Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

KK-ennakko 2016

Suomen mestaruudet ratkotaan tänä vuonna Oulun Kalevan Kisoissa.

Ennen perinteistä kestävyysjuoksumatkojen ennakkokatsausta avaan sanaista arkkuani ja ruodin suomalaisen naiskestävyysjuoksun tilannetta. Aihe kun on herättänyt jopa julkista keskustelua. Runsasta huomiota on saanut tietysti Sandra Eriksson. Hänestä lisää myöhemmin. Erityistä loiskiehuntaa on keskustelupalstoilla herättänyt se, että Suomen kolme lupaavinta 90-luvulla syntynyttä naisjuoksijaa eli Johanna Peiponen, Oona Kettunen ja Alisa Vainio ovat kaikki sivussa vammojen takia. Julkisuudessa on taas kerran ihmetelty sitä, kuinka valmennus on onnistunut pilaamaan lahjakkuudet. Avaan hieman tilannetta omasta näkövinkkelistäni. Olen tähän asti kirjoituksissa yrittänyt olla kannustava ja hieman silottelevakin. Tällä kertaa sanon suoraan kuten asiat näkemykseni mukaan ovat. En tiedä kaikkien asioiden taustoja enkä myöskään halua intimiteettisyistä paljastaa kaikkea mitä tiedän. Loppupäätelmät ovat kuitenkin samat.

Ensinnäkin, kestävyysjuoksu ja kestävyysurheilu ylipäätään on harjoituksellisesti hyvin erilaista verrattuna tekniikkalajeihin, joita ovat esimerkiksi kaikki joukkuepelit. Jalkapalloilija voi parantaa peliään yksinkertaisesti harjoittelemalla lisää. Varsinaista kuntoharjoittelua hän ei kuitenkaan voi kasvattaa kovin runsaasti, vaan harjoituksen tulee olla teknistä harjoittelua. Kun treenaa kahdeksan tuntia päivässä, kummasti alkavat syötöt mennä oikeisiin osoitteisiin. Kestävyysjuoksija ei voi toimia näin. Tekniikkaharjoitukset ovat toki tärkeitä, mutta niiden toistaminen liikaa on jopa haitallista. Varsinainen harjoittelu vie pari-kolme tuntia päivässä. Loppuaika on suunnittelua ja ennen muuta - huipputasolla - optimoitua lepoa ja oikeanlaista ravintoa. Peiponen, Kettunen ja Vainio varmasti harjoittelevat suunnilleen oikein ja riittävästi. Ongelma on tämän elämän ulkopuolella.

Johanna Peiposen juoksua EM-kisoissa kauhisteltiin yleisesti. Valmentajaäiti Aira lipsautti haastattelussa, että Johanna ei olisi halunnut juosta, mutta yhteisen pohdiskelun jälkeen päädyttiin siihen, että hän lähtee kuitenkin hakemaan kokemusta arvokisoista. Minun ei tarvinnut nähdä kuin ensimmäiset sata metriä, kun sanoin että ainoa oikea ratkaisu olisi keskeyttää. Näki selvästi, että jalkaa aristi pahasti. Johanna juoksi kuitenkin maaliin, mutta viimeisenä surkealla ajalla. Keskustelupalstoilla tuomittiin valmentajaäidin ratkaisu ja epäiltiin hänen pakottaneen tyttärensä juoksemaan oman kunnianhimonsa tähden. Kritiikki oli rajua ja siksi esitän puolustuksen puheenvuoron. Jos juoksijalla on diagnosoitu terveysongelma, ei pidä juosta. Mutta tässä tapauksessa ei vielä tiedetty, mikä on kyseessä. Joskus tällaiset tuntemukset menevät itsestään ohi ja saattaa jopa käydä niin, että kovavauhtisessa juoksusssa ongelmasta ei ole tietoakaan. On erittäin vaikeaa ratkaista, juostako vai ei, etenkin kun kyseessä on kauden pääkilpailu ja monen vuoden unelma. Olen kerran ollut vastaavassa tilanteessa ja silloin ratkaisu oli, että ei juosta. Ja jos olisin sinä aamuna tiennyt sen, mitä tiesin myöhemmin, ratkaisu olisi ollut toinen. Jälkiviisaus on aina jälkiviisautta. Tällä kertaa Johannan kohdalla tehtiin virhe, mutta sitä ei voinut etukäteen tietää.
Johanna juoksi jo 16-vuotiaana 5000 metriä 16.52, mutta seuraavan kerran ennätys rikkoutui vasta viisi vuotta myöhemmin 2012. Siinä välissä oli loukkaantumisten kanssa ihan riittävästi ongelmia. Ja vuodesta 2012 on tultu reilusti eteenpäin etenkin teknisesti. Muistan hyvin, miltä meno näytti vaikka 2011 ja 2012 eikä se ollut lapsille sopivaa katsottavaa. Tällä hetkellä suurimmat haasteet ovat henkisellä puolella. Peiposten tilanteesta en halua tämän enempää sanoa.

