Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Välihuomautus 118: Pusu


Kun jääkiekkoilija antaa toiselle "pusun", kyseessä on slangi-ilmaisu räväkälle taklaukselle. Nyt tämäkin on sitten määritelty uusiksi. Agenttini oli joutunut viattomana sivullisuhrina seuraamaan Rauhankasvatusinstituutin Powerpoint-esitystä. Dioissa esiteltiin tehtäviä, joiden tarkoitus oli osoittaa katsojan ennakkoluulot. Yhtenä tehtävänä oli "Kuvittele jääkiekkoilija suutelemassa puolisoaan". Hetken hiljaisuus. Sitten valkokankaalle rävähti oikeana vastauksena tämä kuva:


Nuorisokielellä sanottuna "epic fail". Kahdesta syystä:
1) Jos joku ei etukäteen osannut arvata mitä oli tulossa koska ennakkoluuloja testataan, niin hän kärsii patologiselle asteelle kehittyneestä mielikuvituksen puutteesta.
2) On luonnollista, että normaalisti ajattelee yleisintä tilannetta. Ihan kuin tehtävänä olisi "kuvittele NBA-koripalloilija" ja yritys tuomitaan epäonnistuneeksi mikäli ajattelee jotain parimetristä heppua Muggsy Boguesin sijaan. Onhan tosiasia että totaalisen ylivoimainen enemmistö huippukoripalloilijoista on pitkiä kavereita eikä 160-senttisiä. Aivan kuten ylivoimainen enemmistö jääkiekkoilijoiden puolisoista on naisia. Jääkiekkoilijan itsensä sukupuolesta riippumatta.

4 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Niin. Tavalliselle heteroihmiselle ajatus homoseksuaalisuudesta on vastenmielinen. Se ei muutu pakkosyöttämisestä mihinkään. Ei lesbostakaan saa heteroa ”valistuksella”. Sietäminen ja hypettäminen ovat kaksi eri asiaa. Mitä nämä pakkohypettäjät eivät näytä ymmärtävän.

Jaska Brown kirjoitti...

Minun puolestani homoilkoot kaikessa rauhassa ja pelatkoot lätkää jos siltä tuntuu. Huvitti vain suunnattomasti tuo "shokkivaikutus", kun jokainen kengännumeroa suuremman ÄÖ:n omaava arvaa satavarmasti mitä tuleman pitää.

Juha R kirjoitti...

Joskus pari vuosikymmentä sitten olin tilaisuudessa, jossa esitelmöi eräs ulkomainen psykologi. Hän oli ollut mukana erään suurehkon lentoyhtiön perämiesvalinnoissa. Haastattelussa nuorelle kandidaatille esitettiin semmoinen skenario, jossa hän oli ensimmäisellä yöpyvällä lennollaan juuri saapunut hotelliin. Sisään kirjautumisen jälkeen kapteeni ehdottaa, että tavataan kohta baarissa ja mennään sitten syömään (seuraavaan lentoon pari päivää aikaa). Nuori perämies ei halua olla myöhässä, joten ehtii ensin baariin. Jonkun ajan kuluttua kapteeni saapuu paikalle. Hän on pukeutunut korkokenkiin, pitkään tiukkaan hameeseen, joka on halki puoleen reiteen, nyloneihin ja puseroon, ja on meikannut itsensä. Mitä sanot kapteenille? Psykologi kertoi, että noin 80% kandidaateista arveli kapteenin olevan transu, 20%:lle tuli mieleen, että voihan se toki olla oikeasti nainenkin. Just saying...

Jaska Brown kirjoitti...

Juha R: Aika hyvä. Se, että kyseinen vaihtoehto tulee ensimmäisenä mieleen, pistää epäilemään, että lentoyhtiöissä on kippareina enemmän transumiehiä kuin naisia...