Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kiitos, Suomen somalialaisnuoret

Yrjöperskeles huomasi tässä äskettäin Ylen toimittajan lauenneen housuihinsa (Yrjön käyttämä ilmaus) ja kirjoittaneen yllä olevalla otsikolla kolumnin, kun muutama somali oli päässyt ylioppilaaksi. Hyvä asia sinänsä, että Suomen viisinumeroisesta somaliväestöstä edes jotkut ovat edenneet hirmuisten tukitoimien jälkeen muuhunkin kuin diplomiseinäännojailijaksi. Onnea uusille ylioppilaille ja sikahyvää menestystä jatkoon!

Välillä käy sääliksi näitä heppuja, jotka sentään yrittävät. Saa olla luja pää, ettei sorru siihen toteemirooliin, jota media kaikin keinoin yrittää heille tyrkyttää. Loistava esimerkki Ylen toimittajan kolumnin lisäksi oli Hesarin juttu somaliylioppilaasta. Se, mitä jutussa jätetään mainitsematta, on että kyseinen henkilö on etnisesti puoleksi suomalainen. Median etnisessä profiloinnissa ei ole härskiydellä rajaa - jotta täyssuomalainen saa saavutustensa ansiosta Hesariin jutun, pitää olla noin kymmenen laudaturia plakkarissa. Puolisomalille riittää ylipäätään valkolakki. Arvosanoista ei puhuta mitään, mutta arvatkaa huviksenne, olisiko niitä hehkutettu jos olisivat edes keskivertoa paremmat.

Vähemmällä hypetyksellä selvisi korealainen ylioppilas, joka oli opetellut suomen kielen tulemalla Suomeen lukioon. Kolme vuotta ja valkolakki. Mutta tätähän ei voi saavutuksena pitää, koska kyseessä on väärä etnisyys. Jokainen tuntemani Suomeen muuttanut itäaasialainen (Japani, Kiina, Korea) on puhunut puolessa vuodessa parempaa suomea kuin yksikään tuntemani Suomeen muuttanut muslimi viidessä vuodessa. Huomautan vielä, että yksikään näistä itäaasialaista ei aikonut Suomeen jäädä (yksi kyllä taisi jäädä pysyvästi), mutta jokainen tuntemani muslimi kylläkin. Useimpien kohdalla voi todeta että valitettavasti.

Mutta somalit ovatkin ihan oma lukunsa ja heidän saavutuksensa tulee asettaa omaan viitekehykseensä. Vai miten muuten voitte selittää, että somalien ylioppilasjuhlissa oli läsnä kolme kansanedustajaa?

Tästä hypetyksestä tuli väistämättä mieleen tarina koirasta, joka oli opetettu kävelemään kahdella jalalla:
Se ei mennyt hyvin. Se ei mennyt edes kohtalaisesti. Herätti kuitenkin suurta ihastusta, että se ylipäätään jotenkuten onnistui.

Takaisin lähtökohtaan eli tuohon Ylen toimittajan märkään uneen. Toimittaja kirjoitti ihastuneen kolumnin yleistäen muutaman onnistuneen somalin suoritukset koko kansanryhmään käytyään ylioppilasjuhlissa. Ihmettelenpä vain, millaisen kolumnin hän olisi kirjoittanut, jos olisi ollut seuraamassa esimerkiksi Tapanilan joukkoraiskausoikeudenkäyntiä. Siihen olisi ollut enemmänkin aihetta kuin ylioppilasjuhlissa käyntiin, sillä ylioppilaita valmistuu vuosittain 27 000 siinä missä joukkoraiskaukset ovat ainakin toistaiseksi huomattavasti harvinaisempia. Ja lisäksi jos haetaan somalien harvinaisempia saavutuksia, niin ylivoimainen valtaosa ylioppilaista on suomalaisia, kun taas puskajoukkoraiskauksiin suomalaiset eivät ole vielä tiettävästi pystyneet.

