Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


lauantai 2. heinäkuuta 2016

Uusinta: Yli aitojen

Lukijalle: Tämä aihe tuli jälleen ajankohtaiseksi, sillä Caster Semenyalla menee muutaman laihemman kauden jälkeen kovempaa. Maailman kärkitulos tältä kaudelta on 800 metrillä plakkarissa ja olympialaisissa hän on jonkinmoinen ennakkosuosikki. Tiedä sitten, aiheutuuko uusi buusti joko löysentyneistä hormonihoitosäännöksistä, jotka mahdollistavat hänen kilpailemisensa naisten sarjassa ilman tasoitusta vai avio-onnesta uuden vaimon kanssa. Ja onhan tämän kirjoituksen aihe noussut esille myös Suomessa.

Olin sattuneista syistä eliittikisoissa ja siinä sivussa tuli tarkkailtua Caster Semenyaa. Olen nähnyt myös Jarmila Kratochvilovan ja kyllä Semenya lempeämmän näköinen ilmestys oli. Siis urheilukentällä. Kun juoksijat(taret) laittavat siviilit päälle ja avaavat suunsa, niin vaaka kallistuu Jarmilan puolelle. Mikähän siinä on, että kasisatasella on tällaisia juoksijoita, ei Maria Mutolakaan mikään kedon kukkanen ollut. Koetettiin pitää silmällä, kumpaan pukusuojaan Semenya menee, mutta jäi havaitsematta.
Vaan eipä siinä mitään, hyvä että Semenyaa piinannut sukupuolenmääritysprosessi on nyt ohi ja hieno homma että hänellä riittää sisua palata radoille. Taputin vilpittömästi hänelle. Menosta huomasi selvästi, että huippukunto on vielä kaukana, mutta eiköhän se siitä.

Semenya selvisi siis sukupuolenmäärityssopasta säikähdyksellä. Näin ei kuitenkaan ole käynyt kaikille. Urheilussa miehillä on ymmärrettävistä syistä selvä fyysinen etu naisiin nähden eikä naisilla siksi olisi menestymisen mahdollisuuksia miesten sarjassa ainakaan huipputasolla. Jotkut ovat toki yrittäneet, kuten kaikkien aikojen parhaana naisjääkiekkoilijana pidetty Hayley Wickenheiser, joka pelasi Suomessa kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla ja muutaman vaihdon kakkostasollakin. Naisten sarjassa kisaavalla miehellä olisi puolellaan selvä etu. Siksi aina silloin tällöin nousee esiin enemmän tai vähemmän aiheellisia epäilyjä miehistä naisten joukossa. Tapaukset voidaan jakaa karkeasti neljään kastiin.

1. Selkeät huijaukset, joissa mies on naamioitunut naiseksi.
2. Hermafrodiitit eli tapaukset, joissa henkilöllä on molempien sukupuolien ominaisuuksia, vaikka hän saattaakin pitää itseään normaalina naisena.
3. Dopingin käytöstä aiheutunut sukupuoliominaisuuksien vääristyminen.
4. Sukupuolenvaihdosleikkauksella naiseksi muuttuneet miehet.

Ensimmäinen kuuluisa tapaus naisena esiintyneistä miesurheilijoista oli saksalainen Dora Ratjen, oikealta etunimeltään Hermann. Ratjen oli kasvatettu tytöksi ja hänen sukupuolielimensä olivat tiettävästi heikosti kehittyneet, joskin miehiset. Hän selvisi Saksan olympiajoukkueeseen vuonna 1936 ja sijoittui korkeushypyssä neljänneksi. Suurimman menestyksensä hän saavutti voittaessaan vuonna 1938 kotikisoissaan Wienissä (Anschuluss oli tapahtunut aiemmin samana vuonna). Euroopan mestaruuden uudella maailmanennätystuloksella 170. Tämän jälkeen hän jäi kiinni mm. toisten kilpailijoiden kiinnitettyä huomiota parransänkeen. Suoritus hylättiin, Ratjen menetti sekä mestaruuden että ennätyksen. Noloa Natsi-Saksalle; maan ainoa kisoissa ME:n tehnyt voittaja olikin mies. Ainakin siinä määrin, että kelpasi toisessa maailmansodassa Saksan armeijaan, jossa Ratjen omien sanojensa mukaan palveli.

