Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 11. maaliskuuta 2017

Uusinta: Rauhan ytimessä

Lukijalle: Lähi-itä on ollut viimeiset seitsemänkymmentä vuotta levotonta seutua pääasiallisesti siksi, että arabit ovat halunneet tappaa juutalaiset ja juutalaiset puolestaan eivät ole halunneet kuolla. Viime vuosina tosin arabit eivät ole tarvinneet juutalaisia sotimiseen, vaan ovat ottaneet enemmänkin jäsentenvälisiä. Se siitä tulee kun lisääntyy niin hillittömästi että hiekkaerämaa ei riitä ylikansoituksen elatukseen eikä älyllinen kapasiteetti erämaan muuttamiseen keitaaksi Israelin tyyliin. Israel on puolestaan saanut olla kutakuinkin rauhassa konfliktien ulkopuolella siitä yksinkertaisesta syystä, jonka kerroin jo seitsemän vuotta sitten tässä jutussa. Lähi-idän varmin rauhan tae on Israelin ydinase. Valitettavasti on todettava, että vaikka viime vuodet Israel onkin saanut olla rauhassa, tämä on vain väliaikaista, kuten jutussa perustelen:

Kahdeksas lokakuuta 1973. Jom Kippur -sota on alkanut kaksi päivää aiemmin. Israelin armeija on yllätetty jos nyt ei housut kintuissa niin ainakin vyö ja sepalus avattuina. Egyptin panssarit vyöryvät Israelin Kuuden päivän sodassa valtaamalle Siinain niemimaalle lännessä ja Syyrian joukot iskevät alas Golanin kukkuloilta suoraan kohti Israelin avainalueita. Maa on romahduksen partaalla.

Tässä tilanteessa puolustusministeri Moshe Dayan turvautuu viimeiseen vaihtoehtoon. Hän ilmoittaa pääministeri Golda Meirille, että on aika varautua ydinaseiden käyttöön. Meir antaa luvan niiden kokoonpanoon. Israel valmistautuu ydiniskuun Jeriko-ohjuksin ja F4 Phantom -lentokonein. Seuraavana päivänä Yhdysvaltain ulkoministeri Henry Kissinger saa tietää tilanteen ja määrää välittömästi ilmasillan, jonka on tarkoitus korvata Israelin materiaaliset menetykset. Samaan aikaan sotaonni kääntyy ja Israel saavuttaa torjuntavoiton, jopa enemmänkin. Ydinaseita ei tarvita.

Oli kuitenkin erittäin lähellä, ettei maailma joutunut toista kertaa ydinsotaan. Ilmeisesti lähempänä kuin koskaan aiemmin tai myöhemmin. Tiettävästi ydiniskuun valmistautuneet joukot olivat jo suoritusvalmiudessa odottaen vain viimeistä määräystä. (Tom Clancyn menestystrilleri The Sum of All Fears (Peloista pahin) perustuu tähän tapaukseen lähtien liikkeelle siitä olettamuksesta, että israelilaiset kadottavat sodan kaoottisina päivinä yhden ydinräjähteen.)

Israel oli aloittanut ydintutkimusohjelmansa jo pian itsenäistymisen jälkeen. Tuohon aikaan jokaisella vähänkin teknisesti edistyneellä maalla oli oma ohjelmansa, jopa Ruotsi havitteli ydinaseita. Israel eteni tutkimuksessa nopeasti (juutalaiset tiedemiehet, mitä muutakaan oli odotettavissa) ja arvioidaan, että Negevin autiomaassa sijainnut tutkimuskeskus sai ensimmäiset alkeelliset ydinaseensa valmiiksi jo ennen Kuuden päivän sotaa. Siinä niiden käyttöä ei tiettävästi harkittu, koska Israel pyyhki Egyptillä, Syyrialla ja Jordanialla lattioita konventionaalisinkin asein.

Israel ei ole koskaan sen paremmin kiistänyt kuin myöntänytkään olevansa ydinasevaltio. Toisin kuin muut ydinasevallat, Israel ei ole tiettävästi koskaan tehnyt ydinkoetta. Tosin epäillään, että Israel olisi tehnyt yhteistyötä Etelä-Afrikan kanssa ja suorittanut salassa testin, mutta nämä tiedot ovat vähintäänkin epävarmoja. Nykyään asiantuntijat arvelevat Israelilla olevan 100 - 300 ydinkärkeä. Testauksen puutteesta huolimatta Israel on ydinasevaltioista kakkoskategoriassa (USA ja Venäjä ovat ylivertaisia) yhdessä Kiinan, Ranskan ja Iso-Britannian kanssa häviten näille niukasti määrässä mutta mahdollisesti jopa edeltäen niitä asiantuntemuksessa ja laadussa. Israelin aseet ovat tiettävästi ehkä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta deaktivoidussa tilassa, mutta loppujenkin saattaminen käyttövalmiuteen on vain muutaman päivän kysymys.

