Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Klaavapäät

Aikoinaan hallintosysteemi oli yksinkertainen: kuningas päätti. Sittemmin tästä tuli epämuodikasta ja kuninkaiden kruunuja putoili tiheään tahtiin. Joskus samassa hötäkässä lähti koko pää. Nekin kuningaskunnat, joissa kruunu pysyi päässä, laimennettiin demokratioiksi poistamalla kuninkaan viimeisetkin valtaoikeudet. Kuningassuvut ymmärsivät yskän nähtyään miten naapurimaiden kollegoille oli käynyt.
Kuningasmielisiä on kuitenkin nykyisissä tasavalloissakin. Siksi onkin mielenkiintoista katsoa, miten kävisi jos eri maihin palautettaisiin kuningashuone. Toki vallattomana (pun intended, Windsorit) versiona. Näinhän on joskus jopa tapahtunut, esimerkiksi Kreikassa. Kreikkalaiset eivät tosin osanneet päättää ja luopuivat kuninkuudesta uudelleen. Tässä jutussa tarkastellaan Euroopan syrjäytettyjä kuningashuoneita ja selvitetään, kuka nousisisi valtaistuimelle jos sellainen otettaisiin taas käyttöön. Tekstissä on lähdetty liikkeelle siitä, mikä oli kruununperimysjärjestys kuningashuoneen menettäessä valtaistuimensa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kyseisellä hetkellä voimassa olleiden morganaattisten avioliittojen jälkeläiset on suljettu pois. Sen sijaan kuningasvallan kukistumisen jälkeiset avioliitot on aina tulkittu kelvollisiksi, ellei niitä ole jostain syystä erikseen morganaattisiksi julistettu. Tuo morganaattinen avioliitto kun meni pois muodista joskus 1900-luvulla muutenkin. Muilta osin vallastasyöksyhetken säädökset on pidetty voimassa, mm. poikien mahdolliset etuoikeudet ja aviottomien lasten kelvottomuus, mikäli tällaiset voimassa olivat.

Aloitetaan kotikentällä eli lyhytaikaiseksi, jopa olemattomaksi jääneellä Suomen kuningashuoneella. Ajatuksellahan leikitteli aikoinaan Hesarikin, joka kutsui ”Suomen kuninkaan” käymään maassa. Tosin mainittu Philipp von Hessen oli määritelty Suomen kuninkaaksi vähintäänkin kyseenalaisella säännöllä eli olettamuksella, että kruunun olisi perinyt kuninkaan toinen poika. Tämä sai alkunsa siitä, että Suomen kuninkaaksi valitun Friedrich Karlin kruununprinssiksi oli valittu hänen toinen elossa oleva poikansa – kaksi vanhinta oli kaatunut ensimmäisessä maailmansodassa ja kolmannen päätettiin jäävän Hessenin hallitsijaksi. Hessenin kruunun katsottiin olevan Suomen kruunua arvokkaampi. Tätä kautta muutamalla hauskalla mutkalla – mm. Philipp von Hessenin isä oli vielä tuolloin elossa – hänet saatiin leikkimään Suomen kuningasta 2002. Mikäli seurataan normaalimpaa reittiä, päästään eri lopputulokseen. Kuninkaaksi valitun Friedrich Karlin kruununprinssipoika Wolfgang voidaan itse asiassa unohtaa sivujuonteena, koska hän kuoli lapsettomana 1989. Sen jälkeen jäljelle jää kaksi vaihtoehtoista linjaa, joista molemmista seuraa lisävaihtoehtoja.
Hessenin kuningaskunta oli tietysti lakkautettu, joten voidaan hyvällä syyllä arvata, että Friedrich Karlin vanhinta eloonjäänyttä poikaa Philippiä olisi alkanut kaukaisen Suomenkin kruunu kiinnostaa. Hän kuoli 1980 ja hänen vanhin poikansa Moritz 2013. Voitaneen olettaa että tasa-arvoisessa Suomessa tyttäret olisivat kelvanneet hallitsijoiksi. Niinpä Suomen kuningattarena olisi tällä hetkellä Moritzin tytär, 51-vuotias muotisuunnittelija Mafalda. Jos taas pojilla olisi ollut etuoikeus, Suomen kuningas olisi hänen nuorempi veljensä, 49-vuotias ekonomisti Donatus. Hesarissa haastateltu Philipp on tämän sisarusparven nuorin, välissä on vielä sisko Elena.
Mikäli taas oletamme, että Hessenin hallitsijaksi kaavailtu, 1980 kuollut Philipp olisi syrjäytetty täysin Suomen kruununperimyksestä, Wolfgangin kuoleman jälkeen kruunu olisi siirtynyt hänen nuoremman veljensä, 1943 SS-upseerina lento-onnettomuudessa kuolleen Christophin jälkeläisille. Tällöin Suomen kuningattarena olisi luultavasti ollut 2011 kuollut Christina ja nykyään hänen 59-vuotias valokuvaajatyttärensä Maria. Mikäli oletamme poikalinjan vallitsevaksi, Christinan sijaan hallitsijaksi olisi tullut hänen nuorempi veljensä Karl, joka on 79-vuotias.

Ranska
Viimeinen Bourbonien sukua edustanut kuningas oli Ludvig Filip I, joka luopui vallasta 1848. Hänen jälkeensä Ranska oli jonkin aikaa keisarikunta Napoleonin veljenpojan Ludvig Napoleonin (kavereiden kesken Napoleon III) johdossa, mutta laillisimpana Ranskan kruununperijänä pidetään Bourbon-sukua. Ludvig Filip I:n vanhin poika Ferdinand Philippe kuoli isänsä ollessa kuninkaana, joten kruununperijäksi tuli hänen poikansa Philippe, myöhemmin Pariisin kreivi. Hän kuoli 1894. Hänen vanhin poikansa Orléansin herttua Philippe, kuoli 1926 lapsettomana, kaksi vuotta niin ikään lapsettomana kuolleen nuoremman veljensä jälkeen. Seuraavana vuorossa oli hänen serkkunsa, Ferdinand Philippen pojanpoika Guisen herttua Jean, joka kuoli 1940. Jeanilla oli yksi poika, Pariisin kreivi Henri, joka kuoli 1999. Hänen poikansa Henri peri Pariisin kreivin arvon. 83-vuotias kreivi on yhä elossa ja hänen oikeutensa Ranskan kruunuun lienee vahvin lukuisista kruununtavoittelijoista. Mikäli ranskalaiset päättävät palata kuningaskuntaan, he saisivat kuninkaakseen Algerian sodassa palvelleen upseerin, joka harrastaa taidemaalausta ja on kirjoittanut useita kirjoja. Lapsia on kolme poikaa ja kaksi tytärtä, joten kruununperimyksen suhteen ei ole hätää.