Oona Kettunen toivoi vielä pari viikkoa sitten kuntoutuvansa Kalevan Kisoihin, mutta nimeä ei näy ilmoittautuneiden listalla. Kolmen vuoden takaisen nuorten Euroopan mestarin kaudet 2014-16 ovat olleet enemmän tai vähemmän rikkonaisia vammojen takia. Vanha totuus kuitenkin on, että kun fyysisesti ollaan äärirajoilla, psyyke murtuu suojellakseen kroppaa, kun taas henkisesti äärirajoilla oltaessa fysiikka pettää suojellakseen päätä. Oonan kohdalla hälytysvalot vilkkuivat punaisella, kun hän muutti Jyväskylään opiskelemaan. Sinänsä hieno asia, mutta kyse oli alanvalinnasta. Jos opiskelee liikuntabiologiaa, niin missä välissä tulee sitten vastapaino urheilulle? Liikuntatieteiden opiskelu sopii kyllä joukkuepelien harrastajalle, mutta kestävyysurheilijalle sekä fyysinen että henkinen lepo on tärkeää. No, gradun aineisto on vuoden päästä kasassa ja onhan nuorella juoksijalla vielä aikaa.

Alisa Vainion tapauksessa kyse on rasitusvammoista. Toivoin, että monipuolinen liikuntatausta olisi kehittänyt lihaksiston ja tukirakenteen siihen kuntoon, että se olisi kestänyt viime kauden hurjan kilpailuruljanssin. Harjoittelu oli varmaankin oikealla tasolla, mutta kilpailut olivat jo liikaa. Näin syksyllä, että väsymys oli havaittavissa. Kilpailu meni pakkomielteisen puolelle ja siitä ei hyvä seuraa. Olen kerran ollut vastaavassa tilanteessa, missä piti tasapainoilla järjen ja juoksijan hurjan kilpailuvietin kanssa. Kompromissien teossa on aina riskinsä ja ne toteutuivat Alisan kohdalla. Tai no, oikeastaan kyse ei ollut kompromisseista vaan juoksijan omapäisistä ratkaisuista mm. juosta maraton ilman valmentajan lupaa. Tuloshan oli kyllä hyvä, ikäluokan Euroopan ennätys, mutta jälkipyykki tästä ja muista vastaavista suorituksista oli kallis. Vaan virheistä pitää ottaa oppia.

