Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 16. lokakuuta 2021

Uusinta: Dementian vaiheet


Lukijalle: En ole ainakaan mielestäni huomannut, että tilanne olisi muuttunut neljän vuoden takaisesta. En kuitenkaan uskalla kysyä Sallilta:

Näin keski-iän läheisyydessä – Sallin kanssa olemme erimielisiä siitä, kummalla puolella keski-ikää tämä läheisyys sijaitsee – huomaa, että asioita tuppaa välillä unohtelemaan. Joskus törmää vaikka kaupungissa käydessä vanhaan tuttuun, jonka kanssa haastelee muutaman minuutin muistamatta koko tyypin nimeä. Hetken aikaa saattaa epäillä, että kyseessä on tohtori Alzheimer itse. Jonkun Kari Suomalaisen pilapiirroksen mukaan mies vanhenee kahdessa vaiheessa: ensin unohtaa sulkea sepaluksen ja sitten avata sen. Tämä on tietysti karkea jako, omissa seurantatutkimuksissa olen päätynyt siihen että vaiheita on kahdeksan:

1. Muistaa, että on muistanut
Tämä on ääritapaus; tämä ei ole dementiaa, vaan suorastaan ylitäydellistä muistamista. Kaikki, mitä on joskus tapahtunut, pysyy koko ajan mielessä. Erinomainen kuvaus tällaisesta tapauksesta löytyy Alexander Lurian kirjasta Suurmuistaja, nimellä tapaus S (oikeasti Solomon Shereshevski).

2. Ei unohda, että on muistanut
Tämä on eri asia kuin edellinen. Eli ”ei-unohtaminen” on passiivista, ”muistaminen” aktiivista. En ole esimerkiksi unohtanut, että olen tänä aamuna syönyt aamiaista, vaikka en sitä koko aikaa muistakaan. Vaihe 2 on se vaihe, jossa normaali-ihminen elää, tästä eteenpäin alkaa sitten muisti pätkiä.

3. Muistaa, että on unohtanut
Seison keskellä vaatehuonetta. MINKÄ HELVETIN TAKIA??? Mitä minä täältä tulin hakemaan. Ei muuta kuin mars takaisin keittiöön, koska muistan lähteneeni sieltä liikkeelle. Ai niin. Piti hakea laatikosta vaihtolamppu, koska keittiön lamppu oli kärähtänyt.
Tilanne on siis se, että tietää olevansa tekemässä jotakin, mutta juuri sillä hetkellä ei muista mitä. Asia on kuitenkin palautettavissa helposti takaisin mieleen.

4. Ei unohda, että on unohtanut
Maanantai-ilta. Yhtäkkiä mielessä välähtää: ai saatana, minunhan piti tänään soittaa sinne virastoon ja tilata ne paperit. No, sitten huomenna – jos muistaa.
Eli ei aktiivisesti muista unohtaneensa jotakin. Jos tämäkin asia olisi vaivannut keskellä päivää eli olisi ollut vielä vaiheessa (3), olisi varmasti kyennyt palauttamaan mieleen, mikä se asia oli. Mutta kun ei enää muistanut unohtaneensa. Sen sijaan asian juolahtaessa mieleen muistaa kyllä kristallinkirkkaasti, missä mennään.

5. Unohtaa, että on muistanut
Kesälomailta. Kävelen postilaatikolle ja avatessani sen hämmästyn. Tyhjä. No mutta tänäänhän piti ihan varmasti tulla postia… ja hitot. Tarkemmin ajatellen minähän hain postin aamupäivällä heti sen tultua, näin vielä postiautonkin. En vain ehtinyt vielä lukea sitä lehteä.
Tämä on se vaihe, jossa allekirjoittanut on parhaillaan menossa. Eli on hoitanut jonkin asian, mutta ei enää muista sitä tehneensä. Kun sitten alkaa suorittaa kyseistä operaatiota uudelleen, tajuaa että minähän olen jo tehnyt tämän. Tämä toistuu nykyään jo melkein joka toinen päivä – jos oikein muistan.

6. Ei muista, että on unohtanut
Salli: - Vieläkö nuo vaatteet ovat tuossa? Minähän laitoin ne siihen jo eilen, että vie kaappiisi.
Jaska: - No enkö minä muka niitä jo vienyt… no enpä näköjään. Luulin vieneeni. Ehkä kävi sitten niin että ajattelin että vien, mutta tuli jotain väliin. Ja koska olin ajatellut vieväni, niin olin tavallaan viivannut sen jo aivoissani tehtävälistasta yli…
Salli: - Oletko muuten huomannut semmoisen asian, että selittäminen vain pahentaa tilannettasi?

Ilmeisesti olen vähitellen siirtymässä tälle tasolle. Kovin usein näin ei vielä tapahdu, mutta subjektiivisen tarkkailijan mukaan etenkin em. asiassa tilanne on selkeästi degeneroitumaan päin.

