Uutiskatsaus 12/2022

1. Hyytävää realismia

Blogistikollega Yrjöperskeles kirjoitti 7-8 vuotta sitten kolmiosaisen kirjoituksen vaihtoehtoisesta, vuoteen 2002 sijoittuvasta historiasta. Siinä Neuvostoliitto oli palannut takaisin vuonna 1996 tehdyssä vallankaappauksessa. Kuusi vuotta myöhemmin se sitten hyökkäsi Ukrainaan ja samalla mm. Suomeen. Tarina on hyytävällä tavalla samankaltainen kuin ne tapahtumat, joiden keskellä olemme nyt, 20 vuotta myöhemmin. Toivoa vain sopii että loppu olisi yhtä onnellinen. Tässä linkit, otsikot ovat omani (sori Yrjö):
Osa I: Myrskypilvet kerääntyvät
Osa II: Sodassa suunnitelmat kariutuvat aina
Osa III: Viholliselta varastettu jokerikortti


2. Oppia hakemassa

Otsikkojutun kavereille kävi sitten maitojunat. He olivat lähdössä Ukrainaan sotimaan, mutta värväyskeskus käännytti heidät sotakokemuksen puutteen takia. Tämä on hieman kummallista, sillä perinteisesti Suomen armeijaa on piireissä arvostettu ja usea muu suomalainen on jo vapaaehtoisena maassa. Sinänsä toiminta on periaatteessa vähemmän suotavaa, mutta tunnetusti sodat loppuvat sotimalla. Sitä paitsi johan Clausewitz käski lähettämään upseereita vieraiden maiden sotiin kokemusta hakemaan, jos ei satu olemaan omia tarjolla. Kun muistellaan viime sotien kokemuksia sekä ulkomailta vaikutteita hakeneista suomalaisupseereista (mm. Marokon ja Espanjan kauhut) ja mietitään vielä siihen päälle, kuinka Suomen sodissa hankittu kokemus kelpasi sodan jälkeen (mm. Marttisen miehet ja ainoa suomalainen, jota John Wayne on esittänyt), niin ei kokemuksen hakeminen voi maanpuolustuksen kannalta kovin huono asia olla.


3. Kokemusta hakemassa

Venäjän armeijan suorituskykyä Ukrainan sodassa on pidetty aiheestakin huonona. Tämän perusteella on arvioitu, että Venäjän armeijan uhka on oletettua vähäisempi. Lisäksi arvioidaan kuluvan vuosia, että materiaalimenetykset tulevat korvattua.
Mitenkään maalaamatta piruja seinille esitän kysymyksen: tulisiko mieleen historiasta tilannetta jossa venäläiset tekivät pienempään maahan invaasion, joka ei mennyt ollenkaan suunnitelman mukaan, materiaali- ja henkilöstömenetykset olivat melkoiset ja jonka seurauksena venäläisten suorituskyky arvioitiin huonoksi? Vielä lisäkysymys: vieläpä siten että venäläiset ottivat opikseen virheistään ja reilua vuotta myöhemmin havaittiin suorituskyvyn olevan huomattavasti arvioitua parempi ja materiaalia olevan reilusti kuviteltua enemmän.


4. Kiinalainen juttu

On täysin epäselvää, kuinka paljon Kiina tiesi Venäjän aikeista, kuinka paljon Kiina on Venäjää tukenut ja onko Venäjä tosiaan pyytänyt Kiinalta apua. Ilmiselvää on, että Kiina tiesi hyökkäysvalmiudesta, todennäköisesti aikeistakin ja kenties ajankohdastakin. Väitetään, että Kiina olisi pyytänyt Venäjää lykkäämään hyökkäystä olympialaisten yli. Luultavasti Venäjä ei näin tehnyt, mutta toivoi tietysti kovasti että Kiina olisi pyynnön esittänyt – se olisi tarkoittanut että Kiina olisi ollut palveluksen velkaa. Todennäköisimmin venäläiset yrittivät Ukrainalle uhittelemalla saada Kiinan juksattua tähän pyyntöön. Diplomaattisen pelin suurmestareita molemmat, joten luultavasti Kiina – vaikka olisi aikeista tiennytkin – ei tähän ansaan langennut koska laski ettei Venäjä kuitenkaan hyökkää vielä olympialaisten ollessa käynnissä.
Kiinan politiikassa on vain yksi varma asia: Kiina tukee Venäjän hyökkäystä tai vastustaa sitä ainoastaan oma etu mielessään. Kiina katsoo kieli pitkällä Siperian resursseja ja sen edun mukaista on Venäjän heikentäminen kuitenkin siten, että se ei ajaudu täydellisen sekasorron tilaan. Vaarallista leikkiä sinänsä.


5. Aivot vuotavat

Venäjältä Putinin takia paenneet ovat olleet maansa koulutetuinta väkeä, mikä taas ei tiedä hyvää Venäjän tulevaisuudelle. Stalin onnistui pudottamaan maan keskimääräistä ÄO:ta monta pykälää eliminoimalla kirotut intellektuellit ja hänen fyysisesti pieni mutta ihailumäärältään suuri faninsa Putin näyttää viimeistelevän oppi-isänsä työn.


6. Historia kertoo toisin

Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson vaikuttaa suhteellisen jämäkältä naiselta. Nyt hän totesi, että on itsestään selvää, että Ruotsi ei olisi passiivinen mikäli Suomeen hyökättäisiin. Tämä tulkittiin siten, että Ruotsi avustaisi Suomea. Osio ”itsestään selvää” ei kyllä ole niin itsestään selvää historian valossa. Talvisodassa tuli toki tarvikeapua, mutta jatkosodassa jopa vapaaehtoisten tuloa vaikeutettiin ja Lapin sodassa tyydyttiin siihen että Ruotsin sotakorkeakoulun kurssi seurasi Tornionjoen länsirantaa pohjoiseen käytännön oppia kiikaroimassa sitä mukaa kun suomalaisten hyökkäys eteni.


7. Kelkka ei käänny

Otsikko väitti ruotsidemokraattien kääntäneen kelkkansa pakolaisten suhteen, sillä puolue hyväksyy Ukrainasta paenneet naiset ja lapset. Todellisuudessa minkäänlaista kelkankääntöä ei ole tapahtunut. Toistaiseksi ruotsidemokraatit ovat vastustaneet sitä, että maahan lappaa terveitä asekuntoisia miehentekeleitä maista, jotka eivät ole joutuneet ulkovallan hyökkäyksen kohteeksi, joiden levottomuudet aiheutuvat ainoastaan keskinäisistä levottomuuksista ja joilla ei ole aikomustakaan palata takaisin kotimaahansa. Ukrainasta tällaisia ei tule siitäkään syystä, että maasta eivät saa poistua 18-59 -vuotiaat miehet. Paitsi tietysti jos nämä eivät ole ukrainalaisia.

8. Riittävän kaukana Putinista

Aikoinaan Radio Jerevanilta kysyttiin, ovatko neuvostovirkamiehet uskollisia vaimoilleen työmatkoillaan. Radio Jerevan vastasi: ”Muista emme tiedä, mutta ainakin sankarilliset kosmonauttimme.” Nykypäivänä voisi kysyä, uskaltavatko venäläisvirkamiehet kritisoida Ukrainan erityisoperaatiota. Vastaus näkyy kuuluvan, että ainakin kosmonautit. ISS:lle saapuneet venäläiskosmonautit olivat näet tarkoituksellisesti pukeutuneet normaalista poikkeaviin sinikeltaisiin väreihin. Tästä voidaan päätellä kaksi asiaa. Ensinnäkin kosmonautit ovat turvassa Putinin pitkältä kädeltä ollessaan avaruudessa. Toiseksi he uskovat Putinin valtakauden päättyvän lähiaikoina, sillä avaruustaksi tuskin tulee hakemaan kosmonautteja takaisin. Ja vaikka tulisikin, he eivät välttämättä suostu lähtemään ennen Putinin vallastasyöksyä.
Venäjän avaruushallinto tietysti kiisti kaiken toteamalla että sinikeltainen on Moskovan teknillisen valtionyliopiston väri. Tässä vaiheessa muistutetaan vanhasta totuudesta: yksikään asia ei ole luotettavasti todistettu ennen kuin Venäjä kiistää sen.


9. Kaksihaarainen kieli

Sodan ensimmäisiä taisteluja oli Käärmesaaren valtaus. Ukrainan alkuperäisten tietojen mukaan sekä julkaistun äänitteen perusteella saaren vartiojoukko vastasi venäläisen sotalaivan antautumiskehoitukseen noin vapaasti kääntäen kehoittaen venäläisiä suorittamaan masturbointitoimenpiteen yläraajallaan ja kaatui viimeiseen mieheen. Sittemmin Ukraina on täsmentänyt, että osa miehistä saattoi joutua elossa sotavankeuteen. Venäjä puolestaan kertoi, että 82 miehen vartiojoukko antautui ehdoitta sotavangeiksi. Tämä vahvistaa Ukrainan version 13 miehen lukumäärän sekä tiukan vastarinnan suunnilleen oikeiksi, sillä Venäjän normaalissa tiedotuksissa valehtelukerroin kymmenen on standardiasetus. Suomenkin sotahistoriasta muistetaan partisaanien hyökkäys siviililinja-auton kimppuun, jossa sai surmansa neljä matkustajaa. Partisaanit ilmoittivat päämajaan tuhonneensa sotilaskolonnan ja surmanneensa 63 sotilasta ja 36 siviiliä. Partisaanien puolustukseksi on toki sanottava, että aseettomien surmaluvut olisivat olleet suuremmat, elleivät partisaanit olisi pelästyneet luodin vioittamaa auton äänitorvea, joka alkoi soida jatkuvasti.


10. Adomir Putler

Putin pisti sen verran päätään ulos bunkkerista, että piti hyytävän puheen. Jotenkin tulee mieleen toinenkin diktaattori, jonka golfpeli päättyi myös pallo hukassa bunkkerissa. Silloinkin puheet kovenivat sitä mukaa kun konkurssi lähestyi.


11. Huonoin hybridioperaatio ikinä

Venäjän suurlähetystö julkaisi twiitin, jossa kehotti Suomessa asuvia venäläisiä ottamaan yhteyttä heihin kohdistuneista ihmisoikeusrikkomuksista. Twiitti ymmärrettiin välittömästi oikein eli tarkoituksena oli kerätä todistusaineistoa Suomea vastaan. Ikään kuin todistusaineiston olemassaolo tai sen puuttuminen olisi koskaan ollut mikään syy Venäjän operaatioille. Tällä kertaa operaatio oli kuitenkin niin tökerö, että suorastaan epäilyttää sen lanseeranneen virkamiehen tehneen tämän jäynä mielessä tahallaan.
Joka tapauksessa toivon, että jokainen tätä blogia mahdollisesti lukeva venäjäntaitoinen vastaa suurlähetystön sähköpostiin ja toteaa, että heitä vastaan on tehty ihmisoikeusrikkomuksia Venäjän virkamiesten toimesta, jotka pyrkivät vaikeuttamaan heidän elämäänsä, saamaan heidät epäilyksenalaisiksi ja estävät heidän integroitumistaan länsimaiseen yhteiskuntaan.


12. Katso kuka varoittaa

Pääspice Sanna Marin tapasi Saksan liittokansleri Olaf Scholzin ja varoitti tätä sinisilmäisyydestä Venäjän tavoitteiden suhteen. Tilanne on oikeasti aika ilmeinen, jos jopa Sanna Marin kykenee varoittamaan sinisilmäisyydestä.


13. Kun aika on

Koska on todennäköistä, että Putin joutuu jonkin ajan kuluttua luopumaan tsaariudestaan ja Venäjä on jonkin aikaa sekasortoisuuden tilassa, Suomella on tuolloin tuhannen taalerin paikka. Aikoinaan Pariisin rauhansopimuksen rajoituksista sanouduttiin irti Neuvostoliiton hajottua. Nyt olisi aika irtautua yhtä lailla vanhentuneesta Ahvenanmaan sopimuksesta. Viime vuoden lopussa hiljaisesti perhepiirissä satavuotispäiväänsä juhlinut sopimus on nykyaikaisen aseistuksen myötä käytännössä vanhentunut. Johan jatkosodan alkajaisiksikin tuli melkoinen kiire, saati sitten nykyaikana. Kun Putin putoaa valtaistuimelta, niin äkisti sama operaatio pystyyn kuin reilut 80 vuotta sitten.


14. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Mohamed Ibrahim Hassan … jäkjäkjäk …kahden vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … raiskauksesta … päläpäläpälä … Turun hovioikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


15. Tumpeluus tuoksuu

Järjestyksenvalvojaa yritettiin ampua Sörnäisten metroasemalla. Ase ei lauennut, koska patruuna oli ladattu lippaaseen väärinpäin. Tämä herättää kysymyksen, miten helvetissä patruuna ylipäätään saadaan lippaaseen väärinpäin ja kuka voi olla niin tampio, että kuvittelee luodin olevan takana ja hylsyn edessä. Tekijä oli sentään 27-vuotias mies eli luulisi olevan armeijan käynyt … ei mutta hetkinen, tämähän tapahtuikin Sörnäisten metroasemalla … niin tosiaan, nyt taisi löytyä uskottava selitys etenkin koska sitä ei jutussa mainita.


16. Lupaava otsikko

Otsikossa kaikki oli kunnossa: ”Tutkimus: Homomiehet kouluttautuvat muita miehiä pidemmälle, ja syy voi löytyä heteromieskulttuurista”.
En voisi olla enempää samaa mieltä. Jos allekirjoittanutkin olisi hyödyntänyt elämässään tehokkaasti sen ajan, joka on kulunut naisten ymmärtämisen (turhaan) yrittämiseen tai vonkaamiseen, olisin varsin todennäköisesti jo ehtinyt kehittää SEKÄ kylmäfuusioreaktorin ETTÄ syöpärokotteen.
Itse jutussa ei sitten tähän sinänsä ilmeiseen ajatukseen viitattu, vaan jossiteltiin kaikenlaisilla jonninjoutavilla syillä. Ainoa vähän sinne päin viittaava toteamus oli ”Osalla kyse voi olla siitä, että tukahduttaa oman seksuaalisuuden teini-iässä, jolloin energiaa seksi- ja seurusteluasioiden sijaan voi käyttää opintoihin.”
Sinänsä voi kyllä olla totta, että ”Heteroseksuaalisessa poikakulttuurissa koulunvastaisuus on yksi vahva juonne. Mittleman arvelee, että homoseksuaaliset pojat välttyvät tältä asenteelta, joka haittaa koulunkäyntiin panostamista.” Mutta tässä pitäisi pohtia syytä ja seurausta. Aika varmasti poikien arvosanat pomppaisivat keskimäärin kahdella pykälällä ylöspäin, jos teinityttöjen housut kastuisivat todistuksen kympeistä eikä viritetyistä mopoista. Eli löytyisikö se todellinen syy poikien huonompaan koulumenestykseen kuitenkin tyttöjen parinvalintapreferensseistä, jotka lienevät syy poikien ”koulunvastaisuuteen”?


