Ulkoluvun paluu

Oulun siika pyhä kala. Tuttu riimi lähes kaikille. Mutta ikäpolvia erottava kysymys onkin, miten menevät ne loput? Oikea vastaus on Oulujoki - Siikajoki - Pyhäjoki - Kalajoki - Lestijoki - Perhonjoki - Ähtävänjoki - Lapuanjoki - Kyrönjoki. Tai sitten jokin muu versio. Menee kansakoulun käyneiltä, mutta ei yleensä enää peruskoulusukupolvelta. Entäs sitten Ruuben - Simeon - Leevi - Juuda - Dan - Naftali - Gad - Asser - Isaskar - Sebulon - Joosef - Benjamin? Yli viisikymppisten sukupolvi osaa tämän luetella, mutta alle kaksikymppiset eivät välttämättä edes tunnista listaa Jaakobin poikien nimiksi.

Aikoinaan, kun lähdeteokset olivat harvinaisia, ulkoluku oli ymmärrettävä tapa opetella asioita. Eräällä tavalla se jatkoi ihmiskunnan historiallista perinnettä. On havaittu, että luku- ja kirjoitustaidottomilla heimoilla on usein hämmästyttävä ulkomuisti. Kirjojen yleistyttyä ulkoluvun merkitys väheni koululaitoksessa pikkuhiljaa. Vielä 1920-luvulla syntyneet osasivat luetella ulkomuistista pitkät pätkät Vänrikki Stoolin tarinoita, mutta 1950-lukulaiset ainoastaan lukivat niitä. Tosin varmasti vielä 1980-luvulla syntyneilläkin oli joitakin sellaisia opettajia, jotka vaativat vielä joidenkin litanioiden ulkoa opettelua. Vaikka ne varsin hyödyttömiä olivatkin, kuten Pohjanmaan joet. Helvettiäkö tekee tiedolla, että Kalajoesta seuraava on Lestijoki? Ja sitä paitsi mitä ihmettä tässä on Siiponjokea, Himanganjokea ja Pöntiönjokea vastaan? Ne kaikki ovat Kalajoen ja Lestijoen välissä. Eli jos huristelee autolla Pohjanmaan rannikkoa etelään ja haluaa lapsille elvistellä Kalajoen ylityksen jälkeen joen lähestyessä, että "Katsokaas, tuolla on sitten Lestijoki" ja sitten kohdalle osuessa onkin kyltti "Siiponjoki". "Oho, sori... jatketaan matkaa." Ja viisi minuuttia myöhemmin: "No tuossa tulee Lestijoki ... eikun sehän olikin Himanganjoki." Viisi minuuttia lisää. "No tuolla se Lestijoki on ... tai siis Pöntiönjoki." Seuraavat viisi minuuttia: "Mikähän joki se tuolla mahtaa olla ... no sehän olikin Lestijoki!". Jonka jälkeen sitten saavutaankin Perhonjoelle - kunhan on ensin ylitetty Viirretjoki, Lohtajanjoki, Koskenkylänjoki ja Kälviänjoki. Niin että menikö putkeen, häh?

Onko siis ihme, että ulkoluvusta on luovuttu? Ja hyvä niin. Toki kai vieläkin opetellaan joitakin perusjuttuja ulkoa, kuten se "saksalainen hääyö" eli an - auf - hinter - in - neben - über - unter - vor - zwischen. Eli ne prepositiot jotka vaativat tietyssä tilanteessa akkusatiivia ja toisessa datiivia. Sitten pitäisi vielä muistaa missä tilanteessa kumpaakin. Perkele. Minähän en oppinut koulussa yhtään mitään ulkoa. Tai ainakin unohdin kaiken heti ulkomuistikokeesta selvittyäni. En koko lukioaikana oppinut edes toisen asteen yhtälön ratkaisukaavaa ulkoa. Tai no, siinä ja siinä. Olisin YO-kirjoituksissa saanut sen ulkomuistista sentään oikein, mutta katsoin parhaaksi varmistaa taulukkokirjasta.

Ulkoluvun sijaan on keskitytty enemmän asioiden syvällisempään ymmärtämiseen, mikä on periaatteessa hyvä asia. On ajateltu, että kaiken voi tarvittaessa tarkistaa lähdeteoksista, joten miksi opetella ulkoa. Tästä seuraa kuitenkin kahdenlaisia ongelmia.

Ensinnäkin on mahdotonta ymmärtää asioita, elleivät jotkin perusasiat ole hallussa. Lukemansa on pystyttävä assosioimaan. Otetaan esimerkki, nappasin hyllystä vanhan lastenkirjan jossa esitellään maailman ilmiöitä. Satunnaisesti avattuna osui kohdalle teksti Monte Cassinon luostari. Katsotaanpa alaviitteillä, mitä pitää tietää että tekstin alku avautuisi edes kohtalaisesti tai jopa hyvin:
Cassinon vuorella oli roomalaisten aikana (1) kaksi temppeliä, jotka oli omistettu Jupiterille ja Apollolle (2). Pyhä munkki (3) nimeltä Benedictus ryhtyi vuoden 529 (4) vaiheilla rakentamaan sinne kristillistä luostaria, jossa hän vietti lopun elämänsä laatien perustamansa uskonnollisen järjestön, Benediktiinien munkkikunnan säännöt (5). Neljä kertaa Monte Cassinon luostari tuhoutui ja aina se rakennettiin samalle paikalle uudestaan samanlaiseksi. Vuonna 589 tulivat lombardit, 833 saraseenit (6), 1349 ankara maanjäristys (7) ja 1944 (8) kaksi kuukautta kestänyt ilmapommitus...
(1) On tajuttava, että roomalaiset eivät tässä viittaa nykyisen Rooman kaupungin (oletetaan että lukija tietää Rooman) asukkaisiin, vaan Rooman valtakuntaan.
(2) Hyvä tietää, että Jupiter ja Apollo eivät ole mitään henkilöitä tai planeettoja.
(3) Munkki ei tässä tarkoita hillomunkkia.
(4) Tiedettävä suurin piirtein, mitä tarkoittaa vuosi 529 - dinosauruksia ei enää ole, kristinusko hallitsee Euroopan ydinosia.
(5) Taustatieto munkkiveljestöjen ideasta helpottaa huomattavasti luostarin tarkoituksen ymmärtämistä.
(6) Ymmärrettävä, että lombardit ja saraseenit tarkoittavat kansoja ja kansainvaellusten aikakauden tunteminen auttaa.
(7) Alueen kuuluminen maanjäristysvyöhykkeeseen on aiheellista ymmärtää.
(8) Tiedettävä, että vuonna 1944 käytiin toista maailmansotaa.
Ei tästä tule yhtään mitään, elleivät tietyt perustiedot ole päässä. Jokaista asiaa ei voi tarkistaa kesken lukemisen.

Toiseksi - ja tämä tavallaan liittyy edelliseen - tieto jää pinnalliseksi. Kun katsoo, mitä lapsilla teetetään, niin heidän on tehtävä usein tutkielmia aiheista, joissa oma osaaminen perustuu copypasteen. On toki hyvä opetella kirjoittamaan tutkielmia, mutta pitäisi myös oppia ymmärtämään, että oikeasti niitä tehdään vain aiheista, jotka ymmärtää syvällisesti.

Kun lapsilla teetetään asioita, joihin ainakaan osan kognitiiviset kyvyt eivät riitä, jäävät perusasiat oppimatta. Ja ne voisi oppia sillä demonisoidulla ulkoluvulla. Kun nykypäivänä jokaisella on netti taskussa, asiat voi todellakin tarkistaa hetkessä. Ja entistä enemmän kyse on siitä, että tietoa pitää osata suhteuttaa. Eikä sitä voi suhteuttaa, ellei ole perustietoa. Kuten edellä olevasta esimerkistä nähtiin, ei jokaista asiaa voi aina tarkistaa.

Eräs suosikkisivustoistani on Feissarimokat. Sieltä löytyy lukuisia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu kun koulussa ei vaadita perusasioiden ulkoa oppimista.
Yleissivistykseen kuuluisi tietää esimerkiksi, että:
- Lontoo ei ole Amerikassa
- mitä eroa on grammoilla ja kaloreilla
- kilo on etuliite eikä massan yksikkö
- kinkkua ei ole tehty "jostain materiaalista"
- talousongelmat eivät ratkea antamalla kaikille lottovoitto
- kyllä, 1,5 on sama kuin yksi ja puoli tai 40 % alennus ei tarkoita, että hinta olisi 60 euroa
- Martti Luther ja Martin Luther King ovat kaksi eri henkilöä
- mikä on Hitlerin sukunimi, ei ainakaan Stalin
- on hyvä osata vähän vieraita kieliä
- Suomen itsenäisyys ja vuosiluku ovat eri asia
- pistorasiaa ei kannata sorkkia jos ei tiedä mitä tekee
Ja lopuksi voi vielä tehdä yleistietotestin Feissarimokien tyyliin.

Koska tieto on nykyään helposti saatavilla, on entistä tärkeämpää, että perusasiat ovat hallussa. Kunhan tämä on tajuttu ja hyväksytty, uskon että koululaitoksessa palataan opettelemaan perusasiat ulkoa. Kunhan ei opetella ulkoa hyödyttömiä litanioita, vaan asioita jotka auttavat hahmottamaan tietoa. Ei ole mitään järkeä osata Pohjanmaan jokia ulkoa, mutta on hyvä tietää mikä Suomen maakunta kärsii pahiten tulvista.

Nykytekniikalla ulkoluvun toteuttaminen olisi yksinkertaista. Ohjelmoidaan tietokoneelle kysymyspatteri, josta se arpoo sata kysymystä. Kolmen eri kategorian kysymystä, vaikka seuraavasti historiasta:
- 30 A-kysymystä, jotka tulevat aina.
"Minä vuonna Suomi itsenäistyi?"
a) 1812 b) 1917 c) 1944 d) 1995
- 100 B-kysymystä, joista arvotaan neljäkymmentä.
"Millä vuosikymmenellä käytiin ensimmäinen maailmansota?"
a) 1900- b) 1910- c) 1920- d) 1930-luvulla
- 200 C-kysymystä, joista arvotaan kolmekymmentä.
"Kuka seuraavista oli Ison-Britannian pääministeri?"
a) Winston Churchill b) Benito Mussolini c) Franklin D. Roosevelt d) Josif Stalin
Peruskoulusta ei saa päästötodistusta, ellei saa vähintään 90/100. Joka oppiaineessa.

