Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kotirouvan paljastukset

Iloisen perhetapahtuman sattuessa Suomi pohjoismaisena hyvinvointivaltiona on hoitanut lapsiperheen asiat erinomaiseen kuntoon. Vanhempainetuudet, äitiyspakkaus ja neuvolatoiminta ovat taanneet meille maailman terveimmät lapset.

Yleensä reilu kuukausi ennen laskettua aikaa tuleva äiti jää äitiysvapaalle, jonka kestoaika on tätä nykyä 105 arkipäivää eli noin neljä kuukautta. Isääkään ei ole unohdettu, koska hän voi lapsen syntymän jälkeen pitää enintään 18 arkipäivän pituisen isyysloman, jonka voi myös jakaa osiin. Isyyslomaa ei tarvitse pitää äitiysvapaan aikana, vaan sen voi myös siirtää kokonaan tai osittain vanhempainrahakaudelle. Vanhempainrahakauden ero äitiysvapaaseen on, että sillä voi olla kumpi tahansa vanhemmista. Yleensä kyseessä on äiti, jolloin eroa ei huomaa edes maksettavassa rahasummassa. Vanhempainrahan kestoaika on 158 arkipäivää eli lapsi on noin yhdeksän kuukauden ikäinen sen päättyessä.

Tämän jälkeen, mikäli lapsi ei mene perheen ulkopuoliseen hoitoon, voi saada kotihoidon tukea aina siihen asti, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta – tosin tästä aiotaan nyt hallitusohjelmassa leikata. Sen voi kyllä todeta, että leikattavaa ei ole paljon. Siinä missä äitiys- ja vanhempainvapaalla saa rahaa kohtuullisen hyvin työtuloihin suhteutettuna, kotihoidon tuki on pikkuhiluja. Rahaa tulee 327,46 euroa kuukaudessa yhdestä lapsesta, muista sisaruksista saa vähän lisää. Pienituloinen perhe saa hieman enemmän hoitolisää.

Vanhempainrahakautta voi halutessaan jatkaa isäkuukaudella. Tällöin isän on käytettävä vanhempainrahasta vähintään 12 viimeistä arkipäivää, jolloin hän voi halutessaan käyttää enintään 24 lisäpäivää. Isäkuukauden voi halutessaan siirtää siten, että sen on oltava pidetty siihen mennessä, kun vanhempainrahakauden loppumisesta on kulunut 180 kalenteripäivää. Myös nuo 12 viimeistä arkipäivää voi siirtää, jolloin isäkuukauden pituudeksi tulee maksimissaan 36 päivää. Ehtona isäkuukauden siirtämiselle on aikarajan lisäksi se, että lapsi ei ole ollut kodin ulkopuolisessa hoidossa vanhempainrahakauden loppumisen jälkeen.

No niin. Nyt kun käsitteet on tehty selväksi, voi käydä asiaan.

Tuli nimittäin testattua ihan käytännössä, miten se semmoinen isäkuukausi oikein toimii ja vietettyä muutama viikko kotirouvana. Oman työtilanteen takia olisi ollut varsin hankalaa jäädä isäkuukaudelle suoraan vanhempainrahakauden lopussa. Alkuperäinen suunnitelma oli, että Salli pitää vanhempainrahakauden loppuun (pl. ne 12 viimeistä arkipäivää) ja on sen jälkeen muutaman viikon hoitovapaalla, jonka jälkeen minä jään isäkuukaudelle. Paperisota oli hoidettu jo kuntoon niin Kelan kuin työpaikankin puolesta. Toisin kuitenkin kävi. Pian päätösten tultua selvisi, että työmaalle oli tulossa akuutti tilanne juuri silloin, kun isäkuukausi oli suunniteltu ja jatkuisi vielä jonkin aikaa sen jälkeenkin. Jos joku luulee olevansa korvaamaton, niin tyrkätköön etusormen järveen, vetäköön pois ja katsokoon millainen kuoppa jäi. Nyt olisi kuitenkin työpaikalle ilmeisesti jäänyt Jaskan kokoinen monttu, jos olisin viettänyt kyseiseen aikaan isäkuukautta. No, ymmärsin kyllä tilanteen ja kun Salli sai omat asiansa järjestymään, niin hänen hoitovapaataan jatkettiin suunniteltua pidempään ja oma isäkuukauteni siirrettiin miltei viimeiseen mahdolliseen ajankohtaan. Kiitokset Kelalle erinomaisen joustavasta toiminnasta.