17. Kultaa Ukrainaan!

Ukrainalainen korkeushyppääjä Jaroslava Mahutših joutui pakenemaan Venäjän ”erikoisoperaatiota” ensin maansa sisällä ja sitten rajojen ulkopuolelle. Reissun aikana ei liiemmin harjoiteltu. Mahutšihin matka päättyi toistaiseksi Belgradiin, jossa järjestettiin halliyleisurheilun MM-kisat. Siellä mitalisuosikin kisa näytti päättyvän pronssimitaliin, mutta kolmannella hypyllä ylittyi 200. Tämä olisi tuonut hopeaa, sillä saman korkeuden ylittäneellä Australian Eleanor Pattersonilla oli parempi pöytäkirja. Rimaa nostettiin kahdella sentillä. Patterson pudotti ensimmäisellään, Mahutših ylitti. Roolit kääntyivät toisinpäin eli nyt Mahutšihin pöytäkirja oli parempi ja hänellä oli ote kultamitaliin. Koska 202:n ylitys ei enää olisi Pattersonille riittänyt, hän siirsi kaksi jäljelle jäänyttä yritystään seuraavaan korkeuteen 204. Kaksi pudotusta ja maailmanmestaruus sotaa käyvään Ukrainaan! Mahutšihin surunsekaista riemua on vaikea kuvitella.
Toivoa sopii, että tämä suoritus antaa omalta osaltaan ukrainalaisille taistelutahtoa. Etsimättä nousee mieleen Taisto Mäen ME kympin juoksussa, historian ensimmäinen puolen tunnin alitus toisen maailmansodan jo puhjettua talvisodan kynnyksellä.


18. Kuultakoon toistakin osapuolta

Anatoli Tymoštšuk pelasi Ukrainan riveissä hurjat 144 jalkapallomaaottelua. Viisi vuotta sitten päättyneen uransa jälkeen hän ryhtyi normaaliin tapaan valmennuspuuhiin ja on viime vuodet työskennellyt Zenit Sankt Petersburgin apulaisvalmentajana. Nyt Ukrainan jalkapalloliitto on riistänyt häneltä valmennuslisenssin ja kaikki tittelit sekä asettanut hänet elinikäiseen toimitsijakieltoon, koska hän ei ole tuominnut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.
Oikeudenkäynnin periaatteena on jo roomalaisten ajoista ollut ”kuultakoon toistakin osapuolta”. Näin ei ole Tymoštšukin kohdalla tehty. Tymoštšuk on vaiennut, mutta hän ei ole myöskään kannattanut hyökkäystä. Ennen tuomiota hänelle olisi pitänyt suoda mahdollisuus lausua oma näkökantansa. Saattaisiko olla jopa niin, että Tymoštšuk ei ole suutaan avannut siksi että hän pelkää Pietarissa ollessaan vähän isompienkin asioiden kuin työpaikkansa puolesta?
Enin mitä olisi pitänyt tehdä, olisi ollut antaa Tymoštšukille uhkavaatimus siitä, että hänen on poistuttava Venäjältä ja otettava paikkansa Ukrainan riveissä.


Loppukevennys: Ei olla kusessa

Dieselpolttoaineen saatavuus on uhattuna siihen tarvittavan lisäaineen puutteen takia, mikä toisaalta on hyvä uutinen kaltaisilleni kuskeille joita dieselin tankkaaminen alkoi korkean hinnan takia alkuvuodesta hirvittää entistä enemmän. Kohta ei tarvitse maksaa maltaita dieselistä, jos sitä ei ole! Pula aiheutuu siitä, että Venäjältä ei saada dieselpolttoaineen vaatimaa (tai jos tarkkoja ollaan, moottorien ympäristösäädösten vuoksi tehtyjen säätöjen vaatimaa) Adblue-liuosta. Liuoksen pääasiallinen ainesosa on urea. Tiettävästi saatavuusongelman syynä ei ole Venäjään kohdistetuissa pakotteissa, vaan siinä että kaikki maassa tuotettu urea tarvitaan Vladimir Putinin päähän (joka onkin kuvissa aika turvonneen näköinen).

Uusinta: Liput liehuen

Lukijalle: Tänään on kuulemma liputuspäivä. Jutun lopussa oma kommenttini aiheesta, mutta pistetään silti uusintana juttu erikoisista lipuista viiden vuoden takaa:

Maailmassa on karvan verran alle 200 itsenäistä valtiota, tarkka määrä riippuu laskutavasta. Yksi itsenäisen valtion perustuntomerkeistä on oma lippu. Jokaiseen lippuun taas liittyy oma taustatarinansa; mitä lipun värit symboloivat, mikä on lipussa olevan kuvion merkitys. Lippuja tutkivaa tiedettä nimitetään veksillologiaksi. Paras lähde erilaisten lippujen näkemiseen on puolestaan Flags of the World -sivusto, josta löytyy lähes satatuhatta lippukuvaa - joukossa kaikkien maiden historialliset liput ja useimmat osavaltioiden, kaupunkien, järjestöjen ja muiden vastaavien liput.

Monen lipun kuvio, muoto tai historiallinen tarina on tapaus sinänsä. Seuraavassa erikoisten lippujen TOP 10:

10. Itävalta
Tiukka kysymys: minkä Euroopan maan valtiolipussa on sirppi ja vasara? Tällä kertaa kyseessä ei ole mikään kommunismista unohtunut jäänne, vaan Itävallan perinteinen lippu. Se normaali Itävallan lippu on puna-valko-punainen, mutta valtiolipussa on valtion vaakuna kuten Suomellakin. Itävallan vaakunassa taas on kotka, jonka kynsissä ovat sirppi maanviljelyksen ja vasara teollisuuden symbolina.

9. Afganistan
Afganistanin lipussa ei ole sinänsä mitään erikoista. Siis nykyisessä. Ainakaan siinä, mikä oli nykyinen tätä kirjoittaessa. Afganistanilla on nimittäin viimeisen sadan vuoden aikana ollut käytössä 18 erilaista virallista lippua. Niistä kymmenen viimeistä viimeisen 40 vuoden aikana - on siinä ollut ihmisillä opettelemista.

8. Romania ja Tsad
Monet liput muistuttavat toisiaan, mutta itsenäisten maiden lipuista nämä kaksi ovat kaikkein eniten toistensa kaltaisia. Molemmat ovat pystytrikoloreita värien järjestyksen ollessa sininen-keltainen-punainen ja korkeus-leveys -suhteen 2:3. Ainoa ero on sinisen värisävyssä. Tsadin lipun sininen on jonkin verran Romaniaa tummempi. Tämäkin valinta menee väärinpäin, koska Tsadissa paistaa jatkuvasti aurinko, joten lippu haalistuu nopeammin kuin Romanian lippu.Punavalkoiset Indonesian ja Monacon liput ovat väreiltään ja asettelultaan täsmälleen samanlaiset, mutta ne eroavat toisistaan korkeuden ja leveyden suhteessa.

7. Vanuatu
Suvaitsevaisto ei ole - vielä - esittänyt Suomen lipun muuttamista sillä perusteella, että sen risti sortaa ei-kristittyjä vähemmistöjä. Uskonnolliset symbolit ovat lipuissa yleisiä, etenkin islamilaisissa maissa. Siellä lippu ilman puolikuuta on kuin talo ilman aitan polulla astelevaa neljää burkha-asuista emäntää. Siinä missä suvaitsevaisto toistaiseksi sietää siniristilippua, he luultavasti saisivat paskahalvauksen jos asuisivat Vanuatussa. Sikäläisen lipun petollisen kauniilta näyttävä kaarikuvio näet esittää villisian torahammasta. Maan muutama sata muslimia eivät ole tiettävästi asiasta valittaneet, raukkaparoilla kun ei ole puolestaloukkaantujia kuten Suomessa.

6. Mosambik
Afrikan edistyksellisyyttä vanhan ja luutuneen Euroopan rinnalla kuvaa hyvin Mosambikin lippu. Siinä missä eurooppalaisissa vaakunoissa on miekkoja ja muita nykyään hyödyttömiä aseita, Mosambik räväyttää Kalasnikov-rynnäkkökiväärillä.

5. Yhdysvallat
Useimmat toki tietävät Yhdysvaltain lipun tähtien määrän kuvastavan 50 osavaltiota ja kolmentoista raidan kuvaavan alkuperäisiä osavaltioita. Lipun kehitykseen liittyy kuitenkin vähemmän tunnettuja yksityiskohtia. Ensimmäisessä lipussa oli tietysti vain 13 tähteä. Osavaltioiden määrän kasvaessa seuraavassa oli 15 tähteä - mutta myös 15 raitaa. Kun päädyttiin 20 osavaltioon, raitojen määrä pudotettiin takaisin alkuperäiseen ja hyvä niin - koettakaapa kuvitella 50-raitaista USA:n lippua. Tähtien ryhmittelyä ja suuntausta ei myöskään oltu määrätty, joten niistä nähtiin mitä erilaisempia variantteja. Nykyään laki säätelee lipun käyttöä tarkasti, mutta kaikki aiemmat liput ovat myös virallisia niin kauan kun ovat käyttökelpoisia. Tämä olikin kätevä sääntö 50-luvun lopussa, kun Alaska ja Havaiji hyväksyttiin vuoden välein osavaltioiksi. Lipun muuttuessa olisi kaikkien pitänyt vaihtaa ensin 48-tähtinen 49-tähtiseen ja heti perään 50-tähtiseen. Jos jonakin päivänä Yhdysvallat saa 51:n osavaltion (Washingon D.C., Puerto Rico ja Mariaanien saaristo ovat vahvimmat ehdokkaat), tulee ongelma koska 51 tähteä on vaikea ryhmitellä riveihin. Villejä arvauksia 51-tähtisen lipun muodosta onkin jo esitetty.

4. Ruanda
Jos lippuun asetetaan jokin kuvio tai siinä on ylipäätään mitään epäsymmetristä, tämä epäsymmetrinen osa sijoitetaan aina tangon puolelle. Siis TANGON PUOLELLE! Ymmärsittekö siellä Ruandassakin? TANGON PUOLELLE! Plääh. No ei sitten, pitäkää tunkkinne ja aurinko sillä puolella, että lippu näyttää todella höhlältä liehuessaan. Toisaalta mitä muutakaan voi odottaa jengiltä, jonka edelliseen lippuun oivallettiin lätkäistä keskelle iso R-kirjain erottamaan sitä muuten samanlaisesta Guinean lipusta.

3. Nepal
Klassinen tietokilpailukysymys: mikä on ainoa maa, jonka lippu ei ole suorakulmio? Nepalin lippu koostuu kahdesta kolmiosta, jotka ovat perua Rana-dynastian kahdelta kilpailevalta sukuhaaralta. Tai sitten ei. Geometrisesti ottaen kyseessä ei ole kaksi kolmiota, ellei sitten hyväksytä sitä, että kolmiot sijaitsevat osittain päällekkäin. Ja aika harva lienee kiinnittänyt huomiota siihenkään, että kolmiot eivät ole yhtenevät; alempi on suorakulmainen, tasakylkinen kolmio ja ylempi ei. Lipun piirtäminen on temppu sinänsä, mutta onneksi hommaan on määritetty yksityiskohtaiset ohjeet.

2. Paraguay
Jaa että mitäkö omituista on Paraguayn lipussa? Vaakatrikolori kolmella värillä (punainen, valkoinen, sininen), jotka vieläpä ovat yleisimmät lipuissa esiintyvät värit. Näitä formaatteja löytyy kymmenittäin, vaikka huomioitaisiinkin keskelle lätkäisty vaakuna. Vaan kierretäänpä toiselle puolelle lipputankoa. Toisella puolella ei olekaan vaakunaa, vaan valtiovarainministeriön sinetti. Paraguayn lippu onkin maailman ainoa valtiolippu, jonka puolet poikkeavat toisistaan. Neuvostoliiton lippu oli toiselta puoleltaan virallisesti punainen ilman sirppiä, vasaraa ja tähteä, mutta käytännössä kaikki NL:n liput olivat samanlaisia molemmin puolin.

1. Filippiinit
Filippiinien lipussa on tangon puolella valkoinen kolmio, jossa on kuvattu aurinko ja kolmion jokaiseen nurkkaan kolme tähteä. Lipun muun osan yläosa on sininen ja alaosa punainen. Paitsi jos maa on sodassa. Tällöin lippu käännetään ylösalaiseen asentoon, punainen ylös ja sininen alas. Tangonpuoleinen kolmio on symmetrisenä edelleen samanlainen. Yhdysvaltain lipulla on hieman samantapainen symboliikka - sen ripustaminen ylösalaisin on hätämerkki. Pahat kielet väittävät, että myös Italian lippu on sota-aikana erilainen kuin rauhan aikana - sodan syttyessä viher-valko-punaisesta pystytrikolorista poistetaan sekä vasen että oikea reuna ja jäljelle jäänyt keskiosa käännetään vaakatasoon.

Mutta tänä iltana Jaska menee pihalle, laskee Karjalan viirin alas ja nostaa Suomen lipun salkoon juhannuksen kunniaksi!
(Lisäys 19.3.2022: Alkuperäinen juttu on siis julkaistu juhannusaattona. Tänään Jaska ei todellakaan käy vetämässä lippua salkoon. Koska on Minna Canthin ja tasa-arvon päivä, Salli saa käydä hoitamassa homman jos huvittaa.)

Pasifismin filosofia

Jotain hyvää Ukrainan sodastakin on seurannut: maanpuolustustahto on noussut. Kertausharjoituksiin on tulijoita enemmän kuin voidaan ottaa vastaan, maanpuolustuskursseille on haettu niin paljon että kurssitarjontaa on pitänyt lisätä ja aseharjoittelu on ollut rajussa kasvussa.

Näiden hyvien uutisten vastapainoksi sitten vähän ikävämpääkin: Suomesta on paljastunut 1500 paskahousua, jotka ovat hakeneet tämän vuoden puolella reservistä siviilipalvelukseen. Koko viime vuonna reservistä sivariin hakeutujia oli 435, joten ei tarvitse erityistä logiikkaa sen päättelemiseen, että kyseessä on pelästyminen Ukrainan tilanteesta.