7. Ei muista, että on muistanut
Kuvitteellinen tilanne (koska vielä ei onneksi olla tässä vaiheessa):
Salli: - Onpas kiva kun tuo jääkaapin haljennut sivulokero on korjattu.
Jaska: ??? (Katsoo monttu auki kysyvän näköisenä)
Salli: - No siis tuo minkä korjasit eilen sillä aikaa kun minä olin poissa.
Jaska: - En minä sitä ole korjannut.
Salli: - LAPSET!
…tömptömptömptömptömp… (voimistuen)
Salli: - Kuka teistä on korjannut jääkaapin sivulokeron?
Kuoro: - Ei me olla tehty.
…tömptömptömptömptömp… (vaimentuen)
Salli: (Voitonriemuinen ilme kasvoilla, kysyvä ja odottava virnistys)
Jaska: - No en varmana ole tuota tehnyt… tai no…
Salli: -Niin?
Jaska: - Tai no… ei se nyt itsekseen korjaannu… ja ehkä joku hämärä muistikuva sittenkin…

Eli selkeästi jo astetta edistyneempi tilanne kuin (5). Edes tapahtumapaikan konkreettinen tarkastelu ja näkeminen eivät riitä palauttamaan mieleen sitä, että on tehnyt asian. Tämä on myös vakavampaa kuin (6), koska siinä asiaa ei ole edes tehty. Tehdyn asian, kuten tässä, unohtaminen on jo hankalampaa kuin tekemättä jääneen.

8. Unohtaa, että on unohtanut
Viimeinen, terminaalinen vaihe. Tätä olotilaa kuvasi parhaiten tuttu muuttomies, joka mainitsi olleensa roudaamassa kerrostalokaksion omaisuudesta puolet kaatopaikalle ja puolet asukkaan perässä hoitokotiin: ”Siinä oli onnellinen poika. Ei tarvinnut kantaa huolta huomisesta, kun ei muistanut edes semmoisen olemassaoloa.”

4 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Osaamme aiheesta Rouva Alzheimerin Laulun, joka alkaa:

"Keitä te ootte te nuoret poijjat kunnemmä tunne teitä?"

QroquiusKad kirjoitti...

Laulun aiheena ollut rouva Alzheimer oli etunimeltään Alma, ja häntä tapaamaan tulleet henkilöt olivat hänen poikansa ja pojantyttärensä.
Heidän kerrottuaan asianlaidan ja kysyttyään, eikös mummu muista hän kommentoi:

"Jaa...jaa. Höp, pöp, pöp."

Näin Alma antoi nimen sekä vaikealle muistisairaudelle sekä siihen oleellisesti liittyvälle kommunikaatiovaikeudelle, joka tunnetaan hänen mukaansa termillä "höpöttely".

Anonyymi kirjoitti...

Olin kerran vanhainkodilla kukkia myymässä, veimme ylijämäkukkia dementiaosastolle, lukittujen ovien taakse. Siellä kuulin , että altzheimerilla on kolme hyvää puolta:
Kaikki vitsit on uusia
Tapaat päivittäin runsasti uusia ihmisiä.
Kaikki vitsit on uusia.

Ja vielä

Kerran ollesani PSHP:n kirjoilla, vieraiin Eedenistä itään (Pitkäniemi, kuulu pöpilä - suom huom) dementiaosastolla. Kävin joka tietsikan läpi ja tein mitä teinkään. Mutta koko ajan joku vaari selitti joukolle kiinnostuneita vaareja ja mummoja junamatkaansa Perkjärvelle, hevoskaupoille. Olivat oleskelutilassa, tiskin edessä.

Kun tein lähtöä kommentoin hoitsulle vaarin hyvää kerrontataitoa ja hyvää muistiansa, niin kertoi hoitaja, että juttu on kerrottu joka päivä jo ainakin viiden vuoden aikana. Oli hoitaja ollut sen viisi vuotta osastolla.

Pyssymies

Jaska Brown kirjoitti...

Qroquius Kad: Täällä Pohjantähden alla, kirjan loppu. Olen aina pitänyt Almaa kirjan päähenkilönä. Ainoa joka on mukana alusta loppuun, vaikka onkin yleensä hiljaisena taustahenkilönä. Mutta jokaisessa käännekohdassa. Lopussahan ei vuosilukua täsmennetä, joten emme tiedä minkä ikäinen Alma on. Todetaan vain että ei vielä sataa mutta yli 90, mikä sijoittaa loppukohtauksen 1950-luvulle.

Pyssymies: Noinhan se menee. Jonkun asian saattaa muistaa hyvinkin tarkkaan, yleensä vuosikymmenten takaa, mutta ei todellakaan sitä että on sen kertonut jo.