Välihuomautus 98: USA:n presidentinvaalit

Kuusi päivää jäljellä. Alkuperäisten laskelmieni mukaan ylihuomenna pitäisi jysähtää. Olen seurannut tilannetta hajanaisesti ja havainnut luotettavimmaksi ennustajaksi Scott Adamsin, joka väitti jo kauan sitten Trumpin olevan seuraava presidentti. Jo ennen kuin kukaan osasi kuvitella mahdolliseksi edes sitä, että Trump pääsisi ehdokkaaksi.
Adamsin mukaan Trump on mestarisuostuttelija, joka orkestroi tilannetta kolmiulotteisesti. Ja koko homma etenee jo Shakespearen ajoilta tunnetun draaman kaaren mukaan. Pari viikkoa sitten tuli kaikista elokuvista ja näytelmistä tuttu tilanne, kun tarinan "sankari" eli Trump näytti joutuvan kiipeliin, josta ei ole ulospääsyä. Loogisesti seuraava vaihe ja loppuratkaisu on se, kun sankari löytää selviytymisstrategian ja raivaa tiensä voittoon.
Laskin, että Trump iskee vain muutama päivä ennen vaaleja, jolloin Clintonin leiri ei enää ehdi vastaiskuun. Todennäköisimmäksi päiväksi päättelin perjantain: ennen viikonloppua, jolloin ihmisillä on aikaa sulatella asiaa mutta Clintonin porukka ei enää ehdi tehdä mitään. Mikä tämä isku sitten olisi, sitä en osaa sanoa.
Nyt FBI:n uudet paljastukset ovat herättäneet jopa suomalaisen median, jonka uutisointi on lähinnä ollut juttua siitä, kuinka Trump ei voi päästä ehdokkaaksi, miksi Trump vielä luopuu ehdokkuudestaan, miten Trump on jo hävinnyt vaalit ja onpa ylipäätään paska jätkä, jos vertaa ihqu-Clintoniin joka on melkein demari ja sitä paitsi nainen. Viimeisimmät mielipidemittaukset viittaavat jopa Trumpin lievään johtoon, joka ei kuitenkaan osavaltiovaalijärjestelmän takia vielä takaa mitään. Joten odotamme. Viime päivien FBI-paljastukset vaikuttavat nimittäin kovin laimeilta verrattuna siihen, mitä odotin. Ehkä näemme vielä yllätyksen - tai tarkemmin sanottuna olen kovin yllättynyt, jos yllätystä ei tule.

Sinänsä en sano, kumpi olisi parempi presidentti. Riippuu siitä, millaista riskianalyysia arvostaa. Noin pähkinänkuoressa Clintonin kohdalla tiedetään, että lopputulos on pieni katastrofi, kun taas Trumpin kanssa pelataan enemmän epävarmalla lopputuloksella. Arvioin seuraavanlaisen skenaarion. Sanotaan että globaalissa mittakaavassa meillä on vaikkapa neljä isoa ongelmaa. Olkoot ne:
1) kehitysmaiden hillitön väestönkasvu ja siitä aiheutuva länsimaiden perikato
2) muslimien terrorismi ja sen vaikutus länsimaiden perikatoon
3) ydinasemaiden (Venäjä, Kiina ja pari pienempää) nykyinen ja tuleva öykkäröinti
4) huoli ilmastonmuutoksesta

Sitten määritellään onnistumiset ja epäonnistumiset.
A) Erittäin onnistunut: kaikki neljä ongelmaa saadaan suunnilleen ratkaistua eikä muita vastaavia ilmene.
B) Onnistunut: kaksi neljästä kunnossa eikä katastrofeja
C) Normi: Yhtä monta ratkaistua kuin katastrofia
D) Epäonnistunut: Vähintään kahdessa neljästä meno jatkuu entisellään eli katastrofi
E) Täysin epäonnistunut: Meno jatkuu kaikissa entisellään ja ainakin yhdessä tulee totaalikatastrofi

Mikäli USA:n presidentillä on jotain vaikutusmahdollisuuksia asioihin (joillekin ei voi mitään), niin arvioin kandidaattien valinnan johtavan seuraaviin tuloksiin:
A) Erittäin onnistunut: Clinton 1 % mahdollisuus, Trump 5 %
B) Onnistunut: Clinton 5 %, Trump 25 %
C) Normi: Clinton 25 %, Trump 30 %
D) Epäonnistunut: Clinton 65 %, Trump 25 %
E) Täysin epäonnistunut: Clinton 4 %, Trump 15 %
Toisin sanoen jos haluaa, että on kohtuullinen mahdollisuus asioiden kuntoon saamiseksi, kannattaa äänestää Trumpia. Jos haluaa pienentää totaalisen epäonnistumisen riskiä, kannattaa äänestää Clintonia. Perustelut jätän lukijan kotitehtäväksi mietittäväksi.

Lopuksi huomautan, että ennusteeni mukaan Trump voittaa, koska hänen puolellaan on tekijä, joka on ennustanut viimeisistä 16 presidentinvaaleista 15 oikein.

Uusinta: Tehotonta terroria - mutta miksi?

Lukijalle: Reilu kuusi vuotta sitten ihmettelin tässä jutussa, miksi terroristit eivät tuon parempaan pysty. Jäljelle jääviä selityksiä oli kaksi. Ensinnäkin kyvyttömyys, mikä tietysti on totta arabien suhteen. Mutta tästä huolimatta he pystyisivät halutessaan "parempaan", joka jättää jäljelle toisen selityksen. Haluttomuus eli jonkinlainen taju siitä, että tietyt terrori-iskut olisivat heille itselleen tuhoisia. Tämä asia on tällä hetkellä ajankohtaisempi kuin koskaan. Viimeiset kuukaudet ovat terroririntamalla olleet hiljaisia, Yhdysvalloissa jopa - anteeksi sananvalinta - kuolemanhiljaisia. Miksi? Kuten Scott Adams juuri totesi, terrori-iskut kasvattaisivat Trumpin suosiota. Tästä voimme helposti päätellä, kenen puolella ISIS ja kumppanit ovat Yhdysvaltain presidentinvaaleissa:

Terrorismi, sellaisena kuin se nykyään käsitetään, on suhteellisen tuore ilmiö. Vanhastaan terrorismia on ollut valtion terrorismi kansalaisiaan kohtaan tai päinvastoin. Nykyisenkaltainen globaali terrorismi sai alkunsa vähitellen 1960-luvulta lähtien.

Terrorismi tuli tunnetuksi ennen kaikkea 1970-luvun lukuisista lentokonekaappauksista. Maalin valinta oli hyvä. Lentokone on ihmisille psykologisesti vaikea paikka jo muutenkin, joten epävarmuuden lisäämiseksi ihmisten mieliin kohde on erinomainen. Lentokoneet ovat hallussa pidettäviksi kohteiksi hyvin "linnoitettuja" ja lentokentät eristyneitä, joten kaapattua lentokonetta vastaan on vaikeampi hyökätä kuin esimerkiksi vallattua rakennusta. Lisäksi lentokenttien turvatarkastukset olivat tuolloin naurettavia verrattuna nykypäivään. Muihin kohteisiin - länsimaissa - terroristit iskivät suhteellisen harvoin, poikkeuksina esimerkiksi molukkien junakaappaus ja Iranin suurlähetystön miehitys. Molemmat näistä päättyivät terroristien kannalta huonosti, toisin kuin monet lentokonekaappauksista.
Kuten lentokonekaappausten luettelosta voi havaita, ne vähenivät selvästi 1980-luvulta lähtien. Tämä siitä huolimatta, että lentoliikenteen määrä kasvoi rajusti eli tilaisuuksia oli periaatteessa enemmän. Syy kaappausten vähenemiseen oli parantuneissa turvatoimissa. Enää ei kuka tahansa Abdullah 12 vuotta kyennyt salakuljettamaan aseita koneeseen.
Terroristeille jäi kuitenkin jonkinlainen fiksaatio lentäviä vekottimia kohtaan. Syyskuun 11. päivän iskuja ei tietenkään olisi voitu toteuttaa millään muulla tavoin, mutta silti lentokonekaappauksia yritettiin vähän väliä, joskus onnistuenkin. Korvaavat menetelmät, kuten itsemurhapommitukset länsimaissa Madridin tapaan ovat yleistyneet vasta viime vuosina.

Jos oikein muistan, niin terroristien suuresti kunnioittama Mihail Bakunin totesi, että terrorismin tarkoitus on terrorisoida, siis herättää kauhua ja pelkoa. Siihen nähden terroristien aikaansaannokset ovat säälittäviä.
Länsimainen yhteiskunta on käsittämättömän haavoittuvainen. Siltä varalta, että joku wannabe-terroristi sattuisi tätä lukemaan, en kuvaile yksityiskohtia. Mutta mietinpä joka tapauksessa, mitä itse tekisin jos tarkoitus olisi keinoja kaihtamatta saattaa länsimainen yhteiskunta kauhun valtaan.
Keksin varsin nopeasti kymmenkunta tapaa, jolla se voitaisiin tehdä tehokkaammin kuin terroristit tekevät. Iskumenetelmiä, jotka ovat nykyistä parempia - saavat enemmän tuhoa aikaan ja jättävät joskus jopa käyttäjän henkiin vieläpä siten, että kiinni jääminen on hyvin epätodennäköistä. Kohteita, joihin hyökkääminen aiheuttaisi suurempaa kohua ja jotka olisivat tähän asti käytettyjä helpompia. Kohteita, joihin hyökkääminen järisyttäisi länsimaiden arvomaailman perusteita ja jotka olisivat helpommin vaurioituvia kuin normaalisti käytetyt.

Miksi terroristit eivät iske näihin kohteisiin tai käytä näitä menetelmiä?

Ensimmäinen vaihtoehto on puutteellinen mielikuvitus. Tämä on varmasti osasyy - yhteiskunnat joissa terroristit ovat kasvaneet, ovat tunnettuja kaikesta muusta paitsi innovaatioista. Kun tietty tapa on jotenkuten opittu, niin sen mukaan toimitaan apinamaisesti matkien.

