Kirjoitin taannoin Takkiraudan blogiin kommentin, jossa totesin: Yksikään maa ei voi sallia Venäjän joutumista minkään toisen maan valtapiiriin. Näin on ollut ainakin Napoleonin ajoista lähtien. Jos jokin tehokkaasti toimiva valtio saisi Venäjän resurssit käyttöönsä, sillä olisi erittäin hyvät mahdollisuudet kohota maailman johtavaksi kansakunnaksi. Tätä taas eivät kilpailijat tietenkään voi sallia.
Sain tämän ajatuksen jo yli vuosikymmen sitten ja pidän sitä yhtenä historian ymmärtämisen kulmakivenä. Kun aloitin blogin pitämisen reilut viisi vuotta sitten, kirjoitin paperille aluksi kymmenkunta aihetta, joista saisi jutun kirjoitettua. Tämä oli yksi niistä. Kaikki muut taisi tulla käytettyä, suurin osa aika pikaisesti, jotkut vasta vuoden-parin kuluttua. Venäjä jäi kuitenkin käsittelemättä. Aihe oli liian laaja enkä saanut siihen haluamaani otetta. En vieläkään kykene kirjoittamaan aiheesta tyhjentävää analyysiä. Venäjä on kuitenkin ollut niin paljon tapetilla, että luonnostelen tässä joitakin suuntaviivoja. Mikäli perusajatus – Venäjän resurssit ovat niin suuret, että niitä ei voi sallia minkään muun valtion haltuun – kuulostaa lupaavalta, niin lukijan sopii lähteä kehittelemään lihaa luiden ympärille.
Sotamarsalkka Montgomery listasi sodankäynnin perussääntöjensä joukkoon yhdeksi ohjeeksi: Älä marssi Moskovaan. Historian valossa viisautta, sillä ainoana Venäjän on kyennyt valloittamaan mongolien sotajoukko 1200-luvulla. Tai oikeastaan Venäjän alueen; Venäjää ei vielä valtakuntana varsinaisesti ollut olemassa. Vasta mongolien perustama Kultainen orda järjesti nyky-Venäjän sydänalueet. Ja sekin hajosi sadassa vuodessa.
Seuraavaksi nousi Moskovan suuriruhtinaskunta. Ovelien ja taitavien suuriruhtinaidensa ansiosta se parin vuosisadan aikana valtasi lähialueita siten, että Iivana IV Julman kuollessa 1584 oli olemassa nykyiset ydinalueet käsittävä Venäjän keisarikunta. Mutta tämä ei vielä riittänyt ulkovaltojen heräämiseen. Eikä edes Venäjän 1600-luvulla loppuun saattama Siperian valloitus. Venäjää pidettiin merkityksettömänä takapajulana, mikä oli 50-prosenttisesti oikein – merkityksetön se ei enää ollut.
Eurooppa havahtui Venäjän vaikutusvallan kasvuun vasta Pietari Suuren ja Suuren Pohjan sodan 1700-21 myötä. Tuolloin Venäjä saavutti tavoitteensa ja pääsi Itämerelle. Samoihin aikoihin alettiin aavistella Siperian todellista merkitystä. Surkeiden kulkuyhteyksien takia asia ei vielä ollut ajankohtainen, mutta tiedostettiin kyllä sen suomat mahdollisuudet jollain tavalla. Tästä kehittyi seuraavan sadan vuoden aikana järjestelmällinen doktriini: Venäjän resurssit ovat niin valtavat, että mikä tahansa muu kansakunta nousisi Venäjän valtaamalla maailman johtavaksi kansakunnaksi. Niinpä yhdenkään kansakunnan ei voi sallia uhata Venäjää vakavasti. Venäjän itsensä tehottomuus ei ole vastaava uhka muille. Kuvitelkaa huviksenne, mitä olisi tapahtunut jos Venäjää asuttaisivat saksalaiset ja maata hallittaisiin saksalaisella tehokkuudella. Jopa Venäjän tsaarit itse aina Iivana Julmasta alkaen tunnustivat tosiasiat ja kutsuivat länsimaalaisia ammattilaisia maahan. Etenkin saksalaiset olivat suosiossa ja jopa Neuvostoliiton aikana maassa oli heidän oma neuvostotasavaltansa. Keisarillisen Venäjän armeijan kenraalien luettelo on lystikästä luettavaa – muita kuin venäläisperäisiä nimiä on niin että päät yhteen kolisevat.
