Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


tiistai 4. joulukuuta 2018

Uutiskatsaus 49/2018



1. Sivistyksen tuho

Sir Richard Attenborough, 92, varoitti tutulla äänellään sivistyksen tuhon olevan lähellä. Ellemme toimi nyt, sivilisaatioiden romahdus ja luonnon häviäminen suurelta osin on näkyvissä”, Attenborough sanoi Puolan Katowicessa järjestetyssä ilmastokokouksessa uutistoimistojen mukaan.
Oli jälleen mielenkiintoista lukea kommentteja ja katsoa niiden peukutusmääriä. Hämmentävän moni uskoo yhä, että vika on länsimaiden ylikulutuksessa. Tosin suurimmat peukutusmäärät olivat niissä harvalukuisemmissa kommenteissa, jossa nimettiin kaikkien ongelmien juurisyy eli väestönkasvu, ennen muuta kehitysmaiden sellainen, oikeaksi syyksi.
Länsimaiden ylikulutusta suurimpana ongelmana pitävät perustavat väitteensä kahteen argumenttiin:
1) Vauraus on jakautunut maapallolla epätasaisesti.
2) Länsimaiden ihmiset käyttäytyvät vastuuttomasti kuluttaessaan liikaa.
Molemmat argumentit ovat tosia, mutta vain likinäköisesti tarkastellen.
Argumentti (1):n vika on siinä, että vaurautta on siellä missä se on luotu. Länsimaat ovat tehneet itsestään vauraita, sillä kaikki kehittyneet teknologiat ja järjestäytyneet yhteiskunnat on luotu niissä. Samoin vaurautta riittää enemmän jaettavaksi, kun väkiluku ei ole viimeisen sadan vuoden aikana kymmenkertaistunut, toisin kuin monessa kehitysmaassa.
Argumentti (2):ta olisi mielenkiintoista tutkia poistamalla sosioekonomiset tekijät. Väitän yleisten havaintojen pohjalta, että yhtä paljon kuluttavista kehitysmaalaisten ekologisuus on pari magnitudia länsimaalaisia alempana. Roskaaminen ja jätevesien käsittely nyt aluksi. Siitä se vasta ekokatastrofi seuraisi, jos kehitysmaissa elettäisiin samalla tasolla. Katsokaa vaikka tänne tulleiden kehitysmaalaisten yleistä piittaamattomuutta ympäristöstä.


2. Viilennetään

Suomessa on melkein joka talon seinässä ilmalämpöpumppu, mikä on suhteellisen ekologinen tapa lämmittää, koska se imee lämpöä ulkoilmasta. Kohta Intiassa on melkein joka talon seinässä ilmastointilaite, joka toimii taatusti ekologisesti polttamalla aitoa luonnontuotetta eli kivihiilellä tuotettua sähköä. Mitään ongelmaa tässä ei olisi, jos Intiassa asuisi vaikka viisitoista ihmistä neliökilometrillä kuten Suomessa, mikä tarkoittaisi noin viittäkymmentä miljoonaa asukasta. Mutta kun siellä on yli kaksikymmenkertaisesti.
Maapalloa ei uhkaa länsimainen elintaso. Maapallon ainoa uhka on kehitysmaiden liikaväestö.


3. Auto – siitä maksaa kaikki

Vanha kommari Yrjö Rautio kirjoittaa kerrankin asiaa. Vielä kymmenen vuotta sitten diesel oli henkilöautoissa Se Juttu ja kaikkia kehotettiin vaihtamaan dieseliin. Reilun litran koneella hyrskyttäviä pikkudieseleitä ilmaantui maanteille. Eikä niillä suinkaan ajettu kahtakymmentätuhatta vuoteen, mitä on perinteisesti pidetty dieselin kannattavuuden rajana. Puhuttiin jopa dieselveron poistosta, koska diesel on ekologisempaa. Vaan kuinkas sitten kävikään? Seitsemän vuotta sitten dieselin hintaa pompautettiin verolla äkisti ylöspäin. Nyt tuli toinen piikki, diesel maksaa jo saman verran kuin bensa, mitä olisi ollut vielä pari vuotta sitten mahdoton kuvitella.
Nykypäivän taikasana ovat sähköautot. Ne kun kulkevat täysin ekologisesti sähköllä. Joka tunnetusti tulee töpselistä saasteettomasti. Ei sitä suinkaan hiilellä ole tehty, saati sitten ydinvoimalla.
On tietysti totta, että egologisten sähköautojen hinta tulee laskemaan, sen määräävät jo liiketalouden lait. Vaan odottakaapa sitä hetkeä, kun riittävän suuri osa kansaa ajaa sähköllä ja katsokaa mitä tapahtuu sähköautojen verotukselle.


