Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Vuonna 2525

Motto: Historia on tieteistä eksaktein, koska sillä on ainoana mahdollisuus jälkiviisauteen.


Luku 4: Murroksen aika

4.1 Johdanto
Vuosia 1914-2025 kutsutaan murroksen ajaksi. Yhä nytkin, viisisataa vuotta myöhemmin, tuo ajanjakso saa ns. uuden ajan historian merkittävimmän painoarvon oppikirjoissa, sivuuttaen historiallisessa merkityksessään esimerkiksi Napoleonin sotien ajan ja löytöretket. Ainoastaan Rooman valtakunnan aika on yhtä tärkeässä asemassa, mutta se kesti satoja vuosia siinä missä murroksen ajan kestona pidetään yleisesti vain hieman yli sataa vuotta.
Kuten aiemmissa kappaleissa on kerrottu, maailma oli 1900-luvun alussa tilanteessa, jossa se vain "odotti kehittymistään". Kansallisvaltioiden aikakausi oli etenemässä, demokratia nousussa, käytännössä maailman kaikki kolkat oli kartoitettu ja ennen muuta teollinen vallankumous alkanut. Ihmiskunnan tulevaisuudennäkymät olivat ennenkokemattoman valoisat. Voimme vain kuvitella, mitä olisi tapahtunut ilman onnettomia yhteensattumia.

4.2 Ensimmäinen maailmansota
1900-luvun alkupuolella Euroopan suurvallat solmivat keskenään puolustusliittoja, jotka aiheuttivat jännityksen kasvua. Samaan aikaan ne kamppailivat myös globaalista valta-asemasta. Iso-Britannia hallitsi laivastonsa turvin meriä, Ranskalla oli Ison-Britannian tavoin merkittävä määrä siirtomaita Afrikassa ja Aasiassa. Saksa oli osin myöhästynyt siirtomaakilpailusta ja yritti kasvattaa vaikutusvaltaansa. Yhdysvallat noudatti yhä Monroen oppia eikä merkittävästi puuttunut Vanhan Maailman asioihin. Venäjä oli kehittymässä sekä teollisesti että yhteiskunnallisesti.
Kiristyneen jännityksen ja epäonnisten väärinkäsitysten takia eri liittoumiin kuuluneet maat julistivat toisilleen sodan vuonna 1914. Yhtenä syynä sodanjulistuksiin oli se, että ei tajuttu teknologian muuttaneen sodankäynnin luonnetta, vaan uskottiin sodan jäävän lyhyeksi eikä muodostuvan varsinkaan niin tuhoisaksi kuin se osoittautui. Toisin kävi: sota kesti vuoteen 1918 asti, jolloin keskusvallat eli Saksa, Itävalta-Unkari ja Turkki hävisivät ympärysvalloille eli Iso-Britannialle, Ranskalle, Venäjälle ja myöhemmin sotaan liittyneille Italialle ja Yhdysvalloille. Myös useimmat pienemmät maat olivat mukana sodassa.
Ensimmäisen maailmansodan välitön merkitys oli tietyssä mielessä jopa positiivinen. Monikansallinen Itävalta-Unkari hajosi kansallisvaltioihin ja useat maat pääsivät irtautumaan Venäjän imperiumista. Ihmiskunta olisi voinut nuolla haavansa, ottaa opikseen ja jatkaa eteenpäin. Pitkällä tähtäimellä sodan vaikutus oli kuitenkin negatiivinen pääasiallisesti kolmesta syystä. Ensinnäkin Saksalle annetut kovat rauhanehdot kylvivät toisen maailmansodan siemenen. Toiseksi Venäjällä pääsivät valtaan kommunistit, jotka nimesivät maan Neuvostoliitoksi ja tällä tapahtumalla oli merkittävä vaikutus 1900-luvun loppupuolen kehitykseen. Kolmanneksi ensimmäisen maailmansodan teollinen tappaminen konetuliaseineen ja myrkkykaasuineen horjutti vakavasti länsimaista kehitysuskoa. Teknologinen kehitys kyllä jatkui jopa kiihtyvällä tahdilla seuraavat sata vuotta, mutta henkisen degeneraation ja sivistyksen rappeutumisen katsotaan alkaneen ensimmäisestä maailmansodasta.