Mutta se juttu. Koska toimittaja onnistui yleistämään ylioppilaista, niin oletetaan että kolumni oikeudenkäynnistä olisi ollut samanlainen yleistys. Uutisen muuntaminen ei ollut vaikeaa, lauserakenteet säilyivät lähes täysin ennallaan, vain sanat vaihtuivat. Olen jopa yrittänyt mahdollisuuksien mukaan säilyttää alkuperäistekstin pilkku- ja taivutusvirheet:

Haluan syyttää sinua, rikollinen somalialaisnuori. Haluan syyttää siitä, mistä olet jo jäänyt kiinni, ja siitä mistä olet selvinnyt kuin porsaanreiästä. Sinä edustat sitä muutosta, jota Suomi ei todellakaan tarvitse.

Kävin seuraamassa somalialaisnuorten raiskausoikeudenkäyntiä viime viikonloppuna Helsingin käräjäoikeudessa. Näin nuoria somalialaisia, joiden käytös järkytti minua.

Suomi on taloudellisesti aika pahassa jamassa. Me emme todellakaan tarvitse tänne lisää jengiä, joka on meille pelkkä riesa. Mutta jotkut ajattelevat, että tänne on saatava lisää porukkaa mistä tahansa. Osa on sitä mieltä, että Suomessa on tällä hetkellä tilaa kaikille. Heille monikulttuurisuus ja erilaisuus on arvo sinänsä.

Minulle sinä, somalialaisnuori, olet monikulttuurisuuden kasvot. Sen kulttuurin, joka aidosti halveksii edistyneempiä kulttuureja, sen kulttuurin, joka puree ruokkivaa kättä, sen kulttuurin, joka ei näe ihmistä, vaan huijattavan, ryöstettävän ja raiskattavan dhimmin.

Vihervasemmistolainen kun luottaa, ennen kuin tuntee. Ja uskoo silti, vaikka näkee. Hänen pitää nähdä sinut oikeussaleissa, KELA:n jonossa, katujengien johtoportaissa, sosiaalitoimiston käytävillä, moninkertaisissa rikos- ja työttömyystilastoissa, huumekauppiaana ja naapurihäirikkönä.

Tarvitsen sinua Suomen somalialainen näyttämään, mihin kaikkeen monikulttuurisuus voi johtaa. Siihen riittää, että sinä kieltäydyt sopeutumasta länsimaiseen elämäntapaan, noudatat oman kulttuurisi normeja ja teet asioita, joista nautit.

9 kommenttia:

Professori kirjoitti...

Olen tuntenut yhden somalin, joka tullessaan Suomeen luullakseni vuonna 1990 meni töihin varastoon. Sieltä opinhaluinen somali pääsi AMK-opintoihin ja edelleen opintojaan vastaavaan työhön. Minuun törmätessääm hän puhui suomea loistavatsi ja pääsi myös opintojensa jälkeen koulutustaan vastaaviin töihin. Osin minun antamieni suositusten avulla.

Mutta joo. Tämä somali ei ollut koko kuva somalialaisesta invaasiosta Suomeen vaan pikemminkin poikkeus, joka vahvaistaa säännön. Olen surullinen tuntemani somalin puolesta, sillä hän on todennäköisesti kärsinyt ja tulee vastakin kärsimään lähes kaikkein muiden Suomeen saapuneiden somalien edesottamuksista.

Mitä siis opimme?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tilastonikkarit voisivat ottaa työn alle seuraavan tehtävän:

a) Kuinka monella Suomessa olevalla somalilla on ylioppilaslakki?

b) Kuinka monella Suomessa olevalla somalilla on rikosrekisteri?

Joitain johtopäätöksiä varmaan saataisiin aikaiseksi.

Jaska Brown kirjoitti...