Viimeistään venäläisten marssittua Berliinin porteille seitsenvuotisessa sodassa 1759 Eurooppa havahtui Venäjän voimaan ja resursseihin. Venäjän kukistettua Turkin vuosien 1768-74 sodassa ja uudelleen 1787-92 sodassa käsitys vahvistui entisestään. Napoleonin sotiin mentäessä Venäjä oli jo iso peluri. Niissä Venäjä liittoutui ensin Itävallan, Britannian ja Ruotsin kanssa, sitten Saksin ja Preussin kanssa. Nämä sodat Ranskaa vastaan päättyivät Tilsitin sopimukseen 1807. Oli kuitenkin selvää, että Ranskan ja Venäjän rauha tulisi olemaan väliaikainen. Napoleon hyökkäisi Venäjälle ennemmin tai myöhemmin. Niinpä nähtiin ensimmäisen kerran myöhemmin aina uudestaan toistuva kuvio: ulkovalta lähestyi Venäjää tukiakseen sitä taistelussa näennäisesti yhteistä vihollista vastaan. Todellisuudessa tarkoitus oli estää Venäjän resurssien joutuminen vihollisen haltuun. Ranskan vihollinen Englanti solmi lämpimät suhteet Venäjään. Lopulta Napoleon hyökkäsi tunnetuin seurauksin: Moskova vallattiin, mutta Grande Armée tuhoutui jäännösten marssiessa häntä koipien välissä kotiin. Syntyi Venäjän liitto muiden Ranskan vihollisten kanssa ja Aleksanteri I:n joukot marssivat lopulta Pariisiin asti.
1800-luvulla Venäjä soti lähinnä etelärintamallaan Turkin kanssa ensin Krimin sodassa ja sitten
Turkin sodassa. Näissä sodissa Venäjän asema ei ollut uhattuna eikä kenenkään tarvinnut tulla Venäjän avuksi brittien sotiessa heitä vastaan Krimillä - eivät brittijoukot edes yrttäneet marssia Moskovaan. Pieniä merkkejä tulevista tapahtumista sen sijaan koettiin Venäjän-Japanin sodassa 1904-5. Japani pisti Venäjän Tyynenmeren laivaston matalaksi torpedoveneiden yllätyshyökkäyksellä Port Arthuriin ja menestyi myös maasodassa. Ratkaisevassa Tsushiman meritaistelussa Venäjän hätiin tulleesta Itämeren laivastosta tuli kalanruokaa. Yhdysvaltain presidentti Theodore Rooseveltille tuli kiire rauhanvälittäjäksi ennen kuin Japanin nouseva teollisuusmahti olisi saanut valta-aseman Kaukoidässä. Roosevelt onnistuikin rauhannobelin ja Venäjän Siperian valtiuden pelastamisen arvoisesti.
Vajaa kymmenen vuotta myöhemmin päädyttiin ensimmäiseen maailmansotaan. Itärintamalla kommunistit joutuivat valtaan päästyään solmimaan jo pahasti horjuvan Saksan kanssa saksalaisille käsittämättömän edullisen Brest-Litovskin rauhan. Oli kiire sotimaan omaa sisällissotaa. Venäjä menetti kolme neljännestä teollisuudestaan. Tässä vaiheessa saksalaisten olisi ollut aiheellista solmia lännessä rauha huonommillakin ehdoilla - nousu supervallaksi olisi siltikin ollut Venäjältä vallatuilla resursseilla mahdollista. Mutta länsivallat eivät olleet asiasta kiinnostuneita. Ne päinvastoin lähettivät joukkoja Venäjälle tosin tietämättä tarkalleen, ketä vastaan siellä pitäisi sotia. Sitten tuli rauha myös lännessä ja Neuvosto-Venäjä käytti tilannetta hyväkseen irtisanomalla Brest-Litovskin rauhan ja valtaamalla alueet takaisin hajaannuksessa olleelta Saksalta. Länsimaita ei voinut vähempää kiinnostaa. Tai oikeastaan ne olivat vain tyytyväisiä - parempi että alueet olivat aatteellisen vihollisen eli kommunismin hallussa kuin Saksan, joka olisi germaanisella tehokkuudellaan kyennyt niitä paremmin hyödyntämään.
