Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Pato murtuu

Jokaisen pikkupojan lempihommaa on tehdä ojia vesilammikoiden välille ja patoja ojiin. Itse asiassa kaksi merkittävintä syytä miehelle lasten hankkimiseen – siis valmistusmenetelmän miellyttävyyden lisäksi – ovat ne, että talvella pääsee hyvällä tekosyyllä laskemaan pulkalla mäkeä ja kesällä tekemään vesiojia. Kumpaakaan kun ei oikein ilkeä tehdä ilman alibina mukana olevaa muksua.

Täällä tuhansien järvien maassa tuo pikkupoikien ikiaikainen leikki voidaan kasvattaa vielä suurempaan mittakaavaan. Etenkin 1800-luvulla harjoitettiin paljon järvenlaskuja. Niissä järven pintaa pudotettiin alemmas joko syventämällä laskuojaa tai kaivamalla aivan uusi reitti. Virallisesti syynä oli yleensä järvenpohjasta paljastuvan uuden viljelysmaan hankkiminen tai joskus harvemmin vesivoimalan rakentaminen suotuisampaan paikkaan. Todellisuudessa sopii epäillä, että nämä olivat vain sivutuotteita ja oikeasti kyseessä oli ikuisten pikkupoikien leikki isommin leluin.

Järvenlaskuja on tehty niin paljon, että tietyissä osissa Suomea tuntuu laskettuja järviä olevan enemmän kuin luonnollisella korkeudella olevia. Jos laskusta on kulunut yli sata vuotta – kuten yleensä onkin – kasvillisuus ei enää paljasta mitään, mutta vanhat rantatörmät kyllä.

Kaikkien aikojen järvenlasku Suomessa jäi onneksi tapahtumatta. 1600-luvun alussa yritettiin kaivaa kanava Saimaalta Viipurinlahdelle. Siihen aikaan ei maantiedettä tunnettu yhtä hyvin kuin nykyään ja yrityksen onnistuminen olisi luultavasti romahduttanut Saimaan pintaa useilla metreillä. Onneksi ei tunnettu myöskään räjähdysaineita, joten yritys tyssäsi peruskallion tullessa vastaan. Jäljelle jäi vain Lauritsalaan nykyisinkin nähtävissä oleva Pontuksen kaivanto. Itse asiassa kaivuutöitä oli yritetty jo sata vuotta aiemmin läheisessä paikassa samasta syystä epäonnistuen. Tämä vanhempi kaivanto on kuitenkin jäänyt enimmäkseen unohduksiin, koska sen jäänteet katosivat Saimaan kanavan alle.

Muutamassa muussakin järvenlaskussa on käynyt samoin kuin Saimaalle olisi tapahtunut. Toisaalta useimmat onnistuivat ainakin suurin piirtein hallitusti ja suunnitellusti.


10. Alimmainen Sarvinkijärvi

Suomen ensimmäinen merkittävä järvenlasku tehtiin 1743 Enossa. Talonpoika Lauri Nuutinen toimi puuhamiehenä ja yhdessä avustajan sekä poikiensa kanssa kaivoi reilun kuukauden ajan uutta lasku-uomaa. Kaivanto oli ilmeisesti noin 70 metriä pitkä, 2 metriä leveä ja 4 metriä syvä. Ei mikään turha urakka sen aikaisilla työkaluilla. Kun pato avattiin, kahdeksan kilometriä pitkä järvi tyhjeni täysin leventäen mennessään kaivannon sadan metrin levyiseksi ja toistakymmentä metriä syväksi. Nuutinen sai tempustaan maineen järvenlaskun asiantuntijana ja hänen väitetään laskeneen myöhemmin 14 muutakin järveä. Rahallinen etu ei koitunut hänen toivomansa suuruiseksi, sillä Alimmaisen Sarvinkijärven alta paljastuneesta viljelymaasta käytiin käräjiä hänen elämänsä loppuun asti.


