Poliisi antoi äskettäin tiedotteen julkisuuteen:
Lukuisia seksuaalirikoksia käsittävä asiakokonaisuus syyteharkintaan Jyväskylässä
Keski-Suomen poliisilla on kuluvan syksyn aikana ollut tutkittavana lukuisia seksuaalirikoksia käsittävä asiakokonaisuus, joka siirtyy syyteharkintaan tänään. Ulkomaalaistaustaisen 19-vuotiaan miehen epäillään painostaneen 17-vuotiasta tyttöystäväänsä harrastamaan seksiä miehen omien maanmiesten kanssa.
Syyteharkintaan asia siirtyy kaikkiaan yhdentoista 18 - 53 vuotiaan miehen osalta. Uhrin poikaystävän osalta epäillään törkeää paritusta, laitonta uhkausta ja pahoinpitelyä. Mies oli esitutkinnan aikana vangittuna, mutta sittemmin Keski-Suomen käräjäoikeus on hänet vapauttanut.
Muiden epäiltyjen osalta nimikkeet vaihtelevat. Osaa epäillään seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta, osaa pakottamisesta sukupuoliyhteyteen. Kolmea heistä epäillään myös paritusrikoksesta.
Yksityiskohtaisempi tiedottaminen ei asian luonteesta johtuen ole mahdollista. Asiaa tullaan käsittelemään suljetuin ovin, mutta käräjäoikeus antanee asiasta aikanaan julkisen selosteen.
Leipätekstin lihavoinnit bloginpitäjän jäljiltä.
Törmäsin uutiseen ensimmäisen kerran sivustolla, jossa lihavoidut sanat oli poistettu/korvattu ilmaisulla, josta ei rikollisten taustoja voinut päätellä. Siis ei voinut päätellä, jos päässä olisi vähemmän kuin kaksi aivosolua. Tunnettu tosiasia on, että jos tekijät ovat muslimeja tai mustaihoisia, yleensä taustaa ei kerrota. Suomalaisuus mainitaan kyllä erikseen. Samaten pystyi päättelemään, että uhri on mitä ilmeisimmin ollut suomalainen. Linja asioissa on selkeä: jos rikollinen on suomalainen tai uhri ulkomaalainen, tämä yleensä kerrotaan. Jos päinvastoin, niin yleensä jätetään kertomatta.
Poliisin alkuperäisen tiedotteen julkaisivat käytännössä sellaisenaan pikaisella googlettamisella ainakin seuraavat mediat: Iltalehti, Ilta-Sanomat, Aamulehti ja Savon Sanomat. Pointsit heille.
Sen sijaan muutamaan mediaan voi aina luottaa: sana ulkomaalaistaustainen oli poistettu ja maanmiehet häivytetty neutraaliksi ilmaisuksi Uudessa Suomessa, Helsingin Sanomissa ja jopa paikkakunnan omassa lehdessä Keskisuomalaisessa. Näiden lehtien toimituksille haluan lähettää terveisiä: en pyyhi persettäni julkaisuillanne koska en halua paskani likaantuvan.
Vähän parempaan suoritukseen ylsi MTV3, jossa ulkomaalaistaustainen oli säilytetty, mutta maanmiehen tilalla luki häveliäästi tuttava. Nolo moka sattui jollekin medialle (en osoita sormella Uutta Suomea, koska en ole varma muistikuvastani), jossa ulkomaalaistaustainen oli poistettu mutta maanmiehet olivat vahingossa jääneet jäljelle. Sherlock Holmesia ei tarvittu selvittämään mistä oli kyse. Virhe on sittemmin ilmeisesti korjattu, koska en hakemallakaan enää löytänyt tuollaista sanamuotoa mistään.
Uhrin kansallisuudesta ei ole kerrottu mitään, mutta kaikki käytettävissä olevet tiedot viittaavat siihen että kyseessä on suomalainen. Tämä ei ole mikään yllätys – tiettyjen etnis-uskonnollisten ryhmien harjoittama Child grooming on tuttu käsite kaikille jotka tuntevat lastensuojelualan ammattilaisia. Tumma ja tulinen muutamaa vuotta vanhempi ihastus antaa teinitytölle huomiota, voittaa luottamuksen ja sitten pyhä kolminaisuus uhkailu/kiristys/lahjonta hoitaa loput ja likka on kohta koko heimon panopuuna. Tästä kun ei voi nuoria tyttöjä varoittaa näyttämällä uutisia vastaavista tapauksista, ettei joutuisi rasistin kirjoihin. Kun soppaan vielä lisätään koulun mokuttajaopettajien suorittama monikulttuurisuuteen indoktrinointi, niin katastrofi odottaa vain tapahtumistaan. Ja katastrofista uutisoi suomalainen media, jossa vastuulliset toimijat kykenee keskimääräinen sirkkelisahurikin laskemaan yhden käden sormin.