On toisaalta mielenkiintoista leikitellä ajatuksella, miten Venäjälle olisi käynyt ilman ensimmäistä maailmansotaa tai edes kommunistien valtaanpääsyä. Maa oli kovaa vauhtia teollistumassa ja jopa hieman demokratisoitumassa. Jos tsaarinvalta olisi säilynyt, siitä olisi saattanut tulla perustuslaillinen monarkia ja kenties melkoinen suurvalta. Vielä suuremmalla syyllä sen jälkeen, kun tsaari oli heitetty pihalle maaliskuun vallankumouksessa. Olettaen että saksalaiset eivät olisi törppöilleet ja päästäneet Leniniä Sveitsistä tekemään vallankumousta. Olisiko Venäjästä tullut jopa mahtavampi kuin Neuvostoliitosta? Ainakin taloudellisesti edellytykset olivat huikeat, kommunismi kun ei ole missään toiminut. Järki sanoo että ilman kommunismia Venäjän globaali merkitys 1900-luvulla olisi ollut vielä suurempi. Mutta sanojen "Venäjä" ja "järki" käyttäminen samassa lauseessa on kieliopillisesti arveluttavaa - sen osoittaa jo se, ettei Venäjä ole kaikista resursseistaan huolimatta noussut kommunismin romahdettua tuon paremmaksi.
Parikymmentä vuotta myöhemmin historia toisti itseään. Hitlerin hyökkäys oli joulukuussa 1941 torjuttu aivan Moskovan porteilla. Saksan hallussa oli jo valtaosa Neuvostoliiton teollisuutta. Mitä olisi tapahtunut kesällä 1942 ilman Yhdysvaltojen väliintuloa? Joitain arveluita voidaan esittää pelkästään siitä, että silloinkin Neuvostoliiton romahdus oli lähellä. Huolimatta kaikesta lännen materiaali- ja ruoka-avusta. Ja siitä, että Yhdysvaltojen liittyminen sotaan sitoi Saksan resursseja selvästi enemmän länsirintamalle. Paljastavinta kaikessa on kivikovan antikommunisti Winston Churchillin kommentti Saksan hyökkäyksen johdosta: Jos Hitler hyökkäisi helvettiin, vähintäänkin sanoisin pirusta muutamia ystävällisiä kommentteja alahuoneessa. Ja saattueet Murmanskiin alkoivat.
Voi olla, että Hitlerin aikomuskaan ei ollut marssia Vladivostokiin asti, vaan Ural olisi riittänyt. Mutta mietitäänpä hetki tilannetta, jossa Hitler olisi tehnyt rauhan Neuvostoliiton jäänteiden kanssa. Hän olisi saanut "Lebensrauminsa" eli lähes koko Euroopan puoleisen Venäjän. Mitä olisi Neuvostoliitosta jäänyt? Ei paljon mitään poliittis-taloudellisesti. Kun Hitler olisi aikanaan päätynyt lännenkin kanssa rauhaan, Siperia olisi ollut vain ajan kysymys ja Saksa maailman kiistaton johtaja. Eivät Roosevelt ja Churchill voineet sitä riskiä ottaa - Neuvostoliittoa oli tuettava.
Neuvostoliitto pelastui. Ja kiitos Rooseveltin seniiliyden sekä Churchillin välinpitämättömyyden alisti samalla puoli Eurooppaa. Nousematta silti maailman johtavaksi valtioksi. Ei sillä systeemillä eli kommunismilla. Eikä siihen pysty autoritääriseksi ajautunut Venäjäkään, joka tuotantorakenteeltaan on kehitysmaa ja kansalaisyhteiskunnaltaan olematon.
