Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


perjantai 6. huhtikuuta 2012

Urheilukin on suhteellista

Valmennettava kysyi tässä päivänä muutamana jotain siihen suuntaan, että mitä tasoa hänen suorituksensa vastaisivat jossain toisessa lajissa, vaikka jääkiekossa. Sanoin että hyvin monitahoinen kysymys. Tarkoittaako hän, jääkiekko esimerkkinä,
1) minkä tasoisen jääkiekkojoukkueen suorituksia hänen omat suorituksensa vastaavat menestykseltään (tähän olisi kaikkein helpointa vastata, katsotaan sijoitukset SM-kisoissa ja todeta, että liigatasoa)
2) äskeistä, mutta globaalissa mittakaavassa jolloin SM-tasolla sijoitus olisi heikompi, koska Suomessa pelataan jääkiekkoa maailman huipun tuntumassa (eli vaikkapa Suomen kolmanneksi paras lätkäjoukkue on maailmassa paljon korkeammalla kuin Suomen kolmanneksi paras kestävyysjuoksija)
3) kahta edellistä kohtaa, mutta huomioiden että jääkiekkoa harjoitetaan globaalisti paljon harvemmissa maissa kuin kestävyysjuoksua
4) huomioida vielä se, että näissäkin maissa on paljon populaatiota, jotka eivät ole koskaan pistäneet edes luistimia jalkaansa, kun taas käytännössä kaikki ovat potkineet jalkapalloa tai juosseet
5) mille tasolle käytetty taloudellinen panostus / palkkiot eli rahallinen plusmiinus -tilanne asettuisi jääkiekossa (tähänkin vastaaminen olisi suhteellisen helppoa)
6) mikä tahansa edellisistä kohdista huomioiden se korjauskerroin, että jääkiekko on joukkuelaji (tämä tarkoittaa sitä, että vaikka Suomen 200. paras jääkiekkoilija pelaa takuulla Suomen mestaruudesta jossain maan 14 parhaasta joukkueesta, kun taas 200. paras kestävyysjuoksija pääsee ehkä mitaleille piirinmestaruuskisoissa, mikäli sattuu olemaan jostain huonommasta piiristä)

Päätin ryhtyä kiistanalaiseen tai jopa mahdottomaan tehtävään ja vertailla eri lajeja kestävyysjuoksuun kohtien (4) ja (6) perusteella.

Eri urheilulajien potentiaalista harrastajapohjaa rajoittaa lähinnä kolme asiaa.
Ensinnäkin, laji voi olla kaikissa maissa niin vähän tunnettu, että kovin moni ei ole sitä edes kokeillut. Esimerkiksi maahockey tai karate, joita kyllä harrastetaan käytännössä kaikkialla mutta vain harvassa maassa ne ovat suosittuja. Tällaiset lajit karsin välittömästi pois tutkimuksesta, koska niiden vertailu ei olisi sen paremmin mielekästä kuin hyödyllistäkään.
Toiseksi, ilmastolliset rajoitukset koskien lähinnä talvilajeja.
Kolmanneksi, kustannus- tai harjoittelumahdollisuudet, esimerkkeinä purjehdus (lienee arvokasta) ja alppihiihto (Kalle Palander lienee ainoa maailmanmestari, jonka lapsuuden kotipaikasta on ollut yli 100 km lähimpään korkeuseroltaan 500 m mäkeen).
Joukkuepeleissä kolmas rajoitus ei liene merkittävä, suurin osa väestöstä asuu riittävän lähellä asutuskeskusta.