Toinen vaihtoehto on vajavainen osaaminen. Ei normaalikansalainen voi keksiä tapoja terrori-iskuihin saati sitten omata tietotaitoa sabotaasin toteuttamiseen. Mutta esimerkiksi jokainen suomalainen alan koulutusta saanut kyllä keksii ja osaa soveltaa myös käytäntöön. Tämä ei kuitenkaan voi olla syynä, sillä terroristien koulutusleirejä tunnetusti riittää. Samalla se kumoaa ensimmäisen vaihtoehdon, sillä vaikka terroristilla itsellään ei olisi oivalluskykyä, niin turvallisissa bunkkereissa istuvilta johtajilta löytyy joko sitä tai sitten alan koulutus.

Kolmas vaihtoehto on rahan puute. (Kuulinko naurua?) Hitto vie, tavallisella normivirtasen palkalla saisi jo sen verran pimeitä aseita ja räjähteitä, että riittäisi. Puhumattakaan sitten saudimiljardeista.

Terrorismi on käytettävissä olevaan budjettiin, miesvahvuuteen ja organisaatioon suhteutettuna surkean tehotonta! Jos liikeyritystä hoideltaisiin samalla panos/tuotos -suhteella, konkurssi olisi tullut jo aikoja sitten.

Syynä tehottomuuteen ei kuitenkaan ole mikään edellä esitetyistä kolmesta vaihtoehdosta. Terrorismi on tehotonta siksi, että jos se olisi tehokkaampaa, se olisi sille itselleen tuhoisaa!

Kun Osama bin Laden teki Yhdysvalloille shakkitermein sanottuna tornituksen, hän haukkasi lusikallisen paskaa. Jenkeiltä paloivat hihat ja sitten rytisi. Vaikka Irakin ja Afganistanin operaatiot olivatkin käytännössä tehokkaasti tyrittyjä, niin al-Qaida otti silti turpiinsa niin että tärisi.

Terroristit ovat kuin pieniä lapsia. Jokainen vanhempi tietää, miten menettelee nukkumaan laitettava kaksivuotias. Pyörii, hyörii, kierii, hokee että ei nukuta, pomppaa sängyssä istumaan vaikka silmät seisovat päässä väsymyksen takia. Lopulta vanhempi komentaa, että pää tyynyyn. Mitä tekee kaksivuotias? Painaa päänsä tyynyyn, mutta kannattelee sitä niskansa varassa siten, että se ei lepää tyynyllä! Toisin sanoen hän tietää, että nyt on syytä totella, mutta osoittaa kyllä mielipiteensä tekemällä sen minimin, mitä on pakko. Mutta ei kuitenkaan käytännössä astu rajan yli.
Samalla tavoin lapsi ruokapöydässä suuttuessaan tönäisee maitolasin kauemmas. Hän tietää saavansa siitä moitteet. Hän kuitenkin voisi heittää lasin lattialle ja kaataa myös puurolautasensa! Näin hän ei tee, koska tietää siitä seuraavan tiukan rangaistuksen. Nyt hän tekee sen minimin, jolla saa vanhempia ärsytettyä, mutta tietää myös että ei joudu vielä nurkkaan istumaan ja kärsimään teoistaan.
Lapset ovat tässä erittäin taitavia. Jo alle kaksivuotiaina he löytävät sen näkymättömän rajan, jonka toisella puolella on mielen osoittaminen ja kiukuttelu juuri ja juuri siedettävällä tasolla ja toisella puolella temppuilusta todelliseen vastuuseen joutuminen. Tämän rajan normaali lapsi ylittää vain tehtyään harvinaisen arviointivirheen.

Täsmälleen samalla tavalla toimivat terroristit. Mietin, miksi he eivät iske keksimiini "pehmeisiin" kohteisiin, jotka olisivat helppoja. Vastaus oli selvä: jos he niin tekisivät, länsimaalaiset kaikkein kaheleimpia vihermokuttajia lukuun ottamatta näkisivät heidän todellisen luonteensa ja pistäisivät terrorismia tukevat maat halki, poikki ja pinoon. Samasta syystä he välttävät tehokkaiden menetelmien käyttöä myös "koviin" maaleihin.
Totta on, että osa terroristeista haluaa sytyttää sodan idän ja lännen välille. Mutta he haluavat tehdä sen siten, että länsi voidaan tuomita sotaan syylliseksi - kuten Irakin sodassa vasemmistolaiset ovat tehneet. Jos länsimailla olisi todella kiistaton syy pommittaa terroristileirit Jupiteria kiertävälle radalle, ne pystyisivät siihen. Samalla menisi muutama muslimimaa kivikauteen. Useimmiten aiheesta - otan mielelläni vastaan esimerkin, jossa joku muslimi olisi ilmiantanut terrori-iskuun syyllisen tai sitä suunnittelevan muslimin länsimaiden viranomaisille puhtaasti moraalisista syistä eikä pakon edessä tai lahjottuna vasikkana.

Osama bin Laden astui rajan yli ja joutui siitä kärsimään. Yleensä terroristit eivät näin tee. He tekevät brutaaleja iskuja, mutta eivät vahingossakaan liian brutaaleja. Lasten tapaan he ärsyttävät astumatta rajan yli. Aivan kuten vanhapiikatäti tai jompikumpi vanhemmista ymmärtää kiukuttelevaa lasta, löytyy terroristeille ymmärtäjiä länsimaista. Silloin asiaan jyrkemmin suhtautuva vanhempi joutuu sietämään tilannetta voimatta hoitaa sitä kuntoon, aivan samoin kuin länsimaat joutuvat sietämään terroristeja.
Kokonaan toinen asia on sitten, jos lapsi todella riehuu hillittömästi. Mihin hän halutessaan pystyisi. Aivan samoin terroristit pystyisivät paljon nykyistä tehokkaampaan toimintaan, mutta eivät oman turvallisuutensa takia halua. Eivät ainakaan johtajat, jotka haluavat valtaa ja mieluiten maassa, jota ei ole pommitettu parkkipaikaksi. Fanaattisemmat ja huonommalla mielikuvituksella varustetut riviterroristit olisivat varmasti valmiita rajumpaankin toimintaan.

Maat, joista terroristit tulevat, eivät ole koskaan kasvaneet aikuisiksi länsimaiden tapaan. Sanotaan, että länsimaat ovat riippuvaisia arabimaiden öljystä, mutta todellinen riippuvuussuhde on toisinpäin. Arabimaat ovat riippuvaisia länsimaiden maksamasta öljyrahasta. Eivätkä pelkästään siitä, vaan myös länsimaalaisten tietotaidosta. Kuvitellaanpa tilanne, jossa länsimaista lähetettäisiin kaikki siirtolaiset takaisin ja arabimaista kaikki vierastyöläiset omiin kotimaihinsa. Arabimaiden infrastruktuuri romahtaisi hetkessä aasialaisten halpatyöläisten lähtiessä ja parin viikon kuluttua muu talous seuraisi perässä eurooppalais-amerikkalaisten asiantuntijoiden lakattua ylläpitämästä korkeaa teknologiaa vaativia järjestelmiä. Länsimaissa seuraisi joksikin aikaa lievää kaaosta "paskaduunien" tekijöiden kadotessa, mutta niihin vapautuisi pian työvoimaa oman maan työttömistä ja maahanmuuttajien kadotessa virattomiksi jääneistä sosiaalityöntekijöistä, poliiseista ja vanginvartijoista.
Jokainen länsimaa on noussut korkealle elintasolle riippumatta siitä, onko siellä luonnonvaroja vai ei. Yksikään arabimaa ei ole nostanut elintasoaan ilman öljyvaroja. Arabimaat ovat länsimaihin verrattuna kuin pikkulapset aikuisiin verrattuina. Ne eivät tule toimeen ilman länsimaita, kuten pikkulapset eivät tule toimeen ilman aikuisia. Onko sitten mikään ihme, että keskenkasvuisesta kulttuurista tulee terroristeja, joilla on yhtä olematon moraalikäsitys kuin kolmivuotiaalla ja yhtä hyvä oivalluskyky siitä rajasta, jonka yli ärsyttämisessä ei pidä mennä vaikka pystyisikin?

Kansallinen projekti

Helsinki, loppuvuodesta 2017

Parikymmentä miestä oli kokoontunut hotellin kabinettiin. He olivat saapuneet paikalle huomaamattomasti eri aikoina, sillä he eivät halunneet tulla nähdyiksi yhdessä. Paikalle pääsi eri reittejä, niin sisäpihan puolelta, pääovesta kuin sivukauttakin. Kabinetti oli tarkistettu huolella salakuuntelulaitteiden varalta ja turvallisuusyrityksen työntekijät valvoivat vaivihkaa käytävillä.
Kaikkien kutsuttujen saavuttua paikalle yksi miehistä pyysi kohteliaasti anteeksi keskustelukumppaniltaan ja tarkasteli hetken aikaa joukkoa. Kaikki olivat jakautuneet muutaman hengen ryhmiin tai pareiksi. Vallitsi tasainen puheensorina, jonka katkaisivat muutamat naurahdukset. Mies odotti vielä hetken, jotta pakolliset sosiaaliset kuviot tulisivat hoidettua. Hän ei ollut ryhmän vanhin eikä yhteiskunnallisesti merkittävimmässä asemassa. Hän tiesi, ettei ole tämän ryhmän johtaja, vaan eräänlainen uskottu mies. Häneen luotettiin eniten ja siksi hän oli päätynyt oman toimensa ohella tämän herrakerhon projektin vetäjäksi - niin no, projektipäällikkö olisi kai paras nimitys, hän mietti. Lopulta hän astui fläppitaulun eteen ja rykäisi.

- Hyvät herrat, vielä kerran tervetuloa. Te tiedätte hyvin miksi olemme täällä joten mennään suoraan asiaan. Vuosi sitten suunnitelemamme selvitys on nyt valmis ja olette synopsiksen siitä lukeneet. Tehty arvio on hyvin positiivinen ja projektipäällikkönä - kai minua voi niin kutsua - suositan vahvasti sen hyväksymistä.

Hetken hiljaisuuden jälkeen yksi miehistä, "herra A" puhui.
- Tämä on varsin vallankumouksellinen ajatus, jos tuollainen adjektiivi tässä seurassa sallitaan. Mutta senhän me totesimme jo viimeksikin. Toisaalta mikäli laskelmat pitävät paikkansa - enkä niitä epäile - rahaa tulee ovista ja ikkunoista meille kaikille. Minua vain kummastuttaa, millä ihmeellä tämä saadaan läpi.