Nyt Venäjä pyrkii kovasti nostamaan itseään mahtavammaksi haukkaamalla Ukrainasta palasen kerrallaan. Valitettavasti käy vain niin, että jos ruokahalu jatkuu, niin jonakin päivänä Venäjä haukkaa myös palasen kakkaa. Venäjästä ei suurvaltaa saa, vaikka se saisi Neuvostoliiton rajat takaisin. Tällä hetkellä valtapelissä on oikeasti kyse siitä, mitä tapahtuu Venäjän resursseille. Länsimaat ovat valitettavasti - tosin voin toivottavasti olla väärässäkin - yhtä vihjeettömiä kuin Roosevelt toisen maailmansodan loppuvaiheessa. Jos ne kuvittelevat kyseessä olevan Ukrainan, ne erehtyvät. Voi olla, että Venäjä kuluttaa voimavaransa talouspakotteiden seurausten - lukekaa vain vapaasti rivien välistä mitä tämä tarkoittaa - takia. Silloin Venäjä on pian liian heikko vastustamaan mitään sellaista valtaa, joka haluaa kaapata sen valtavat voimavarat käyttöönsä. Pienenä vihjeenä mainittakoon, että maailmassa on väestöpaineesta, resurssipulasta ja ympäristöongelmista kärsivä miljardin asukkaan valtio, joka on harvaan asutun ja resurssirikkaan Siperian naapuri. Se ollut Ukrainasta hiljaa kuin kusi sukassa ja odottanut kieli pitkällä länsimaiden ja Venäjän konfliktia - eli omaa tilaisuuttaan.
Aika näyttää, onko Venäjän resurssien joutuminen jonkin niitä hyödyntämään kykenevän vallan alaisuuteen jälleen estettävä muiden valtojen toimesta. Jos näin käy, niin kaksisataa vuotta suuresti maailmanpolitiikkaa muovannut vanha perinne jatkuisi.
Odottamaton pelko
11 tuntia sitten
17 kommenttia:
Nyt kun asiaa fundeeraan, niin saattaahan tuo kyllä hyvinkin olla noin. Tosin minun vaikeaa kuvitella, että yksikään valtio tosiasiassa pystyisi miehittämään Venäjää. Se kun on niin valtavan suuri. Tietysti kiinalaiset varmaan kyttäävät Siperiaa sillä silmällä. Mutta niillähän riittää sekä aikaa että kärsivällisyyttä.
Tuosta Venäjän laajenemisesta tuli mieleen alueella olevat alkuperäiskansat. Tietysti suomalais-ugrilaisetkin, mutta tässä tapauksessa tulee mieleen nimenomaan Jakutia. Mielenkiintoinen alue. Valtava pinta-ala, alle miljoona asukasta ja erittäin suuret luonnonvarat. Minkälainen alue mahtaisi olla, jos venäläismiehitystä ei olisi tullut ja alue olisi saanut kypsyä itsenäiseksi valtioksi?
Ajatusleikki tietysti sisältää sen olettaman, etteivät sitten kiinalaiset puolestaan olisi aluetta miehittäneet.
Millainen olisi Japani, jos Stalin ei olisi II maailmansodan lopulla päättänyt julistaa sotaa Japanille ja miehittää Kuriileita ja Sahalinin eteläosaa? Tai että olisi jättänyt ne miehittämättä, vaikka Mantsurian valtasivatkin.
Yhdysvaltain Lend Lease apu alkoi jo kesällä 1941. Diane Westin mukaan apu oli massiivista. Japanin alkumenestys johtui siitä, että Yhdysvallat toimitti Neuvostoliittoon valtavasti aseita ja muita tarvikkeita, eikä oma armeija ollut yhtä tärkeä.
Wolf Halsti ihmetteli kirjoissaan Yhdysvaltain lyhytnäköisyyttä. Tuo seniiliys on tietysti yksi mahdollisuus, mutta Diane West esittää kirjassaan American Betrayal syyksi sen, että keskeiset Yhdysvaltain hallinnon virkamiehet ja poliitikot olivat kommunistien kannattajia.
Toinen maailmansota alkoi, kun Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Itä-Euroopan. Molemmat hyökkäsivät Puolaan syksyllä 1939. Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalle, muttei Neuvostoliitolle. Miksi?
