Monta jänistä lenkissä

Pikkulapsena kuulin pyöräilyn Ranskan ympäriajosta ja olin ymmälläni. En tajunnut, miten se olisi mahdollinen. Ranskaahan ympäröi monesta kohtaa meri ja eivät kai pyöräilijät rantavedessä voisi ajaa?
Vanhennuttuani joskaan en välttämättä viisastuttuani huomasin lapsen mielessä ymmärtäneeni asian liian kirjaimellisesti. Tosin osan syystä vieritän kyllä kääntäjän niskoille, sillä Tour de France tarkoittaisi ennemminkin Ranskan kiertoajelua, joka antaa vähemmän maata ympäröivän mielikuvan.
Olin kuitenkin jo ehtinyt ajatella, että eihän merenrantavaltion ympäri voi oikeasti ajaa, vaan ainoastaan sisämaavaltiot voi kiertää. Vasta myöhemmin tajusin, että tämäkään ei ole aivan täsmällinen jaottelu. Kaikkia sisämaavaltiotakaan ei voi periaatteessa kiertää maantieajoneuvolla, mikäli niiden ympäri ei kulje yhtenäistä tietä. Lauttayhteyksiä ei lasketa. Tämä samalla saattaa karsia erinäisiä sisämaavaltioita kierrettävien joukosta, mikäli esimerkiksi leveän joen yli ei ole siltaa, ainoastaan lautta. Eli rehelliseksi ympäriajoksi lasketaan vain tilanne, jossa kyetään koko ajan kulkemaan samalla ajoneuvolla.
Toisaalta voi merenrantavaltionkin kiertää, mikäli sopivaan paikkaan on rakennettu silta. Ensimmäisen kerran tämä tuli mahdolliseksi 1973, kun Bosporinsalmen ympäri rakennettiin silta. Tällöin Bulgaria ja Romania jäivät Mustanmeren ympäri kiertävään lenkkiin. Myöhemmin lenkkiin liittyivät myös itsenäistyneet Ukraina ja Georgia. Tanskan salmien yli menevän siltaketjun täydennyttyä Juutinrauman sillalla 2000 merenrantavaltioista kierros tuli mahdolliseksi tehdä myös Suomen, Puolan, Liettuan, Latvian ja Viron ympäri.

Tästä tuli oivallus: kuinka pitkä ajomatka kertyisi Suomen ympäri? Vaatisihan keikka Pohjois-Norjan, Ruotsin, Tanskan, Saksan, Puolan, Valko-Venäjän ja Venäjän kautta ajamisen. Tämä olisi varmaan ainakin Euroopan pisin kiertomatka, ehkä jopa maailman pisin.
Ei muuta kuin mittaamaan Google Mapsista. Mapsiin ei käsittääksen suoraan saa kiertomatkaa, mutta ”pakottamalla” se onnistuu. Ensin otetaan kierrettävän maan läheltä jokin maantie, jonka kautta reitti varmasti kulkee. Siitä otetaan hyvin lyhyt, vain parinkymmenen metrin mittainen tienpätkä reitin lähtö- ja päätepisteiksi. Näiden välille asetetaan välipiste, joka vedetään vastakkaiselle puolelle kierrettävää maata (käytännössä tämä toimii muutamassa vaiheessa, jolloin zoomataan karttaa aina suuremmaksi sitä mukaa kun välipistettä vedetään kauemmas). Koska Maps hakee ajo-ohjeita, ei reittiä, löytyy sopivasta kohdasta vastakkaiselta puolelta aina sellainen kilometrin-parin mittainen pätkä, johon välipisteen asettamalla reitistä tulee rengas eikä edestakainen matka. Usein tämä reitti kulkee kuitenkin kierrettävän maan kautta tai lauttayhteydellä. Esimerkiksi Suomen ympäriajossa otin alkuperäisen pätkän Pohjois-Norjasta ja venytin välipisteen Puolaan, jolloin Maps ohjasi lännessä Kilpisjärven kautta, etelässä lautalla Ruotsista Saksaan ja idässä Tallinnan kautta Suomen läpi Karigasniemelle. Tällöin piti lisätä välipiste Kiirunaan, jolloin Suomi tuli kierrettyä lännessä, Fynin saarelle Tanskaan, jolloin mentiin siltoja pitkin eikä lautalla sekä Pietarin lähelle, jolloin Maps ohjasi edelleen kulkemaan Suomen kautta. Lisäreittipiste Murmanskin lähelle, jolloin kuljettiin edelleen Suomen alueen läpi Sevettijärven kautta. Viimeinen silaus tuli hoidettua laittamalla vielä yksi välipiste Tenojoen pohjoispuolelle. Lopulliseksi reitiksi Suomen ympäri tuli 6998 km. Lyhyempikin reitti saattaa löytyä, sillä Maps etsii nopeinta, ei lyhyintä reittiä. Erot ovat kuitenkin varmasti aika pienet.

Ilmeistä oli, että ainakaan Euroopasta ei Suomen voittajaa löytyisi. Tämä reitti kiersi samalla Viron, Latvian ja Liettuan, joille reitit olisivat luonnollisesti lyhyemmät koska niiden tapauksissa voisi oikaista Tornion kautta Haaparantaan ilman Norjan kierrosta. Entä sitten Puola, sillä reitti Suomen ympäri kiersi Puolan kautta. Kompensoisiko Puolan eteläpuolitse kiertäminen Lapissa tehtävän oikaisun? Ei kompensoinut, sillä matkaa kertyi 6007 km.

Euroopan varsinaisista sisämaavaltioista ei Suomen tai edes Puolan haastajaa löydy. Pisin kierto on Euroopan suurimman sisämaavaltion Valko-Venäjän ympäri, 2584 km. Tosin reitin ajamista ei tätä nykyä voi suositella, koska siinä on kuljettava Ukrainan ja Venäjän rintamalinjan yli, kuten muutamassa muussakin myöhemmin esiteltävässä reitissä.

Palataan hetkeksi takaisin pyöräilyyn, jonka Ranskan ympäriajosta ajatus lähti. Kaksi muuta suurta ympäriajoa ovat Italian ja Espanjan ympäriajot, jotka eivät ymmärrettävistä syistä ole tällä menetelmällä mahdollisia. Nämä kolme ovat omaa luokkaansa, mutta ehkä neljänneksi suurin on Ranskan ympäriajoa edeltävä ja usein testipenkkinä siihen toimiva Sveitsin ympäriajo. Todellinen Sveitsin ympäriajo olisi sitten 1428 km.

Kaikkein lyhin ympäriajo on tietysti Vatikaanin ympäriajo, 4,4 km.

Tosin jos enklaavit hyväksytään, niin Belgialle kuuluu Baarle-Hertogin kaupungissa useita alueita Hollannin sisällä, joista osan sisällä sijaitsee Hollannin alueita. Luultavasti lyhin kierros on 0,8 kilometrin mittainen.

Toisen eksklaavin ympäri tosin pääsee vain 0,6 kilometrillä, mutta saa sakot sillä osa reitistä on pyörätietä. Autolla lyhin reitti tämän eksklaavin ympäri olisi 1,0 kilometriä. Tässä pitää muistaa kiertää vastapäivään, sillä ainakin Mapsin mukaan itärajan tien myötäpäivään kiertävä Molenstraatin kaista on enklaavin sisällä, kun taas vastapäivään kiertävä kaista sen ulkopuolella. Tosin silloin reitti pitenee väkisinkin, koska pohjoispuolta rajaava tie olisi 50 metrin pätkältä vastapäivään kiertäen yksisuuntainen väärään suuntaan, jolloin kyseinen pätkä pitäisi kiertää 140 metriä pitkää reittiä myöten.

Jotkin Euroopan pikkuvaltioista sijaitsevat vuoristossa ja reitti niiden ympäri on suhteettoman pitkä maiden kokoon nähden. Andorran pinta-ala on 468 neliökilometriä, mutta reitillä on mittaa 405 kilometriä.

Vertailun vuoksi Luxemburg on yli viisi kertaa Andorran kokoinen, mutta sen ympäri pääsee vain 334 kilometrillä.

Suhteellisesti vielä pidempi reitti kiertää 160-neliökilometrisen Liechtensteinin ympäri, 285 km. Koska tässä verrataan pituuksia ja pinta-aloja, on yhdenmukaistuksen takia korotettava pituus toiseen potenssiin. Ilman tätä operaatiota Liechtensteinin suhdeluku olisi vain 1,78 ja Vatikaanin 10, vaikka kartoista näkee Vatikaanin kierroksen kulkevan maan rajoja nuollen kun taas Liechtensteinin kierros kulkee vaikka kuinka kaukaa idästä. Toiseen korotuksen jälkeen Liechtensteinin suhdeluvuksi tulee 508, Vatikaanin 44. Vertailun vuoksi Andorran tulos on 350, Sveitsin 49, Luxemburgin 43, Valko-Venäjän 32, Puolan 115 ja Suomen 145.

Bosporinsalmen sillan ansiosta pääsee kiertämään Romanian ympäri. Jostain syystä Kertsinsalmen ylitykseen Maps tarjoaa lauttaa eikä Krimin siltaa kuten tietysti Bulgarian kierrossakin. Pelänneekö Google Ukrainan iskun tuhoavan sillan juuri sopivasti? Reitti on pakotettu sillalle, jolloin matkaa kertyy 5319 km ja suhdeluvuksi tulee 119.