4. Paperilla tai ei

Enää ei saa uutta passia ajokortilla. Pitää olla henkilökortti tai entinen passi, muuten joutuu henkilötunnistukseen. Suomalainen ei pääse maasta ulos ilman hitonmoista byrokratiaa, mikä oikein onkin. Suomeen sisään pääsee puolestaan joko passilla tai heittämällä passin huuthelkkariin ja sanomalla taikasanan ”asylym”.


5. Poliisi valvoo

Hesari julkaisi taannoin jutun, jota lukiessa en ollut uskoa silmiäni. Juttu kertoo näennäisesti poliisin iltavuorosta. Mutta jutun sisällössä käy kyllä varsin hyvin ilmi poliisin asiakaskunta. Joko toimittaja oli nukuksissa tai sitten Hesarin juttujen esitarkistaja, luultavimmin molemmat. Jutussa mainitut tapaukset yksi kerrallaan:
1) Ruoholahdessa on tapahtunut ryöstö. Alle 18-vuotias poika on tuupannut ohikulkijan kumoon ja varastanut tämän lompakon. Paikalla on ollut muitakin nuoria. Epäilty saadaan kiinni, mutta hänestä ei kerrota sen enempää. Sen sijaan heti perään todetaan: ”Asiakkaiden joukossa on paljon eri kieli- ja kulttuuritaustasta tulevia. Lähes kaikki ovat lastensuojelun asiakkaita”, Mara kertoo.
2) Mara törmää Columbuksen kauppakeskuksessa nuoriso-ohjaajiin Keba Saballyyn ja Omar Abdiin, jotka auttavat poliisiakin kulttuuristen erojen tulkkaamisessa. Abdi kertoo juuri saattaneensa 12-vuotiaan, humalassa olleen muslimitytön ambulansiin. ”Vanhemmille ei aina kannata sanoa mitään näissä tilanteissa, sillä suvun kunnian tahraamisella voi olla traagisiakin seurauksia.” Keba ja Omar, nämä kulttuuritulkkinuoriso-ohjaajat ovat omassa viiteryhmässään harvalukuisten työllistyneiden tilastossa. Tarve heidän työlleen olisi nolla ilman kyseistä viiteryhmää.
3) Kontulan ostoskeskuksessa baarin edessä romanipoika tulee koputtamaan poliisiauton ikkunaan. Hänellä on kädet rennosti taskussa. Poika katselee ruskeilla silmillään Maraa ja hymyilee ystävällisesti. Tämä tervehtii poikaa nimeltä ja kyselee kuulumisia. No joo, kyllähän minäkin tunnen henkilökohtaisesti monta poliisia, mutta tässä kyse ei ole perhetutusta tai ammatillisissa merkeissä tutuksi tulleesta (paitsi tietysti toispuolisesti): ”Lastenkotiin jouduin kahden törkeän ryöstön ja ampuma-aserikoksen takia”, poika kertoo.
4) ”Esimerkiksi yksi kuudesluokkalainen poika haukkui ja uhkaili ystävänsä äitiä, koska tämä ei käyttänyt huivia. Pojan äiti ei suostunut uskomaan, että hänen poikansa olisi syyllinen mihinkään.” Epäilen, että kyseessä ei ollut äiti joka olisi voinut olla huivipäisenä mallina Edelfeltin maalauksessa Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä.
5. Rautatientorilla tuttu tyttö tulee moikkaamaan ja kertoo, että hän on alkanut käymään koulua lastenkotiin muuttonsa jälkeen. Elämäntilanne on muutenkin rauhoittunut, ja tyttö suunnittelee jatko-opintoja. Tarkemmin ei tytöstä kerrota.
Ja lopuksi: Helsingin poliisin ennaltaehkäisevässä yksikössä työskentelee yhteensä noin 30 ihmistä. Kaikki eivät tee töitä nuorison parissa. ”Meitä voisi olla hyvin olla tuplasti tai triplasti, töitä riittää”, Mara sanoo.
Monikulttuurisuus on jälleen rikkaus. Ei mulla muuta.