Ylipäätään koko siviilipalvelus on aivan turha keksintö. Jos ei halua aseeseen tarttua, armeijassa on mahdollisuus aseettomaan palvelukseen. Tämän laajentaminen entisestään myös siviilimäisempiin tehtäviin nykyisten lääkintämies- ym. tehtävien ohella. Onhan siviilikoulutuksensa takia monia sellaisia, jotka ovat suuremmaksi hyödyksi muissa tehtävissä kuin poterossa kiväärin kanssa. (Tosin heille tulee antaa mahdollisuus myös aseelliseen palvelukseen, jos niin haluavat.) Kyllä maanpuolustuksessa töitä löytyy pasifistillekin. Olihan jo toisessa maailmansodassa esimerkiksi brittiläisten kommandoyksiköiden lääkintämiehinä ehdottomia pasifisteja, jotka ottivat osaa vihollisen linjojen taakse tehtyihin iskuihin. USA:ssa pari tällaista sai jopa korkeimman mahdollisen urhoollisuudesta annettavan kunniamerkin, joten pelkuruudesta ei todellisessa pasifismissa ole kyse.
Kokonaan toinen juttu ovat sitten totaalikieltäytyjät, jotka eivät suostu edes siviilipalvelukseen. Nämä tuomitaan yleensä 173 päivän vankeusrangaistukseen, mikä on täysin käsittämätöntä. Sen jälkeen asia on nimittäin loppuun käsitelty. Tämä vastaa tilannetta, jossa Matti Meikäläinen kieltäytyisi jonakin vuonna maksamasta verojaan ja saisi siitä tuomion. Sen jälkeen hänet olisikin vapautettu maksamasta veroja loppuiäkseen, koska tuomio on jo kärsitty. Ainoa oikea menettelytapa totaalikieltäytyjiä kohtaan on istuttaa vankilassa niin kauan, kunnes mieli muuttuu.



Karkeasti jaotellen sotilaspalveluksesta kieltäytyjät voidaan ryhmitellä viiteen (tai neljään, koska viidennen olemassaolo on lähinnä teoreettinen) porukkaan:


1. Lusmut

Tämä ryhmä muodostanee suurimman osan. Siitä mennään josta aita on matalin. Ryhmän koko kasvaa sitä mukaa, kun siviilipalveluksen stigma pienenee. Eli toivottavasti muuttuu nyt Venäjän uhan takia toiseen suuntaan. Tämän vuoden alussa sivariin reservistä menneet kuuluvat lähes täysin lusmujen ryhmään. He ovat suorittaneet asepalveluksen siksi, että laskivat sen helpoimmaksi tieksi. Nyt kun sodan uhka kasvoi, he laskivat helpoimmaksi tieksi raukkamaisuutensa julkisen tunnustamisen.


2. Pelkurit

Tämä ryhmä koostuu ”tapaus Riitaojista”, joista ei ole mihinkään rohkeutta vaativiin tehtäviin. Vielä 1980-luvulla he – mikäli eivät saaneet vapautusta – suorittivat poikkeuksetta armeijan eivätkä koskaan siviilipalvelusta siksi, että tuohon aikaan joukosta erottuminen eli siviilipalveluksen suorittaminen vaati enemmän rohkeutta kuin armeijaan meneminen muiden mukana. Ja luultavasti nykyäänkin suuri osa käy armeijan. Eikä yksikään mies voi varmasti ennen kokemusta tietää, onko hänellä todellista rohkeutta, vaikkakin melko todennäköisesti pelkuruutensa tunnistaa kyllä hyvissä ajoin jo nuoruudessa.


3. Idealistit

Tämä ryhmä koostuu kaikkein rasauttavimmista pelleistä. Kyllähän te tyypin tiedätte: ”Jos kaikki maailmassa kieltäytyisivät sotimasta, ei sotia käytäisi”. Tämähän on aivan totta, mutta siinä on sellainen pikkuriikkinen ongelma että kun näin ei ole. Muistan ikuisesti erään rauhanaktivistin ratkaisun silloisen Jugoslavian hajoamissotiin: ”Sieltä pitäisi kuljettaa kaikki asepalvelusikäiset miehet pois kunnes tilanne on rauhoittunut”. Harvoin saa nauraa yhtä makeasti. Nämä tyypit ovat ongelmien ulkoistajia. He sanovat, etteivät ikinä suostuisi käyttämään väkivaltaa. Kuitenkin he ovat mitä kärkkäimpiä hyväksymään sen, että joku toinen käyttää väkivaltaa heidän puolestaan ja ovat jopa närkästyneitä jos näin ei tapahdu. Kuvitelkaapa että lyötte häntä nyrkillä nenään. Eihän hän lyö takaisin (no, saattaa vaikka lyödäkin koska teoria ja käytäntö etenkin pasifismissa tuppaavat olemaan eri asia), vaan ottaa yhteyttä poliisiin. Seuraavaksi tulee poliisi paikalle ja käyttää tarvittaessa väkivaltaa pidättääkseen teidät. Ja tämä on pasifistin mielestä täysin OK eikä hän huomaa edes mitään ristiriitaa asiassa. Todellisuudessa jokainen tähän ryhmään kuuluva on valmis tappamaan, kunhan olosuhteet ovat oikeat. Idealismilla on tapana karista pois, kun realismi lyö kasvoille riittävän napakasti.


4. Saivartelijat

Tämä on oikeastaan edellisen ryhmän alaryhmä, mutta eroaa siinä että heidän pointtinsa ovat näennäisesti faktoihin perustuvia tai sitten he kiemurtelevat irti tosiasioista saivarrellen. Tyyppiesimerkki näennäisfaktoihin vetoajista on se, joka sanoo että armeijaa ei tarvita mihinkään, onhan maailmassa maita jotka ovat luopuneet armeijasta kokonaan, kuten Costa Rica ja Islanti. Näille voi sanoa että kokoapa pataljoona, tee maihinnousu Islantiin ja jää odottamaan, että USA:n armeija tekee sinusta hakkelusta. Islanti on välttynyt armeijan perustamiselta antamalla maansa USA:n käyttöön Atlanttiin ankkuroiduksi kiinteäksi lentotukialukseksi, mikä on ollut molemmilta mailta hyvä diili. Ja jos tämä valloitussuunnitelma alkoi äkillisesti tuntua huonolta, niin rahtaa se pataljoonasi sitten sinne armeijattomaan Costa Ricaan ja katso, mitä maan kahdenkymmenentuhannen vahvuinen Fuerza Pública de Costa Rica tekee pataljoonallesi Galil-rynnäkkökivääreillään ja M60-konekivääreillään, olettaen että pääset edes rantaan asti ilman että rannikkovartioston alukset upottavat maihinnousulaivastosi. Se on kätevää kun voi kutsua selviä asioita toisella nimellä, eihän Japanillakaan ole armeijaa vaan kolmensadantuhannen vahvuiset itsepuolustusjoukot eikä Putin käy Ukrainassa sotaa vaan erityisoperaatiota.
Saivartelijoista loistavan esimerkin antoi puolestaan Aamulehden eläkkeellä oleva toimittaja runsaasti kommentteja (315) keränneessä kolumnissaan. Hän kirjoitti aikoinaan siirtyneensä reservistä sivariin, kun ei halunnut tappamiseen osallistua. Tällöin hän sai kutsun pääesikuntaan, jossa vakaumusta testannut eversti (hieman kyllä ihmetyttää eikö tuon palkkaluokan miehellä tärkeämpiä tehtäviä ollut, mutta ei nyt puututa tähän) kysyi: ”Entä jos vihollinen tulee kotiisi ja asettaa kiväärin piipun lapsesi ohimolle. Mitä sanot siihen?” Toimittaja laittoi kertomansa mukaan everstille jauhot suuhun vastaamalla: ”Noin typerän, röyhkeän, säälittävän ja väärän kysymyksen voi esittää vain armeijan upseeri.”
Kolme ensimmäistä neljästä osui kyllä kohdalleen ja neljäskin siinä tapauksessa, että ymmärsi kolme ensimmäistä liian konkreettisesti. Kysymys oli typerä siinä mielessä, että jokaiselle täysijärkiselle pitäisi olla selvää, että se oli kuvaannollinen: siinä vaiheessa kun vihollinen laittaa aseen piipun lapsen ohimolle, on jo myöhäistä. Pasifismin sijaan olisi pitänyt ampua se vihollinen viimeistään siinä vaiheessa, kun hän astui pihamaalle niin tilanteeseen ei olisi jouduttu. Röyhkeä kysymys kiistatta oli: kävi ilkeästi sen kimppuun, minkä luulisi ihmiselle olevan tärkeintä. Realistinen se kylläkin oli. Ei tarvitse mennä kuin Afrikkaan, jossa luultavasti joka päivä tapahtuu tuollaista. Joukkion yksi jäsen pitää kiväärin piippua lapsesi ohimolla samaan aikaan kun katselet, kuinka muut raiskaavat vaimoasi. Everstin olisi pitänyt sanoa tämä, sillä ei siitä tänä päivänäkään ole kuin vajaat 80 vuotta kun Suomea pahimmin uhkaavan vieraan vallan joukoilla tämä oli normiproseduuri.
On kyllä myönnettävä, että jos toimittaja kirkkain silmin voi vakuuttaa että antaa tämän tapahtua mieluummin kuin tarttuu aseeseen, hän on todellinen pasifisti. Epäillä kuitenkin sopii.


5. Pasifistit

Tässä vaiheessa on sitten tapana marssittaa esiin Arndt Pekurinen ja kumppanit. Eli ne, jotka kieltäytyvät aseeseen tarttumasta vaikka omaa henkeä uhataan. Epäillä sopii, onko tässä ryhmässä yhtään ainutta todellista pasifistia. Ensinnäkin tietysti todettakoon kuten edellä, että näille tulisi sallia aseeton palvelus esimerkiksi lääkintämiehenä. Tämä ei kuitenkaan ole oleellista, sillä on vaikea uskoa että riittävän kovan tosipaikan suhteen tässä olisi mitään eroa. Esimerkiksi tapaus Pekurinen. Tajusiko hän todella, että kyse ei ole pelkästä uhkailusta? Entäpä jos vieressä olisi ollut toinen kaveri, joka olisi teloitettu ensin? Emme tietenkään saa koskaan varmasti tietää, mutta vähintäänkin vahva epäilys on että kivääri olisi kelvannut käteen siinä vaiheessa, kun näkee naapuripasifistin aivojen valuvan kallosta ulos. Voihan toki olla, että joku kieltäytyisi siinäkin vaiheessa uhratakseen oman henkensä aatteensa puolesta. Mikä muuten on pasifistilla huomattavasti epätodennäköisempää kuin militaristilla ja luultavasti jäisi toteutumatta, jos pasifistille näytettäisiin valmiiksi väärennetyt paperit, joiden mukaan hän on saanut surmansa taistelussa jolloin ei saisi edes postuumia marttyyrin mainetta.
Jos jostakin sitten löytyy sellainen tosipasifisti, joka kieltäytyy ottamasta osaa maanpuolustukseen edes paarinkantajana varman kuoleman ilman marttyyriyttä ollessa vaihtoehtona, niin lakki päästä hänen edessään ja kaikki kunnia hänelle. Jonka jälkeen teloitusryhmän eteen ja armonlaukaus päähän.

Uusinta: Vähempien järvien maat

Lukijalle: Näin jäiden sulamista odotellessa uusitaan juttu eri maiden suurimmista järvistä:

Kirjoitin aikapäiviä sitten jutun maailman erikoisista järvistä. Tämän inspiroimana tuumailin, että olisi kiva selvittää, mikä on minkäkin maan suurin järvi.
Valitettavasti kaikista maista ei ole olemassa yhtä perusteellista järvitietoutta kuin Suomesta. Eikä itse järvenkään määritelmä ole yhtä selkeä. Onko mereen jossain määrin yhteydessä oleva suolavetinen laguuni järvi? Tässä jutussa määrittelin että ei ole. Tämän määritelmän takia esimerkiksi Brasilia sulkeutui kokonaan pois listalta – pikaisen etsinnän perusteella Brasilian suurimmaksi järveksi tarjottiin aina erästä laguunia eikä muiden järvien koosta löytynyt luotettavaa tietoa. Koko itsessäänkään ei ole aina selvä, sillä monien järvien pinta-ala vaihtelee vuodenajoittain. Tai säännöstellyn virtaaman takia. Tämä muuten on ongelma myös Suomen toiseksi suurinta järveä määritettäessä, sillä Päijänteen ja Inarijärven pinta-alat ovat niin lähellä toisiaan, että pieni muutos pinnankorkeudessa saattaa aiheuttaa muutoksen kokojärjestyksessä.
Monen maan suurin järvi on tekojärvi. Nämä rajasin armotta pois. Onneksi kohdalle ei tainnut osua yhtään sellaista tilannetta, jossa tekojärven alle olisi jäänyt maan suurin luonnonjärvi. Kylläkin yksi sellainen, josta ei olla varmoja onko kyseessä ihmisen patoama vai luonnonjärvi.

Listauksessa on lueteltu järven nimi linkkinä Wikipediaan, sen pinta-ala neliökilometrinä ja sijaintimaa(t). Sijaintimaan tekstityyli paljastaa, mikä järven asema on kyseisessä maassa:
Lihavoitu tarkoittaa, että järvi on kiistatta maan suurin.
Normaaliteksti tarkoittaa, että järvi on useamman maan jakama ja suurin järvi, joka kyseisen maan alueelle ulottuu.
Kursivoitu tarkoittaa, että järvi ei ole missään tapauksessa kyseisen maan suurin ja on mainittu vain siksi, että se jollain mittarilla on jonkin muun maan suurin.
Lihavoitu kursiivi tarkoittaa, että järvi on suurin kokonaan kyseisen maan alueella sijaitseva, mutta kyseiselle maalle kuuluu osa jostain muusta suuremmasta järvestä.

Kunkin maanosan suurimmat järvet on myös mainittu erikseen.

Kaspianmeri, 374000, Azerbaidzan, Iran, Kazakstan, Turkmenistan ja Venäjä, Aasia ja Eurooppa
Maailman suurin järvi on siis nimeltään meri. Paitsi että se on maailman suurin järvi, se on samalla järvi jonka rantaviivaa kuuluu useimmille valtioille, kaikkiaan viidelle. Järvi sijaitsee Kaspian syvängössä ja sen pinnan korkeus vaihtelee pitkissä sykleissä. Nykyään pinta on 28 metriä merenpinnan alapuolella, kuten 1920-luvullakin. Siinä välissä pinta putosi 32 metriin, kunnes se alkoi taas nousta vuonna 1977. Laskuojaton Kaspianmeri on luonnollisesti suolainen, mutta suolapitoisuus vaihtelee kuten Itämeressäkin. Keskimääräinen suolapitoisuus on 1,2 % eli vähän yli kolmannes merivedestä. Suurimmillaan pitoisuus on kapean kannaksen erottamassa Garabogazkölin lahdessa, jossa se on jopa yli 30 %. Kaspianmeren pinnan ollessa matalalla koko lahti saattaa kuivua, kuten kävi 1984. Vuonna 1992 veden noustua erottava kannas puhkesi taas ja lahti täyttyi vedellä. Kuulostaa pikkujutulta, mutta tosiasiassa lahti on pinta-alaltaan Laatokkaa suurempi!

Michigan-Huron -järvi, 117300, Kanada ja Yhdysvallat, Pohjois-Amerikka
Tätä järveä ei löydy maailman suurimpien järvien listalta. Yleensä Michigan ja Huron lasketaan erillisiksi järviksi, vaikka niiden vedenpinta on samalla tasolla ja ”erottavan” salmi on peräti kahdeksan kilometriä leveä ja 37 metriä syvä.