Jotta tutkittavat lajit olisivat jollain lailla vertailukelpoisia, valitsin ne siten, että kyseessä ovat huomattavaa mediajulkisuutta nauttivat ammattilaislajit, kuten yleisurheilu huipputasollaan on. Lajeja on viisi, jokainen toisista poikkeava jollain oleellisella mittarilla.
a) Lajit, joita harjoitetaan globaalisti eikä niillä ole rajoittavia tekijöitä. Tässä kategoriassa yksilölajeja edustaa vertailukohtamme kestävyysjuoksu ja joukkuelajeja tietysti jalkapallo.
b) Lajit, joilla on toinen kahdesta rajoittavasta tekijästä (ilmasto tai kustannus/harjoittelumahdollisuudet). Joukkuelajeja edustaa jääkiekko ja yksilölajeja tennis. Yhtä hyvin tenniksen tilalla voisi olla maastohiihto, jossa rajoitus on ilmastollinen tenniksen harjoittelumahdollisuuksien sijaan, mutta koska joukkuelajiksi tuli valittua talvilaji, niin tasapainotetaan tällä.
c) Lajit, joilla on molemmat rajoittavat tekijät. Joukkuelajeissa riittävän suurta suosiota nauttivia lajeja ei tässä kategoriassa ole, joten vertailulajien määrä jää viiteen. Viisikon täydentää mäkihyppy.

Tarkastellaan lajien potentiaalisia kilpailijamääriä.
1) Jalkapalloa harjoitetaan koko maailmassa ja miltei kaikkialla se on suosituin urheilulaji. Ainoastaan Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa sekä Pohjois-Amerikassa se on lähes täysin sivuraiteella. Tämä tarkoittaa karkeasti laskien sitä, että jalkapallon potentiaalinen harrastajamäärä on kuusi miljardia maailman väkiluvun ollessa seitsemän miljardia. Puhutaan kokonaisväkiluvusta yksinkertaisuuden vuoksi, vaikka käytännössä tarkastellaan vain urheiluikäisiä miehiä; suhdeluvut ovat kuitenkin samat.
2) Kestävyysjuoksun tilanne on suunnilleen sama. Globaalien arvokisojen palkintopallille on noussut urheilijoita kaikkialta muualta paitsi Etelä- ja Kaakkois-Aasiasta sekä Länsi-Afrikasta. Potentiaali on siis periaatteessa sama kuin jalkapallolla, mutta lasketaan kilpailumahdollisuuksien puutteen vuoksi puolet pois, saadaan kolme miljardia.
3) Jääkiekkoa harjoitetaan merkittävästi Suomessa, Ruotsissa, Tsekissä, Slovakiassa, Kanadassa, suurimmassa osassa Venäjää, osassa Yhdysvaltoja ja parinkymmenen muun maan osa-alueilla. Tämän alueen väkiluku yhteenlaskettuna on noin 300 miljoonaa.
4) Tenniksen potentiaalia on vaikein arvioida. Laji on globaali ja käytännössä kaikissa länsimaissa sitä olisi mahdollista kokeilla. Toisaalta kaikkialla maailmassa jokainen on potkaissut palloa ja juossut, samoin kuin talvisissa maissa jokainen on luistellut. Vastaavasti tennistä ei varmasti länsimaissakaan ole kokeillut kuin reilusti alle puolet väestöstä, heistäkin suuri osa vasta aikuisiällään eli liian myöhään huippu-urheilijaksi kehittymisen kannalta. Vastapainoksi joitakin huippunimiä on tullut myös kehitysmaista. Arvioidaan potentiaaliksi sama kuin jääkiekossa, noin 300 miljoonaa.
5) Mäkihyppy on potentiaaliltaan rajoittunut ensinnäkin ilmastollisista syistä, toiseksi siksi että vain harvoissa ilmastoltaan sopivissakin paikoissa on hyppyrimäki. Olen asunut elämäni aikana kolmessa kaupungissa ja kahdessa maalaiskunnassa eikä yhdessäkään niistä ole kilpailukelpoista hyppyrimäkeä sadan kilometrin säteellä. Itse asiassa en tunne ketään, joka olisi joskus edes kokeillut mäkihyppyä. Suomessa huippuhyppääjät tulevat lähinnä neljästä alle sadantuhannen asukkaan kaupungista, joiden niidenkin asukkaista vain aniharva on testannut lajia itse. Eli pelkkä väestöpohja on noin 10 % Suomen väkiluvusta ja siitäkin enintään 10 % on lajia kokeillut. Tekee siis noin viisikymmentätuhatta suomalaista. Kun huomioidaan, että mäkihyppyä harrastetaan ehkä parissakymmenessä maassa ja oletetaan väestöpotentiaali samanlaiseksi kaikissa, saadaan mäkihypyn potentiaaliksi noin miljoona.