Israelin strateginen tilanne on vaikea. Sitä ympäröivät joka puolelta enemmän tai vähemmän vihamieliset arabimaat. Jordanian kanssa Israelilla on kenties lämpimimmät - tai vähiten viileimmät - välit. Toinen arabimaa, jonka kanssa Israelilla on diplomaattisuhteet, on Egypti. Suhteita ei kuitenkaan voi kuvata lämpimiksi. Vasta pari päivää sitten egyptiläinen tuomioistuin vahvisti päätöksen, jonka mukaan israelilaisen naisen kanssa naimisiin menevä egyptiläismies saattaa menettää Egyptin kansalaisuuden. (Päätös ei luonnollisestikaan koske Israelin arabinaisia eikä myöskään egyptiläisnaisia, koska jälkimmäisten naimisiinmeno juutalaismiesten kanssa on mahdoton jo ajatuksena.) Jäljellä olevista naapurimaista Libanon on itse kaoottinen ja Syyria puolestaan Israelin verivihollinen.
Naapurimaiden lisäksi käytännössä kaikki Israelin naapurimaiden naapurimaat ovat arabimaita ja näiden suhtautuminen Israelin olemassaoloon on jotakin Syyrian ja Jordanian väliltä, yleensä sijaiten lähempänä Syyriaa.
Tämän lisäksi Israelin ongelmana ovat oman maan palestiinalaiset, jotka eivät vuonna 1948 suostuneet ottamaan vastaan puolikasta maasta, vaan yrittivät ottaa kaiken. Sen seurauksena he eivät saaneet edes sitä puolikastaan. Gaza ja Länsiranta ovat täynnä palestiinalaisia, jotka haluavat tappaa juutalaiset sukupuuttoon.
Nykyuutisoinnin valossa näyttää siltä, että palestiinalaisongelma on Lähi-idän jos ei nyt ainoa niin ainakin merkittävin probleema. Tosiasiassa se on vain pieni osa Israelin ja arabien välistä konfliktia. Palestiinalaisongelma sattuu vain olemaan ainoa akuutti. Todella isossa kuviossa se on merkitykseltään vähäinen.

Israel on selvinnyt yli kuusikymmentä vuotta vihamielisessä ympäristössä. Ensimmäiset kolmekymmentä vuotta se selvisi taistelemalla. Viholliset olivat ylivoimaisia, mutta yleensä heikommin aseistettuja ja joka kerran heikommin koulutettuja ja motivoituja. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana on tapahtunut muutos. Israelin juutalaisväestön suhteellinen osuus verrattuna sitä ympäröiviin arabimaihin on pienentynyt huomattavasti. Vihollisen ylivoima on vielä suurempi kuin se oli Israelin levottomina alkuaikoina. Samalla konventionaalisen aseistuksen etumatka on jossain määrin pienentynyt ja aivan erityisesti on pienentynyt Israelin etumatka armeijan koulutuksen alalla. Motivaatioero lienee säilynyt samana.
Näillä pelinappuloilla Israelin aseman pitäisi siis olla selvästi huonompi. Kuitenkaan se ei ole joutunut tosisotaan itsenäisyytensä jälkipuoliskolla kertaakaan. Melkoinen ero alkupuoliskoon, jolloin otettiin yhteen muutaman vuoden välein. Horjuva rauhantila selittyy siis jollain uudella tekijällä.

Lähi-idän rauhan merkittävin tae on Israelin ydinasearsenaali. Sitä ympäröivät arabimaat tietävät, että ne saattaisivat voimansa yhdistämällä pystyä valtaamaan Israelin ja ajamaan juutalaiset kaksi metriä syvälle Välimereen ilman snorkkeleita. Paitsi jos Israel käyttäisi ydinaseita. Ja arabimaat tietävät, että Israel tekisi niin äärimmäisenä hätäkeinona. Puhutaan Simsonin optiosta; varmaa on, että joutuessaan tuhon partaalle Israel nukettaisi kaikki sitä vastaan hyökänneet valtiot.