Professori: Hyvä esimerkki. Minua suoraan sanoen säälittävät ne sopeutumishaluiset, jotka varmasti joutuvat kärsimään useimpien viiteryhmäläistensä huonosta maineesta. Puhumattakaan vertaisryhmän painostuksesta. Voitteko kuvitella, millainen haisunäädän kusimyrsky syntyisi vaikkapa tästä, jos vastaavan tekisivät esimerkiksi lestadiolaiset? "Maryan alkoi käyttää huivia 13-vuotiaasta. Valmentaja antoi luvan huivin käyttöön peleissä, kunhan se ei häiritsisi suoritusta. Pian oma kaveripiiri, samanikäiset somalitytöt, alkoivat painostaa pelaamisen lopettamiseksi. Hänen annettiin selkeästi ymmärtää, että "olisi jo aika lopettaa."
- Erottauduin liikaa muista, ja minua alettiin nimitellä "bodariksi".
Hän lopetti, kertomansa mukaan omasta halustaan, mutta käytännössä myös somaliyhteisön käytäntöjen ja sääntöjen vaatimuksista. Jalkapallojoukkueeseen tai muuhun vastaavaan harrastukseen osallistumisessa on monta tekijää, jotka tekevät siitä käytännössä mahdotonta aikuiselle somalinaiselle: valmentajana on useimmiten mies, ja otteluiden katsomossa on miehiä. Lisäksi pukeutuminen, lyhyet pelisortsit, ovat sopimaton asu esiintyä miesten edessä."


Yrjöperskeles: Ja tuosta selvityksestä voitaisiin tehdä saman tien pitkävetokohde.

Jaska Brown kirjoitti...

Laitetaanpa vielä linkki sopeutumisohjeisiin maahanmuuttajille siltä varalta, että joku tervejärkinen mamu sattuisi tätä lukemaan.

Kumitonttu kirjoitti...

Tää oli hyvä kirjoitus, toi mieleen 2000-luvun lopun bloggaukset. Mikä silloin olisi ollut todella raflaavaa ja vei monia leivättömän pöydän ääreen, saa nyt ihmiset nyökkimään avoimesti.

Monikulttuurisuuden peittely-yritykset lyövät kasvoille:

"Auto räjähti liikenneonnettomuudessa" (nyt se on jo muutettu muotoon Auto räjähti Götegorgissa) ja

"Kahta epäillään Ruotsissa kadonneen Lisan, 17, murhasta" (jopa ruotsalaislehdistössä todettiin pidätettyjen olleen ulkomaalaisia).


Vasarahammer kirjoitti...

Lisa Holmin epäiltyjen ulkomaalaistausta kerrotaan ilmeisesti siksi, että he eivät kulttuurillisesti ole sitä kaikkein värisevintä osastoa. Huhujen mukaan he ovat puolalaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Asiallisemman linjan mamuja varmaan. Miinuspuolena sanoo kannattavansa vihreitä arvoja, mitä ne sit onkaan.

Jaska Brown kirjoitti...

Kumitonttu: Täsmälleen noin. Kun aloitin kirjoittamisen kuusi vuotta sitten, ilmapiiri oli aivan toinen.

Vasarahammer: Voi hyvin olla noin.

Ano: Asiallisemman linjan hyvinkin ja onnea matkaan hänelle. Huomautan kuitenkin saman kuin päätekstissä: voisiko edes kuvitella, että vastaaviin saavutuksiin yltäneestä suomalaisesta tehtäisiin iso lehtijuttu ja hänet pyydettäisiin lukion ylioppilasjuhliin puhujaksi? Toivotaan että pää kestää eikä ryhdy toiseustoteemiksi. Mitä vihreyteen tulee, niin vihreys on nykyajan kommunismi. Aikoinaan Ranskan pääministeri "Tiikeri" Clemenceaun kimppuun hyökättiin, kun hänen poikansa ryhtyi kommunistiksi. Johon Clemenceau totesi: "Poikani on 20-vuotias. Ellei hänestä olisi tullut 20-vuotiaana kommunistia, olisin hylännyt hänet. Jos hän on 30-vuotiaana yhä kommunisti, hylkään hänet sitten."

Becker kirjoitti...

Ruotsissapa ei noista mamu ylioppilaista ei juuri numeroa tehdä. Ensinnäkin heitä on pilvin pimein ja he ovat myös journalistien lemmikkejä.
Ruotsissa poistettiin aikoinaan ylioppilastutkinto, koska se teki oppilaista eriarvoisia. Niinpä jokainen lukion läpäissyt sai lunta paskahuussin katolle.
Ja jotta lukio ei eriarvostaisi oppilaita, niin sen läpäisy tehtiin mahdollisimman helposti. eli tasoa laskettiin maan tavan mukaisesti.