mäkelä
6. Katarina Skräddar

M22 6 km
1. Martti Siikaluoma
2. Antti-Pekka Niinistö
3. Kalle Keskipoikela
4. Ville Heikkilä
5. Jimmy Finnholm
6. Markus Hämäläinen

N22 4 km
1. Kaisa Tyni
2. Kristiina Mäki
3. Nina Chydenius
4. Heidi Maaranen
5. Anni Hemminki
6. Elli Hemminki

M19 6 km
1. Ossi Kekki
2. Jaakko Piesanen
3. Henrik Goesch
4. Melese Lanki
5. Samuel Rautiainen
6. Vesa Linnamaa

N19 4 km
1. Oona Kettunen
2. Sofie Lövdahl
3. Sanni Massinen
4. Saara Nikander
5. Camilla Richardsson
6. Anne Pentinmäki

M 17 4 km
1. Joonas Rinne
2. Antti Ihamäki
3. Markus Hietanen
4. Samu Mikkonen
5. Markus Kyrölä
6. Joona Kitinoja

N17 4 km
1. Johanna Matintalo
2. Satu Kähkönen
3. Taika Nummi
4. Minttu Hukka
5. Ellinoora Myötyri
6. Silja Meronen


Jälkikommentit:
Kisat on sitten käyty ja alustava jälkipalaveri valmennettavan kanssa pidetty, asiaan palataan vielä tarkemmin kivituhkapölyn laskeuduttua.
Yhdeksästä sarjasta veikkasin seitsemän mestarit oikein. Niissä kahdessa muussa mestariksi veikattu oli toisessa hopealla ja toisessakin oikeastaan, koska pronssille jääneen Utriaisen juostua 12 km (kuten toisaalta oli odotettua) olisin sijoittanut hänet vasta hopeaa ottaneen Järvenpään jälkeen. Mestariksi yllättäen tulleista toista olin veikannut hopealle ja toista pronssille. Seuraavassa analyysissä kisasta poisjääneet on jätetty ennakkolistoista pois. Samaten huomautetaan vielä kerran, että sanoivat SUL:n säännöt mitä tahansa, niin minä listaan SM-kisoissa vain Suomen kansalaiset.

M 12 km: Voittaja oikein, samoin toinen mitalisteista, toista veikkasin neljänneksi, pronssille veikattu oli viides.
M 4 km: Mitalikolmikon nimet oikein, mutta väärässä järjestyksessä.
N 6m: Mitalikolmikon nimet oikein, mutta hopea- ja pronssimitalistit väärässä järjestyksessä. Jopa kärkikuusikko täysin oikein, em. lisäksi nelonen ja kutonen vaihtoivat keskenään paikkoja.
M22 6 km: Kärkikaksikko oikein, mutta vaihtoivat keskenään paikkoja. Pronssimitalisti Tommi Hytönen tuli listan ulkopuolelta, pronssille veikattu oli neljäs.
N22 4 km: Kärkikaksikko oikein. Pronssimitalisti tuli listan ulkopuolelta. Arvelin Johanna Peiposen olevan keskenkuntoinen, kun ei ollut maantie-SM:issä. Pronssille veikkaamani oli neljäs.
M19 6 km: Voittaja oikein (tähän ei kummoista kristallipalloa tarvinnut), hopeamitalisti samoin. Pronssimitalisti ei ollut listalla.
N19 4 km: Kärkikolmikko oikeassa järjestyksessä, mutta väliin hopealle kiilasi täysin listan ulkopuolelta Vilma Laitinen.
M 17 4 km: Voittaja oikein, kolmoseksi ja neloseksi veikatut muilla mitaleilla, hopealle veikattu floppasi.
N17 4 km: Voittaja oikein, hopeamitalistia veikkasin neljänneksi, pronssimitalisti puskista. Hopealle veikkaamani jäi kuudenneksi ja pronssille veikattu kahdeksanneksi.

4 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Ei taso päätä huimaa, jos Utriainen on kovin kaveri.

Anonyymi kirjoitti...

Tää kommentti olis itse asiassa sun juttuun II Maailmansodan erikoisista sotilaskohtaloista, mutta en tiedä, luetko niin vanhoja kommentteja...

Etelä-Koreassa on äskettäin julkaistu elokuva nimeltä My Way. Olennaisilta osiltaan se kertoo korealaisesta nuoresta miehestä, joka päätyi lopulta taistelemaan Saksan puolella amerikkalaisia ja brittejä vastaan Normandian maihinnousussa. Tarinahan kulki siten, että siihen aikaan Koreaa miehitti Japani, joka otti joukoittain korealaisia nuoria miehiä armeijaansa. Kuten tiedätkin, Japani kävi lyhyen sodan neuvostojoukkoja vastaan ja joltinenkin määrä Japanin armeijan sotilaita jäi sotavangeiksi päätyen Siperiaan vankileirille. Siltä NL jossain vaiheessa lähetti sotavangit rintamalle Saksaa vastaan, missä hengissä selvinneet jäivät jälleen sotavangeiksi. Normandian maihinnousuun mennessä Saksa kärsi akuutista miehistöpulasta, joten se kippasi rintamalle myös sotavankeja - mukaan lukien jännän näköisiä aasialaisia.

Siinä oli jenkeillä ihmettelemistä, kun outoa kieltä puhuvat vinosilmät natsisaksan uniformuissa halusivat antautua.

Tästä on netissäkin siellä täällä infoa, joskaan tyyppien nimiä en tiedä enkä niitä löytänyt. Kohtalo taisi olla karu, sillä käsittääkseni kaverit lähetettiin takaisin Koreaan (Jee!), joka oli vapautettu Japanin ikeestä (Jee!!) ja joka tunnetusti ajautui tuhoisaan ja katkeraan "sisällissotaan" (au au au). Nämä sotilaat taisivat sitten joutua tähän neljänteen sotaansa. Kummalla puolella olivat ja jäivätkö henkiin, sitä en tiedä.

Jaska Brown kirjoitti...

Kiitos Arawn, kyllä luen vanhojakin kommentteja! Pitääpä ottaa selvää tuosta filmistä. Korealainen elokuva on laadukasta kamaa, tässä linkki englanniksi tekstitettyyn Silmido -elokuvaan, joka on ehdottomasti Top 10 -listalla, jos joskus kirjoitan luettelon parhaista näkemistäni sotaleffoista.
Tarina korealaisista Normandiassa on tosi. Olen lukenut sen jostakin kirjasta vuosia sitten, epäilen Cornelius Ryanin The Longest Day:ta mutta olen enemmän kuin epävarma lähteestä. Muistelen myös kuulleeni, että Normandiassa oli kokonainen huonokuuloisista tai kuuroista koostuva pataljoona...

Tomi: Utriainen oli ennakkosuosikki, koska Keskisalo ja Räsänen eivät olleet mukana, kuten ei myöskään taas kerran telakalle joutunut Ukonmaanaho. Sitä paitsi maastojuoksu on Jussin paras laji ja maastopohja suosi hänen askeltekniikkaansa.

Anonyymi kirjoitti...

Korealaiset tekevät todella hyviä elokuvia - ja draamasarjoja. Tosin kyllä ne osaavat tehdä myös silkkaa roskaa. Kokeile joskus katsoa Sektor 7, korealainen hirviökauhuleffa. Aivan järkyttävää kuraa. :D Siihen oli tosin tuhlattu hyviä näyttelijöitä, sääli sinänsä.

Itse en kyllä katso juurikaan sotaelokuvia, koska ne ovat niin masentavia (tai sitten täysin epärealistisia).