Kuu oli kiertänyt muutaman kerran syklinsä, kun isäkuukausi sitten alkoi. Vahdinvaihto, Salli töihin ja Jaska hellapoliisiksi. Ilmoitin etukäteen, että isäkuukauden aikana minä sitten pyöritän huushollin, Sallin ei tarvitse puuttua – hänellä puolestaan oli omalla työmaallaan rankka vaihe heti alkuun. Sanoin että hoidan lapset, laitan ruuat, pesen pyykit, käyn kaupassa ja siivoan. Ynnä viihdytän vaimoa.

Tässä vaiheessa lienee syytä selventää normaalia kotitöiden jakoa. Huusholli Brownissa on näet selvät systeemit, se on havaittu toimivimmaksi (huomaa superlatiivi, en sanonut että välttämättä toimivaksi, ainoastaan toimivimmaksi). Jako ei ole missään asiassa sataprosenttinen, mutta vähintään 90-prosenttinen.
Sallin duunit: pyykinpesu, siivous, tiskaus.
Jaskan duunit: kauppareissut, polttopuut, talon huoltotoimenpiteet.
Yhteiset duunit: ruuanlaitto (n. 2/3 Jaska, 1/3 Salli), lastenhoito.

Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.

Salli pakkasi työromppeensa ja lähti tienaamaan leipää perheelle jättäen Jaskan vaikeroimaan kotipiiakseen. Illansuussa palattuaan hänen ensimmäinen kysymyksensä oli No, joko on tullut ikävä töihin. Vastasin että ei todellakaan. Sama kysymys toistui sitten melkein joka päivä, aina samalla vastauksella.
vä, aina samalla vastauksella. Seuraava kysymys oli, miten päivä oli sujunut. Taas vastaus olisi ollut joka kerta lähes sama, mutta vähitellen aloin jättää siitä pois rutiininomaiset piirteet. Mikäli kertoo pelkästään nämä rutiinit, vastaus on seuraava:
- tehtiin aamutoimet eli vaihdettiin vaatteet, syötiin ja syötettiin, pestiin hampaat
- aamupäivällä sään salliessa ulkoiltiin tai jos ei sallinut, leikittiin ja pelattiin, ehkä katsottiin lastenohjelmia nuorimmaista lukuun ottamatta
- syötiin päiväruoka (ml. raportti siitä kuinka hyvin oli maistunut)
- pienimmäinen päiväunille, joiden aikana sai leikkiä ja lukea rauhassa ilman että Tasmanian tuholainen pyöri jaloissa; olipa isälläkin ehkä vajaa tunti heilua netsinä netissä
- herättyä välipala (raportti siitä mikä oli menuu)
- ruuanlaittoa, että päivällinen olisi valmiina perheen pään tullessa kotiin
Ilta kuluikin sitten lasten leikeissä ja tiettyinä iltoina koulupäivän päätyttyä vanhempien lasten harrastuksiin ja niistä pois kuskatessa. Sitten hyvissä ajoin lapset z ja vanhemmatkin parin tunnin päästä. Aamulla kello soi normaalisti kuudelta, paitsi että nahkakantinen vekkari yleensä ehti ensin. Salli vähemmän herkkäunisena jatkoi hirsien sahailua kellonsoittoon asti allekirjoittaneen pompatessa vaipanvaihtoon.

Harvat rutiinit pysyivät samana kuin normaalielämässä, oikeastaan ainoastaan talon huoltohommat. Normaalistikin omiin hommiini kuuluvat kauppareissut vaativat aiempaa tarkempaa suunnittelua, koska ne toteutuivat harvemmin. Tavallisesti ne tulee hoidettua yleensä työmatkan yhteydessä, mutta nyt työmaa oli koti. Näin ollen kauppareissuista valtaosa hoitui niinä iltoina, kun lapsia vei harrastuksiin; harvemmin viitsi Huitsinnevadan kirkolle erikseen lähteä. Ja jos jotain pientä unohtui, Salli toi sitten tullessaan. Ruuanlaitto rävähti kokonaan omalle vastuulle, muutos siinä oli ainoastaan määrällinen. Pieni harmituksen aihe oli se, että suunnitelma useista uusista kokeiluista ei toteutunut oman saamattomuuden takia, taisin vain kerran testata jotain uutta. Muuten homma toimi periaatteella:
-Iiisäää, meillä on hirveä nääälkäää!
-Vai hirveä nälkä. Sepäs sattui sopivasti, olen juuri laittamassa hirveää ruokaa.