Sandra Eriksson lähti EM-kisojen estejuoksuun kovin odotuksin. Tuskin sentään voittoa kovin moni odotti, mitalia kyllä. Kirjoitin ennakkokatsauksessa, että jos kaksi vuotta sitten pielessä olleet asiat on saatu kuntoon, mitali on käytännössä varma, jos taas eivät, niin lopputulos on sama. Ja finaalijuoksu oli melkeinpä kahden vuoden takaisen, tuolloin ruotimani epäonnistumisen toisinto. Tällä kertaa ei kuitenkaan yhtä suuri pettymys sijoituksellisesti, koska viime kerralla mestaruus oli melkeinpä Sandralle pedattu. Sen sijaan se oli vielä suurempi pettymys henkisesti. Sandra on juossut kolme arvokisafinaalia, kaikki ne EM-kisoissa. Saldo on kaksi kymmenettä ja yksi yhdeksäs sija. MM- ja olympiakisoissa on tullut yhteensä viisi alkueräkarsiutumista, samoin kuin niissä ensimmäisissä EM-kisoissa. Oleellista on se, että kaikki juoksut ovat olleet enemmän tai vähemmän samanlaisia eli virheistä ei ole seitsemän vuoden kokemuksellakaan otettu opiksi!
Analysoin tässä lyhyesti Sandran finaalijuoksun, löytyy Yle Areenasta 29 minuutin kohdalta alkaen.
Sandra juoksi erinomaisen 300 metrin estejuoksun. Eli ensimmäiset 250 metriä ja viimeiset 50 metriä. Siinä välissä olleet 2700 metriä toimivat lähes täydellisenä kokoelmana varoittavia esimerkkejä siitä, kuinka juostaan väärin sekä taktisesti että teknisesti.
Teknisellä puolella ongelma on ollut tiedossa jo vuosia. Sandra ei osaa lukea esteitä ja etenkin vesiesteellä tekniikka on surkea. Kutsunkin nykyään vesihautaa "Sandran kahluualtaaksi". Kellotin aikoja jokaisen esteen kohdalla. Aivan järjestelmällisesti kärjen ja Sandran välimatka kasvoi 1-2 sekuntia vesiesteen ja seuraavan kuivaesteen välillä. Joka kerran Sandran ja jonkun muun juoksijan hypätessä samaan aikaan vesiesteelle se toinen juoksija oli vesihaudan jälkeen metrin edellä ja kohta vielä enemmän, koska Sandran vauhti kuoli pahasti tasajalka-alastulossa. Videolta kannattaa katsoa kammottavana esimerkkinä kolmas vesieste kohdassa 32:50. Tai sitä edeltänyt, Sandra-asteikolla kohtuullisen hyvin mennyt vesieste kohdassa 31:30, missä voi hyvin verrata Sandran suoritusta samaan aikaan esteelle hypänneeseen Kowaliin. Vastaavasti Sandran ero kärkeen ei oikeastaan koskaan kasvanut vesiesteen jälkeisen kuivaesteen ja sitä seuraavan kuivaesteen välillä, joskus jopa supistui sekunnilla. Tämä tarkoittaa sitä, että Sandra tuhlasi jo huonon tekniikkansa ansiosta voimia kiihdyttelyyn ja hidasteluun. Ehdotin jo vuosia sitten ratkaisuksi askelmerkkejä, mutta vesiestetekniikkaan se ei auta. Se on saatava kuntoon, jos aikoo maailman tai edes Euroopan huipulle.
Taktisesti Sandra oli hukassa kaikkialla muualla paitsi alussa. Siinä hän teki oikein mennessään kärkeen, sillä hänen sipsuttelunsa ennen estettä rikkoo takana tulevien tekniikankin. Lopussa hän taas pärjää aina kirillään niin halutessaan. Mutta siinä välissä hän tekee arvokisajuoksuissa aina samat kaksi virhettä. Ensinnäkin hän ei tiedä, missä kohtaa letkaa pitäisi juosta. Kiihdyttelee ja ohittelee (esimerkkinä kohta 31:55), välillä hidastaa ja jää liikaa. Lopputulos on kummallista sahaamista. 36:20 alkaen on hyvä esimerkki, jossa Sandra kiihdyttää, nousee rinnalle, epäonnistuu esteen lukemisessa ja jää taas. Toiseksi hän juoksee jatkuvasti kaarteessa toista rataa eli kerää lisämatkaa itselleen.
Haastattelussa Sandra sanoi taas kerran, että "oli huono päivä" ja kaikki on periaatteessa kunnossa.
Sandraa valmensi viime vuoteen asti Guy Storbacka ja nyt hänen vastuuvalmentajansa on ruotsalainen Oscar Gidevall, joka oli jo aiemmin kuviossa mukana. Storbackan tilanteen ymmärrän sinänsä. Jos hän olisi lukenut tuolloin parikymppiselle, herkälle Sandralle madonluvut harjoittelusta, tekniikasta ja taktiikasta, meillä saattaisi olla yksi kestävyysjuoksija vähemmän. Maailmassa on kaksi asiaa, joille ei mahda yhtään mitään. Toinen on säätila ja toinen on naisen mielipide silloin kun hän on päättänyt olla väärässä. Nyt Sandra on kuitenkin jo 27-vuotias ja takonut päätään esteeseen vuosikausia. Jos siinä ajassa ei tajua, missä vika eikä kuuntele valmentajaa vaan sukeltaa vesihautaan piiloon, on valmentajan ladottava faktat pöytään ja ilmoitettava, että joko asiat tehdään tästä lähtien oikein tai sitten tiet erkanevat.
Tästä eteenpäin Sandralla on kolme vaihtoehtoa. Yksi on jatkaa hyssytellen ja kieltäen ongelmat kuten tähänkin asti, saavuttaen ehkä seuraavista EM-kisoista pistesijan, mutta ei koskaan mitään sen enempää. Toinen on, että valmentaja ja urheilija ratkaisevat ongelmat yhdessä, voittavat ne ja Sandra kasvaa EM-mitalistiksi, todennäköisesti jopa EM-voittajaksi ja ehkä MM- tai olympiamitalistiksi. Kolmas on se, että Sandra ei kestä valmentajan kritiikkiä ja ryhtyy valmentamaan itseään, mikä tunnetusti on kestävyysjuoksijalle sama kuin Tarzan-elokuvien norsulle suuntaaminen kohti elefanttien hautausmaata.