Mutta mitenkäs tämmöisistä tapahtumista sitten uutisoidaan eri tilanteissa? Tässäkin uutisessa on kolme osapuolta eli uhri, rikollinen ja asiakkaat. Kun jokaisella on kaksi vaihtoehtoa akselilla suomalainen (tai muusta sivistyneestä kansakunnasta lähtöisin oleva) / kunniakansalainen (humanitaarinen muslimimaahanmuuttaja), voidaan helposti laskea että on olemassa 2 x 2 x 2 = 8 eri kombinaatiovaihtoehtoa. Millä tavalla vaikka Hesari uutisoisi minkäkin vaihtoehdon toteutuessa? No niin siellä toimituksessa, copypaste esiin vastaisen varalle:
1. Uhri suomalainen, rikollinen suomalainen, asiakkaat suomalaisia:
Törkeä alaikäisen hyväksikäyttöliiga paljastui
Suomalaisen 19-vuotiaan miehen epäillään painostaneen 17-vuotiasta tyttöystäväänsä harrastamaan seksiä yhdentoista 18 - 53 vuotiaan miehen kanssa. …
Suomalaisen miehen seksinhimossa ei vaikuta olevan minkäänlaista rajoitusta tai häpeän tunnetta. Jopa alaikäisiä ollaan valmiita käyttämään oman tyydytyksen välikappaleena heti tilanteen tarjoutuessa. ...
2. Uhri mamu, rikollinen mamu, asiakkaat mamuja:
Surullinen hyväksikäyttötapaus Jyväskylässä
Ulkomaalaistaustaisen 19-vuotiaan miehen epäillään painostaneen niin ikään ulkomaalaistaustaista 17-vuotiasta tyttöystäväänsä harrastamaan seksiä yhdentoista 18 - 53 vuotiaan maanmiehensä kanssa. …
Maahanmuuttajaväestön keskuudessa esiintyy edelleen valitettavaa epätietoisuutta suomalaisesta lainsäädännöstä. Kulttuurieroista johtuvissa tapauksissa voitaisiin hyvin soveltaa kaikkien osapuolten niin hyväksyessä sharia-lain mukaista sovittelua. ...
3. Uhri mamu, rikollinen mamu, asiakkaat suomalaisia:
Suomalaisten seksirengas hyväksikäytti alaikäistä
Ulkomaalaistaustaisen 19-vuotiaan miehen epäillään painostaneen 17-vuotiasta niin ikään ulkomaalaistaustaista tyttöystäväänsä harrastamaan seksiä yhdentoista 18 - 53 vuotiaan suomalaismiehen kanssa. ...
Maahanmuuttajaväestön taloudellinen ahdinko johtaa joskus epätoivoisiin tekoihin. Monet kantaväestön edustajat ovat valmiita hyväksikäyttämään toisten alistettua asemaa. ...
4. Uhri suomalainen, rikollinen suomalainen, asiakkaat mamuja:
Poikaystävä hyväksikäytti alaikäistä
Suomalaisen 19-vuotiaan miehen epäillään painostaneen 17-vuotiasta tyttöystäväänsä harrastamaan seksiä yhdentoista ulkomaalaistaustaisen 18 - 53 vuotiaan miehen kanssa. …
Häikäilemättömästi toiminut suomalaispariskunta käytti hyväkseen ulkomaalaisten vähäistä lainsäädännön tuntemusta houkutellessaan heitä rikolliseen toimintaan. ...
5. Uhri mamu, rikollinen suomalainen, asiakkaat mamuja:
Törkeä seksuaalinen hyväksikäyttötapaus Jyväskylässä
Suomalaisen 19-vuotiaan miehen epäillään painostaneen 17-vuotiasta ulkomaalaistaustaista tyttöystäväänsä harrastamaan seksiä yhdentoista 18 - 53 vuotiaan miehen kanssa. …
Rikollinen ei ole ainoastaan tyytynyt tuhoamaan vihaamansa erirotuisen tytön elämää, vaan houkutellut myös hänen maanmiehiään laittomiin ja oman kulttuurinsa tuomitsemiin tekoihin. ...