4.3 Toinen maailmansota
1930-luvulla Saksassa nousi valtaan kansallissosialistinen puolue johtajanaan Adolf Hitler. Puolueen menestys perustui suurelta osin saksalaisten kokemaan katkeruuteen ensimmäisen maailmansodan tappioista ja ankarista rauhanehdoista, mitä vauhditti myös maailmanlaajuinen lamakausi. Puolue onnistui saavuttamaan valtaan päästyään suuren kansansuosion talouden elvyttyä ja luvattuaan saksalaisille parempaa tulevaisuutta. Hitlerin johdolla Saksa teki rauhanomaisesti useita aluevaltauksia 1930-luvulla liittäen itseensä mm. Itävallan ja Tsekkoslovakian.
Saksan hyökättyä Puolaan 1939 alkoi toinen maailmansota. Iso-Britannia ja Ranska julistivat Saksalle sodan Puolalle tekemänsä lupauksen mukaisesti. Saksa menestyi sodan alkuvuosina loistavasti ja hyökkäsi myös Neuvostoliittoon 1941. Vuoden 1942 aikana Saksa hallitsi liittolaisensa Italian kanssa käytännössä koko Manner-Eurooppaa ja Pohjois-Afrikkaa. Sodan kulku oli kuitenkin jo kääntynyt Saksan ja Italian liittolaisen Japanin hyökättyä Yhdysvaltoja vastaan. Tämä toi Yhdysvallat mukaan sotaan myös Saksaa ja Italiaa vastaan eli akselivaltoja vastaan.
Yhdysvaltojen geopoliittisesti turvallinen asema yhdessä maan ylivertaisen teollisuuskapasiteetin kanssa takasi sen, että liittoutuneiden voitto akselivalloista oli vain ajan kysymys. Tämä saavutettiin 1945, ensin Saksan ja sitten Japanin antauduttua ehdoitta. Italia oli vaihtanut puolta jo aiemmin. Voittojen hinta oli kuitenkin kova. Sodassa kuoli noin 60 miljoonaa ihmistä. Japani antautui vasta sitten, kun Yhdysvallat oli tuhonnut teknologiansa uusimmalla tuotteella, atomipommilla, kaksi japanilaiskaupunkia. Ironisesti tätä tekoa pidetään nykyään syynä siihen, että ihmiskunta säästyi 1900-luvun loppupuolella ydinsodalta - sen tuhot oli jo lievemmässä mittakaavassa kerran nähty ja ilman tätä kokemusta ydinaseen käyttökynnys olisi ollut huomattavasti matalampi.
Toisen maailmansodan kaksi tuhoisinta seurausta olivat ensinnäkin Neuvostoliiton kasvanut vaikutusvalta. Länsiliittoutuneiden poliittisen heikkouden ja naiiviuden vuoksi se kykeni kaappaamaan vaikutuspiiriinsä koko Itä-Euroopan, jonka ansiosta aiemmin vain paikallisena voimatekijänä olleesta kommunismista tuli globaali peluri. Vielä tuhoisampi seuraus aiheutui Saksan kansallissosialistisen aatteen sivujuonteesta. Kansallissosialismiin kuului voimakkaana tekijänä juutalaisvastaisuus. Saksalaiset tuhosivat keskitysleireillään järjestelmällisesti suurimman osan Euroopan juutalaisista. Kuolonuhrien määrä oli miljoonia. Tämä sai omalta osaltaan länsimaat yliherkiksi vähemmistöjen kohtelulle ja omaksumaan tuhoisan kulttuurirelativismin, mikä tarkoitti kaikkien kulttuurien näkemistä samanarvoisina riippumatta siitä, minkälaisen yhteiskunnan ne saivat aikaan.