Vielä on yksi lupaava nuori naisjuoksija käsittelemättä eli Camilla Richardsson. En pitänyt häntä muutama vuosi sitten kovin lupaavana, mutta tilanne on siitä huomattavasti kohentunut. Peruslahjakkuus ei liene edelleenkään aivan maailman huipputasoa, mutta asenne on kohdillaan. Kehitys on viime vuosina ollut tasaisen varmaa ja valmentajan ohjeita on kuunneltu korva tarkkana. Kehotan muita ottamaan mallia toimintatavasta.


Sitten varsinaiseen ennakkokatsaukseen. Entiseen tapaan jokaiselta matkalta (800 - 10 000 m) on listattu kahdeksan parasta suomalaista mitalillesijoittumistodennäköisyyden mukaisessa järjestyksessä. Ilman järjestysnumeroa kursiivilla merkittynä ne, joiden arvelen ilmoittautumisestaan huolimatta jäävän pois, mutta mukana ollessaan olisivat kyseisellä sijoituksella kaavailuissa. Lajin nimen jälkeen kerrotaan suluissa osanottajien määrä ja kilpailuaikataulu. Nimen perässä olevista kahdesta luvusta ensimmäinen kertoo ilmoittautuneiden keskinäisen sijoituksen tämän kauden tilastoissa ja jälkimmäinen ennätysten mukaisen järjestyksen. Kahdeksan rankatun lisäksi jokaiseen lajiin on tarvittaessa otettu "Muita"-osio, johon pääsevät kaikki ne jotka ovat jommassakummassa tilastossa kahdeksan joukossa tai muuten yllätysvalmiita. Kaikissa luvuissa ja kaavailuissa mukana vain Suomea edustavat Suomen kansalaiset.

M 800 m (23, alkuerät la 11.00, finaali su 16.55)
Kärkikaksikon pitäisi olla selvä. Jaakko Laakso lähtee niukkana ennakkosuosikkina kisaan. Miehellä ei ole vielä yhtään aikuisten ulkoratamitalia! Jos alkuvauhti on hidas, hallitseva mestari Ville Lampinen on ykkössuosikki. Pronssista käydään kova otatus. Salonen ei ole kasilla kummia esittänyt, mutta juoksi äsken tonnivitosen enkkansa. Vasta 18-vuotias viime vuoden yllätyspronssimies Markus Teijula on kisan jokeri, joka kamppailee mitalista ja saattaa pöljänä päivänä jopa voittaa.
1. Jaakko Laakso (1,1)
2. Ville Lampinen (2,2)
3. Tuomo Salonen (6,3)
4. Markus Teijula (3,4)
5. Joonas Rinne (5,7)
6. Panu Jantunen (4,5)
7. Jari Räsänen (14,10)
8. Marco Bertolotti (9,6)
Julius Uutela (8,11), Tommi Sundell (20,9), Ilari Piipponen (-,12)

M 1500 m (16, pe 19.00)
Panu Jantunen ottaa ensimmäisen mestaruutensa. Ellei Bertolotti yllätä. Ossi Kekin mahdollisuudet ovat jo huomattavasti pienemmät, mutta eivät olemattomat. Jaakko Laakso on myös mahdollinen mestariehdokas, jos on mukana ja vauhdinjako sattuu olemaan hänelle pedattu. Jokerikortti on Ilari Piipponen, viime vuoden mestari joka ei ole tällä kaudella kummia esittänyt harvoissa kisoissaan, mutta on kova taistelija oikeana päivänä.
1. Panu Jantunen (1,6)
2. Marco Bertolotti (2,1)
3. Ossi Kekki (3,7)
Jaakko Laakso (10,14)
4. Tuomo Salonen (4,8)
Martti Siikaluoma (6,11)
5. Riku Marttinen (8,3)
6. Tommi Sundell (7,5)
7. Ilari Piipponen (15,2)
8. Anders Lindahl (5,4)
Joonas Rinne (11,12), Samu Mikkonen (9,13)

