Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Uutiskatsaus 22/2020


1. Porauslautalla

Ruotsinlaivoja nimitetään maailman suurimmiksi porauslautoiksi. Välillä käy kuten öljynporauksessakin eli joku koettaa porata paikassa johon ei ole porausoikeuksia. Näin kävi myös eräälle synttäriristeilyllään olleelle suomalaisnaiselle: "Ollessaan hetken erossa seurueestaan nainen kohtasi hyttikäytävällä miehen, joka hänen mukaansa vaikutti aluksi ”kivalta”. Vaikka yhteistä kieltä ei löytynyt, he alkoivat pian halailla ja suudella toisiaan. Kohta nainen kuitenkin koki miehen yli-innokkaiksi - varsinkin, kun tämä ryhtyi kähmimään ja kopeloimaan häntä. Nainen alkoi toppuutella, ja kohta he erkanivatkin omille teilleen."
Myöhemmin pariskunta törmäsi uudelleen ja miehenkuvatus yritti raiskata, mutta nainen onnistui pakenemaan. "Mies kertoi poliisille, ettei ollut ymmärtänyt kaikkea, mitä hänen laivalla tapaamansa nainen oli sanonut. Mies selitti, ettei osannut suomea - kertomansa mukaan englantiakin hän osasi vain sanat ”huomenta”, ”näkemiin” ja ”minkä ikäinen olet”." Jos englannin kielen taito on tuolla tasolla, niin voi vetää varsin selvät johtopäätökset siitä, että kyseinen tapaus ei ollut eurooppalainen. Tällöin kummastusta herättää naisen käsittämättömän luottavainen käytös.
Sanotaan että raiskauksessa tai sen yrityksessä uhri on aina sataprosenttisen syytön. No jaa. Jos joku menee nakkikioskijonossa vittuilemaan tiettyjä jengitunnuksia kantaville harrikkajengiläisille, niin kyllä sairaalassa voi ehkä miettiä että taisi tässä olla vähän omaakin vikaa. Kokonaan toinen asia olisi sitten, jos mediassa olisi poliitikkojen ja toimittajien suulla toitotettu, että nallekarhumaisen mukavat varttuneemmat mopopojat pitävät räväkästä leikinlaskusta. Tällöin uhri on syytön ja osasyyllisiä voi etsiä median ja politiikan suunnasta.


2. Kossupullolukemat

Raiskauksista 38 % on ulkomaalaisten tekemiä. Tämä on melkoinen suoritus, kun ottaa huomioon että Suomessa asuvista noin viisi prosenttia on ulkomaalaisia. Vielä huomattavammaksi suoritus tulee, kun huomioi melkoisen osan ulkomaalaisista olevan sivistyneistä maista eikä Afrikasta tai Lähi-Idästä, joista tulevien suhteellinen raiskausriski on 17-kertainen suomalaisiin nähden. Ja erityisen huomattavaksi se tulee, kun tietää että suomalaisiksi lasketaan myös ne afrikkalaiset ja lähi-itäläiset, jotka ovat valitettavasti saaneet Suomen kansalaisuuden joko syntyjään tai yleensä valheellisin perustein.
On muuten turha yrittää kommentoida uutisen kommenttiosioon, sitä ei ole. Ullatus!


3. Solvaus ja raiskaus

Yli 70-vuotias helsinkiläisnainen kyllästyi haittamamujen aiheuttamaan kotirauhan häirintään ja solvasi heitä rasistisesti. Nainen katkeroitui entisestään ja alkoi esim. metromatkoillaan puhua rasistisesti, mikä videoitiin. Korvauksia tuli maksettavaksi 4000 euroa. Edellisessä uutiskatsauksessa kerroin törkeästä lapsenraiskauksesta, josta tuli korvauksia 15500 euroa. Suunsoitosta sai uhri siis reilun neljäsosan siitä, mitä törkeän raiskauksen kohteeksi joutunut lapsi.
Duoda duoda. Ehkä olen jotenkin kieroutunut, mutta voin vakuuttaa että minua saa kuka tahansa tulla solvaamaan miten tahansa vaikka tunnin ajan, jos saan siitä 4000 euroa. Mutta en todellakaan suostu raiskattavaksi 15500 eurolla, en edes vaikka summaan lyötäisiin nollia perään.