Toinen, lihavahko mies, "herra B", naurahti.
- Propagandalla, millä muullakaan. Kyllä kansa uskoo mitä sille syötetään. Nykypäivänä se on tosin vaikeampaa. Vaihtoehtomediat tuovat muutakin. Mutta se vaikuttaa vain pieneen osaan kansasta. Tosin on silläkin merkitystä, kuten tiedätte olen kärsinyt melkoisia taloudellisia tappioita lehtien tilaajamäärien pienentyessä. Vaan nyt muuttuu ääni kellossa. Vaihtoehtomedialla tuskin lienee mitään tätä vastaan, kun tulee niin puskista ja on varmaan heidänkin mielestään hyvä ajatus. Joten minullekin tämä on positiivinen projekti, teistä muista nyt puhumattakaan.

- Ihmettelin lähinnä sitä, millä poliitikot saadaan tämän taakse, täsmensi herra A.

Nyt naurahti puolestaan herra C.
- Rahalla, millä muullakaan. Eduskuntavaalit ovat taas reilun vuoden päästä ja rahahanat menevät kiinni, jos tämän takana ei seisota. Toki meidän pitää jättää taas yksi puolue oppositioon vastustamaan, jotta olisi vaihtoehtoja. Eihän se mikään ongelma ole, vetäkööt pitkää tikkua. Ja istukoot kauden tai kaksi oppositiossa, jonka jälkeen hallitukseen vetämään samaa linjaa kuin kaikki muutkin. Näinhän on tehty aina ennenkin.

Herra A pyöritteli päätään.
- Ja tämä projekti tulee siis menemään läpi? Sehän olisi upea uutinen meidän kannaltamme. Silti kummastuttaa, onko tämä näin helppoa.

Nyt puheeseen puuttui vanhin miehistä, herra D.
- Sallinette että kerron A:lle vähän taustaa. Minä olen meistä vanhin, yli kymmenen vuotta tuota E:täkin vanhempi. En enää näe tämän projektin lopputulosta, hyvä jos sen alun. Mutta minä muistan hyvin tämän harvoin kokoontuvan herrakerhon aiemmat projektit, jotka, Luojan kiitos, ovat pysyneet salassa. Tarkoitan siis salassa suurelta yleisöltä. Ja voin vakuuttaa, että yhtä mahdollista poikkeusta lukuun ottamatta tämä projekti on Suomen kansan kannalta niistä paras. Ei sen takia että me siitä niin paljon välittäisimme, tarkoitushan on kääriä rahaa. Mutta onhan se helpompaa, jos on kansan tuki. Ja sanon edelleen, että tämä edellinen projektimme oli emämunaus, vaikka te nuoremmat sillä isot massit taskuihinne saittekin. Mutta ei nyt mennä siihen.
Herra D rykäisi ja jatkoi:
- Minä olin vielä liian nuori olemaan mukana silloin 50-luvulla, kun ensimmäinen tuntemani projekti käynnistyi. Pääsin kuitenkin firmani kautta nauttimaan sen eduista. Eli YYA:n hyödyntäminen. Sehän toi tehtailijoille rahaa niin pirusti, kun ei tarvinnut kilpailla laadulla. Se, mitä ei tietenkään nähty oli tapa jolla poliitikot suomettuivat. Onneksi Neuvostoliitto ehti hajota ennen kuin mitään vakavampaa sattui. Neukkulan tuhosta tuli tietysti sitten se ongelma, että piti pärjätä vapailla markkinoilla. Olimme tähän kuitenkin ehtineet osin varautua seuraavalla projektilla.
- Oikeastaan se seuraava projekti oli varsinainen voimannäyttö ja organisoitu suunnitelma, jonka jälkeen poliitikot olivatkin korruptoituneet meidän käsikassaroiksemme. Eli EEC-vapaakauppasopimus. Ja se on omasta mielestäni paras suorituksemme. Ei tuottoisin, mutta pitkällä tähtäimellä viisain, koska se länsimaisti elinkeinoelämämme.
- Sitten lähdimme ajamaan Suomea Euroopan Unioniin ja siitäkin selvisimme liput liehuen. Se oli ehkä helpoin viedä läpi. No, vituiksihan se unioni lopulta meni mutta eipä sitä silloin voinut vielä tietää eikä se meidän vikamme ollut.
- Tämä viimeisin projektimme eli monikulttuurisuus taas on toiminut loistavana tulonsiirtona veronmaksajilta meille epämääräisten firmojen välityksellä. Tosin Suomen kansan kannalta tämä on ollut kaikkien aikojen suurin onnettomuus, Karjalan menetykseen verrattavissa. Mutta nyt me voimme käyttää tätä hyödyksemme tässä projektissa. Mamut kun ovat kerääntyneet Helsinkiin. Joka saa suomalaiset helpommin kannattamaan suunnitelmaamme. Joka puolestaan tuo ennennäkemättömän buumin kaikille teollisuudenaloillemme. Ja saa myös pistämään rahahanat kiinni mamuteollisuudelta, koska ei rahaa joka paikkaan riitä. Mikä puolestaan tekee stopin haittamaahanmuutolle ja saa ehkä edes osan muuttamaan takaisin sinne minne kuuluukin.

Puheenjohtaja, herra X odotti kohteliaasti vanhan miehen puheen loppuun ja kysyi sitten:
- Kaikille on tietysti selvää, että elinkeinoelämälle tämä on rahasampo. Ja tiedämme, että poliitikot saadaan tarvittaessa tämän taakse, kuten myös riittävän suuri osa kansaa. Mutta yksi asia on selvittämättä. Mikä on kansallisen turvallisuuden näkökanta? Sen arvioiti jätettiin selvityksestä pois, kun halusimme pitää tietysti tämän salassa emmekä palkanneet sen puolen asiantuntijoita.

Kaikkien katseet kääntyivät siviiliasuiseen herra F:ään, joka todellisuudessa oli kenraaliluutnantti.
- Tämän projektin toteuttaminen on kansallisen turvallisuuden kannalta ainoastaan positiivinen asia. Nykytilanne on geopoliittisesti paljon huonompi. Toki siirtymävaiheessa ovat omat haasteensa, mutta ne ovat pieniä. Uskon, että puolustusvoimien piirissä suhtautuminen on positiivista. Tosin hierarkkisessa laitoksessa komentajan näkemys on merkittävin, eikä ole tiedossa kuinka seuraava komentaja mahtaa asiaan suhtautua.

Herra X onnistui pidättämään hymynsä. Kenraaliluutnantti F ei malttanut olla pelaamatta seuraajapeliä, vaikka oli jo hyvin ilmeistä että hän olisi puolustusvoimien seuraava komentaja. Tämän herrakerhon tuki oli ratkaiseva asia.
- Olemme siis ilmeisesti yksimielisiä, että projekti käynnistetään?

...

Kuhmoinen, toukokuu 2020
Pääministeri tarttui vesuriin ja vilkaisi sivuilleen. Hallitus oli kokonaisuudessaan paikalla. Parilla ministerillä oli periaatteessa ylipääsemätön este, mutta tämä oli vielä ylipääsemättömämpi. Kukaan ei halunnut saada mainetta poliitikkona, joka oli poissa tästä tilaisuudesta. Median edustajat tunkivat suorastaan iholle kameroineen. Muut kutsuvieraat pysyttelivät taempana. Pääministeriä hieman hymyilytti hänen miettiessään, kuinka monella hallituksen jäsenellä olisi tänä iltana rakot kämmenissään. Toivottavasti kukaan ei sentään löisi vesurilla jalkaansa. Pääministeri itse oli tottunut pusikonraivaaja mökkitöiden ansiosta. Hän katsoi tarkkaan ja valitsi lepän, joka oli hennon naisen ranteen paksuinen. Se menisi yhdellä iskulla, vesuri oli teräväksi hiottu ja mies osasi sitä käyttää.
- Pidemmittä puheitta: Ja to...os...ta se alkaa!
Vesuri heilahti ja leppä katkesi. Kaikki tapahtui niin yllättäen, että kesti hetken ennen aplodien alkua. Ministerit eivät yhtyneet niihin, sillä he astelivat yhtenä joukkona haalareissaan sopivin välimatkoin pääministerin rinnalle. Vesurit alkoivat heilua ja lepikko harventua.
Tälle paikalle nousisi seuraavan vuoden aikana valtioneuvoston uusi istuntorakennus. Mikäpä sen sopivampi tapa aloittaa Suuri Kansallinen Projekti, kuten kansa oli suunnitelman nimennyt.


Pihlajakoski, kesä 2020
Parakkikylä oli kohonnut nopeasti ja lisää samanlaisia nousi kuin sieniä sateella ympäri Kuhmoisten pohjoisosaa. Tai oikeastaan Tervalaa, joka olisi uuden pääkaupungin nimi sen keskuksen mukaan. Tulevan keskuksen ympärillä oli vain työmaaparakkeja, koska tilaa tarvittiin. Vastaavanlaista projektia ei koko maailmassa oltu toteutettu sitten Brasilian. Suunnittelijat olivatkin käyneet niin siellä kuin Canberrassakin ottamassa oppia tehdyistä ratkaisuista ja virheitä välttääkseen.
Työvoiman tarve oli valtava, mutta työvoimaakin oli tarjolla. Ja nuoret olivat halukkaita lähtemään, sillä työttömyysturva oli lopulta romahtanut kestämättömänä. Käyttöön otettu kansalaispalkkajärjestelmä teki kaiken työn kannattavaksi. Hallituksen suunnitelma oli toiminut, myös lieveilmiöiden osalta. Poliisin resurssit oli kasvatettu entiselle tasolleen ja jopa kaksinkertaistettu tällä alueella, sillä mitään järjestyshäiriöitä ei suvaittu. Erikoislaki takasi valtuudet, joiden nojalla rettelöitsijät voitiin potkia työmaalta pois. Poliisi suhtautui toki ymmärtäväisesti siihen, että nuoret miehet välillä irroittelivat. Pääasia oli se, että hommat hoidettiin asiallisesti ja ajallaan.
Ainoa ongelma oli yksityisten firmojen omien toimitilojen rakentaminen. Etusija oli aluksi pakko antaa julkishallinnon ja sen infrastruktuurin rakentamiselle. Niinpä yritysten välillä vallitsi verinen kilpailu työvoimasta, sillä firmat halusivat odotettua innokkaammin siirtää pääkonttorinsa uuteen pääkaupunkiin. Helsinki oli romahtanut palavien autojen etnohelvetiksi nopeammin kuin oli kuviteltu. Näin oli tapahtunut heti kun päätös Tervalasta oli uskottu todeksi. Suuri osa kantasuomalaisista äänesti jaloillaan ja valitsi mieluummin huonomman elintason muualla kuin ison palkan Helsingissä. Yritykset ymmärsivät yskän ja kilpajuoksu pois tulevasta ex-pääkaupungista alkoi.