Naiseksi naamioituneet miehet eivät ole sittemmin kovin korkealle tasolle päässeet, piirikunnallisissa näitä on varmaan nähty useinkin eri puolilla maailmaa. Silti vain muutama vuosi sitten Zimbabwessa Samukeliso Sithole (kyllä, sukunimen neljä ensimmäistä kirjainta ovat tuossa järjestyksessä ja h esiintyy vain kerran...) voitti useita merkittäviä paikallisia kilpailuja, mutta jäi kiinni erehdyttyään riisumaan housunsa väärässä seurassa.

Urheilun alkuaikoina kromosomeihin perustuvaa sukupuolitestausta ei voitu tehdä ja siksi epäiltiinkin monien naisurheilijoiden olevan jollakin tapaa "puolimiehiä". Tällaiset tapaukset tietysti hyötyivät ylimääräisestä testosteronista ja muutoinkin miehisestä rakenteesta. Tämä on nykyäänkin yleistä, sillä etenkin fyysistä voimaa vaativissa lajeissa esiintyy miesmäisiä naisia ja esimerkiksi naisjääkiekossa on julkinen salaisuus, että melkoinen osa pelaajista on lesboja. Tiedän tapauksen, jossa suomalainen naisjääkiekkoilija hyväksyi ulkomailta sopimuksen vain sillä ehdolla, että hänen heikompitasoinen tyttöystävänsäkin pestataan samaan joukkueeseen. Vastaavasti miesten puolella B-rapun pojat lienevät harvinaisuuksia, pois lukien taitoluistelu ja muut estetiikkalajit.

Los Angelesin olympiakisojen 100 metrin voittaja, puolalaissyntyinen Stanislawa Walasiewicz oli yksi epäillyistä. Hän oli muuttanut USA:han kaksivuotiaana ja käytti yksityiselämässään nimeä Stella Walsh. Puolaa hän edusti siksi, että sai USA:n kansalaisuuden vasta 1947 mentyään naimisiin. Miesmäinen olemus ja maailmanennätysajat herättivät huomiota. Walsh sai vielä 1936 olympiahopeaa. Hän ei koskaan joutunut sukupuolitestiin, koska niitä ei tuohon aikaan ollut. Walshin loppu oli erikoislaatuinen; hänet ammuttiin 69-vuotiaana aseellisen ryöstön yhteydessä. Ruumiinavauksessa kävi ilmi, että hänellä oli miehiset sukupuolielimet (ainakin kivekset) ja kromosomeissa oli sekaisin sekä miehen XY- että naisen XX-versioita.

Itä-Euroopan maiden nousu urheilumahdeiksi 1950- ja 1960-luvuilla toi monia uusia epäilyksenalaisia urheilijoita kentille. Monilla itäeurooppalaisilla naisilla on luontaisena ominaisuutena rotevampi rakenne ja enemmän karvoitusta kuin läntisillä siskoillaan (Miten bulgarialaisissa häissä erottaa morsiamen ja sulhasen? Morsian on se, jolla on letitetyt kainalokarvat) ja jo tämä herätti huomiota. Tunnetuimpia tapauksia olivat venäläiset "Pressin veljekset", jotka voittivat yhteensä viisi olympiakultaa. Ylivoimaisin puolestaan oli romanialainen korkeushyppääjä Jolanda Balas, joka voitti paitsi kaksi olympiakultaa, niin myös 140 kilpailua peräkkäin ja paransi maailmanennätystä lukemista 174 aina 191:een senttimetriin. Tämä siitä huolimatta, että hän käytti jo tuolloin antiikkista saksityylin variaatiota.
Pressien ja Balasin samoin kuin monen muunkin itäblokin naisurheilijan ura päättyi äkisti ennen vuoden 1966 EM-kisoja. Tuolloin järjestettiin arvokisoissa ensimmäisen kerran sukupuolitestit. Balas jatkoi vielä, mutta jäi ilman selityksiä kisoista pois eikä enää koskaan tullut mukaan arvokisoihin. Hän meni kylläkin sittemmin naimisiin valmentajansa Ion Söterin kanssa, mutta liekö kyseessä propagandatemppu, jolloin Partisaanivalssin sanoin voi valmentajaparan kohtalosta todeta, että "tuskin oikein ymmärsitkään, mitä vaatii meiltä maa."

