Aikoinaan sukupolvelleni opetettiin koulussa ns. kolmen sektorin hypoteesi, jonka mukaan työt ovat jaettavissa kolmeen ryhmään:
1) Alkutuotanto: luonnonvarojen hyödyntäminen, kuten maanviljelys, kaivostoiminta ja kalastus.
2) Jalostus: raaka-aineiden muuttaminen tuotteiksi, kuten tavaratuotanto ja rakennustyö.
3) Palvelut: muille ihmisille tehtävä työ, kuten terveydenhoito, koulutus ja viihde.
Kolmen sektorin hypoteesi kehitettiin hieman ennen toista maailmansotaa. Yllättävän myöhään, kun huomioi että yhteiskuntarakenne oli muuttunut länsimaissa kyseisen jaon mukaiseksi jo viitisenkymmentä vuotta aiemmin. Mallista tuli mielekäs joskus vuosien 1850-1900 välisenä aikana, joten siinä mielessä on kummallista että se keksittiin noinkin myöhään.
Malli on, kuten muutkin taloustieteen mallit, aikansa lapsi. Jos joku taloustieteilijä olisi esittänyt kyseistä jakoa vaikka 1800-luvun alussa, hänet olisi naurettu kuutamolle. Toki malli olisi ollut oikea, mutta mieletön - jalostusta ja palveluja oli vähän verrattuna alkutuotantoon. Ei ole mielekästä tehdä mallia, jossa yli 70 % työntekijöistä on yhdellä sektorilla.
Vaan hup heijaa, siinä tilanteessahan me olemme nyt. Olemme siirtyneet jo parikymmentä vuotta sitten palveluyhteiskuntaan, jossa yli 70 % työvoimasta työskentelee palvelualoilla. Niinpä malli ei ole enää mielekäs. Aivan samalla tavalla kuin 200 vuotta sitten se ei ollut vielä mielekäs.
Mallia on koetettu paikkailla käsitteellä jälkiteollinen yhteiskunta, johon on lisätty neljäs sektori eli tietopohjainen työ. Käytännössä kyse on palvelusektorin jakamisesta kahtia, mikä taas on jossain määrin keinotekoista. Keinotekoiseksi jaon tekee sekin, että käytännössä kaikilla sektoreilla käytetään tietotekniikkaa.
Nykyistä työelämää kuvastaa paremmin uusi kolmijako, jonka kehittelin jokin aika sitten. Tämä jako on siinä mielessä erilainen kuin vanha kolmen sektorin malli, että sitä voi soveltaa sekä strategisella että taktisella tasolla.
Strategisella tasolla tarkoitan sitä, mihin näistä kolmesta sektorista tietty työ sijoittuu. Mallli on liukuvampi kuin vanha kolmijako siinä mielessä, että lähes jokaisessa työssä on joitakin ominaisuuksia kaikista kolmesta sektorista. Yksi näistä on kuitenkin lähes aina selvästi hallitseva ja tarvittaessa työnimike luokitellaan kyseiseen sektoriin kuuluvaksi.
Taktisella tasolla tarkoitan sitä, että jokainen työ voidaan jyvittää näihin kolmeen sektoriin sen mukaan, kuinka suuri työpanos kuluu mihinkin sektoriin työn sisäisessä jaossa, joka on eri jako kuin strategisen tason jako. Tällä tarkoitetaan sitä, että vaikka työ itsessään kuuluisi sektorin A töihin, työn suorittamiseksi täytyy tehdä enimmäkseen sektorin B työtä.
Merkittävin muutos nykyisessä työelämässä vaikkapa viidenkymmenen vuoden takaiseen on se, että vanhassa yhteiskunnassa jokaiselle riitti yhteiskunnalliselta kannalta katsoen mielekästä työtä tehtäväksi (yhteiskunnallisesti mielekäs ei toki tarkoita välttämättä samaa asiaa kuin yksilön itsensä kannalta mielekäs). Nykypäivänä näin ei ole, ja tätä vanha kolmen sektorin malli ei juuri huomioinut, uusi huomioi.
Alkutuotanto, jalostus ja palvelut eli vanha jako ovat toki edelleen olemassa, mutta vääristymänsä (yli 70 % palveluissa) takia jako ei ole enää mielekäs. Uuteen kolmijakomalliin työt jakautuvat toisin. Tosin siten, että valtaosa alkutuotannosta ja jalostuksesta kuuluu uudessa mallissa ensimmäiseen sektoriin. Palvelualat jakautuvat suhteellisen tasaisesti kahteen ensimmäiseen sektoriin ja pieni osa siirtyy kolmanteen sektoriin.
