Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


Sivalluksia (Pikakommentteja)


perjantai 1. helmikuuta 2013

Huomio!

Sosiaalisen median läpilyönti on luonut uuden käsitteen, huomiohuoran. Tosin ei tyypissä mitään uutta ole. Sille on vain annettu nimi, koska somen mahdollisuudet ovat tuoneet huomiohuoraamisen jokaisen ulottuville. Huomiohuorausta on nimittäin kolmea eri ilmenemismuotoa, joista vain yksi on mahdollinen ilman somea.

Alkeellisin muoto huomiohuorauksesta on facebook-huoraus, jota kutsutaan jatkossa nimellä A-tyyppi. Tämä ei tarkoita pelkästään Facebookissa tapahtuvaa toimintaa eikä missään nimessä koko Facebookia. Nimi on vain sopiva, koska Facebook on toiminnan yleisin esiintymispaikka.

A-tyypin toimijalle tyypillistä on oman itsen esittely kuvien ja elämän tapahtumien kautta. Tapauksen tunnistaa siitä, että hän pitää itseään erittäin yksilöllisenä persoonana huomaamatta olevansa yksilöllinen täsmälleen samalla tavalla kuin kaikki muutkin samaan viiteryhmään kuuluvat. Tilapäivitysten ainoa tarkoitus on saada mahdollisimman paljon kavereita ja kommentteja. Mikäli näitä ei kerry tarpeeksi - yleensä riittävästi ei ole koskaan tarpeeksi A-tyypille - hän siirtyy toiminnan seuraavaan asteeseen eli suoranaiseen kerjäykseen. Tästä esimerkki on kirjoittaa päivitys tyyliin: Nyt mä oon OMG ihan itsarin partaalla ... mä en voi tiedätteks kertoo mitä kauheeta kävi.

A-tyypin elämän tavoite ja ehdoton kohokohta on pääsy Big Brother -taloon.

B-tyyppi on kehittyneempi versio, jonka huomiohuoraus on trollausta joko omalla saitilla tai muiden foorumeilla.

B-tyypin tarkoitus on usuttaa keskustelijat toistensa kimppuun ja nauttia aikaansaamastaan ärtymyksestä. Hänet tunnistaa helpoimmin vahvoista, perustelemattomista mielipiteistä jotka ovat takuuvarmasti erilaisia kuin keskustelun aloittajan näkemys.

B-tyypiksi ei voi oikeastaan laskea henkilöä, jonka trollaus on liian ilmeistä. Sen voi jättää huomioitta ja vaille kommenttia. Tällainen tapaus on lähinnä "wanna-be-B-tyyppi". Aito B-tyyppi on sen verran fiksu, että kykenee esittämään mielipiteen tarkoituksellisesti huonoin perusteluin siten, että mielipide on juuri riittävän uskottava aiheuttaakseen turbulenssia.

Esimerkkinä trollauksista voi antaa keskustelun, jossa käsitellään kestävyysjuoksijoiden mahdollista dopingin käyttöä. Huono trolli (wanna-be-B-tyyppi) kirjoittaa: Pilleriä poskeen vaan, niin kulkee kovempaa! Oikea B-tyyppi kirjoittaa Kyllä on täysin selvää, että huipulle ei ole mitään asiaa ilman dopingia. Huomatkaa ero. Ensimmäinen kommentti on pelkkä huudahdus. Jälkimmäinen on väite ilman mitään perusteluja. Sellainen väite, että sen voi aivan hyvin esittää, mikäli ei tiedä asiasta riittävästi. Väite, johon muiden keskustelijoiden on syytä vastata perusteluin: Olen toiminut valmentajana ja tiedän, millaisiin tuloksiin on millaisilla lahjoilla päästy käytettävissä olevin resurssein. Tähän nähden on täysin uskottavaa suhteuttaa, että huippulahjakas, hyvissä olosuhteissa harjoitteleva urheilija kykenee ME-luokan tuloksiin täysin puhtain eväin. Trollaaja on saavuttanut tavoitteensa, saanut huomiota. Aivan hyvin hän on saattanut olla samalla kannalla alun perinkin, on vain tiennyt että oikean näkemyksen esittäminen ei suo hänelle sitä huomiota, josta hän nauttii. Siksi on pitänyt provosoida mielipiteellä, joka on riittävän uskottava ollakseen todella jonkun asiantuntemattoman näkemys.