Kuvitellaanpa, että Israel jonakin kauniina päivänä ilmoittaisi luopuneensa ydinaseistaan. Kansainväliset tarkastajat toteaisivat luotettavasti, että Israelilla ei enää ole hallussaan mitään joukkotuhoaseita eikä sillä ole myöskään mahdollisuuksia rakentaa niitä tuottavaa teknologiaa kohtuullisessa ajassa. En tiedä millaisia vedonlyöntikertoimia Ladbrokes tarjoaisi rauhan kestoajalle, mutta ihan varmaa on että ainakaan minulta ei saisi ykkösellä alkavaa kerrointa yli kymmenelle päivälle.

Moshe Dayan sanoi aikoinaan: Israelin on oltava kuin hullu koira, jonka kimppuun on liian vaarallista hyökätä. Arabimaat ovat tajunneet tämän. He voivat antaa palestiinalaisten ärsyttää Israelia ja kerätä sille huonoa PR:ää; se sataa suoraan arabien laariin. Mutta todellista tukea he eivät voi palestiinalaisille antaa eivätkä hyökätä Israelin kimppuun. Vielä. Ehkä israelilaiset eivät ole tajunneet, että arabit noudattavat Theodore Rooseveltin yli sata vuotta sitten sanomaksi väitettyä ohjetta: Diplomatia on taito sanoa "Kiltti koira" kunnes löydät tarpeeksi ison kepin.

Arabien tarpeeksi iso keppi on joko pakotettu ydinaseriisunta Israelille (ei erityisen hyvät saumat) tai sitten oma ydinase. Israelin politiikan kulmakivi onkin estää arabeja saamasta haltuunsa omaa ydinasetta ja tähän tarkoitukseen se on ollut valmis käyttämään voimaa aikaisemminkin. Eivätkä konstit rajoitu ydinreaktoreiden tuhoamiseen ilmaiskuin, Israel tekee tarvittaessa myös salamurhia.
Tähän asti konstit ovat toimineet. Nyt Israelilla on taas edessään ehkä historiansa kovin haaste tällä saralla Iranin ydinaseohjelman pysäyttämisessä. Israelin maine kansainvälisessä yhteisössä on jo niin huono, että väkivaltaiset konstit olisivat sille hyvin vahingollisia. Siksi on pakko yrittää diplomatiaa. Tosin selvää on, että jos diplomatia ei toimi, Israel turvautuu voimakeinoihin. Iran ei saa ydinasettaan valmiiksi muuten kuin onnistumalla salaamaan tuotannon kaikki vaiheet Israelilta eli Mossadilta.

Iranin ydinaseohjelma on kuitenkin vain yksittäistapaus. On lähes varmaa, että jonakin päivänä jollakin Israelin tuhoa haluavalla arabimaalla on käytettävissä riittävästi ydinaseita. Israel on kuin patoa tilkitsevä pikkupoika. Jonakin päivänä siltä loppuvat resurssit kesken tai sitten tulee vuoto, jota se ei ehdi huomata. Koska arabit haluavat tuhota juutalaiset, tämä ei voi näillä aksioomilla päättyä lopulta kuin yhdellä tavalla. Edessä on Holokausti 2.0. Voi olla, että siihen menee viisikymmentä vuotta tai sitten se on täällä viiden kuukauden kuluttua.

Israelilla on kuitenkin tapa välttyä tältä ja se on aksioomien muuttaminen. Kaksi oleellista aksioomaa ovat:
1. Arabit haluavat tuhota Israelin.
2. Israel käyttää ydinaseitaan vain viimeisenä keinona.

Kuten todettu, ydinasekapasiteetin olemassaolo eli jälkimmäinen aksiooma on tähän asti pelastanut Israelin. Jos ja kun sen viholliset saavat jonakin päivänä käsiinsä riittävästi joukkotuhoaseita, edes molemminpuolinen Harmageddon ei enää riitä Israelin olemassaolon jatkumiseen. Toisen aksiooman muuttaminen riittäisi. Se tarkoittaisi, että Israel iskisi ydinaseillaan - ja samalla konventionaalisillaan - ennaltaehkäisevästi. Tuloksena olisi Kuuden päivän sota potenssiin sata. Israel nukettaisi ympäröivät arabimaat kivikauteen eikä sen tarvitsisi pelätä ainakaan sataan vuoteen mitään. Tämän vaihtoehdon haittapuolet Israelille ovat niin ilmeiset, että se voitaneen unohtaa.