Aloitetaan vertailun tekeminen määrittelemällä kestävyysjuoksijan taso. Maailmassa on kahdeksan kestävyysjuoksulajia, joita harjoitetaan niin runsaasti, että tulosvertailu on mahdollista. Kyseiset lajit ovat 800 m, 1500 m, 3000 m, 5000 m, 10 000 m, puolimaraton, maraton ja 3000 m esteet. Useimmat kestävyysjuoksijat harjoittavat näistä lajeista vähintään kahta, mutta oletetaan yksinkertaistuksen vuoksi, että tarkastellaan vain kyseisen urheilijan parasta lajia. Olkoon meillä neljä kuvitteellista kestävyysjuoksijaa.
A on parhaassa lajissaan maailmantilaston sijalla 3. Tämä kerrottuna kahdeksalla kestävyysjuoksulajilla tarkoittaa, että hän on maailman 24. paras kestävyysjuoksija, useaan lajiin osallistuvat urheilijat huomioiden noin 20. paras.
B on parhaassa lajissaan 30. Vastaavasti kahdeksalla kertoen ja päällekkäisyydet poistaen hän on maailman 200. paras.
C on sijalla 300 eli vastaavasti maailman 2000. paras.
D on sijalla 3000 eli maailman 20 000. paras.

Tasoltaan ja tienesteiltään juoksijat ovat kutakuinkin seuraavanlaiset:
A (20.) on potentiaalinen arvokisavoittaja ja todennäköisesti jo mitalisti. Hän kykenee, jos nyt ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta rikastumaan, niin ainakin vaurastumaan palkkioillaan. Tällä tasolla ei nykyään ole yhtään suomalaista.
B (200.) kamppailee globaalien arvokisojen finaalipaikoista jääden useimmiten rannalle. Hän elättää itsensä urheilullaan, mutta länsimaalaiselle ei pesämunaa jää, afrikkalainen kykenee kyllä alemman peruslähtökohtansa ansiosta turvaamaan tulevaisuutensa. Tällä tasolla on suomalaisista vain Jukka Keskisalo, mutta Matti Räsänen, Jussi Utriainen, Janne Ukonmaanaho, Johanna Lehtinen ja Sandra Eriksson ovat hyvin lähellä. Käytännössä liikutaan Suomen mestarin tasolla tai vähän ylempänä.
C (2000.) ei pääse arvokisoihin, paitsi jos on yhä juniorisarjoissa. Hän on käytännössä amatööri, saa joitakin pieniä palkkioita ja vähäistä valmennustukea. Elääkseen hänen on kuitenkin opiskeltava, työskenneltävä lähes kokopäivätoimisesti tai vanhempien on elätettävä. Tämän tason juoksijoita on Suomessa noin 20-30. Toisin sanoen liikutaan SM-mitalistin tasolla; lähes kaikki ovat sellaisen saavuttaneetkin. Vastapainoksi joissakin heikkotasoisemmissa lajeissa muutama tämän tason alapuolellakin oleva selviää SM-mitaleille.
D (20 000.) on täysin piirikunnallisen tason urheilija. Rahapalkkioita ja valmennustukea ei tule, joissakin hölkkäkisoissa saattaa saada palkinnoksi kattilan, kirjan tai lahjakortin. Suomessa on tämän luokan juoksijoita parisataa. Jotkut heistä pääsevät Kalevan Kisoihin, mutta eivät kaikki.

Tarkastellaan vertailukohdat järjestyksessä yksilöurheilut ensin ja suuremmasta potentiaalista pienempään.

