Vihreä aurinko nousee

Vihreissä on aina hämmästyttänyt heidän käsittämätön epäloogisuutensa strategisella tasolla.
Vastustetaan ydinvoimaa – ollaan valmiita käyttämään sen tilalla hiiltä koska korvaavat energiamuodot eivät riitä. Ollaan huolissaan ilmastonmuutoksesta – samaan aikaan tehdään kaikki mahdollinen, jotta Suomeen tulisi porukkaa Afrikasta ja Lähi-idästä moninkertaistamaan hiilijalanjälkensä. Halutaan ajaa Suomen teollisuus alas – tuotanto siirtyy Kiinaan saastuttaen moninkertaisesti.
Koko toiminta muistuttaa sitä vanhaa tarinaa housuihin kusemisesta pakkasella. Hetken aikaa lämmittää, mutta kohta on entistä kurjempi olo kun seuraukset realisoituvat.

Tällaista menettelyä on kutsuttu vanhan suomalaisen sananlaskun mukaan siksi, että ei nähdä metsää puilta. Mikä onkin tässä yhteydessä mitä sopivin ilmaisu.
Hienommin sanottuna kyse on valinnoista, jotka saattavat olla taktisesti järkeviä mutta ovat strategisesti tuhoisia.
Tuhoisuudella ei tässä yhteydessä tarkoiteta tuhoisuutta puolueen kannatuksen merkityksessä. Vihreitä äänestetään koska he ovat ilmoittaneet olevansa vihreitä ja se taas on hyvä asia ja sitähän pitää siksi kannatta. Logiikasta viis.
Tuhoisuudella tarkoitetaan sitä, että saavutettavat tulokset ovat pitkällä tähtäimellä tuhoisia niiden tarkoituksen kannalta. Suomen päästöt vähenevät kun Rautaruukin tehdas suljetaan. Mutta se ei vähennä teräksen tarvetta maailmassa edes yhden ratakiskon vertaa, joten lopputuloksena Kiina tekee sen ratakiskon saastuttaen samalla moninkertaisesti.

Syyt, miksi vihreiden johto ajaa näitä tavoitteita noin typerällä tavalla kuuluvat lähinnä psykologian piiriin. Niitä on kolme. Ottamatta mitenkään kantaa siihen ketkä nimenomaiset henkilöt mihinkin ryhmään kuuluvat ja millä prosenttiosuudella mitäkin tyyppiä johdossa esiintyy, todettakoon tyyppien olevan seuraavat:
1) Idealisti, joka uskoo asiaansa vilpittömästi eikä äly riitä näkemään valitun taktiikan strategisia seurauksia.
2) Psykopaatti, joka haluaa ihmisille mahdollisimman paljon pahaa ja jonka äly riittää siihen, että hän näkee valitun taktiikan aiheuttavan katastrofaaliset strategiset seuraukset.
3) Vallanhimoinen, joka näkee vihreissä muotiliikkeen jonka varjolla ratsastamalla saa enemmän valtaa ja joka saattaa joko kannattaa tai vastustaa puolueen todellisia arvoja, mutta pitää tätä yhdentekevänä koska vallanhimo ajaa todellisten näkemysten – jos niitä edes on – yli.

Mielenkiintoista kyllä, vihreän puolueen kannatuksen lisäämiseen ja puolueen linjan saattamiseen Suomen (sama pätee tietenkin kaikkien muidenkin maiden vihreisiin) kannalta hyödylliseksi piilee tuossa viimeisessä eli vallanhimoisten ryhmässä. Mikäli he saavat puolueessa vallan näppeihinsä ja ovat riittävän älykkäitä, he tajuavat kuinka kasvattaa suosiota suurimman puolueen asemaan asti ja napata valta käsiinsä. Helppoa tämä ei tule olemaan, mutta oikealla suunnitelmalla se onnistuu.


Kirjoitin kolme vuotta sitten fiktion siitä, kuinka vihreät ja perussuomalaiset muodostavat Suomeen hallituksen parin pienen tahdottoman apupuolueen tukemina. Tämä skenaario voi kuulostaa täysin utopistiselta, mutta sen tapainen saattaa muutaman vuoden sisällä olla täyttä todellisuutta.

Kuvitellaan, että vihreiden johtoon pääsevät tyypin (3) eli vallanhimoisten edustajat. Tämä ei ole kovin vaikeaa. Vaikeampaa on kuvitella sitten se, että nämä ovat riittävän älykkäitä tajuamaan seuraavan. Sekään ei kuitenkaan ole mahdotonta, sillä vallanhimoisilla on tapana hakeutua siihen puolueeseen, jossa he uskovat omaavansa parhaat menestymismahdollisuudet. Nykyisessä mielipideilmastossa vihreät eivät ole olleet ollenkaan hassumpi vaihtoehto. Etenkin kun älykäs ja vallanhimoinen saattaa hyvinkin tajuta, että kaikista mahdollisista puolueista vihreillä on eniten käyttämätöntä menestyspotentiaalia.

