Mikäli paikalla sattuu olemaan alan asiantuntija tai muuten vain näsäviisas henkilö, niin utelisin vastausta seuraavaan kysymykseen.
Kuvitellaan vaikka, että minulla on kaksi kirjaa, jotka pitää toimittaa kahdelle henkilölle. Toimitan nämä kirjat kolmannen henkilön välityksellä, olkoon hän nimeltään vaikka Liisa. Liisa tietää, keille kirjat pitää toimittaa, mutta varmuuden vuoksi viittaan tehtävää antaessani heihin nimillään.
Oletetaan, että kirjojen saajat ovat molemmat etunimeltään Matti. Tällöin voinen sanoa:
Liisa, toimitatko nämä kirjat Mateille.
Samoin voidaan tietysti menetellä, jos kirjat päätyvät Pekka-nimisille henkilöille:
Liisa, toimitatko nämä kirjat Pekoille.
Mutta tuostahan tulee mieleen, että sama toimisi, jos henkilöt olisivat molemmat Pekko-nimisiä.
Josta pääsemme varsinaiseen kysymykseen:
Jos kirjat pitää toimittaa henkilöille, joista toinen on Pekka ja toinen Pekko, voidaanko sanoa:
Liisa, toimitatko nämä kirjat Pekoille.?
Pekka ja Pekko taipuvat monikkomuodossa tässä tilanteessa samalla tavalla. Toisaalta monikon nominatiivia ei ole yhteisessä muodossa olemassa. Miten on, voiko edellä esitetyllä tavalla sanoa?
Onko Ylen toimittaja narsisti?
15 tuntia sitten
11 kommenttia:
Jos Liisa tietää saajien nimet, ei erehtymisen vaaraa liene, kysymyshän kieliopissakin on perimmältään siitä että teksti ymmärretään eksaktisti ja vain yhdellä tavalla.
Hankaluuksia voi tietysti tulla, kun nykyään etunimiä taivutetaan epäluonnollisesti: Lennart Meren, mutta Kukkosen Merin. "Toimitatko nämä Merille" ei ehkä skulaa...
Sukulaiseni taivuttaa Sampo-poikansa nimen Sampon, ikäänkuin nimi olisikin Samppo. Jos vastaanottajina ovat Samppa ja Sampo, yhteinen ulkotulentomonikko olisi kai "Sampoille"...
Jaskan kysymykseen, "Pekoille" on oikea muoto. Kuten Kari totesi tässä kontekstissa, Liisa tuntee luultavasti ko. Pekan ja Pekon ja erehtymisen vaaraa ei ole.
Suomen kieliset nimet taipuvat aina kuin yleiskieliset vastineensa tai rakenteeltaan samankaltaiset sanat.
Luultavast englannin kielen vaikutuksesta on lisääntynyt käsitys, että nimet eivät taivu.
Tämä ärsyttää minua suuresti.
Taivuttamattomuus luo suomen kielen vastaisia rakenteita, kuten Sampon.
Pitääköhän Satu -nimi taivuttaa Satulle vai Sadulle? Kumpaakin näkyy, mutta onneksi ei ole nimeä Sadu. Eikä Saddu tai Sattu.
Kirjoituksessa mainitun tapauksen itse hoitaisin sanomalla vaikka että annatko nämä kirjat Kerviselle ja Huuhanperälle.
Sanna, Sadulle on oikeampi.
Sillä vertaa satu-> sadun,
äiti->äidin ja aita-> aidan.
Käsittääkseni muotoa Satulle ei pidetä virheenä.
Väittäisin, että ei saa, koska "Pekoille" avautuu tarkoittamaan aina monikkoa jommasta kummasta, Pekoista tai Pekoista.
Kyse on samasta, kuin että jos sanoo menevänsä hakemaan rintalasta Rintalasta, niin vaikka puhekielessä taivutukset ovan ilmiasultaan samat, niin niitä ei voi yhdistää siten, että voisi sanoa pelkästään menevänsä hakemaan rintalasta.
Tuttujen kesken asia voi toimia, jos nimet aletaan mieltää samoiksi, silloin kyse on vähän siitä kun sanoisi, että Liisa toimittaa kirjat Peteille, ja kyseessä on sitten vaikka Petri, Petterit jopa Petjat. Mutta silloin syntyy tietty oletus, että Pekka ja Pekko kuuluvat samaan Pekojen luokkaan ja sanomalla "Pekoille" viitataan Pekojen luokkaan johon Pekat ja Pekot kuuluvat.
Kielikello-lehden numeron 3/2002 artikkelissa Pilvin vai Pilven – etunimien ja appellatiivien ristivetoa esitetään taivutusta Satu -> Sadun ainoaksi vaihtoehdoksi.
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/8.4.html
Menen hakemaan Rintalasta rintalasta, jolla on painunut rintalasta...?
Jos Satu taipuu Sadulle, taipuuko Tatu sitten Tadulle, Arto Ardulle, Unto Undolle, Nita Nidalle jne.? No ei taivu. Mun mielestä siinä on ristiriita. Kuten siinä, että sana tuki taipuu "tuen", mutta muki taipuu "mukin" eikä "muen".
Mutta näistä sais vääntää vaikka kuinka, jos alkais...
Sanna, jos kielet olisivat täysin loogisia, niin Tatu taipuisi Tadun ja Arto ja Arron (ei Ardon). Kuitenkaan yksikään luonnollinen kieli ei ole täysin looginen.
Kiitoksia, kielioppi näyttääkin kiinnostavan enemmän kuin osasin arvata.
Olisin kommentoijista Paavon kanssa samalla linjalla ja samasta syystä. Tosin Sannan ratkaisu on ihastuttavan laiska.
Sadulle, ei missään nimessä Satulle. Ainakin minun kielikorvani särähtää ja pahasti.
Tuo Kari Rydmanin mainitsema Meri on jännä. Keksin kerran, että sehän taipuu partitiivissa kolmella eri tavalla riippuen mikä Meri tai meri on kyseessä.
Meri paikkana: Merta.
Meri etunimenä: Meriä.
Meri sukunimenä: Mereä.
Näin ainakin oman puolikuuron kielikorvani mukaan.
Asia on ilmeisesti muuttunut, koska lukiossa (-76...-78) meille opetettiin ettei nimiä saa taivuttaa kuin poikkeustapauksessa.
Esim. Satu -> Satulle (ei Sadulle)
Pekka, Pekko -> Pekalle ja Pekolle (ei Pekoille).
Mutta käytäntö muuttuu ja kieli mukana ja nykyisin nimiä taivutellaan siinä missä muitakin asioita.
- buuri johannesbuurista -
Ari, kuulostaapa oudolta ettei astevaihtelua olisi hyväksytty. Tosin en kieliopista muista yhtään mitään enkä sitä tuolloinkaan viitsinyt opetella vaan menin ihan korvakuulolla - mikä kyllä tuotti loppupeleissä ihan riittävät tulokset.
Lähetä kommentti