Vähän pienempään lenkkiin jää Bulgaria, 5132 km, mutta alaltaan pienempänä sen suhdeluku on 238.

Myös Ukrainan ympäri pääsee Istanbulin kautta. Matka on maan kokoon nähden edellisiin nähden yllättävän lyhyt, vain 6095 km. Suhdeluku on näin ollen niinkin pieni kuin 62.

Neljäs Bosporinsalmen sillan lenkkiin jäävä maa on Georgia. Siinä lyhin Mapsin tarjoama reitti sisältää lauttamatkan Tonavan yli, joten on kierrettävä hieman ylävirtaan ensimmäiselle sillalle, jolloin matkaksi tulee 5620 km. Maan pienuuden vuoksi suhdeluvuksi tulee lähes Liechtensteinin lukemaan yltävä 453.

Palataan tässä välissä hetkeksi takaisin ja katsotaan, miten Virolle käy. Matka jää lukemaan 4906 km, mutta maan pienuuden vuoksi suhdeluvuksi tulee 532 eli Viron ympäri kiertäminen on suhteellisesti vielä rajumpi kierros kuin Liechtensteinin kierto.

Seuraavaksi siirrytään muihin maanosiin. Amerikassa on vain kaksi sisämaavaltiota, joista Bolivian kierros on niukasti Suomea pidempi, 7085 km, suhdeluku 46.

Toinen sisämaavaltio on Paraguay, jonka ympäri kiertävä reitti näyttää lähes Bolivian kierroksen mittaiselta, mutta on vain vähän yli puolet siitä eli 3817 km, suhdelukukin vain 36.

Afrikassa törmätään sitten odotettavissa olevaan ongelmaan: ei ole teitä tai jos on, niin eipä ole siltoja. Esimerkiksi Sudanista ei pääse Egyptiin eikä Libyaan, joten Tsadin ympäri ei pysty kiertämään. Myöskään Tsadista ei pääse Libyaan, joten myös Niger jää kiertämättä. Nämä kaksi ovatkin ainoat sisämaavaltiot, joiden ympäri ei pysty kiertämään. Keski-Afrikan kierros ei onnistu ilman hurjaa kiertoreittiä, koska Kongojoki ja sen sivujoki Ubangi leikkaavat Kongon halki Keski-Afrikan rajalta Atlantille siten, että ainut silta on Matadissa vasta noin sata kilometriä ennen valtamerta. Myös Etelä-Sudanin kierros on tehtävä Matadin sillan kautta, sillä Keski-Afrikan ja Kongon dt:n rajan yli ei Ubangin jälkeen ole ainuttakaan tieyhteyttä.

Tsad ja Niger olisivat vahvoja ehdokkaita Afrikan pisimmäksi kierrokseksi, mutta nyt titteli näyttää aluksi menevän Malille, 9132 km, suhdeluku 67.

Keski-Afrikkaa kiertäessä täytyy lauttojen välttämiseksi kiertää lännessä kaukaa Kamerunin kautta ja etelässä vielä kauempaa Sambian rajaa nuollen. Tällöinkin Maps väittää reitiltä löytyvän kolme lauttaa, mutta satelliittikuva paljastaa kyseessä olevan ohjelmointivirhe – paikoilla ei ole edes jokea, vaan tien mallinnuksessa on jostain syystä katko vaikka se kartassa jatkuukin. Matkaa tulee näiden kiertojen takia peräti 12545 km, suhdeluvuksi 245.

Etelä-Sudanin kierros kulkee teiden ja siltojen puutteen takia suurelta osin samaa reittiä kuin edellinen. Luulisi että nyt voisi vähän oikaista Keski-Afrikan pääkaupunki Banguin kautta, mutta kun ei onnistu siksi, että Banguista ei ole lautatonta tieyhteyteyttä Kongojoen pohjoispuolitse suoraan Matadin sillalle, vaan kierros on tehtävä edelleen Kamerunin kautta. Eteläpuolella on tietysti kierrettävä samaa reittiä ja lisäksi Etelä-Sudanin ympäri. Niinpä matkaksi tulee hurjat 14147 km ja suhdeluvuksi 311.

Kaksi muutakin Suomea pidempää kierrosta Afrikasta löytyy, niistä pidempi on Etiopia, 8154 km, suhdeluku 60.

Lyhyempi on Sambia, jonka ympäri kulkevasta reitistä Maps väittää sen sisältävän lauttamatkan, mutta satelliittikuva paljastaa siihen ilmestyneen sillan. Matkaa kertyy 7370 km, suhdeluku Tanganjikajärven kiertämisestä huolimatta vain 72.

Burundin ympäri joutuu myös kiertämään Tanganjikan, reitillä on sama Mapsin lautaksi väittämä silta. Matkaa tulee 2696 km, suhdeluku maisemareitin takia peräti 261.

Aasiassa tulee ongelmia etäisyysmittauksissa. Kiinan vaatimuksesta sen rajoilla on reitit sotkettu sekamelskaksi noin kilometrin etäisyydeltä. Maps kieltäytyy mittaamasta yhtäkään reittiä Kiinan rajan yli. Lähes kaikki kiertoretket Aasiassa taas kulkevat Kiinan kautta. Niinpä mittaukset piti tehdä kahdessa osassa. Tai yhdessä tapauksessa kolmessa, sillä Maps ei suostu kulkemaan myöskään Intian ja Pakistanin rajan yli.
Maailman suurin sisämaavaltio on Kazakstan, joten voisi olettaa että pisin reitti on sen ympäri. Se kuitenkin häviää sekä Etelä-Sudanille että niukasti myös Keski-Afrikalle, sillä reitti kulkee Kaspianmeren kierrosta huolimatta yllättävän ympyränmuotoisesti läheltä maan rajoja tuloksella 12346 km, suhdeluku vaatimaton 56.

Aasiassa on kolme Suomen kiertoa pidempää reittiä. Uzbekistan ja Afganistan eivät aivan Suomen lukemiin yllä, koska Kaspianmerta ei tarvitse kiertää. Turkmenistan jää myös niukasti, vaikka Kaspianmeri onkin kierrettävä. Vähemmän yllättävästi listalle pääsee Mongolia, matka 9219 km, suhdeluku 54.

Kolmas Suomen kiertoa pidempi on koko vertailun toiseksi pisin eli Nepalin kierto, 10574 km. Suhdeluku on koko vertailun suurin, 760.

Erikseen on mainittava Bhutan, joka vastaa kooltaan suunnilleen Hämettä ja Keski-Suomea yhteenlaskettuna. Sen ympäri kiertäminen vaatii silti 5274 km ajon, suhdeluku lähes sama kuin Nepalilla eli 724.

Ja lopuksi: mikä on lenkki, jonka sisään jää mahdollisimman monta valtiota? Periaatteessa olisi mahdollista sisällyttää lenkkiin kaikki Euroopan, Aasian ja Afrikan sisämaavaltiot (ynnä Tanskan ja Istanbulin siltojen tuomat lisämaat), mutta jo aiemmin mainittu Kongon ja Ubungin siltojen puute yhdessä Egyptin ja Sudanin rajalta puuttuvan yhteyden kanssa estää tämän jo osittain. Suezin kanava ei muodosta estettä, koska sen yli on useampikin silta. Niinpä Länsi-Afrikan maiden ympäri voisi kiertää, mutta esteeksi tulee heti Egyptin ja Libyan raja, jonka yli pääsee vain yhtä tietä pitkin. Niinpä on tyydyttävä kiertämään ”vain” kaikki Euroopan ja Aasian mahdolliset valtiot. Maps ei edelleenkään salli Kiinan rajan ylitystä eikä myöskään Intian ja Pakistanin rajan ylitystä, joten matka on mitattava kolmessa eri pätkässä. Lenkkiin jää 36 valtiota ja tulos on hurjat 34702 km.

Uusinta: Et voi tulla rajan taa

Lukijalle: Uusitaan lukupaketti, jossa otsikoita klikkaamalla tekemistä riittää. Kyllä on kummallisia mutkia ollut rajassa, jos kohta on niitä nykyisessäkin väliaikaisessa rajassa:

Vuonna 1920 Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä solmittiin Tarton rauha. Se vahvisti maiden väliseksi rajaksi Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän keisarikunnan välisen rajan, poikkeuksena Petsamo. Aiemmin maastossa lähes merkityksetön rajalinja muuttui nopeasti esteeksi, jonka ylipääsemättömyyttä kuvaa parhaiten Sleepy Sleepersin versio Matin ja Tepon kappaleesta Et voi tulla rajan taa.

Rajaan jäi monia erikoisia kohtia, joista varmasti tunnetuin on Hyrsylän mutka. Neljän kilometrin levyisen kannaksen muuhun Suomeen liittämän rajanmutkan alueella asui parituhatta asukasta. Alueen eteläisimmän kylän Hyrsylän länsinaapuri oli Neuvostoliitto. Kylästä piti kulkea toistakymmentä kilometriä päästäkseen kannakselle. Hyrsylän mutka kuului alun perin Salmin pitäjään, koska matka kirkonkylälle oli lyhyempi kuin Suojärvelle olisi ollut. Siis autonomian aikana, kun rajasta ei tarvinnut välittää. Mutka kiertämällä Suojärvi olisi ollut lähempänä. Kunnollista tietä Suojärvelle ei ollut ja itsenäistymisen jälkeen vanha tieyhteys Salmiin katkesi. Maantie Suojärvelle valmistui 1926 ja Hyrsylän mutka siirtyi Salmin pitäjästä Suojärven pitäjään 1931.