Yläjärvi, 82100, Kanada ja Yhdysvallat, Pohjois-Amerikka
Eli Lake Superior, Pohjois-Amerikan Suurista järvistä suurin ja samalla maailman suurin makeavetinen ja laskujoellinen järvi. Sen veden vaihtumisaika on mahtava; kestää lähes 200 vuotta, kunnes järven vesi on uudistunut.

Victorianjärvi, 69484, Kenia, Tansania ja Uganda, Afrikka
Afrikan suurin järvi ja eräs maailman suurimmista ympäristökatastrofeista. Vieraslajien istuttaminen ja leviäminen on tuhonnut suuren osan alkuperäisestä faunasta ja saastuminen on tehnyt järven veden käyttökelvottomaksi.

Michiganjärvi, 57800, Yhdysvallat
Huronjärvi ja Michiganjärvi lasketaan yleensä kahdeksi eri järveksi, vaikka niiden vedenkorkeus on sama ja niitä erottava Mackinacin salmi on kapeimmillaankin kahdeksan kilometrin levyinen. Mikäli kokonaisuus laskettaisiin yhdeksi järveksi, se olisi maailman suurin makeavetinen järvi ja samalla Yläjärveä suurempi Kanadan ja Yhdysvaltain suurimpana järvenä, 117300 neliökilometriä. Jos Michiganjärvi lasketaan itsenäiseksi järveksi, se on suurin kokonaan yhdessä maassa sijaitseva järvi.

Tanganjikajärvi, 32000, Burundi, Kongon demokraattinen tasavalta, Sambia, Tansania
Tanganjikajärvi oli ennen Neuvostoliiton hajoamista useimman valtion jakama järvi. Sen vedet huuhtelevat peräti neljän maan rantaviivaa. Lähes puolitoista kilometriä syvä järvi on maailman toiseksi syvin. Sen vesi on emäksistä, keskimääräinen pH-arvo on 8,4. Tämän takia järveen on kehittynyt pääosin oma, erikoisiin oloihin sopeutunut eläimistö.

Baikal, 31722 Venäjä, Aasia
Suurin sekä kokonaan Venäjällä että kokonaan Aasiassa sijaitseva järvi. Baikal on maailman syvin järvi, virallisen tiedon mukaan syvin kohta on 1637 metriä. Järven keskisyvyyskin on peräti 738 metriä, joten se on vesitilavuudeltaan maailman suurin makean veden allas, yli 23000 kuutiokilometriä vettä. Sitä on vähän luonnollista enemmän, koska 1956 Angarajokeen rakennettu pato nosti Baikalin pintaa toista metriä. Järven veden vaihtumisaika on 330 vuotta. Jos Kaspianmerta ei lasketa, Baikal on Aasian suurin järvi. Mikäli Michiganjärvi katsotaan Huronjärven kanssa yhtenäiseksi järveksi, on Baikal suurin ainoastaan yhdelle maalle kuuluva järvi. Venäjän-Japanin sodan aikana 1904-1905 Siperian radan ainoa puuttuva osa oli Baikalin eteläkärjen kiertävä pätkä, joten talvella kiskot laskettiin jäälle joukkojen ja tarvikkeiden kuljettamiseksi nopeammin.

Iso Karhujärvi, 31153, Kanada
Iso Karhujärvi on suurin kokonaan Kanadassa sijaitseva järvi ja pohjoisimpia maailman suurista järvistä. Vuosittain noin kahdeksan kuukautta jäässä olevan järven rannalla on vain yksi asutuskeskus, jossa asuu noin 650 ihmistä. Se on samalla suurin järvi, jonka koko valuma-alue on yhden valtion alueella.

Malawijärvi, 29600, Malawi, Mosambik, Tansania
Njassa- eli Malawijärvessä on enemmän kalalajeja kuin missään muussa järvessä. Järvi sai alkuperäisen nimensä Livingstonelta, joka kysyi paikallisilta järven nimeä saaden vastaukseksi njassa. Noloa asiassa on se, että njassa tarkoittaa paikallisella kielellä järveä, joten järven nimeksi tuli suoraan käännettynä Järvijärvi. Järvellä käytiin myös ensimmäisen maailmansodan ensimmäinen - no, sanaa meritaistelu ei voine käyttää ja järvitaistelu taas kuulostaa höntiltä, joten sanottakoon laivastotaistelu.

Vostok, 19690, Antarktis
Vostokjärvi on maapallon suurista järvistä viimeisenä löydetty; vasta 1973 ja sen todellinen koko selvisi vasta 1996. Selitys asialle on se, että järvi sijaitsee Antarktiksen napajään alla. Veden lämpötila järvessä on noin kolme astetta pakkasen puolella, sulana se pysyy paineen ansiosta. Koska järven epäillään olleen eristyksissä jopa 25 miljoonaa vuotta, sen mahdollisten elämänmuotojen uskotaan olevan varsin mielenkiintoisia. Toistaiseksi kairauksia ei ole tehty järveen asti, etteivät sen mahdolliset ekosysteemit altistuisi ulkomaailman mikrobeille. Vostok on myös todennäköisesti maailman eteläisin järvi.

Laatokka, 17700, Suomi ja Venäjä, Eurooppa
Laatokka on suurin kokonaan Euroopassa sijaitseva järvi. Taitaa olla viisainta, etten kirjoita enempää Suomen järvien kokoennätystä hallussaan pitävästä järvestä, ettei karjalainen vereni kuohahda liikaa.

Balkas, 16400, Kazakstan
Balkas on erikoinen siksi, että järven länsiosa luokitellaan makeavetiseksi (keskiarvo 0,074 %), kun taas itäosa on suolaista vettä (keskiarvo 0,35-0,6 %). Lisäksi länsiosan vesi on hyvin sameaa, kun taas itäosan kirkasta. Laskujoettoman ja matalan järven syvinkin kohta on vain 26 metriä ja keskisyvyys alle kuusi metriä. Järvi on pienenemään päin, vielä edellisessä järvilistauksessa se oli kooltaan Laatokkaa suurempi.

Eyrejärvi, 9500, Australia, Oseania
Eyrejärvi on Australian suurin järvi. Koska järvi on laskujoeton ja matala, sen pinta-ala ja suolaisuus vaihtelee huomattavasti. Järvi on noin 15 metriä merenpinnan alapuolella ollen samalla Oseanian matalin piste, ennätysvedenkorkeus on kuusi metriä yli "normaalin" vuodelta 1974. Kuivina kausina järvi kuivuu kokonaan, jäljelle jää vain muutamia lammikoita. Järven rannat ovat asumattomia, mutta järvellä toimii Lake Eyre Yacht Club, joka järjestää tulvavuosina purjehduksia.

Titicaca, 8300, Bolivia ja Peru, Etelä-Amerikka
Titicaca on Etelä-Amerikan suurin järvi ja samalla suurista järvistä korkeimmalla sijaitseva - aallot loiskuvat 3821 metriä merenpinnan yläpuolella. Se on myös korkeimmalla sijaitseva järvi, jossa harjoitetaan kaupallista - hmm - järvenkulkua. Järvellä on laskujoki, mutta se on varsin vaatimaton, koska pääosa vesistä poistuu järvestä haihtumalla. Järven vesien lopullinen päätepiste on suolainen ja käytännössä laskujoeton Poopojärvi.

Nicaragua, 8264, Nicaragua
Nicaraguajärvi on Keski-Amerikan suurin järvi. Järvessä sijaitsevalla Ometepe-saarella on tulivuori, joka kohoaa 1579 metriä järven pinnan yläpuolelle, mikä on lajissaan maailmanennätys.

Turkanajärvi, 6750, Etiopia ja Kenia
Turkanajärvi on maailman suurin aavikolla sijaitseva järvi. Sen vedenpinta vaihtelee suuresti ja laski kymmenen metriä vuosien 1975-93 välisenä aikana. Järvi on tunnettu siitä, että sen ympäristöstä on löydetty paljon ihmisen kantamuotojen fossiileja.

Issyk Kul, 6236, Kirgisia
Issyk Kul on lievästi suolainen, laskujoeton järvi Kirgisiassa ja tunnettu Silkkitien etappina. Vaikka se sijaitseekin korkealla vuoristossa, se ei jäädy kylminäkään talvina, kiitos suuren syvyytensä. Järven veden kastelukäyttö on laskenut sen pintaa kymmenellä metrillä ja se laskee yhä noin viisi senttiä vuodessa. Tosin keskiaikana sen pinta oli vielä kahdeksan metriä nykyistäkin alempana.

Vänern, 5595, Ruotsi
Vänern on Euroopan Unionin suurin järvi. Se on osa 1800-luvulla rakennettua Ruotsin teollistumisessa keskeistä Götan kanavan vesiväylää, joka veneilijöiden keskuudessa tunnetaan nimellä "divorce ditch". Nimitys kuvastaa ongelmia, joita veneilijäpariskunnat kohtaavat yrittäessään selviytyä sen suluista.

Urmia, 5200, Iran
Iranin suurin järvi (Kaspianmeren jälkeen) on maailman suurin suolajärvi. Tai siis oli. Pinta-ala oli vielä 1970-80 luvun vaihteessa mainitun suuruinen, mutta nykyään järvi on kutistunut murto-osaan entisestä. Kutistumisen seurauksena suolapitoisuus on kasvanut sellaiseksi, että järvessä ei enää ui yksikään kala. Jotain tekemistä tällä katastrofilla saattaa olla sen kanssa, että samoihin aikoihin sen alkamisen kanssa Iranissa pääsivät valtaan hihhulimuslimit, joiden jäljiltä jää yleensä vain savuavia raunioita. Tällä kertaa näyttää jäävän kuivunut järvi. Ynnä järven yli kulkeva puolivalmis pengersilta, jonka rakentaminen jäi vallankumouksen myötä kesken. Eikä valmista tule, sillä suola on ruostuttanut huoltamattoman projektin korjauskelvottomaan kuntoon.

Iso Suolajärvi, 4400, Yhdysvallat
Iso Suolajärvi on varsin vaatimaton verrattuna siihen, että se oli vielä 15 000 vuotta sitten kooltaan yli kymmenkertainen Bonnevillejärvi. Tästä huolimatta se on suurin kokonaan Yhdysvalloissa sijaitseva järvi. Järven pinnankorkeus vaihtelee noin seitsemän metrin verran ja koska järvi on matala, sen seurauksena suolapitoisuuden vaihtelu on viiden ja 27 prosentin välillä. Yksikään kala ei selviä tällaisesta ja siksi järvessä ei olekaan selkärangallisia vesieläimiä.

Saimaa, 4400, Suomi
Saimaa ei oikeastaan ole järvi, vaan monta järveä jotka sattuvat olemaan suunnilleen samalla tasolla. Aikoinaan järvi oli tärkeä kulkureitti ja pitäjänrajat vedettiin sen mukaan, miten veneellä pääsi nopeinta reittiä lähimmälle kirkolle. Tämän periaatteen seurauksena esimerkiksi Kyläniemi kuuluu edelleen Taipalsaaren kuntaan; matka linnuntietä sen kärkiosasta kirkolle on 15 kilometriä, vesitse mutkien takia vähän enemmän. Maanteitse matkaa kertyy lähes 120 kilometriä, minkä taitavat kirkkomatkana Suomessa voittaa vain Kilpisjärvi-Enontekiö ja Näätämö-Inari.

Vanjärvi, 3713, Turkki
Turkin suurin järvi on laskujoeton, lähes 500 metriä syvä suolajärvi, jossa elää suolaisuuden takia vain yksi ainoa kalalaji. Kyseistä särkikalaa ei esiinny missään muualla. Vaikka kala onkin sopeutunut suolaiseen ja hyvin emäksiseen veteen, eivät sen mätimunat ole näin tehneet. Niinpä kala nousee keväisin kutemaan järven laskujokiin.

Poyangjärvi, 3585, Kiina
Kiinan suurin järvi tai toiseksi suurin, sillä sekä Poyangjärvi että Dongtingjärvi ovat Jangtsejoen tulva-altaita ja niiden koko vaihtelee valtavasti. Suurimmillaan Dongting on suurempi, mutta yleensä Poyangjärvi on suurempi.

Peipsijärvi, 3555, Venäjä ja Viro
Peipsijärvi on paitsi Viron suurin järvi, myös ilmeisesti suurimman järven jäällä käydyn taistelun paikka. Aleksanteri Nevski kukisti Saksalaisen ritarikunnan joukot vuonna 1242 käydyssä taistelussa, josta Sergei Eisenstein myöhemmin ohjasi kuuluisan elokuvan.

Uvs, 3350, Mongolia
Mongolian suurin järvi on laskujoeton suolajärvi. Järven ympäristön meteorologia on mielenkiintoinen: maailman eteläisin tundra rajoittuu maailman pohjoisimpaan autiomaahan. Aivan järven koillisin kärki ulottuu vajaat kaksi kilometriä Venäjän puolelle, joten se ei ole suurin kokonaan Mongoliassa sijaitseva järvi.

Hövsgöl, 2760, Mongolia
Toisin kuin Mongolian suurin järvi, josta pikkuinen osa yltää Venäjän puolelle, Hövsgöl on vähintään viiden kilometrin päässä rajasta. Järvi on sinänsä jo iso, mutta vielä vaikuttavampi on sen keskisyvyys 136 m – suurin syvyys on 262 m. Järvessä on aika tarkkaan kaksi kertaa niin paljon vettä kuin koko Suomen järvissä yhteensä.

Tonle Sap, 2590, Kambodza
Tonle Sap on Kambodzassa samannimisessä joessa sijaitseva tulvajärvi. Monsuuniaikana Mekongiin laskevan joen virtaussuunta kääntyy ja järvi tulvii alaltaan yli viisinkertaiseksi ja metrin syvyisestä kymmenmetriseksi.

Aral, n. 2000, Kazakstan ja Uzbekistan
Araljärvi oli pitkään listoilla maailman neljänneksi suurin järvi, vielä vuonna 1960 melkein 70000 neliökilometriä. Vasta Neuvostoliiton hajottua paljastui eräs maailman suurimmista ympäristökatastrofeista: järvi oli kutistunut noin kymmenesosaan entisestään Amu-Darja ja Syr-Darja -jokien kuivuttua lähes kokonaan keinokastelun takia. Järven lähellä sijainnut ydinkoevyöhyke oli tehnyt osasta aluetta radioaktiivista ja yhdellä saarista kokeillut biologiset aseet olivat muuttaneet saaren kielletyksi ja hengenvaaralliseksi. Kuivumisen takia järven suolapitoisuus nelinkertaistui ja monet eliölajit kuolivat sukupuuttoon. Kolmeen osaan hajonneen järven pohjoisosaa on onnistuttu elvyttämään rakentamalla pato, joka estää sen vesien virtaamisen kuivuvaan eteläosaan. Pohjoisosan veden pinta on noussut 12 metriä. Uzbekistanille kuuluu järven eteläosa eikä sen tarkka pinta-ala ole tiedossa.

General Carrera, 1850, Argentiina ja Chile
Järvi jakautuu aika tarkkaan puoliksi maiden kesken ja on Andien laaksojärville tyypillisesti syvä, maksimisyvyys on 586 m.