Ensimmäisenä vertailuun tulee tennis. Tenniksen potentiaalinen harrastajamassa on kymmenesosa kestävyysjuoksusta. Tämä tarkoittaa sitä, että maailman n:nneksi paras tennispelaaja vastaa maailman 10n:nneksi parasta juoksijaa. Juoksijan sijoitus maailmanlistalla pitää siis jakaa kymmenellä, jotta saadaan vastaava tennissijoitus.
A (20.) olisi siis maailman 2. paras tennispelaaja. Hän olisi varmasti Grand Slam -voittaja ja tienaisi miljoonia. Suomessa ei koskaan ole ollut lähellekään tämän luokan pelaajaa.
B olisi maailman 20. paras. Hän olisi voittanut useita pienempiä turnauksia, Grand Slameissa olisi todennäköisesti selvinnyt ainakin kerran välieriin. Hän kykenisi peleillään vaurastumaan huomattavasti. Jarkko Nieminen on ainoa suomalainen, joka on koskaan yltänyt tälle tasolle.
C olisi maailman 200. paras. Hän kamppailisi arvoturnausten karsinnoissa ja elättäisi itsensä tienesteillään, mutta säästöön ei jäisi. Suomen tasolla hän olisi huippupelaaja.
D olisi maailman 2000. paras. Hän pelaisi satelliittiturnauksissa ja saisi pelkkiä suolarahoja. Suomessa hän olisi maan kärkipelaajia, mutta aivan maajoukkueeseen asti rahkeet eivät riittäisi.

Toisena tarkastellaan mäkihyppyä. Siinä pätee sama kuin tenniksessä; vaikka kilpaillaankin normaali-, suur- ja lentomäissä, käytännössä kyseessä on yksi ainoa laji. Koska mäkihypyn potentiaalinen harrastajamassa on vain kolmassadasosa kestävyysjuoksusta, on suhdeluku näiden välillä 300.
A olisi täysin ylivertainen mäkihyppääjä. Edes Matti Nykänen ei parhaimmillaan dominoinut lajia yhtä täydellisesti kuin A tekisi; raa'asti laskien hänen sijoituksensa olisi siis 20/300 eli noin 0,07:ksi paras mäkihyppääjä, mikäli ykkönen on paras. Tämä suhdeluku kertookin kaiken tarpeellisen.
B olisi maailman paras. Jonkinlaista kuvaa tilanteesta voi hakea Matti Nykäsestä ja Janne Ahosesta parhaina vuosinaan. Suhdeluku olisi 200/300, mikä kertoo että hän ei olisi normaali maailman ykkönen, vaan täysin kiistaton ykkönen.
C olisi maailman kymmenen parhaan joukossa. Hän olisi siis mahdollinen arvokisamitalisti, joka elättäisi itsensä urheilullaan. Suomessa hän olisi maan paras, ainakin tällä hetkellä ja milloin tahansa kolmen parhaan joukossa.
D olisi noin 70. paras mäkihyppääjä. Hän olisi käytännössä puoliammattilainen, joka kiertäisi maailmancupia sijoilla ynnä muut. Suomessa hän roikkuisi maajoukkueen mukana ja välillä sen ulkopuolella, päivän kunnon mukaan.