Portugali
Portugalin viimeinen kuningas Emanuel II syöstiin vallasta 20-vuotiaana 1910. Hän pakeni Englantiin, jossa kuoli 1932. Pakonsa jälkeen hän oli mennyt naimisiin, mutta avioliitto oli lapseton. Ehkä onneksi, sillä kuninkaallisten ajan tavan mukaan puoliso oli löytynyt suvusta periaatteella ”mitä serkumpi, sitä herkumpi”. Emanuel II:sta oli tullut kuningas 18-vuotiaana, kun hänen isänsä Kaarle I murhattiin. Samassa attentaatissa kuoli kruununprinssi Luis Filipe. Hän eli 20 minuuttia isäänsä kauemmin ja olisi kaikkien aikojen lyhytaikaisin kuningas, jos Portugalin laki olisi tuntenut automaattisen kuninkaaksi tulon. Näin ei kuitenkaan ollut, joten nuorempi veli Emanuel II, itsekin käsivarteen haavoittunut, nousi myöhemmin kuninkaaksi.
Kaarle I:llä ei ollut muita elossa olevia jälkeläisiä. Ei myöskään hänen isällään Ludwig I:llä. Tämän isällä Ferdinand II:lla oli Ludwigin lisäksi neljä muuta poikaa, mutta kolme heistä kuoli parinkymmenen molemmin puolin tautiepidemiassa 1861 ja neljäs keski-iässä lapsettomana.
Tästä eteenpäin homma on yhtä sotkua. Ferdinand II oli näet tullut kuninkaaksi reittä pitkin eli Portugalin erikoisen lain takia silloin, kun hänen vaimonsa eli kuningatar Maria II synnytti kruununperijän. Ferdinandilla ja Marialla oli myös tyttäriä, joiden sukuhaarat periaatteessa olisivat kruununperijöitä, mutta eivät ole halukkaita eivätkä Portugalin kansalaisia, mikä taas on edellytys. Mutta tarkastellaan kuitenkin tämä linja. Ferdinandin ja Marian vanhin tytär oli Maria Anna, joka kuoli 1884 Saksin kuningattarena. Hänen vanhin poikansa oli Saksin viimeinen kuningas Fredrik August III, joten periaatteessa Saksin ja Portugalin kruununperimys yhdistyy tässä. Kuningas kuoli syrjäytettynä 1932. Hänen vanhin poikansa kruununprinssi Georg oli jesuiittapappi, jolla ei ymmärrettävästi ollut lapsia kuollessaan 1943. Seuraava poika, Meissenin rajakreivi Friedrich Christian kuoli 1968. Hänen vanhempi poikansa Maria Emanuel kuoli 2012 lapsettomana ja nuorempi Albert muutamaa kuukautta myöhemmin niin ikään lapsettomana. Vanhin tytär Maria Josephina on lapseton. Toiseksi vanhin tytär Anna kuoli samana vuonna kuin veljensä. Hänen poikansa Margraven rajakreivi Alexander on näin ollen sukulinjaa seuraten Portugalin seuraava kruununperijä. Kreivi on 62-vuotias liikemies, joka on viettänyt nuoruutensa Meksikossa, johtaa isältään perimäänsä logistiikkayritystä ja sai Saksan kansalaisuuden vasta 2004.
Mutta tämä sukuhaara ei siis ole kiinnostunut Portugalin kruunusta, joten takaisin 1800-luvun puoliväliin ja kuningatar Maria II:een. Portugalin kuningas Juhana VI kuoli 1826. Hänen vanhempi poikansa Pedro oli kapinoinut ja julistanut Brasilian itsenäiseksi 1822 ryhtyen sen keisariksi nimellä Pedro I. Nuorempi poika Miguel taas oli maanpaossa kannatettuaan isänsä liberaalin linjan vastaisesti absoluuttista monarkiaa. Juhana VI nimesi kuolinvuoteellaan hallitsijaksi suosikkityttärensä Isabel Marian ”siihen asti kunnes laillinen hallitsija palaa Portugaliin”. Valitettavasti hän ei määritellyt, kumpaa pojistaan hän piti laillisena hallitsijana. Kumpaakaan taas ei haluttu hallitsijaksi. Niinpä päädyttiin lystikkääseen kompromissiin: hallitsijaksi tuli Pedron seitsemänvuotias tytär Maria II sillä ehdolla, että tämä menee naimisiin setänsä Miguelin kanssa, joka puolestaan suostuu hyväksymään liberaalin hallinnon ja toimii hallitsijana siihen asti kunnes Maria on täysi-ikäinen. Miguel teeskenteli hyväksyvänsä, mutta Portugaliin palattuaan heitti hitoille sekä liberaalin hallinnon että veljentyttärensä. Seuraus oli sisällissota ja kuningas Miguel I ajettiin maanpakoon. Maria II tuli jälleen kuningattareksi 1834 15-vuotiaana ehtimättä mennä setänsä kanssa naimisiin. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän meni naimisiin Leuchtenburgin herttua Augusten kanssa, mutta tämä kuoli pian jättämättä jälkeläisiä. Maria II nai sitten Ferdinandin, josta tuli kruununperillisen synnyttyä kuningas, kuten aiemmin on kerrottu.
Portugalin kruununperimysjärjestyksessä Maria II:n naispuolisten jälkeläisten edelle menevät myös oman halunsa takia Miguel I:n jälkeläiset. Miguel itse kuoli maanpaossa 1866. Hänen poikansa Braganzan herttua Miguel kuoli 1927. Tämän poika Duarte Nuno kuoli 1976 oltuaan vuodesta 1952 ensimmäinen Portugalin näennäinen kruununperijä, joka pääsi lainmuutoksen takia asumaan Portugaliin. Hänen poikansa Duarte Pio, Braganzan herttua, on Portugalin nykyinen kruununtavoittelija. 71-vuotias herttua on kotimaassaan varsin näkyvä hahmo. Naimisiin hän ehti vasta 50-vuotiaana, mutta lapsia on kolme.

Italia
Italian viimeinen kuningas Umberto II nousi valtaan isänsä, 153-senttisen Viktor Emanuel III:n luopuessa vallasta 1946. Valtakausi jäi lyhyeksi kestäen 35 päivää. Monarkia kumottiin kansanäänestyksellä ja kuningas ajettiin maanpakoon. Ehkä näin oli Italian kannalta parempikin, sillä ex-kuningas tunnettiin lähinnä hurvittelevasta ja välinpitämättömästä elämäntyylistään. Hän ei enää koskaan astunut Italian maaperälle. Umberton ainoa poika on Napolin prinssi Vittorio Emanuele, 79-vuotias erilaisiin skandaaleihin sotkeutunut kruununtavoittelija. Ilmankos Italian monarkian palauttamisesta ei ole liiemmin edes vakavasti keskusteltu. Elämänuransa mies on tehnyt pankkiirina, lentokone- ja asekauppiaana. Lain muututtua hän sai matkustaa Italiaan vuonna 2002. Hänellä on yksi poika, jolla on jälkeläisiä.