Hyrsylän lisäksi Tarton rauhan rajaan jäi monta muutakin omituista, mutta vähemmän tunnettua kohtaa. Tässä likainen tusina:

12. Juurikkajärven niemenkärjet
Hyrsylän mutkan "kurkussa" sijaitsee Juurikkajärvi, jota pitkin rajalinja etenee. Järvestä pistää esiin kaksi niemenkärkeä, jotka halkaisisivat muuten suoran rajalinjan. Näistä kärjistä suuremman ja itäisemmän kohdalle rajaan on tehty noin sadan metrin suuruinen mutka, joten niemi on Suomen aluetta. Mutta pienempi ja läntisempi ei; sen kohdalla raja kulkee suoraan leikaten noin 40 m pitkän ja 20 m leveän alueen pois Suomen puolelta.

11. Kalastajasaarento
Kalastajasaarentoa erottaa muusta Petsamosta ensin Maattivuono, sitten Pummanginvuono. Näiden välissä on Pummanginniemen pullistuma. Raja kulki molempia kannaksia pitkin ja jätti molemmille maille melkoisen kapean kaistaleen kuljettavaksi. Maattivuonon kohdalla Suomelle jäi neljän kilometrin ja Neuvostoliitolle kilometrin levyinen käytävä, Pummanginvuonon kohdalla vastaavat matkat olivat kapeimmillaan noin kilometri Suomella ja 300 metriä Neuvostoliitolla. Aivan Kalastajasaarennon pohjoisosassa oli jaettu Vaitolahden kylä. Maantieyhteyttä ei ollut, liikenne hoitui meritse. Talvisodan lähestyessä NL uhitteli Vaitolahdessakin. Erään talon emäntä avasi marraskuun lopun aamulla ulko-oven ja hätkähti, kun muutaman metrin päässä tuoreessa poterossa häntä tervehti iloisesti Puna-armeijan sotilas. Edelleen silti omalla puolellaan - raja kulki kolmen metrin päässä ulko-ovesta. Talvisodan jälkeen Suomi joutui luovuttamaan Kalastajasaarennon osansa Neuvostoliitolle, jotta Leningradin asukkaat uskaltaisivat nukkua yönsä rauhassa.

10. Kangas-Väärä
Lieksassa sijaitsevan hauskannimisen järven kohdalla ei ole vaivauduttu tekemään rajaan pientä mutkaa. Nyt se halkaisee järven siten, että se leikkaa järveä pitkin noin 140 metrin matkan. Tämä jättää järvestä Venäjän puolelle leveimmillään 20-metrisen kaistaleen. Jos haluaa sulan maan aikana päästä rajan kohdalla järven toiselta puolelta toiselle, on Suomen puolella kierrettävä yli kaksi kilometriä. Pieni mutka rajaan siten, että järvi olisi jätetty Suomen puolelle, niin matka olisi 150 metriä. Sama ongelma on Kuhmossa Maaselänjärven kohdalla, kuten myös Ilomantsin Kumpulammella. Kuhmossa Rajalammen kohdalla pulma on ratkaistu rakentamalla Suomen puolelle pengerpolku. Toisaalta on rajalla myös paikka, jossa sama tilanne on toisinpäin; venäläisillä rajavartijoilla on pitkä kiertomatka.

9. Pirttijärvi
Suomussalmella on tehty toisin kuin edellisissä tapauksissa; Pirttijärvi on jätetty kokonaan Suomen puolelle. Raja tekee järven rantoja pitkin hauskan 700 metrin pituisen ja 200 metrin levyisen koukkauksen.

8. Mainila
Rajajoki tekee jyrkän mutkan Suomeen päin, jolloin mutkan kärjessä oleva Mainilan kylä jää kolmelta puolelta Suomen ympäröimäksi. Kylä itse on selvästi maastosta erottuvalla harjanteella. Neuvostoliitto väitti Suomen ampuneen Mainilaan tykistöllä 26.11.1939 ja käytti tätä talvisodan aloittamisen tekosyynä. Minua on aina vaivannut se, että kukaan ei ole kiinnittänyt huomiota kiihkeyteen, jolla Neuvostoliiton nootti tuli. Suomen puolen tähystystornista havaittiin tykin ja kranaatinheittimien laukauksia NL:n puolella klo 14.30-15.05. (Nootissa kellonajaksi mainittiin 15.45.) Molotov jätti nootin Suomen suurlähettiläälle klo 19.30. Lasketaanpa hetki, miten uskottava NL:n väittämä oli. Noin neljä tuntia laukauksista nootin jättämiseen. Tässä ajassa piti siis tapahtua seuraavat asiat:
1) tehdä havainnot tykkitulesta ja sen seurauksista (NL:n mukaan neljä kaatunutta ja yhdeksän haavoittunutta
2) kirjoittaa raportti tapahtumasta
3) lähettää tiedot Moskovaan sen aikaisin viestintävälinein
4) hälyttää asiasta vastaavat henkilöt (vähintään Molotov, luultavasti tämän tason päätöksissä Stalin itse)
5) tehdä poliittinen päätös reagointitavasta
6) sanella ja kirjoittaa nootti
7) kääntää se diplomatian viralliselle kielelle ranskaksi (tästä en ole varma, voi olla että nootti jätettiin vain venäjänkielisenä)
8) kirjoittaa se kirjoituskoneella useana kappaleena
9) antaa Molotovin kuskata nootti Suomen suurlähetystöön, jonne varmaan piti myöskin etukäteisvaroitusantaa, koska virka-aika oli jo ohi.
Kuulostaako uskottavalta, että neuvostobyrokratia kykenisi tähän vain neljässä tunnissa? Jo pelkkä tekninen suorittaminen ilman poliittista päätöksentekoa silloisen viestintä- ja konttoriteknologian huomioiden olisi siinä ja siinä, vaikka tapahtumaan olisi etukäteen valmistauduttu. Kirsikkana kakussa on vielä se, että päivä oli sunnuntai, jolloin operaation uskoisi toimivan vielä hitaammin. Vai olisiko niin, että nootti oli jo valmiiksi kirjoitettu ja kävi vielä nolo moka siinä, että laukaukset ammuttiin väärään aikaan?

7. Jyväjärven suorakulmio
Paanajärvestä joitakin kilometrejä etelään Sallan-Kuusamon alueella raja tekee suorakulmion muotoisen, sivuiltaan noin kilometrin suuruisen mutkan Venäjän puolelle. Mutkan tarkoitus on ilmeisesti ollut se, että muutoin se olisi halkaissut pienen järven, joka nyt jäi kokonaisuudessaan Suomen puolelle.

6. Pesäsalmi
Ilomantsin pohjoisosassa Kartitsanjärveä ja Siikalampea yhdistää Pesäsalmi, jossa raja kulkee salmen itärannalla leikaten sieltä Suomen puolelle vajaat 300 metriä pitkän, reilun kymmenen metrin levyisen kaistaleen.

5. Petsamo
Kun Suomi sai Tarton rauhassa 1920 vihdoinkin korvauksen 1864 luovutetusta Siestarjoen alueesta, Jäämeren käytäväksi valikoitui luonnollisista syistä Petsamo. Sen itäraja piti määrittää täysin tiettömään korpeen suoraksi linjaksi. Ainoat merkkipaalut olivat Korvatunturilla ja Pummanginvuonon läheisyydessä, matkaa niiden välillä oli yli 200 kilometriä. Rajan mittaus ja merkintä annettiin suomalaiselle maanmittauksen huippuasiantuntijalle. Valtiot sopivat, että Korvatunturilta aloitetaan ja vedetään suoraa linjaa tähtäimessä Pummangin paalu. Siten, että tähtäys saa mennä pieleen enintään 200 metriä puolelle tai toiselle. Jos poikkeama olisi enemmän, koko merkintä menisi uusiksi. Lopputulos oli, että Pummangissa linja poikkesi paalusta 180 metriä - itään eli Neuvostoliiton puolelle... Ammattimies on ammattimies.

4. Mahakas
Bumeranginmuotoisen järven kohdalla Kuhmossa suoraan kulkeva raja leikkaa Venäjän puolelta Suomelle niemenkärjestä vajaa 70 metriä pitkän ja alle 10 metrin levyisen kaistaleen. Matkaa järven yli Suomen puoleiselle rannalle on noin 150 metriä.

3. Rajajoen suu
Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän rajana oli eteläosassa 85 km pituinen Rajajoki koko matkaltaan aina vuoteen 1864 asti. Tuolloin rajan kulkua oikaistiin alajuoksulta siten, että joen tekemä parin kilometrin silmukka etelään jäi Venäjän puolelle. Syynä ei ollut rajan tekemä mutka, vaan se että mutkassa sijaitsi Siestarjoen asetehdas. Korvaukseksi tästä tsaari lupasi Suomelle käytävän Jäämerelle, mutta tämä toteutui vasta 1920. Rajan kulkuun jäi kuitenkin juuri ennen merta erikoinen yksityiskohta. Palattuaan eteläiseltä mutkaltaan Rajajoki muuttui jälleen rajajoeksi viimeisen puolen kilometrin matkalta. Paitsi että viimeiset sata metriä se virtasi Suomen puolella. Raja ylitti joen siten, että Suomen alueelle jäi joen eteläpuolelta noin sadan metrin pituinen ja leveimmillään vähän yli viisikymmenmetrinen kaistale hiekkasärkkää.