Länsi lähti sotaan Puolan vapauden vuoksi. Talvella 1945 länsi lupasi Neuvostoliitolle paljon enemmän kuin Hitler aikoinaan, eikä Puolan vapaudella ollut sille enää mitään väliä. Se on sitä reaalipolitiikkaa.
Venäjän ongelma on siinä, että se kerta toisensa jälkeen onnistuu sähläämään suhteensa naapurivaltioihinsa. Ruhtinaallisesti.
Jos Stalin olisi 1939 jättänyt Suomen rauhaan ja sanonut, että me ostamme joka ainoan terästonnin ja joka ainoan sellupaalin mitä te kykenette tuottamaan, niin 1941 Stalinilla ei olisi ollut hätäpäivää saksalaisten kanssa. Olisipa vielä voinut käydä niin, että Suomesta olisi lähtenyt vapaaehtoisia taistelemaan uuspakanallista totalitarismia vastaan.
Kaikkein pahimmin Venäjä on onnistunut sähläämään suhteensa Puolaan ja Japaniin. Ja Venäjän ongelma on, kuten totesit, iso itäinen naapuri.
Venäjää ei tosiaankaan voi järjellä ymmärtää. Tunteilla kyllä, ja täälläpäässä tunteet sanovat, että siinä on tämän maailmanpolitiikan peruskoululuokan se luonnehäiriöinen koulukiusaaja.
Yrjöperskeles: Kiinalaisten pitkää tähtäintä kuvastaa hyvin mahdollisesti apokryfinen tarina Tsou-En Laista. Tältä kysyttiin, mitä hän ajattelee Ranskan suuren vallankumouksen merkityksestä. Vastaus oli: "On vielä liian aikaista arvioida.". Jakutian ongelmana olisi arvioni mukaan ollut kehittymätön heimo- ja shamaanikulttuuri. Jos olisivat siitä päässeet eroon ja organisoituneet kunnolla ennen venäläismiehitystä, niin tiedä tosiaan mitä olisi tapahtunut. Mutta venäläisten käsitys Itä-Siperian kansoista ei liene täysin perätön, kuten tsuktsivitsit osoittavat.
Ano: Hyvä kysymys. Stalinin vain piti päästä saaliinjaolle. Japanilaiset ovat muuten luopuneet Etelä-Sahalinin (jap. Karafuto) vaatimisesta, mutta kinuavat edelleen osaa Kuriileista.
Olli: Todella hyviä huomioita. Kuten totesin, tämä kirjoitus oli raakaversio, täysin hiomattomia ajatuksia. Nuo esiin nostamasi faktat ovat paljon puhuvia.
IM: Just niin. Vanha vitsihän väittää, että Kekkonen oli neuvostojohtajien suosiossa siksi, että he halusivat oppia Kekkoselta miten tullaan toimeen suuren itäisen naapurin kanssa.
Diane West voi sanoa ihan mitä tahansa,mutta ihan rahtauspapereiden mukaan apu oli suurimmillaan 1944.
Yhdysvaltojen laki kielsi suoran avun antamisen ennen syyskuuta 1941,tavaraa sai ostaa kullalla ja se piti itse kuljettaa.Pearl Harbourin jälkeen kevääseen 1942 tavaraa sai lainalla,jonka Yhdysvallat myönsi,kuljetus tapahtui Brittien toimesta.Tämän jälkeen sovittiin sitten suorat avustukset.
Luvut ovat ihan kaikkien saatavilla:Iso-Britannia sai 31 mrd taalan arvosta apua,Neuvostoliitto 11 miljardilla ja Ranska 3,2 miljardilla.Ja kun luvut ovat Yhdysvaltojen valtionvarainministeriön julkista tietoa,niin meidän kait täytyy vain luottaa niihin.
Risteilijä Edinburgh oli kuljettamassa Neuvostoliiton maksusuoritusta kullassa 1942,saksalaiset upottivat aluksen ja sen mukana 4,5 tonnia kultaa.Neuvostoliitto suoritti maksuja lähinnä kullalla ja muilla jalometalleilla,tarkkoja määriä ei kai ole koskaan julkaistu,kummaltakaan puolen.Asia muistaakseni sovittiin lopullisesti Nixonin aikana,sovittiin muodollinen korvaus ei-muodollisesta avusta.