B-tyyppiä voi yrittää asettaa seinää vasten vaatimalla perusteluja. Tällöin hän yleensä ei vastaa - miksikä vastaisi, kun on jo saanut tavoitteensa eli reaktion. Jos vastaus tulee, se on joko luikertelua ilman perusteluja tai sitten perusteluja jotka on vaikeita tarkistaa. Esimerkiksi hän on saattanut väittää, että Neuvostoliitto ja DDR hallitsivat kyllä joitakin urheilulajeja, mutta huippuluokan kestävyysjuoksijoita sieltä ei tullut. Tämä uppoaa suurimpaan osaan ihmisistä täysin, kun historiaperspektiivi yleensä kattaa vain omista nuoruusvuosista eteenpäin. Väite on helppo kumota mainitsemalla vaikkapa kaksinkertaiset olympiavoittajat Waldemar Cierpinski ja Vladimir Kuts. Tai Pjotr Bolotnikov, Sergei Popov, Werner Schildhauer, Jürgen Haase. Puhumattakaan naisista kuten Tatjana Kazankina.

B-tyypillä on kuitenkin se hyvä puoli, että aikuistuttuaan hän kykenee toimimaan sivistyneesti ja rakentavasti, toisin kuin A- ja C-tyypit. Oleelliset erot tyyppien välillä ovat siinä, että A-tyyppi ei kykene älylliseen toimintaan, B-tyyppi kykenee mutta ei ole siihen vielä kypsä ja C-tyyppi taas toimii sivistyneesti ja älyllisesti tietyillä elämän osa-alueilla, kun taas huomiohuorausalueellaan hän huijaa itseään huomiota hakeakseen.

Nämä kaksi ensimmäistä tyyppiä ovat somen aikaansaannoksia. A-tyyppi ei ennen tietotekniikkaa olisi koskaan edes yrittänyt saada näkemyksiään julkisuuteen. B-tyypin provosoija taas olisi saattanut lehtien yleisönosastoihin kirjoitellakin, mutta yleensä ei olisi päässyt läpi.

C-tyyppi taas on julkinen vaikuttaja, joka on valinnut kanavansa ja näkemyksensä siten, että saatu huomio maksimoidaan. Toiminnallinen ero A-tyyppiin on se, että C-tyyppi ei huomiota saadakseen käsittele itseään, vaan jotain julkista asiaa. Ero B-tyyppiin on se, että C-tyyppi on yleensä saavuttanut jo julkisen aseman jollain oikealla saavutuksellaan.

Tyyppiä edustavat esimerkiksi näyttelijät, kirjailijat ja muut taiteen edustajat. Jos he huomiohuoraavat, se kuuluu tavallaan toimenkuvaan ja melkoinen osio tällaisia onkin. Lisäksi on sellaisia julkkiksia, jotka herättävät huomiota lähinnä herättämällä huomiota ja ovat julkkiksia siksi että ovat julkkiksia. Sen sijaan mielenkiintoisia C-tyyppejä ovat esimerkiksi tiedemiehet.

Tämän tyypin esiintyminen ei ole sosiaalisesta mediasta riippuvainen, ainoastaan siitä että yhteiskunta on riittävän suvaitsevainen sopivien mielipiteiden esittämiseen. Hyvä esimerkki menneiltä vuosikymmeniltä on huipputiedemies Felix Iversen, joka toimi Neuvostoliitto-vetoisissa peitejärjestöissä, kuten Maailman Rauhanneuvostossa merkittävissä tehtävissä.

C-tyypin tunnistaa parista tekijästä helposti:
1) Pukeutuminen ja habitus on tarkoituksella huomiota herättävä. Tämä nyt kuuluu taiteilijoilla asiaan tyyliin Andy McCoy, mutta jos yhteiskunnallisessa toiminnassa mukana oleva ydinfyysikko pukeutuu samoin, kyseessä on aika selvä tapaus.
2) Luottamustehtävä aatteellisessa järjestössä, joka ei kuulu ammattiin liittyvään osaamisalueeseen, vaikkapa mikrobiologian professori Kuuban solidaarisuuskomitean puheenjohtajana.