Itävalta
Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian viimeinen kruunuperimys oli erikoinen: lähes 68 vuotta hallineen Frans Joosef II:n seuraaja oli hänen veljenpojanpoikansa Kaarle I. Noin kaksivuotisen hallitsijakauden jälkeen hänet syrjäytettiin ensimmäisen maailmansodan päätösmelskeissä ja monarkia lakkautettiin. Kaarle kuoli jo 1922. Hänen vanhin poikansa Otto von Habsburg meni politiikkaan ja istui 20 vuotta europarlamentissa. Hän kuoli 2011 98-vuotiaana. Habsburgin suvun nykyinen päämies on Oton poika Karl, 57-vuotias ex-europarlamentaarikko ja tv-juontaja, jolla ei ainakaan virallisesti ole suurempia haluja keisariksi. Lapsia on kolme, joista yksi poika.

Saksa
Maan viimeinen keisari ja samalla Preussin kuningas Vilhelm II joutui luopumaan kruunustaan Saksan hävitessä ensimmäisen maailmansodan. Hän asettui maanpakoon Hollantiin, jossa kuoli 1941. Ironista kyllä, Saksa oli edellisenä vuonna miehittänyt maan. Vilhelm itse toivoi turhaan Hitlerin palauttavan kuningashuoneen jos nyt ei takaisin valtaan, niin vähintäänkin jonkinlaiseen viralliseen asemaan. Hohenzollernit olivat enimmäkseen uskollisia natsihallinnolle ja monet prinssit taistelivat rintamalla siihen asti, kunnes Hitler kielsi näiltä sotatoimiin osallistumisen. Syynä oli pelko kuningashuoneen suosion kasvamisesta.
Viimeisen keisarin poika, kruununprinssi Vilhelm kuoli 1951. Hänen vanhin poikansa prinssi Wilhelm luopui oikeuksistaan kruunuun 1933 mennäkseen naimisiin aatelittoman naisen kanssa. Wilhelm kaatui sodassa 1940 ja aiheutti edellä mainitun Hitlerin kiellon. Hänellä oli kaksi tytärtä, joista vanhemmalla oli jälkikasvua. Nämä voidaan kuitenkin sivuuttaa, koska Wilhelm oli luopunut kruununperimyksestä ennen heidän syntymäänsä. Mikäli tämä morganaattisuussääntö katsotaan vanhentuneeksi, hänen vanhempi tyttärensä Felicitas oli kruununperijä kuolemaansa vuoteen 2009 asti, jonka jälkeen vuorossa olisi ollut hänen toinen poikansa Hubertus von der Osten, 52-vuotias valokuvaaja (vanhempi poika oli luultavasti kuollessaan lapseton). Sivumennen on mainittava, että jos tyttäret olisivat olleet jo viime vuosisadan alussa tasa-arvoisia kruununperimyksessä, Felicitaksen vanhin lapsi Friederike olisi nyt Ison-Britannian kuningatar!
Mutta takaisin Wilhelmiin, joka siis luopui kruunusta myös jälkeläistensä puolesta. Wilhelmin jälkeen kruununperilliseksi tuli hänen nuorempi veljensä Louis Ferdinand, joka kuoli 1994. Hänen vanhin poikansa Friedrich Wilhelm luopui oikeuksistaan kruunuun 1967 ennen lastensa syntymää. Myös toinen poika Michael luopui oikeuksistaan 1966 ennen lastensa syntymää. Kolmas poika Louis Ferdinand oli näin ollen seuraavana vuorossa samannimisen isänsä jälkeen. Hänelle kävi kuitenkin köpelösti; Bundeswehrin reservinupseeri sai 1977 sotaharjoituksissa sattuneessa onnettomuudessa kuolemaan johtaneet vammat. Niinpä Saksan nykyinen reservin keisari on hänen ainoa poikansa Georg Friedrich, 40-vuotias yliopistojen innovaatioita kaupallistavassa yrityksessä työskentelevä Preussin prinssi. Lapsia on kolme, joista kaksi poikia.

Romania
Romanian kruununperimys on yhdessä Bulgarian ja Kreikan kanssa käsiteltävistä maista helpoin. Mikael I syöstiin vallasta 1947 ja 94-vuotias evp-kuningas on yhä elossa. Mikäli hän palaisi kuninkaaksi, olisi kyseessä melkoisen ainutlaatuinen tilanne. Hän oli näet ensimmäisen kerran kuninkaana 1927-30 isänsä luovuttua kruunusta skandaalin jälkeen. Isukki palasi kuitenkin valtakuntaan ja lapsikuninkaasta tuli taas kruununprinssi. Isä joutui luopumaan kruunusta uudelleen 1940, joten Mikael I oli kuninkaana toisen kerran 1940-47. Jos Romania palauttaisi pikaisesti kuningasvallan, olisi kyseessä jo kolmas kierros. Ex-kuningas kävi kotimaassaan kommunistivallan kaaduttua 1990. Kansalaisuuden hän sai takaisin vasta 1997. Vaikka Mikael on hyvin suosittu, kuningasvallan palauttaminen ei ole tullut kysymykseen ja nykyään se hänen osaltaan olisikin varmaan liian myöhäistä, koska terveys on heikentynyt nopeasti kuluneen vuoden aikana ja kuningatarkin kuoli elokuussa. Kruununperijä on kuninkaan vanhin tytär (poikia ei ole), 67-vuotias lapseton kansainvälisissä tehtävissä työskennellyt Margareta. Kuninkaan neljällä muulla tyttärellä on kuitenkin yhteensä viisi lasta, joten kruununperimys on turvattu.

Bulgaria
Bulgarian viimeinen kuningas – tai oikeastaan tsaari - Simeon II sai 1946 potkut työpaikastaan vasta yhdeksänvuotiaana kolmivuotisen hallituskauden jälkeen. Hän palasi kotimaahansa 50 vuoden maanpaosta 1996. Poliittinen ura lähti kelpo nousukiitoon nopeasti, sillä hänestä tuli pääministeri vuosiksi 2001-5. 79-vuotias ex-tsaari ei ole suoranaisesti pyrkinyt monarkian palauttamiseen. Tsaarin vanhin poika on kuollut, mutta tämän 18-vuotias vanhempi poika Boris olisi kruununperijä.