Seuraavaksi siirrytään joukkuelajeihin, ensimmäisenä jalkapallo. Laji on kiistatta maailman globaalein ja suosituin, potentiaaliltaan kaksinkertainen kestävyysjuoksuun nähden. Tämä tarkoittaa sitä, että kerroin siirryttäessä kestävyysjuoksusta jalkapalloon on kaksi. Tasoittavana tekijänä on sitten joukkue; yksi huippujoukkue koostuu noin 20 yksilöstä.
A olisi maailman 40. paras futari. Hän ei olisi mikään David Beckhamin tai Cristiano Ronaldon kaltainen kaikkien huulilla oleva mainosten sankari, mutta jokaisen tuntema. Kuitenkin tuon tason peluri mahtuisi minkä tahansa maa- tai seurajoukkueen avauskokoonpanoon. Hän olisi luultavasti voittanut ainakin yhden jalkapallon arvostetuimmista seura- tai maajoukkueturnauksista ja olisi monimiljonääri. Suomalaisia pelaajia ei tällä tasolla ole, Litmanen ja Hyypiä ovat joskus olleet.
B olisi maailman 400. paras. Hän ei pääsisi Barcelonan tai muutaman muun maailman parhaan seuran avaukseen. Kuitenkin hän pelaisi jossain maailman kovatasoisimmista (Englanti, Espanja, Italia, Saksa) liigoista tai jossakin niistä paristakymmenestä muun maailman huippuseuroista. Ansiotaso olisi milli-pari vuodessa. Tällä hetkellä yksikään suomalaisfutari ei ole tällä tasolla.
C olisi maailman 4000. paras. Edellä mainituissa maailman kovimmissa liigoissa (plus ne parikymmentä muuta seuraa) pelaa satakunta joukkuetta eli noin 2000 pelaajaa. Tämä tarkoittaa sitä, että C istuu näiden seurojen vaihtopenkillä, pelaa näiden maiden kakkosliigoissa tai jossain pienemmissä Euroopan, Amerikan tai Aasian pääsarjoissa. Hän tienaa todennäköisesti semmoista jalkaväenkenraalin palkkaa. Suomessa ei pelaa yhtäkään tämän luokan pelaajaa, Suomen maajoukkue sen sijaan koostuu C:n tasoisista ulkomailla leipänsä tienaavista pelureista.
D olisi maailman 40 000. paras. Tämä jaettuna kahdellakymmenellä kertoo sen, että D pelaa noin maailman 2000. parhaassa seurajoukkueessa. UEFA:n nykyisessä rankingissa Veikkausliiga on sijalla 30. Karkeasti voidaan todeta, että Euroopassa on parisenkymmentä liigaa selvästi Veikkausliigan yläpuolella ja toiset parikymmentä suunnilleen samalla tasolla. Euroopan ulkopuolella lukemat ovat suunnilleen samat. Lisäksi muutamissa maissa kakkosliigatkin ovat varmasti parempia, joissakin jopa kolmosliigat (joissa on jo yleensä useita lohkoja) samaa tasoa. Maailmassa on suunnilleen viitisenkymmentä liigaa, jotka ovat Veikkausliigaa selvästi parempia ja satakunta, jotka ovat suunnilleen samalla tasolla. Jos liigoissa on keskimäärin 20 joukkuetta, tarkoittaa se tuhatta selvästi Veikkausliigajoukkueita parempaa joukkuetta. Veikkausliigajoukkueet ovat noin tasolla 1000 - 3000 maailman seurarankingissa, mikä osuukin sopivasti juuri D:n tasolle. D olisi siis Veikkausliigan rivipelaaja, joka tienaisi elantonsa, mutta ei leipä leveä olisi.

Jääkiekossa potentiaali on kymmenesosan kestävyysjuoksusta, kuten tenniksessäkin. Ero tulee vain siitä, että jääkiekko on joukkuelaji - lasketaan yksinkertaisuuden vuoksi 20 pelaajaa per joukkue.
A olisi maailman 2. paras lätkäjätkä. Suomalaiselle ei tarvinne paljon selittää, mitä tämä tarkoittaa: NHL:n supertähti ja monimiljonääri.
B olisi maailman 20. paras. Ykköskentässä missä tahansa NHL-joukkueessa ja maajoukkueessakin ykköskentässä ehkä Kanadaa ja Venäjää lukuun ottamatta. Miljoonapalkka. Tällä hetkellä tällä tasolla on ehkä pari suomalaista.
C olisi maailman 200. paras. NHL:ssä on 30 joukkuetta, mikä tarkoittaa että hän olisi oman joukkueensa runkomiehiä, mutta ei todennäköisesti ykköskentällisessä. Tai sitten KHL:n supertähti. Taloudellisesti ei huolta huomisesta. Suomessa hän olisi varma maajoukkuemies jopa olympiaturnauksessa.
D olisi maailman 2000. paras. NHL olisi haave vain, mutta hän pelaisi noin maailman 100. parhaassa joukkueessa. NHL:n jälkeen seuraavaksi kovimmat sarjat ovat KHL, Tsekin, Ruotsin ja Suomen liigat yhdessä farmiliiga AHL:n kanssa. Tekee NHL mukaanlukien reilusti toistasataa joukkuetta. D pelaisi siis todennäköisesti SM-liigajoukkueen kolmoskentässä ja tienaisi elantonsa hyvällä palkalla. Suomessa tämän tason pelureita on parisataa.