4.4 Vastakkainasettelun aika
Toisen maailmansodan jälkeistä aikaa pidetään kaksinapaisuuden aikana. Maailma oli karkeasti ottaen jakautunut kahteen leiriin, läntiseen kapitalistiseen ja itäiseen sosialistiseen. Etelässä oli sitten kolmas maailma eli kehitysmaat. Aiemmin nämä maat olivat olleet länsimaiden, lähinnä Ison-Britannian ja Ranskan siirtomaita. Ne kuitenkin itsenäistyivät vähitellen, enimmäkseen 1960-luvulla. Lähtökohdat olivat kohtuullisen hyvät. Aiemmista endeemisten heimosotien ajasta oli siirrytty järjestäytyneeseen yhteiskuntaan, jonka siirtomaaisännät olivat tuoneet mukanaan. Siirtomaa-ajan päätyttyä elintasokuilu länsimaihin nähden vastoin odotuksia kuitenkin kasvoi. Samoin kasvoi väkiluku. Siirtomaa-ajan lopusta 1960 vuoteen 2015 esimerkiksi Afrikan väkiluku nelinkertaistui. Kehittynyt maailma ei käytännössä reagoinut väkiluvun kasvuun. Oikeastaan se tahtomattaan sitä edisti kehitysavulla ja lääketieteellis-agrologisella kehityksellä.
Kehittyneissä maissa huomio oli noin vuoteen 1990 asti keskittynyt idän ja lännen eli sosialismin ja kapitalismin väliseen kilpailuun. Aluksi kehitys oli tasaväkistä, mutta erityisesti informaatioteknologian kehittymisen myötä vapaaseen kilpailuun perustunut järjestelmä osoitti pian ylivertaisuutensa sosialistiseen suunnitelmatalouteen verrattuna. Elintasokuilu lännen ja idän välillä repesi toden teolla 1970-luvulla ja 1980-luvulla kommunismin romahdus oli jo odotettavissa. Tämä tapahtui lopullisesti vuoden 1990 paikkeilla, jonka jälkeen entiset kommunistimaat muuttuivat kapitalistisiksi.
Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut kapitalismin voittokulkua. Sosialistinen propaganda oli saanut monet kapitalistisissa maissa asuvat uskomaan sosialismiin. (Sosialistimaat olivat suljettuja eivätkä kapitalistimaat käytännössä päässeet levittämään niissä omaa propagandaansa - asukkaat saivat kyllä tietoja epävirallisia kanavia pitkin, mikä olikin sosialismin romahduksen välitön syy.) Kapitalistimaissa asuneiden sosialistien eliitti hakeutui yleensä aatteellisista syistä julkishallintoon yritysten sijaan. Sosialismin romahdettua tämä virkakoneisto ajautui aatteensa menetettyään suurelta osin helppoon ratkaisuun eli vasemmistolaisen aatteen mutatoitumiseen kulttuurirelativismiin, johon kuuluivat usein esimerkiksi pasifismi, vegetarismi ja muiden kuin länsimaalaisten suosiminen ns. positiivisella syrjinnällä.

4.5 Menetetyt tilaisuudet
1900-luvun viimeisellä vuosikymmenellä vastakkainasettelun aika oli ohi. Tuolloin ihmiskunnalla oli vielä mahdollisuutensa välttyä katastrofilta. Oli ollut ymmärrettävää, että ydinsodan uhan alla kahden järjestelmän kilpaillessa keskenään ei kehitysmaissa tikittävään väestöpommiin kiinnitetty huomiota. Sen sijaan on jälkikäteen katsoen erittäin outoa, että siitä ei välitetty vastakkainasettelun päätyttyäkään. Tuolloin olisi pitänyt olla selvää, että kaksi tekijää eli kehitysmaiden holtiton väestönkasvu ja tuolloin etenkin Lähi-idässä voimatekijänä ollut islamin usko suvaitsemattomuudessaan tulisivat muodostumaan ongelmaksi, ellei niihin ripeästi puututtaisi. Mitään ei kuitenkaan tehty kahdenkymmenenviiden vuoden etsikkoaikana. Syitä tähän on lueteltu aiemmissa kappaleissa, mutta ne koostetaan tähän vielä täydennettynä luettelona aikajärjestyksessä:
1) Ensimmäisestä maailmansodasta alkanut länsimaiden henkinen alennustila
2) Saksan juutalaisvainoista juontanut kulttuurirelativismi
3) Siirtomaa-ajan päättyminen ja kehittyneiden maiden haluttomuus puuttua kehitysmaiden todellisiin ongelmiin
4) Kommunismin jäljiltä länsimaihin jäänyt aatteeltaan mutatoitunut virkakoneisto
5) Helpoista elinoloista ja viihteestä johtuva asukkaiden yleinen passiivisuus ja välinpitämättömyys