2. Hujalanmutka
Jokainen tuntee Hyrsylän mutkan, mutta kuka on kuullut Hujalanmutkasta? Melkein samanmuotoinen, mutta pienempi ja reilusti etelämpänä. Kahden ja puolen kilometrin mittainen mutka oli asumatonta metsä- ja suomaastoa. Mutkan itäraja kulki jokea pitkin, joten se oli ymmärrettävä. Mutta länsiraja ja sitten takaisin etelään kaartava rajalinja ovat pelkästään kartalle vedettyä viivaa. Miten ihmeessä tuollainen pussinpohja oli rajaan ilmestynyt? Etenkin kun itärajana ollut Kanabro-oja virtaa Venäjän puolella vain muutaman kilometrin yhtyäkseen sitten niin ikään Suomen puolelta tulleeseen Änäjokeen, joka muuttuu vajaan kilometrin päässä rajajoeksi.

1. Myllyjärven uloke
Hieman Hyrsylän mutkasta länteen sijaitsee rajassa käsittämätön pisto Suomen puolelle. Mitään erityisempää nimeä sillä ei ilmeisesti ollut, joten tässä sitä kutsutaan läheisen järven mukaan Myllyjärven ulokkeeksi. Suunnikkaan muotoinen, noin 700 metriä pitkä ja 150 metriä leveä kaistale Venäjää tunkeutui Suomen sisään. Mietityttää kuinka Neuvostoliiton rajavartijat mahtoivat aluetta valvoa. Eikä tässä kaikki; kilometrin päässä idässä Myllyjärven toisella puolella on toinen, muodoltaan epämääräisempi uloke. Pituutta sillä on suunnilleen saman verran, mutta leveyttä enemmän. Mikä mahtaa olla näiden kummallisuuksien selitys?

Uutiskatsaus 22/2022

1. Kyberia opettaa

Venäläinen evp-eversti Mihail Hodarjonok lausui taannoin varsin pessimistisiä arvioita Venäjän sotaoperaation tulevaisuudennäkymistä Rossija 1 -televisiokanavalla. Pari päivää myöhemmin mies puhuikin aivan toisenlaisia. On se jännä ilmiö, mitä kaikkea pienellä kehityskeskustelulla saadaan aikaan.


2. Minkäs tälle teet?

Venäjällä sodanvastaisuus alkaa näkyä juuri siellä missä sopi odottaakin eli joukkokokoontumisissa. Rock-konsertissa muusikko kritisoi ja yleisö taputtaa. Jopa FSB:n on vaikea poimia kymmenentuhannen ihmisen joukosta taputtajat Siperiaan. Onkin odotettavissa, että joukkokokoontumiset kielletään lähiaikoina. Syynä voi käyttää esimerkiksi ”ukrainalaisten terroristien aiheuttamaa turvallisuusriskiä”, mikä näin ilmaisena vinkkinä tätä blogia mahorkka hampaissa lukeville Putinin sätkynukeille annettakoon eteenpäin välitettäväksi.


3. Hermo palaa

Entinen neuvonantaja väitti, että Putinilla meni usein kuppi nurin Trumpin kanssa. Toisaalta kenelläpä ei. Putinin kerrotaan hermostuneen Trumpin lepakon mentäviin reikiin yleissivistyksessä, mikä on varsin uskottavaa koska näitähän on ja Putinin kärsivällisyys typerysten kanssa ei ole sitä parasta luokkaa. Toisaalta loogisesti ajatellen Trump oli Putinille mitä sopivin vastapaino. Putin ei uskaltanut ruveta mihinkään repäisevään operaatioon, kun ei voinut olla varma mitä se hullu toisella puolen Atlanttia tekisi. Krimille hyökättiin Obaman aikaan ja muualle Ukrainaan Bidenin aikaan. Trumpin aikana oltiin iisimmin.


4. Porttikielto

Joe Bidenille lyötiin elinikäinen porttikielto Venäjälle. Saman kunnian sai muutama muukin, jotka eivät ole toimineet Putinia miellyttävällä tavalla. Porttikiellon ”elinikäisyys” lienee kuitenkin lyhyempi kuin suomalaisen kapakan portsarin asiakkaalle antama ja kumoutuu portsarin vaihtuessa Venäjällä.


5. Tuomiolle

Venäjä aikoo järjestää tuomioistuimen ukrainalaisille sotarikollisille. Ryhtyisivät nyt vielä vähän röyhkeämmiksi ja ilmoittaisivat tuomin syyksi kapinoinnin hallitusta vastaan. Jos Venäjän aikomus kerran on ottaa Ukraina haltuunsa, niin miksipä ei tekisi sitä juridisesti välittömästi tai mieluummin 30 vuotta taaksepäin takautuvasti, jolloin jokainen Ukrainan vallan tunnustanut joutuisi tuomiolle? Laki on Venäjällä varsin kätevä käsite, koska sen voi aina laatia siten kun huvittaa ja jos ei huvita laatia, niin sen voi aina tulkita kuten huvittaa.


6. Entä Putinin jälkeen?

Putinin uskotaan olevan vakavasti sairas ja jopa ulkoministeri Lavrov joutui kiistämään Putinin terveysongelmat, mikä käytännössä tarkoitti niiden vahvistamista.
Oleellista on kuitenkin se, mitä tapahtuu Putinin jälkeen. Monilla kommentaattoreilla tuntuu olevan sellainen harhakuva, että Putinin kuolema ratkaisisi asiat. Näin ei todellakaan ole. Putin on luonut ympärilleen sellaisen suojamuurin da-miehistä, että hänen kuolemansa todennäköisesti jopa huonontaisi tilannetta. Kun katsoo, millaisia miehiä on Putinin lähellä ja ajattelee, että joku heistä on luultavasti hänen seuraajansa, niin tilanne vastaa suunnilleen sitä että Hitlerin paikalle olisi noussut Himmler.
Putinin sairastelu antaa toisaalta myös mahdollisen selityksen koko Ukrainan sodalle. Putin on saattanut laskea asiat niin, että hän kykenee jäädyttämään konfliktin siten, että Donbassin alue ja ehkä Mustanmeren rannikko ainakin osittain jää Venäjän haltuun siinä vaiheessa, kun viikatemies heilauttaa työkaluaan noin 150 cm korkeudella. Tästä seuraajien on sitten helpompi sopia Venäjän aluelaajennuksista ja vierittää sodan syy Putinin niskoille. Jos Putin ei olisi hyökännyt, olisi Venäjän ollut mahdotonta vallata näitä alueita jälkeenpäin ilman isoja seurauksia. Nyt hän saattoi hyvinkin laskea asian siten, että syntipukki löydetään ja Venäjä saa pitää valtaamansa alueet.


7. Oppia hakemassa

Juttu kertoi 21-vuotiaasta suomalaisesta, joka lähti omantunnonsyistä sotimaan Ukrainan riveihin. Näinhän nuoret miehet ovat tehneet iät ajat milloin mistäkin syystä, usein seikkailunhalusta. Esimerkiksi Espanjan sisällissodassa oli molemmin puolin useita suomalaisia vapaaehtoisia, joiden kokemus tulikin sitten hyvään tarpeeseen jo vajaa vuosi sodan päättymisen jälkeen. Johan itse Clausewitz kehotti lähettämään nuoria upseereita vieraisiin sotiin kokemusta hakemaan. Sitähän Suomi ei voi tietenkään tehdä, mutta olisi varsin suotavaa jos näiden kymmenien vapaaehtoisten kokemusta jollain lailla hyödynnettäisiin tai heidät vähintäänkin haastateltaisiin. Suomeen kun todennäköisesti hyökkää jokin kolmesta valtiosta eli Venäjä, Venäjä tai Venäjä ja näillä kavereilla on kokemusta Venäjää vastaan sotimisesta.


8. Kynä pyörii

Li Andersson piirteli lehtiöönsä kesken kyselytunnin ja sai raivoa niskaansa ylenkatseesta. Ihan turhaan. Kuka tahansa nyt rupeaa piirtelemään jos toinen jaarittelee typeryyksiä. Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan Anderssonin omien sanojen mukaan ollut siitä, vaan siitä että piirtely auttaa häntä keskittymään asiaan. Tämä on myös täysin uskottavaa. Noin yleisesti ottaen olen huomannut saman ilmiön kokouksissa monella muullakin keskinkertaisella älyllä varustetulla. Kun liikutaan heidän kapasiteettinsa ylärajoilla tai sen yli, kynä alkaan heilua lehtiön yllä. Sen sijaan selvästi keskiarvoa fiksummilla tämä ilmiö on harvinainen. Toisaalta tiettävästi myös eräs toinen Li Anderssonin aatekumppani harjoitti samaa toimintaa, vaikka älyä riittikin eli lieneekö kyseessä vasemmistolaisille tyypillinen ilmiö. Stalinilla oli kuulemma tapana piirrustella muistilehtiöön sudenpäitä.