Lago Argentino, 1415, Argentiina
Argentiinan suurin järvi on suosittu turistikohde, vaikka uimaan ei yleensä tee mieli – Andeilta virtaavat vedet ja 500 metrin syvyys pitävät järven viileänä.

Tsadjärvi, 1350, Kamerun, Niger, Nigeria, Tsad
Tsadjärvi on pienin järvi, joka kuuluu neljälle eri maalle. Nykyään sen pinta-ala on vain viisi prosenttia viidenkymmenen vuoden takaisesta. Järvi kuivui miltei kokonaan 1904 ja uudelleen 1984, suurimmillaan pinta-ala oli 1960-luvulla.

Sevan, 1266, Armenia
Sevanjärvi on Armenian suurin järvi ja järvi, jonka prosentuaalinen pinta-ala sen sijaintimaasta on suurin, noin viisi prosenttia. Tosin Malawijärvi muodostanee Malawista vielä suuremman osan, mutta osia järvestä kuuluu kahdelle muullekin maalle ja tarkan rajan kulku järvellä on epäselvä.

Toba, 1130, Indonesia
Indonesian suurin järvi, Sumatralla sijaitseva Toba on maailman suurin kraaterijärvi, alaltaan 1130 neliökilometriä.

Llanquihue, 860, Chile
Suurin kokonaan Chilessä sijaitseva järvi, pari suurempaa on Argentiinan kanssa yhteisiä.

Biwa, 670, Japani
Japanin suurin järvi on maailman vanhimpia järviä ja sinne on siksi kehittynyt vuosimiljoonien aikana oma ekosysteeminsä. Järvessä elää peräti 11 kalalajia, joita ei löydy mistään muualta kuin sieltä tai lähiympäristöstä.

Taupojärvi, 616, Uusi-Seelanti
Taupojärvi keskellä Uuden-Seelannin pohjoissaarta on 616 neliökilometrin kokoisena Oseanian suurin makeavetinen järvi.

Kuollutmeri, 605, Israel ja Jordania
Kuollutmeri ei vastoin yleistä harhaluuloa ole maailman suolaisin järvi, sen sijaan se on tunnetusti maailman matalin paikka. Ja matalammaksi menee, Jordanjoen vesi kuluu lähes täysin kasteluun, joten Kuolleenmeren 430 metriä merenpinnan alapuolella oleva pinta laskee yhä (Vuonna 2010 jutussa korkeus oli 422 metriä merenpinnan alapuolella).

Pangongjärvi, 604, Intia ja Kiina
Suolajärvi sijaitsee Intian ja Kiinan kiistellyllä raja-alueella Himalajalla. Järvi on 134 km pitkä, mutta enimmilläänkin vain viisi kilometriä leveä.

Balaton, 598, Unkari
Balatonjärvi on Unkarin suurin järvi, jonka rannoilla saksalaiset tekivät toisen maailmansodan viimeisen strategisen hyökkäysyrityksensä alkuvuodesta 1945. Järven yli järjestetään vuosittain 5,2 kilometrin mittainen uintikilpailu.

Genevenjärvi, 582, Ranska ja Sveitsi
Kuten Asterixinsa lukeneet tietävät, Lacus Lemanus on täynnä mämmikouria jotka ovat pudottaneet leipäpalansa kolmannen kerran fondueen.

Bodenjärvi, 536, Itävalta, Saksa ja Sveitsi
Kolmen maan alueelle ulottuva järvi on jakautunut kahteen osaan, joita yhdistää joen tapainen salmi. Selvästi pienempi länsiosa on 30 cm itäosaa alempana.

Skutarinjärvi, 400, Albania ja Montenegro
Järven pinta-ala vaihtelee suuresti, vaikka sillä onkin laskujoki.

Lough Neagh, 392, Iso-Britannia
Tai jos tarkkoja ollaan, niin Yhdistynyt Kuningaskunta. Lough Neagh nimittäin sijaitsee Pohjois-Irlannin puolella. Kooltaan se on yli viisinkertainen varsinaisen Britannian suurimpaan järveen Loch Lomondiin nähden. Vettä siinä on tosin vähemmän kuin pinta-alaltaan seitsemäsosan kokoisessa Loch Nessissä, joten eipä ihme ettei matalassa järvessä piileskele hirviötä.

Lago Enriquillo, 375, Dominikaaninen tasavalta
Enriquillojärvi on matalin meren saarella sijaitseva paikka. Dominikaanisessa tasavallassa sijaitsevan suolajärven pinta on 39 metriä merenpinnan alapuolella.

Gardajärvi, 369, Italia
Kartalta katsoen varsin hävyttömän näköinen järvi on suosittu turistikohde. Tämä olisi varmaan Moby Dick –valaalle sopiva uimapaikka.

Mjösa, 365, Norja
Norjan suurin järvi on pinta-alaltaan alle kymmenesosa Saimaasta, mutta siinä on silti enemmän vettä. Järven keskisyvyys on 155 m ja suurin syvyys 449 m.

Ohridjärvi, 358, Albania ja Makedonia
Balkanin syvimmän järven syvin kohta on 358 metriä vedenpinnan alla.

Abhejärvi, 340, Djibouti ja Etiopia
Rajalla sijaitseva suolajärvi on kutistunut keinokastelun takia noin kahteen kolmasosaan entisestä.

Neusiedlerjärvi, 320, Itävalta ja Unkari
Neusiedler See on laskujoeton järvi Itävallan ja Unkarin rajalla. Se on historian aikana kuivunut useita kertoja, viimeksi 1866. Osittain kuivuessaan se saattaa olla hetken aikaa suurin kokonaan Itävallan puolella olevista järvistä. Järvi on syvimmillään vain 180 cm ja sen yli järjestetään ainutlaatuinen "juoksukilpailu", johon saa ottaa osaa jokainen uimataitoinen yli 160 cm pitkä henkilö.

Loktak, 287, Intia
Aivan maan itäosassa sijaitseva Loktak on suurin kokonaan Intiassa oleva järvi.

Vörtsjärvi, 269, Viro
Suurin kokonaan Virossa oleva järvi on melkoisen matala, syvimmältä kohdaltaan vain kuusi metriä.

Prespajärvi, 259, Albania, Kreikka ja Makedonia
Suurin Kreikan puolelle ulottuva järvi. Kreikan puoleinen osa oli pitkään asumatonta sotilasaluetta.

Neuchatelinjärvi, 218, Sveitsi
Sveitsin kolmanneksi suurin järvi on suurin kokonaan sen rajojen sisällä olevista.

Qarunjärvi, 202, Egypti
Qarun- eli Moerisjärvi on yllätysvastaus kysymykseen, mihin Niili laskee. Välimeri ei ole täysin oikea vastaus, koska Niilistä erkanee pieni sivuhaara, joka päättyy 43 metriä merenpinnan alapuolella olevaan suolajärveen.

Lough Corrib, 176, Irlanti
Järvi näyttää tilkkutäkiltä, sillä saaria on peräti 1327.

Genesaretinjärvi, 166, Israel
Genesaretinjärvi on tunnettu sen pinnalla aikoinaan järjestetystä kävelytapahtumasta ja sieltä saadusta suuresta kalansaaliista. Nykyään järvi on tunnetumpi siitä, että Syyria haluaisi saada edes kaistaleen sen rantaviivasta, mutta kun maaotteluissa Israelin kanssa on tullut järjestään turpiin, niin palkinto on jäänyt saamatta. Maantieteellisesti järvi on matalimmalla (209 metriä merenpinnan alapuolella) sijaitseva makeavetinen järvi ja ylipäätään toiseksi matalin järvi, häviten vain Kuolleellemerelle, johon se laskee.

Jalpuh, 149, Ukraina
Ukrainan suurin järvi on puristuksissa Moldovan ja Romanian välissä, mutta kuuluu silti kokonaan Ukrainaan.

Müritz, 117, Saksa
Pohjoissaksalaisen järven korkeus merenpinnasta on ihmisen kaivamien kanavien ja rakentamien patojen aikana vaihdellut 60-64 metrin välillä.

Sniardwy, 113, Puola
Puolan suurin järvi on ensimmäisen maailmansodan aikaisista Masurian järvien taisteluista tunnetun järvialueen suurin.

Trichonida, 96, Kreikka
Kreikassa on korkeita vuoria ja syviä laaksoja, joten luulisi sikäläisten järvienkin olevan syviä. Eikö mitä, maan suurin järvi on vain 57 metriä syvä ja häviää syvimmän järven tittelin vain reilulla kymmenellä metrillä.

Tingvallavatn, 84, Islanti
Parikymmentä kilometriä Reykjavikista itään sijaitsevan järven rannalla alkoi kokoontua maailman vanhin kansanedustuslaitos eli Islannin parlamentti. Kokoontumisia pidettiin 930-1799 aina parlamentin hajottamiseen asti. Uudelleenperustamisen 1845 jälkeen paikkana on ollut Reykjavik.

Naratsjärvi, 79, Valko-Venäjä
Järvi on siinä mielessä ainutlaatuinen, että se on ollut kahden nykyään olemassa olevan valtion kiistatta suurin järvi: vuosina 1921-39 se oli Puolan suurin.

Assaljärvi, 54, Djibouti
Assaljärvi Djiboutissa on 155 metriä merenpinnan alapuolella, Afrikan matalin piste ja samalla maailman suolaisin järvi. Järven suolapitoisuus on 34,8 % eli aika tarkkaan kymmenkertainen valtameriin nähden.

Attersee, 46, Itävalta
Tasaisten tuuliensa ansiosta suurin kokonaan Itävallassa sijaitsevista järvistä on purjehtijoiden suosiossa.

Lac du Bourget, 44, Ranska
Suurin kokonaan Ranskassa sijaitseva järvi on kesäisin Lac du Bourget. Talvisin se on Lac de Grand-Lieu, jonka pinta-ala kasvaa yli 60 neliökilometriin. Kesäisin se kutistuu vähän yli puoleen siitä.

Druksiai, 44, Liettua ja Valko-Venäjä
Järven rannalla on Ignalinan ydinvoimalakompleksi, nyttemmin suljettu riskiensä takia. Muuten Liettua ei olisi päässyt EU:hun. Seurauksena 70 % Liettuan sähkönkulutuksesta jouduttiin korvaamaan saastuttavalla hiilellä, joka tuodaan Venäjältä eli sai Liettuan riippuvaseksi. Miten meni noin niin kuin omasta mielestä, EU?

Arresö, 40, Tanska
Arresö Sjellannin saarella on entinen vuono, joka maankohoamisen takia on nykyään neljä metriä merenpinnan yläpuolella. Sen laskujoki on itse asiassa keinotekoinen kanava, jonka kaivoivat tanskalaiset sotilaat ja ruotsalaiset sotavangit 1717.

Vranajärvi, 30,7, Kroatia
Kroatian suurin järvi on vain 0,1 metriä merenpinnan yläpuolella, mutta sitä erottaa Adrianmerestä melkein kilometrin pituinen laskujoki.

Lubans, 25, Latvia
Latvian suurimman järven pinta-ala saattaa tulvien myötä kasvaa lähes nelinkertaiseksi. Syvyyttä on enimmilläänkin vain 3,5 metriä.

Oltinajärvi, 25, Romania
Romaniasta kertoo riittävästi se, että sikäläiset eivät ole saaneet suurimmasta järvestään aikaan edes Wikipedia-artikkelia. Linkki vie järven sisältävästä suojelualueesta kertovaan artikkeliin.

Dysnai, 24, Liettua
Liettuan toiseksi suurin järvi on suurin kokonaan Liettuassa sijaitsevista.

Zasavica, 11,5, Serbia
Serbian suurin järvi on enemmän suo kuin järvi.

Sasjärvi, 5,5, Montenegro
Montenegron ylivoimaisesti suurin järvi on Skutarinjärvi, mutta sen lähellä sijaitseva Sas on suurin kokonaan Montenegrossa sijaitseva.

Sanabriajärvi, 3,48, Espanja
Sanabriajärvi on Espanjan suurin luonnonjärvi. Sillä ei kannata suomalaisille paljon kehuskella, koska järven pinta-ala ylittää niukasti kolme neliökilometriä. Suomessa on reilusti yli 700 suurempaa järveä.

Rabishajärvi, 3,2, Bulgaria
Bulgarian suurimmassa järvessä on pienestä koostaan huolimatta isoja kaloja – sikäläiset monnit saattavat kasvaa 300-kiloisiksi. Kun etsin asiasta lisätietoa bulgariankielisestä Wikipediasta, piti turvautua Google-kääntäjään, tuo bulgarian kieli kun on päässyt pahasti ruostumaan. Yksi lause kuului käännettynä: Vesiin elävät idiootit, kinkku ja paholaiset. Katsoin paremmaksi lopettaa.

Blidinjejärvi, 3,2, Bosnia-Hertzegovina
Bosnian suurin luonnonjärvi on epäilyksenalainen; saattaa olla, että tämä vuoristojärvi onkin syntynyt patoamalla joskus 1800-luvun alkupuolella.

Bohinj-järvi, 3,18, Slovenia
Sloveniassa on tätäkin suurempia järviä, mutta ne ovat karstimailla sijaitsevina veden vallassa vain osan vuotta.

Velke Hincovo -järvi, 0,20, Slovakia
Slovakian suurin järvi on vain 20 hehtaarin kokoinen ja on sitä paitsi melkein kahden kilometrin korkeudella merenpinnasta eli jäässä 270 päivää vuodessa. Tästä järvestä tulee mieleen se vitsi, että mikä oli tsekkien mielestä parasta sosialismissa? No ilman muuta se, että se on myös slovakeilla. Asia on nimittäin niin, että Tsekin suurin järvi on jopa tätä lätäkköä niukasti pienempi.

Cernejärvi, 0,18, Tsekki
Suomeksi Mustajärvi. Tsekin suurin luonnonjärvi on mitoiltaan suunnilleen 450 m x 400 m, 18 hehtaaria. Maan järvien kokolistalla se on kolmastoista, edellä on kuusi tekojärveä ja kuusi hiekkakuoppaan syntynyttä järveä. Siis oikeasti. Hiekkakuoppaan.

Gramjejärvi, 0,05, Albania
Suurin kokonaan Albaniassa sijaitseva luonnonjärvi saattaa olla joko tämä tai sitten samankokoinen Buni Jezerce -järvi. Tai jokin muu, nämä kaksi lienevät ainakin vuoristojärvistä suurempia ja alangolla sijaitsevat järvet lienevät joko laguuneja tai tekojärviä.