Judinsalo, kesä 2023
Siltainsinööri Pirita Jaatinen katsoi luomustaan ylpeänä. Hän oli lähes viisikymppinen, isokokoinen ja komea nainen. Hän tiesi, että alaiset vitsailivat hänen valinneen miehensä sillä perusteella, että tällä oli sama sukunimi kuin itsellään, niin ei tarvinnut pakottaa miestä vaihtamaan nimeään. Sillä Jaatisella oli luja tahto. Ilman sitä tämäkään silta ei olisi valmistunut etuajassa. Itse asiassa Suomen mahtavin maantiesilta oli oikeastaan vain yksi silta siltojen ketjussa, kylläkin primus inter pares. Ja koko siltaketju oli vain osa uskomatonta tienrakennustaidon näytettä. Lännessä oli uusi valtatie Länkipohjasta Päijänteen rannalle, siitä etelän suuntaan Lahteen asti moottoritieksi levennetty vanha valtatie 24. Ja Päijänteen rannassa ensin kilometrin mittainen silta vuoriseen Haukkasaloon, jonka läpi oli louhittu tunneleita pahimpiin paikkoihin. Ja sieltä tämä Jaatisen rakentama mestarityö, lähes kaksikilometrinen silta yli Päijänteen kapeimman kohdan Judinsaloon. Tästä eteenpäin itään olikin jo tie, mutta se oli aivan liian kapea tulevia liikennemääriä ajatellen. Työvoimaa ei kuitenkaan riittänyt kaikkialle, mutta nyt sekin vapautuisi. Tie Hartolaan asti nelostielle oiottaisiin ja levennettäisiin, Jaatinen rakentaisi pari tarvittavaa siltaa. Itä-Suomen ja uuden pääkaupungin liikenneyhteyksiä varten tietä Hartolasta vitostiellekin vähän paranneltaisiin. Mutta nyt oli aika asentaa siltakannen viimeinen pala paikoilleen.


Kaipola, lokakuu 2024
Presidentti painoi nappia ja prosessi käynnistyi. Suomen uusin ydinvoimala alkoi jauhaa sähköä maan verkkoon ja nimenomaan pääkaupungin tarpeisiin. Alkuvuodesta virkaansa astunut uusi presidentti oli muuttanut heti Tervalaan, josta oli saman tien tullut maan pääkaupunki. Hallitus oli seurannut perässä, samoin eduskunta ja muut välttämättömät toimijat. Vähemmän niitä kuitenkin oli kuin Helsingissä, sillä kiitos nykyaikaisten viestintämahdollisuuksien suurin osa virastoista oli hajasijoitettu ympäri maata. Itse asiassa vähä vähältä, sillä vanhoille työntekijöille oli tarjottu mahdollisuus jatkaa Helsingissä useimmiten vanhoissa töissään. Odotettua useampi oli kuitenkin tarttunut mahdollisuuteen muuttaa uudelle paikkakunnalle levottomuuksien vaivaamasta Helsingistä. Ajoneuvorekisterikeskuksenkin uusi pääkonttori oli nykyään Ilomantsissa.
Uuden ydinvoimalan rakentaminen oli puolestaan ollut Jämsälle jättipotti. Kuituva teollisuuspaikkakunta sai muutakin elämää kuin kestävyysjuoksukarnevaalit ja lakkasi olemasta kuihtuva. Moni reissutöissä ydinvoimalaa rakentamassa ollut oli jäämässä paikkakunnalle muihin töihin, olihan matkaa uuteen pääkaupunkiin vain kolmisenkymmentä kilometriä ja ainakin siellä olisi työmahdollisuuksia tarjolla. Jämsän kunnanisien ei tarvinnut huolestua, vaikka suomalaisella työvoimalla rakennettu ydinvoimala valmistuikin yli vuotta etuajassa. Se ehti valmiiksi niukasti ennen Olkiluodon viidettä yksikköä.


Niinimäenkulma, toukokuu 2026
Finnairin Airbus A330 rullasi kohti hangaaria laskeuduttuaan. Se oli ensimmäinen uudelle lentokentälle laskeutunut reittilento. Uuden lentokentän rakentaminen oli Tervalan kaupunkisuunnittelun suurimpia kiistakysymyksiä. Helsinki-Vantaan kapasiteetti olisi riittänyt, mutta se oli liian kaukana. Pirkkala olisi ollut siedettävän matkan päässä, mutta liian ahdas. Vaihtoehtoja oli ollut monia. Yksi ehdotus oli jakaa liikenne Helsingin, Tampereen ja Jyväskylän kesken. Välimatkat olivat kuitenkin liian pitkiä. Toinen oli rakentaa pieni yhdyslentokenttä Tervalan lähelle, mutta se oli hylätty välittömästi riittämättömänä ratkaisuna. Kolmas oli käyttää Helsinki-Vantaata ja rakentaa luotijunarata Tervalaan. Lopulta päädyttiin Niinimäenkulmaan, joka oli rakennusteknisesti helppo ratkaisu uudelle suurlentokentälle. Paikka oli lujaa kallioperää, suhteellisen tasaista ja vieläpä keskellä ei-mitään, mikä äkkiseltään ajatellen oli miinusta, mutta lopulta joku neropatti keksi kääntää tilanteen voitoksi. Matkaa pääkaupunkiin oli vain kolmisenkymmentä kilometriä, mikä ei kuitenkaan ollut liikaa. Ja ympärille laajennettiin Vesijaon luonnonpuisto Etelä-Suomen suurimmaksi kansallispuistoksi, mikä sai luonnonsuojelijatkin lentokentän taakse. Ratkaisu takasi osaltaan sen, että lentomelu ei häirinnyt asukkaita, koska asukkaita ei ollut. Paitsi ne muutamat, jotka saivat erityisluvalla jäädä puiston alueelle asumaan vanhoihin koteihinsa.


Askonniemi, presidentin virka-asunto, 1.3.2030
Presidentti tarttui matkalaukkuunsa ja katsoi vielä kerran ympärilleen. Hän oli tyytyväinen. Oli aika vetäytyä eläkkeelle. Toiselle kaudelle hän ei ollut halunnut, vaikka olisi luultavasti päässytkin. Hän oli nyt tehtävänsä tehnyt. Oikeastaan hän oli jo ex-presidentti, oli vain vielä kerran halunnut käydä virka-asunnossaan ja kantaa itse viimeisen matkalaukkunsa ulos. Olihan tämä koko projekti tavallaan hänen luomuksensa. Kaikki muu oli mennyt kuten hän oli suunnitellut, ainoastaan kunnollinen kanava rahtiliikennettä varten Kymijoen vesistöä hyödyntäen Suomenlahdelle oli jäänyt tekemättä. Ja luultavasti jäisikin. Nyt se ei enää sattuneista syistä ollut yhtä tarpeellinen Saimaan kanavan korvaajana kuin olisi silloin ollut. Ja hyvä niin, ex-presidentti ajatteli. Vaan on tässä tullut tehtyä pitkä matka siitä kolmentoista vuoden takaisesta kokouksesta, jolloin tämän suunnitelman sikariportaalle esittelin, herra X tuumaili kävellessään ulos ovesta.

Uusinta: Tiedän paikan armahan

Lukijalle: Huomasin yllätyksekseni, että tätä juttua vuodelta 2009 ei ole vielä uusittu. Kuitenkin juttu on vielä ajankohtaisempi kuin nykyään, koska Helsinki on monikulttuurisuuden takia uponnut vielä syvemmälle suohon kuin oli vuonna 2009:

Ei, tällä kertaa otsikko ei viittaa Gynekologien Liiton tunnusmarssiin vaan isänmaamme pääkaupunkiin, Helsinkiin. Tässä kirjoituksessa sana "Helsinki" pitää sisällään kaikki mahdolliset Espoot, Vantaat, Nurmijärvet, Keravat ja mitä siinä ympäristössä nyt ikinä onkaan. Espoota ja muita vastaavia voi ruveta sanomaan kaupungiksi heti kun lepakko luokitellaan linnuksi sillä perusteella, että se on tasalämpöinen ja lentää.

Aina silloin tällöin maaseudulla asuva kansalainen joutuu hesalaisen kanssa keskusteluun aiheesta "miten ihmeessä siellä Helsingin ulkopuolella voi elää". Helsinkiläisten ihmetyksen aiheet voi laatia kahteen perustyyppiin, positiiviseen ja negatiiviseen. Positiivisessa keskusteluvaihtoehdossa hesalainen kertoo, kuinka valtavan paljon hyviä puolia Helsingissä on maaseutuun verrattuna. Negatiivisessa versiossa maalaisjuntti saa kuulla, kuinka karmeaa maalla on Helsingin ihanuuteen verrattuna. Sen verran kokemusta alasta löytyy, että heitän pari tyypillistä tapausta, H = hän eli hesalainen, M = minä eli maalainen.

Positiivinen keskustelu:
H: Meillä on kaikkea mahdollista, ravintoloita on hinkuintialaisesta uggabuggalaiseen ja kulttuuritarjontaa piisaa baletista oopperaan. Teillä on kuntakeskuksessa yksi pizzeria ja yksi tavallinen ravintola, koulukeskuksessa esitetään elokuva kerran viikossa.
M: Minua kun ei kiinnosta syöminen eikä teatterit.
H: No kyllä sinä nyt joskus käyt ulkona syömässä tai kulttuurimenoissa...
M: Niin käyn. Luultavasti ihan yhtä usein kuin sinäkin ja sen tarpeen tyydyttämiseen riittää se, mitä täältä löytyy ja vielä jää ylikin.