Sallin vastuulla normaalitilanteessa olevat työt iskivät sitten itselleni ja mielestäni suoriuduin niistä kohtalaisesti. Pientä narinaa asiassa toki kuului. Mutta toisaalta, miksi hitossa viitsisin suoristella lasten kamppeet ennen kuivaustelineeseen laittamista, ehtivät ne kuivua joka tapauksessa ennen seuraavan päivän pesusatsia. Imurointi sujui samalla tehokkaalla tavalla josta jo aikoinaan äiti kehui. Totesi silloin että olen todella hyvä imuroija, koska minulta menee saman alan imurointiin vain kolmasosa siitä ajasta mikä hänellä. Salli päätyi täsmälleen samaan palautteeseen kuin anoppivainaansa. Tehokkuudesta tuli viisi tähteä, mutta laatu jäi yhteen, uudelleenkoulutuksen jälkeen kahteen tähteen. Tiskauksesta tuli samat arvosanat – huushollin tiskikone oli sopivasti sanonut sopparinsa irti ja olin sitä mieltä, että uuden hankkimisella ei ole mitään kiirettä, kyllä tässä joutaa käsinkin tiskaamaan kun kerran kotona olen. Sivumennen sanoen, miksi hitossa lautasten alapuolikin pitäisi tiskata, en ole tähän mennessä tavannut ketään joka söisi siltä puolelta?
Lumityötkin menivät siinä sivussa, vaikka täytyy myöntää että käytin pari kertaa sitä tosimiehen konstia eli tuunasin tiskikoneesta lumilingon. Jaa mitenkö? No, kun vaimo tuli töistä, niin iskin sille lapion kouraan.

Normitöiden lisäksi minulla oli työlista. Älkääkä femakot hieroko käsiänne vahingoniloisena, kyllä se oli ihan itse laatimani. Se sisälsi noin kolmekymmentä normaalista poikkeavaa työtehtävää saunan pesusta pakastimen sulattamiseen. Tarkoitus oli, että joka arkipäivä saa yhden homman tehtyä ja viivattua listalta yli. Aika hyvin toimikin. Suosittelen menetelmää kaikille, joilla on aikomus ”tehdä tämä ja tuo sitten kun on aikaa”. Yksi tylsä homma päivässä menee siinä sivussa. Ainoa, mikä jäi tekemättä, oli paperiarkistojen siivous. Asiaa tarkemmin ajateltuani päädyin siihen, että jos jotain virallista proopuskaa vuodelta 1997 joskus vielä tarvitsee, niin sieltähän se löytyy pinosta. Jos eläkkeelle jäämiseen mennessä en ole johonkin laatikkoon puuttunut, niin sitten poltan sen kokossa. Olettaen että dementia ei ole yltynyt siinä vaiheessa niin pahaksi, että ryhtyisin sittenkin käymään arkistoja läpi. Tai sitten halu jättää kaikki paperit perikunnan kiusaksi.
Lopputulema oli onnistunut, vaikka itse sanonkin. Lasten vaatekaapit olivat tiptop isäkuukauden päättyessä – no, pinkat eivät ehkä olisi läpäisseet armeijan tarkistusta, mutta kaikki oli siellä missä pitikin ja huusholli muutenkin paremmassa järjestyksessä kuin kertaakaan sitten muuton.
On kyllä myönnettävä, että pitkä päivä ilman aikuista seuraa alkoi saada minut puhumaan itsekseni jopa vaippaa vaihtaessa:
-Herrrrranjumala, MITÄ SIELTÄ OIKEIN TULEE!!! Sieltä tulee KAKKA!

Viikot tuntuivat menevän yhdessä hujauksessa. Kun isäkuukauden viimeinen virallinen päivä oli ohi, Salli kysyi taas töistä tullessaan että joko on tullut ikävä. Vastasin, että jos olisi mahdollista, jäisin tältä istumalta hoitovapaalle kolmivuotissynttäreihin asti eli ihan tappiin. Oli toki joukossa ollut huonompiakin päiviä, jos oli ollut levoton yö (tätä nykyä ”kahdesti yössä” tarkoittaa joko vessakeikkoja tai lasten heräämisiä), aikainen herätys eli oma väsymys ja ainakin yhdellä riiviöllä känkkäränkkäpäivä. Mutta kokonaisuus oli selvästi plussan puolella. Suosittelen kokeilemaan. Eikä lapsillekaan tainnut kovin pahoja traumoja jäädä ja jos jäikin, niin saavat luvan puhua niistä tarkemmin sitten parinkymmenen vuoden kuluttua kallonkutistajansa kanssa. Ensimmäinen työpäivä osui siten, että Sallilla oli vapaapäivä. Kotiin palattuani minulle kerrottiin, että oli tainnut nuorimmaisella olla ikävä – oli kuulemma koko päivän hokenut vain, että ”iä iä iä”.