Kun nämä viisi lajia laittaa todennäköisen arvokisamenestyksen ja vaihtoehtoisesti ansiotulojen mukaiseen järjestykseen eritasoisten urheilijoiden A-D mukaan, saadaan kutakuinkin seuraavat järjestykset:

Menestyksen mukaiset listat:
A-taso: mäkihyppy, tennis, yleisurheilu, jääkiekko, jalkapallo.
B-taso: mäkihyppy, tennis, jääkiekko, jalkapallo, yleisurheilu.
C-taso: jääkiekko, mäkihyppy, jalkapallo, tennis, yleisurheilu.
D-taso: jääkiekko, jalkapallo, mäkihyppy, tennis, yleisurheilu.

Ansioiden mukaiset listat:
A-taso: jääkiekko, tennis, jalkapallo, mäkihyppy, yleisurheilu.
B-taso: jääkiekko, jalkapallo, tennis, mäkihyppy, yleisurheilu.
C-taso: jääkiekko, jalkapallo, mäkihyppy, tennis, yleisurheilu.
D-taso: jääkiekko, jalkapallo, mäkihyppy, tennis, yleisurheilu.

Listoissa on havaittavissa neljä trendiä:
1) Aivan huipputasolla menestys yksilölajeissa on varmempaa kuin joukkuelajeissa, koska erinomainenkin pelaaja tarvitsee ympärilleen hyvän joukkueen.
2) Mitä alemmas tasolla mennään, sitä todennäköisempää on parempi menestys joukkuelajeissa. Yksilölajeissa kun pätee periaate winner takes it all.
3) Harrastajapotentiaaliltaan pienemmissä lajeissa on helpompaa menestyä ja yleensä myös ansaita.
4) Ansiotulolistoissa on samat trendit, mutta joukkue- ja yksilölajien keskinäinen muutossuunta on voimakkaampi.
Mikäli tarkastelussa olisi mukana lisäksi E-taso, nousisi jalkapallo jääkiekon ohi ainakin ansiotulolistalla globaaliutensa ansiosta.

Valmennettavan alkuperäiseen kysymykseen vastasin lonkalta ja päädyin suunnilleen samaan tulokseen kuin nyt nämä laskelmat tehtyäni. Hän totesi, että olisi ehkä menestyksen ja ainakin ansioiden puolesta pitänyt olla jääkiekkoilija. Sanoin että näin on. Kuten Plutarkhos väitti Julius Caesarin sanoneen eräästä kyläpahasesta: Olisin mieluummin ensimmäinen mies täällä kuin toinen Roomassa.
Näin valitsevat useimmat ihmiset. On paljon miellyttävämpää olla maailman paras lätinävemplaaja kuin samalla vaivalla tuhannenneksi paras squashinpelaaja. Kokonaan toinen asia on, jos haluaa mitata omat kykynsä jossain todella vaativassa ja kilpaillussa lajissa, kuten jalkapallossa tai kestävyysjuoksussa.
Globaalisuuden takia uusia lajeja syntyy koko ajan lisää; joskus sata vuotta sitten oli oikeasti kova juttu, jos oli pitäjän kovin hiihtäjä. Nykyisin ihmisten mielikuvissa sama saavutus ei ole mitään lätinävemplauksen maailman- tai edes Suomen mestaruuden rinnalla - vaikka totuus on toinen. Ennen oli hyvin vaikeaa mitata tasoaan muihin verrattuna ja siksi egotrippiin ja menestykseen riitti vähäisempi määrä lajeja. Erityisen vahvasti globaali kilpailu ja mediajulkisuus puree tulosvertailun mahdollistaviin lajeihin, kuten juuri yleisurheiluun. Jos minkä tahansa palloilun SM-liigassa pelaajien tason suhteessa maailman huippuihin näkisi samalla tavoin numeroina kuin Kalevan Kisoissa, yleisökato kävisi.