Ukraina-katsaus

Venäjän ja Ukrainan historialliset siteet ovat olleet vahvat siitä lähtien, kun kansat ylipäätään ovat olleet olemassa. Kultturi- ja muu vaihto on ollut aina huomattavan suurta.
Venäjä on saanut Ukrainalta mm:
- valtiollisen muodon
- ortodoksisen kirkon
- kirjaimiston
- suuren osan ravinnosta neuvostoaikana
Ukraina on saanut Venäjältä mm:
- maaorjuuden
- itsenäisyysliikkeen tukahduttamisen
- kansanmurhan nälänhätänä
- taistelukentäksi joutumisen kahdessa maailmansodassa
Viimeisimpänä Venäjä on sitten lahjoittamassa Ukrainalle vapautusta sotilaallisen erikoisoperaation muodossa.
Onko sitten ihme, että neuvostoaikana kerrottiin seuraavaa tarinaa siitä, kun ukrainalainen kolhoositalonpoika kuuli Juri Gagarinin avaruuslennosta ja näki pellon toisella laidalla kaverinsa:
- Hohooi, Serhi, oletko kuullut uutisia?
- Mitäää? En.
- Venäläiset ovat lentäneet avaruuteen!
- Ihan totta? Kaikkiko?
- Ei tietenkään, yksi vain.
- Helvettiäkö sinä sitten minua mokomalla vaivaat?

Tässä kirjoituksessa on aluksi yleisarvio tilanteesta ja sen jälkeen sekalaisia pikkuhavaintoja siitä mitä Ukrainassa tapahtuu.


1. Yleisarvio

Sotilaallisen tilanteen etenemiselle on olemassa neljä perusvaihtoehtoa:
1) Ukrainan kannalta huonoin vaihtoehto eli aselepo. Venäjä suostunee aselepoon vain kutakuinkin nykyisillä rintamalinjoilla tai enintään pistokolonnat taakse vetäen. Ja kuten Mariupolista ja jo kauan ennen nykyistä kriisiä Donetskin-Luhanskin alueelta olemme nähneet, venäläinen aselepo on erittäin suhteellinen käsite. Lopputulos – tai oikeastaan väliaikainen tilanne – olisi taas yksi ”jäätynyt konflikti”, mikä taas voi olla venäläisten tavoitekin. Ja joka tapauksessa Krim sekä Itä-Ukraina jäisi Venäjän valtaan. Mistä tosin voi kyllä todeta, että Venäjällä tietty oikeutus etenkin Krimiin onkin, sillä Krimin luovutus Ukrainalle oli Hrustsovin virhe. (Virhe siis nykypäivän perspektiivistä katsoen – tavoitehan oli sekoittaa Ukrainan etnistä pakkaa uuden neuvostoihmisen nopeammaksi synnyttämiseksi.) Ukraina olisi tehnyt viisaammin jos olisi järjestänyt joskus 1990-luvulla Krimillä kansanäänestyksen siitä, haluavatko krimiläiset kuulua Venäjään vai Ukrainaan. Nyt Krim jäi kipupisteeksi. Siinä mielessä on täysin ymmärrettävää, että Venäjä katsoi Krimin kuuluvan itselleen – sillä oli Krimiin lähes yhtä suuri laillinen oikeus kuin Suomella on Tarton rauhan rajoihin.
Aselepovaihtoehto tarkoittaisi Ukrainalle vain maantieteellis-poliittisesti huonompaa asemaa ja epämääräisen sodan jatkumista. Ainoastaan selkeä rauha ja venäläisten vetäytyminen valtaamiltaan alueilta kelpaa. Ukraina saattaisi olla jopa valmis luopumaan virallisesti Krimistä, mutta tämä ei tule Venäjälle riittämään. Donetskin ja Luhanskin alueesta Ukraina ei suostu luopumaan, saattaisi ehkä suostua kansanäänestykseen kansainvälisessä valvonnassa, mutta tämä tuskin Venäjälle riittäisi.
2) Seuraavaksi huonoin vaihtoehto Ukrainalle olisi sotilaallinen romahdus ja maan joutuminen kokonaisuudessaan Venäjän käsiin. Tällöin ei syntyisi mitään epämääräisiä rintamalinjoja, joihin Venäjä voisi sitten myöhemmin vedota, kun Ukrainalle tarjoutuisi tavalla tai toisella tilaisuus uudelleenitsenäistymiseen.
3) Todennäköisin vaihtoehto on konfliktin eskaloituminen entisestään. Venäjää eivät ole ennenkään haitanneet omat tappiot vihollisen siviiliuhreista nyt puhumattakaan. Tästä on nähty jo merkkejä. Aluksi yritettiin paraatimarssia Kiovaan, nyt on alettu pommittaa kaupunkeja. Termobaarista pommia on jo luultavasti käytetty. Ydinaseella on jo uhkailtu (tästä lisää myöhemmin). Diktaattori ei pysähdy, ellei hän usko että hänet pysäytetään (mistähän muuten johtuu että Krimin valtaus tapahtui ennen Trumpin presidenttikautta ja hyökkäys muuhun Ukrainaan vasta sen jälkeen, kun taas Trumpin aikana oli hiljaisempaa). Putin posauttaa Kiovan sienipilvenä ilmaan välittömästi, kun kolme ehtoa toteutuu: a) hän tajuaa että Ukraina ei antaudu tavanomaisin asein, b) hän uskoo riittävän vahvasti että länsi ei eskaloi ydinsotaan, c) hän uskoo itse selviävänsä ilman salatun opposition vallankaappausta.
4) Josta päästäänkin viimeiseen ja Ukrainan kannalta ehkä parhaaseen vaihtoehtoon. Putin syrjäytetään. Minulla on ollut Ukrainan tilanteesta koko ajan epämiellyttävä tunne vasemmassa pallissani. Toki yksinkertaisin selitys kaikelle on se, että Putin uskoi kaiken sujuvan yhtä lailla näppärästi kuin Krimin temppu. Krim oli kuitenkin eri asia venäläisenemmistönsä, historiansa ja Sevastopolin tukikohdan takia. Asiassa tökkii se, että eivät venäläiset kenraalit voi olla noin tyhmiä etteivät olisi nähneet mitä tulee tapahtumaan kohtuullisen suurella todennäköisyydellä. Tämä on näet edennyt suunnilleen sillä tavalla kuin arvelin potentiaalisen täysimittaisen hyökkäyksen menevänkin (tai venäläisten kannalta vähän arvioitua huonomminkin) ja jos tämmöinen tumpelo osaa sen arvioida niin osaavat ryssän kenraalitkin. Ja silloin tässä on jotain pielessä. Vaihtoehtoja:
a) Putinin ote armeijasta on niin totaalinen, että kenraalit eivät uskalla kertoa hänelle muuta kuin sen mitä hän haluaa kuulla ja tottelevat sokeasti. Tämä edellyttää myös sitä että Putin on kajahtanut ja unohtanut kaiken, mitä KGB:ssä opetettiin tiedustelusta.
b) Kenraalit tiesivät tasan tarkkaan mitä tapahtuu ja antavat sen tapahtua ajaakseen Putinin klikin umpikujaan ja kaapatakseen vallan joko omissa tai jonkun muun nimissä.
c) Tämä menee sittenkin suurin piirtein kuten suunniteltu ja koko homman takana on jokin suurempi oivallus jota ei vain tajuta. Esimerkiksi lienee joka tapauksessa selvää, että aseleponeuvotteluissa ryssä yrittää saada tilanteen jäädytettyä nykyisille rintamalinjoille, jolloin niistä tulee enemmän tai vähemmän status quo. Sitten vain jäädään odottelemaan, että tynkä-Ukraina tipahtaa syliin kuin kypsä hedelmä. Minimitavoite on kuitenkin se, että Krim ja Itä-Ukraina saadaan sementoitua itselle ja sehän on jo parempi tilanne kuin ennen sotaa. On kuitenkin vaikea uskoa, että edes Putin olisi ollut valmis maksamaan tästä sitä hintaa, että Venäjästä tulee uusi Pohjois-Korea.
Mikäli strategit olivat ennen sotaa edes suurin piirtein saaneet arvion kohdilleen, tämä homma vaikuttaa siltä että Putinille tarjottiin köysi johon hirttää itsensä.
P.S. Hitto kun työt haittaavat harrastuksia. Yllä oleva analyysi on kirjoitettu perjantaina 4.3, joitakin hiontoja tein sunnuntaina 6.3 ja muistelen päätyneeni näihin johtopäätöksiin jo viimeistään keskiviikkona 2.3, mutta en ehtinyt muun elämän takia kirjoittaa vielä silloin. En kuitenkaan julkaissut sitä, sillä jäin kirjoittamaan seuraavia alaotsikoita. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Hesarissa sitten julkaistiin analyysi, jossa oli listattu aika lailla täsmälleen samat neljä vaihtoehtoa kuin yllä. On pelottavaa, että tämmöinen muiden kiireiden ohella harrastuksekseen näitä tekevä tumpelo amatööri on arvioissaan päiväkaupalla edellä näitä työkseen tekeviä.


2. Nato ja muita sukulaisia

Jos vanhahtava kieli on vierasta, niin tiedoksi että nato tarkoittaa aviomiehen sisarta.
Suomi on hiipinyt lähemmäs Pohjois-Atlantin puolustusliittoa, jonka lyhenteen NATO väitetään tulevan myös kirjaimista No Action, Talk Only. Toimittajat toistelevat fraasia ”projektiluonteinen yhteistyö”, vaikka kukaan ei tiedä mitä se tarkoittaa.
Ensimmäistä kertaa historiassa NATOon liittymisellä näkyy olevan kansan enemmistön tuki niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Tämä on hyvin surullista. Ei siis se, että liittymistä kannatetaan. Siitä toistan omat sanani jo vuosien takaa: periaatteessa vastustan liittymistä, käytännössä kannatan sitä. Perusteluksi mainitsin tuolloin ja mainitsen yhä, että Suomen olisi parempi hoitaa oma puolustuksensa itse huipputikkiin, mutta kun tähän ei näytä poliittista tahtoa löytyvän esimerkiksi kehitysyhteistyö ja haittamaahanmuutto lakkauttamalla, niin mennään sitten NATOon ja toivotaan parasta.
Surullista asiassa on se, että ihmisten näkökanta on muuttunut kun he ovat saaneet uutta informaatiota. Tai tarkalleen ottaen ei sekään – kyllähän näkökantaa on syytä muuttaa jos uutta informaatiota tulee. Surullista on se, että Venäjän käyttäytyminen on joillekin NATO-näkemyksen muuttamiseen vaikuttanutta uutta informaatiota, vaikka sen olisi pitänyt olla selviö sekä vuosisataisen kokemuksen että Putinin aiempien toimien perusteella.


3. Ottaa vaan

Jalkaväkimiinojen paluusta keskustellaan eduskunnassa. Olisiko kannattanut mieluummin puhua ennen kuin liityttiin Ottawan sopimukseen? Se on hyvinä aikoina kiva tehdä päätöksiä, joista joutuu sitten vaikeina aikoina kärsimään, mutta tämähän on vasemmiston tapa ollut aina. Totesin silloin annodazumal, että Suomi voi luopua jalkaväkimiinoista heti kun Venäjä luopuu jalkaväestä.
Yksi asia tuntuu olevan vakio eli useimmiten vituttaa olla oikeassa.


4. Ulkopoliittisen naiiviuden kauden kotimainen kärkitulos

Eduskunnan puhehenkilö Matti Vanhanen totesi, että Venäjä teki suuren virheen osoittaessaan, ettei sen sanaan voi luottaa. En tiennytkään että maailmassa on niin naiivi poliitikko, joka epäilisi että Venäjän sanaan voisi luottaa.


5. Raatteen tie

Venäjän sotilassaattue kohti Kiovaa etenee kuin täi tervassa. Tietoja ei liiemmin tule, mutta ei ole vaikeaa arvata että tavallista jantteria ei liiemmin kiinnosta kiirehtiä Kiovan kaupunkitaisteluihin. Kaiken järjen mukaan siellä porukka kuseskelee polttoainetankkeihin, puhkoo renkaita ja pudottelee jakoavaimia koneistoihin.

Toinen vaihtoehto kolonnan pysäytymiselle on tietysti se, että Elokapina on käynyt tukkimassa Kiovan valtatien siksi, että Venäjän panssarivaunut eivät liiku puhtaalla sähköenergialla.


6. Kansojen välisestä ystävyydestä

On esitetty, että Venäjä ei voisi pitää Ukrainaa hallussaan mikäli onnistuisi sen valtaamaan. Perusteluina on todettu, että väestö olisi vihamielistä ja taakka Venäjälle. Teorian esittäjät lienevät alle kolmikymppisiä, koska he eivät selvästikään muista millaisia alueita venäläiset pitivät hallussaan Neuvostoliiton aikana. Ukraina oli vain yksi neljästätoista miehitetystä neuvostotasavallasta ja sen lisäksi Neuvostoliiton rautasaapas tallasi alleen myös erinäisiä Itä-Euroopan maita puhumattakaan siitä kurasta, mitä se roiskutti muuallekin ympärilleen. Kyllä nykypäivänä aina konstit löytyvät, jos löytyivät ennenkin. Nykypäivän valvonta voi, kiitos teknologian, olla vieläkin kireämpää ja helpompaa.


7. Likaisen työn tekijät

Venäläisten väitetään rekrytoineen Syyriasta joukkoja taisteluun Ukrainaa vastaan. Voi tietysti ihmetellä, miten iso pula on armeijalla joka palkkaa arabeja avukseen. Mutta eiköhän tämä ole jo varustautumista etnisiin puhdistuksiin, johon venäläiset olisivat varmaankin vähemmän halukkaita. Se taas on enempi arabien hommaa, kun voi teloitella aseettomia ylivoimalla.


8. Nuo uhkaavat lyödä ensin takaisin

Venäjän ulkoministeri Vjatseslav Molotov – eikun hups, siis hänen inkarnaationsa Sergei Lavrov, joka toivottavasti passitetaan esikuvansa tapaan ensin suurlähettilääksi Mongoliaan ja sitten eläkkeelle moskovalaiseen slummiin – syytteli länttä ydinsodan harkitsemisesta. Oikeastaan en keksi tästä surkuhupaisasta nelivuotiaan hiekkalaatikkokäytöksestä enää mitään sanottavaa, joten antaa olla.


9. Putinia pakoon

Suomeen on tullut paljon venäläisiä, jotka eivät kestä olla Venäjällä Putinin takia. Tämä on vähintäänkin kaksiteräinen miekka. Venäjä on aina käyttänyt muualla asuvia venäläisvähemmistöjä tekosyynä puuttua näiden maiden sisäisiin asioihin. Tässä ei ole liiemmin kyseisen vähemmistön mielipidettä kyselty, sillä Venäjä haluaa suojella niitäkin jotka eivät missään tapauksessa halua tulla suojelluiksi. Tunnetusti ainoa sorron kohteeksi joutumista pahempi asia on tulla Venäjän auttamaksi.
Lisäksi juuri nämä ihmiset ovat niitä, joiden pitäisi olla Venäjällä puhumassa järkeä muille. Nyt kun länsi pistää Venäjää polvilleen pakotteilla, saattaa tietämättömille – ja heitähän riittää – upota Putinin propaganda entistä helpommin. On helppo sanoa ”siinäs näitte, länsi haluaa Venäjälle pahaa”. Tässä vaiheessa melkoinen osa unohtaa syyn ja seurauksen eli pakotteet olivat seuraus Ukrainasta, Ukrainan hyökkäys ei ollut seuraus pakotteista. Venäläisillä on hämmästyttävä taipumus syyttää omasta sössimisestään aina muita. Nytkin kurjuus voidaan helposti laittaa länsimaiden viaksi. Tälle vaiheelle, jossa ei nähdä omien tekojen seurauksia vaan syytetään muita, on kehityspsykologiassa oma nimensäkin.