Negatiivinen keskustelu:
H: Kuinka joku voi elää metsän keskellä, hiljaisuudessa vailla kaupungin sykettä?
M: Minä pidän siitä.
H: Mutta eihän täällä koskaan tapahdu mitään.
M: Kyllä täällä liikettä on. Jos katsoo ulos, voi vielä nähdä lumessa viikko sitten pihan poikki loikkineen ilveksen jäljet. Karhu tosin nukkuu talviunta, pesä on tuossa vajaan kilometrin päässä. Naapurikylällä susi teki viime kesänä pahaa jälkeä lammaskatraassa.
H: Hui kamalaa! Miten sinä oikein uskallat liikkua täällä?
M: Suhteellisuudentajua. Viimeisen sadan vuoden aikana suurpedot ovat tappaneet Suomessa yhden ihmisen. Liikenneonnettomuuksissa on pelkästään tämän kunnan alueella viimeisen viiden vuoden aikana kuollut moninkertainen määrä ihmisiä. Miten sinä oikein uskallat ajaa autoa?

Molemmissa tapauksissa yleisin lopputulos on närkästynyt hesalainen, joka kommentoi jotakin siihen suuntaan, että kyllä Helsinki on ainoa paikka Suomessa, missä ihminen voi asua eikä hän tajua alkuunkaan, kuinka kukaan haluaa olla täällä junttilassa. Yleensä tapaan kääntää veistä haavassa huomauttamalla hesalaisille epämiellyttävästä tosiseikasta paikkojen miellyttävyyden suhteen.
Kun ihmisellä on työpaikka Helsingissä, hänen on tietysti asuttava siellä. Jos hänellä on työpaikka maalla, hän asuu vastaavasti siellä. Jonain päivänä koittaa kesäloma tai vain viikonloppu. Tällöin ihminen saa vapaasti päättää, missä hän on. Tällöin liikenneverkko ruuhkautuu ihmisten pyrkiessä sinne, missä he mieluiten viettävät aikaansa. Koska Helsinki siellä asuvien mukaan on maan ainoa siedettävä paikkakunta, pysyvät hesalaiset siellä ja joka kesäperjantai maantiet ovat tukossa Helsinkiin matkaavista junteista. Vastaavasti sunnuntai-iltaisin ruuhka on toiseen suuntaan.

Vaan kun asia ei tietenkään ole näin. Olen aina tietoisesti koettanut välttää ruuhka-aikoina liikkumista, mutta joskus olen tilanteen pakottamana joutunut niin tekemään. Kuten kahtena edellisenä juhannuksena.
Viime vuoden juhannuksena jouduin sunnuntaina ajamaan etelän suuntaan paluuliikenteen seassa jonkin matkaa, onneksi alle sata kilometriä. Muutamaan kertaan liikenne seisoi täysin, pisin pysähdys oli varttitunti. Määränpäässä piti vain käydä kääntymässä ja heti takaisin paluumatkalle. Jonot seisoivat yhä etelän suuntaan, omaan menosuuntaan eli pohjoiseen kulki muutama hassu auto. Ajallisesti menomatkaan kului 2,5-kertainen aika paluuseen verrattuna.
Tänä juhannuksena ajoin torstai-iltana etelän suuntaan parisataa kilometriä. Reitin olin - onnekkaan sattuman eli lähtö- ja maalipaikkojen sijainnin ansiosta - onnistunut valitsemaan siten, että vältin pahimmat valtatiet. Siitä huolimatta vastaantuleva liikenne oli moninkertaista samaan suuntaan menevään nähden.

Tilanne miellyttävyysakselilla Helsinki - muu Suomi ei ole näin paha kuin liikennemääristä voisi päätellä. Se on vielä pahempi. Helsingissä asuu vähän toista miljoonaa asukasta. Muualla Suomessa asukkaita on nelinkertainen määrä. Jos prosentuaalisesti edes neljäsosa muun Suomen asukkaista pitäisi Helsinkiä yhtä houkuttelevana kuin helsinkiläiset muuta Suomea, ei liikennemäärissä olisi mitään suuntakohtaista eroa perjantaisin ja sunnuntaisin. Vielä rautalangasta: jos 40 % helsinkiläisistä suuntaa kohti pohjoista, riittäisi vastapainoksi että 10 % muista suuntaisi kohti Helsinkiä.

Lupaan uskoa hesalaisten lööperiin kaupungin ihanuudesta edes osittain heti yhden ehdon toteuduttua. Näyttäkää minulle yksikin maaseudulla asuva, joka omistaa Helsingin keskustasta kerrostaloasunnon ja matkustaa sinne jokaisena kesäviikonloppuna sekä viettää siellä kesälomansa. Talvisaikaan asunto on tietysti tyhjillään.
Vastakkaisia esimerkkejä - asunto Helsingissä, mökki maaseudulla - löytyy satoja tuhansia.
Hesalaisten into hankkia kesämökkejä on niin huikea, että täällä maalla mökin hinnalla saa isomman ja paremmin varustetun omakotitalon. Mistä hitosta niillä riittää rahaa, kun asuminen Helsingissä on kustannuksiltaan yli kaksinkertaista? Tuttu kiinteistövälittäjä tosin sanoi tässä, että useimmat hesalaiset mökin etsijät kertovat, että sekä talo että auto ovat jo velaksi. Ja sitten pitäisi vielä saada mökki. Lisäsi vielä, että mökkikauppa seisoo nyt tosi pahasti ja hinnat tulevat kohta reilusti alas. Siinä voi olla velkarahalla ostetun mökin myyjä ihmeissään.

Kun on lyönyt näitä faktoja pöytään, alkavat hesalaiset suuttua ihan tosissaan. Sitten alkaa tulla se vanha litania maataloustuista (mitä helvetin tekemistä tällä on nykyisten maalla asujien kanssa, aika harva saa elantonsa alkutuotannosta) ja siitä, kuinka hesalaiset elättävät muuta maata kaikenlaisilla valtiontuilla.

Tähän pitää sitten todeta, että kyllä meille sopisi oikein hyvin että kaikki tuet lakkautettaisiin, kunhan sen vastapainoksi luotaisiin maaseudulle valtion työpaikkoja asukaslukuun nähden samassa suhteessa kuin Helsinkiin! Useimmissa maaseutukunnissa ainoa valtion työllistäjä lienee poliisi, aika monessa kunnassa ei enää ole edes sitä. Jos tähän pitäjään tulisi vaikka Ajoneuvohallintokeskus tai mikä tahansa muu valtion instanssi, niin tervemenoa valtiontuet eikä itketä perään. Etenkin kun valtion viraston tulon seurauksena kunnan kaupalliset palvelut saisivat lisäkäyttäjien myötä piristysruiskeen eli kerrannaisvaikutukset olisivat huikeat. Syntyviä lisätyöpaikkoja olisi luultavasti kaksinkertainen määrä siihen nähden, mitä valtion virasto suoranaisesti toisi mukanaan.

Eikä kyse ole pelkästään työpaikoista tai valtionhallinnosta. Ei täällä ole erityisemmin ollut havaintoja kansallisoopperasta, kansallisbaletista tai kansallisteatterista, mitkä ovat kaikki valtion varoilla kustannettuja. Miksi muuten sanan "kansallis-" tilalle ei vaihdeta "stadilais-"? "Lois-" kuulostaisi turhan ilkeältä, vaikka onkin realistinen. Oopperatalo olisi pitänyt rakentaa vaikka Jämsään, ei Helsinkiin! Jos kyseessä on kerran kansallisooppera, olisi oikein että kansallisia instituutioita hajasijoitettaisiin. Nyt maakunnista oopperaan menijät tuovat majoitus- ravintola- ja muut rahansa Helsinkiin. Jos he tulisivat Jämsään, tuskin sielläkään enää valtion tukirahoja tarvittaisiin nykyistä epäoikeudenmukaisuutta tasaamaan. Olisi oikeudenmukaisempaakin, että suomalaisilla olisi lyhyempi matka kansalliseen instituutioon, kun se sijaitsisi Keski-Suomessa eikä nykyisellä paikallaan syrjäisessä rannikkokaupungissa.

Mikä hiton idea Aleksanteri I:llä oli sitä paitsi sijoittaa pääkaupunki logistisesti noin älyttömälle paikalle niemenkärkeen? Jos pyydettäisiin neitseelliseltä Suomen kartalta näyttämään paikka, mikä on sijainniltaan huonoin mahdollinen pääkaupungille, Helsinginniemi olisi takuulla Top 10:ssä. Aleksanterin syyksi ei sentään voi pistää nykyistä sijainnista aiheutuvaa riesaa eli surkeaa ilmastoa. Tuuli vaivasi varmaan jo tuolloinkin, mutta talvet olivat vielä kunnon talvia. Vetäistäänpä tähän vielä se suomalaisten vakiokortti eli mitä talvella Helsinkiin saapuvat ulkomaalaisetkin ajattelevat maastamme nähdessään loskaisen, sateisen ja ankean kaupungin? Suomen lipun värit ovat lumenvalkoinen ja taivaansininen, mutta jos niitä päätettäisiin nykypäivänä helsinkiläisten toimesta, kuvaavammat olisivat loskanruskea ja sateisenharmaa.

Uutiskatsaus 42/2016

1. Mitäs me kriminaalit

Valtio on taas kerännyt minulta ylimääräistä rahaa, koska aikoo kouluttaa 50 poliisia vihapuheiden torjuntaan. Lainaan tässä Yrjöperskeleen blogiin aiheesta kirjoittamani kommentin:
”Suurin ongelmahan tässä on se, että noihin hommiin eivät tolkun poliisit hakeudu. Niinpä sinne pääsevät mellastamaan juuri ne, joita ei missään nimessä pitäisi tuollaiseen hommaan päästää. Eli vihervasemmistolaisesti suuntautuneet pääsevät määrittelemään normin. Siksi kehotankin kaikkia tätä mahdollisesti lukevia täysijärkisiä poliiseja ilmoittautumaan vapaaehtoisiksi. Sinänsä ajatushan ei ole edes huono (toki olisi parempi keskittyä oikeaan poliisityöhön, mutta unohdetaan nyt ideaalimaailma ja ollaan realisteja typeryyksien suhteen), kunhan sitä päästään toteuttamaan oikein. Eli ruvetaan valvomaan sitä vihapuhetta, joka kohdistuu asiallisiin suomalaisiin. Arabiankielen taito katsotaan eduksi työhön pyrittäessä, samoin kyky lukea punavihreitä tekstejä ilman verisuonen poksahdusta päässä.
Jos haittamaahanmuuttopolitiikka jätetään mokuttajille, se on sama kuin palokuntiin palkattaisiin pyromaaneja tai lainvalvonnasta huolehtisivat Bandidos ja Helvetin Enkelit. Ihan samalla logiikalla rekrytointikin toimisi: mamuhommiin päätyvät nykyään ne, jotka ovat mamuista innoissaan, joten miksikä ei palokuntaan ne jotka kiihottuvat tulesta ja poliisiin ne, joita rikollisuus kiehtoo.
Herättäkää Eila Kännö takaisin henkiin.”
Toisaalta ei tässä mitään hätää ole niin kauan kuin ihmisiä jahdataan väärien mielipiteiden takia. Sitten tulee suru puseroon, jos ja kun aletaan ajojahtiin epämiellyttävien tosiasioiden kertomisesta.