Tuosta tuliki tosiaan mieleen, että venäjä voi olla viellä puskuri kiinan ja euroopan välillä, kiina on kasvava asemahti ja jos maassaa alkaa talouskasvu tökkiä ja sisäiset levottomuudet kasvaa niin .., minkä takia muuten usa keskittyy tyynellemerelle ..
-jpt-
Jos tsaarinvalta olisi säilynyt, siitä olisi tullut aito perustuslaillinen monarkia ainoastaan siinä tapauksessa että Nikolai II(mbesilli) ja etenkin hänen riivinrauta-vaimonsa olisi vaihdettu johonkin toiseen Romanoviin.
Periaatteessa Venäjä oli kai perustuslaillinen monarkia vuodesta 1905 lähtien, mutta perivenäläiseen tapaan homma vesittyi. Siis ryssittiin.
Wikipedian luotettavuudesta toki voi olla montaa mieltä, mutta sen mukaan Lend Lease toimitukset alkoivat jo kesällä 1941. Alussa toimitettiin brittien tuotteita kultaa vastaan, mutta lokakuusta eteenpäin Yhdysvallat luototti kaiken. Wikipedian mukaan siis jo ennen Pearl Harboria Yhdysvallat luototti, käytänössä lahjoitti apua Stalinille.
Yhdysvaltain presidentin edustaja ministeri Harry Hopkins matkusti Moskovaan heinäkuussa 1941 tapaamaan Stalinia. Tästä yhteistyö sitten alkoi. Totta kai apu lisääntyi sodan loppua kohden, kun Yhdysvaltain tuotanto kasvoi, se on selvää.
Venäjää toki voi syyttää monesta. Paljon pahaa on tullut idästä. Toisaalta, jos Venäjä ei olisi Suomea valloittanut 1809, keskustelisimme ruotsiksi.
Tuosta avusta vielä sen verran,että monesti näkee juttuja joissa kerrotaan avun olleen jossain tuotteessa niin ja niin monta prosenttia Neuvostoliiton kokonaiskulutuksesta tai tuotannosta.
No niin,yleensähän sotahistorian kirjoittajat eivät isommin tajua taloudesta tai sen mekaniikasta yhtään mitään.
Eli jos jenkit toivat vaikkapa räjähdysaineista 35% Neuvostoliiton kulutuksesta sodan aikana,niin sehän ei välttämättä tarkoita sitä,että maa ei olisi voinut tuottaa noita räjähteitä ilman apua.Niitä räjähteitä ei tarvinnut tuottaa,koska ne tulivat laivalla Vladivostokkiin.Sen sijaan tuotantoa voitiin ohjata johonkin muuhun,uskokaa tai älkää,Neuvostoliitossa oli keksitty tavat tuottaa ruutia ja trotyylia.
Muuten aika hyvää tuottosuhde,11 miljardilla saatiin hengiltä 4,5 miljoonaa saksalaista ja vangittiin reilut kolme miljoonaa.
Britit saivat 31 miljardilla hengiltä joitain satojatuhansia saksalaisia sotilaita,vankeja saivat suurin piirtein samat määrät kuin venäläiset.
Ehkä jenkkien olis kannattanut tukea Neuvostoliittoa 31 miljardilla ja brittejä 11.
Siis puhtaasti sotilaallisesti katsottuna,humaanius ja demokratia ja muu sellainen tietysti jätetään huomioimatta.
Tämän artikkelin mukaan brittien Lend Lease avun tankit toivat lähes puolet Neuvostoliiton tankeista Moskovan taistelussa 1941 :
Moskova
Toki kannattaa pohtia sodan päämääriä. Lännen kannalta varmaankin paras lopputulos olisi ollut sama kuin 1918 eli Saksan ja Venäjän häviö.