4. Bisnesidea

Koronaepidemian ansiosta Suomen rajoilla ei ole tullut yhtään ainutta turvapaikkahakemusta sitten 19.3. Uusia hakemuksia on tehty joitakin, mutta ne kaikki ovat tehneet jo aiemmin Suomessa valitettavasti oleskelleet. Uusintahakemuksia taas on tehty vaikka miten paljon, valitettavasti. Mutta asiaan. Nyt olisi loistava paikka painattaa T-paitoja tekstillä:
KIITOS
Koronapandemia 2020-?
Turvapaikkahakemuksia 0


5. Silloin kun sana oli vielä vapaa

Ruotsin maahanmuuttoviraston johtaja sanoo otsikon lehtileikkeessä suoraan, että useimmat raiskaajat ovat maahanmuuttajia. Hän kutsuu tapahtumaa "kulttuurien yhteentörmäykseksi".
Hän sanoo, että nämä miehet tulevat miesten hallitsemista yhteiskunnista, joissa naiset ovat täysin alistettuja. Heidän kotimaissaan naiset on kasvatettu alistumaan. Tätä taustaa vasten ei ole helppoa ottaa yhteyttä vapaisiin ruotsalaisiin naisiin. Mies ymmärtää vapautuneisuuden väärin ja tällöin on "kulttuurien törmäys" valmis.
Tämä tapahtui 1978. Mikä herättää kaksi ihmetyksen aihetta. Pienempi niistä on se, mitä sananvapaudelle on tapahtunut 40 vuodessa - nyt jos sanoisi samassa asemassa saman totuuden ääneen, teilaus tapahtuisi hetkessä. Suurempi ihmetyksen aihe on se, mitä helvettiä oikein tapahtui näiden 40 vuoden aikana, kun kerran jo tuolloin ammattilainen tiesi tasan tarkkaan missä mennään ja mihin ollaan menossa? Sama kuin Titanicin kapteeni olisi todennut "Jee, jäävuori! Nyt täysillä päin, niin saadaan grogilaseihin viilennystä!"


6. Haittaisänmaallinen

Törmäsin Hommaforumin "Hauskat kuvat" -osiossa (sori, vain jäsenille nähtävissä eli en linkitä) äskettäin muutamaan kuvakaappaukseen hörhöilijöiden sivuilta, joissa mainittiin itselleni uusi termi. Haittaisänmaallinen. Googletus paljasti, että termiä on käytetty jo parin vuoden ajan.
Että minä niin mieleni ilahdutin.
Käsittääkseni termillä "haittaisänmaallinen" tarkoitetaan ihmistä (sanan "ihminen" käyttö tässä yhteydessä on toki vihervasemmiston mielestä määrittelyvirhe), joka vastustaa kehitysmaista tapahtuvaa maahanmuuttoa, suomalaisen teollisuuden alasajoa, armeijan menoleikkauksia ym vastaavia vedoten kansakunnan etuun.
Termi on selvästi tarkoitettu vastavedoksi "haittamaahanmuuttajalle". Tämän termin levittämisestä, joskaan en keksimisestä, otan osan kunniasta häpeämättä itselleni. Aloin viljellä sitä - siihen asti vain yksittäisiä kertoja esiintynyttä sanaa - järjestelmällisesti vuoden 2015 paikkeilla. Siitä tuli parin vuoden kuluessa osa poliittista kielenkäyttöä, joka esiintyi viime eduskuntavaaleissa monen ehdokkaan sloganissa.
"Haittamaahanmuuttaja" tarkoittaa maahanmuuttajaa, jonka Suomelle aiheuttamat kustannukset ovat suuremmat kuin hyödyt.
"Haittaisänmaallinen" puolestaan on ihminen, joka vastustaa haittamaahanmuuttoa. Tässä kyse on näkökannasta. "Haittaisänmaallinen" on termiä käyttävien näkövinkkelistä sellainen, jonka agenda on estää Suomen muuttaminen termin käyttäjien haluamaan suuntaan. Tämä on heidän kannaltaan haitta, ja jos se tehdään isänmaallisin perustein, seurauksena on "haittaisänmaallinen". Esimerkiksi Maria Ohisalon mielestä minä olen varmasti haittaisänmaallinen. Johon minä sanon "Kiitos, olen tuosta ylpeä."


7. Lääkitys kohdilleen

Suomessa toimittajat ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että Donald Trumpin pitäisi joko lisätä, vähentää tai vaihtaa lääkitystä - kohdillaan se ei ainakaan ole. Nyt asiasta saatiin konkreettista tietoa, kun Trump kertoi käyttävänsä koronan estämiseksi malarialääkettä. Tutkimus puolestaan osoitti, että kyseinen klorokiinipohjainen lääke päinvastoin saattoi lisätä kuolemanriskiä koronapotilaalla (toki tässä pitää huomata se, että Trump käyttää lääkettä koronan ehkäisemiseen eikä hoitoon).
Enemmän asiassa kummastuttaa se, että kukaan toimittaja ei ole puuttunut juuri näiden malarialääkkeiden mahdolliseen haittavaikutukseen. Tunnen erään henkilön, jonka elimistö sekosi niiden takia. Heppu alkoi käyttäytyä oudosti ja arvaamattomasti. Toisaalta toimittelijat saattavat olla sillä kannalla, että Trumpin tilanne ei voi enää huonompaankaan muuttua.