9. Puula

Mikäli kaikki Saimaan järvialtaat lasketaan yhdeksi järveksi, Puula on Suomen kahdeksanneksi suurin järvi. Tämä siitä huolimatta, että se on 2,5 metriä luonnollista korkeuttaan alempana 1854 tapahtuneen laskun seurauksena. Järvenlaskusta tekee poikkeuksellisen se, että samalla laskusuunta muuttui. Aiemmin Puula laski muutaman välissä olleen järven kautta Päijänteeseen ja sieltä Kymijokea pitkin mereen. Järvi laskettiin kaivamalla Kissakosken kanava, johon rakennettiin myöhemmin myös voimalaitos. Nykyinen laskureitti vie vedet Kymijokeen vasta vähän ennen Kouvolaa.


8. Halkjärvi

Somerolla sijaitsevan Halkjärven lasku tapahtui suhteellisen myöhään, vasta 1930-luvulla ja oli vähäinen, metrin verran. Sillä oli kuitenkin merkittävä vaikutus järven tilaan. Veden vähäinen vaihtuvuus aiheutti tilavuuden pienentyessä veden laadun merkittävän heikkenemisen. Järvellä esiintyy säännöllisesti sinilevää ja myös runsaita kalakuolemia on vähähappisuuden takia esiintynyt. Joskus vain käy huono tuuri. Huvittava yksityiskohta muuten on, että Halkjärvellä on vain yksi saari ja se on nimeltään ytimekkäästi Saari. Toisaalta mitä muuta voisi odottaa somerolaisilta, joiden yksitotisuutta kuvaa parhaiten se, että kunnan urheiluseura Someron Esa on saavuttanut parikymmentä SM-mitalia yleisurheilussa – kaikki seiväshypyssä!


7. Kirkkojärvi

Kirkkojärveä ei laskettu viljelysalan lisäämiseksi tai vesivoiman saamiseksi, vaan moottoritien rakentamisen takia. Melkein kahden kilometrin pituinen järvi sattui näet olemaan keskellä Tarvontien linjausta. Järvi kuivatettiin kokonaan laskuojaa syventämällä, mutta siinä onnistuttiin vain osittain. Siihen nimittäin laskee kaksi melko vuolasta jokea, jotka keväisin tuovat paikalle enemmän vettä kuin laskujoki kykenee vetämään. Minkäänlaista rakentamista sinänsä loistavalle liiketonttien paikalle ei voida ajatellakaan. Järven palautusta ennalleen on myös esitetty, mutta ainakin toistaiseksi ilman tulosta.


6. Päijänne

Suomen toiseksi suurin järvi on Päijänne. Tai Inarijärvi. Järvet ovat niin samansuuruisia, että niiden suuruusjärjestys vaihtelee vedenkorkeuden mukaan. Tätä ongelmaa tilastoinnissa ei olisi, mikäli Päijänteen vedenpinta olisi luonnollisella tasollaan 79,5 metrissä eikä nykyisessä 78,3 metrissä. Päijännettä laskettiin 1830-luvulla noin 120 cm perkaamalla sen luusuassa sijaitsevaa Kalkkistenkoskea. Koska lasku oli suhteellisen vähäinen ja siitä on lähes 200 vuotta, eivät jäljet enää ole juurikaan havaittavissa rannoilla. Niinpä useimmat Päijänteen mökkiläiset ovat tuskin tietoisia siitä, että rantasaunassa veden luonnollinen korkeus olisi alalauteiden tasalla.


5. Vuontisjärvi

Enontekiön kirkonkylästä, Ounasjärven rannalla sijaitsevasta Hetasta vajaat parikymmentä kilometriä itään sijaitsee Vuontisjärvi. Vuonna 1861 paikallinen maanviljelijä Rovan-Niku kaivoi tulvavesien tasaamiseksi pienen laskuojan lähelle järven luusuaa. Noin yleisesti ottaen on huono idea, että amatööri kaivaa ojan uuteen paikkaan hiekkaharjun läpi. Jälleen kerran kävi hupsis ja Vuontisjärven pinta laski kuusi metriä. Seuraukset olivat yksinomaan negatiivisia, sillä uutta viljelysmaata ei käytännössä saatu, ainoastaan suota. Vanha laskujoki jäi käytännössä kuivilleen ja uudesta irtosi niin paljon turvetta, että Ounasjoen vesi pysyi sameana kolme vuotta eikä kala noussut jokeen. Ennen kalaisa Vuontisjärvi muuttui niukkasaaliiseksi ja järven rannalla sijainnut nauhamainen kylä havaitsi olevansa kaukana vedestä.