Jäljelle jää ensimmäisen aksiooman muuttaminen. Israelin on jollakin tavalla onnistuttava voittamaan arabikansojen sydämet ja mielet. Miten tämä onnistuisi, siitä tuskin on kellään aavistustakaan. Etenkin kun samalla pitäisi ylläpitää valmiutta tuhota potentiaaliset hyökkääjät, jotka ovat juuri niitä samoja tyyppejä joiden sydämet ja mielet pitäisi voittaa. Toisaalta Israelilla ei yksinkertaisesti enää ole muita vaihtoehtoja. Nykyisillä aksioomilla arabit voittavat lopulta. Pelkästään jo siitä syystä, että he voivat hävitä konventionaaliset taistelut vaikka kuinka usein, mutta Israelilla ei ole varaa yhteenkään tappioon.

9 kommenttia:

Tuhka kirjoitti...

Tuhkan täytyy lisätä tähän eräs muuttuva tekijä. Vaikka Arabivaltiot ja Israel eivät oikein tule juttuun. Arabivaltioilla etupäässä Saudi-Arabialla on suurempi uhka. Shiialainen Iran joka haluaisi olla Islamilaisen maailman johtaja, tarvittaessa ydinasein. Hallita pyhiä paikkoja Mekkaa ja Medinaa, vaihtaa oikein islamin (shiialaisen) harhaoppisten sunnien tilalle.

Ja tämä on aiheuttanut sen että Arabimaat ovat alakneet tehdä yhteistyötä Israelin kanssa ensin salaa ja yhä koka ajan enemmän julkisesti.
Vihollisen vihollinen on ystävä... jonkin aikaa.

Sen lisäksi arabimaiden uoren väestön mielessä etupäässä ei ole israelin tuhominen (ellei fantaatikkoja lasketa) heidän huolena on työttömyys ja korpputio sekä huono talous. Hallitsijoilla arabimaissa on huolena myös kansa. Sisällissodan riski on iso. Tuhka myöntää että silloin ulkoista vihollista kannattaa etsiä, mutta nyt yhteenotto on menossa Persialaisen(Iran) ja Arabien välillä (Etupäässä Saudi-arabia) nyt ne sotivat epäsuorasti, mutta tilanne voi muuttua.

Sen vuoksi Tuhka ei usko että Israel on suuressa vaarassa tällä hetkellä. Useat maat tekvät yhtestyötä heidän kanssaan myös vesihuollossa. Kuten mainitsit Israel on muuttanut maansa keitaaksi.

Tuhka veikkaa että Israel ja Arabit tekvät yhteistyötä siihen asti kunnes Iran on saatu hallintaan tai kun Iran on romahtanut omaan mahdottomuuteensa.



Anonyymi kirjoitti...

Ja tuohon soppaan kun viellä nakataan Kiina jolla on ilmeisesti omia intressejä Iranin suuntaan (öljy..)

-jpt-

Qroquius Kad kirjoitti...

Päällimmäisenä jäi pohdituttamaan tuo maininta Israelin negatiivisesta kansainvälisestä maineesta. Näinhän se on: jos Israel tekee jotain, seuraa raivoisaa rätkytystä. Mutta vaikka Israel ei tekisi mitään, raivoisa rätkytys edellisestä teosta tai tekemättä jättämisestä senkun jatkuu, kunnes Israel on lopullisesti tuhottu. Mikään vähempi ei arabeille eikä heitä peesaavalle kansainväliselle vihervasemmistolle riitä.

Eikö Israelilla ole tässä tilanteessa oikeastaan vapaat kädet tehdä kirjaimellisesti ihan mitä vain? Samat seuraamuksethan niillä teoilla on?

Jaska Brown kirjoitti...

Tuhka: Kyllä, tuo on se asia mikä on muuttunut seitsemässä vuodessa tämän jutun kirjoittamisen jälkeen. Mutta kuten todettu, se on vain väliaikaista.

jpt: Kiinan vaikutus on, kuten yleensäkin, hyvin piilotettu mutta olemassa.

Qroquius Kad: Hyvä havainto. Jos haukutaan joka tapauksessa, niin mitä välilä?

Anonyymi kirjoitti...