Serbia
Serbian kuningas Pietari I:stä tuli Jugoslavian kuningas 1921. Jugoslavian viimeinen kuningas Pietari II oli hänen pojanpoikansa, joka ei kovin kauan ehtinyt hallitsemisesta nauttia. Pietari II:n isä Aleksanteri I murhattiin 1934 Pietarin ollessa vasta 11-vuotias. Sijaishallitsijana toimi hänen isänsä serkku Paul, jonka isoisoäiti oli suomalainen Aurora Karamzin. Jugoslavian liityttyä Saksan-Italian-Japanin kolmiliittoon maassa tapahtui sotilasvallankaappaus, sijaishallitsija ajettiin maanpakoon ja 17-vuotias Pietari julistettiin täysi-ikäiseksi kuninkaaksi. Pari viikkoa myöhemmin Saksa hyökkäsi. Kuningas lähti maanpakoon eikä palannut koskaan.
Mikäli Serbia palaisi kuningasvaltaan, kruunua tavoittelisivat Pietari II:n jälkeläiset. Pietari itse kuoli jo 1970. Hänen ainoa poikansa prinssi Aleksanteri on 71-vuotias. Hänen syntyessään Lontoossa hotellihuone julistettiin väliaikaisesti Jugoslavian maaperäksi, jotta tuleva hallitsija saisi syntyä kotimaassaan. Titolta ei kysytty mielipidettä asiasta. “Synnyinmaahansa” prinssi sai palata kommunistihallinnon kaaduttua 1991 ja kansalaisuuden hän sai 2001. Koulutukseltaan hän on upseeri ja palveli kapteenin arvoon asti brittiarmeijassa, jonka jälkeen ryhtyi liikemieheksi. Poikia on kolme, joten kruununperimys on kohtuullisen hyvin turvattu.

Montenegro
Maan viimeinen kuningas oli Nikola I, joka oli itsevaltaisesti julistautunut kuninkaaksi 1910 hallittuaan sitä ennen pelkkänä ruhtinaana, kuten aiemmatkin maan hallitsijat. Jugoslavian syntyessä 1918 Nikolalle tuli lähtö Ranskaan, jossa hän kuoli 1921.
Nikolan vanhin poika oli kruununprinssi Danilo, joka kuoli lapsettomana 1939. Seuraava veljes, prinssi Mirko oli kuollut jo 1918. Hänellä oli kuitenkin peräti viisi poikaa. Pojista tosin neljä kuoli suhteellisen nuorina, mutta kolmas poika, prinssi Mihail eli korkeaan ikään ja kuoli 1986. Saksalaiset tarjosivat hänelle Montenegron nukkehallitsijan roolia toisen maailmansodan aikana, mutta mies osoitti moraalista selkärankaa kieltäytymällä ja menemällä mieluummin vankilaan. Sieltä hänet pelasti täti, joka sattui olemaan Italian kuningatar. Hänellä on yksi lapsi, prinssi Nikola, 72-vuotias arkkitehti jolla on tytär ja poika.

Albania
Tarkalleen ottaen Albanian viimeinen kuningas oli Italian kuningas Viktor Emmanuel III, joka Italian valloitettua Albanian 1939 omaksui myös tämän tittelin. Sinänsä aiheesta, onhan kyseessä ainoa kerta kun Italia on pärjännyt Euroopassa sotiessaan. Albanian viimeinen varsinainen kuningas oli kuitenkin Zogu I, joka päätyi maanpakoon 1939. Zogua vastaan tehtiin hänen valtakaudellaan 1925-1939 peräti 55 murhayritystä, mikä kertoo ensinnäkin hänen epäsuosiostaan ja toiseksi siitä, että albanialaiset eivät osaa ikinä tehdä mitään oikein. Kuninkaaksi Zogu julisti itsensä 1928 hallittuaan sitä ennen maata presidenttinä – näppärä temppu, jota oli käyttänyt jo aiemmin Ranskassa Ludwig Napoleon ja sittemmin Keski-Afrikassa vanha kunnon kannibaali Jean-Bedel Bokassa. Onneksi Tarja Halonen ei älynnyt tehdä samoin.
Ex-kuningas kuoli maanpaossa 1963. Hänen poikansa, kruununprinssi Leka syntyi kaksi päivää ennen Italian hyökkäystä ja vietti elämänsä maanpaossa vuoteen 1993 asti, jolloin hän kävi ensi kertaa syntymänsä jälkeen Albaniassa. Hän palasi uudelleen 1997, jolloin maassa järjestettiin kansanäänestys monarkian palauttamisesta. Virallisen laskennan mukaan kaksi kolmasosaa vastusti, mutta oli ilmeistä että äänestystulosta oli manipuloitu. Seuranneissa mellakoissa Leka joutui pakenemaan maasta ja palasi vasta 2002. Hän kuoli Tiranassa 2011. Hänen ainoa lapsensa on poika Leka, joka käyttää itsestään nimeä Leka II. Hän syntyi Etelä-Afrikassa 1982, jolloin maan hallitus julisti sairaalan vuodeosaston tilapäisesti Albanian maaperäksi. Miehen koko etunimi on Leka Anwar Zog Reza Baudouin Msiziwe; Leka isän mukaan, Anwar isän kaverin Anwar Sadatin mukaan, Zog tulee isoisältä, Reza isän toiselta kamulta Reza Pahlavilta, Baudouin kolmannelta ja Msiziwe on zulunimi. Hän valmistui Sandhurstin sotilasakatemiasta kurssinsa parhaana ulkomaalaisopiskelijana. Töitä hän on tehnyt neuvonantajana sekä Albanian sisä- että ulkoministeriössä. Vaimoa tai lapsia ei vielä ole, mutta mies on vasta vähän yli kolmikymppinen.

Kreikka
Kreikan kuningas Konstantin II sai fudut duunistaan 1973 yhdeksän vuoden palveluksen jälkeen. Tosin viimeiset kuusi vuotta siitä oli mennyt peruspäivärahalla maanpaossa Italiassa sotilasvallankaappauksen jälkeen. Kreikan kansalaisuuskin mieheltä vietiin 1994. Nykyään hän matkustaa Tanskan diplomaattipassilla, kun nyt sattuu olemaan sikäläistä sukujuurta. Kreikkaan hän sai ensi kerran palata 1981, mutta vain muutamaksi tunniksi äitinsä hautajaisiin. Nykyään hän saa vierailla maassa vapaasti. 76-vuotias ex-kuningas on urheilumiehiä, KOK:n entinen jäsen ja kruununprinssinä ollessaan purjehduksen olympiavoittaja 1960. Kruununperimyskin olisi kunnossa, kuninkaalla on kolme poikaa ja kaksi tytärtä.