4. Hiisijärvi

Ristijärveläiset isännät päättivät 1746 laskea Hiisijärven pintaa kaivamalla pienen laskuojan. Ensimmäiset viisitoista vuotta menivätkin hyvin, pinta oli laskenut hallitusti. Sitten tuli suuri kevättulva. Samana keväänä ojaa päätettiin hieman syventää helposti kaivettavien hiekkaharjujen kautta. Siis oikeasti, mitä äijät mahtoivat ajatella? Kevättulva ja pehmeää hiekkaa. Jytym. Parin vuorokauden kuluttua koko harju oli tiessään ja Hiisijärven pinta oli laskenut kokonaista 14 metriä. Lienee lajissaan Suomen ennätys. Tulva vyöryi tuhoa tehden muutaman matkalla olleen järven kautta rauhoittuen vasta Oulujärvessä. Hiisijärvi kutistui kymmenesosaan entisestään. Varsinaisen Hiisijärven lisäksi jäljelle jäi kaksi halkaisijaltaan noin kilometrin kokoista järveä ja lukuisia pienempiä lampia.


3. Kaivannon kanava

Kangasalan kirkonkylä sijaitsee kolmen suurehkon järven, Längelmäveden, Roine-Mallasveden ja Vesijärven välissä. Neljäntenä asiaan liittyvä Pälkänevesi sijaitsee idempänä ja Längelmävedestä etelään. Alun alkaen – kirjoitetun historian aikana – Vesijärvi, Längelmävesi ja Pälkänevesi muodostivat yhtenäisen, samalla tasolla olleen vesialtaan. Suurjärvi laski vetensä Roineeseen Längelmävettä ja Vesijärveä yhdistäneestä Sarsansalmesta alkaneen Sarsanvirran kautta.
Vuonna 1604 – ilmeisesti luonnollisista syistä – Pälkänevettä ja Mallasvettä erottanut kannas murtui. Tällöin järvet alkoivat laskea Roineen kanssa samalla tasolla olevaan Mallasveteen ja Sarsanvirta kuivui. Sarsansalmesta tuli Vääksynjoki Vesijärven jäädessä vajaata metriä Längelmävettä ylemmäs. Samalla Pälkäneveden ja Längelmäveden välinen salmi muuttui Iharinkoskeksi ja veden virtaussuunta kääntyi kohti Pälkänevettä. Vesijärven pinta laski pari metriä Längelmäveden kolmisen metriä ja Pälkäneveden viitisen metriä, päätyen Mallasveden kanssa käytännössä samalle tasolle.
Vuonna 1830 Längelmäveden ja Roineen välille rakennettiin reilun sadan metrin pituinen Kaivannon kanava. Pian valmistumisen jälkeen kanavan rakenteet murtuivat ja Längelmäveden vedet murtautuivat Roineeseen. Vedenpinta laski kaksi metriä. Vesijärveen tällä ei ollut vaikutusta, mutta Pälkäneveden ja Längelmäveden välinen Iharinkoski kuivui eikä niiden välillä ole enää yhteyttä.


2. Vuoksen Suvanto

Saimaan laskujoki Vuoksi laski vuoteen 1857 asti Käkisalmen kautta Laatokkaan. Suvanto puolestaan oli järvi, joka laski Kiviniemen kannaksen halki Vuokseen. Laskuoja oli kovin kapea ja Suvanto tulvi keväisin rajusti. Niinpä Suvantoa päätettiin laskea 1818 kaivamalla tulvien helpottamiseksi oja Taipaleen kannaksen läpi suoraan Laatokkaan. Huonostihan siinä kävi. Vesi laski seitsemän metriä ja Kiviniemen kannas jäi kuivilleen. Tosin ei pitkäksi aikaa. Vuonna 1857 Kiviniemen kannas puhkaistiin uudelleen ja Vuoksen pääasiallinen virtaus alkoi kulkea sitä kautta. Eli vanha virtaussuunta Kiviniemessä oli idästä länteen, nyt se olikin lännestä itään.Vanha uoma Käkisalmen kautta jäi käytännössä siihen matkan varrella laskeneiden vesien varaan. Pääasiallinen hyöty Suvannon laskusta koettiin vuosina 1939-40, jolloin Taipaleenjoen taisteluissa joki toimi tehokkaana hidasteena Koukkuniemeen asettuneiden neuvostojoukkojen huollolle.