2. Nyt marssitaan!

Poliisi kuitenkin toimii itse rasistisesti, meni taas julkaisemaan ryöstäjän tuntomerkit jotka olivat loppujen lopuksi aika odotetut. Pitäisikö viheltää peli poikki ja lähteä rasisminvastaiselle marssille? Eiköhän ryöstetyksi joutunut poika ole jollain lailla provosoinut mustien sortoa vastaan kamppaillutta omaisuuden uusjakajaa, jollei muuten niin olemalla riistäjän värinen? Ja kai ryöstäjän nyrkkeihin on hakkaaminen sattunut?


3. Mamma, tuo mies mua tuijottaa

Toisin kuin nettipoliisi, suojelupoliisi on sentään säilyttänyt tolkkunsa. Selvitys paljasti, että jihadistit ovat ahdistuneita siitä että Supo valvoo heidän toimintaansa. Hellanlettas.


4. Testataan, testataan...

Suomessa testatuista "alaikäisistä" "turvapaikanhakijoista" (käännös: parrakkaista sosiaalishoppailijoista) on 70 % todettu täysi-ikäisiksi. Se, mitä uutinen ei kerro, on turvaväli. Eli täysi-ikäiseksi julistetaan vain, jos testi näyttää arvoa 20 vuotta tai enemmän. Käytössä on siis kahden vuoden turvaväli. Olisi kiva tietää, kuinka moni testin "läpäisseistä" osui tähän turvamarginaaliin. Veikkaan että jakauma oli 70 % selviä tapauksia, 25 % todennäköisiä ja vain 5 % luultavasti alle 18-vuotiaita.


5. Money, money, money

Asunnoton kysyy, miksi suljettavia vastaanottokeskuksia ei avata asunnottomille. Siksi, että siitä eivät välistävetäjät saa isoja rahoja kuten matubisneksistä. Eikä ole vokkitätejä hyysäämässä, kun avuntarvitsijat ovat vääränvärisiä sekä -uskoisia ja vieläpä oikeasti avun tarpeessa. Eikä luultavasti olisi vartiointifirmoillekaan jatkuvia keikkoja.


6. Viimeinen pari uunista ulos

Demareista poistui yksi monikulttuurisuusmallinukke, jihad-, pahoinpitely-, doping- ja salakuljetusasiantuntija Rami Adham. Harvoin voi sanoa, että demareissa taso nousee kun joku eroaa, mutta nyt taisi kerrankin niin käydä. Yksi vähemmän, vielä 40 000 eroa lisää niin hyvä on ja viimeinen sammuttaa valot puoluetoimistolta!


7. Kalle-Annikki

Sukupuolineutraalius etenee: opetushallituksen ohjeiden mukaan peruskoulussa ei saa enää puhua tytöistä ja pojista. Tämä siksi, että on oppilaita jotka ovat jollain lailla epävarmoja sukupuolestaan. Odottelen biologian oppimääräänkin sitten muutoksia. Oppikirjoissahan kerrotaan, että ihmisellä on kaksi munuaista, noin esimerkkinä mainitakseni. Mutta eihän tämä pidä paikkaansa, koska joillakin on vain yksi! Ja ennen kuin joku ehtii huutaa ”sehän on poikkeus!” niin voi todeta että niin on sekin jos ei tiedä pitäisikö käydä poikien vai tyttöjen vessassa. Ja luultavasti vielä yleisempi poikkeus – minä tiedän useampia yksimunuaisisia kuin sukupuolestaan epävarmoja.
Käytännössä luulen, että opettajat eivät voisi vähempää välittää, ainakaan täysijärkiset sellaiset. Periaatteessa määräyksen kirjain täytetään, mutta käytännössä toimitaan kuten ennenkin.
Tulee mieleen juttu Alabamasta rotuerottelun päätyttyä. Koulubussin kuljettaja ilmoitti: ”Tästä lähtien täällä ei enää jaotella mustiin ja valkoisiin. Sovitaan että kaikki ovat väriltään vihreitä. Ja sitten kyytiin, tummanvihreät taakse ja vaaleanvihreät eteen…”


8. Monikulttuurisia arvoja

Kun jatkuvasti hoetaan, miten paljon meillä on opittavaa muista kulttuureista, niin Nigerian presidentti näyttää kelpo esimerkkiä. Eipä taida Nigerian kouluhallitus antaa sukupuolineutraaleja ohjeita, kun presidentti ilmoittaa että vaimon paikka on nyrkin ja hellan välissä. Välillä naisilla on hankala tapa pyrkiä pois keittiöstä, mutta ongelma yleensä ratkeaa lyhentämällä kettinkiä. Siinä oppia suomalaismiehille, eiköhän mustan makkaran suosio vähene kun me kalpeanaamat otetaan naisia kohtaan sama asenne!


9. Put in

Vladimir Putin on vihdoin saatu oikeuden eteen rikoksistaan! Tosin pidätyskuvassa näyttää siltä, että Volodja on nukahtanut solariumiin. Todellisuudessa hän on floridalainen mieshenkilö, joka käyttäytyi sopimattomasti julkisella paikalla. Kyseessä ei siis ollut Kriminaali vaan kriminaali.


10. Hei, me ohitetaan!

Kojelautakameraan tallentui ohitus, jossa vetäistään oikealta pientareen kautta törkeää ylinopeutta. Näitähän näkee. Mutta se, mikä tuossa uutisessa nyppäisi pahemman kerran, olivat kommentit. Niissä oli ymmärretty ohittajaa ja moitittu videon lataajaa. Tyypillinen ymmärtävä kommentti totesi, että ”olihan pientareella tilaa eikä mitään käynyt, kyllä kokenut kuski näkee että onnistuu”. Totta. Mutta eihän siitä olekaan kyse. Kuvitelkaa huviksenne, mitä tapahtuisi jos kaikki ajaisivat noin. Tai edes parikymmentä prosenttia. Meillä on tietyt yhteisiksi sovitut säännöt ja niiden noudattaminen takaa sen, että liikenteessä sattuu kohtuullisen vähän kolareita. Jos parikymmentä prosenttia ajaisi aina muutaman kympin ylinopeutta ja ohittelisi oikealta ”kun ei näytä ketään olevan pientareella”, niin kyllä muuten rytisisi. Yhtä holtitonta pystytään väistämään, mutta kymmenen holtitonta ei pysty väistämään toisiaan.


11. On maamme köyhä, siksi jää

Hesari oli löytänyt köyhän ja haastatellut. Otsikkona oli Seitsemän vuotta ilman tuloja - köyhyys uuvuttaa ja tekee tyhmäksi. Aiemmin mm. it-alalla työskennellyt mies on ollut seitsemän vuotta ilman säännöllisiä tuloja ja elää kieltämättä tiukilla. Tekee kaikkea, mitä "hyvää tarkoittavat hölmöt" aina kehottavat köyhiä tekemään, kuten käy kalassa, kerää pulloja ja marjoja. Olen siis minäkin ilmeisesti hyvää tarkoittava hölmö, kun noin neuvoisin. Ja olen tehnyt itsekin. En kyllä tajua, mitä haittaakaan noista toimista voi olla. Ikävä juttu toki, ajattelin lukiessani. Aina siihen asti, kunnes törmäsin lauseeseen "Hovila kertoo nauttivansa tavallaan sissielämästä kahden koiransa kanssa". Jumalauta! Jos minulla olisi ollut koira silloin kun olin köyhä, olisin syönyt sen.


12. Olen köyhä urheilija mä vain…

Yle selvitti suomalaisten olympiaedustajien tuloja. Jälki voi olla yllätys ihmisille. Esimerkiksi yleisurheilun eräs olympiaedustaja tienasi 1200 euroa kuussa. Eikä tämä ole mitenkään poikkeus. Kun syytetään, että suomalaiset eivät pärjää, niin mietipä omalle kohdalle. Kun lukio on käyty, on päätettävä tähtäätkö maailman huipulle. Jos tähtäät, niin menet seuraavat viisi vuotta urheilun etkä opiskelun ehdoilla. Ja tienaat murusia. Kun urheilu-ura on sitten loppu, aloitat siitä mistä ikätoverisi aloittivat kaksikymppisinä – ilman säästöjä lisäksi. Ja tämä koskee niitä, jotka ovat huipulla. Jos olet SM-tason yleisurheilija mutta et arvokisaedustaja, urheilusta saatavat tulot eivät yleensä yllä nelinumeroisiin lukuihin – vuodessa. En sano että urheilijoille pitäisi syytää rahaa. Mutta sanon että miettikää mitä vaaditte. Suomalainen yleisurheilija urheilee rakkaudesta lajiinsa ja maksaa siitä. Panostaminen urheiluun on taloudelliselta odotusarvoltaan negatiivinen valinta.


13. Maratonin ME Suomeen!

Jussi Kallioniemi juoksi maratonin ME:n. Ei, kaksi tuntia ei kuitenkaan alittunut eikä ollut edes lähellä. Aika oli 4.34.32. Mutta se on juostu 27-kiloinen rinkka selässä. ME vietiin japanilaiselta, jonka aika oli vajaat viisi minuuttia huonompi. Sen verran asiaa kokeilleena voin sanoa, että suoritus on aivan helvetin kova. Sattuneista syistä epäilen, että olisin itse ollut parhaassa kunnossani tässä lajissa aika kova luu. Silti viisi tuntia olisi ollut tekemätön paikka ja kuuden tunnin rajakin siinä ja siinä. Mutta siinäpä maratonsuoritus, johon eivät Etiopian ja Kenian pojat pysty!