9. Raha otetaan sieltä missä sitä on

Vasemmistolaisen ja oikeistolaisen erottaa helpoimmin siitä, kenen he ajattelevat omistavan rahan. Oikeistolaiselle raha on yksityisen omaisuutta, jota yhteiskunta verottaa. Vasemmistolaiselle raha taas on yhteiskunnan omaisuutta, joka on yksilöllä lainassa.
Jälkimmäisestä on taas luvassa hyvä esimerkki, kun kiinteistöverotusta muutetaan kommunistisempaan suuntaan. Ensin on siis verotettu ansiotulosta osa, josta jäljelle jääneellä veronmaksaja on hankkinut itselleen omaisuutta. Koska hän on säästänyt eikä tuhlannut, niin mokomasta toiminnasta pitää sitten lätkäistä toinen vero päälle. Voisiko joku viisaampi selittää missä kohtaa tässä on havaittavissa oikeudenmukaisuuden varjoa?


10. Tarpeetonta lainsäädäntöä

Suomessa tuli jokin aika sitten voimaan laki, joka kielsi alle 18-vuotiaiden avioliitot jopa presidentin poikkeusluvalla. Moraalikehityksenä tämä kertoo omalta osaltaan yhteiskunnan murroksesta: viisikymmentä vuotta sitten oli hyvin paheksuttavaa harjoittaa sukupuolisuhteita alaikäisenä, paitsi jos se tapahtui presidentin luvalla solmitussa avioliitossa. Nykyään nuorena solmittuja avioliittoja kauhistellaan, mutta irtosuhteet hyväksytään.
Koko alaikäisten avioliitot kieltävä laki olisi ollut täysin tarpeeton ilman haittamaahanmuuttoa. Enpä muista kuulleeni ainoastakaan tapauksessa, jossa kahden aidon suomalaisen alaikäisenä solmimassa liitossa olisi ollut kyse ihmiskaupasta, pakottamisesta tai kunniaväkivallasta. Jos jokin laki tämän muutoksen takia olisi pitänyt säätää, niin sitten laki pakkokarkoituksista Paskastanioihin eikä lakia, joka loukkaa suomalaisten oikeuksia.


11. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Samir Jasin Kadir, Alaa Abdulridha Kamil Al-Saadi, Sami Al-Mosawi, Mohammed Ali Mohammed Mohammed sekä kolme muuta, joiden nimiä ei mainittu … jäkjäkjäk …kahden vuoden ja kuuden kuukauden, kahden vuoden ja kolmen kuukauden, kahden vuoden, kahden vuoden, yhden vuoden ja kymmenen kuukauden, yhden vuoden ja kymmenen kuukauden sekä kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä …kehitysvammaisen naisen raiskauksesta … päläpäläpälä … Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi (joka sattuneesta syystä pitää oikeinkirjoituksen varmistamiseksi aina copypasteta linkin jutusta), tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


12. Sotaa pukkaa, Hassan!

Arabiankielisten uutiskanavien kautta on Suomeen levinnyt väitteitä, jonka mukaan tässä oltaisiin sodan partaalla. Kyseistä kieltä taitavien somessa näitä juttuja on paljon ja lukutaidottomille on sitten kerrottu suullisesti. Näistä vääristä huhuista ollaan kovasti huolissaan viranomaisten keskuudessa. Siis virallisesti. Käytännössä voihan olla niinkin, että osa viranomaisista on täysijärkisiä ja tyytyväisiä. Mitä enemmän huonoja arabiankielisiä uutisia Suomesta on, sitä vähemmän tänne tulee arabeja. Hurjimmassa tapauksessa saattaapa osa tänne valitettavasti päästetyistä lähteä karkuunkin, arabit kun ovat tunnettuja siitä että sodan sattuessa juostaan ja kovaa. Ehkä jo pelkkä uhkakin vaikuttaisi.
Näitä huhuja kannattaa vahvistaa kaikin mahdollisin keinoin.


13. Huonon palkan luontaisetu

Postin työntekijä joutui oikeuteen varastettuaan työnantajaltaan kymmenittäin uusia läppäreitä. Syyksi tekoonsa hän ilmoitti pienen palkan, jolla ei kykene ylläpitämään haluamaansa elämäntyyliä. Kyseisestä elämäntyylistä ja siihen liittyvistä kustannuksista suhteessa henkilön tulotasoon kirjoitinkin alkuvuodesta (kohta 9) enkä yhtään hämmästyisi, vaikka kyseinen tekijä olisi yksi jutussa mainituista.
Vihjeettömille jotka eivät ole vielä tajunneet mistä tässäkin jutussa oikeasti on kysymys kerrottakoon että jutussa oli kuvakaappaus viestittelystä, jossa syyllinen vastasi välittäjän kysymykseen toimitusmahdollisuuksista sanoilla ”Paljo pystyt otta koitan järkkä”. Nyt varmaan valkeni. Tai oikeastaan tummeni.


14. Tasa-arvoa vaikka väkisin

Mikäli lukija on yli kaksikymppinen mutta kuitenkin vielä sen verran nuori, että on käynyt peruskoulua, hän muistanee kouluajoiltaan käyneensä luokkaretkillä tai muilla vastaavilla tutustumiskäynneillä. Sen kuin mentiin eikä siitä tehty sen kummempaa numeroa. Vaan nykyään kaikki on tehty vaikeammaksi. Agenttini alalla ovat tienneet kertoa, että monet opettajat välttelevät nykyään kaikkea koulun ulkopuolista toimintaa, koska vastuukysymykset on paisutettu niin suuriksi ja jos jokin ei jollekulle sovi, niin siinähän olet. Hyvä esimerkki tästä saatiin, kun kunta joutui maksamaan 1500 euroa korvauksia siitä, että pyörätuolissa oleva lapsi ei päässyt luontoretkelle eikä tarjottu vaihtoehtotoiminta eli frisbeegolf kelvannut. Mietinpä vain miten mahdetaan järjestää liikunnanopetus esimerkiksi luistelutunneilla tai biologian oppitunnin suoretki? Ainoa varma asia on se, että suvaitsevaisuus ei ainakaan lisäänny sillä että muilta oppilailta otetaan jotain pois sillä perusteella että joku ei pääse.


Loppukevennys: Modernia arkkitehtuuria

Newmarketin terveyskeskus Kanadassa, Toronton lähiössä. Kyllä arkkitehdin on täytynyt tietää mitä tekee, mutta hämmästyttää että pohjapiirrustus läpäisi rakennuslautakunnan seulan...

Uusinta: Heimostaan huononneet

Lukijalle: Valitettavasti näyttää siltä, että tälle listalle ei ole ollut liiemmin pyrkyä alkuperäisen julkaisun jälkeen:

Kirjoitin pari kuukautta sitten jutun Afrikan kahjoimmista diktaattoreista, johon kelpuutettiin vain jo vallasta syöstyt johtajat. Seuraavalla viikolla vuorossa oli jatko-osa nykyhetken afrikkalaisista valtionpäämiehistä. Kommenttiosiossa haastoin lukijat esittämään positiivisia esimerkkejä. Sen verran niitä tulikin, että sai tässä koosteen kasaan. Itse asiassa on olemassa palkinto, joka myönnetään afrikkalaiselle valtion tai hallituksen päämiehelle joka on tehnyt edistystä maassan seuraaville kohteille; turvallisuudelle, terveydelle, koulutukselle ja taloudellisille kehitykselle sekä demokraattiselle vallanvaihdokselle. Nobelin palkinnot myönnetään vuosittain ja usein vielä monen henkilön kesken jaettuina, mutta kyseistä Mo Ibrahim -palkintoa on jaettu vuodesta 2007 alkaen vain viitenä vuonna kuuden jäädessä väliin. Ehdokkaita ei ole liiemmin ollut, vaikka tiheällä kammalla on ollut etsimässä mm. myöntävään komiteaan kuuluva Martti Ahtisaari.

Tyypillinen afrikkalainen johtaja tulee valtaan kaappauksella, ammuttaa tai karkottaa edeltäjänsä, kahmii miljardiomaisuuden sveitsiläisille numerotileille, heittää opposition vankilaan, saa vaaleissa reilun sadan prosentin kannatuksen, syyttää kaikesta rasismia ja kuolee salamurhassa. Onnistuneita tapauksia eli ns. heimostaan huononneita on kuitenkin ollut ja oli niitä siinä nykyjohtajien listassakin. Tähän listaan on kuitenkin kelpuutettu vain jo vallasta luopuneet, koska edes jonkinlainen kokonaisarvio voidaan tehdä. Ehdokkaita oli sekä lukijoiden esittäminä että itse löydettyinä parikymmentä, joista kymmenen pääsi listalle. Lisäksi rajoituksina olivat ne, että listalle pääsi vain yksi per maa (ainakin Botswana olisi saanut useamman, ehkä Liberiakin koska maa on sentään ollut itsenäinen vuodesta 1847) ja maan on täytynyt olla ainakin joidenkin valtioiden tunnustama (tämä saattoi pudottaa pois Ibrahim Egalin, Somalimaan presidentin vuosilta 1993-2002).