Sukupuolitestien käyttöönotonkin jälkeen koettiin muutamia yllätyksiä. Yhden niistä aiheutti puolalainen pikajuoksija Ewa Klobukowska, joka luvalla sanoen oli ihan syötävän näköinen nainen. Mutta niin vain kävi, että Tokion olympialaisten pikaviestin kultamitalisti ja 100 metrin Euroopan mestari ei läpäissyt kromosomitestiä. Tarkemmat tiedot salattiin, paljastettiin vain että kromosomeja oli "yksi liikaa", mikä yhdessä ulkonäön ja myöhempien tapahtumien kanssa viittaa ennemminkin XXX-syndroomaan kuin miehisempään XXY:hyn eli Klinefelterin syndroomaan. Klobukowska sai elinikäisen kilpailukiellon, mutta tuli sittemmin äidiksi.

Sukupuolitestit tulivat vakiokäytännöksi suurkisoissa. Esimerkiksi olympialaisissa kaikki naisurheilijat testattiin - tosin Montrealin kisoissa yksi naisurheilija pääsi testistä kuin hevonen veräjästä syntyperänsä ansiosta, testin tekeminen hänelle olisi ollut epäsopivaa. Kiinnijääneitä testeissä ei enää tiettävästi ollut. Kun testit osoittautuivat lisäksi kalliiksi, niistä luovuttiin aikanaan vakiotoimenpiteenä ja käytettiin vain epäiltyjen osalla.

Ennen Semenyaa tunnetuin epäilty ja samalla myös kiinnijäänyt oli vuoden 2006 Aasian kisojen 800 metrin hopeamitalin menettänyt intialainen Santhi Soundarajan, joka masentui tapauksesta aina itsemurhayritykseen asti. Nykyään androgyyniksi todetulle ex-urheilijalle kuuluu hyvää; hän on ryhtynyt menestyksekkääksi valmentajaksi.

Dopingin käytön yleistyttyä etenkin Itä-Euroopassa ja muissa kommunistisissa maissa seuraukset olivat usein mielenkiintoisia naisurheilijoille. Miesten urheiluissa länsimaat kamppailivat kommunistimaiden kanssa tasaveroisesti ollen yleensä hieman niskan päällä, mutta naisten lajeissa tuli turpaan niin että tärisi. Dopingvalvonnan parannuttua tilanne hieman tasoittui, joskin samoihin aikoihin nousi Kiina, jossa valvonta oli melkoisen olematonta. Kun ihmeteltiin, miksi kiinalaiset naisuimarit rikkoivat maailmanennätyksiä ja putsasivat palkintopöydät miesten jäädessä sijoille ynnä muut, eräs valmentaja vastasi: "Naisista voidaan tehdä miehiä, mutta miehistä ei voi tehdä kaloja."
Mutta kyllä jo ennen kiinalaisia osattiin. Moskovan dopingvapaiden olympialaisten (ei yhtään ainutta testissä kärynnyttä) rintauinnin - kuinka ironista - 16-vuotiaan voittajan Ute Gewenigerin haastattelutilaisuudessa toimittajia kiellettiin käyttämästä nauhureita. Syy selvisi neiti Gewenigerin avatessa suunsa; ääni oli paikalla olleen suomalaistoimittajan mukaan sitä luokkaa, että hän olisi voinut tuurata Martti Talvelaa Boris Godunovina.