Minun on taas vaikea kuvitella, miten mikään valtio kykenisi tehokkaasti hyödyntämään Venäjän resurssit. Siis etenkään valloittamalla Venäjän, koska siinä tuskin puhutaan tilanteesta, jossa kaikki alueella asuvat murhataan viimeiseen naiseen, mieheen ja lapseen ja maa asutetaan jollain myyttisen tehokkailla saksalaisilla. En keksi oikein ketään, joka saisi venäläiset toimimaan tehokkaasti, koska se kansa on oletusarvoisesti hallintovastainen. Ihan sama, kuka siellä pallilla istuu niin ruohonjuuritasolla silti puuhataan lähes mitä huvittaa.
Mutta mitä ovat nämä resurssit? Öljy? Maakaasu? Maataloustuotteet? Epäilemättä niitä voisi hyödyntää tehokkaammin kuin Venäjä nykyään, mutta kuinka tehokkaasti, se on toinen asia. Iso osa Venäjän resursseista sijaitsee jossain Siperian jumalanhylkäämässä routamaassa, mistä sitä ei ilman mittavia investointeja kiskoja esiin. "Suuret luonnonvarat" ei lohduta, jos niiden luonnonvarojen käyttöönotto tulisi kalliimmaksi kuin niistä saadut tuotot.
Ylipäätään näyttää siltä, että maailmassa hyvin pärjäilevät valtiot, joilla EI ole kovin suuria luonnonvaroja. Maat, joilla on, jäävät nojailemaan niihin eivätkä viitsi/kykene kehittämään muita tulonlähteitä ja koska raaka-aineiden tuotto on kuitenkin alhaisempaa kuin korkeateknologian, esim., kyseiset maat jäävät köyhiksi paariavaltioiksi. Niissä voi toki olla törkyisän rikas yläluokka, koska kyseinen yläluokka pyskyy haalimaan kaikki raaka-ainemyyntituotot itselleen. Maassa, joka panostaa teknologiaan ja palveluihin, tämä ei onnistu samassa mittakaavassa, koska ne edellyttävät taitavaa työvoimaa, mikä edellyttää kansan kouluttamista ja ihan oikeiden palkkojen maksamista jne. Tämähän näkyy Kiinassa, missä toki suuri osa kansasta on yhä köyhää kuin kirkonrottaperhe konsanaan, mutta missä kuitenkin talouskasvu ja siirtyminen muuhunkin kuin raaka-ainetuottajaksi on nostanut valtavan määrän kiinalaisia köyhyydestä keskiluokkaan ja kehitys jatkunee. Intia saattaa seurata Kiinan tietä.
Että mä haluaisin kyllä enemmän määritelmiä niistä resursseista, miten niitä oikein pystyttäisiin hyödyntämään jne., jotta pitäisin tätä näkemystä ihan validina.
(Yksi Venäjän merkittävimmistä resursseista ennen maailmansotia ja niiden aikana muuten olivat nimenomaan venäläiset itse. Venäjällä oli niin pirusti ihmisiä, että Stalinilla oli varaa heittää heitä rintamalle sadoin tuhansittain kuolemaan ja vielä tapattaa muutama miljoona lisää kotioloissa. Kuka ulkovalta olisi voinut tätä resurssia hallita? Ei kukaan, joka ei olisi ryhtynyt samanlaisiin toimiin kuin Stalin (Katsokaapa, mitä Nikolai II:lle kävi, kun tämä ei ollut niin tehokas kuin Stalin - enkä viittaa vallankumoukseen vaan hävittyyn ekaan maailmansotaan, jossa armeija nyt vaan kieltäytyi enää sotimasta. II MS oli paljon pahempi, mutta armeija ei ruvennut uhmaamaan Stalinia.) ja ehdokkaita länsimaalaiseksi Staliniksi on aika vähän.)
Ei luonnonvaroilla itsessään tee mitään jos niillä ei ole myyntiarvoa, käyttöarvoa, tai jalostusarvoa. Tarvitaan jotain noista ja mieluiten kaikkia. Jalostusteollisuus on avainsana.
`
Sillä ei ole merkitystä jos luonnonvarat sijaitsevat jossain hornan tuutissa, mikäli niiden pörssihinnat ovat tarpeeksi korkeat. Silloin ne kannataa hakea vaikka sieltä hornasta. Alemmilla pörssihinnoilla on sitten eri asia.