1. Höytiäinen

Höytiäinen laski alun perin Viinijärven kautta Saimaan järvialtaaseen kuuluvaan Pyhäselkään. Vuonna 1854 alettiin kaivaa Höytiäisen kanavaa suoraan Pyhäselkään. Tarkoituksena oli saada uutta laidun- ja viljelysmaata laskemalla järven pintaa hallitusti. Viiden vuoden urakan jälkeen puhkaistiin myöhemmin Puntarikoskena tunnettuun paikkaan laskupuro, johon oli rakennettu padot. Veden laskeminen oli tarkoitus aloittaa elokuun puolivälissä. Vesi oli kuitenkin huomaamatta syövyttänyt patojen perustuksia siinä määrin, että luukut pettivät jo 3. elokuuta 1859. Paikallisen kansanperinteen mukaan patovahti oli ollut läheisen talon piian kanssa ns. pöpelikössä pyörimässä. Tämä lienee kuitenkin kateellisten panettelua, koska mitään ei ollut tehtävissä veden voiman päästyä valloilleen. Seuraavana päivänä patorakennelmat sortuivat kokonaan. Järven pinnan aleneminen päättyi vasta kahden viikon kuluttua, kun vesimassat olivat syövyttäneet lasku-uoman peruskallioon asti. Karkeasti arvioiden vettä oli siihen mennessä purkautunut kolme kuutiokilometriä, koska järven alkuperäinen pinta-ala oli noin 450 neliökilometriä, uusi noin 300 ja veden pinta laski 7,5 metriä. Keskimäärin vettä on virrannut 2500 kuutiometriä sekunnissa. Määrästä saa jonkinmoisen käsityksen, kun Suomen virtaamaltaan suurimman joen eli Kemijoen keskivirtaama on 556 kuutiometriä sekunnissa ja Vuoksen 540 – siis noin viidesosa Höytiäisen keskimääräisestä purkauksesta. On lisäksi huomioitava, että varmasti valtaosa virtauksesta tapahtui hurjimpien päivien aikana. Ensimmäiset muutamat päivät menivät vielä rauhallisesti, mutta sitten repesi. Pyhäselänkin vesi nousi kaksi metriä.
Vuosi purkauksen jälkeen Puntarikoskea perattiin vielä siten, että vesi laski pari metriä lisää tehden kokonaislaskuksi 9,5 metriä. Maatalouden kannalta lasku oli onnistunut, koska uuden laidun- ja viljelysmaan määrä ja laatu ylittivät odotukset.

16 kommenttia:

RH kirjoitti...

Kiintoisaa! Kartasta ilmakuvia katsoen näkyy vielä jälkiä, Vuontisjärven vanha uoma ainakin.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän Halkjärven rehevyysongelmat johdu lähinnä maanviljelystä. Lähes kaikki Suomen rehevöityneet järvet ovat rehevöityneet maanviljelyn takia. Itämerenkin rehevyydestä valtaosa johtuu maanviljelyksestä.

Ghettomaksaja kirjoitti...

"Itämerenkin rehevyydestä valtaosa johtuu maanviljelyksestä."

Nyt täytyy kyllä tarttua tähän ja todeta, että paskapuhetta. Itämeren rehevyyteen on ylivoimaisena pääsyyllisenä Venäjä ja erityisesti Pietari, joka edelleen laskee osan jätevesistään täysin puhdistamattomina Suomenlahteen. Mietitäänpä hetkinen:

-Missä päin Suomen rannikkoa maanviljelystä on ylivoimaisesti eniten? (vastaus: Pohjanmaalla)
-Missä päin Suomen rannikkoa joet tulvivat pelloille joka helevetin kevät? (vastaus: Pohjanmaalla)

Sitten kun katsotaan Itämeren rehevyystilannetta, niin huomataan kuitenkin ongelman helpottuvan koko ajan mitä edemmäs Suomenlahden perukoilta mennään.

Osaatko Ano selittää?