Rajuimmat seuraukset dopingin käytöstä olivat vuoden 1986 kuulantyönnön Euroopan mestari Heidi Kriegerillä. Vasta 20-vuotiaana yleensä kolmikymppisten hallitsemassa lajissa mestariksi noussut mörssäri joutui lopettamaan loukkaantumisten vaivaaman uransa vain muutamaa vuotta myöhemmin. Dopingin käyttö oli luultavasti osasyy vaivoihin. Joitakin vuosia myöhemmin Krieger tajusi, että steroidit olivat kehittäneet hänelle kaikki muut miehiset ominaisuudet paitsi etuveitikan ja marssi sukupuolenvaihdosleikkaukseen. Hänet tunnetaan nykyisin etunimellä Andreas. Hän on myös kertonut tarinansa julkisesti ja toimii steroidien aiheuttamista vaurioista huolimatta edelleen dopingin vastaisessa työssä.

Krieger lopetti urheilu-uransa ennen leikkausta vammojen takia. Tuskin hänellä oli suurempaa intoa jatkaakaan, koska miesten kuula on lähes kaksi kertaa niin painava kuin naisten eikä mitään menestymisen mahdollisuuksia ollut. Toinen vastaavanlainen tapaus oli Yvonne Buschbaum, seiväshypyn nuorten Euroopan mestari 1999. Hän sai vuonna 2002 EM-hopeaa aikuisten sarjassa ja hyppäsi seuraavana vuonna ennätyksensä ja Saksan kaikkien aikojen toiseksi parhaan tuloksen 470, mutta sitten alkanut vammakierre pysäytti kehityksen. Tulokset heikkenivät ja vuonna 2007 Buschbaumin parhaaksi jäi 435. Loppuvuodesta hän ilmoitti aloittavansa hormonihoidon muuttuakseen mieheksi ja vaihtoi sittemmin etunimekseen Balian. Urheilu-ura loppui samalla, miesten sarjassa edes parhaat tulokset eivät olisi riittäneet piirikunnallisia pidemmälle.

Sukupuolenvaihdos miehestä naiseksi sen sijaan antaisi ilmeisen edun. Tällaisia tapauksiakin tunnetaan, mutta suhteellisen vähän. Useimmiten tapaukset ovat lajeissa, joissa fyysinen etu tai lajin merkitys on suhteellisen pieni: golfinpelaaja, alamäkipyöräilijä, thainyrkkeilijä, rata-autoilija. Tämä on ymmärrettävää. Kuvitellaanpa vaikka, että kansallisen tason mieskuulantyöntäjä kävisi läpi sukupuolenvaihdoksen. Hän olisi välittömästi naisten sarjassa maailman huipulla. Tuskin kansainvälinen yleisurheiluliitto katsoisi asiaa hyvällä, olympiakomiteasta puhumattakaan.

Ainoa merkittävässä lajissa merkittävällä tasolla tiettävästi sattunut tapaus on Renee Richards, alkuperäiseltä nimeltään Richard Raskind. Hän oli nuorena miehenä (englanninkielisen Wikipedian poliittinen korrektius on huipussaan, koska se käyttää jo tuossa vaiheessa persoonapronominia she) rankattu Yhdysvaltain itäisen alueen kymmenen parhaan pelaajan joukkoon samoin kuin kansallisella tasolla junioreissa. Huipulle asti hän ei päässyt, mutta jatkoi peliuraansa ikämieheksi asti parhaan saavutuksen ollessa finaalipaikka yli 35-vuotiaiden USA:n mestaruuskilpailuissa.
Vuonna 1975, 41-vuotiaana, hän läpikävi sukupuolenvaihdosleikkauksen. Seuraavana vuonna hän yritti päästä mukaan US Openiin naisten sarjassa, mutta osanotto-oikeus evättiin hänen kieltäydyttyään kromosomitestauksesta. Toisaalta lajissa, jossa tunnetaan sekanelinpeli (amerikaksi mixed doubles) ei luulisi olevan mikään ongelma perustaa kilpailusarjaa sekakaksinpeli (mixed singles). Richards haastoi aitoon jenkkityyliin USA:n tennisliiton oikeuteen ja yhtä aitoon jenkkityyliin sai kilpailuoikeuden naisten sarjassa seuraavana vuonna.
Vaikka hän oli jo yli 40-vuotias eikä ollut koskaan menestynyt miesten sarjassa kansainvälisellä tasolla, hän ylsi naisten sarjassa parhaimmillaan Grand Slam -turnauksen semifinaaliin ja WTA-rankingin sijalle 20. Richards päätti ammattilaisuransa 47-vuotiaana.