Näiden syiden takia ei haluttu eikä uskallettu tehdä kyteville ongelmille mitään. Kun ottaa huomioon, miten lupaavat tulevaisuuden näkymät ihmiskunnalla oli 1900-luvun alussa edessään, murroksen aikaa voi kutsua ihmiskunnan historian suurimmaksi tragediaksi. Mikäli 1900-luvulla ei olisi tehty ratkaisevia virheitä, olisi vältytty 2000-luvun suurilta murhenäytelmiltä.

4.6 Kansainvaellusten aika
Väestöpaine ja levottomuudet kehitysmaissa kasvoivat lopulta liian suuriksi. Esimerkkinä ongelmista mainitaan Syyria. Se ei sinänsä ole ehkä tyypillinen malli, koska ei ole afrikkalainen. Toisaalta se oli enimmäkseen islamilainen maa ja tapahtumaketju oli normaali. Maassa oli vuonna 1937 2,3 miljoonaa asukasta. Vuonna 2011 siellä oli 23 miljoonaa asukasta. Väkiluku oli siis kymmenkertaistunut vain 74 vuodessa. Pian tämän jälkeen maassa alkoi sisällissota. Sen näennäisenä syynä oli islamilainen ääriliike, joka yritti kaapata vallan. Todellisuudessa kehityskulku oli aivan normaali huomioiden väestönkasvun. Sisällissota oli julma ja säälimätön ajaen miljoonat pakolaisiksi.
Yleisesti on hyväksytty murroksen ajan viimeisen ajanjakson alkaneen 2015. Jotkut historioitsijat väittävät sen alkaneen jo aiemmin, koska esimerkiksi Ranskassa oli jo tuolloin noin kymmenen prosentin ei-eurooppalainen väestönosa. Jotkut taas sanovat sen alkaneen vasta myöhemmin, koska vuonna 2015 väkisin Eurooppaan tunkeutui vain murto-osa kehitysmaalaisia verrattuna muutamiin myöhempiin vuosiin. Vuotta 2015 pidetään kuitenkin rajalinjana, koska tuolloin tulijoita alkoi saapua väkisin merkittävissä määrin ja Euroopassa tilanne herätti vihdoin merkittävää huomiota.
Osa pakolaisista oli aidosti vainottuja, mutta joukkoon liittyi muista maista onnenonkijoita, joiden tarkoitus oli päästä leveämpään elämään kiinni Euroopassa. Samaan aikaan Euroopassa tapahtui lukuisia islamilaisten tekemiä terrori-iskuja, jotka vähitellen kiristivät ilmapiiriä. Euroopan Unioni yritti hillitä tilannetta laatimalla lakeja, joilla kriitikkoja yritettiin vaientaa. Sen eliittivirkamiehet olivat suurelta osin sosialismin perillisiä eivätkä ymmärtäneet oman asemansa heikkoutta eurooppalaisten näkemysten muuttuessa heidän ja kriisin vastaisiksi. Itse kriisin syihin eli pääasiallisesti kehitysmaiden hillittömään väestönkasvuun ja vähemmässä määrin islamilaiseen uskonnolliseen fanatismiin ei puututtu. Tosin näihin puuttuminen EU:n käytettävissä olevin keinoin olisikin luultavasti ollut liian myöhäistä, se olisi pitänyt tehdä jo ennen vuosituhannen vaihdetta. Vähitellen eurooppalaisille valkeni, että EU ei kantaväestöä puolusta, tulijat eivät enimmäkseen edes halua sopeutua länsimaiseen kulttuuriin, ovat keskimäärin ongelmallista ainesta, haluavat tuoda Eurooppaan oman uskontonsa eikä tulijavirta lopu koskaan ellei väestönkasvulle tehdä jotain.
Aiemmin puhuttiin väestöpaineesta, joka kohdistui kehitysmaista Eurooppaan ja vähitellen myös muualle kehittyneisiin maihin. Nyt kasvoi koko ajan suuremmaksi vastapaine. Sillä tarkoitetaan länsimaisen kulttuurin nostamista muiden kulttuurien yläpuolelle, sopeutumattomien tulijoiden välitöntä karkoitusta, muiden tulijoiden valjastamista eurooppalaisten arvojen lähettiläiksi takaisin kotimaihinsa, länsimaille vihamielisten aatteiden tuhoamista ja kehitysmaiden väkiluvun stabilointia ekologisesti kestävälle tasolle. Euroopan Unioni onnistui patoamaan sitä jonkin aikaa kukistamalla jokaisen henkilön, jonka koki mahdolliseksi liikkeen keulakuvaksi. Tämä kuitenkin nosti painetta vain entisestään.
Murroksen ajan katsotaan päättyneen käänteen lopulta tapahtuessa vuonna 2025, jolloin