M 5000 m (18, su 15.10)
Ykkössuosikki on selvä tapaus, Vattulainen veteli PNG:ssä alle 14 minuutin. Ossi Kekki haastaa. Ilari Piipposesta ei koskaan tiedä ja Tuomas Jokinen saattaa taas kerran nousta varjojen mailta pistesijalle. Jarkko Järvenpää ei ollut tyytyväinen EM-puolimaratoniinsa, mutta onko toipunut siitä ja onko näyttämisen haluja?
1. Arttu Vattulainen (1,1)
2. Ossi Kekki (2,4)
3. Martti Siikaluoma (3,6)
Panu Jantunen (6,9)
4. Anders Lindahl (5,7)
5. Jarkko Järvenpää (4,2)
6. Ilari Piipponen (-,5)
7. Antti-Pekka Niinistö (8,8)
8. Jaakko Piesanen (7,10)
Samu Mikkonen (-,-), Aki Nummela (10,11), Tuomas Jokinen (11,3)

M 10 000 m (19, pe 19.45)
Vattulainen ottaa tuplamestaruutensa ykkösosan elleivät Oulun tervaleijonat syö. Henaattori on tämän kauden lähinnä keskittynyt twiittailemaan Keppi-Sepon kanssa, joten laitan äijän mitaleille ihan veetuillakseni. Järvenpää ottaa hopeaa, jos ei ole pahasti jumissa. Pistesijat ovat alennusmyynnissä.
1. Arttu Vattulainen (-,4)
2. Henri Manninen (-,2)
3. Jarkko Järvenpää (-,1)
4. Aki Nummela (1,6)
5. Matti Rauma (2,8)
6. Jaakko Piesanen (-,9)
Antti-Pekka Niinistö (-,13)
7. Tuomas Jokinen (-,2)
8. Niklas Wihlman (3,11)
Miika Takala (4,5), Jukka Kero (7,7), Markku Nikkanen (5,14), Mikko Tolonen (6,15), Henri Ansio (8,16)

M 3000 m esteet (16, la 19.55)
Janne Ukonmaanaho ja Joonas Harjamäki ovat ilmoittautuneet. Herrat ovat kesällä juosseet kilpaa yhteensä 800 metriä eli Mäyrän 4 x 800 metrin ankkuriosuuden SM-viesteissä, joka toi Viipurin Urheilijoille kunniakkaan 12. sijan. Mille hiton sijalle nämäkin nyt uskaltaisi laittaa? Wanhojen herrojen vuositapaamisesta puuttuu vain Jukka Keskisalo. Ismo Toukosen, Tapio Kantasen ja Jouko Kuhan paluuta odotellessa. Tosin porukasta puuttuu myös Mikko Virta. Edellisen kerran Kalevan Kisojen estekisa käytiin ilman turkulaisinsinööriä vuonna 1992. Tällä kaudella vesiesteessä piikkarinsa kastelleista selvä ykkönen on ainoa yhdeksän minuutin alittaja Hannu Granberg.
Janne Ukonmaanaho (-,1)
1. Hannu Granberg (1,4)
2. Aki Nummela (2,5)
3. Otto Loukkalahti (6,6)
4. Jari Piller (3,7)
5. Tomi Lehto (-,9)
Joonas Harjamäki (-,2)
6. Väinö Klemola (4,8)
7. Matias Tiiro (5,10)
8. Sami Maamela (7,11)
Teppo Syrjälä (13,3), Miika Tenhunen (8,12), Jere Alen (10,14)

N 800 m (22, alkuerät la 11.25, finaali su 14.55)
Tässä kisassa voi tapahtua suunnilleen mitä tahansa. Kuivisto, Paunonen ja Z. Eriksson ovat kauden tilastoissa suunnilleen sekunnin sisällä ja Karin Storbackakin kuntoutumaan päin. Kuivisto on kovin, jokerikortti on Zenitha Eriksson, jos saa aiemmin niin hyvän taktisen silmänsä taas pitkästä aikaa kohdilleen. Johanna Matintalo on arvoitus hiihtoladuilta.
1. Sara Kuivisto (1,3)
2. Karin Storbacka (5,1)
3. Aino Paunonen (2,5)
4. Zenitha Eriksson (3,2)
Heidi Eriksson (6,4)
5. Venla Paunonen (4,7)
Johanna Matintalo (-,6)
6. Jemina Forss (7,10)
7. Reetta Joronen (9,13)
Maria Murtorinne (12,9)
8. Sanni Taipalus (8,12)
Maria Valtanen (11,8), Maija Tukeva (10,14)