C-tyyppiin päätyy, kun oman osaamisalueen julkisuus ei riitä. Kun nimi on mainittu vaikka lääketieteen Nobel-spekulaatioissa, saa rutkasti julkisuutta lisää ottamalla kantaa johonkin yhteiskunnalliseen asiaan ja menemällä mukaan toimintaan. Tällöin pitää valita sellainen vaikuttamisalue, joka on median piirissä kosher. Esimerkiksi Palestiinan tukeminen tuo positiivista julkisuutta, Israelin tukeminen negatiivista. Julkisuuden etumerkki ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole erityisen tärkeää, julkisuuden määrä on oleellista. Tiettyyn rajaan asti. Jos työministeriön virkamies liittyy uusnatseihin, julkisuutta tulee kyllä rutkasti mutta tulee myös potkut ja sosiaalinen stigma. Kommunisteihin kuuluminen ei sen sijaan ole ongelma.

Yleisesti ottaen parasta julkisuutta onkin vihervasemmistolaisen ideologian mukainen toiminta. Jos näyttelijä ryhtyy vegaaniliiton puheenjohtajaksi, julkisuus on taattu. Joskus mietityttää, kuinka paljon takana on aitoa ideologiaa ja kuinka paljon julkisuushakuisuutta. Kaikki tietävät Bob Geldofin, mutta mikä hitto on Boomtown Rats, josta hän kuulemma oli kuuluisa ennen kuin keksi Live Aidin?

Tosin varmasti usein käy siten, että julkisuushakuisesti tiettyihin tehtäviin mennyt alkaa itsekin uskoa olevansa mukana ideologian takia. Taipumus selitellä omat teot parhain päin ja uskoa itse omiin selityksiinsä on ihmisluonnon vahvimpia piirteitä. Hyödylliset idiootit meillä on aina keskuudessamme. Heidät on vain parasta oppia tunnistamaan ja ignoroimaan.

7 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Eikö c-tyypiin kuulu esim. Rolf Nevanlinna natsisympatioineen ja heimoaktivisuudellaan. Myös muut Akateemisessa Karjalaseurassa vaikuttaneet tiedemiehet kuuluisivat luokkaan c.

Eräs ulkonäöllään huomiota herättävä nykytiedemies on Syksy Räsänen (nimikin on vaihdettu, googlaamalla löydätte hänet).

Jaska Brown kirjoitti...

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki. 30-luvulla natsiaatehengailu oli samaa kuin vasemmistohengailu nykyään.

AKS taas kuului 30-luvulla asiaan siinä missä ainejärjestön jäsenyys nykyään - jos ei kuulunut, katsottiin kieroon.

En tiennytkään, että Syksy "ICAHD" Räsänen on vaihtanut nimensä.

Tomi kirjoitti...

Joo, hänen nimensä oli Erkki tai jotain sinne päin.

Tomi kirjoitti...

Jotenkin oli huomaavinani, että tuossa b-tyypin kuvailussa oli piikkiä meikäläistä kohtaan.
Olenko väärässä?

Jaska Brown kirjoitti...

Henkilöt ja tapahtumat tässä kirjassa ovat kuvitteellisia. Mikäli tiettyjen journalististen toimintatapojen käytänteet vaikuttavat samoilta kuin Bild-Zeitungin, nämä samankaltaisuudet eivät ole tarkoituksellisa eivätkä sattumanvaraisia, vaan väistämättömiä. (Heinrich Böll: Katharina Blumin menetetty maine)

Ai niin, olisi pitänyt C-tyypin tuntomerkkien listaan laittaa mahdollisesti muutettu nimi. Vai mitä, Jari Heinonen, Hannele Laine, Riitta Loiva, Heikki Grann ja Raimo Hämäläinen?

Ironmistress kirjoitti...

Boomtown Rats? Kyllä vain on tiedossa! Ruukinmatruunakaan ei tykkää maanantaista :-)

Jaska Brown kirjoitti...

Jaa niin, tuo biisi. Muistan joskus kuulleeni. Oma musiikintuntemus on sentään karvan verran parempi kuin Ulysses S. Grantilla, joka jaotteli musiikin kahteen luokkaan: kansallishymni ja ei-kansallishymni.