14. Lakki päästä

Linkki vie Youtube-dokumenttiin amerikkalaisesta yliopistojuoksija Kayla Montgomerysta. Ei sinänsä mikään maailmanhuippu, mutta yliopistonsa paras. Parikymppisen juoksijan parhaat tulokset ovat 3000 metrin 9.58,21, jolla oltaisiin Suomen tämän vuoden tilastoissa kymmenennellä sijalla, 5000 metrin 17.16,82, vastaavasti kahdeksas ja 10 000 metrin 37.52,20, vastaavasti viidestoista. Erikoisen tapauksesta tekee se, että hän sairastaa MS-tautia. Juostessaan hän kadottaa tunnon jaloistaan ja päätyy asentotunnottomuuteen, jonka takia maalissa valmentajan on napattava hänet syliinsä, muuten hän menisi nurin. Kova likka.


15. Rasvaa

Hiihtäjien pitäisi pitää rasva suksissaan, mutta Therese Johaug meni voitelemaan myös huulensa. Tämä on ainakin virallinen selitys kärylle. Hups, että sattuikin. Ei voi muuta kuin todeta, että mitä paskapuhetta. Itse en ole maailmanhuippuja valmentanut, mutta voin vakuuttaa että SM-tasollakin joka helvetin kerta kun pitää käyttää jotain lääkettä, niin ADT:n kiellettyjen ja sallittujen aineiden lista syynätään tarkkaan. Ei tuollaisia virheitä saa tapahtua ja urheilija on itse vastuussa siitä, mitä käyttää. Tosin ihan kaikkea ei voi testata. Uusin teoria on se, että rasvan dopingaineet voivat siirtyä urheilijaan suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä. Luulen että Theresen tapauksessa halukkaista testaajista ei ole puutetta.


16. Loppukevennys

Sananmukaisesti kevennys. Uutinen on kyllä jo viime kesältä, jolloin ruotsalainen jalkapalloilija teki kohtalokkaan virhearvion. Luuli tuhnuksi, olikin paukku. Käsittääkseni sääntökirjassa ei suoranaisesti kielletä kemiallisten aseiden käyttöä, mutta tapaus ilmeisesti tulkittiin epäurheilijamaiseksi käytökseksi. Ainakin koska erotuomari sattui kuulemaan ja antoi punaisen kortin. Hajun määrästä ja siitä vaikuttiko se erotuomarin päätökseen, ei ole tietoa.
Lisäys 21.10.2016: Unohtui mainita, että pelaajan edustaman seuran nimi oli mitä sopivimmin Pershagen SK.

Uusinta: Mutta tämä on minun elämäni!

Lukijalle: Tämä vuoden 2009 viimeinen blogiteksti oli eräänlainen vastalauseeni nykyajan individualismille. Kun nyt luin sen uudelleen, totesin että se on yksi niistä harvoista kirjoituksista, joihin ei tarvitse tehdä pilkunkaan verran muutosta. Yleensä on käynyt niin, että peruslinja on vuosien varrella pysynyt samana, mutta yksityiskohtien osalta näkemys on tarkentunut. Tähän ei tarvinnut tehdä mitään muutoksia. Ei, vaikka tekstin kirjoittamisen jälkeen oma tilanne on muuttunut. Nykyään olen sukupolvien välisen ketjun ensimmäinen lenkki, sillä yksikään esivanhemmistani ei enää ole elossa. Ja minusta eteenpäinkin on useampi lenkki kuin tekstin kirjoittamisen aikaan, sillä lapsia on enemmän:

Tuttu lause kaikille meille, joilla on sisäänrakennettu taipumus neuvoa muille ihmisille miten heidän tulisi elämänsä elää. Erityisen usein lausetta käytetään tilanteessa, jossa sen lausuja ei kykene esittämään toiminnalleen mitään järjellistä perustetta.

Isä 20-vuotiaalle:
- Kyllä sinun Jatta pitäisi opiskellakin eikä vain bilettää kavereiden kanssa.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Opettaja 14-vuotiaalle:
- Toni, tupakan polttaminen ei tee sinulle hyvää ja se on sitä paitsi koulun järjestyssäännöissä ehdottomasti kielletty.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Vaimo miehelle:
- Voisit Arto välillä viettää aikaa lastesi kanssa etkä aina mennä kavereiden kanssa kaljalle.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Sosiaalivirkailija asiakkaalle:
- Henna, pikavippien ottaminen kännykällä ei ole se paras tapa hoitaa taloutta.
- Mutta tämä on minun elämäni!

Äiti 35-vuotiaalle:
- Kuules nyt Maija, ei työ ole koko elämä. Milloinkas minä saan niitä lapsenlapsia?
- Mutta tämä on minun elämäni!

Ei se ole. Siis sinun elämäsi. Se on sinun geeniesi elämä. Ja sinun geenisi ovat sinun jokaisen esivanhempasi elämää. Sinä, juuri sinä, olet vastuussa elämästäsi jokaiselle esivanhemmallesi. Puoleksi äidillesi, puoleksi isällesi. Neljäsosalta jokaiselle isovanhemmallesi. Kahdeksasosalta jokaiselle isoisovanhemmallesi ja niin edelleen.

He ovat panostaneet sinuun. Useimmiten vanhempasi eniten. Toki on joitakin, jotka vanhemmat ovat hylänneet tai kaltoin kohdelleet. Mutta hekin ovat osa ketjua, jossa joku on huolehtinut lapsestaan. Sinuun on kohdistettu odotuksia ja toiveita. Myös välillisesti. Isomummisi on pidellyt vaariasi sylissään ja ajatellut, mitähän tuon pikkuisen lapsenlapsista joskus tulee.

Mietin joskus, mitä joku esivanhemmistani tuumailisi, jos saisi katsella elämääni jonkin aikaa minun silmilläni.
Isoisäni, jota en koskaan tuntenut. Mitä hän ajattelisi, jos kulkisi päivän sisälläni salamatkustajana, riuhtaistuna irti keskeltä talvisotaa ollessaan samanikäinen kuin minä nyt?
Mummoni isä, joka oli melko tarkkaan tasan sata vuotta vanhempi kuin minä?
Isänisänisän...isänisä, joka muutti siinä neljäsataa vuotta sitten suvun kantapitäjästä ja aloitti sukuhaaran, joka kasvoi suvun suurimmaksi?

Olisivatko he hämmentyneitä nykyajan elämän kiihkeästä rytmistä? Ainakin ihmettelisivät kaikenlaisia tekniikan saavutuksia. Kummastelisivat jälkeläisensä kykyä ajaa autoa, käsitellä tätä kummallista vekotinta jolla ajatukset muuttuvat näppäilemällä tekstiksi. Kenties he olisivat odottaneet maailman muuttuvan, mutta tuskin tällä tavalla ja näin paljon.

Oleellinen kysymys olisi silti: olisivatko he ylpeitä tavasta, jolla elän? Tyytyväisiä siihen, millainen mies heidän jälkeläisestään on tullut?

Tämä kysymys kannattaa jokaisen esittää itselleen säännöllisin väliajoin, kuvitellen eri aikakausilta olleita edesmenneitä sukulaisiaan siihen vastaamaan. Jos uskoo heidän olevan tyytymättömiä siihen, millainen ihminen on, on syytä katsoa peiliin ja kysyä, kuinka minun on muututtava.

Eikä kyse ole ainoastaan esivanhemmista. Jokainen meistä on vastuussa elämästään lapsilleen, lapsenlapsilleen ja kaikille tuleville sukupolville.

Kysy itseltäsi: kun lapsenlapseni kertoo sadan vuoden kuluttua minusta omalle lapselleen, onko hänellä kerrottavana jotain esikuvallista - vaikka se olisi sitten vain valikoitu ja kaunisteltu osa minua. Vai onko hänen vaiettava tai valehdeltava? Tai mikä pahinta, onko minusta jäänyt mitään kerrottavaa?

Jatta käyttää vapaa-aikansa ja osan opiskeluajastaankin bilettämiseen. Mitä hänen isoisovanhempansa ajattelisivat alkoholinkäytöstä? Ehkä juhliminen menee niin överiksi, että opinnot keskeytyvät ja Jatta viettää loppuikänsä roikkuen työttömyyskorvausten ja pätkätöiden välillä. Miten käy Jatan lapsille, jos hän tulee raskaaksi ja käyttää - vaikka tietämättään - alkoholia raskausaikana?

Muuttuvatko Tonin tupakointikokeilut pahaksi tavaksi? Kenties hän käyttää esivanhempiensa keräämän perintöomaisuuden päihteisiin ja makeaan elämään. Millaisen esimerkin Toni antaa omille lapsilleen? Isien päihteidenkäyttötavat yleensä periytyvät esimerkin myötä jälkikasvulle.

Paheksuvatko Arton appivanhemmat - luultavasti omatkin vanhemmat - hänen tapaansa laiminlyödä perheensä? Ehkä avioliitto ajautuu kriisiin ja eroon hänen vastuuntunnottomuutensa takia. Mitä tapahtuu Arton lapsille, toistavatko he omissa parisuhteissaan vastuutonta ja rikkinäistä mallia.

Hennan isovanhemmat ovat aikoinaan rakentaneet rintamamiestalon hartiapankkiperiaatteella ja maksaneet tunnollisesti velkansa. Jos he tietäisivät tyttärentyttärensä velkakierteestä, he häpeäisivät. Jo ajatuskin lapsenlapsesta sosiaalivirkailijan juttusilla rahaa kinuamassa olisi pöyristyttävä. Onneksi Hennan talous pelastuu, kun isovanhempien kuoltua hänen äitinsä siirtää perinnön yhden sukupolven yli. Mutta Hennan lapsenlapsilla ei ole rikasta mummoa.

Toistasataa vuotta sitten eläneelle Maijan mummon mummolle ajatus 35-vuotiaasta vanhapiiasta, joka ei edes halua naimisiin tai ainakaan lapsia, ei olisi kauhistuttava. Se olisi yksinkertaisesti käsittämätön. Maijan jälkeläisten mielipidettä asiasta emme saa koskaan tietää.

Jatat, Tonit, Artot ja Hennat aiheuttavat ongelmia paitsi itselleen, myös yhteiskunnallemme. Onneksemme heidän vastapainonaan on Sinejä, Juhoja, Oskareita ja Elinoita, jotka hoitavat asiansa hyvin ja joista heidän esivanhempansa olisivat ylpeitä. Jattojen, Tonien, Artojen ja Hennojen lapsissa on kuitenkin toivoa.
Todellinen ongelma ovat Maijat. Ei lapsia, ei toivoa.