Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Välihuomautus 167 : Suuntautumisesta


Vaalistudiossa jaksetaan jauhaa siitä, oliko ehdokkaan seksuaalisella suuntautumisella merkitystä vaaleissa vaiko eikö. Toinen asiantuntija sanoo, että ei ollut, sillä äänestäjät hyväksyivät Haaviston suuntautumisen. Toinen taas sanoo että oli, sillä moni sanoi ettei äänestä Haavistoa sen takia.
Molemmat ovat pihalla kuin lumiukot, kun eivät tajua pohtia oleellisinta huomiota aiheesta.
Totta kai seksuaalisella suuntautumisella oli merkitystä presidentinvaalien tulokseen. Jos Stubb olisi saanut yhtä suuren prosenttiosuuden heteroiden äänistä kuin Haavisto sai homojen äänistä, Stubb olisi saanut murskavoiton.
Kylmä tosiasia on, että varsin moni homo on äänestyskäyttäytymisessään heterofobinen.

16 kommenttia:

Strix Senex kirjoitti...

Minä puolestani epäilen, että nuo toimittajat vatvovat tuota suuntautumista saadakseen ohjelma-aikansa täytettyä. Eihän niillä sen enempää kuin niiden "asiantuntijoilla" ole tuosta mitään sellaista sanottavaa, jota ei olisi toisteltu tuhansia kertoja. Mitään uutta tietoa äänestäjien päätösten perusteista heillä ole, ainakaan esille ei ole tullut mitään tutkimustuloksia tai edes niitä tyhjänpäiväisten kyselyjen tuloksia. Niinpä vatkataan pelkkää mutua ja sitä mutua pystyy kukin tykönään kehittelemään vähintään yhtä hyvin, mikäli se edes sattuu kiinnostamaan.

Jaska Brown kirjoitti...

Strix Senex: Luultavasti noin.

Vielä vähän laskelmaa. Oletetaan, että äänestäjistä oli homoja 10 % (mikä lienee yläkanttiin, mutta varmuuden vuoksi). Oletetaan, että homoista 80 % äänesti Haavistoa (mikä lienee alakanttiin, mutta varmuuden vuoksi). Kuvitellaan, että sama 80 % heteroista (90 % äänestäjistä) olisi äänestänyt Stubbia.
Tällöin Haavisto olisi saanut 8 % homoääniä ja 18 % heteroääniä eli yhteensä 26 % äänistä. Stubb taas olisi saanut 2 % homoääniä ja 72 % heteroääniä eli yhteensä 74 % äänistä.
Näin olisi siis käynyt, mikäli heterot olisivat yhtä homofobisia kuin homot ovat heterofobisia.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän Röngän avaus ollut tarkoitettu pohjaksi, jolla esimerkiksi veromedian Asiaa (agendaa) tuntevat "asiantuntijat" voivat lausua.
Avaus toimii myös ylen huonoissa näytelmäesityksissä (ns uutiset) toimittelijoiden keskinäisnäytelmässä.
Ja sitten kokonaisuutena käytettäväksi ISIS-pekan nosteeksi.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta voitto tuli vain puolisoiden rinnanmitan erolla. Unohdetaan homppeliteoriat. Siis melkein puolet äänestäneistä oli valitsemassa maallemme viher(vasemmistolaisen) presidentin. Se on karmea totuus. Pakko ottaa pienet neuvoa antavat alholisnapsut.

Snowcamo kirjoitti...

Wikipediasta on nyttemmin siivottu pois kiusalliset tieteelliset tutkimukset seksuaalivähemmistöjen määrästä Suomessa. Näitähän säännöllisesti tehdään ja tunnetuimmat ovat Osmo Kontulan nimissä. Tulokset (<1%) vaan eivät sovi narratiiviin sitten millään.

Jokainen voi itse pohtia, lieneekö mediassa seksuaalivähemmistöjen määrää vähätelty vai paisuteltu. Samoin kuin muidenkin suosikkivähemmistöjen. Satunnaisesta mainoskatkosta voi tehdä havainnon valkoisten, edes potentiaalisesti heteroiden miesten esiintymistiheydestä - paitsi tietysti pellen roolissa. Vastaavasti pellen roolissa esiintyvistä muista ryhmistä.

Anonyymi kirjoitti...

Nuoret pragmaatikot äänestivät Haavistoa, vanhemmat pragmaatikot Stubbia. Edellisten kannalta on parempi, että homma romahtaa ja jälleenrakennus voidaan aloittaa mahdollisimman pian. Jälkimmäisten kannalta on parempi, että onnutaan eteenpäin mahdollisimman kauan niin, että he saavat pitää elämäntilanteensa/rahansa/yms.