6. Kyytiä ennakkoluuloille

Mirka, 43, suhtautui epäluuloisesti irakilaisiin. Kunnes kohdalle osui turvapaikanhakija Samer, 34. Nyt nuoripari on onnellisesti naimisissa. Jutun perusteella Samer on varsinainen ihmemies, joka osaa kaiken mahdollisen ja on vieläpä valloittava persoona. Toivotammekin nuorelleparille hyvää matkaa Irakiin, maa tarvitsee varmasti Samerin kaltaisia rakentamaan siitä sivistynyttä hyvinvointivaltiota. Eikä rakkaus paikkaa katso, tuskin Samerilla oleskeluluvan saanti on mielessä ollut vaan täysin vilpittömin mielin on naimisiin menty kymmenen vuotta vanhemman naisen kanssa. Olisi paljon parempi, että sivistysmaista muutettaisiin kehitysmaihin tekemään niistä sivistyneitä sen sijaan että kehitysmaista muutetaan sivistysmaihin tekemään niistäkin kehitysmaita.


7. Tautista menoa

Lääkärit ilmoittivat turvapaikanhakijoiden tuovan maahan eksoottisia ja kalliiksi tulevia tauteja. Muistanpa muutama vuosi sitten, kun oli jonkinmoinen kalabaliikki siitä, kun eräs labrahoitaja kertoi saman asian. Niin maailma muuttuu, eskoseni. On aikoja jolloin totuuksia saa kertoa ja on aikoja jolloin niitä ei saa kertoa. Jokaiselle on itsestäänselvyys, että tauteja tulee ja ne leviävät. Vielä ei tässä jutussa ollut aika kertoa paljonko tämä lysti maksaa. Tietolähteeni kertovat, että eksoottista tautia sairastavan hoitokulut hipovat useinkin sataatuhatta euroa. Mutta onhan meillä varaa ja tärkeintä on kulttuurin monimuotoisuus. Ihmiselle ei voi asettaa hintalappua, paitsi tietysti suomalaiselle.


8. Rasimia siellä, rasismia täällä, joka puolella rasismia…

Etsivä löytää jos haluaa löytää. Rasismista elantonsa saavat havaitsivat afrikkalaisten kokeneen Euroopassa rasismia. Ilmeisesti ei kuitenkaan niin paljon, että olisi tullut ikävä takaisin Afrikkaan.
Itse asiassa rasismin määrä on kyllä hämmästyttävän vähäinen siihen nähden, millaisia kokemuksia ihmisillä on. Tämä on osoitus siitä, että rasismin vastaiset kampanjat ovat onnistuneet yli kaikkien järkevien odotusten.
Edelleen odotamme missä viipyvät tutkimukset siitä miksi kummassa japanilaiset eivät koe rasismia.


9. Terveisiä Irakista

Seurantatutkimus osoitti, että seksuaalirikosista epäiltyjen irakilaisten määrä on kasvanut kutakuinkin samaa tahtia kuin irakilaisten määrä. Raiskausepäilyjä tuli tutkimuksen mukaan pari vuotta sitten 90. Suomalaisepäilyjä oli 560. Kun ottaa huomioon, että suomalaisia on noin viisi miljoonaa, pitäisi irakilaisia olla tämän otoksen mukaan Suomessa melkein miljoona. Eikä tarina kerro sitä, kuinka moni näistä ”suomalaisepäillyistä” on ”suomalaisia” eli esim. irakilaisia. Irakilaisten joukossa tuskin lienee irakinsuomalaisia.


10. Terveisiä Syyriasta

Syyrialainen juhlapaikanhakija Raed al Mustafa syyllistyi raiskaussarjaan. Oikeudessa hän yritti saada alennusta tuomioonsa sillä perusteella, että kulttuuri on erilainen. Oikeus ei katsonut hyvällä eikä myöntänyt muuta kuin sen normaalin tukkualennuksen useammasta teosta. Asiassa kummastuttaa se, että Mustafaa vastaan ei nostettu syytettä rasismista – hänhän väitti että muslimikulttuuriin kuuluvat raiskaukset. Jos Matti Meikäläinen tekisi saman, niin sakothan siitä tulisi.


11. Terveisiä Angolasta

Angolalaiskolmikko joukkoraiskasi naisen. Nainen oli lähtenyt miesten asunnolle baari-illan päätteeksi jatkoille. Oikeus tuomitsi asianosaiset kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen sekä maksamaan reilun kymppitonnin korvaukset, jotka nainen saa veronmaksajien välityksellä.