Venäjä
Kuten hyvin tiedetään, Venäjän viimeinen tsaari Nikolai II sai ensin potkut väliaikaishallitukselta ja sittemmin kuulia kroppaansa bolsevikkihallitukselta. Samalla kruununperimys sotkettiin perusteellisesti, kun kaikki tsaarin neljä tytärtä ja ainoa poika ammuttiin myös. Sen jälkeen siitä ei ole ottanut pirukaan selvää eikä pienin syy sotkuun ole kahelin tsaari Paavalin laatimat lait, joiden epäselvän tulkinnan vuoksi kruununtavoittelijoiden laillinen asema on milloin milläkin huteralla pohjalla. Pääsääntönä toimi semisaalilainen laki, jonka mukaan naiset voivat periä kruunun vain jos koko suvun mieslinja on sammunut. Tähän sisältyi sitten erinäisiä sivusäädöksiä, mutta venäläiseen tapaan bumaaga on bumaaga, mutta praktika on praktika. Niinpä seurataan aluksi pelkkää semisaalilaista linjaa.
Nikolai II:n sukulinja on siis sammunut. Hän oli Aleksanteri III:n vanhin poika. Nikolain luopuessa kruunusta tsaarina oli teknisesti ottaen hetken aikaa hänen ainoa elossa ollut veljensä Mihail, jolle Nikolai luovutti kruununoikeudet. Tämä kuitenkin kieltäytyi ja sen jälkeen sotku oli valmis. Mihalilla ei ollut kruunuun oikeutettuja lapsia, kuten ei kellään muullakaan Nikolain veljistä. Mihailin ainoa lapsi oli morganaattisesta avioliitosta syntynyt George, joka kuoli sittemmin 20-vuotiaana auto-onnettomuudessa ja lapsettomana.
Niinpä joudutaan etenemään sukulinjassa taaksepäin Aleksanteri III:n isään Aleksanteri II:een. Aleksanteri III oli hänen toinen poikansa, sillä vanhempi poika, kruununprinssi Nikolai oli kuollut vähän yli 20-vuotiaana ja lapsettomana. Kihloihin mies oli kyllä ehtinyt ja kuolinvuoteellaan hän ehti toivoa, että morsian menisi naimisiin pikkuveljen, sittemmin keisari Aleksanteri III:n kanssa, minkä hän tottelevaisesti tekikin.
Seuraava veljes oli suuriruhtinas Vladimir, joka kuoli 1909. Hänen vanhin poikansa suuriruhtinas Kirill kuoli 1938. Tämän ainoa poika puolestaan oli suuriruhtinas Vladimir, joka oli syntynyt pakomatkalla Porvoossa 1917. Hän kuoli 1992 ilman miespuolisia jälkeläisiä. Palaamme tähän mieheen myöhemmin. Nyt joudutaan kulkemaan takaisin Kirillin veljiin. Seuraava veljes Boris kuoli lapsettomana. Nuorimmalla veljellä Andreilla oli poika Vladimir, joka oli syntynyt ennen hänen avioliittoaan pojan äidin kanssa, joten kruununperimyskelpoisuus on vähintäänkin kyseenalainen. Ei sen takia että asialla olisi merkitystä ollut, sillä tämä Vladimir kuoli ennen samannimistä serkkuaan ja ilmeisesti lapsettomana. Tämä päätti Aleksanteri II:n pojan Vladimirin mieslinjan.
Seuraava Aleksanteri II:n poika oli suuriruhtinas Aleksei, joka kuoli 1908. Hänen ainoa poikansa Aleksei oli syntynyt avioliiton ulkopuolella, joten se siitä taas. Silläkin perusteella, että tämän pojan ainoa poika Sergei kuoli 1956 ilman miespuolisia jälkeläisiä.
Aleksanteri II:n seuraava poika suuriruhtinas Sergei oli lapseton, joten koko homma jäi nuorimman pojan suuriruhtinas Pavelin varaan.
Pavel ammuttiin 1919 vallankumouksen jälkimainingeissa. Hänen vanhempi poikansa suuriruhtinas Dmitri kuoli 1941. Hänen poikansa Paul puolestaan oli USA:n kansalainen, everstiluutnanttina eläköitynyt armeijan upseeri ja sittemmin floridalaisen pikkukaupungin pormestari, joka kuoli 2004. Tietyt piirit halusivat hänestä uutta tsaaria, mutta tämä ei koskaan realisoitunut, Paul itsekin ilmoitti olevansa haluton. Hänellä on kaksi poikaa, joista vanhempi on nimeltään Dimitri. Kruununperimyksessä on kuitenkin sellainen pikku ongelma, että Paul oli syntynyt morganaattisesta avioliitosta 1928. Yleisesti ottaen morganaattiset avioliitot olivat kuitenkin jo 1900-luvulla pois muodista. Tässä yhteydessä on myös mainittava, että Pavelin nuorempi poika Vladimir ammuttiin 1918 lapsettomana, joten Aleksanteri II:n puolelta ei ole muita mieslinjan perijöitä kuin tämän entisen USA:n armeijan upseerin jälkeläiset.
Mikäli pitäydytään tiukassa linjassa eli suljetaan morganaattiset liitot pois perimysjärjestyksestä, loppuvat jo Aleksanteri II:n jälkeläisetkin. Hänellä oli myöhemmän, morganaattisen vaimonsa kanssa poika, joka oli syntynyt ennen avioliittoa, mutta tämä voidaan samasta syystä unohtaa. Näin ollen joudutaan palaamaan Nikolai I:een.
Aleksanteri II:n nuorempi veli Konstantin kuoli 1892. Hänen vanhin poikansa Nikolai kuoli 1918. Kuolinsyy oli kuolinvuoteen nähden luonnoton eli keuhkokuume eikä akuutti lyijymyrkytys. Hänellä oli kaksi poikaa, mutta avioliitto oli morganaattinen.
Konstantinin seuraava poika oli isänsä kaima Konstantin, joka kuoli 1915. Hänen vanhin poikansa Ivan kuoli 1918 luonnollisen kuoleman eli bolsevikit ampuivat. Ivanin ainoa poika Vsevolod kuoli lapsettomana 1973, joten palaamme nuorempaan Konstantiniin, jolla oli viisi muutakin poikaa. Seuraava poika Gabriel eli vanhaksi, mutta kuoli lapsettomana. Konstantinin ampuivat bolsevikit, Oleg kaatui taistelussa saksalaisia vastaan, Ivanin ampuivat bolsevikit ja Georgi kuoli lapsettomana.
Takaisin Nikolai I:n poika Konstantiniin. Hänen seuraava poikansa Dmitri kuoli bolsevistiseen lyijymyrkytykseen 1919 lapsettomana.
Nuorin poika Vjatseslav kuoli vain 16-vuotiaana.
Palaamme Nikolai I:n seuraavaan poikaan Nikolaihin, joka kuoli 1891. Hänen vanhempi poikansa Nikolai oli Venäjän armeijan ylipäällikkö ensimmäisessä maailmansodassa, mutta kuoli lapsettomana 1929.
Nuorempi poika Pjotr kuoli 1931. Hän oli naimisissa Montenegron prinsessan kanssa ja sai yhden pojan, Romanin. Roman kuoli 1978. Hänen vanhempi poikansa Nikolai julisti itsensä kruununperijäksi 1992 aiemmin mainitun Vladimir Kirillovitsin kuoltua. Vladimirin tytär Maria taisteli kunnianhimoisena tätä julistusta vastaan yrittämällä leimata Romanin avioliiton ja näin ollen Nikolain syntyperän kelvottomaksi, Romanin vaimo kun oli pelkkä kreivitär. Saksalaisille tämä oli kyllä riittänyt, Romanille kun oli tarjottu Montenegron kruunua 1941, josta hän toki kieltäytyi. Nikolai kuoli 2014. Hänellä ei ollut poikia, ainoastaan kolme tytärtä. Niinpä Paavalin lain mukaan vuoroon tuli Nikolain pikkuveli Dimitri . Pankkialalla työskennellyt prinssi on jo 90-vuotias, mutta sääntöjen mukaan Venäjän laillisin kruununperijä. Ongelmana on, että hänellä ei ole lapsia. Menemättä tarkempiin yksityiskohtiin hänen kruununprinssinsä olisi varsin etäinen sukulainen. Ei edes pikkuserkku, vaan hänen kolmas serkkunsa eli 93-vuotias Andrew Romanov, Nikolai I:n pojanpojanpojanpoika. Hänellä sentään on kolme poikaa, joten sitä kautta perimys lienee turvattu.