8. Miesten maailma

Jutussa kerrotaan, kuinka maailma on suunniteltu miesten ehdoilla ja naisilla on paljon vaikeampaa. Osittainen listaus:
1. Laitteet, esimerkiksi älypuhelimet, on suunniteltu miesten suuremmille käsille.
Siis että täh? Jos älypuhelin olisi pätkääkään pienempi, niin miehen nakkisormet eivät kyllä osuisi näppäimille lainkaan. Naisen on helpompi siirtää kättään suuremmalla puhelimella kuin miehen mahduttaa sormeani paikkaan johon se ei kerta kaikkiaan mahdu.
2. Työmatkat ovat hankalampia, koska naiset käyttävät enemmän julkisia kulkuvälineitä.
Miehet kulkevat enemmän omilla autoilla myös siksi, että miehet tarvitsevat työssään useammin omaa autoa kuin naiset ja miesten työmaat ovat useammin eri paikoissa kun taas yhdessä toimipisteessä työskentelevät ovat enimmäkseen naisia.
3. Työpaikalla on liian kylmä, koska miehet pitävät viileämmistä lämpötiloista.
Jos työpaikalla on liian kuuma, miehellä ei ole paljon tehtävissä ellei halua saada syytettä seksuaalisesta ahdistelusta alushoususillaan työskentelystä. Nainen voi pukea lisää päälleen, mikä tietysti joissakin tapauksissa on esteettisesti harmillista.
4. Jos nainen ajaa autolla, hänen on useimmiten säädettävä istuinta kunnes voi lähteä ajamaan.
Ja miehenkö ei sitten tarvitse, jos nainen on viimeksi ajanut? Omakohtaista tarinaa: jos minä olen ajanut viimeksi ja Salli istuu kuskinpenkille, hän kumartuu eteenpäin, tarttuu vipuun ja siirtää istuinta lähemmäs. Ongelma ratkaistu. Jos taas Salli on ajanut viimeksi, minä yritän istua autoon, huomaan että en pääse koska istuin on liian lähellä rattia, vääntaydyn takaisin ylös, kumarrun syvälle sivuun, väännän vivusta istuinta taaksepäin, istun penkille, kumarrun eteenpäin ja siirrän istuinta uudelleen saadakseen sen sopivalle etäisyydelle, jonne se ei tietenkään sivusta tehdyllä yrityksellä mennyt. Kummalla on vaikeampaa, miehellä vai naisella, häh?


9. Ja nyt kaikki poikamiehet tarkkana!

Otsikko lupasi: "Naistet paljastavat, miten he toivovat miesten lähestyvän". Jutussa oli todellakin liuta vinkkejä, jotka naiset kertoivat. Nämä kannattaa painaa tarkasti muistiin ja välttää niiden käyttöä kuin ruttoa. Mikäli naisten antamat vinkit nimittäin toimisivat, niin sehän tarkoittaisi että naiset tietävät mitä haluavat. Kuulostaako uskottavalta?


10. Yleissivistystä

Perussuomalaisten kansanedustajaa Ville Taviota lyötiin kuin vierasta sikaa, kun hän ei "Haluatko miljonääriksi" -visassa tiennyt, missä kaupungissa Mannerheim kuoli. Vaihtoehdoiksi annettiin Porvoo, Lausanne, Wien ja Tukholma.
Tarkemmin sanoen Tavio tiesi kyllä, mutta oli epävarma ja turvautui ensimmäiseen oljenkorteensa. "– Mun vahva intuitio vetää tonne Lausanneen. En edes tiedä tarkkaan, missä se on. Se lienee Sveitsissä, olisko? Ville Tavio pohtii." Yleisöltä kysymisen jälkeen Lausanne vahvistuu ja Tavio jatkaa kisaa.
Onko tämä yleissivistystä? Piti tarkistaa peruskoululaisen historiakirjasta ja ei, siellä ei mainittu Mannerheimin kuolinpaikkaa. Eikä kyllä edes kuolinvuotta. Näin ollen kyseessä ei ole yleissivistykseen kuuluva asia.
En kyllä itsekään ollut varma, olisiko paikka Lausanne vai Geneve, muistin vain että Sveitsin ranskankielisessä osassa. Tosin annetuista vaihtoehdoista tehtävä oli helppo ja sen pitäisi olla helppo jokaiselle kansanedustajalle. Olen kuitenkin varma siitä, että noin puolet pärjäisi testissä enintään yhtä hyvin kuin Tavio eli on lähes varma mutta ei aivan. Kohua tuskin olisi syntynyt jos kyseessä olisi ollut jonkin muun puolueen edustaja.


