Hallilla kulki

Yleisurheilun hallikausi alkaa olla paketissa ja on aika luoda katsaus kestävyysjuoksun tilanteeseen. Kauden pääkilpailut olivat tässä kontekstissa SM-kilpailut ja nuorten vastaavat karkelot. Sananmuunnosten ystävää ilahduttavalla tavalla ensimmäiset järjestettiin Kupittaan hallissa ja jälkimmäiset viikkoa myöhemmin Kuopio-hallissa.

Suomen Turuust ei jäänyt paljon lapsille kerrottavaa pääosan kestävyysjuoksukaartiamme leireillessä ulkomailla tai keskittyessä muuten vain ulkoratakauteen. Osanottajien määrä matkalla kuin matkalla oli vähäinen, joten niistä skaboista vain lyhyesti.
Naisten puolella ehdottomasti ilahduttavinta antia oli Heidi Pappilan kaksoismestaruus 800 ja 1500 metrillä. Tonnivitonen oli odotettu, mutta Suvi Selveniuksen kukistaminen kasilla ei ole jokapäiväistä kauraa. Heidin askel kulki vauhdikkaasti ja irtonaisesti, molemmissa kisoissa mestaruus ratkesi loppukirissä.
Kolmosella Mari Järvenpää kulki tuttuun tapaansa omia polkujaan. Tasainen juoksu toi mestaruuden lisäksi kauden kärkiajan. Ilahduttavaa oli nuoren Anette Haukilahden pronssi ja roima ennätysparannus.
Miesten 1500 metriä meni kevyen alkuvauhdin ja vielä hitaamman puolimatkavauhdin ansiosta yli neljän minuutin. Loppukirikamppailussa Tommy Granlund oli vikkelin. Sama mies hoiteli seuraavana päivänä kasisatasen viimeisen kierroksen ylivoimaisella kirillä.
Kolmella tonnilla mentiin kovaa suomalaisittain, etenkin kun ottaa huomioon että juostiin Kupittaan sentrifugissa, missä aremmalle tulee ahtaan paikan kammo jopa tyhjässä hallissa. Tasaisen kovaa menneen kilpailun paras oli Mikael Bergdahl. Aika oli kauden kärkitulos ja parempi kuin suomalaisittain on "laillisella" halliradalla pariin vuoteen juostu.

Savon Kuopijoon oli ilmestynyt junnujemme lähes koko kärkikaarti ja osanottajamäärät olivat ilahduttavan korkeat. Rata on mitaltaan lähes kaksinkertainen Turkuun verrattuna ja näin ollen tehdyt tulokset menevät ylipitkien luokkaan. Pituutta on 337 metriä, mikä taas ei ole millään tunnetulla suureella jaollinen luku. Paikallisen alkuasukkaan mukaan kyse ei ole savolaisesta kieroudesta, vaan - ylläri ylläri - jalkapallokentän asettamista vaatimuksista. Analyysia sarjoittain:

N17
Anette Haukilahti oli kasilla ylivoimainen. Vain kuukautta nuorempi mutta eri syntymävuoden ansiosta ensi vuonnakin tähän sarjaan mahtuva Marianne Pitkänen ei kyennyt kotikenttäedusta huolimatta vielä vastaamaan haasteeseen.
Tonnivitonen oli jaettu kahteen erään, koska osanottajia oli 20. Siinä mielessä harmillista, että joulukuussa vasta 13 vuotta täyttänyt Johanna Matintalo joutui juoksemaan kakkoserässä. Olisi ollut kiva nähdä, mitä eränsä voittanut kokonaiskilpailun vitonen olisi tehnyt päästessään isojen tyttöjen kanssa samaan skabaan. A-erässä peli oli heti alusta lähtien kolmen kauppa: Haukilahti, Pauliina Martikainen ja Pihla Hokkanen menivät menojaan. Kolmikko meni kuin juna koko matkan järjestystä vaihtelematta. Pari kierrosta ennen maalia Haukilahti otti omansa. Hokkanen ei kyennyt pistämään Martikaiselle kampoihin, mutta paransi ennätystään roimasti ja nousi kovatasoisen ikäluokan kärkinimiin.

M17
Ossi Kekki voitti sekä kasin että tonnivitosen selvästi. Lennokas askel ja päättäväinen juoksutapa olivat muille liikaa. Kekkiä lukuun ottamatta tämä ikäluokka vaikuttaa heikolta, mutta nuorukaisilla on vielä aikaa kehittyä. Osanottajia oli molemmilla matkoilla runsaasti, eiköhän sieltä joitakuita nouse. On myös huomioitava, ettei Hannu Mäkelä ollut paikalla ja Miika Eskuri (joka jäi tonnivitoselta pois) on vielä vuotta nuorempi.

N19
Zenitha Erikssonin tuplamestaruus oli lievä yllätys. Kehitystä on tapahtunut sekuntikaupalla viime kesästä ja meno näytti itsevarmalta: neitonen vaikutti siltä, että oli vain ottamassa sen mitä hänelle kuului. Pidemmällä matkalla osanottajia oli vain kuusi, lyhyemmällä yli kaksinkertainen määrä. Sarjan taso ei ole laaja eikä edes kovin terävä, mutta Erikssonin lisäksi Ilona Välimäki ja Sofia Åkermarck tekivät kehityskelpoiset tulokset.

