Kesytetty verokarhu

Olen joskus pohdiskellut veromallia, jossa aviopuolisoita verotettaisiin eri tavoin kuin yksineläjiä. Tämänkaltaisia veromenettelyjä on ollut voimassa maailman sivu ja niillä on joko rankaistu tai palkittu aviopareja. Suomessa oli vuosina 1943 - 1975 voimassa avioparien yhteisverotus, joka karkeasti ottaen tarkoitti sitä, että avioparin tulot laskettiin yhteen ja sitten verotettiin kuin kyseessä olisi yksi ihminen. Tämä menetelmä rankaisi veroprogression takia aviopareja. Toisaalta samaan aikaan oli voimassa ns. vanhanpojan vero, joka yksinkertaistetusti tarkoitti sitä, että naimattomat yli 24-vuotiaat maksoivat veroa isomman prosentin mukaan. Tämä taas suosi aviopareja. Itse asiassa vanhanpojan vero oli jo antiikin roomalaisten keksintö.
Vuodesta 1976 alkaen avioparien verotus on ollut käytännössä täysin erillistä. Silloin tällöin nousee kuitenkin esiin ajatuksia yhteisverotuksesta, kuitenkin nykyään yleensä tulontasauksen eli aviopareja suosivan verotuksen muodossa. Myös edellinen pääministeri leikitteli ajatuksella pari vuotta sitten.
Karkeasti ottaen nämä mallit lähtevät eri variaatioilla siitä ajatuksesta, että puolisoiden tulot tasattaisiin verotuksessa. Tällöin eri lailla ansaitsevien puolisoiden verotus kevenisi, kun taas saman verran ansaitseville mallilla ei olisi vaikutusta.

Ehdotusta verotasauksesta on vastustettu mm. sillä, että se lisäisi verotoimiston työmäärää ja siksi byrokratiakuluja. Tämä on aivan totta. Siksi oma ajatukseni ei perustu lainkaan verotuksen muuttamiseen. Verojärjestelmä säilyisi täsmälleen ennallaan, muutos tapahtuisi palkanmaksussa. Vieläpä siten, että jokainen kriteerit täyttävä saisi vapaasti valita, olisiko mukana järjestelmässä vai ei. Järjestelmän nimeksi sopii parhaiten tulontasausverotus.

Tässä ajatuksessa järjestelmään olisi mahdollisuus liittyä sellaisilla aviopareilla, joilla on vähintään yksi yhteinen alle 18-vuotias lapsi. Tämä valinta perustuu verotuksen positiivisiin sosiaalisiin vaikutuksiin, koska uskoisin järjestelmän olevan yhteiskunnallisesti hyödyllisin tällä rajauskriteerillä. Teknisesti järjestelmää voidaan tietysti soveltaa muillakin kriteereillä.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan järjestelmä toimii seuraavasti. Mikäli kriteerit täyttävä aviopari päättää sitä soveltaa, he ilmoittavat työnantajilleen palkanmaksun muutoksesta. Kummankin puolison palkasta maksetaan puolet toiselle puolisolle.

Tällöin molempien verotettavat tulot ovat kutakuinkin samat. Seuraavassa esimerkkejä vaikutuksesta verotukseen. Esimerkkikunnaksi on valittu Huittinen (aakkosissa lähinnä Huitsinnevadaa), on oletettu molempien puolisoiden kuuluvan kirkkoon ja molemmilla olevan 2000 euron arvosta vähennyksiä.

Mikäli molempien puolisoiden tulot ovat samat, ei muutoksia tietenkään tapahdu.

Mikäli paremmin ansaitsevan puolison tulot ovat 100 000 euroa, verotushyöty menee seuraavasti huonommin ansaitsevan puolison tulojen ollessa ilmoitettu tuhansina euroina ja hyödyn euroina:

Tulot	60	40	30	20	10
Hyöty	686	2100	2511	3489	5505

Jos paremmin ansaitsevan tulot ovat 60 000 euroa:

Tulot	40	30	20	10	0
Hyöty	0	411	1391	3049	6942

Jos paremmin ansaitsevan tulot ovat 40 000 euroa:

Tulot	30	25	20	10	0
Hyöty	53	87	569	2087	5002

Jos paremmin ansaitsevan tulot ovat 30 000 euroa:

Tulot	25	20	15	10	0
Hyöty	0	482	508	1036	3971

Jos paremmin ansaitsevan tulot ovat 20 000 euroa:

Tulot	15	10	5	0
Hyöty	26	574	1601	2361

Kuten esimerkistä huomaa, lähes samantuloisilla puolisoilla saatu hyöty on pieni ja se kasvaa huomattavasti, mikäli tuloerot ovat suuret.