10. Julius Nyerere, Tansania, 1964-1985

Nyerere on tällä listalla vain yhdestä syystä. Hän astui syrjään vapaaehtoisesti ja jäähyväispuheessaan hänellä oli kanttia myöntää kansalleen epäonnistuneensa: "Te olette antaneet anteeksi, jos kohta ette ole kokonaan unohtaneet, minun monet virheeni, laiminlyöntini ja unohdukseni. Vastoin yleistä harhaluuloa hän ei kuitenkaan myöntänyt olleensa periaatteessa väärässä, mikä onkin vanhalta sosialistilta ymmärrettävää toimintaa.
Valtaan mies pääsi normaaliin afrikkalaiseen tapaan: vapaustaistelun johtaja ja Tanganjikan ensimmäinen presidentti. Tyypilliseen afrikkalaiseen tapaan demokratia tarkoitti myös yksipuoluevaltaa; Nyereren johtama TANU hallitsi. Siirtomaa-aikana Afrikan vilja-aittana tunnettu Tanganjika muuttui itsenäisyyden jälkeen nälästä kärsiväksi maaksi. Pääsyinä olivat afrikkalaistaminen eli eurooppalaisen virkamiehistön korvaaminen afrikkalaisilla ja Nyereren ideoima "afrikkalainen sosialismi", ujamaa-järjestelmä jota voi kutsua "köyhän miehen kolhoosiksi". Tämä kertookin järjestelmän toimivuudesta riittävästi. Ja ennen muuta tietysti afrikkalaisten vitsaus eli hillittömän väestönkasvun salliminen. Maan väkiluku on seitsenkertaistunut sitten vuoden 1950.
Toisaalta sai Nyerere aikaan jotain hyvääkin: hän kukisti Idi Aminin hirmuhallinnon hyökkäämällä afrikkalaisittain harvinaislaatuisessa valtioiden välisessä sodassa Ugandaan. Yleensä afrikkalaiset ovat tyytyneet jäsentenvälisiin käymällä sisällissotia. Nyererellä oli kokemusta naapureiden asioihin sekaantumisesta jo aiemmin: hän oli onnistunut liittämään Sansibarin maahansa puoliväkisin 1964, jolloin yhdistyneen maan nimeksi tuli Tansania ja tekaissut sotilasvallankaappauksen Seychelleillä 1977. Nyerere tajusi myös sen, että tribalismi on pahasta ja puoliväkisin hoiti swahelin maan viralliseksi yhtenäiskieleksi.
Nyereren hallinto ei silti ollut erityisen despoottinen afrikkalaisella mittapuulla. Hän yritti luultavasti hyvää, päätellen siitäkin että henkilökohtainen omaisuus ei ollut miljardiluokkaa. Vika oli vain hänen talousuudistuksissaan, sillä afrikkalainen sosialismi ei eroa mistään muustakaan sosialismista (paitsi ehkä kansallissosialismista) siinä, että mikään ei toimi ja kansa inhoaa sitä. Nyereren valtakauden jälkeen maan taloustilanne on parantunut, mutta yhdessä asiassa Tansania ei ole enää yltänyt samalle tasolle. 70-80 -luvuilla maasta tuli kovia juoksijoita, kuten ME-miehet Suleiman Nyambui ja Filbert Bayi. Nykyään tuloslistoilla näkyy harvoin tansanialaisia, vaikka etnisesti samankaltainen naapurimaa Kenia hallitsee kuvioita.


9. Alpha Oumar Konaré, Mali, 1992-2002

Malin presidentti Moussa Traoré syrjäytettiin perinteiseen tapaan vallankaappauksella 1991. Vähemmän perinteisesti tämän jälkeen järjestettiin demokraattiset vaalit, jotka Konaré voitti. Piakkoin sen jälkeen entinen presidentti tuomittiin perinteiseen tapaan kuolemaan. Vähemmän perinteisesti Konaré muutti tuomion elinkautiseksi vankeudeksi. Juuri ennen jälkimmäisen presidenttikautensa päättymistä Konaré armahti edeltäjänsä vankeudesta.
Malin presidenttikausi kestää viisi vuotta. Konaré hoiti hommaa kaksi kautta, minkä perustuslaki salli ja vetäytyi sen jälkeen suosiolla, mikä on edelleen ainutkertaista Malin historiassa. Demokratiakin edistyi Konarén presidenttikaudella, mutta Afrikan perusvitsauksista eli korruptiosta ja hillittömästä väestönkasvusta ei päästy eroon.


8. Leopold Senghor, Senegal, 1960-1980

Senegalin ensimmäinen presidentti perusti itse oman puolueensa, joka voitti ensimmäiset vaalit maan itsenäistyttyä. Sitten seurasi jotain hämmästyttävää - muita puolueita ei julistettu laittomiksi, vaan Senegaliin kehittyi monipuoluejärjestelmä. Edes johtavat oppositiopoliitikot eivät joutuneet linnaan. Mahdollisesti Senghor oli saanut tarpeekseen piikkilangan takana olemisesta ollessaan saksalaisten sotavankeudessa 1940-42. Pitkään Ranskassa asunut Senghor otti toiseksi vaimokseen (ensimmäisestä tuli ero) ranskalaisnaisen, josta tuli sittemmin Senegalin ensimmäinen nainen. Läheiset suhteet Ranskaan säilyivät itsenäistymisen jälkeenkin. Senegal oli niitä parhaiten pärjääviä Afrikan maita, Senghor kuunteli tarkalla korvalla ranskalaisia neuvonantajiaan. Väestönkasvukin on ollut suhteellisen maltillista afrikkalaisittain, sitten itsenäistymisen 1960 väkiluku on vain viisinkertaistunut. Nyt maa on kylläkin täynnä ja se alkaa valitettavasti näkyä. Kahdenkymmenen vuoden valtakauden jälkeen Senghor luopui vallasta vapaaehtoisesti ja kuoli 2001 95-vuotiaana.


7. Thomas Sankara, Burkina Faso, 1983-1987

Alakoulussa loistavasti menestynyt oppilas lähetettiin kaupunkiin saamaan afrikkalaistasoisittain ylempää koulutusta. Siellä menestys jatkui, tie vei upseerikouluun ja ulkomaille Madagaskariin, josta nuori upseeri palasi kotimaansa Ylä-Voltan armeijaan. Ura lähti vauhdilla käyntiin, taistelukokemusta tuli rajakahakassa Malin kanssa. Siinä sivussa hän oli ehtinyt innostua marxilaisista ideoista, tosin ehkä vähemmän puhdasoppisesti. Sotilashallituksen aikana kapteeni nykäistiin politiikkaan mukaan suoraan hallituksen jäseneksi. Seuraavan vallankaappauksen jälkeen hänestä tuli Ylä-Voltan pääministeri juuri 33 vuotta täyttäneenä. Tuore presidentti ei kuitenkaan pitänyt Sankaran tyylistä, vaan antoi tälle neljän kuukauden jälkeen potkut ja laittoi kotiarestiin. Virhe. Liian kevyet varotoimet eivät päättäväistä miestä pidätelleet. Vain kolme kuukautta myöhemmin taas uusi vallankaappaus ja Sankara oli presidentti.
Vaikka hän väitti olevansa marxilainen, eivät toimet paljon marxilaisilta vaikuttaneet vaan niissä oli jopa järkeä. Maan nimi muutettiin Ylä-Voltasta Burkina Fasoksi, "suoraselkäisten ihmisten maaksi", mikä kuulosti huvittavalta. Mutta yritystä ei puuttunut ja onnistumisiakin tuli. Massiivinen rokotusohjelma suurelta osin poisti maata riivanneet polion, aivokalvontulehduksen ja tuhkarokon. Tiilitehtaat tuottivat rakennusmateriaalia, joilla päästiin eroon slummeista. 90-prosenttisesti lukutaidoton kansa muuttui muutamassa vuodessa ainakin auttavasti lukutaitoiseksi. Saharan laajentumista vastaan istutettiin miljoonia puita. Hallituksen mersulaivasto myytiin ja tilalle hankittiin Renaulteja. Maataloustuotanto kasvoi maareformin myötä, mikä lienee Afrikassa suunnilleen ainutlaatuinen tapaus. Naiset pääsivät hallitukseen, naisten ympärileikkaukset, moniavioisuus ja pakkoavioliitot kiellettiin.
Ennen muuta Sankara teki radikaalin tempun ilmoittamalla että ulkomainen apu tekee riippuvaiseksi - kansakunnan on selvittävä omillaan ja molemminpuolisin kauppasuhtein ulkovaltojen kanssa. Tämähän on törkeää rasismin vastaista toimintaa, kun uskotaan neekereiden pärjäävän ilman valkoisten apua! Sankara näytti mallia eikä kerännyt rahaa ulkomaisille pankkitileille.
Kääntöpuolena on todettava, että aina roiskuu kun rapataan. Oppositiota pidäteltiin, välillä kiduteltiin ja muutaman kerran teloitettiin ilman kummempia oikeudenkäyntejä. Maa oli alimmassa luokituksessa vapauden suhteen. Vapautta oli kuitenkin ilmeisesti liikaa tai sitten liian vähän. Ainakaan sopivasti sitä ei ollut, koska vain kolmen vuoden presidenttiyden jälkeen Sankara päästettiin päiviltä uudessa vallankaappauksessa.