M19
Tämän sarjan ilahduttavinta antia nähtiin 800 metrin B-erässä. Oskari Pennasen ylivoimainen 3000 metrin mestaruus ensimmäisenä päivänä oli odotettavissa, mutta selvästi pidemmille matkoille keskittyvän juoksijan suoritus kasisatasella oli hieno. Nuorukainen veti alussa, mutta Lapin keskimatkuri Kalle Keskipoikelan painellessa ohi kilpailun piti olla ratkaistu. Toisin kävi, Pennanen yllätti loppukirissä. Kertoo siitä, että miehessä on ainesta ja nopeusreserviä. Kilometrit eivät vielä riitä kovassa vauhdissa, kuten Kupittaalla nähtiin mutta tähän kaveriin kannattaa liiton keskittää valmennusresursseja. Lopputuloksissa Pennanen ja Keskipoikela saivat himmeämmät mitalit kakkoserän Toni Lempisen juostua taktisesti kypsällä suorituksella uransa parhaan ajan. Myös Lempinen on kovassa kunnossa, paransi edellisenä päivänä kolmosen hopealla kesäistä ennätystään melkein kolmella sekunnilla, vaan eipä tuo enää sunnuntaina jaloissa painanut. Erityisen hienoa oli osanottajien määrä.

N22
Kisojen vähäväkisin sarja. Mutta kuten tunnettua, naisissa ei ratkaise määrä vaan laatu! Vähäinen osanottajamäärä peitti alleen sen, että kokonaisuudessaan tämä sarja oli tasoltaan kisojen kovin. Ensimmäisen päivän tonnivitonen meni taktiikkajuoksuksi ja vaikka lopussa mentiin kovaa, ajat jäivät päälle 4.40. Polvivammainen Sandra Eriksson ei mahtanut Heidi Pappilan loppukirille mitään. Seuraavana päivänä osanottajat suorittivat jaon kahteen mailereiden juostessa 800 metriä ja kilometrinnielijöiden 3000 metriä. Kasisatasen ensimmäiset 500 metriä tosin näyttivät kympin veteraanien pm-kisalta. Huvittavaa, että Suomen mestaruus irtoaa ajalla 2.31,86. Surkean loppuajan kompensoi viimeisen 200 metrin verkkokalvolle palanut näkymä Heidi Pappilan upeasta loppukiristä. Täydellistä. 3000 metrille oli ilmoittautunut kuusi juoksijaa, mutta viivalle ilmestyi seitsemän. Sandra Eriksson oli saanut luvan vaihtaa 800 metrin juoksun kolmoselle, tosin kilpailun ulkopuolelle. Tällä matkalla pidettiinkin vauhtia sitten muiden edestä, kaikki lähtivät alusta alkaen kovaa. Lopputulos oli se, että koko jengi meni heittämällä aikuisten hallitilastossa Top 20 -listalle. Itse asiassa 14 parhaan joukossa ottelu sarja N22 - muut päättyy tasalukemiin 7-7. Eriksson oli tietysti ylivoimainen, mutta mestaruuden vei Sanni Klemelä.

M22
Osanottajia oli hämmästyttävän paljon, kolmosellekin starttasi 14 juoksijaa ja puolta lyhyemmän matkan juoksijat piti jakaa kahteen erään. Tonnivitosen ensimmäisessä erässä ei menty kovaa. Toisen erän kisa meni kiihdytyskilpailuksi. Alussa lönköteltiin, mutta sitten jätkät tajusivat että ykköserä on nousemassa palkintopallille, joten talla pohjaan. Alun lönköttelystä huolimatta loppuajat olivat kelvollisia, voittoon juoksi Espoon Borza Tuomo Salonen ajalla 4.06,46. Seuraavan päivän kasilla Salonen juoksi tuplamestariksi, joten ainoa sarja jossa ei tullut tuplamestaria näissä kisoissa oli M19! Kolmella tonnilla Joonas Lehtinen hoiteli vetojuhdan hommia pitkään. Vauhti oli napakkaa, mutta ei hirmuista. Pari kierrosta ennen maalia irtosi kolmikko Kärjä-Brunila-Sundell. Ennakkosuosikki Lehtinen ei mahtanut mitään, askeleessa ei ollut viimekesäistä terävyyttä. Liekö edellispäiväinen tonnivitosen hopea vienyt parhaan terän? Joka tapauksessa Kärjän mestaruus oli yllätys muille paitsi niille, jotka olivat pistäneet merkille viimekesäisen suorituksen kympillä. Nyt selvisi, että kirikykyäkin löytyy, joten tässä on hyvä aihio tulevaksi miesten huipuksi. Kärjä ei ole toistaiseksi mitaleita kahminut, tämä oli ensimmäinen mistään juniorisarjasta niin sisältä kuin ulkoa.

Kaiken kaikkiaan Suomen kestävyysjuoksun tulevaisuus näyttää tämän hallikauden perusteella pikkuisen valoisammalta kuin aikaisemmin. Suoranaisia huippulupauksia ei ole, mutta nuorten kisojen osallistujamäärä on positiivinen indikaattori. Huiput seisovat aina massan hartioilla.