Tilanne on siis hyvin samanlainen kuin vanhassa mallissa sen alkuvaiheessa: suuri osa ammateista on ensimmäisessä sektorissa. Toinen samanlainen ilmiö on se, että eri sektorien kehitys on suunnilleen samanlainen kuin vanhassa mallissa: keskimmäisen sektorin (vanhassa mallissa jalostus) osuus pysyy suunnilleen vakiona, kun taas ensimmäisen sektorin osuus tulee vähenemään ja kolmannen kasvamaan. Ja kolmas samanlainen ilmiö on se, että kolmannen sektorin sisäinen muutos tulee olemaan raju. 1800-luvulla valtaosa kolmannen sektorin tekijöistä oli palvelijoita eli piikoja tai vastaavia. Siitä nimitys "palvelusektori" on varmaan tullutkin - on hieman vaikeaa kutsua lääkäriä nimityksellä "palvelija". Tämän takia uuden mallin kolmannen sektorin nimitys tulee muuttumaan erilaiseksi aikanaan, mutta toistaiseksi kutsun sitä sillä nimellä joka tällä hetkellä sitä parhaiten kuvaa.
Mallin taktiseen puoleen eli eri ammatien sisäiseen jakautumiseen keskitytään myöhemmin, aluksi kolmen uuden sektorin kuvaukset.
Hyötytyö on sektoreista ensimmäinen. Se on työtä, joka pyörittää kansantalouden myllyä. Tähän kuuluu alkutuotanto ja teollisuus lähes kokonaan. Ruokaa ei tule pöytään ellei maanviljelijä kylvä pottuja peltoon ja pöytää ei ole, ellei puuseppä ole sitä valmistanut.
Tukityö on toinen sektori. Siihen kuuluvat ne työtehtävät, joiden tarkoitus on varmistaa että hyötytyö pyörii. Kun maanviljelijä niksauttaa selkänsä, lääkäri parantaa sen ja mahdollistaa näin perunanviljelyn. Puuseppä ei osaa pöytää valmistaa, ellei ammattikoulussa opettaja ole näyttänyt hänelle miten sorvia käytetään.
Jos hetkeksi pysähtyy miettimään, huomaa että vielä pari-kolmekymmentä vuotta sitten tämä jako kattoi kaikki mahdolliset työt. Kolmas sektori alkoi pullistua vasta sitten, kun a) kaikille ei riittänyt mielekästä työtä ja b) yhteiskunnallisilla aloilla tapahtui maisteriylituotantoa, jossa meni aika monta hyvää laitossiivoojaa ihan hukkaan.
Haittatyö on kolmas sektori. Tälle sektorille työllistyneiden työpanos on hyvässä tapauksessa kansantalouden kannalta plusmiinus nolla, normitapauksessa välillisesti haitallinen ja huonossa tapauksessa suoranaisesti haitallinen.
Suoranaisesti haitallisia ovat sellaiset, jotka hidastavat asioiden toteuttamista turhanpäiväisellä byrokratialla. Esimerkiksi kaikenlaisissa lupamenettelyissä tulee hakemukset pyörittää monen instanssin kautta, jotta yhteiskuntatieteiden maistereilla olisi hommia.
Välillisesti haitallisia ovat työt, jotka lyhyellä tähtäimellä saavat näennäisesti hyviä tuloksia aikaan, mutta pitkällä tähtäimellä vaikuttavat negatiivisesti. Esimerkkinä se, että lukiossa on erityisopettajia ja helpotuksia kokeissa jos on jokin oppimisvaikeus. Lyhyellä tähtäimellä tämähän on hienoa, niin saadaan ylioppilas leivottua monesta sellaisesta jolta jäisi muuten lakki saamatta, ts. paskahuussin katolla ei olisi lunta. Pitkällä tähtäimellä tämä on yhteiskunnallisesti haitallista: esimerkiksi moni lukihäiriöinen on tehnyt ammattikoulupohjalta loistavia uusia innovaatioita. Nämä jäävät nyt tekemättä, kun kyseiset tyypit pukataan väkisin lukion läpi.