Anonyymi kirjoitti...

Joku kommentoikin ylilaudalla osuvasti:

Seksuaalisuudella ei ole mitään väliä, mutta vitun likainen hetero voitti.

Laivastonorsu kirjoitti...

Vaikka 100 % homoista olisi äänestänyt Haavistoa juuri homouden takia mutta vain 20 % heteroista Stubbia heterouden, olisi Stubb silti voinut voittaa (muiden seikkojen ohella myös) heterouden ansiosta koska heteroja on yli 90 % ihmisistä. Suurin yksittäinen syy toki oli että Haavisto on vihrervasemmistolainen ja Stubb oikeistolainen. Lisäksi saattaa olla ettei Haavisto olisi päässyt näin pitkälle (kaksissa vaaleissa toiselle kierrokselle) ilman homoutta tukijoukkojaan motivoimaan. Mutta *jos* olisi päässyt toiselle kierrokselle mutta heterona niin näin tiukassa kisassa varmaan olisi voittanut, eli sikäli ymmärrän ulinan.

Oli paljon hyviä syitä äänestää Haavistoa vastaan, mutta veikkaan että voittomarginaaliin tarvittiin myös huonoista syistä äänestäneitä.

Anonyymi kirjoitti...

Alexander ja Suzanne ovat edustava presidenttipari. Heidät otetaan mielihyvin vastaan kaikilla valtiovierailulla. Luxemburgia ja Latviaa lukuunottamatta; Ranska epäselvä tapaus: PM julkihomo mutta pressa kuikuilee kaapissa.

Anonyymi kirjoitti...

Presidentin vaalit ovat 6v välein järjestettävät koko aikuisväestön ”Pisa” testit.
Nousua kansainvälisessä sijoituksessa ei ole odotettavissa.

Anonyymi kirjoitti...

Meidän kantasuomalaisten pitää lähteä kadulle. Onko se Hki, Tre tai Tku?

QroquiusKad kirjoitti...

No siellä kaduillahan ne kantasuomalaiset jo ovat.
Meinaan vaatimassa hallitusta eroamaan, että päästään taas nauttimaan velalla kustannetusta hyvinvoinnista.
Se on se, mikä kantasuomalaista motivoi lähtemään kadulle, jääkiekkokullan lisäksi.

Anonyymi kirjoitti...

Voimmeko elää turvassa, kun (kommunistinen) oikeuslaitos HO vapauttaa murhaajia?

Anonyymi kirjoitti...

Jaska on väsynyt.

Trilisser kirjoitti...

Nyt on pakko anastaa aihe ja kysyä ihan otsikkoon liittymätöntä. Kun Jaska olet urheilun tuntija, niin selitäpä tämä: Esimerkiksi Puolustusvoimat ymmärtääkseni käyttää ponnistusvoimatestinä vauhditonta pituushyppyä, mikä on mielestäni perseestä. Onhan olemassa helppo testi, jolla mitataan puhdasta ponnistusta hyppäämällä suoraa ylöspäin. Itse esimerkiksi saan pystyponnistustestissä kohtuullisen hyviä tuloksia, mutta vauhdittomassa pituushypyssä paljon huonompia. Vauhdittoman(kin) pituushypyn tulokseen vaikuttaa suuresti hyppytekniikka, kun pystysuuntaisessa testissä tekniikan merkitys on mitätön. Siksi voikin kysyä: Miksi käyttää mittaamaan ponnistusta testiä, jonka tulos riippuu voimakkaasti muusta kuin pelkästä ponnistusvoimasta?

Jaska Brown kirjoitti...

Kiitoksia kommentoijille.

Sen verran totean, että jos anonyymin 19.22 huomautus väsymyksestäni viittaa siihen, että uusia blogitekstejä tai vastauksia kommentteihin ei ole tullut, niin totta. Olen ollut sairasvuoteella. Täsmennetään että fyysisesti, ei henkisesti vaikka joidenkin lukijoiden mielestä siihenkin olisi ollut aihetta.

Trilisserin kysymykseen totean, että en tunne asiaa kovin hyvin. Mutta veikkaukseni asiasta on se, että vauhdittomassa pituushypyssä testi on teknisesti helpompi järjestää. Suoraan ylöspäin tehtyä hyppyä on paljon vaikeampi valvoa sääntöjen mukaiseksi.
Sinänsä hyvä pointti ja sama minullakin, olin selvästi parempi pystyponnistustestissä kuin vauhdittomassa pituushypyssä, kun muihin testattaviin vertasi.