11. Ruokavalio

"Nämä viisi asiaa tapahtuvat kehossasi, kun lopetat lihansyönnin".
1. Kuidun saanti lisääntyy.
2. Syövän ja muiden sairauksien riski pienenee.
3. Syötyjen rasvojen laatu paranee.
4. Raudan saanti vähenee.
5. B12-vitamiinin saanti vähenee.
Tunnustettakoon että olen kerran yrittänyt kasvissyöntiä, ihan tietyistä tässä yksilöimättömistä syistä. Olin syömättä mitään tasalämpöisen eläimen lihaa. Eli söin kasviksia, kananmunat ja kala olivat sallittuja. Alkoi tuntua siltä että evät kasvavat. Näistä listatusta viidestä asiasta en oikein osaa sanoa, toteutuivatko. Kuidun suhteen paskalla kävin kuten ennenkin. Muista sairausriskeistä kohta lisää. Rasvojen laadun paranemisella ei ainakaan tarkoitettu maun paranemista. Raudan saannista ja vitamiineista minulla on ollut sellainen ilmeinen harhakäsitys, että ne olisivat hyväksi.
Mutta joka tapauksessa näin omakohtaisesta kokemuksesta lisään tuohon listaan viisi muuta vaikutusta, jotka olivat ihan satavarmasti havaittavissa:
6. Verenpaineessa sekä ylä- että alapaine kohoavat.
7. Vitutus kasvaa 50 %, ärtyneisyys myös.
8. Väsyttää jatkuvasti.
9. Koko ajan on nälkä ja siitä huolimatta vatsa turpoaa.
10. Paino nousee tahdilla kilo per viikko, koska ei jaksa treenata.
Meinasin jo keskeyttää mutta tuumasin että kyllä suomalainen mies kasvisruokaa kestää. Vedin päätetyn aikamäärän loppuun sisulla. Kuuri päättyi eräänä iltapäivänä. Illan aikana laskin syöneeni kilon punaista lihaa. Seuraukset:
1. Verenpaine laski viikossa takaisin normaalilukemiin.
2. Vitutus palasi heti ensimmäisen kunnon aterian jälkeen normitasolle, mikä kieltämättä on, kiitos hallituksen, luvattoman korkea.
3. Olo oli kylläinen.
4. Energisyys palasi.
5. Paino putosi puolet hitaammin kuin oli noussut eli puolisen kiloa viikossa ja vakiintui lopulta entiselleen.
Ainoa hyvä puoli kokeilussa oli se, että nyt ymmärrän miksi kasvissyöjillä ei ole huumorintajua. Ryhdyn uskomaan kasvisruuan hyvyyteen sitten kun näen ensimmäisen mainoksen, jossa yritetään myydä lihaa sillä vetonaulalla, että se maistuu kasviksilta.


12. Maailman helpoin duuni

Sanna Marinin ollessa nouseva poliitikko hän päätti hommata säälipisteitä. Niinpä hän masinoi Twitter-hyökkäyksen itseään vastaan. Tempun nerokkuutta ei voi muuta kuin ihastella: kyllähän nuori nainen saa helposti säälipisteitä. Toinen nerokas veto oli se, kenet hän valitsi bulvaanikseen: Mikael Jungnerin. Vaikka olen usein arvostellut demarien työllisyyspolitiikkaa, niin tässä Sanna Marin osui napakymppiin. Hän antoi Mikael Jungnerille tehtäväksi arvostella itseään. Tämä varmaan ainoita niin helppoja tehtäviä, että siihen pystyy jopa Jungner.


13. Pääsykokeet etänä

Järjestetään lääketieteellisen pääsykokeet etänä ja kielletään nettihakujen käyttö. Mikä voisi mennä pieleen?
Esimerkiksi se, että niveljalkaisiin ja kadmiumiin kohdistuvien hakujen määrä monikymmenkertaistui pääsykoeaikana. Ei auta muuta kuin toivoa, että tiedekunnan edustajat ovat oikeassa vakuutellessaan tämän tulleen huomioon otetuksi ja koekysymysten olleen siten laadittuja, että nettihausta ei ole hyötyä. Vielä parempi källi olisi ollut laatia koekysymykset siten, että nettihakuun kulutettu aika olisi hukkaan heitettyä.
Samaan ilmiöön törmättiin myös lukiotasolla, jossa poikkeuksellisen hyvien koetulosten epäiltiin johtuvan vanhempien antamasta avusta. Itse kyllä epäilisin päinvastaista - jos omat lapseni kuuntelisivat minun neuvojani lukiokokeissa, tulokset olisivat luultavasti useimmissa aineissa huonommat. Tästä voi testata, miten hyvin lukio-opinnot ovat jääneet mieleen. Sain 9/10, mutta väitän silti että ei minusta paljon lukiokokeissa hyötyä olisi.