14 kommenttia:

Toinen anonyymi kirjoitti...

Sorge Off topic:

Tämä tuli välittömästi mieleen tänään kun luin tulevasta liikennekaaresta ja erityisesti sen yhdestä kohdasta: "Liikennekaaren keskeisin uudistus on, että se pakottaa liikenteen järjestäjiä avaamaan esimerkiksi aikatauluja, reittejä ja hintoja koskevat tietonsa kaikkien käyttöön. Tämän pitäisi mahdollistaa sen, että yhdellä älypuhelimella hankitulla lipulla, voisi matkustaa esimerkiksi Ivalosta Helsinkiin riippumatta siitä, mitä liikennevälineitä matkaan tarvitsee.

”Uudistuksen jälkeen kuluttajan ei tarvitsisi enää miettiä, ostaako matkalipun esimerkiksi VR:ltä tai Matkahuollolta”, sanoo liikenne- ja viestintäministeriön (LVM:n) osastopäällikkö Laura Vilkkonen."
Britit ovat kaukonäköisiä.

Moottor Miäs kirjoitti...

Mikähän olisi ollut lopputulos jos Nikolai II perheineen olisi ollut Suomessa hermolomalla kun Venäjällä alkoi tilanne käydä tukalaksi? Ja tilanteen todettuaan luopunut Venäjän kruunusta.

Suomen sisällisodan yksi syy oli epäselvä tilanne hallitsijan suhteen. Suomessahan olisi ollut laillinen hallitsija tapahtuman aikaan. Nikolai olisi varmasti miellyttänyt myös saksalaismielisiä kuninkaantekijöitä. Olihan Romanovitkin huomattavan saksalaisia niin kuin olit aikaisemmin "mitannut".

Olisivatko bolsevikit sietäneet elossa olevaa tsaaria tai perillisiä? Olisiko Suomi pystynyt luovimaan puolueettomana 2. maailmansodan läpi jos Romanovit olisivat vielä naineet muihin Europpan monarkioihin tai edes Ruotsiin?

Niin ja mitenkäs tilanne Rooman valtakunnnan seuraajana? Jos Bysantti oli toinen Rooma, ja Venäjä kolmas niin olisiko Suomi sitten neljäs?

Anonyymi kirjoitti...

No, eivätköhän Romanovit ainakin luterilaisuuteen olisi kääntyneet, yleensähän näet on tapana että monarkki tunnustaa maan valtauskontoa ainakin nimellisesti. Nikolai II nimikekin olisi saattanut vaihtua tsaarista kuninkaaksi. Luxemburgissa muuten mielenkiintoinen nimike valtionpäällä: suurherttua, Monacossa taas ruhtinas. Onkohan kuningas noin pieniin maihin liian suuri titteli vai?

Anonyymi kirjoitti...

Tässäpä olisi Jaskalle aiheentynkää: List_of_diplomatic_missions_of_San_Marino

Tuossa vain yksi esimerkkipoiminta aiheesta. Eli diplomaattisten edustustojen kattavuus eri mailla, sekä eri maissa oleva muiden maiden diplomaattinen edustus. Selkeväähän se että isoilla mailla tuppaa olemaan kaikista kattavimmat verkostot, pienillä pienemmät. Jos ei ole kaikenkattava, niin millä perusteella rajallisten voimavarojen kohdennus siltä osin saattaisi tapahtua? Entäpä sitten erilaisten suurlähettiläsnimitysten keskinäinen hierarkia (esim. USA:n Britannian suurlähettilästä pidetään kaikista halutuimpana pestinä maan ammattikunnan sisällä, ja toisaalta tiedämme että Molotovista tehtiin Mongolian suurlähettiläs aikoinaan kun joutui epäsuosioon)

Anonyymi kirjoitti...

Venäjän Romanoveista lueskelin aikoinaan paljonkin. Heidän kohtalossaanhan toteutui historian hurja ironia kaikessa kummallisuudessaan. Ensimmäinen Romanov-sukuinen tsaarihan oli Mikael I (Mihail I), joka nousi valtaistuimelle 17-vuotiaana piileskeltyään siihen saakka Ipatjevin luostarissa. Ja viimeinen tsaarihan olisi voinut olla Ipatjevin talossa perheineen teloitetun Nikolai II:n nuorempi veli Mihail, jolle Nikolai oli siirtänyt kruunununsa vallasta luopuessaan. Mihail olisi siten ollut hallitsijana Mikael II (Mihail II), ellei olisi kieltäytynyt kruunusta. Joidenkin kiistanalaisten näkemysten mukaanhan hän itse asiassa ehti olla tsaarina päivän ajan ennen kieltäytymistään.

Perunasydän

Ironmistress kirjoitti...

Täälläpäässä on pohdittu sellaista vaihtoehtoishistoriaa, jossa a) Nikolai II ei olisi onnistunut tekemään itsestään aivan uskomattoman vihattua Suomessa b) Maaliskuun vallankumouksen jälkeen Nikolai perheineen olisi paennut Suomeen ja c) Lokakuun vallankumouksen jälkimainingeissa Suomi olisi julistautunut itsenäiseksi kuningaskunnaksi ja Nikolai II olisi julistettu kuninkaaksi (hän oli legitiimi hallitsija).

Maahan ei olisi syntynyt valtatyhjiötä, eduskunta olisi toiminut ja sisällissotaa ei olisi koskaan syttynyt. Jännitteitä toki olisi ollut, mutta Suomen kohtalonvuodet 1917-1921 olisi vältetty. Suomi olisi parlamentaarinen kuningaskunta jossa Romanovit olisivat valtaistuimella.