N 1500 m (14, la 20.15)
Oleellinen kysymys: kuka juoksee 800, kuka juoksee 1500, kuka yrittää molempia? Kasin alkuerät ovat lauantaina aamulla ja finaali sunnuntaina illalla, tonnivitonen lauantai-iltana. Olen veikannut, että ainoastaan Kuivistolla on menestymismahdollisuudet molemmissa ja merkinnyt muut molempiin ilmoittautuneet toiseen lajiin kursiivilla. Mikäli he valitsevat toisin, niin poistetaan kursiivi siellä missä se on ja laitetaan sinne missä sitä ei ole. Ja jos juoksevat molemmat, niin pudotetaan molemmissa lajeissa pari pykälää alaspäin. Muilta osin homman pitäisi tässä lajissa olla kärjen osalta suunnilleen selvä ja pistesijojen osalta epäselvä. Tsekkiä edustava Kristiina Mäki tietysti muuttaa juoksun taktista luonnetta siitä, mitä se olisi ilman häntä.
1. Sandra Eriksson (2,1)
2. Sara Kuivisto (1,2)
3. Heidi Eriksson (3,4)
Karin Storbacka (4,3)
Zenitha Eriksson (5,6)
Aino Paunonen (6,8)
4. Kaisa Tyni (7,5)
5. Maria Murtorinne (9,10)
6. Ilona Välimäki (8,8)
7. Mona Jäppinen (11,9)
8. Emma Katajalaakso (10,13)

N 5000 m (19, pe 18.35)
Kristiina Mäki tulee ensimmäisenä maaliin, mutta edustaa Tsekkiä. Camilla on sivumatkallaan paras Suomea edustava. Olettaen että juoksee järkevästi ts. 16 minuutin pintaan tai alle. Jos erehtyy juoksemaan hitaammin, niin H. Eriksson löpar förbi. Minna Lamminen ei liene vielä toipunut Amsterdamin tajuttomuudestaan, mutta tappelee seuraavasta sijasta jenkeistä saapuneen Noora Walleniuksen kanssa. Pistesijat saattavat mennä miten tahansa.
1. Camilla Richardsson (1,1)
2. Heidi Eriksson (-,3)
3. Noora Wallenius (3,5)
4. Minna Lamminen (2,2)
5. Aino Kivenmäki (4,8)
6. Johanna Lindholm (5,10)
7. Andreina Kero (6,9)
8. Mira Tuominen (-,6)
Anna Vuorimaa (8,13), Ilona Välimäki (-,14), Minna Syvälä (7,11), Sofia Muinonen (9,13), Janica Mäkelä (-,4)

N 10 000 m (14, su 14.05)
Jos Camilla valitsee päämatkansa esteet, hän jää hopealle. Kolmosmatka kympillä olisi todennäköisesti mestaruus tarjolla, tosin EM-puolimaratoonarit Laura Manninen ja Minna Lamminen saattavat olla eri mieltä. Ja jos Richardsson ei tätä juokse, niin pronssi menee halvalla. Sukupolvien välisessä taistelussa kohtaavat Johanna Lindholm, 43 ja Klaara Leponiemi, 17.
Camilla Richardsson (-,2)
1. Laura Manninen (1,1)
2. Minna Lamminen (-,3)
3. Klaara Leponiemi (2,7)
4. Johanna Lindholm (-,6)
Janica Mäkelä (-,4)
5. Jaana Niemelä (3,5)
6. Andreina Kero (5,9)
7. Paula Tukiainen (4,8)
8. Anna Vuorimaa (-,11)
Veera Mantere (6,13), Minna Syvälä (7,14)

N 3000 m esteet (12, su 16.10)
Vaaditaan pieni ihme, jos neljä parasta eivät tule maaliin ennustetussa järjestyksessä. Ja suuri ihme, jos se poikkeava järjestys on jotain muuta kuin kolmosen ja nelosen keskinäinen paikanvaihto. Olettaen että nämä neljä ovat terveinä lähtöviivalla ja Lövdahl ei vastoin odotuksia ilmesty paikalle lähes entisessä kunnossaan. Sandran juoksut ruodinkin jo tuolla ylempänä, joten ei tästä tällä kertaa enempää.
1. Sandra Eriksson (1,1)
2. Camilla Richardsson (2,2)
3. Sofia Muinonen (3,5)
Sofie Lövdahl (-,3)
4. Mira Tuominen (4,4)
5. Emma Hämäläinen (5,8)
6. Satu Kähkönen (8,7)
7. Linnea Harala (6,9)
8. Hanna Uski (7,6)

Ei kommentteja: