Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Tusina asiaa, joita emme tietäisi ilman TV-sarjoja ja elokuvia

12. Kuka tahansa osaa ampua käsiaseella ja myös osuu ampuen lonkalta tähtäämättä.
Aseita harvemmin säilytetään ladattuina ja varmistamattomina. Anna ihmiselle pistooli niin 50 % ei osaa poistaa varmistinta ja lopuista 50 % ei tiedä, että on tehtävä latausliike. Ja jos pitää valita, ampuako kymmenen metrin päässä olevaa pahista pistoolilla lonkalta vai heittääkö tikalla, useimpien kannattaisi valita jälkimmäinen. Osumatarkkuus olisi suurempi.

11. Painajaisunesta herääminen tapahtuu AINA pomppaamalla äkillisesti istuvaan asentoon sängyssä.
Jos heräät yleensä vähitellen, puoliksi horrostilan kautta etkä koskaan huomaa olevasi istuvassa asennossa, olet selvästikin epänormaali.

10. Pahat ihmiset kertovat aina hyville ihmisille, miksi heidät tapetaan. Hyvien ei tarvitse menetellä vastaavalla tavalla.
Tämä on hyvä tietää, koska sinä aikana kun selitys kestää, ehtii pelastautua. Joko keksii tavan selvitä itse tai sitten ratsuväki ryntää paikalle.

9. Autot syttyvät tuleen kolareissa.
Tämä onkin kätevää. Mistä sitä muuten tietäisi, onko maantien varressa oleva auto pysäköity vai kolaroitu? Valitettavasti autotehtaiden tuotekehittely ei ole täydellistä, ainakin omien havaintojeni mukaan melkoinen osa ojassa olevista autoista on palamattomia. Pitäisikö kutsua kulttuurinrikastuttajat polttamaan?

8. Parkkipaikan löytäminen onnistuu aina.
Vaikka olisi millainen miljoonakaupunki, niin autoa ei koskaan tarvitse pysäköidä kahtakymmentä metriä kauemmas kohteesta. Lähettäkää suomalaiset liikennesuunnittelijat jenkkeihin oppimaan, miten temppu tehdään!

7. Ei ole olemassa 2-5 –vuotiaita lapsia.
Yritäpä saada tuonikäinen lapsi näyttelemään uskottavasti. Lisäksi kaikki vastasyntyneet ovat puhtaita ja noin kolmen kuukauden ikäisen näköisiä. Alle kaksivuotiaaksi asti lapset eivät tee mitään aktiivisesti. Sitten he yhtäkkiä muuttuvat ilman välivaiheita viisivuotiaiksi, jotka puhuvat pikkuvanhasti.

6. Mikäli työpari on eri sukupuolta, nainen ei koskaan ole miestä vanhempi.
Lisäksi nainen on poikkeuksellisen hyvännäköinen ja usein myös kohonnut asemaan, johon vaaditaan pätevöityminen, jollainen saavutetaan normaalisti aikaisintaankymmenen vuotta vanhempana. Milloinkaan ei keski-ikäisen naisen työparina ole nuorta miestä. Paitsi jos tarinan aiheena on epänormaali rakkaussuhde.

5. Autolla voi kaahata vastavirtaan tai jalkakäytävällä koskaan osumatta jalankulkijaan, varsinkaan lapseen.
Lapsiin ei osuta siksi, että jalkakäytävillä liikkuvat ihmiset ovat aina aikuisia. Vieläpä siten, että vanhemmat ja kömpelömmät ovat käytävän reunoilla, kun taas nuoret ja ketterät kävelevät aina ajolinjalla ja ehtivät väistää.

4. Amerikkalaisten kielitaidolla missä tahansa vieraassa kielessä on kolme astetta: A: täysi ummikko, B: muutamia fraaseja tai C: niin sujuva, että käy uskottavasti syntyperäisestä.
Suomalainen kieltenopetus on missannut jotakin oleellista. Opettajat saavat opiskelijat B-tasolle muutamassa viikossa, mutta edes kymmenen vuoden koulutus ei tee tuoreista ylioppilaista lähellekään C-tason tekijöitä. Lopputulos on kummallinen välitila, jollaista ei selvästikään esiinny amerikkalaisen korkeatasoisen kielikoulutuksen käyneillä.

3. Jokaisessa yhteisössä, perheessä tai työpaikalla on täsmälleen yksi homoseksuaali.
Yleensä myös tasan yksi mustaihoinen tai muuhun etniseen vähemmistöön kuuluva. Myös perheessä saattaa olla yksi ihonväriltään poikkeava, vaikka perhe muuten olisi valkoinen. Juuri koskaan tämä ei kuitenkaan ole se kiintiöhomo.

2. Yhdenkään kodin sisustukseen ei kuulu koskaan seinäkelloa.
Kohtaus viisi, otto kolme: … POIKKI! Hyvin meni, viiden minuutin tauko. Kohtaus kuusi, otto yksi: … POIKKI! Voi rähmä, meni uusiksi. Miksei kukaan muistanut kääntää kelloa viittä minuuttia taaksepäin?

1. Lakanat ovat epäsymmetrisiä siten, että ne peittävät naisen kaulaan asti mutta miehen vain vyötäröön.
Okei, voin hyväksyä L-kirjaimen muotoiset lakanat. Mutta en sitä, että mies ja nainen eivät koskaan ole niissä toisinpäin!

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Unohit, miten amerikkalaisissa rainoissa kaksi sloboa puhuu paksulla korostuksella englantia toisilleen. Tietysti tyhmä voisi kuvitella että kaksi ryssää puhuisi äidinkieltään keskenään ja ilman korostusta, koska slobossa korostukset ja murre-erot nyt vain ovat vähäisiä.

intrigööri kirjoitti...

Elokuvissa sankari ja muutkin voivat rennosti jättää autonsa kadun laitaan lukitsematta tai jopa ikkuna auki missä tahansa kaupungissa tai kaupunginosassa. Näin oli myös vähän vanhemmissa filkoissa ajoilta, jolloin ei ollut vielä kakella toimivia lukkoja.
Sankariin ei myöskään melkein koskaan osu pahasti, vaikka kuusi konnaa paahtaisi päin sarjatuliaseilla ja heittelisi karnaatteja. Sankari toki osuu aina kehen vain vaikka kaukaa kolmekasilla tai vaikka hän ampuisi juostessaan kahdella isolla mutkalla yhtä aikaa...
Jossain vanhassa Pekka Lippos-kuunnelmassa, mitä kuuntein kakruna putkiradiosta korvat hörössä, joku konna oli hitsannut kaksi konepistoolia yhteen ja veteli niillä lonkalta reikiä riviin pyöreeseen rautakaiteeseen. Mitäpä meillä olisi, jos ei olisi roistoja ja sankareita?

RH kirjoitti...

7. Hakekaa kätilö! -sarjassa poikkeus.
6. Vera Stanhope on poikkeus - sitä en ole kyllä katsonut, en tiedä onko sarjaan ympätty jonkinlainen rakkaussuhde, kirjoissa ei ainakaan ole.

Kumitonttu kirjoitti...

Vaikuttava lista. Kun alkaa miettimään tuollaisia kliseitä, niin ei tule yhtään mieleen...

Se nyt on tietty sellainen klisee kanssa, että aina poliisi tai sankari menee yksin pimeään taloon etsimään pahista. Koskaan ei ole aikaa jäädä odottamaan apuvoimia.

Katselin viikonloppuna elokuvan Lone Survivor. Vaikka käsikirjoittaja olikin tehnyt joitain parannuksia tylsään todellisuuteen, elokuvassa kiinnitti huomiota se, miten paljon väkivaltaa ihminen kestää kun on taistelee hengestään.

Ironmistress kirjoitti...

Kuutosesta osastoon RealLife menee kyllä aivan varmasti pari Pierre ja Marie Curie.

Anonyymi kirjoitti...

Kun yksi sprinkleri alkaa suihkuttamaan vettä, rakennuksen kaikki muutkin sprinklerit alkavat ruiskuttamaan vettä.

acc

RH kirjoitti...