Valtiovarainministeriö on tutkinut vastaavanlaista esimerkkiä ansiokkaan yksityiskohtaisesti. Ero tähän esitykseen on siinä, että se tekisi yhteisverotuksesta pakollisen ja toteutettaisiin verohallinnon kautta. Laskuteknisesti lopputulos on asianosaisille sama erojen johtuessa vain menetelmän yksityiskohdista. Esityksen vaihtoehdossa 2 todetaan, että miehistä 69 %:lla veroaste laskisi ja 21 %:lla nousisi naisten vastaavien lukujen ollessa 25 % ja 60 %.
Esitys päätyy yhteisverotuksen kannalta erittäin kielteiseen johtopäätökseen.
Perusteluna käytetään sitä, että yhteisverotus rikkoo kaikkia hyvän verojärjestelmän kriteerejä (tehokkuus, oikeudenmukaisuus, selkeys) vastaan.
Sen mukaan yhteisverotus 1) vähentää perheen toissijaisen ansaitsijan kannustimia 2) rikkoo oikeudenmukaisuutta ja 3) kasvattaa hallintokustannuksia.

Vastaväite 3) kaatuu tässä esitetyssä järjestelmässä siihen, että verohallinnon ei tarvitse huolehtia asiasta, vaan verovelvollisen itse. Väite 2) taas on enemmänkin arvoihin kuin verotukseen sinänsä liittyvä väite. Jos otamme arvopohjaksi yksilöllisyyden, väite on ehdottoman tosi. On väärin joutua maksamaan enemmän veroja siksi, että puoliso on hyvätuloinen (toki on väärin joutua maksamaan vähemmän veroja siksi, että puoliso on huonotuloinen, mutta tästä tuskin syntyy valituksia). Jos taas yhteiskunnan arvopohjaksi otetaan avioliitto, niin oikeudenmukaista siinä tapauksessa on nimenomaan se, että aviopuolisot jakavat resurssinsa keskenään täydellisesti. Tällöin oikeudenmukaisuutta rikkoo nimenomaan se, että toinen puolisoista maksaa enemmän veroja yhteisistä resursseista.
Vastaväite 1) on kieltämättä hankalin kumottava ja useimmissa tapauksissa jopa tosi. Miksi olisi intoa lähteä huonopalkkaiseen työhön, mikäli isotuloisen puolison ansiosta saavutettu etu olisi suhteellisen pieni? Tämän tilanteen väitetään vaikuttavan erityisesti naisiin ja myös naisten koulutukseen; ei ole intoa kouluttautua, jos voi heittäytyä miehen elätettäväksi. Toisaalta voisi kysyä, eikö tämä päinvastoin nostaisi naisten kouluttautumishaluja. Nykyään on käytännössä pakkotilanne, että molempien puolisoiden on työskenneltävä. Mutta tulontasausverotuksessa toisen puolisoista jäädessä opintovapaalle (eli käytännössä tulottomaksi) ei perheen ansiotaso romahtaisi ollenkaan samassa määrin kuin nykyään. Sitä paitsi järjestelmä koskisi kuitenkin vain sellaisia aviopareja, joilla on yhteisiä lapsia ja nykyään lapset hankitaan yleensä vasta opiskelujen jälkeen.

Tulontasausverotuksen vaikutuksia yhteiskuntaan voi jossain määrin arvailla. Seuraavat asiat ovat todennäköisiä.

1. Jos ja kun järjestelmä rajataan aviopareihin, on avopareilla avioitumiskannustin verotuksen muodossa. Tämä taas lisää yhteiskunnallista vakautta.

2. Koska järjestelmä koskee vain aviopareja, joilla on yhteinen lapsi, on odotettavissa että lastenhankinta aikaistuu. Jos esimerkiksi toinen puoliso on jo töissä toisen opiskellessa, lapsenhankinnan verohyöty on huomattava.

3. Koska verotus on lähes nollasummapeliä, on veroprosentteja nostettava. Ei kuitenkaan niin paljon kuin puhtaasti laskien luulisi, koska tulontasausverotuksen ansiosta lapsiperheiden tukitarpeet eivät ole niin suuret.

4. Tulontasauksen ansiosta toisella vanhemmista on paremmat mahdollisuudet jäädä pidemmäksi aikaa hoitamaan lapsia kotona. Tämä vähentää kalliiksi tulevaa kunnallista päivähoitoa ja aikaansaa sosiaalista vakautta perheissä sekä luultavasti verkostoittaa lapsiperheitä tukemaan toisiaan. Yhteisöllisyys lisääntyy.

5. Aviopuolisoiden välinen luottamus todennäköisesti lisääntyy, koska molemmat tuntevat kantavansa kortensa yhteiseen kekoon eikä itselleen. Miinuspuolena voi olla paremmin ansaitsevan puolison esittämät syytökset toisen vähäisemmästä kontribuutiosta.

6. Verotusteknisistä syistä jotkut voivat jäädä roikkumaan huonoon avioliittoon. Toisaalta tulontasausverotus voi myös pelastaa ongelmiin joutuvan liiton nostamalla eroamiskynnystä. Nykyinen järjestelmä kun saattaa joskus jopa parantaa eron ottavan puolison asemaa yksinhuoltajalisien ja elatusapujen ansiosta, kun yhteisesti hankittu omaisuus jää erossa yleensä valtaosaksi lähihuoltajalle.

7. Yksinhuoltajien asema heikkenee. Toisaalta tietoisuus tästä pakottaa katsomaan vähän tarkemmin, millaisen ihmisen kanssa on naimisiin menossa.