12. Terveisiä Afganistanista

Seitsemän miehenkuvatusta oli raiskannut alaikäistä suomalaistyttöä (ikää ei paljastettu, mutta 10-15 vuotta) useita kertoja Oulussa. Tutkinta on yhä kesken. Tapahtuma ei ole ainutlaatuinen Oulussa. En yhtään ihmettele. Kiinnitin jo aiemmin Oulussa käydessä huomiota keskustassa notkuviin tyyppeihin. Jostain syystä sinne näkyi kertyneen roistomaisimman näköisiä haittamamuja, joita olen missään nähnyt. Poliisin mukaan kyseessä ovat turvapaikanhakijat, jotka ovat oleskelleet Suomessa useita vuosia. Poliisikin jo varoitteli asiasta. Kuulemma haittamamut ovat houkutelleet alaikäisiä tyttöjä netissä. Ullatus! Odottelemme kovasti arvojohtaja Sauli Niinistön kannanottoa asiaan. Onhan saattanut vaikka käydä niin, että joku heistä on jäänyt pysäkille.


13. Terveisiä Suomesta

Otsikon linkissä on Google-haku aiheesta “Joukkoraiskaus Suomessa”.
Osuma 1: Uuden Suomen juttu joukkoraiskauksista Kongossa.
Osuma 2: Wikipedia-artikkeli Tapanilan joukkoraiskauksesta 2015 (somalit asialla).
Osumat 3 ja 4: Ruotsalaisselvitys, josta käy ilmi että joukkoraiskauksen tekevät yleensä nuoret ulkomaalaiset.
Osuma 5: Tyttöjen joukkoraiskaukset kasvaneet Suomessa rajusti.
Osuma 6: Uudempi uutinen samasta aiheesta.
Osuma 7: Mamujen joukkoraiskauksista osa keksittyjä (Entä missä suomalaiset???).
Osuma 8: Uhrin tarina.
Osuma 9: Tarina kymmenen ”uusruotsalaisen” tekosista ja tuomiosta.
Osuma 10: Syyrialaisten ja irakilaisten saamat tuomiot Helsingin rautatieaseman joukkoraiskauksesta.
Kulttuuri rikastuu. Voidaan sanoa, että kyllähän ne suomalaisetkin osaavat. Yhtä hyvin voidaan sanoa, että ihan sama ajaako pimeällä maantiellä kahtasataa, voi se onnettomuus käydä vaikka ajaisi kahdeksaakymppiä.


14. Lyödään vetoa

Satuin taannoin katsomaan hiihdon Suomen cupin sprinttiä. Krista Pärmäkoski löysäsi selvässä johdossa ja karsiutui jatkosta. Tapauksesta seurasi odotettu kalabaliikki - olihan kisa vedonlyöntikohteena. Huvittavaa asiassa oli se, että Pärmäkoski olisi aivan hyvin voinut hiihtää helppoon voittoon ja jäädä sitten pois välieristä, jolloin tuskin olisi kohua noussut. Nyt ratkaisu oli siinä mielessä parempi, että välieriin saatiin täysi rivi hiihtäjiä. Toki Pärmäkoski olisi voinut toimia järkevämmin ja ilmoittaa jo ennen kisaa, ettei aio hiihtää aika-ajon lisäksi kuin puolivälierät. Mutta tiesikö hän sen jo varmasti? Ja eikö voida kysyä, eikö vedonlyöntiin kuulu tällaisten juttujen ennakointi?


Loppukevennys: Lego-ukko

Tutkijat pistivät itsensä likoon ja nielaisivat kukin Lego-ukon pään. Tarkoitus oli selvittää, kuinka nopeasti se kulkee suoliston läpi. Keskiarvotulos oli 1,7 päivää, vaihteluväli 1,1-3 päivää. Paitsi yhdellä tutkijoista, jolla pää ei putkahtanut esiin koko kahden viikon tarkkailujakson aikana. Kuinka olenkaan voinut elää ilman tätä tietoa. Ig Nobelia odotellessa.


P.S. (Lisäys 5.12.2018) Kerrankin olisi paikka onnistuneelle kompromissille

Uutinen tietää kertoa, että Tanska aikoo siirtää rikoksiin syyllistyneet turvapaikanhakijat pienelle asumattomalle Lindholmin saarelle odottamaan karkoitusta. Päätöksestä käytiin kova vääntö Tanskan etuja ajaneen puolueen vaatiessa saariratkaisua ja vähemmän Tanskan etuja ajavien puolueiden halutessa haittamamujen pitämistä pääsaari Själlannissa.
Yleensä kompromissi yhdistää ratkaisujen huonot puolet. Tällä kertaa riidasta olisi kuitenkin saatu huomattavan onnistunut kompromissi, kun olisi pistetty riita puoliksi ja sijoitettu rikollismamut Själlannin ja Lindholmin puoliväliin. Onnistuneen lopputuloksen varmistamiseksi mieluiten käsi- ja jalkarautojen kanssa.