6. Uhri suomalainen, rikollinen mamu, asiakkaat suomalaisia:
Miehet hyväksikäyttivät alaikäistä
19-vuotiaan miehen epäillään painostaneen 17-vuotiasta tyttöystäväänsä harrastamaan seksiä yhdentoista 18 - 53 vuotiaan suomalaismiehen kanssa. …
On törkeää, että suomalaismiehet ovat valmiita maksamaan seksistä, mikä taas houkuttaa vaikeassa tilanteessa olevan maahanmuuttajan uhraamaan jopa oman rakkaansa. ...
7. Uhri mamu, rikollinen suomalainen, asiakkaat suomalaisia:
Törkeä rasistinen hyväksikäyttötapaus Jyväskylässä
Suomalaisen 19-vuotiaan miehen epäillään painostaneen 17-vuotiasta ulkomaalaistaustaista tyttöystäväänsä harrastamaan seksiä yhdentoista 18 - 53 vuotiaan suomalaismiehen kanssa. …
Rasististen tekojen lisääntyminen tuo mukanaan tällaisia törkeitä hyväksikäyttötapauksia. Peruskouluun olisi ehdottomasti saatava yhdeksi oppiaineeksi ihmisoikeudet tällaisten tekojen ennaltaehkäisemiseksi ja suvaitsemattoman väestönosan kasvattamiseksi. ...
8. Uhri suomalainen, rikollinen mamu, asiakkaat mamuja:
Miehen epäillään painostaneen alaikäistä tyttöystäväänsä seksiin useiden miesten kanssa
19-vuotiaan miehen epäillään painostaneen 17-vuotiasta tyttöystäväänsä harrastamaan seksiä yhdentoista 18 - 53 vuotiaan miehen kanssa. ...
Yksityiskohtaisempi tiedottaminen ei asian luonteesta johtuen ole mahdollista.
Pietari Suuren reinkarnaatio, Pohjois-Korea ja NATO-optio
3 tuntia sitten
16 kommenttia:
Median olisi kerrottava rehellisesti tekijöiden ja uhrien etniset taustat kaikissa tapauksissa.
Tällöin kenties ennakkoluulot hälvenevät.
Melko lailla kohdalleenhan tuo uutisanalysointi meni. Olen kyllä hieman eri mieltä Tomin kanssa, sillä tietyt rikostyypit kasautuvat tiettyjen kansakuntien edustajille, ja niistä uutisoiminen ei hälvennä ennakkoluuloja, vaan saa yksinkertaisesti huomaamaan, etteivät ennakkoluulot ehkä ennakkoluuloja olekaan. Lauseessa "median olisi kerrottava rehellisesti tekijöiden ja uhrien etniset taustat kaikissa tapauksissa" olen Tomin kanssa täysin samaa mieltä.
Kun itse olen ns. lastensuojelualan ammattilainen, voisin todeta, että tätä "child groomingia" on kyllä meilläkin olemassa, joskaan ei onneksi yhtä paljon kuin jossain muualla. Hankaluus näissä tapauksissa on se, että pakottamisen ja vapaaehtoisuuden rajaa on kovin vaikea todistaa oikeudessa, varsinkin kun rikoksentekijän puolella on yleensä enemmän todistajia kuin rikoksen uhrin puolella.
Suosittelisin henkilökohtaisesti, että nuoret tytöt miettisivät kolmekin kertaa sitä, kenen mukaan lähtevät.
Ykä, voit olla oikeassa, että osa rikoksista kasautuu tietyille ryhmille.
Kuitenkaan salailussa ei ole mitään hyvää, se vain rapauttaa ihmisten luottamusta mediaan entisestään.
"Kuitenkaan salailussa ei ole mitään hyvää, se vain rapauttaa ihmisten luottamusta mediaan entisestään."
Tomi, tästä olen kanssasi aivan samaa mieltä.
Tomi ja Ykä ovat samaa mieltä! Että mun piti vielä tääkin päivä nähdä...