Oma luokkansa ovat haittamaahanmuuttoon liittyvät työt. Melkoinen osa näistä on sinänsä tarpeellisia, koska haittamaahanmuuton tapahtuessa asiat menisivät vielä pahemmin perseelleen, jos kyseiset työt jätettäisiin tekemättä. Kokonaisuutena ne ovat tietysti haitallisia, sillä ilman haittamaahanmuuttoa Suomella - kuten muillakin sivistysmailla - menisi paremmin.
On selvää, että hyötytöiden ja tukitöiden tehostuessa eli automatisoituessa entistä enemmän syntyy painetta kehittää entistä enemmän haittatöitä. Niitä kun ei yleensä kone voi tehdä - tekoäly kehittyy kovaa vauhtia mutta tekotyperyyttä ei ole vielä saatu aikaiseksi.
Tätä taas ei kansantalous kestä, vaikka kovasti yritetäänkin. Erityisesti haittamaahanmuuttoon liittyvien töiden kanssa, joiden yksi tarkoitus on kaunistella haittamaahanmuuttajien työllisyystilastoja - nämä harvat jotka työllistyvät, työllistyvät yleensä monikulttuurileikittäjiksi tai uggaladuugan tulkeiksi, joilla ei olisi mitään käyttöä ilman haittamaahanmuuttoa. Enpä yhtään ihmettelisi, jos haittamaahanmuuttoa järjestettäisiin haittamaahanmuuttajien työllistämiseksi (linkistä voi lukea vain lopun kursiivilla kirjoitetun satiiriosion).
Haittatöiden lisääntyminen yli kriittisen pisteen estäisi hyöty- ja tukitöiden tekemistä kuitenkin siinä määrin, että kansantalous rappeutuisi. Niinpä haittatyöt muuttuvat entistä enemmän plusmiinusnollatöiksi. Samalla haittatyö muuttuu tyhjätyöksi. Tämä tarkoittaa työtä, jonka tekeminen ei ole taloudellisesti mielekästä, mutta joka ei haittaa varsinaisia töitä. Esimerkiksi voi hyvin kuvitella, että muutama ihminen kulkee Hornankuusen keskustassa siivoamassa roskia (toki näin tehdään nykyäänkin, mutta entistä enemmän). Tämä ei ole kannattavaa, mutta se antaa mielekästä tekemistä ja on taatusti parempi vaihtoehto kuin työttömyys. Ainoa este tällaisten nollatöiden synnylle on lainsäädäntö, joka toistaiseksi on sellainen että kannattaa makuuttaa mieluummin kotona kuin tehdä tyhjätyötä, josta saattaisi olla jotain yhteiskunnallista ja henkilökohtaista lisäarvoa. Käsitys, jonka mukaan palkalla tulee voida elää, on yksinkertaisesti vanhentunut. On parempi ansaita edes osa elämiseen tarvittavasta tulosta työllä kuin saada kaikki työttömyyskorvauksesta.
On odotettavissa, että työttömyyden lisääntyessä lainsäädäntöä muutetaan matalapalkkaisten töiden mahdollistamiseksi. Tämä on sekä yhteiskunnan ja yksilön etu. On paljon mielekkäämpää, että ansaitsee osan elannostaan työllä. Järkevin vaihtoehto olisi se, että työttömyyskorvaus puolitettaisiin välittömästi ja yhteiskunnalle annettaisiin velvollisuus tarjota osa-aikatyötä, jonka palkka yhdessä korvauksen kanssa olisi nykyistä korvausta hieman suurempi. Siten, että kokonaiskustannukset olisivat samat, sillä kellään ei olisi velvoitetta ottaa työtä vastaan ja niinpä varmasti jotkut lorvisivat mieluummin vanhempien helmoissa.
Edellä oli strateginen puoli. Taktinen puoli tarkoittaa jokaisen työn jakamista samalla tavalla hyötytyöhön, tukityöhön ja haittatyöhön:
Hyötytyö on sitä työtä, jonka suorittaminen on työtehtävän tarkoitus.
Tukityö on sitä työtä, jonka tekemisen laiminlyönti tekee joko lyhyellä tai pitkällä tähtäimellä hyötytyön hankalammaksi tai jopa mahdottomaksi.
Haittatyö on sitä työtä, jonka jättäminen kokonaan pois parantaisi työtulosta. (Ja ne lukijat, jotka ihmettelevät miksi tällaista työtä olisi, menkää ensimmäiseen työpaikkaanne niin ymmärrätte parissa viikossa.)