Kun puhutaan Israelin "huonosta" maineesta, niin virallisella tasolla ja suvakkien puheissa se on nykyisin melko huono. Joidenkin mielestä Lähi-idän vakavin ongelma on Israel. Jos Israelin ajautuisi ääritilanteeseen ja tekisi Ydiniskun vihollismaihin toki se huononisi katastrofaalisesti. Mutta mitä tapahtuisi jos Israel tekisi ns. pre-emptive ydinisku-defencen eli hyökkäisi ennen kuin vihollinen ehtisi tehdä hyökäystään tai vain peloitteeksi? Olisiko Israel tämän jälkeen lopullisesti yksin vai löytysikö vielä poliittisia ymmärtäjiä? Itsessään pre-emptive defence sinänsä on määrätyissä tilanteissa täysin relevantti strategia. Mutta yleensä siitä ei tule poliittista kiitosta kriitikoilta, hyvä jos niiltä, jotka sen ansoista pelastuvat pahemmalta.

Ps. Vaikka Israelin maine on nykyisellään huono, niin kansan syvissä riveissä Islamin ja arabimaiden maine on huomattavasti huonompi. Virkamiestasosta alkaen olen omin korvin kuullut sanottavan, että "pitäis koota ne (arabit/muslimit) yhteen ja räjäyttää pommi". Kadulla harva sanoo, että "Israel pitäisi räjäyttää taivaan tuuliin", mutta melko usein saa kuulla ko. toivomuksen islaminuskoisia arabimaita koskien. No eihän ihmiset yleensä oikeasti sitä tarkoita, mutta se heijastaa vaan niitä kielteisiä tunteita, mitä monilla nykyisin on (Isalmin ansiosta) arabimaita kohtaan.

Antti kirjoitti...

Offtopiccina tähän.. tuli Jaskan vanhemmista postauksista liittyen USA:n presidentteihin ja osavaltioihin mieleen, onko valistunutta arvausta, milloin USA:n presidenttien määrä ylittää USA:n osavaltioiden määrän? Jos tällä hetkellä on 45 presidenttiä ja 50 osavaltiota yleisesti hyväksyttyjen määritelmien mukaan, ja molempien määrä on ollut kasvusuunnassa George Washingtonin ajoista. :)

Näin muuten, onko vanhoja juttuja käsitteleviä kommentteja parempi laittaa kyseiseen juttuun vai kommentoida uusia juttuja offtopic?

-AT

Jaska Brown kirjoitti...

Ano: Kyllä. Aivan noin. Muslimeista kuulee sellaista juttua että ohhoh. Vain ne, jotka yhä uskovat mediapropagandaa, ovat ymmärtäväisiä.

AT: Jaa-a. Luulen että osavaltioiden määrä ei ole kasvamaan päin. Puerto Ricosta on puhuttu ikuisuus, mutta luulenpa että espanjankielisen väestön määrää ei olla kasvattamassa. Washingon D.C:n statuksen muuttuminen ja Kalifornian kahtiajako ovat muista vaihtoehdoista varteenotettavimmat eivätkä nekään kovin todennäköisiä. Joten luultavammin tuossa noin kolmenkymmenen vuoden päästä USA:ssa on todennäköisimmin yhä 50 osavaltiota jolloin on myös 50. presidentti menossa. Jos koko USA on silloin vielä pystyssä, mitä jotkut epäilevät vahvasti ja minäkin jonkin verran.

Kommentteja näihin uusintoihin kannattaa laittaa uusintoihin, ei alkuperäiseen. Mietin tuossa jokin aika sitten, että poistaisin näitä uusintoja aina noin kuukausi julkaisun jälkeen, jolloin saisi ne pois sotkemasta arkistoja. Mutta niihin laitettuja kommentteja ei saa siirrettyä järkevällä tavalla alkuperäiseen. Mietin tällöin, että entäpä jos sulkisi uusinnoista kommenttimahdollisuuden ja kehottaisi kommentoimaan alkuperäistä (en tiedä olisiko tämä edes teknisesti mahdollista), tämä ei olisi järkevää koska ainakin joihinkin uusintoihin lisään uutta tietoa, jonka lisääminen alkuperäiseen ei aikaleimojen takia olisi järkevää. Joten ainakin toistaiseksi parempi näin.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoituksessa mainittujen ongelmien lisäksi Israelilla on sisäinen ongelma. Ei, se ei suinkaan ole Israelin omat arabit (ovat yllättävän hyvätapaisia ja rauhallisia arabeiksi) vaan äärijuutalaiset. Lisääntyvät kuin kanit mutta eivat ole valmiita millään tavoin osallistumaan yhteiskunnan ylläpitoon ellei Tooran opiskelua ja uskonnollisten väittelyiden käymistä katsota sellaiseksi.

Jaska Brown kirjoitti...

Ano: Totta. Saas nähdä keksivätkö jotain tähän ongelmaan lääkkeeksi.