Itse olen muuten Tomia tiukempi tässä asiassa. Etnisen taustan kertominen ei ole näkemykseni mukaan oikeutettua tietyissä tapauksissa. Esimerkiksi jos parintuhannen asukkaan paikkakunnalla sattuneessa tapauksessa kerrottaisiin kyseessä olleen "24-vuotias kiribatilainen". Poikkeuksellisen harvinaisten ryhmien, joissa tunnistaminen henkilön tarkkuudella onnistuisi heti, tulisi mainita vain että ulkomaalainen/taustainen.
Mitä tuohon nuorten tyttöjen miettimiseen tulee, niin vaikea on miettiä kun on aina kerrottu monikulttuurisuuden olevan ihqua ja kaikkien ihmisten olevan pohjimmiltaan samanlaisia. Omille tytöille teen kyllä asian selväksi - aluksi kertomalla ja kun ikää kertyy, niin "yksittäistapauksia" esittelemällä. Löytyy sekä netistä että omasta tuttavapiiristä.
Ruotsi on loistava esimerkki siitä miten nuo Jaskan mallit toimivat käytännössä. Eipä sen puoleen, ainahan niitä löytyy, jotka uskovat mediaan sokeasti ja mieluummin poliittisesti korrektilla tavalla.
Oottako huomanneet miten mm.TV3:n uutisissa on hiljalleen alettu nostaa profiilia mm. Persujen suhteen. Ja mannermaalla riehuvat natsisitiset oikeistojärjestöt joista mielellään mainitaan.
Alkaa meinaan kovasti haista Bonnierilta, joka kyseisen kanavan omistaa. Ruotsissa Bonnier omistaa mm. Expressenin, Dagens Nyheterin ja TV4:n, jossa pyritään mainitsemaan Sverigedemokraateista jotain negatiivista joka lähetyksessä. Mm. rajusti vasemmalle kallella olevan EXPO:n toimittaja sai hiljakkoin varsin huomattavan rahapalkinnon Bonnierilta. Pakostakin tulee mieleen, että kyllä täällä Suomessakin alkaa varmaan meidänkin mediassa kuulua omistajan, siis Bonnierin ääni.
Tassa suomalaista suvaitsevaisuutta ja sananvapautta
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012121016428474_uu.shtml
Kaveri vastasi kysymykseen ”mitä mieltä olet itsenäisyydestä”, etta "”Lapsellista, epämääristä ja yliampuvaa hössötystä”."
Tassa Aamulehden juttu tapauksesta:
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194782278469/artikkeli/il+ramzin+mielipide+itsenaisyydesta+poiki+nettivihaa+ja+tappouhkauksen.html
Rasismista päästäisiin eroon aika yksinkertaisesti sillä, että tällaisissa tapauksissa noudatettaisiin Singaporen käytäntöä: Kasvokuvat ja nimet lehteen.
Täällä seksuaalirikoksista epäiltyjen kuvat laitetaan julki. En tiedä mitä tämä tekee syyttömien oikeusturvalle, Tosin ketään ei käytännössä ikinä todeta syyttömäksi mistään rikoksesta, mikä nostaa välillä vähän palan kurkkuun.
Kompromissi voisi olla se, että kun tapaus on oikeudessa käsitelty ja tuomio lainvoimainen, niin kuvat ja täydet nimet julki herkemmin kuin nykyisin. Yhteisö voi sitten keskenään miettiä miten näihin yksilöihin pitäisi suhtautua. En toivo, mutta en myöskään kauheasti olisi pahoillani, jos kaverit saisivat sukkasaippuaa sen verran että tajuaisivat itse lähteä maasta tällaisen jutun jälkeen.
Uskoisin että se poistaisi rasismin käytännössä kokonaan. Nyt kun mitään ei tehdä, eikä mitään voi tehdä, ja koetaan että kukaan ei puutu, niin syntyy paranoidi tunne, että media ja oikeuslaitos "suojelevat" ja suorastaan puolustavat näitä rikollisia.
Korostan siis, että uskoakseni iso osa koetusta ulkomaalaisten vaarallisuudesta ja taipumuksesta rikoksiin, johtuu juuri tästä uutisoinnin krypto-pseudo-kielestä. Jos sitä ei olisi, ihmisillä olisi realistisempi kuva ilmiöstä. Koska tämä koettu (ja todellinen) tarve "dekoodata" uutiset synnyttää sellaisen kognitiivisen biasin niin että ajattelu on ikäänkuin herkistynyt havaitsemaan näitä mamujen tekemiä kupruja.