14. Kolme pakollista asiaa

1. Kuolema. 2. Verot. 3. Kuoleman jälkeinen paperisota.
Viimeistä ei voi tajuta kuin se, joka on sen itse kokenut. Hautausbyrokratia ei ole niin paha, lakibyrokratia on pahempi ja pankkibyrokratia ei ole edes pahin vaan vielä pahempi.
Pari kertaa asiaa hoitaneena olen joskus miettinyt, miten mahtaisi tapahtua jos vainaja olisi määrännyt testamentissaan koko omaisuutensa pankille? Näinköhän vaatisivat yhtä rajua pilkunnussimisbyrokratiaa kuin nyt?
Ihan vain kaverin puolesta kerron seuraavan tarinan. Pankki vaati suunnilleen kaikki mahdolliset paperit pesän osakkailta. Joka ainoassa paperissa oli jotain huomautettavaa ja ne eivät menneet ensimmäisellä yrittämällä läpi. Ja sitten kun menivät, niin paria kuukautta myöhemmin vaativat samaa asiaa uudelleen selvitettäväksi. Osasto joka käsitteli asioita, oli niin salainen että pankkivirkailija ei saanut antaa sinne yhteystietoja. Pesässä oli osakkaita enemmän kuin yhden käden sormilla laskettavilla paikkakunnilla eri puolilla maata. Vaikka pesänhoitajalla oli kaikki mahdolliset valtakirjat, oli tietyt paperit kierrätettävä ympäri maata allekirjoitettavina. Ja koska postia jaetaan nykyisin harvakseltaan, yksinkertainenkin asia kesti pari viikkoa vaikka pesän osakkaat itse toimivat kuin rasvattu salama.
Lopulta pesänhoitaja kyllästyi aina uusiin vaatimuksiin ja viranomaisten tekemiin epätarkkuuksiin parin paperin suhteen. Muiden osakkaiden suostumuksella hän kuvankäsittelytaitoisena väärensi ne. Nämä väärennetyt paperit olivat sellaiset, että pankkivirkailija kiitteli asian tulleen nyt selvästi hoidetuksi. Yksikään aito paperi ei tainnut mennä läpi kertaheitolla, mutta väärennetyt menivät. Tämä kertoo systeemin järjettömyydestä.


15. Hannu ja kaverit

Valkoposkihanhet uhkaavat syödä maanviljelijät perikatoon. Satapäiset laumat laskeutuvat muuttomatkoillaan pelloille syöden siemenviljat. Erilaisia karkottimia on kokeiltu vaihtelevalla menestyksellä. Viime viikolla olin taas satojen kilometrien verran auton ratissa. Kerran matkan varrelle osui hauska näky: valtava peltoaukea, jossa yhdellä saralla oli sadoittain valkopaskihanhia (kirjoitusvirhe tahaton, mutta oli niin osuva että jätin korjaamatta), muualla ei yhtään. Ero oli se, että muilla saroilla oli muovijoutsen. On kuitenkin vain ajan kysymys, että oppivaiset hanhet tajuavat joutsenten olevan vain muovia.
Ongelma olisi helppo ratkaista: annetaan jokaiselle maanviljelijälle lupa ampua keväällä vaikkapa yksi valkopaskihanhi (oho, tuo kirjoitusvirhe jäi nyt päälle) viittä peltohehtaaria kohti. Johan on kumma jos eivät hanhet opi. Ennen muinoin harakat ja varikset pysyivät pihoilta poissa, kun jätti yhden sellaisen kuolleena roikkumaan. Win-win: pellot säästyvät ja jyväjemmari saa hanhipaistin. Poikasillekaan ei tule riesaa, koska niitä ei ole - valkopaskihanhet pesivät Jäämerellä ja ovat vasta matkalla pesimäpaikoilleen. Jos samalla perustetaan hanhille omia ruokailupeltoja, niin saavat hörhötkin mielensä tyytyväisiksi. Kaikki voittavat.
Vaan tämäpä ei olekaan näin yksinkertaista. Vika löytyy - ja tätä ei kukaan ikinä olisi arvannut - Euroopan unionista.
"– Valkoposkihanhen muuttaminen metsästettäväksi lajiksi vaatisi koko lintudirektiivin avaamisen. Muutama vuosi sitten komissio tuli sellaiseen johtopäätökseen, että direktiiviä ei avata, koska prosessi on liian raskas. Siinä on kokonaisuudessaan paljon hyvääkin, eikä muutama ongelmalaji ole riittävä syy, Alhainen selittää."
Näin maallikkona ihmetyttää, kuinka vaikeaa on lisätä direktiiviin sanat: "Tämä direktiivi ei koske valkoposkihanhia, joista säädetään erikseen".