Pelkästään Richardsin esimerkki osoittaa, kuinka korkealle sukupuolenvaihdosleikkauksen läpikäynyt urheilija voisi naisten sarjassa nousta. Yli-ikäinen kansallisen tason urheilija haastaa maailman huiput lajissa, jossa fyysiset edut eivät ole edes suurimmat mahdolliset. On ihme, että näinä poliittisen korrektiuden aikoina yksikään kunnianhimoinen miesurheilija ei ole vielä tehnyt samaa temppua pyrkien vaikkapa olympiavoittoon naisena.

3 kommenttia:

RedEyedFrog kirjoitti...

Ole hyvä:

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_LGBT_sportspeople

Homoja ja bi-miehiä riittää urheilussa ihan siinä missä siviilissäkin. Ja kyllä, myös muissa lajeissa kuin "esteettisissä" lajeissa, joskin varmaan juuri tuon ennakkoluulon vuoksi esimerkiksi voimistelijan on noin tuhat kertaa helpompi kertoa olevansa homo kuin esimerkiksi jääkiekkolijan. Monissa joukkuelajeissa homovastaisuus on hyvin voimakasta, sekä seura- että fanitasolla, joten kummakos, jos niiden parista ei kovin monia löydy. Mieluummin varmaan hengaavat kaapissa kuin ottavat kakkaa niskaan.

Kahden vuoden karkoitus kirjoitti...

Sinuhe Wallinheimohan tuota jääkiekkoilijoiden "homovähäisyyttä" taannoin hieman selittikin - tunnetuin seurauksin. Jääkiekossa joukkueen ryhmädynamiikka on niin merkittävä asia, että kukaan ei halua antaa vastustajille pienintäkään tilaisuutta päästä kuittaamaan mistään, esim. homoudesta. Niinpä kiekkoilija jää asiansa kanssa kaappiin. Luonnollisesti Wallinheimo joutui pyytäämään anteeksi, että oli tällä tavalla halveksinut homoja. Valitettavampaa minun mielestäni oli se, että hän ylipäätään alentui pyytämään anteeksi totuudenpuhumista.

Näistä sukupuolitesteistä tulee mieleen Marja-Liisa Kirvesniemi. Ei hänkään toki Wallinheimon tavoin ole yleisurheilija, mutta menestynyt urheilija kuitenkin. Kirvesniemi joutui Val di Fiemmessä hiihdon jälkeen sukupuolitestiin - kahden mieslääkärin kopeloimaksi. Nöyryytys oli sitäkin suurempi, kun hän oli tuolloin jo kahden lapsen äiti. (Toisaalta on kyllä pakko myöntää, että hiihtäjättären kasvonpiirteet ovat maskuliinisehkot.)

Jaska Brown kirjoitti...

RedEyedFrog: Tämä juttuhan on viisi vuotta vanha. Sen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista, mm. Ari-Pekka Liukkosen ulostulo yli kahden metrin korkuisesta kaapista. Henkkoht en toisaalta ymmärrä, miksi asiasta pitäisi tehdä numero suuntaan jos toiseenkaan. En tosin voi väittää ymmärtäväni joukkuelajien ryhmädynamiikkaa, kun en ole kilpatasolla joukkueessa aikuisiällä ollut. Ei minulla nyt kuitenkaan olisi ongelmia olla viereisessä suihkussa homppelijoukkuekaverin kanssa, mutta voi olla että jollain muulla olisi.

Kahden vuoden karkoitus: Joo, tuo Wallinheimon tapaus oli tyyppiesimerkki siitä, että Suomessa on kyllä mielipiteenvapaus, mutta faktavapaus on vähintäänkin kyseenalaista.