Miten historia olisi siitä kehkeytynyt - ja miten Aleksein olisi käynyt? Olisiko Erik von Willebrand (joka oli hemofilian yksi johtavia tutkijoita koko maailmassa) kyennyt pelastamaan Aleksein aikuisikään? Suomen valtiojärjestyksen (joka perustui Aadolf Fredrikin 1734 lakiin) mukaan nainen saattoi periä kruunun, joten myös joku Nikolain ja Aleksandran tyttäristä olisi voitu kruunata isän kuoleman jälkeen Suomen hallitsevaksi kuningattareksi. Entä tämän jälkeen? Millainen Suomi olisi yhteiskuntana?

Tammenterho kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Tammenterho: Jotta vaihtoehtohistoria olisi mielekästä, tulisi sen perustua pieneen määrään uskottavia muutoksia jotka olisivat tuntuneet sen ajan ihmisten näkökulmasta järkeviltä. Jos halutaan keskiaikaista Suomen kuningaskunta -fantasiaa, niin paljon realistisempi skenaario olisi, että viikingit olisivat Venäjän lisäksi vallanneet Suomen ja Viron. Sitten nämä olisivat joko eriintyneet Kievin vallasta tai olleet lähtökohtaisesti eri hallintoyksiköissä, ja viikinkieliitti olisi pikkuhiljaa suomalaistunut (vastaava tapahtui Venäjällä, Normandiassa yms. nopeasti).

Tuo lista on vain joukko irrallisia toiveita nykyhetken näkökulmasta joille ei olisi ollut historiallista perustetta. Eivät tuolloiset ihmiset identifoituneet kielen kautta ja etenkin itä- ja länsisuomalaisten välillä oli kulttuurinen kuilu. Miksi ihmeessä toistensa kanssa taistelevat heimot olisivat valinneet yhteisen kuninkaan? Tiettävästi hämäläiset liittoutuivat venäläisten kanssa karjalaisia vastaan jäämien sodissa.

Miksi ihmeessä virolaiset olisivat liittoutuneet (varsinais-)suomalaisten ja hämäläisten (ja karjalaisten?) eivätkä esim. balttien kanssa? Miten tällainen heimoliitto olisi voinut organisoitua Ruotsin ja Novgorodin tasolle voidakseen torjua näiden hyökkäykset?

Becker kirjoitti...

Huh,aikamoista spagettia on ollut noiden sukulaissuhteiden tonkiminen. Mutta sinällään ihan mielenkiintoista luettavaa. Meillähän tässä naapurissa on myös Knugen (ruots. ilmaisu), eli Kalle 16 Kustaa. Häntä on joskus leikillään Suomessa kutsuttu apinoiden kuninkaaksi, mutta piru vie, sitähän hän itseasiassa onkin.
Suomessa Ruotsin kuninkaalliset ovat kovasti suosittuja. Vierailleessaan Suomessa he saavat suuren ihailijajoukon peräänsä ja media on aivan haltioissaan. Toisaalta ymmärtäähän sen sillä meillä ei glamouria nähdä kuin itsenäisyypäivän vastaanotossa.

Jaska Brown kirjoitti...

Toinen anonyymi: Joukkoliikenteestä en muuten osaa sanoa, paitsi että hallintopuolelta tulevat uudistukset tuppaavat aina olemaan sellaisia, että parempi ampua ensin ja kysellä sitten.

Moottor Miäs: Asiaa olisi mielenkiintoista pohtia. Veikkaisin että kakkosrähinässä olisi saattanut olla ankeammat ajat, kun NL ei ehkä olisi hyvällä katsonut Suomen tsaarillista kuningashuonetta.

Ano 1: Joo, kuningas on liian iso titteli mahtuakseen pieneen maahan. Jutussahan mainittiin myös Montenegro, joka oli ruhtinaskunta kunnes pomo keksi nimittää itsensä kuninkaaksi. Liechtensteininkin pomo on ruhtinas.

Ano 2: Diplomaatit tietävät tasan tarkkaan, mitkä ovat ns. edustavia paikkoja kyseisen maan kannalta ja mitkä taas urallisia umpikujia.

Perunasydän: Mihail sai tiedon veljensä luopumisesta yllättäen ja olisi suostunut tsaariksi tietyin ehdoin,jotka eivät sitten toteutuneet.

IM ja Tammenterho: Näitä sopii aina pohtia ja vaihtoehtohistoriat ovat ihan mielenkiintoisia jossitteluja. Olisiko maailma muuttunut pysyvästi vai olisiko palautunut vähitellen nykyisille urilleen?

Becker: Muutamat olivat melko suoraviivaisia, mutta etenkin Romanovien sukutaulu muistuttaa lähinnä Ulan-Batorin bussiliikennekarttaa ilman käännöstä.

dada kirjoitti...

Näissä sukulinjojen selvittelyissä pitäisi aina olla mahdollisuus tutkia dna-näytteitä. Esimerkiksi Monacon Grimaldi-suku on nykyisin tekogrimaldeja, koska sukuhaaran mieslinja katkesti jo 1700-luvulla. Tämä nyt oli jo tiedossa aikaisemminkin, mutta on hyvin mahdollista, että moni kruunipää on oikeasti jonkun hovimiehen siittämä kun varsinainen on tuhkamuna. Ranskan oikea dauphin on syrjäytetty, koska joko sairauden tahi sukusiitoksen takia on vajaamielinen. Sama koskee häenen sisartaan.

Ironmistress kirjoitti...

Tammenterho:

1) Piispa Henrikin lähetystyö kantaa hedelmää. Myöhemmin piispa Tuomas (joka tunnettiin erittäin tarmokkaana ja vallanhimoisena) julistautuu Saksalaisen ritarikunnan tuella ja paikallisen ylimystön tukemana Suomen kuninkaaksi. Häme integroidaan vahvasti Varsinais-Suomeen, ja Turusta muodostuu Suomen ydinalue. Kuusiston linnasta muodostuu Suomen hallintokeskus.

2) Vakiintuneet olot ja keskiajan lämpökausi merkitsee Suomen väkiluvun voimakasta kasvua ja väestöpainetta. Ruotsin 1200-luvun valtataistelut ja sisällissodat Bjälbon, Eerikin ja Sverkerin sukujen välillä ovat jättäneet suuria määriä Sveanmaasta autioksi. Sinne sekä Vuojonmaahan muuttaa joukoittain suomalaisia, ja Ruotsin itärannikosta pitkälle aina Nyköpingiin saakka muodostuu kaksikielinen.