Tässä on siis huomattava, että itse työ voi kuulua yhteen ryhmään, mutta valtaosa työstä voi kuulua eri ryhmään. Esimerkiksi sairaanhoitajan työ on tukityötä, koska se itsessään ei tuota mitään vaan sen tarkoitus on tukea tuottavaa työtä hoitamalla ihmisten terveyttä. Mutta mikäli tarkastellaan työn itsensä jakautumista, niin suurimman osan ajastaan (esim. 70 %) hän tekee hyötytyötä, kuten hoitaa potilaita. 20 % ajasta kuluu tukityöhön, kuten hoitotoimenpiteiden kirjaamiseen ja 10 % haittatyöhön, kuten merkityksettömiin palavereihin.
Kuten jokainen työelämässä mukana ollut on huomannut, viime aikoina haittatyön osuus on lisääntynyt. En ainakaan tiedä poikkeuksia, kun kuuntelee mitä ihmiset sanovat, etenkin julkisen puolen työntekijät. Yksityisellä puolella riippuu lähinnä siitä, onko yrittäjä vai palkkatyöläinen - jälkimmäisissä tapauksissa tilanne on suunnilleen sama, kun taas yrittäjät kiroavat lisääntynyttä byrokratiaa eli haittatyötä.
Jokainen lukija voi tykönään pohtia kolmea kysymystä:
1) Mihin perusryhmään oma työ strategisesti kuuluu: hyötytyöhön, tukityöhön vai haittatyöhön?
2) Mitkä osat työstä ovat taktisesti hyötytyötä, mitkä tukityötä ja mitkä haittatyötä?
3) Kuinka monta prosenttia työajasta on mitäkin työtä?
Onko Ylen toimittaja narsisti?
14 tuntia sitten
12 kommenttia:
Miten tuota ajattelumallia sovelletaan urheiluun (en tarkoita urheiluvälineitä)?
Nythän suunnitellaan Eurostoliittoon omaa olympiajoukkuetta https://www.express.co.uk/news/world/896644/EU-Olympics-team-Brexit-Jean-Claude-Junker-Emmanuel-Macron
Alkutuotanto tapahtuisi Afrikassa, jalostus Eurostoliitossa, palvelun hoitaisivat rotueurooppalaiset?
Oman ongelmansa tulevat muodostamaan hlgbiqtitityy - jaottelu; ei enää miesten tai naisten lajeja, joita hämärrettiin jo 2016 kisoissa herra Semen Eijan juostessa naisten juoksussa hippulat vinkuen kullille. Lienee alkutuotannon geeniteknologialla parannettavissa oleva pulma, kullekin sitä miltä vanhemmasta tuntuu sopivalta.
(Ei ole pelkkää sarkasmia).
Tuota "EU:n omaa joukkuetta" on esitetty jo 90-luvulla. Silloinkin asialla olivat tahot, jotka eivät ymmärtäneet urheilusta(kaan) yhtään mitään. Tämä on loistava malliesimerkki tilanteesta, jossa kokonaisuus olisi selvästi vähemmän kuin osiensa summa.
Olen joskus esittänyt kieli poskessa, että naisten lajit pitäisi siirtää paralympialaisiin luokituksena "puuttuva Y-kromosomi". Taitaa taas kerran käydä niin että todellisuus menee parodiastani vasemmalta ohi.
Jotain tuollaista olen pähkäillyt keskenäni itsekin mutta Jaska puki sen sanoiksi ja ymmärrettävään muotoon paljon minua paremmin. Haittatyö on nimensä mukaista muutenkin mutta erityisesti siinä että nimenomaan haittatyöläiset (ts. nämä ylituotantomaisterit) valitettavasti nykyisin määrittelevät myös pätevyysvaatimukset ja työn sisällön & suorittamistavat erityisesti tukityösektorilla johon heillä itsellään ei ole minkäänlaista kosketuspintaa.
Hieno vastaus mol. herroilta.
Unohtui kiittää JB:tä: Hieno asioiden ymmärtämistä helpottava jako osiin, joiden summa on enemmän kuin jakonsa osiin! Olisi mielenkiintoista saada em. analyysitapaa soveltava kirjoitus urheilusta, jos joskus olisi aikaa...