Hallitus on nyt suuressa viisaudessaan leikkaamassa vanhempainetuuksia, ensimmäisenä tappolistalla on kotihoidon tuki 2-3 –vuotiailta. Haloo, voisi vähän taas miettiä mitkä ovat seurannaisvaikutukset. Suurin osa näistä lapsista päätyy kunnalliseen hoitopaikkaan ja sen kustannukset ovat taas huomattavasti kalliimmat kuin kotihoidon tuki. Ja sitten voi myös miettiä mihin se kotihoidon tuki menee – se palaa takaisin kansantalouteen. Sillä rahalla ostetaan ruokaa, vaatteita ynnä muuta vastaavaa. Kyseinen valuutta kiertää tässä maassa. Jos leikkauskohteita etsitään, niin pitäisi ensin arvioida onko leikattavan asian vaikutus todelliseen kansantalouteen plusmiinus nolla. Jos lapsiperheiltä leikataan, vähenevät liikevaihto- ym veroista saatavat tulot hoitomenojen kasvaessa samalla siten, että pahimmassa tapauksessa leikkauksesta tulee jopa persnettoa. Esimerkiksi kehitysyhteistyöhön käytettävät valtion rahat ovat lähes sataprosenttisesti pois Suomesta, noin vertailukohdan ottaakseni. Ei lastenhoidon tukea käytetä juurikaan vääriin kohteisiin. No, kyllä minä tiedän pari tapausta joissa isä otti sen viikon isyysloman ja jätti lapsen äidin hoiviin. Toinen isä lähti Kanarialle ja toinen metsästysreissulle. Tiedoksi että molemmat liitot päättyivät muutaman vuoden sisällä eroon.

Jos lapsiperheiden etuisuuksilla tehdään politiikkaa, niin tehtäköön sitä sitten yhteiskunnallisen vakauttamisen ja hyödyn merkeissä. Joka ainoa historian esimerkki osoittaa, että vakaa perheyksikkö tuottaa paremmat tulokset. Siksi kannatankin esitystä, että isäkuukauden ehtoja tulee muuttaa siten, että siihen ovat oikeutettuja vain avioparit. Tämä kannustaisi luomaan kiinteitä perhesiteitä. Ylipäätään en ole koskaan ymmärtänyt näitä muutoksia, joilla avoliittojen asemaa on muutettu jatkuvasti lähemmäs avioliittoa. Jos haluaa avioparien oikeudet, niin se on helppoa. Maistraatti vihkii virka-aikoina parin viikon varoitusajalla eikä maksa mitään. Jos taas haluaa elää ilman avioliiton velvollisuuksia, saa elää myös ilman sen oikeuksia.

3 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Täällä kerrotaan että lapset voivat paremmin, kun isovanhemmat hoitavat heitä lastentarhojen sijaan. Helppo uskoa. Vaikka en halua syylistää niitä, jotka tarhassa lapsensa säilyttävät, tyydyn vain muistuttamaan, että kyse on arvoista. Kaikkiin niihin asioihin, joita pitää tärkeänä, ihminen järjestää riittävästi aikaa. Niin se vaan menee.

Jaska Brown kirjoitti...

Aikaa joo, mutta joskus on taloudesta kysymys. Tai sitten siitä että ei ole huolehtimaan kykeneviä isovanhempia joko näiden omien töiden tai korkean iän takia, mitkä ovatkin sekä omalla kohdallani että omilla lapsilla olleet syinä.

Anonyymi kirjoitti...

"...lapset voivat paremmin, kun isovanhemmat hoitavat heitä lastentarhojen sijaan"

Tähän pitää kommentoida että riippuu vähän tilanteesta.

Jos isovanhemmat ovat henkilöitä joilla on mahdollinen alkoholiongelma ja tykkäävät humalapäissään lasten läsnäollessa itkeskellä menetettyjä sukulaisia tai lapsuuden traumoja, voi se vaikuttaa lapseen negatiivisesti.

Lisäksi jos lapsella ei ole samanikäisiä sisaruksia tai yleensäkkään sisaruksia, voi toisten lapsien seuran puuttuminen aiheuttaa myöhemmällä iällä ilmeneviä puutteita sosialisissa taidoissa. Kuten esimerkiksi kouluun mennessä.

Muutoin tuossa isovanhempien luona asumisessa on kyllä hyvätkin puolensa, mutta ei voi ihan suoraan yleistää.

Ja kyllä, näkökannat liittyvät osittain omiin kokemuksiin...