10. Venäjän luotettava televisio

Tunnetusti venäläisessä tiedottamisessa on yksi luotettava puoli: kun kuuntelee mitä sanotaan, voi heti viivata yhden mahdollisuuden yli siitä listasta, jossa on lueteltu mahdolliset totuudet. Lännessä ihmetellään, miten on mahdollista että osa venäläisistä uskoo niin räikeästi valheelliseen propagandaan, että edes paikalla olevien sukulaisten raportit eivät uskoa horjuta. Ei tuossa uskossa ole mitään ihmeellistä, ei siihen tarvita edes 15 vuoden vankilatuomion uhkia totuuden kertomisesta. Suurella osalla ihmisistä on tapana uskoa mitkä tahansa valheet, kunhan niitä hoetaan riittävästi. Ja vaikka pieni epäilys olisikin, useimmat katsovat viisaaksi ulvoa susien mukana. Katsokaa vaikka länsimaita, joissa haittamaahanmuuton kritisointi on onnistuttu demonisoimaan ja osa ihmisistä uskomaan sen siunauksellisuuteen paljon vapaammasta tiedonvälityksestä huolimatta. Onko sitten muka ihme, että Venäjällä melkoinen osa ainakin teeskentelee uskovansa putinmedian valheita?


11. Kybersotaa

Imagosodan Venäjä on jo hävinnyt ja raskaasti. Siis ulkomailla. Venäjällä tilanteen hallinnasta taistellaan yhä. Kybersodassakin menee huonosti: Venäjä on ottanut melkoisia iskuja ja Ukraina on pärjännyt yllättävän hyvin. Lievää epäilystä on siitä, että Venäjän nörttejä kiinnostaa tasan yhtä paljon kuin armeijan janttereita. Kybersotilaat ovat yleensä tietoisempia maailman menosta kuin Venäjän television seuraajat. Venäjän viimeinen mahdollisuus onkin vetää töpseli seinästä ja sulkea koko internet. Tätähän venäläiset jo vuosi-pari sitten testasivatkin. Yandexia he voivat hallita, mutta Googlea vastaan ei auta muu kuin täyssulku.
Kumma kyllä, tietääkseni kybersodassa on jätetty käyttämättä yksi tehokas ase. Huumori on kaikkien aatteiden pahin vihollinen. Naurakaa diktaattoreille, sanoi jo Veikko Huovinen Veitikassa. Netti on jo pullollaan Putinista tehtyjä pilameemejä. Jos haluaa iskeä vihollistaan, tehokkain tapa on antaa vihollisen itsensä hoitaa asia. Käännetään pilameemit venäjäksi ja pistetään kiertämään venäläisten kännykkäviesteinä. Niin mahtavalla huumorintajulla varustettu kansa ei voi vastustaa kiusausta. Putinista tehdään naurettava alta aikayksikön.

Venäläiset itse ovat jo osoittaneet aiheesta merkkejä. Ukrainan sodasta sanan ”sota” käyttäminen on siis ankarasti kielletty, sen sijaan puhutaan ”erikoisoperaatiosta”. Kuulin, että Venäjällä kerrotaan jo seuraavia vitsejä:
- Mikä on Leo Tolstoin suurteos?
- Erikoisoperaatio ja rauha.
- Minkä mukaan on nimetty Maasta seuraava planeetta?
- Marsin, roomalaisten erikoisoperaatioiden jumalan.
- Mikä juhla järjestetään perinteisesti toukokuun alussa?
- Paraati Suuren Isänmaallisen Erikoisoperaation muistoksi.
- Mikä on pahin mahdollinen asia, mihin Ukrainassa voidaan päätyä?
- Ydinerikoisoperaatio.


12. Epäurheiluruutu

Venäläiset on suljettu pois kansainvälisestä urheilusta. Kuten jo viime viikolla kirjoitin, uskon tämän olevan virhe. Urheilijat ovat tähän syyttömiä. Heille on annettava mahdollisuus osallistua, tosin tämä on tehtävä samaan tapaan tyylikkäästi kuin Holmenkollenilla, jossa numerolaput olivat sinikeltaisia. Venäjä vetäytyi suosiolla. Venäjän joukkueen huoltorekkaan maalattiin tihutyönä Ukrainan lippukin. Tämä pelästytti Aleksander Bolshunovin, joka tunsi olonsa turvattomaksi Norjassa. No, kapteeni Bolshunov voi sitten lähteä Ukrainaan, jossa rauhanturvaoperaation ansiosta luulisi sitten olevan turvallisempaa. Onhan se sinänsä huvittavaa, että kansalliskaartin kapteeni pelkää maalisudilla aseistautuneita norjalaisia. Mutta toisaalta, Venäjän armeijan sankaruus on aina perustunut siihen että jos hyökkäyksessä odottaa mahdollinen kuolema niin perääntymisessä odottaa varma kuolema. Koska Bolshunovia ei uhattu takalinjoilla kuolemalla, on täysin ymmärrettävää että hän tässä tapauksessa noudattaa perinteistä venäläistä taktiikkaa eli peräännytään kunnes joku ulkomaa tulee pelastamaan. Perinteisesti Venäjää on aina tultu auttamaan siinä vaiheessa, kun se on hätää kärsimässä. Yksikään maa ei voi sallia Venäjän resurssien joutuvan jonkin sellaisen maan valtapiiriin, joka voisi käyttää niitä tehokkaasti, sillä tällöin siitä maasta tulisi maailman johtava valtio.
Jossain sentään ei venäläisiä sorreta. NHL:n venäläispelaajat saavat pelata kuten ennenkin ja tämä on aivan oikein. Tosin NHL saisi ilmaista tukensa Ukrainalle pistämällä peliasuihin sydämen kohdalle sinikeltalipun. Sitten venäläispelaajat saisivat ihan vapaasti valita pelaavatko vai eivät. Paskahousu Ovetshkin mukaan lukien. Tällä hetkellä paskahousumaisuutensa on osoittanut lähinnä Ovetshkinin seura Washington Capitals, joka on kieltämässä Ukrainan tukemisen kotiotteluissaan.
Sinänsä venäläisillä urheilijoilla on ja tulee olla täysi oikeus mielipiteeseensä. Eihän natsejakaan kielletty tekemästä Hitler-tervehdyksiä palkintopallilla eikä saksalaisia urheilijoita suljettu pois kisoista. Nyt venäläisille on tehty tämä, mikä antaa selvän viestin siitä että Putinia pidetään Hitleriä pahempana. Vaadin venäläisiä takaisin kisoihin, kuitenkin sillä ehdolla että kilpailevat kiltisti Ukrainan väreissä olevassa numerolapussa tai joku vastaava solidaarisuustunnus rinnassaan.
Ainoastaan yhden poikkeuksen ymmärrän: Venäjä suljettiin myös paralympialaisista. Tämä on ennakoivaa toimintaa, sillä nyt muut maat saavat enemmän mitaleita, mikä korvautuu neljän vuoden kuluttua. Tällä menolla Venäjä on näet seuraavissa paralympialaisissa täysin ylivoimainen mitalirohmu: maassa tulee olemaan valtava määrä nuoria invalideja.


13. Jatkokarsintaan?

Jalkapallon MM-kisojen karsinnat menevät myös uusiksi Ukrainan sodan takia. Sekä Venäjä että Ukraina olivat selviytyneet Euroopan lohkon jatkokarsintaan, jossa 12 maata on jaettu kolmeen neljän joukkueen ryhmään. Jokaisessa ryhmässä oli tarkoitus pelata ensin välieräottelu ja sen jälkeen finaali, jonka voittaja (siis yhteensä kolme joukkuetta) pääsevät MM-kisoihin. Venäjän piti kohdata omassa B-ryhmän välierässään Puola 24.3, mutta Venäjä on suljettu pois kisoista. Ukrainan puolestaan pitäisi kohdata A-ryhmän välierässään Skotlanti, mutta maan jalkapalloliitto on pyytänyt ottelun lykkäämistä ja vaikuttaa siltä, että ottelua ei päästä pelaamaan sillä aikaa on suhteellisen vähän.
Mikäli FIFA noudattaa vanhaa menettelytapaansa, vetäytyvien joukkueiden tilalle nostetaan jonotuslistalla seuraavat. (Näin toimittiin esim. vuoden 1992 EM-kisoissa, jolloin pannaan joutuneen Jugoslavian tilalle nostettiin sittemmin koko kisat voittanut Tanska sekä vuoden 1980 olympialaisissa, jolloin boikotoineiden maiden tilalle pääsi mm. Suomi.) Se, mitkä maat nostettaisiin Venäjän ja Ukrainan tilalle, on kyseenalaista mutta todennäköistä on se, että Ukrainan tilalle pitäisi nousta Suomi. Ukraina pääsi jatkokarsintaan lohkonsa kakkosena ja Suomi oli tämän lohkon kolmonen.
Mikäli tämä tilanne toteutuisi, olisi Suomen jalkapallomaajoukkueella loistava tilaisuus hienoon tekoon: ilmoittaa, että Suomi kamppailee jatkopaikasta Ukrainan puolesta, koska tässä tilanteessa Ukraina ei pysty kokoamaan omaa maajoukkuettaan. Ja jos Suomi onnistuu raivaamaan tiensä lopputurnaukseen (mikä on toki kovan työn takana, sillä ensin pitäisi kaataa Skotlanti vieraissa ja sitten joko Wales tai Itävalta niin ikään vieraissa), niin se luovuttaa tämän paikan Ukrainalle. Olettaen tietysti että Ukraina saa maajoukkueensa kasaan MM-turnaukseen mennessä. Toki FIFA:n pitäisi tähän suostua, mutta nykyisessä asenneilmastossa se ei varmastikaan uskaltaisi kieltäytyä. Ja vaikka tämä ei onnistuisikaan, olisi joka tapauksessa mahtava ele, jos Suomi pelaisi karsintaottelunsa Ukrainan edustusasussa. Tämä olisi vähintä, mitä Suomi voisi Ukrainan kunniaksi tehdä, mikäli tähän tilanteeseen joudutaan.


Loppukevennys: Tavoite saavutettu

Ehkä sota on sellainen asia, josta ei saisi leikkiä laskea, mutta vetoan karjalaiseen verenperimääni. Kuten karjalainen sydämensiirtopotilas totesi hylkimisreaktiosta: ilo pintaan vaikka syän märkänis.
Otsikon linkistä käy ilmi, että Venäjän hyökkäys voidaan nyt pysäyttää. Joukot ovat jo miehittäneet kohteen, joka sopii Putinin loppusijoituspaikaksi mitä mainioimmin: ne onnistuivat valtaamaan suuren psykiatrisen sairaalan.

Uusinta: Toisen maailmansodan joulukuuset

Lukijalle: Ukraina on saanut omia sankareitaan viime aikoina. Heidän kunniakseen muistellaan menneitä sotasankareita:

Armeijaslangissa joulukuuseksi tavattiin ainakin entisaikaan nimittää heppua, joka koristautuu erilaisin kunnia-, koulutushaara- ja taitomerkein. Vaikka ansiotta ei tietenkään merkkejä kanneta, koristautumishalukkaille irvaillaan vähintäänkin selän takana. Monet ansioituneet sotilaat eivät liiemmin leveile, esimerkiksi sotamarsalkka Gerd von Rundstedt piti kuulemma kunniamerkkejä vain silloin kun erikseen käskettiin eikä aina silloinkaan.

Tässä yksikössä ei sitten olla mitään joulukuusia, ilmoitti upseerikokelas jakaessaan meille ykkösluokan ampumamerkit peruskoulutuskaudella. Näitä pidätte vain siihen asti, että olette ansainneet koulutushaaramerkkinne. Eikä pidettykään. Aina siihen asti kunnes tupakaveri kertoi kokemuksensa. Oli nähnyt viikonloppulomalla rakuunan jolla oli kolmannen luokan kuntomerkki. Sellaisen sai juoksemalla 2600 metriä Cooperissa, mille nauroimme räkäisesti. Eihän muita kuin ykkösluokan merkkejä edes jaettu, mutta kuulemma sotkusta sai niitä ostaa. Hymyt hyytyivät kun tarina jatkui. Molemmat olivat vonganneet samaa naista ja tämä kolmannen luokan hevosmies oli vienyt voiton, naiset kun harakoiden tapaan ovat kiiltävän perään. Tupakaverilla taas oli tyhjä rintamus, kun ykkösluokan kunto- ja ampumamerkkejä oli kielletty pitämästä. Eikä koulutushaaramerkki tietenkään sanonut vosulle mitään. Siitä eteenpäin me pojat pistettiin merkit rintataskuun lomille lähtiessä ja kasarmin portin jäätyä taakse ruuvailtiin pillumagneetit rintaan.

Mutta asiaan. Tämä kirjoitus ei käsittele mitään sudenpentujen taitomerkkejä, vaan ihan oikeaa rautaa eli korkeimpia mahdollisia kunniamerkkejä. Joka armeijassa - jopa Italian - oli sankarinsa, jotka saivat enemmän kuin muut. Tässä kymmenen eri maata ja niistä jokaisesta esittelyssä yksi komeimmin koristeltu toisen maailmansodan aikainen rintamasotilas.

10. Japani: Saburo Sakai
Aloitetaan heti poikkeuksella. Saburo Sakai ei saanut ainuttakaan kunniamerkkiä, koska japanilaisiin tapoihin ei kuulu palkita eloonjääneitä. Laivaston hävittäjälentäjä Sakai ei ole edes eniten ilmavoittoja saavuttanut japanilainen; hänen noin 64 ilmavoittoaan oikeuttavat listalla viidenteen (tilastot vaihtelevat) sijaan. Sakai liittyi Japanin laivastoon 16-vuotiaana 1933 ja valmistui lentäjäksi luokkansa parhaana opiskelijana 1937. Hän lensi Zero-hävittäjää Kiinan taisteluissa ja sittemmin toisen maailmansodan alettua Filippiineillä, Indonesiassa ja Uudessa-Guineassa. Elokuussa 1942 Sakailla oli jo kymmenittäin ilmavoittoja, kun hän haavoittui vaikeasti Guadalcanalilla. Toinen silmä täysin sokeana, toinen heikentyneenä, vasen puoli ruumiista halvaantuneena, käsi ja jalka haavoittuneena hän onnistui palaamaan taistelusta tukikohtaansa. Japanissa hänet leikattiin, mutta toinen silmä jäi sokeaksi. Alkuvuodesta 1943 hänet määrättiin kouluttajaksi, mutta sotatilanteen heikennyttyä puolisokea mies komennettiin takaisin rintamalle 1944. Huolimatta fyysisistä rajoitteistaan Sakai onnistui yhä ampumaan alas vihollisia, vaikka lensikin uudenaikaisia vihollishävittäjiä vastaan vanhentuneella Zerollaan. Sodan päättyessä hänet oli ylennetty aliluutnantiksi - harvinaislaatuinen tapaus luokkatietoisessa Japanin laivastossa. Elämäkerrassaan Samurai Sakai sanoi yhä olevansa valmis lentämään kymmenen vuoden tauon jälkeen, jos kommunistiset voimat uhkaavat Japania. Hänen myöhempi elämänsä osoitti, että vihollisista voi tulla ystäviä. Sakai lähetti tyttärensä opiskelemaan USA:han, jossa tämä meni naimisiin ja Sakain lapsenlapset ovat amerikkalaisia. Mies itse kuoli 2000 oltuaan USA:n sotilastukikohdassa järjestettyjen illallisten kunniavieraana.