16. Mikrokemiaa

Alkoholilainsäädäntö kieltää miedonkin oluen myymisen suoraan hanasta noutojuomaksi. Se kuitenkin sallii itse valmistettujen mietojen juomien myymisen noutojuomaksi. Niinpä baarinomistaja keksi nerokkaan tavan kiertää lainsäädäntöä. Hän laskee tuopin täyteen hanasta, pudottaa siihen pipetillä tipan vettä ja laittaa kannen päälle. Nyt kyseessä on itse valmistettu juoma, jonka saa myydä.
Porsaanreikä aiheutuu siitä, että olutta saa myydä noutojuomaksi vain, jos valmistaja on sen itse pakannut. Kannen laittaminen tuoppiin täyttää pakkausehdon.
Ei voi muuta kuin ihastella tapoja, joilla typerimmät byrokratiasäädökset onnistutaan kiertämään.


17. Tölkit talteen

Tamperelainen työtön hankkii lisätuloja keräämällä tölkkejä (tämä muuten on periaatteessa veronalaista tuloa, mutta kuka hullu niitä nyt ilmoittaisi). Tämä on mitä kunnioitettavinta toimintaa. Pitää ympäristön siistimpänä ja on kierrätystä parhaimmillaan. Itsekin kävin lapsena keräämässä lavatanssien jälkeen sikäläiseltä lavalta aikaisin aamulla kaikki pullot talteen. Ilahdun suuresti, kun näen nykylapsia, jotka poimivat maassa lojuvat tölkit ja hankkivat taskurahoja.
Keräyksessä on vain yksi haittapuoli: vaatimaton pantti. Normaalin oluttölkin pantti on 15 senttiä ja isonkin limsapullon vain 40 senttiä. Kaikki panttimaksut pitäisi välittömästi vähintään kaksinkertaistaa, niin näkisi huomattavasti vähemmän palautuskelvottomaksi rutattuja tölkkejä, jotka jäävät ympäristöä roskaamaan.
Hämmästyttää myös se, että panttia ei määrätä useammille pakkauksille. Esimerkiksi take away -mukeja löytyy luonnosta luvattoman paljon. Edes pieni palautuspantti näissä kannustaisi kummasti. Tällöin ne voitaisiin tehdä myös helpommin kierrätettävästä materiaalista. Tai miksi kauppojen ruokapakkauksissa ei ole palautuspanttia?


18. Kuohitut

Helsingin kaupunki aikoo sukupuolineutralisoida 45 ammattinimikettä. Esimerkiksi enää ei ole "esimiehiä" vaan "esihenkilöitä". Mikäs siinä. Mutta muistan lukioaikaisen äidinkielenopettajani moittineen meitä "henkilö" -sanan käytöstä - se kun on keinotekoinen. Kerran hän ennen aineiden palautusta hymyili ja ilmoitti juhlalliseen sävyyn: "Henkilö on kuollut. Yhdessäkään aineessa ei ollut yhtäkään henkilöä. Kaikki osasivat vihdoinkin puhua ihmisistä."
Jos tätä neuvoa noudatettaisiin Helsingissä, työpaikan pomoina olisi esi-ihmisiä.
Ehkä "henkilön" käyttäminen on joskus perusteltua, jos nyt kerran halutaan nimitykset korvata. Pitäisikö parkkipirkkoa nyt ruveta sanomaan parkkirauniksi, kyseistä nimeä kun esiintyy molemmilla sukupuolilla? Entäpä naistenmiehet, ovatko he tulevaisuudessa henkilönhenkilöitä?


Loppukevennys: Keräilysarjasta "Otsikoita joita en uskonut koskaan näkeväni koska en osannut edes kuvitella sellaista"

"Mystinen jättiläissiira kakkasi kahden vuoden tauon jälkeen Japanissa".
Tähän ei oikeastaan ole enää mitään lisättävää, joten jätän tämän vain tähän.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

7.)