3) Piispa Tuomaksen Nevan-retki onnistuu, ja Aleksanteri Nevski joutuu palaamaan lyötynä Novgorodiin. Filip Pelgui julistautuu "kaikkien karjalaisten kuninkaaksi" ja hankkii Bysantin keisarin tuen hankkeelleen. Hän laajentaa valtakuntansa permiläisten alueelle. Laatokalta Vienanmerelle muodostuu ortodoksinen karjalainen kansallisvaltio. Karjalan kirjakieli luodaan.

4) Turun piispa lähettää 56 kirkkoveneellistä sotilaita virolaisten tueksi Yrjön-yön kansannousussa 23.4.1343. Säät suosivat - kevätmyrskyjen sijaan on kaunis kuutamoyö, ja laivasto saapuu ajallaan. Liki 1000 suomalaista sotilasta ja ritaria liittyy virolaisten kapinarintamaan. Tanskalaiset kärsivät tappion. Viro on jälleen vapaa, ja Suomen kuningas huudatetaan myös Viron ja Saaren kuninkaaksi. Viron ja Suomen kielet eivät erkane toisistaan. Yhteinen kirjakieli luodaan.

5) Tuomaksen jälkeläisten kuningassuku sammuu 1505. Kruunu tarjotaan Puolan Jagello-sukuisen kuninkaan Sigismund I:n nuoremmalle pojalle Vojtekille. Jagellon suku nousee Suomen valtaistuimelle Vaasan sijasta ja Suomi luo kiinteät siteet Puolaan. Jesuiitat saavat vankan aseman Suomen sivistys- ja tiede-elämässä ja uskonpuhdistus jää pelkän keskustelun asteelle, sillä jesuiitat kääntävät Raamatun suomen kielelle.

6) Suomessa Jagellon suku on sammunut 1806. Maassa on interregnum, ja Napoleonin sodat johtavat siihen, että tsaari Aleksanteri I miehittää Suomen. Hän käyttää Suomea tukialueenaan hyökkäyksessä Ruotsiin, ja valtaa Jäämeren rannat. Raja vedetään Kalixjokeen. Suomen valtaistuimelle nousee Aleksanteri I:n nuorempi veli Nikolai. Aleksanterin kuoltua ilman perillisiä Nikolai myöhemmin kruunataan Venäjän tsaariksi.

...jatkuu

Ironmistress kirjoitti...

7) Hämeen ja Karjalan väliseen erämaahan on levinnyt voimakas asutus, ja Savo muodostuu. Savolaiset aloittavat ekspansion kohti Kainuuta ja Vienaa. Hämäläiset asuttavat Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan. Suomeen rakennetaan liikenneyhteyksiksi iso joukko kanavia ja lukuisia uusia kaupunkeja perustetaan. Kauppayhteydet Karjalan kuningaskuntaan ja sen pääkaupunkiin Käkisalmeen ovat vahvat.

8) "Minun", sanoi suomalainen Pietarissa. Liberaalina tunnetun Aleksanteri II:n aikana voimakkaasti teollistuva Venäjä vetää puoleensa ahkerina ja työteliäinä tunnettuja suomalaisia, ja Turun-Pietarin maantiestä muodostuu Suomen tärkein valtaväylä, Ykköstie. He tuovat mukanaan myös uuden arvomaailman, ja Venäjän oloja reformoidaan voimakkaasti. Leninin johtamat bolshevikit jäävät pelkäksi kuriositeetiksi. Lenin kuolee alkoholisoituneena Sveitsissä 1920.

9) Suomen valtaistuimelle noussut Romanovin suku on suomalaistunut, ja maa on vaurastunut voimakkaasti. Kommunismin aate ei milloinkaan ole saanut Suomessa valtaa, mutta jesuiittojen myötä maahan levinnyt vapautuksen teologia on merkinnyt vahvaa sosialidemokraattista Suomea. Suomi on pyrkinyt pitämään hyvät välit sekä Ruotsiin, Venäjään että Karjalaan, ja Suomi on läheisissä väleissä Puolan kanssa. Saksan hyökätessä Puolaan Suomi lähettää vapaaehtoisia Puolan avuksi, mutta pysyttäytyy erossa sodasta.

10) Turku on Suomen pääkaupunki ja sivistyksen keskus. Helsinki on pittoreski rannikkokaupunki täynnä kauniita puutaloja ja pieniä kivitaloja, ja joka tunnetaan kesäparatiisina. Siellä sijaitsee myös Merisotakoulu ja Musta Hevonen on surffaajien suosiossa. Helsingistä on myös säännöllinen lauttayhteys Tallinnaan.

11) Vapautuksen teologia on merkinnyt maareformia ja yhteiskunnan voimakasta demokratisoitumista. Paavi käyttää Suomea esimerkkinä siitä, miten yhteiskunta tulee järjestää.

12) Saksan hyökkäys Puolaan 1939 merkitsee maan joutumista kahden rintaman sotaan Venäjän rientäessä Saksan avuksi. Venäjällä on keisari Aleksein kuoltua nuorena tapahtunut Leon Trotskin johtama kommunistinen vallankumous, ja Trotski julistaa sodan myös Suomelle. Britannia ja Ranska rientävät Suomen avuksi. Rintamalinja vakiintuu Vantaanjoen-Päijänteen-Oulujärven tasalle. Venäjän miehittämällä alueella Otto-Wille Kuusinen julistaa Terijoella itäisen Suomen itsenäiseksi "Suomen kansantasavallaksi", kun taas Britannian ja Ranskan joukot pysyvät läntisessä Suomen kuningaskunnassa. Suomen kuningaskunta liittyy NATO:on heti sen perustamisvuonna, sillä se kokee itsensä uhatuksi - Suomen demokraattinen tasavalta, jonka pääkaupunki on Viipuri, on pelkkä Trotskigradin (entinen Pietari) marionetti. 1991 kommunistivalta luhistuu ja Suomen demokraattinen tasavalta liittyy Suomen kuningaskuntaan, ja valtava määrä karjalaisia muuttaa Turunmaahan onneaan etsimään.

13) Suomi on ollut EEC:n ja EU:n jäsen alusta saakka, mutta kansanäänestys yhteisvaluutta euroon liittymisestä päättyy "ei"-puolen voittoon. Suomi pitää markan, ja vaikka sen arvo on kärsinyt 2008 alkaneessa lamassa rajusti, vienti vetää...

Anonyymi kirjoitti...

14.Bonuskysymys: Kekkonen saa neuvoteltua Saimaan kanavan lisäksi myös Viipurin Suomelle. Raja vaikka linjalle kanavasta pikkaisen itään, ja Viipurin kohdalla vähän reilummmin, tai ainakin niin että kanava ja Kanavan länsipuoli Suomelle, Viipunlahdelle kauttakulkusopimus. Sanotaan vaikka että NL:n johto olisi ollut sillä kertaa erityisen hyvällä tuulella kun saunoivat ja keskustelivat YYA-hengessä.