Kati Sinenmaalta taas raastavaa analyysiä: http://sinenmaa.blogspot.fi/2017/12/tasa-arvolakia-pakolaisten.html
Eikö tuo maatalous nykyään monen mielestä lueta haittattyöhön, kun se syö vaan veronmaksajien rahoja ?
Tosin en sitten tiedä kuinka kalliiksi se sapuska tulisi ostettaessa ulkomailta, ja kuinka kovasti pitäs viedä tavaraa ulos jotta saatas maksettua se, kun ei olsi omaa "verovaroilla" toimivaa maataloustuotantoa pitämässä tuontisapuskan hintaa alhaalla, tunnetustihan siellä missä on markkinat ja kysyntä niin tavaran hinta pruukaa nousta ...
-jpt-
Ja se se vasta kalliiksi tulisi kun joutuisimme kriisin tullen maksamaan mitä myyjä pyytää ja sittenkään emme saisi tarpeeksi. Näiltä maatalouden kalleuden inisijöiltä (en ole maajussi vaan turvallisuusalan inehmo) unohtuu että me olemme todellisuudessa saari. Ja lisäksi sellainen saari, jonka lähivedet pystyy yksi meille perinteisesti vihamielinen taho sulkemaan, elleivät meille perinteisesti myötämieliset tahot pidä omia lähivesiään omilla väkivaltakoneistoillaan auki. Nyt ku ruottalaiset ovat ajaneet armeijansa ja merivoimansa alas, me soitamme sen viimeisen jenkan "Kusessa ollaan ja hypätään vennään masurkan tahdissa", jos emme saa edes ruokaa täällä tuotettua. Ja sitä omaa tuotantoa ei ihan heti ajetakaan ylös jos se on ollut vuosia kesannolla ja masiinat ruostumassa tai myyty sinne missä niille on tarvetta.
Ruukinmatruuna itse pohti jakoa
1) Lisäarvoa tuottava työ (= sellainen työ, joka tuottaa uutta tulosta ja fyffeä)
2) Lisäarvoa tukeva työ (= ylläpito., huolto- ja hoitotyö)
3) Lisäarvoa kuluttava työ (= byrokratia, viihde, suojelu jne työ)
Mutta samoilla linjoilla ollaan!
Yrjöperskeles: Ja jotka väistyvät takavasemmalle siinä vaiheessa, kun hommat kusevat ja tarvitaan niitä, joita he halveksivat.
jpt: Samalla tavalla haittatyöksi voitaisiin laskea myös maanpuolustus, joka on ollut viimeiset 70 vuotta aivan turhaa - eihän Suomi ole ollut sodassa. Tämä oli sitten satiiria ja maatalouden osalta asian perustelikin Thorvald Eskilinpoika seuraavassa kommentissa.
Ironmistress: Samantapainen jako on. Omassa luokituksessani suurin osa sinun luokituksesi kolmosluokasta kuuluisi kakkosluokkaan. Tiivistäisin vielä seuraavasti:
1) Hyötytyö - työ joka tuottaa lisäarvoa
2) Tukityö - työ jonka ansiosta hyötytyö tuottaa paremmin ja jonka tekemiselle ei olisi tarvetta ilman sitä hyötytyötä, jota se tukee
3) Haittatyö - työ joka haittaa hyötytyötä joko suoranaisesti tai välillisesti ja joka saattaisi joissain tapauksissa olla tarpeellista, mikäli hyötytyö sitä edellyttäisi.
Veijo Hoikka: Kai noita joskus urheilussakin käsittelen, katsotaan.
Thorvald Eskilinpoika: Juuri noin, kuten jpt:lle esittämässäni kommentissa totesinkin.
Suosittelen lukemaan samasta aihepiiristä, hieman eri tulokulmasta tehdyn essee-esittelyn/haastattelun oheisen linkin takaa: http://www.mustarinda.fi/magazine/jaelleenrakennus/david-graeber-paskanpuhumistyoestae
Ilari: Kiitos, luetaan heti kun ehditään, mutta nyt pitää kiiruhtaa huolehtimaan kansantalouden kilpailukyvystä!
Joo, luettu. Hyviä näkökulmia ja sivuaa samoja aiheita. Ero oli siinä, että artikkelissa puhuttiin lähinnä työn mielekkyydestä tekijälle itselleen, kun taas itse ajattelin sen mielekkyyttä yhteiskunnan kannalta. Sekä niiden seurauksista itselle/yhteiskunnalle. Mutta kuten totesit, eri tulokulma.
Lähetä kommentti