Vihreät ovat siis tehneet strategisesti totaalisen paukapäisiä valintoja energia-, maahanmuutto- ja ympäristöpolitiikallaan. Tästä huolimatta he ovat saavuttaneet niinkin huomattavan aseman kuin ovat. Tämä aiheutuu heidän imagostaan – jos ihmisiltä kysytään kannattavatko he vihreitä arvoja, ei juuri kenelläkään riitä kanttia kiistää. Yrittäkääpä samaa kysymystä muodossa ”kannatatteko perussuomalaisia arvoja”, niin huomaatte kyllä eron. Ihmiset sanovat kannattavansa vihreitä arvoja, koska näin nyt vain kuuluu tehdä mutta tunnustavat hyvin nihkeästi perussuomalaisten arvojen kannattamisen, vaikka oikeasti niitä kannattaisivatkin.

Tehtävä johtopäätös on hyvin yksinkertainen: kuvitelkaapa että saataisiin aikaan vihreä imago perussuomalaisilla arvoilla. Vihreiden ja perussuomalaisten yhteenlaskettu kannatus on lähes kolmenkymmenen prosentin luokkaa. Ja tällä kertaa kyseessä olisi vieläpä osiaan suurempi kokonaisuus. Nyt jotkut oikeasti vihreitä arvoja kannattavat eivät äänestä vihreitä, koska näkevät vihreiden strategiset virheet. Ja valtava osa ei äänestä perussuomalaisia, koska puolueen imago on umpisurkea. Onnistuneella strategialla tehty vihreiden ja perussuomalaisten arvojen yhdistäminen avaa mahdollisuudet jopa 40 % suuruiseen siivuun. On ensisijaisen tärkeää, että tämä puolue on nimenomaisesti vihreät eikä perussuomalaiset. Perusimagon muuttaminen kun on paljon vaikeampaa kuin linjan muuttaminen.

Puolueohjelmaan tehdään seuraavanlaiset linjaukset:

1) Suomalaisen teollisuuden edellytyksiä tuetaan sillä ehdolla, että tuotanto on ympäristöystävällisempää kuin muualla. Tämä tuo samalla melkoisen markkinointivaltin.
2) Maahanmuutto kehitysmaista lopetetaan täysin ympäristön nimissä. On kestämätöntä, että kehitysmaista muutetaan korkeamman kulutuksen maihin.
3) Kaikki kehitysapu lakkautetaan, paitsi väestön vähentämiseen tähtäävä sellainen. Kehitysmaiden väestönkasvun katkaiseminen otetaan ensisijaiseksi tavoitteeksi, muuta apua voidaan myöntää vasta sitten kun kohdemaan väestö on vähenemään päin.
4) Vierastyövoiman käytölle asetetaan selkeät rajat ja sitä myös valvotaan tarkemmin – ainakin niin kauan kunnes suomalaisten työttömyys on saatu laskemaan siedettävälle tasolle.
Nämä muutokset ovat mitä vihreimpiä valintoja. Ne vähentävät saastuttamista, matkustamista ja väestönkasvua joka onkin koko maailman ainoa todellinen ongelma. Muutokset on vain saatava oikeanlaisella mediastrategialla kuulostamaan oikeilta, mikä tietysti on haasteellista. Perustuuhan nykyinen mediailmasto suurelta osin siihen, että musta saadaan näyttämään valkoiselta ja valkoinen mustalta. Vaatii huolellista suunnittelua, että päästään totuudenmukaiseen tiedottamiseen.

Ihmisten äänestyskäyttäytymistä ohjaavat ensisijaisesti pelko ja hyöty, tässä järjestyksessä.
Näillä muutoksilla saadaan ihmiset tuntemaan pelkoa ilmastonmuutoksesta siten, että he kykenevät ulkoistamaan sen syyt muille kuin itselleen – onhan Suomi luonnonvarojen nettotuottaja siinä missä useimmat kehitysmaat todellisuudessa pahasti miinuksella. On aina helpompi syyttää muita kuin itseään. Tämä ohjelma suuntaa syytökset muualle.
Hyötynäkökohta taas tulee siinä, että tällä ohjelmalla työpaikkoja saadaan syntymään Suomeen ja elintasoa ei enää tarvitse kustantaa velkarahalla.
Lisäbonuksena asiassa on tietysti se, että ohjelma on järkevä. Tällä ei kuitenkaan ole merkittävää vaikutusta ihmisten äänestyskäyttäytymiseen, mutta saattaa se jonkin promillen tuoda lisää sekin.

Kun yhdistetään vihreiden imago ja perussuomalaisten järkipolitiikka, tie valtaan on kivetty kultaisella rotvallilla. Suurin kompastuskivi suunnitelman tiellä on luonnollisesti se, että vihreiden johtoon täytyy saada riittävän suuri osuus fiksuja ja vallanhimoisia ihmisiä. Jos tämä onnistuu, niin vihreä aurinko nousee ja valaisee Suomen tulevaisuuden.