Piti vielä palata sanomaan, että Kumiksen mainitsema juttu tosiaan on välillä tosi ärsyttävä. Ja se, että jos iltapimeällä kuuluu ulkoa jotain ääniä, niin sankaritar lähtee sinne ulos etsimään sitä pelottavien äänien lähdettä, kun OIKEASTI nainen kai lähinnä lukittautuis vessaan tai piiloutuis vaatekomeroon...

Ekku kirjoitti...

Aseiden suhteen suurin osa faktoista on töllössä ja elokuvissa jatkuvasti perseellään.

Rekyyliäkään ei joko ole tai sitten sitä on aivan liioitellusti. myös luotien läpäisykuky vaihtelee rajusti: välillä ammutaan läpi vaikka mistä, mutta tosinaan auton oven taakse voi suojautua vaikka minkämoiselta sarjatulelta tai joku Zippo tai peltinen sikarikotelo pysäyttää parin metrin päästä ammutun 9mm luodin kuin parempikin kevlar-liivi...

Anonyymi kirjoitti...

Tai tulee mieleeni eräs takavuosina lukemani klisee. Aina kun lentokoneesta loppuu polttoaine tai se syöksyy alas, niin sankarimme naputtaa sormellaan ko. mittaria.

Anonyymi kirjoitti...

"Rekyyliäkään ei joko ole tai sitten sitä on aivan liioitellusti. myös luotien läpäisykuky vaihtelee rajusti: välillä ammutaan läpi vaikka mistä, mutta tosinaan auton oven taakse voi suojautua vaikka minkämoiselta sarjatulelta tai joku Zippo tai peltinen sikarikotelo pysäyttää parin metrin päästä ammutun 9mm luodin kuin parempikin kevlar-liivi..."

Jokainen pistoolilla ampumista joskus kokeillutkaan tietää tai ainakin pitäisi, että sillä osuminen tarkasti jopa likimain ideaalisissa rataolosuhteissa on näin kauniisti sanottuna suht koht haastavaa. Eli esim. sellainen "miami-vice"-tyylillä sohloilu, jossa sillä ammutaan vinoasennosta (ja tottakai vieläpä osutaan joka laukauksella!) on osuminen edes kerrostalon seinään parin metrin päästä harjaantuneemmallekin tyypille lähes mahdotonta.

Mitä noihin luotisuojauksiin tulee, niin mm. Myytinmurtajissa temppuja on kokeiltu useammassakin jaksossa. Mielenkiintoista ja hyvin asian havainnollistavaa seurattavaa. Ja sarjan tekijäthän ovat elokuvien erikoistehosteiden tekemiseen pätevöitynyttä väkeä, joten tietävät varmasti sitäkin kautta, mikä voi oikeastikin toimia, ja mikä on parempi jättää vaan valkokankaalle.

-G-mies-

Jaska Brown kirjoitti...

Kiitoksia kommenteista. TVTropes on sivusto, josta näitä löytyy lisää. Tämä lista on kylläkin kirjoitettu ilman sen apua, etsin sitten jälkeenpäin joka juttuun parhaiten soveltuvan linkin. Amerikkalaisten kielitaitoon liittyvää en löytänyt, mikä tosiaan paljastaa "sokean pisteen" olevan niin paha, että edes mokien etsijät eivät ole sitä löytäneet.

Aseiden rekyylistä voi vielä todeta, että Hollywoodissa käytetään ilmeisesti matkan varrella lisäenergiaa kerääviä luoteja, koska aseen takapotku ei juurikaan vaikuta ampujaan, mutta luodin osuma lennättää pahiksen monta metriä taaksepäin ikkunan läpi.

Anonyymi kirjoitti...

Se kuuluisat renkaanvinkuminen hiekkatielläkin.
Ovet on niin heikkoja, että ne menee potkimalla sisään, kokeilepa samallailla täällä kerrostalonulkoovea ..

-jpt-

Jaska Brown kirjoitti...

Joo, ja ne scifi-filmien räjähdysäänet tyhjiössä...