Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


perjantai 25. kesäkuuta 2010

Välihuomautus automatkaajille

Tylsiä pitkiä ajomatkoja on tapana virkistää erinäisillä peleillä. Kehittelin tuossa muutama päivä sitten pelin, jota Salli B:n kanssa kokeilimme ja toimivaksi totesimme. Kelpaa viihdykkeeksi kaikille 7-99 -vuotiaille.

Pelaajia on vähintään kaksi, periaatteessa ylärajaa pelaajien määrälle ei ole mutta kuusi lienee järkevä maksimi. Jokainen peliin osallistuva valitsee yhden automerkin. Valinta tehdään pelaajien ikäjärjestyksessä nuorimmasta vanhimpaan eikä pelaaja saa valita samaa automerkkiä, joka on jo kerran valittu.

Sitten jäädään odottamaan. Kun vastaan tulee ensimmäistä kertaa jokin valituista automerkeistä, kyseisen merkin valinnut saa pisteen. Tällöin kyseinen merkki jää pelistä pois.

Pisteen saanut pelaaja valitsee itselleen uuden automerkin. Rajoitus on, että pelaaja ei voi saada pistettä sellaisesta autosta, joka on ollut näkyvissä hänen valitessaan uuden merkin. Muut pelaajat voivat tietysti saada pisteitä vastaantulevista autoista samana aikana. Samaa merkkiä ei siis voida valita uudelleen eikä pelaaja voi vaihtaa valitsemaansa merkkiä.

Otetaan esimerkki. Olkoon pelissä mukana vaikkapa henkilöt A, B ja C. A valitsee Audin, B Bentleyn ja C Cadillacin (tosipelissä ainakin kaksi viimeistä olisivat huonoja valintoja...).
Oletetaan, että ensimmäisenä näistä vastaan tulee Bentley. Tällöin B saa pisteen ja valitsee uuden merkin, sanotaan vaikkapa BMW:n. A:n merkki on edelleen Audi ja C:n Cadillac, B:n merkiksi on vaihtunut BMW. Kun seuraavaksi tulee vastaan jokin näistä merkeistä, saa merkin valinnut taas pisteen ja valitsee uuden merkin.
Oletetaan, että seuraavaksi vastaan tulee Cadillac, jolloin C saa pisteen. C valitsee uudeksi merkiksi Chryslerin, joka tuleekin seuraavaksi. C saa toisen pisteen ja valitsee uudeksi merkikseen Chevroletin. Tällöin pistetilanne on A 0, B 1 ja C 2 pistettä. Seuraava piste tulee, kun vastaan tulee Audi, BMW tai Chevrolet, jotka ovat viimeksi valitut merkit.

Peli voidaan sopia päättyväksi joko tiettyyn pistemäärään tai sitten tiettyyn maastonkohtaan, esimerkiksi mökkitielle kääntymiseen.

4 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Saisiko valita merkin "Tuntematon"? Jos olisin vielä tuomarinakin voittaisin varmasti! :) Hyvää juhannusta!

Jaska Brown kirjoitti...

Samoin! Pelin sääntöihin pitää tehdä lisäys, että automerkki pitää itse tunnistaa ja muiden hyväksyä... Tuntematon voisi muuten olla hyvä "jokeri", siitä saisi pisteen jos kukaan ei tunnista merkkiä.

Anonyymi kirjoitti...

Oot seurannut kolinaa panuhuoneesta blogia, mitä mieltä olet siitä?

Jaska Brown kirjoitti...

Ano, kun Panu kirjoittaa aiheesta jossa hän on asiantuntija (vaikkapa Irlannin kirjallisuudesta), niin lukija sivistyy kummasti. Jos taas hän kirjoittaa aiheesta josta ei mitään tiedä (vaikkapa jalkapallosta), hän löytää mielenkiintoisen näkökulman ja teksti on rehevää.