HMS Edinburghin kultalasti on suurimmaksi osaksi ongittu ylös. Meren pohjassa on vielä viisi harkkoa alkuperäisestä 465 harkosta.
Pelastajina ovat toimineet Royal Navyn laskuun brittiläiset sukellusfirmat. Pelastetun jalometallin nykyarvo on noin 100 000 000 GBP.
Punainen sammakko: En minäkään tiedä, kuinka Venäjän luonnonvaroja voisi varmasti hyödyntää tehokkaasti. Eikä tarvitse kenenkään muunkaan tietää. Riittää kun ne eivät ole valmiita ottamaan riskiä siitä, että joku muu saattaisi tietää tai olla edes valmis yrittämään.
Entisaikana valloittamalla Venäjän olisi ehkä kansanmurha ollut todennäköisempi kuin nykyään. Mutta laskepa itse, mikä olisi väestösuhde jos 10 % miljardista kiinalaisesta asuisi Siperiassa.
Muilta osin olen samalla kannalla kanssasi.
Vieras: Aivan. Nykyajan logistiikka sallii paljon sellaista, mikä ei vielä edes 50 vuotta sitten olisi ollut mahdollista.
Hieman outoa olettaa että Venäjän luonnonvarat eivät kiinnostaisi ketään koska ne sijaitsevat hornan tuutissa ja että siksi niiden hyödyntäminen ei kannata. Jos Venäjä ei hallitse alueellaan olevia luonnonvaroja niin sitten muut ottavat ne haltuun. Jos Venäjä ei hallitsisi Siperiaa niin sitten Kiina hallitsee.
Jos raaka-ainehöydykkeen pörssihinta on kalliimpi niin sitten sen hakeminen on kannattavampaa vaikka se kuinka sijaitsisi hornassa. Sitäpaitsi pelkkä raaka-ainehyödykkeen pörssihinta ei itsessään ole muu kuin osa.
Logistiikasta tulee mieleen kuljetus ja varastointi. On se sitä mutta siinä on muutakin. Kaupallisessa koulutuksessa sanottiin jotain semmoista että että logistiikka on materiaalivirtojen hallintaa alkuvaiheesta loppukäyttäjälle asti.
Logistiikan lisäksi tuotannon eri vaiheissa käytettävillä tekniikoilla on merkitystä siinä voiko raaka-aineen hakea hornasta asti. Kun puhuin jalostusteollisuudesta niin unohdin mainita että nykyiset tekniikat mahdollistavat semmoista mitä ei ennen ollut. Oikeastaan tekniikoita on käytössä ennen jalostusvaihettakin. Tekniikoita käytetään jo siinä vaiheessa kun raaka-aine-esiintymä (öljy, kaasu, mineraali...) etsitään ja löydetään, se otetaan käyttöön ja sieltä kerätään haluttu aine, ja sen jälkeen kuljetetaan paikkaan jossa on tehdään jatkojalostus. Siellä on sitten omat tekniikat käytössä.
En sinänsä tiedä niistä mitään mutta päättelin silleen taviksen tavalla.
Vieras: Sitähän minä yritin ilmaista, että jos raaka-aineesta saatava tuotto jää sen hankkimiskustannusten alle niin sitten se ei kannata. Ja jos raaka-aine on hornan tuutissa niin tämä tilanne on paljon todennäköisempi kuin jos raaka-aine sijaitsee kivassa paikassa.
Aivan varmasti, jos Siperia olisi kenen tahansa poimittavissa niin joku sen nappaisi. Sehän on selvä. Mutta se ei ole, joten kysymys kuuluu, että kuinka paljon vaivaa kukaan olisi valmis näkemään saadakseen Siperian ja sen luonnonvarat käyttöönsä. Ehkä tekniikka kehittyy vielä niin, että hornantuuttiraaka-aineidenkin hankkimisesta ja jalostamisesta tulee kannattavaa, mutta vielä tilanne ei monessa kohtaa ole tämä.
Lähetä kommentti