On toki huomattava, että maailman 20. parhaan ja 2000. parhaan jalkapalloilijan ero on huomattavasti pienempi kuin 20. parhaan ja 2000. parhaan kestävyysjuoksijan. Ero johtuu osaltaan lajien luonteesta - kestävyysjuoksussa onnen vaikutus tuloksiin lienee kaikista urheilulajeista minimaalisin. Eniten asiaan vaikuttaa kuitenkin ammattilaisuus. Missä tahansa lajissa ammattimainen harjoittelu tuottaa paremmat tulokset kaventaen huippujen ja alimman tason ammattilaisten eron. Jääkiekkoammattilaisia lienee maailmassa ehkä viitisentuhatta, tennisammattilaisia parituhatta, mäkihyppääjiä alle sata, kestävyysjuoksijoita tuhatkunta ja jalkapalloilijoita varmaan noin satatuhattta. Luultavasti maailman huiput lajissa kuin lajissa harjoittelevat yhtä kovaa ja kaikki ammattilaisetkin kovaa. Tämä vertailu vain paljastaa sen, että toisissa lajeissa ammattilaistasolle ja menestykseen on helpompi päästä kuin toisissa.

8 kommenttia:

Joukkoliikenne kirjoitti...

Kaikki urheilu on toki hyvästä, mutta näin kiekkomiehenä on pakko ottaa esiin muutama virhe päättelyketjustasi. Olet varmasti tietoinen siitä, että ihmisen kykyyn menestyä kestävyysurheilijana vaikuttaa hänen verensä kyky kuljettaa happea ja tämä on geneettistä. Jos omaat paljon ns. nopeita verisoluja pärjäät räjähtävää voimaa vaativissa lajeissa, kuten pikajuoksu ja hitailla päinvastoin kestävyyslajeissa. Suurin osa ihmisistä on keskivertoja myös vopeiden ja hitaiden verisolujen määrässä, joten he eivät voi koskaan päästä maailman huipulle, vaikka harjoittelisivat kuinka paljon juoksemista.

Juoksu vaatii siis enemmänkin veren kykyä kuljettaa happea, kuin urheilullista lahjakkuutta, joka myöskin on geneettistä. Taitoa ja fysiikkaa vaativat lajit, kuten tennis, lätkä ja fudis vaativat harrastajaltaan äärimmäistä urheilullista lahjakkuutta pärjätäkseen maailman huipulla. Näissä lajeissa yhdistyy niin kehon hallinta, silmäkäsikoordinaatio, kestävyys, voima ja pelisilmä, joten menestyminen edellämainituissa lajeissa on suhteessa vaikeampaa, kuin vain yksipuolisessa kestävyysurheilulajissa.

Mäkihyppy on toki marginaalilaji, mutta vaikka sitä pystyttäisiin harrastamaan pienintä savimajakylää myöten, niin silti jo lajin luonne karsii suurimman osan ihmisistä pois sen harrastajakunnasta. Vaatii suunnatonta rohkeutta hypätä 100 metrin hyppyjä. Tämän takia se onkin niin suosittua katsojissa mitattuna, eikä niinkään harrastajamäärissä.

Lopuksi haluan sanoa, että arvostan suunnattomasti kestävyysurheilijoita. Kestävyysharjoittelu on raastavinta ja vittumaisinta hommaa mitä tiedän. Toivotan menestystä sinulle ja valmennettavillesi.

Jaska Brown kirjoitti...

Kiitos, Joukkoliikenne!

Maailman huipulle kestävyyslajeissa ei ole mitään asiaa ilman huomattavaa geneettistä lahjakkuutta ja Suomen huipullekaan ei ole asiaa ilman kohtuullista geneettistä lahjakkuutta, se on ilman muuta tosi. Kansalliselle tasolle sen sijaan pystyy menestymään kestävyysjuoksussa olemattomallakin lahjakkauudella, sen on useakin juoksija osoittanut.