Muutenkin tuo lannoitteiden aiheuttama muka-huuhtoutuminen vesistöön on aika pitkälti huuhaata. Tuossa on aika iso rinnepelto (melko jyrkässä rinteessä vieläpä, EU-tarkastajien mukaan niin jyrkässä että kyntösuuntakin on heidän päätettävissään) joka toissa keväänä lannoitettiin vain yläosastaan. Ihan vesistön suojelemiseksi. Tulos: lannoitusraja oli sadonkorjuun aikaan selkeästi nähtävissä. Eivät olleet fosfaatit ehtineet huuhtoutua alamäkeen pätkääkään.

Tiedän kyllä että tätä maanviljelyn syyllisyyttä rehevyystilanteeseen perustellaan eräällä tieteellisellä tutkimuksella ja siinä kehitetyllä laskentamallilla. Mallissa sinällään ei ole mitään vikaa, mutta kun sen lähtöparametrit on ravistettu hihasta, niin se tuottaa sitten juuri sen mukaisia tuloksia kuin mitä lähtöoletukset tuottavat. Malli voitaisiin kalibroida tekemällä huuhtoutumisherkkyydestä mittauksia ja korvaamalla nämä Stetson-Harrison-menetelmällä arvotut parametrit oikeilla, mutta tätä ei jostain syystä tehdä. Oletettavasti joko siksi, että a) ei ole rahoitusta tai b) sitten jouduttaisiin myöntämään syyn olevan jossain muualla ja syyttävä sormi olisi pakko kääntää kohti Venäjää. Itse epäilen hieman molempia.

Anonyymi kirjoitti...

Ano, Pohjanlahti on profiililtaan täysin erilainen kuin Suomenlahti. Pohjanlahdelta on suora yhteys Selkämerelle ja Pohjanlahti on suht. syvä. Suomenlahti on eristetty ja matala.
Suomenrannikon rehevyys johtuu lähes yksinomaan Suomen omista päästöistä. Suomenlahden Viron puoleinen rannikko on paljon paremmassa kunnossa kuin Suomen rannikko.

Itämeren syvänteet ovat täysin hapettomia, mutta tämä on luonnollista Itämerelle, koska se on niin voimakkaasti kerrostunut. Rehevöityminen tosin pahentaa syvänteiden hapettomuutta. Toisaalta syvänteiden hapettomuus pahentaa rehevöitymistä, sillä pohjaan sedimentoitunut fosfori (joka on Itämeressä leväkasvun minimitekijä) pääsee liukenemaan hapettomaan veteen ja palautuu ravinnekiertoon.

Anonyymi kirjoitti...

Ano, Venäjä ei pääse rehevöittämään Suomen järviä. Kyllähän on pitävästi todistettu maatalouden forsforipäästöjen ja järvien rehevöitymisen yhteys. Typpipäästöt eivät ole niin merkittäviä, koska syanobakteerit (=sinilevät) pystyvät käyttämään suoraan ilmakehän typpeä.

Jaska Brown kirjoitti...

Ano: Eiköhän Halkjärven rehevyysongelmat johdu lähinnä maanviljelystä. Lähes kaikki Suomen rehevöityneet järvet ovat rehevöityneet maanviljelyn takia. Itämerenkin rehevyydestä valtaosa johtuu maanviljelyksestä.
Mitä Itämereen tulee, niin Ghettomaksaja – paljon kiitoksia - jo ansiokkaasti räjäyttelikin pankkia kommentin suhteen. Mitä Halkjärveen tulee, niin karttaa vilkaisemalla selviää että Suomessa on takuulla kymmenittäin järviä, joiden valuma-alueesta suurempi osa on peltoaukeita. Näin asiaa sen kummemmin tuntematta olettaisin, että varmaan Halkjärveen tulevat saasteet tosiaan ovat maatalouden tuottamia, mutta niiden vaikutus johtunee nimenomaan siitä, että järvessä ei ole riittävästi vettä.

Ano: Hiisjärvi oli jo listassa.