Tomi, maailmassa on maita joissa tuollaisen sanomisesta voi joutua vankilaan. Ei sillä, että hyväksyisin uhkailua.
TM, minä taas en pidä kuvien julkaisusta. Yleensäkin suhtaudun vihamielisesti omankädenoikeuteen.
Omankädenoikeutta ei tule sallia missään oloissa, ainoastaan itsepuolustus tulee olla rajoitetusti (voimaa ei käytetä enempää kuin tarpeen) sallittua.
TM, entä sitten, että ko. sanoista joutuisi joissain maissa linnaan. Ei se tee suomalaisia yhtään suvaitsevaisempia.
Lisätään vielä omankädenoikeudesta minulle tulee mieleen lapualaiset muiluttajat ja etelävaltiolaiset lynkkaajat.
Jos tiedonsaantia pitää rajoittaa koska pelätään omankädenoikeutta, niin vika on oikeusjärjestelmän muissa osissa.
Minä vastustan omankädenoikeutta, mutta näissä jutuissa se ehkäisisi rasismia.
Tm: Kompromissi voisi olla se, että kun tapaus on oikeudessa käsitelty ja tuomio lainvoimainen, niin kuvat ja täydet nimet julki herkemmin kuin nykyisin. Yhteisö voi sitten keskenään miettiä miten näihin yksilöihin pitäisi suhtautua. En toivo, mutta en myöskään kauheasti olisi pahoillani, jos kaverit saisivat sukkasaippuaa sen verran että tajuaisivat itse lähteä maasta tällaisen jutun jälkeen.
Tässä tuli oleellinen tiivistetyssä muodossa.
Oman käden oikeus taas tulee väistämättä esiin silloin, kun oikeusjärjestelmä koetaan epäoikeudenmukaiseksi. Sukulaismies meni vuosia sitten väliin huligaanien ryöstäessä mummoa. Sai oikeudessa tuomion hätävarjelun liiottelusta. Tuli salista ulos nyrkkejään hieroen ja myhäili tyytyväisenä että "oli muuten joka markan arvoista".
OT: Jaska mitas mielta olet tapauksesta Lewis Korir? Pitaisiko hanelle antaa Suomen edustusoikeus?
Pahat kielet puhuvat, etta SUL on torpannut Koririn hakemukset tahallaan.
SUL:n tuella Korir olisi saanut kansalaisuuden ja edustusoikeuden nopeasti.
OT-Tomi: En käsitä mitä tekemistä SUL:lla voi olla kansalaisuuden myöntämisen kanssa. Ei sillä ole mitään valtaa tämmöisiin tapauksiin.
Sen sijaan SUL on toiminut väärin antaessaan Korirille luvan kilpailla SM-kisoissa. Edustusoikeus kansallisissa mestaruuskisoissa tulisi olla vain maan kansalaisilla. Turun Urheiluliitto on toiminut moraalisesti väärin Kalevan Maljaa metsästäessään, kun on hankkinut ulkopuolisia vahvistuksia. Olin kerrankin iloinen, kun joku hesalaisjoukkue voitti mestaruuden jossakin lajissa, onnea HKV! Ainoastaan pesäpallomestaruuden menosta Helsinkiin voisin olla tyytyväisempi, se olisi niille ihan oikein ;-P .
Siihen en osaa ottaa kantaa pitäisikö Koririn saada kansalaisuus. Jos saa, niin tervetuloa SM-kisoihin ja Suomi-paitaan - olettaen että aikoo oikeasti integroitua Suomeen eikä arvokisoihin pääsy ole ainoa kriteeri. Sivumennen sanoen, Korir oli ykköslajissaan kympillä maailmantilastossa tänä vuonna sijalla 81, joten MM-tason menestystä ei ole odotettavissa lähiaikoina.
Muuten Korir on ihmisenä sekä kuulemani että kokemani mukaan OK. Kuten on myös aiemmin Suomea edustanut ex-kenialainen Wilson Kirwa, jonka kirjoittamasta afrikkalaisten satujen kirjasta lapsetkin tykkäsivät. Mutta vastakkainen esimerkkikin samasta maasta löytyy, urheilu-uransa jälkeen valitettavasti Suomen kansalaisuuden saanut tuplamaailmanmestari Billy Koncellah.
Jaska, Kirwa ja Hämäläinen saivat kansalaisuudet varsin nopeasti ja SUL tuki ja auttoi heidän hakemuksissaan.
Lähetä kommentti