6 kommenttia:

Moottor Miäs kirjoitti...

Jäi kesken.

Tähän mennessä vaikuttaa lupaavalta.

Jaska Brown kirjoitti...

Ja myös jää kesken. En halua kirjoittaa enempää, koska
1) jätetään jokaisen mielikuvituksen varaan
2) kirjoittaisin länsimaisen sivistyksen kannalta onnellisen lopun, mikä taas ei ole kovin järkevää kirjoittaa julki
3) en osaa ennustaa tapahtumia luotettavasti, tämäkin kirjoitus oli fiktiota vuodesta 2015 alkaen

Moottor Miäs kirjoitti...

Jaajaa, meni kerronnan keinot vähän ohi. Ei se mitään. :)

Becker kirjoitti...

Olet historiasi lukenut. Ei mitään huomautettavaa ja jatko on sitten korkeemmas kärees....
Tosiaan, ensimmäiseen maailmansotaan päättyi tavallaan yksilöllisyys. Valtavat, tuhansia ihmisiä tappaneet massahyökkäykset olivat jotenkin "moraalin" vastaisia.
Ihmisiä ajettiin massoina joukkotuhoon sotilaallisesti täysin yhdentekevien kohteiden saavuttamiseksi. Ihmisarvon totaalinen hävittäminen. Sotia voidaan myös ns. ihmisarvoisesti, pitämällä kiinni jos mahdollista, erinäisistä sopimuksista.
Nyt sitten ollaan tuhoamassa nykyisiä arvoja kulttuurimarksisimin ja islamisaation kautta. Kyllä on porukka puupäistä.

Jaska Brown kirjoitti...

Becker: Minua ei lakkaa kummastuttamasta se, miksi ihmeessä itsestäänselvyyksiä ei huomata. Ei ole mikään sattuma, että kehitysmaat ovat kehitysmaita. Ihmiset sen tekevät. Tämä nykymeininki on vähän sama kuin ajettaisiin paska pellon sijaan lautaselle ja odotettaisiin, että se muuttuu siinä ruuaksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Jaska on täysin oikeassa tuossa paska vs. lautanen-vertauksessaan. Hyvä esimerkki siitä nähtiin ei niin kovinkaan kauan sitten Zimbabwessa, joka tunnettiin ennen Rhodesiana joka taas tunnettiin hyvinvoivana viljanviejämaana. Jota nykyisin ei tunneta ainakaan hyvinvoinnistaan eikä viljanviemisestään.

Becker: Joo, ykkösrähinässä tappaminen muuttui teolliseksi. Ehkä sen vuoksi lentäjistä tuli sen ykkösrähinän myötä tavattoman kuuluisia, vaikka ilma-ase ei ykkösrähinässä vielä kovin suuressa mitassa vaikuttanutkaan. Olivathan he niitä "viimeisiä ritareita" sodassa jossa muut olivat tykinruokamassaa.