9. Hollanti: Erik Hazelhoff Roelfzema
Hollanti ei paljon ehtinyt pistää Saksalle kampoihin 1940. Yksi sen sotilaista oli nuori Hazelhoff, joka liittyi vastarintaliikkeeseen pian miehityksen jälkeen. Seuraavana vuonna hän onnistui pakenemaan sveitsiläisen (!) kauppalaivan mukana Englantiin, jossa hän liittyi Hollannin pakolaisarmeijaan toimien aluksi vastarintaliikkeen agenttien yhteysmiehenä. Hän teki viisitoista tiedustelumatkaa pikkuveneillä Hollannin rannikolle. Turhautuneena tehottomaan toimintaan hän liittyi RAF:aan, jossa hänet koulutettiin Mosquito-pilotiksi. Hän lensi 72 taistelulentoa ja sai Lentoansioristin sekä Hollannin korkeimman sotilaskunniamerkin, Vilhelmin mitalin. Sodan lopussa hänet nimitettiin kuningatar Vilhelmiinan adjutantiksi. Tässä tehtävässä Hazelhoff lensi konetta, jolla maanpaossa ollut kuningasperhe palasi Hollantiin. Hänen elämästään tehtiin elokuva 1977, pääosassa Rutger Hauer ja ohjaajana myöhemmin Hollywoodissa mainetta niittänyt Paul Verhoeven.

8. Norja: Gunnar Sönsteby
Tätä nykyä 93-vuotias Sönsteby on tämän listan henkilöistä ainoa, joka on yhä elossa. (Lisäys 24.12.2016: Sönsteby kuoli 10.5.2012.) Saksalaisten miehittäessä Norjan hän taisteli Oslon ympäristössä liittyen sittemmin vastarintaliikkeeseen. Käytyään sabotaasikoulutuksessa Englannissa hänet lähetettiin takaisin Norjaan, jossa hän otti osaa useisiin iskuihin. Ansioistaan vastarintaliikkeen johdossa ja henkilökohtaisesta urheudestaan hän on ainoa, joka on saanut Norjan korkeimman sotilaskunniamerkin Krigskorsetin kolmesti. Sönsteby ikuistettiin valkokankaalle muutama vuosi sitten sivuhahmona elokuvassa Max Manus.

7. Ranska: Pierre Clostermann
Ranskalaisten kunniamerkkijärjestelmä on tolkuton sekamelska, jossa ei vapaudesta, veljeydestä eikä etenkään tasa-arvoisuudesta ole tietoakaan kunniamerkkiluokkien ollessa yleensä sotilasarvoon sidottuja. Tunnetuin taistelussa esitetystä urheudesta myönnettävä kunniamerkki on Croix de Guerre, joita myönnettiin toisessa maailmansodassa tuhansittain. Mikäli sotilas mainittiin päiväkäskyssä, hän sai kunniamerkkiinsä lisää koristeita. Vapaan Ranskan joukoissa lentänyt hävittäjäpilotti Clostermann sai näitä eniten, yhteensä 19 kappaletta. 23 ilmavoittoa saavuttanut Clostermann tunnetaan parhaiten pian sodan jälkeen ilmestyneestä ilmailukirjallisuuden klassikostaan Suuri sirkus.

6. Italia: Luigi Durand de la Penne
Italialainen sotilasteknologia on kautta aikain ollut edistyksellistä ja innovatiivista. Italian sotataidossa on puolestaan perinteisesti ollut pielessä vain kolme asiaa: strategia, taktiikka ja taistelutaito. Nille, jotka ovat osoittaneet näistä poikkeavaa toimintaa, on ollut tapana myöntää Kultainen mitali sotilaallisesta urhoollisuudesta. Eräs italialaisen teknologian neronleimauksista oli pienoissukellusvene eli ihmistorpedo, possuksi kutsuttu vekotin. Luigi Durand de la Penne oli 27-vuotias laivaston yliluutnantti, joka valittiin johtamaan pienoissukellusveneillä tehtyä hyökkäystä Aleksandrian satamassa majailevia brittien taistelulaivoja vastaan. Kolme "possua", kukin kahta sammakkomiestä kantaen, livahti sataman suojaverkon ali. De la Penne joutui jättämään räjähdyspanokset HMS Valiantin alapuolelle pohjaan possun juututtua kiinni mutaan, mutta jäi vangiksi jouduttuaan nousemaan pintaan. Laivan kannella hän odotti, kunnes räjähdykseen oli kymmenen minuuttia aikaa ja ilmoitti sitten laivan kapteenille odotettavissa olevasta räjähdyksestä kehottaen evakuoimaan laivan. Kommodori Morgan vaati tietää räjähdyspanoksen paikan, mutta de la Penne kieltäytyi kertomasta. Hän tiesi, että laiva ehtisi siirtyä pakoon ja antoi brittien ymmärtää panoksen olevan kiinnitettynä runkoon. Päällikkö kieltäytyi evakuoimasta eikä de la Penne taipunut oman kuolemansa uhallakaan. Laiva upposi, mutta matalaan veteen ja kyettiin korjaamaan toimintakuntoiseksi vuodessa. De la Penne jäi sotavangiksi, mutta siirtyi liittoutuneiden palvelukseen Italian vaihdettua puolta. Sodan jälkeen hän sai maansa korkeimman kunniamerkin Aleksandrian hyökkäyksestä. Medaglia d'Oron kiinnittäjänä piti olla kruununprinssi Umberto, mutta vara-amiraaliksi ylennetty entinen vihollinen Charles Morgan pyysi ja sai kunnian toimia tässä tehtävässä.

5. Neuvostoliitto: Aleksandr Pokryshkin
Neuvostoliiton sankarin arvonimi ja sen merkkinä kultainen tähti myönnettiin 12745 henkilölle. 101 sai sen kahdesti, kolme kolmesti ja kaksi neljästi. Kaksi viimeistä olivat marsalkka Zukov ja synttärilahjoiksi tähtiä itselleen myönnellyt Leonid Breznev. Kolmesti tähden saaneista yksi oli marsalkka Budjennyi ja kaksi muuta hävittäjä-ässiä, Pokryshkinin ohella Ivan Kozedub. Näistä kahdesta Pokryshkin sai Leninin kunniamerkin kuudesti Kozedubin joutuessa tyytymään kahteen, joten häntä voi pitää ansioituneempana, vaikka Kozedub johtikin ilmavoitoissa 62-59. Ensimmäisen ilmavoittonsa Pokryshkin sai jo Operaatio Barbarossan toisena päivänä, vaikka ensimmäisenäkin hän oli ampunut koneen alas - kyseessä sattui olemaan Sukhoi Su-2 kevyt pommittaja, joka oli vielä niin salainen etteivät neuvostopilotit tienneet sen olemassaolosta vaan luulivat viholliseksi. Viikkoa myöhemmin hänet ammuttiin alas linjojen takana ja julistettiin kuolleeksi, mutta niin vain mies kömpi takaisin omien puolelle etenevien saksalaisten keskeltä. 1944 Pokryshkin asetettiin lentokieltoon sankarin säästämiseksi, mutta hän asiasta vähät välitti ja jatkoi lentämistä. Sodan jälkeen hän yleni ilmavoimien marsalkaksi, joskin hänen tehtävänsä olivat arvoon nähden alempia.

4. Suomi: Martti Aho
Toisen luokan Mannerheim-risti myönnettiin kaikkiaan 191 sotilaalle, neljälle kahdesti. Näistä neljästä kaksi oli Suomen ilmavoimien menestyksekkäintä hävittäjä-ässää Ilmari Juutilainen ja Hans Wind, kolmas divisioonankomentaja Aaro Pajari. Tuntemattomin nelikosta on epäilemättä Martti Aho. Hänet on kuitenkin nostettu tässä esiin siksi, että Mannerheim-ristien saajista Ahon meriitit ovat tietyssä kohdassa merkittävämmät kuin kummallakaan hävittäjä-ässällä. Mannerheim-risti luotiin talvisodan jälkeen, mutta niitä alettiin myöntää vasta jatkosodan ansioista. Välirauhan aikana tehtiin kuitenkin satoja esityksiä Mannerheim-ristin saajiksi. Myöhemmistä kaksinkertaisista ritareista heidän joukossaan olivat ainoastaan Aho ja Pajari, joista Pajari ei ollut etulinjan taistelija eikä siksi tähän listaan valittavissa. Kapteeni Aho oli talvisodassa aluksi komppanianpäällikkö, sitten pataljoonankomentaja ja johti sodan lopussa kahta vahvistettua pataljoonaa Laatokan koillispuolella Pitkärannan taisteluissa. Melkoinen suoritus, kun vielä huomioi hänen ehtineen haavoittua kahdesti. Jatkosodassa majuri Aho toimi alussa JR 50:n komentajana - aika harvinainen tehtävä majurille - ja hänelle myönnettiin Mannerheim-risti nro 52 1.3.1942, tuolloin jo everstiluutnantiksi ylennettynä. Toinen risti tuli Lapin sodan ansioista 16.10.1944. Kesän suurhyökkäyksen aikana Aho oli ylennetty everstiksi ja haavoittunut Ihantalassa vajaa viikko myöhemmin.

3. Yhdysvallat: Audie Murphy
Harva voi kehua näytelleensä itseään omassa elämäkertafilmissään, mutta tämä mies voi. Pearl Harborin jälkeen Murphy yritti värväytyä, mutta 17-vuotias hylättiin aluksi alaikäisenä. Uudella yrityksellä seuraavana vuonna 18-vuotiaana sekä merijalkaväki, laskuvarjojääkärit että laivasto hylkäsivät nuorukaisen vain 167-senttisenä ja 50-kiloisena. Lopulta armeija hyväksyi ja Murphy pääsi tositoimiin Sisilian maihinnousussa 1943. Vuotta myöhemmin hän ansaitsi Ranskassa Kongressin kunniamitalin, USA:n korkeimman kunniamerkin ja sittemmin kenttäylennyksen upseeriksi. Kaikkiaan Murphy sai 33 yhdysvaltalaista kunniamerkkiä (mm. kaksi Hopeatähteä, kaksi Pronssitähteä ja kolme Purppurasydäntä) ja muutamia ulkomaisia (mm. Croix de Guerren). Sodan päättyessä hän ei ollut vielä täyttänyt 21 vuotta. Sodan jälkeen Murphy kirjoitti muistelmansa ja ryhtyi näyttelijäksi, jolloin hän sai kymmenen vuotta sodan päättymisen jälkeen esittää itseään elämäkertaansa perustuvassa elokuvassa To Hell and Back.

2. Iso-Britannia: Charles Upham
Ison-Britannian ja Kansainyhteisön korkein mahdollinen kunniamerkki on Viktorian risti, joita myönnettiin toisessa maailmansodassa 181 sotilaalle. Uusiseelantilainen Upham oli ainoa, joka sai sen kahdesti. Ensimmäisen kerran hän sai sen vänrikkinä Kreetan taistelussa ja toistamiseen kapteenina 1945 ansioistaan vuoden 1942 Egyptin taisteluissa. Jälkimmäisellä kerralla Upham oli haavoittunut johdettuaan hyökkäystä ja tuhottuaan henkilökohtaisesti saksalaispanssarivaunun. Kun haavat oli hoidettu rykmentin sidontapaikalla, Upham palasi johtamaan komppaniaansa saksalaisten vastahyökkäyksessä. Komppania piti asemansa, kunnes sen vahvuus oli supistunut kuuteen mieheen, jolloin ylivoimaiset viholliset valtasivat asemat ja Upham jäi vangiksi. Useiden karkausyritysten jälkeen hänet siirrettiin pahamaineiseen Colditzin linnaan, jossa hän vapautui sotavankeudesta amerikkalaisten vallattua sen sodan loppuvaiheissa. Upham murtautui tällöin linnan asevarastoon, varustautui ja lähti metsästämään saksalaisia omin päin. Sodan jälkeen Upham palasi kotimaahansa, jossa hänen hyväkseen järjestettiin keräys. Keräyksen tuotoilla oli tarkoitus ostaa Uphamille maatila, mutta hän lahjoitti rahat hyväntekeväisyyteen ja osti maatilan velaksi. Väitetään, että koko loppuelämänsä aikana hän ei sallinut yhtäkään saksalaisvalmisteista autoa tiluksilleen.

1. Saksa: Hans-Ulrich Rudel
Natsi-Saksan merkittävin kunniamerkki oli Rautaristin ritariristi. Sen sai kaikkiaan 7365 sotilasta, joista 890 kahdesti (tammenlehvä), 160 kolmesti (miekat) ja 27 neljästi (timantit). Vain kerran se myönnettiin viidennen kerran, josta merkkinä tammenlehvät kullattiin. Hans-Ulrich Rudelin ansiolista on liian pitkä suorasanaisesti kerrottuna, se on pakko esittää luettelona suurimmaksi osaksi hänestä kirjoitettua Stuka-lentäjä -kirjaa lainaten:
- 2530 sotalentoa
- 519 tuhottua panssarivaunua
- yksi upotettu taistelulaiva
- kaksi upotettua risteilijää
- yksi upotettu hävittäjä
- 70 upotettua maihinnousualusta
- neljä tuhottua panssarijunaa
- useita tuhottuja siltoja
- yli 800 tuhottua maakulkuneuvoa
- yli 150 tuhottua tykki-, pst- tai it-asemaa
- yhdeksän ilmavoittoa
- tuli 32 kertaa alasammutuksi
- pelasti kuusi miehistöä vihollisen selustasta Stukansa kyytiin
- haavoittui viidesti
- Stalin lupasi 100 000 ruplan palkkion Rudelista
- maaliskuussa 1945 palasi lentämään, vaikka oli edellisessä kuussa menettänyt toisen jalkansa polven alapuolelta tultuaan alasammutuksi ja tuhosi yksijalkaisenakin vielä 26 panssarivaunua.
Sodan jälkeen sisukas eversti jatkoi tyylillään ja kiipesi mm. läntisen pallonpuoliskon korkeimman vuoren Aconcaguan huipulle. Siinä sivussa hän aiheutti muutamia pienimuotoisia skandaaleja natsiyhteyksillään. Rudelin hautajaisissa 1982 kaksi suihkuhävittäjää teki ylilennon, mutta ymmärrettävistä syistä Bundeswehrin upseerit väittivät sen tapahtuneen sattumalta.