7 kommenttia:

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Kohtaan 12.
Jossain näin tämän Kiiskisen maininnan, että osa olisi jo saanut suomen kansalaisuuden.

Joten siltä osin tilastot tasaantuvat. ;)

https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000005921124.html

PS. Jostain kumman syystä naapuruston neekerit/rättipäät ovat olleet viime päivinä tavallista kohteliaamia? Mikähän ihme niihin on mennyt?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset jälleen Jaskalle hyvästä ja kattavasta uutiskatsauksesta. Mukana oli tällä kertaa paljon seksuaalirikoksia joka johtunee siitä, että, no, etnisesti edistykselliset tekevät paljon seksuaalirikoksia. Jäämme odottamaan että #metoo-väki antaa femimperiumin vastaiskun ja pian luetaan otsikoita että joku persupoliitikko oli katsellut Li Anderssonin tissejä. Onhan se kumminkin paljon härskimpi juttu kuin jonkun kymmenvuotiaan tytön joukkoraiskaus.

Noista sähköautohommista tuli mieleeni tämä pätkä:

https://www.youtube.com/watch?v=fLC3lryWrjQ

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta Intian rakennusten viilntämisestä tuli mielen, että tuolla niinkuin muualla kuumilla alueilla olisi järkevää niitten ilmastointilaitteiden käyttö aurinkopaneeleillä, mutta ehkäpä kiinalaiset viellä sen asian muuttavat ...

-jpt-

Veijo Hoikka kirjoitti...

3. Autoilu pelastaa maapallon. Akut valmistetaan päästösopimuksia noudattaen, eiks vaan:
https://www.engineering.com/ElectronicsDesign/ElectronicsDesignArticles/ArticleID/17435/Will-Your-Electric-Car-Save-the-World-or-Wreck-It.aspx

Ja coboltin kaivuu tarjoaa työtä koko perheelle:
https://phys.org/news/2018-03-cobalt-boom-life-upside-dr.html

Kuulemani huhun mukaan Suomessa ollaan kehittämässä tuulivoima-autoa. Liikenneympäristölautakunnassa hanke on saanut runsaasti myötätuulta etenkin keskivihreäsävyisessä puolueistossa.
No odotellessa käytettäköön Yrjöpeen linkkaamaa energiainnovaatiota. Tilasin jo yhden auton itselleni ja paristoja pari settiä.

Becker kirjoitti...

Kiitokset katsauksesta. Aiheet eivät todellakaan lopu kesken. Päinvastoin runsaudenpula vaivaa varmaan jo pelkästään kotomaan uudisointia. Toi sähköautohype on jotenkin mennyt överiksi. Tulevaisuus ei taatusti ole niin auvoinen kun annetaan ymmärtää. Vielä tulee itku pitkästä ilosta.

Jaska Brown kirjoitti...

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja: Kansalaisuuden voi perua, jos se on saatu virheellisin tai valheellisin perustein. Jos tahtoa löytyy, löytyvät perusteetkin.

Yrjöperskeles: Onpa hyvä, että on paristoja jemmassa. Jos tuo mersumalli yleistyy, niistä voi tulla pula.

jpt: Tuo pudottaisi niiden haitan murto-osaan.

Veijo Hoikka: Autot voisivat kulkea tuulivoimalla. Jokainen tietää varsin hyvin, että auton liikkuessa ilmanvastus on melkoinen. Tuulimylly katolle ja auto kulkee itse tuottamallaan energialla!

Becker: Mieluusti ottaisin tilanteen, jossa ei olisi mitään kerrottavaa. Nytkin piti lisätä P.S. tekstiin.

Anonyymi kirjoitti...

Energia puheissa tahtoo jostain syystä unohtua että Suomen kaltasissa maissa energiaa käytetään lämmityksen paljolti, isossaa osassa maailmaa energiaa käytetään nykyään enemiviss määrin jäähdyttämiseen, sielä tuulivoima ja etenki aurinkoenergian käytö on järkevää, mutta kun esim. vihreet höyryää että se lämpimien maitten energian tuotanto pitäs toteuttaa myös Suomen kaltasisa maissa,
Yhtenä esimerkkinä oli kun joskus muutama vuosi sitten kun Ville Niinistö oli ympäristöministerinä, paasas maaseudun tulevaisuuden artikkelissä turvesuon reunalla, etä verotuksella pitää turvetuotanto tehdä kannattamattomaksi, energia pitäs tuottaa tuulella, aalolla ja auringolla oli yksi idioottolausontoja ...

-jpt-