Ano: Ano, Pohjanlahti on profiililtaan täysin erilainen kuin Suomenlahti. Pohjanlahdelta on suora yhteys Selkämerelle ja Pohjanlahti on suht. syvä. Suomenlahti on eristetty ja matala.
Et sitten yhtään viitsi tarkistaa? Pohjanlahden rannikko on hiton matalaa ja sinne laskee niin perkeleesti jokia, joiden varret ovat pelkkää peltoa. No problem. Ja suurinta osaa Pohjanlahtea eristää syvemmästä alueesta Merenkurkku, leveys 70 km ja maksimisyvyys 25 m. Siinä missä Suomenlahtea eristää muusta Itämerestä niin ikään 70 km leveä salmi, maksimisyvyys 100 m. Pelkkä keskisyvyys lienee enemmän kuin Merenkurkun maksimi. Kumma juttu että Suomenlahti puuroutuu, Pohjanlahti ei. Tietysti esim. lämpötila voi olla osaselitys.
Suomenrannikon rehevyys johtuu lähes yksinomaan Suomen omista päästöistä. Suomenlahden Viron puoleinen rannikko on paljon paremmassa kunnossa kuin Suomen rannikko.
Katso karttaa ja kerro sitten, kumman maan rannikolla on enemmän lahdenpohjia ja saaristosokkeloita, jonne lannoitejäämät pääsevät jumiutumaan avomerelle huuhtoutumatta.

Ano: Ano, Venäjä ei pääse rehevöittämään Suomen järviä.
Onneksi näin. Riittää kun se rehevöittää Itämerta.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Topalassu kirjoitti...

Olinko ainoa mies, jolle tuli vastustamaton halu mennä youtubeen etsimään videoita patojen murtumisista? :D

Jaska Brown kirjoitti...

Trolli-ano: Mene pois mun internetistä. Ja mitä tulee faktoihin, katso karttaa. Merenkurkun pohjoispuolelle laskevassa alueessa on kartassa aivan tolkuton määrä keltaista. Sitä kutsutaan pelloksi. Pohjanmaasta Merenkurkun eteläpuoliseen valuma-alueeseen ei kuulu mitään muuta kuin Närpiö, Korsnäs, Laihia ja Maalahti. Jopa Kauhajoen kunta, joka on kymmeniä kilometrejä Merenkurkusta etelään, vuodattaa vetensä Kyrönjoen kautta Merenkurkusta pohjoiseen.

Becker kirjoitti...

Mielenkiintoinen kirjoitus. Pieni yleissivistävä tietoisku on aina paikallaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Noista vesistöjen laskemisista tuli mieleen se juttu, mitä olen kuullut ja lukenut useastakin suunnasta. Eli se, että Kymenlaaksossa suunniteltiin sodan aikana ja ehkä sen jälkeenkin useammankin joen kulkusuunnan muuttamista räjäytyksillä sopivissa paikoissa, että saataisiin hyökkääjällle luonnollisia etenemisesteitä. Liekö ihan puhdas tornari, vai liekö hänellä todellisuuspohjaa?

Jaska Brown kirjoitti...

Yrjöperskeles: En nyt ehdi tonkia lähdeteoksia, mutta kaksi hataraa muistikuvaani sanovat että
1) kyllä suunniteltiin
2) talvisodassa Saimaan kanavan kautta tulvitettiin vettä peltoaukeille panssarien kulkua estämään.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kai ole Päätalon ystävä? Otsikko toi mieleen Kalle Päätalon.

AnttiT kirjoitti...

Osaisiko joku kertoa tyhmälle.. jos järvenlasku osoittautuu totaalisen negatiiviseksi tapahtumaksi (kuten ilmeisesti esim. Vuontisjärven tapauksessa), onko jotakin syytä miksi asiaa ei voisi myöhemmin korjata riittävällä määrällä maansiirtokoneita, padonrakennustarvikkeita ja sateisia vuosia? Olisiko liian kallista vai muuten mahdotonta?

Jaska Brown kirjoitti...

Ano: Onnittelut Päätalo-viittauksen havaitsemisesta. Kalle oli suurmies. En ole kuin muutaman kirjan lukenut, mutta aion kahlata Iijoki-sarjan loput osat läpi heti kun jään eläkkeelle...

AnttiT: Sen aikaisella tekniikalla olisi varmaan ollut aika mahdoton urakka. Nykypäivänä ei luulisi olevan iso homma, mutta luonto on jo tehnyt tehtävänsä valtaamalla vanhan järvenpohjan. Ja ennen muuta useimmissa tapauksissa asutus sekä muu infrastruktuuri on todennäköisesti siirtynyt sadan vuoden aikana vanhan vedenpinnan tason alapuolelle.