Trump tuossa kertoili, että hän ottaa päivittäin hydroksiklorokiinia ennaltaehkäisevänä koronalääkityksenä. Näin ovat toimineet suomalaiset jo aiemmin.

Heliopar on apteekin kauppanimi hydroksiklorokiinille Suomessa. Resistenssi klorokiinille eli Heliopariin on levinnyt niin laajalle, että se tehoaa enää harvalla alueella maailmassa.

Ennen ja muinon 1970-1990 luvulla oli tietyillä toimialueilla (aiemmin Lähi-Idässä Siinai/Golan ja vielä Namibiassa 1989-90) silloisissa YK-tehtävissä lääkintämiehen järjestämänä ns. "malaria-maanantai".

Tällöin otettiin pillerit Helioparia ja Paludrinea. Enempi tai vähempi ohjatusti armeijatyyliin. Milligrammoja en muista, mutta annostus olisi ollut reilusti ylimitoitettu tarpeeseen nähden.

Aika pian jäi itselläni, ja niin monella muullakin, näiden malarialääkkeiden ja tuhtien annosmäärien syönti pois. Alkoi olla tarpeettomana sivuvaikutuksena mm. vatsakipuja, sekavuutta ja asioiden unohtelua. Joillekin se vaikutti jopa mielialaan masentavasti.

Olimmeko siis aikanaan jo edelläkävijöitä eturintamassa?

heppa

Tuumailija kirjoitti...

Kasvissyönnistä totean, että Japani on muuttanut suhtautumiseni ruokaan hyvään suuntaan. Täällä punaista lihaa toki kulutetaan, mutta ei laisinkaan samoissa määrin kuin länsimaissa. Tofu ja muut kasvisruuat ovat vain ruokia siinä missä muutkin. Kukaan ei suhtaudu niihin kiihkeästi suuntaan tai toiseen. Työkaverini hämmästyivät kun kerroin että länsimaissa tofu ja veganismi ovat hyvin poliittisia ja ideologisia asioita. He eivät voineet oikein ymmärtää, miksi ihmeessä niin normaalista asiasta kuin ruoka on tehty joku ideologinen juttu suuntaan tai toiseen. Ja tämä asenneilmapiiri on tehnyt minulle hyvää; entisenä kiihkeänä tofunvihaajana olen saanut maistaakseni myös hyvää tofua - ja nyt nimenomaan kiihkottomassa ilmapiirissä jossa tofu on vain ruoka. Samalla aterialla voi hyvin olla sekä tofu- että liharuokalajit, ja kaikki syövät kaikkea.

Tuossa väliaikaisdieetissäsi oli sentään kala mukana. En tiedä, kauanko olit tuolla dieetillä, mutta sanoisin että Japanissa minulla ei olisi mitään vaikeuksia olla kuukauden syömättä lihaa. Rakastan paikallisia merenelävistä tehtyjä ruokia. Mutta myönnän että kuukauden jälkeen minullakin tekisi tiukkaa - jossain vaiheessa yakiniku ja shabu-shabu kutsuisivat luokseen herkullisella tuoksullaan.

Tuumailija kirjoitti...

Lisään vielä, että täällä turha ruuasta nirsoilu on lähinnä jättiläissiirojen juttu.

AnonyyminSynonyymi kirjoitti...

4. Jos nainen ajaa autolla, hänen on useimmiten säädettävä istuinta kunnes voi lähteä ajamaan.
Ja miehenkö ei sitten tarvitse, jos nainen on viimeksi ajanut? Omakohtaista tarinaa: jos minä olen ajanut viimeksi ja Salli istuu kuskinpenkille, hän kumartuu eteenpäin, tarttuu vipuun ja siirtää istuinta lähemmäs. Ongelma ratkaistu. Jos taas Salli on ajanut viimeksi, minä yritän istua autoon, huomaan että en pääse koska istuin on liian lähellä rattia, vääntaydyn takaisin ylös, kumarrun syvälle sivuun, väännän vivusta istuinta taaksepäin, istun penkille, kumarrun eteenpäin ja siirrän istuinta uudelleen saadakseen sen sopivalle etäisyydelle, jonne se ei tietenkään sivusta tehdyllä yrityksellä mennyt. Kummalla on vaikeampaa, miehellä vai naisella, häh?

Meille tuli uusi(käytetty) kumijalka tuossa viime talvena. Ajopelissä on sähkösäätöiset keenerinnahkaiset penkit aikoinaan ostettu siitä kalliisti verotetusta luxusvaruste-listasta.