6. Félix Houphouët-Boigny, Norsunluurannikko, 1960-1993

Ranskalaisilla oli perinteisesti tapana tarjota mahdollisuus sosioekonomiseen nousuun ja korkeisiin virka-asemiin myös siirtomaiden asukkaille, missä maa poikkesi rajusti esimerkiksi Iso-Britanniasta. Tätä mahdollisuutta hyödynsi myös Félix Houphouët-Boigny. Hän kohosi aluksi merkittäviin tehtäviin Norsunluurannikolla ja siirtomaiden saatua edustuksensa Ranskan parlamenttiin 1945 Houphouët-Boigny voitti vaalit. Muutaman poliittisen mutkan jälkeen hänestä tuli ministeri 1957. Tiheästi vaihtuvissa hallituksissa hän istui muutaman kerran eri salkkujen haltijana aina kotimaansa itsenäistymiseen ja presidenttiyteen asti.
Erityisen demokraattista kuvaa ei saa johtajasta, joka istuu presidentin virassa 33 vuotta, kuolemaansa asti. Oppositiopuolueet laillistettiin vasta kauden loppupuolella ja vasta 1988 Houphouët-Boigny joutui kohtaamaan presidentinvaaleissa haastajan. Jotain onnistumisesta kertoo se, että Houphouët-Boigny sai yli 80 % äänistä suhteellisen vapaissa vaaleissa.
Miehellä oli epäilemättä vikansa, kuten omaisuuden kerääminen (suhteellisen maltillista - vain kymmenisen miljoonaa dollaria), suuruudenhulluus (maailman suurin kirkko) ynnä muuta pientä. Mutta tälle listalle pääsee jo pelkästään sillä ansiolla, että muista Afrikan maista poiketen Norsunluurannikolla ei käyty sisällissotaa hänen aikanaan - eikä sen jälkeenkään.


5. Joaquim Chissano, Mosambik, 1986-2005

Mosambikissa käytiin yksi historian verisimpiä vapaus- ja sisällissotia. Chissano oli mukana marxilaisessa Frelimo-liikkeessä, joka otti maan johdon käsiinsä itsenäistymisen jälkeen. Chissano itse ei ollut erityisen marxilainen, vaan lähinnä sovittelija joka oli porukassa mukana siksi että se oli tapa vaikuttaa. Hän onnistui hieromaan rauhansopimuksen sisällissotaa käyneen Renamo-liikkeen kanssa 1992. Sopimus oli varsin rohkea - yleinen armahdus ja 50 % Mosambikin armeijan viroista kapinallisille. Hämmentävää sinänsä, että sopimus piti ja onnistui. Rauha on mahdollistanut Mosambikin voimakkaan kipuamisen Afrikan maiden pohjasakasta keskikastiin kaikilla mittareilla. Haittaa ei ollut siitäkään, että Chissano onnistui neuvottelemaan melkoisen määrän ulkomaista velkaa anteeksi. Presidenttikautensa jälkeen Chissano on omaksunut vanhemman valtiomiehen roolin ja toiminut rauhanneuvottelijana mm. Etelä-Sudanissa.


4. Nelson Mandela, Etelä-Afrikka, 1994-1999

Nelson Mandela pidätettiin 1962 ANC:n aseellisen terroritaistelun johtajana. 27 vuotta myöhemmin vankilasta käveli ulos rauhantekijä. Ja sitten vielä sanotaan, etteivät kovat rangaistukset muka tehoaisi.
Vastoin yleisrealistista arviota enemmistövaltaan siirtyminen ei aiheuttanut kaaosta Etelä-Afrikassa. Suurelta osin ansio kuuluu Mandelan persoonalle. Hän onnistui vakuuttamaan valkoisen vähemmistön aikeistaan ja myös toteutti ne. Mutta Mandelankaan mahti ei ulotu loputtomiin haudan taakse. Kova suoritus oli jo se, että hänen perintönsä sai pidettyä maan afrikkalaismittarein rauhallisena sen toistakymmentä vuotta, joka kului presidenttipestin päättymisestä kuolemaan. Viisi vuotta myöhemmin Afrikan vaurain valtio on vajoamassa samaa kehitysmaaluokkaan naapureidensa kanssa - tosin hämmentävän hitaasti edelleen, mutta eiköhän käynnissä oleva maareformi vauhdita liikettä Zimbabwen malliin.


3. C. Odumegwu Ojukwu, Biafra, 1967-1970

Nigerian kaakkoisosassa asustelee igbokansa, josta olen kirjoittanut aiemmin jutun. Heimo kyllästyi Nigerian keskushallinnon riistoon ja päätti perustaa oman valtion 1967. Tätä olisi luultu tervehdittävän länsimaissa ilolla, kun yleinen näkemys on se että Afrikan ongelmat johtuvat siitä, että siirtomaavallat vetelivät rajoja heimorajoista välittämättä. (Toisaalta näin selittävillä on tapana samaan hengenvetoon väittää, että monikulttuurisuus on rikkaus.) Lainaan tuolloista tekstiäni Ojukwusta:
Isossa-Britanniassa loppututkinnon historiasta suorittanut Ojukwu oli siinä sivussa suorittanut reservinupseerin tutkinnon ja liittyi Nigerian armeijaan. Korkeasti koulutetun miehen karriääri nousi ymmärrettävistä syistä nopeasti vasta itsenäistyneessä maassa aivan kuin aikoinaan Suomessa jääkäreillä. Kolmikymppisenä hän oli jo everstiluutnantti. Levottomuuksien yltyessä karismaattinen Ojukwu julisti Biafran itsenäiseksi. Loppu onkin historiaa. Biafran romahdettua Ojukwu pakeni Norsunluurannikolle, jossa hän eli vaatimattomissa oloissa toisin kuin yleensä Afrikan entiset johtajat. Hänen sallittiin palata Nigeriaan 1982, jonka jälkeen hän toimi vähempiarvoisissa poliittisissa tehtävissä.
Ojukwua voidaan tietysti pitää epäonnistuneena valtionpäämiehenä, kun alta meni koko valtio. Toisaalta hänen johtavansa maa pisti kahden ja puolen vuoden ajan hanttiin selvästi isommalle maalle ei mitenkään edullisessa strategisessa asemassa, mikä ei ole ollenkaan huono suoritus. Jos Biafran olisi sallittu pysyä itsenäisenä, ei olisi mikään ihme jos siitä olisi aikaansaavien igbojen käsissä kehittynyt Afrikan Sveitsi.


2. Ellen Johnson Sirleaf, Liberia, 2006-2018

Liberian presidentin virkaa on aiemmin hoidellut 21 henkilöä (nykyisen presidentin järjestysnumero on 25, mutta kolme miestä on ollut hommassa kahteen otteeseen), joten olisi tilastotieteellinen ihme ellei onnistunutta esimerkkiä löytyisi. Läheltä kuitenkin vippasi, sillä Sirleaf on ex-presidenttien listan viimeinen.
Liberia on aikoinaan (1822) Yhdysvalloissa vapautettujen orjien kotimaaksi perustettu. Itsenäistyminen tapahtui 1847 eikä maa ole koskaan ollut siirtomaa. Se näkyy. Maa on ollut Afrikan pahimpia persläpiä, kun eurooppalaiset eivät tuoneet sinne infrastruktuuria tullessaan. Ensitöikseen vapautetut orjat käytännössä orjuuttivat alkuperäisväestön. Sen jälkeen maan historia on ollut kurjuuden, huijausten ja sisällissotien repimää. Legendaarisimpiin suorituksiin kuuluvat vuoden 1927 presidentinvaalit, jotka Charles D. B. King voitti saatuaan 234 000 ääntä. Kelpo saavutus huomioiden, että äänestäjiä oli 15 000.
Oppositiopoliitikko, maanpaossakin paikallisen tavan mukaan ollut Sirleaf voitti presidentinvaalit 2005. Astuttuaan virkaansa seuraavana vuonna Afrikan ensimmäisenä naispresidenttinä hän laittoi tomerasti tuulemaan. Osansa asiassa saattaa olla järjestelmällisellä verenperinnöllä – äidinisä oli saksalainen. Nainen osoittautui niin suosituksi, että päätti perua lupauksensa vain yhdestä kaudesta ja otti osaa seuraaviin vaaleihin voittaen ne. Sirleaf oli tehnyt peruskoulutuksen ilmaiseksi, hoitanut sisällissodan jälkeisen totuuskomission asialliseen kuntoon ja neuvotteli ulkomaiset velat uusiksi. Vuoden 2011 Nobelin rauhanpalkinto meni oikeaan osoitteeseen, toisin kuin monesti muulloin on käynyt.