Sen sijaan kuten itsekin totesit, joukkuelajeissa pallosilmää ym ei voi kovin pitkälti harjoittaa. Näin ollen voitaisiin todeta, että palloilulajit ovat vaativampia siksi, että niissä menestyminen vaatii matalallakin tasolla lahjoja. Toiselta kantilta katsoen tämä taas tarkoittaa sitä, että kestävyysjuoksun potentiaali on suurempi, koska matalammalla tasolla lahjat eivät ratkaise läheskään niin paljon... Voin muuten vakuuttaa omasta kokemuksesta sekä jalkapallosta että kestävyysjuoksusta, että tämä on totta.

Mäkihypyn luonnevaatimuksesta olet aivan oikeassa. Mäkitornista alas katsellessa totesin, että maailmasta ei löydy niin paljon rahaa, että kokeilisin. Toisaalta tämä ei vaikuta potentiaaliin siinä mielessä, että se potentiaalinen harrastajamäärä on yhä miljoonan luokkaa, tuosta miljoonasta vain tipahtavat pois ne jotka eivät uskalla.

Kiitoksia toivotuksesta, kävin itse tänään vielä hiihtoladulla aamulla ja tulin juuri valvomasta valmennettavan 20 kilometrin kiihtyvää lenkkiä...

Anonyymi kirjoitti...

Mitäs mieltä Jaska on esim. ampumalajeista? Kuinka vaativia jne.?

Jaska Brown kirjoitti...

Ano, olen harrastanut ammuntaa muutenkin kuin armeijan leivissä aikoinaan joten en puhu aivan täydellisellä asiantuntemattomuudella, vaikka kilpailutaustaa lajissa ei olekaan.

Ammunta on vaikea laji, jossa menestyminen vaatii runsasta harjoittelua ja tietynlaista lahjakkuutta. Arvostan alan mestareita korkealle, mutta urheilun kanssa lajilla ei ole sen enempää tekemistä kuin shakilla.

Muuten pidän kyllä ammuntaa hyvänä ja suositeltavana harrastuksena, vaikka ajanpuutteen takia (muut asiat ajoivat ohi) olenkin aseluvastani jo luopunut.

Anonyymi kirjoitti...

Tuskin kukaan mäkihyppääjä on aloittanut uraansa 100 metrin mäistä. Kyllähän ne lähtee K2-mäistä sun muista pikku töppyröistä. Tarkoitan vain, että jos kaikki potentiaaliset lapsukaiset aloittaisivat hyppäämään pienenä ja iän myötä mäkiluokka kasvaisi, ei se välttämättä niin vaaralliselta vaikuttaisi.

Tuntuuhan autolla ajo ja lentokoneella lentokin monesta pelottavalta. Mutta siihen tottuu.

Enkä usko, että verenkuljetus ja hapenottokyky on kaikki kaikessa. Tärkeää toki, mutta ei itsessään tee kestävyysurheilijaa. Itselläni on hapenottomaksimit huippuluokkaa (ollut), mutta ei ikinä välittynyt tienpintaan tuo kyky. Vaikka harjoittelinkin.

Jaska Brown kirjoitti...

Ano, osittain pitää paikkansa. On sitä penskana tullut leiskautettua muutaman metrin hyppyristä itsekin, mutta en usko että minkäänlainen harjoitus olisi koskaan saanut minua oikeaan mäkeen.

Hapenottokyvystä ja sydämen pumppauskyvystä olet aivan oikeassa. Oma näkemykseni on, että etenkin ensimmäisen merkitystä tuijotetaan nykyään liikaa.

Tomi kirjoitti...

Jaska on hapenottokyvyllä valtava merkitys ainakin hiihdossa.
Kansallisen tason keskinkertaisuudesta (Janne Immonen) sai EPO:lla maailman huipun.

Jaska Brown kirjoitti...

Olet oikeassa. Hiihdossa suoritus on intervallimainen maastovaihtelun takia, toisin kuin juoksussa. Siksi VO2max korostuu. Juoksussa kyse on enemmän siitä, kuinka tehokkaasti lihakset kykenevät käyttämään tasaisen happivirran. EPO:n merkitys on siksi suurempi hiihdossa, eikä tule aliarvioida sen psykologista merkitystä.