Ajeltiin autokaupasta kotio ja sovittiin, että minä tallennan istuimen säädöt muistipaikkaan 1. ja emäntä sitten tallettaa muistipaikkaan 3. Parin kuukauden jälkeen huomattiin, että penkin säädöt jäävät muistiin myös avaimen mukaan. No laitettiin personoidut avaimenperät. Nyt sitten aina autoon mennessä omalla avaimella, penkki iloisesti siirtyy kuljettajan mukaiseen asentoon siinä samassa ajassa, kun ehtii kiskomaan oven avoimeksi. Ongelmana meillä ei autoissa ole ollut niinkään penkin pituussäätö vaan penkin korkeussäätö, jonka emäntä haluaa hilata aina korkeimpaan mahdolliseen asemaan. Mulla ottaa silinteri silloin pahasti kattoon kiinni.

Jaska Brown kirjoitti...

heppa: Jep, kyllä tuosta malarianestosta oli haittansa, jos kohta hyötynsäkin. Tosin oli sieltä Namibiasta muutamalla kaverilla malaria tuliaisena kuitenkin.

Tuumailija: Japanilaiset näkyvät tuossakin asiassa olevan hyvin pragmaattisia.

AnonyyminSynonyymi: Ei tuossa meidän nykyisessä Rolls-Roycessa vielä tuollaista optiota ole, mutta luultavasti perheen ykköskulkuneuvo vaihtuu lähiaikoina uuteen, joten ongelma ratkennee silloin.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Testin tulos: 7/10. Enkä (silloin aikoinaan) edes käynyt lukiota. :D

Anonyymi kirjoitti...

Jaskalle:
Itse sairastin siellä YK-tehtävässäni ollessani malarian kahdesti. Suomen terveydenhuollossa ei siihen aikaan tiennyt, eikä varsinkaan ollut perehtynyt oikein kukaan trooppisista taudeista.
Toimialueella SA-Int'in lääkekaappien lääkkeet eivät tehonneet loiseen, vaan turvaudumme Etelä-Afrikan armeijan tehokkaampiin troppeihin. Tuettiin siis rasistihallitusta.

Ns. "varma YK-tieto" kertoili, että olisi sieltä Namibiasta muutamalla kaverilla ollut joku muukin virus tuliaisena.

heppa

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta kuljettajan penkistä, aina se on päin persettä, ja jos siinä istut tsadin ruuhkavuoroissa ykstoista tuntia, niin takaan sen että saat sitä useammankin kerran säätää. Ne entisaikojen nyssepenkit ei olleet mitään kuljettajaystävällisiä. Uusissa rupeaa jo olemaan säätöjä sähköllä ja ilmalla ja vaikka millä. Siltikin, se on pidemmän päivän sattuessa aina päin persettä.
Huru-ukko

Jaska Brown kirjoitti...

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja: Kysymykset olivat hyviä. Ne olivat just semmoisia, että kiltti kympin tyttö olisi peruskoululaisena saanut 8/10 ja räkänokkapoika 6/10. Ja nyt 20 vuotta myöhemmin se sama tyttö paperinpyörittelijänä 5/10 ja se räkänokkapoika insinöörinä 9/10.

heppa: Yksi siellä Namibian keikalla ollut kaveri kertoi muutamaa vuotta myöhemmin, että malaria iski edelleen päälle noin kerran vuodessa pariksi päiväksi.

Huru-ukko: Tuossa muutama kuukausi sitten kävin kuljetusalan agenttini työmaalla eli rekan nupissa. Totesin että pelkästään kuskin penkissä taisi olla enemmän elektroniikkaa kuin omassa autossani. Onhan tuo ergonomia vähän eri tasolla kuin 30 vuotta sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Terve Jaska, tmä ihan mielenkiintoinen juttu. https://yle.fi/uutiset/3-10751125

Pari huomiota tuosta afgaanista: oppinut suomen kieltä aivan hyvin. Meni lukioon, jossa kävi pitkän matematiikankin, ja kirjoitti siitä E:n. Siitä voisi päätellä ettei ihan pöljä mies taida olla, huomioiden sen että opinnot ennen Suomen tuloa koostuneet kuulemma darin kielestä ja koraanin lukemisesta.
Vahva veikkaus myös että on hazara tai tadzikki etniseltä taustaltaan. Luultavasti myöskin shiioja.

Mitä muuten tulee iranilaisiin, niin siellä maassahan on yllättävän hyvä koulutustaso ja vanha persialainen kulttuuri arvossaan. Ainut vaan että poliisivaltio, mihin taitavat tavalliset ihmiset olla monet väsyneitä. Suurta Saatanaa eli USA:ta jaksetaan toki muistaa, mutta ne lipunpolttamiset sun muut väsähtänyttä teatteria, jota tekevät perinteen vuoksi, mutta aito kiihko puuttuu.