1. Seretse Khama, Botswana, 1966-1980

Opinnoissaan menestynyt Khama siirtyi aluksi Etelä-Afrikkaan ja toisen maailmansodan päätyttyä Iso-Britanniaan valmistuakseen lakimieheksi. Hän meni naimisiin aidon britin, Ruth Williamsin, kanssa. Avioliitto herätti vastustusta molempien kotimaissa rasistisista syistä. Ruth sai kuitenkin heimon vanhimmat vakuutettua ja hyväksynnän. Brittiviranomaisten kanssa oli vaikeampaa, lähinnä siksi että he eivät Etelä-Afrikan apartheid-politiikan takia voineet sallia Khamaa siirtomaansa korkeimpaan johtoon. Maan itsenäistyttyä tämä este poistui ja Khamasta tuli presidentti maahan, joka oli yksi maailman köyhimpiä. Mutta ei pitkään. Botswanan talous oli maailman nopeimmin kasvava Khaman hallituskaudella. Tähän oli muutama hyvä syy: maassa oli vähän asukkaita eli afrikkalaistasoisesta väestönkasvusta huolimatta liikakansoitus ei - vielä - ollut ongelma, maasta löytyi timantteja ja Khama ei mennyt sotkemaan maan asioita sosialismilla.
Vallasta Seretse Khama ei kylläkään malttanut luopua sairastumisestaan huolimatta, vaan kuoli presidenttinä. Politiikka periytyy: poika Ian Khama oli Botswanan presidentti 2008-2018 ja luopui vallasta rauhanomaisesti. Botswanaa pidetään yleisesti Afrikan mallimaana useimmissa asioissa, mikä on tietysti hienoa vaikkakaan ei vielä kovin paljon.

Välihuomautus 151 : Niin muuttuu maailma, ankkaseni

Aku Ankan taskukirja 19, Roope-sedän miljoonat. Kaksi painosta. Toinen vuodelta 1974, toinen vuodelta 2017. Alla muutamia kuvia tarinasta siinä järjestyksessä kun ne tapahtuivat, välistä puuttuu tietysti sivuja koska ne eivät tämän jutun kannalta ole tärkeitä. Lukijan tehtäväksi jätetään päättely, kumpi kuvista on vuodelta 1974 ja kumpi 2017. Jokainen kuvapari on arvottu satunnaiseen järjestykseen. Vihje: vuoden 1974 painoksessa kaikki teksti on samanlaista, kun taas vuoden 2017 painoksessa muutettu teksti erottuu muusta tekstistä aavistuksen erilaisena. Tekstin eroista ei varmaan pystyisi päättelemään kumpi on kumpi…

Tämän välihuomautuksen pohjana on käytetty MC Tsuhnan sivulla ollutta kuvagalleriaa puolentoista vuoden takaa. Siinä olivat vain kuvat vanhasta painoksesta, joten päätin tehdä vertailevaa tutkimusta täydennykseksi.

Joku odottaa kirjettäsi

Kirjoitin viime viikolla välihuomautuksen Suomen NATO-hakemuksesta. Siihen olin liittänyt kuvan Repinin kuuluisasta maalauksesta ”Zaporogit kirjoittavat pilkkakirjettä Turkin sulttaanille” ja todennut, että kuvassa Suomen hallitus kirjoittaa NATO-hakemusta.

Huomautus oli pelkkiä kuvia syvällisempi monestakin syystä. Olihan kyseessä maalaus Ukrainassa sijaitsevan Zaporizzjan kasakoista, jotka haistattivat pitkät maahantunkeutujille. Tällä hetkellä Zaporozzjan kaupunki on yhä Ukrainan hallussa venäläisten vallattua alueen eteläosan.
Taidemaalari Ilja Repin oli itsekin ukrainalainen. Ennen lokakuun vallankumousta hän asui huvilallaan Terijoen Kuokkalassa ja jäi sinne vallankumouksen jälkeen aina kuolemaansa 1930 asti. Bolshevikeille hänkin haistatteli pitkät eikä houkutuksista ja kulttimaineesta huolimatta suostunut palaamaan Neuvostoliittoon.
Kirsikkana kakussa on se, että zaporogit kirjoittivat vastauskirjeensä Turkin sulttaanille, joka vaati heitä alistumaan. Nytkin Turkin valtaapitävä sulttaani Recep Tayyip Erdoğan vaatii kaikenlaista hyväksyäkseen Suomen ja Ruotsin NATO:on.

Todellisuudessa asia on aivan toisin. Mikäli Erdoğanilla olisi vain kaksi vaihtoehtoa eli hyväksytäänkö Suomi ja Ruotsi NATO:oon vai ei, hän ei epäröisi hetkeäkään hyväksymispäätöksessään. Paraatiovista sisään vaan. Erdoğanin temppuilussa on kyse tyypillisestä turkkilaisesta sivistymättömästä basaarimeiningistä: yritetään repiä itselleen kaikki mahdolliset edut tinkimällä, huijaamalla ja teeskentelemällä.
NATO:n kannalta paras ratkaisu (siitä olen edelleen eri kannalla että tämä olisi Suomen kannalta paras ratkaisu) olisi sanoa Erdoğanille että turpa kiinni turkkilainen ja lusikka kauniisti käteen. Ja jos ei suostu, niin Turkki ulos NATO:sta. Ainakin Kreikka kannattaisi taatusti Turkin ulospotkimista ja olisipa niistä lampaannussijoista lopultakin jotain hyötyä eikä pelkkää kulupuolta. (Tässä vaiheessa alan jo kallistua sille kannalle että NATO:on liittyminen olisi Suomen kannalta hyödyllisyydeltään jo lähes neutraali ratkaisu.) Tällöin NATO:sta tulisi aidosti sivistyneitä arvoja kannattavien valtioiden liitto.
Tämä taas avaisi mitä loistavimpia, joskin epätodennäköisiä mahdollisuuksia. Kun enää ei tarvitsisi välittää turkkilaisista, NATO voisi muuttua länsimaisten arvojen puolustajaksi ja sen myötä EU. On tietysti turha toivoa, mutta tämä on toisaalta paras joskin ohkainen oljenkorsi siihen, että länsimaiset arvot kokisivat uuden nousun. Tällöin länsimaista laivattaisiin pihalle koko se tänne tunkeutunut asiaankuulumaton sakki, joka vastustaa länsimaisia arvoja. Turkki olisi ihan hyvä kohdemaa sillekin. Tässä tapauksessa NATO ja EU todellakin puolustaisivat sivistystä ja Suomen paikka olisi kuulua molempiin.

Tätä ihmettä odotellessa paljastetaan sitten, mistä tässä kirjoituksessa on varsinaisesti kyse. Tutkiva journalismimme ja tiedusteluverkostomme on näet saanut käsiinsä sekä Erdoğanin Suomeen ja Ruotsiin lähettämän nootin että luonnoksen vastaanottajamaiden yhteisestä vastausviestistä Erdoğanille.

Tässä ensin Erdoğanin kirje:

Minä sulttaani, Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan; Muhammedin poika; auringon ja kuun veli; Jumalan pojanpoika ja varakuningas; Turkin, Bosporin, Pohjois-Kyproksen, Ylä- ja Ala-Anatolian hallitsija; keisareiden keisari; hallitsijoiden hallitsija; poikkeuksellinen ritari, ikuisesti voittamaton; Hagia Sofian moskeijan vankkumaton vartija; Jumalan itsensä valitsema luottomies; muslimien toivo ja lohtu; kristittyjen voittaja ja suuri puolustaja - käsken teitä, Suomen ja Ruotsin johtajia, vaatimaan NATO:a liittymisenne ehtona ottamaan minut takaisin F-35- ja F-16 -ohjelmiin, toimittamaan minulle kottikärrykaupalla euroja ja dollareita, ja lopettamaan vaivaamiseni haittamaahanmuuttoa rajoittavalla politiikallanne.

Sauli Niinistö käväisi sitten viime viikolla Ruotsissa ja väsäsi yhdessä pääministeri Magdalena Anderssonin kanssa vielä lähettämistään odottavan seuraavanlaisen vastauksen:

Suomen ja Ruotsin hallituksilta Turkin sulttaanille!

Sinä, turkkilainen perkele ja perkeleen kirottu veli ja ystävä, Luciferin itsensä sihteeri. Mikä pirun ritari olet, kun et pysty edes nujertamaan siiliä paljaalla perseelläsi. Paholainen paskoo ja hallituksesi syö tuotokset. Sinä, sinä nartunpenikka, et rupea ryppyilemään sivistyskansoille; me emme tunne pelkoa leukojenlouskutustasi kohtaan, maalla ja merellä me rakennamme raja-aidat ählämeille ja naisimme äitiäsi, ellei se olisi niin saatanan ruma.

Sinä Putinin lakeija, Bosporinsalmen soutuveneilijä, turkkilainen kamelinperseentähystäjä, Pohjois-Kyproksen lampaannussija, ylemmän ja alemman Anaalitolian sikopaimen, armenialainen sika, ankaranpuoleinen rosvo, tataarikunnan portto, Armenian hirttomies, ja koko maailman ja maanalaisen narri, idiootti Jumalan silmissä, käärmeen pojanpoika ja satiainen konstantinopolilaisen huoran pillukarvoissa. Sian kärsä, tamman perse, teurastamon piski, kahden tuuman lerppakulli, nussi äitiäsi!

Näin julistavat skandinaavit, senkin lurjus. Et pääse edes paimentamaan kristittyjen sikoja, saati että sinulle annettaisiin länsimaista teknologiaa hajotettavaksi. Me päätämme tähän nyt, koska sinä et tietäisi aikaa elleivät länsimaalaiset olisi keksineet kelloa ja kalenteria; itse olette keksineet vain vesipiipun hasiksen polttamista varten; siksi voisit pussata persettämme mutta emme siihenkään suostu, koska emme halua paskamme likaantuvan!

Suomen presidentti Sauli Niinistö ja Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson, kaikkien eurooppalaisten puolesta.