Blogitusta

Kuulin blogeista jo monta vuotta sitten. Silloin ne suomennettiin verkkopäiväkirjaksi. Ensireaktioni oli vastenmielisyys - kuka haluaa levittää elämänsä verkon kautta kaikkien nähtäväksi. En tullut ajatelleeksi, että voihan blogissa kirjoittaa paljon muustakin kuin omasta itsestään.

Blogit säilyivät omissa mielikuvissani huonossa maineessa pitkään. Kun googletin jotain tietoa, niin joskus tuloksina oli keskustelupalstoja, lähinnä Suomi24 -sivustolta. Erehdyin muutamia hakutuotoksia lukemaan. Vaikutti siltä, että keskustelupalstoille kirjoittivat ihmiset, joilla takaraivo alkaa suoraan kulmakarvoista. Tämä sai minut kiertämään entistä kauempaa kaikki mahdolliset blogitukset.

Keväällä 2008 tapahtui muutos. Plazan sivuilla oli mielenkiintoinen otsikko, jota klikkasin. Päädyin pahaa aavistamatta Panu Höglundin blogiin. Luin muutaman tekstin ja havaitsin ne suurimmaksi osaksi hyviksi. Käsitin Panun olevan sivuille palkattu kolumnisti, joten en yhdistänyt häntä varsinaisiin bloggaajiin. Aloin seurata Panun blogia säännöllisesti ja lukea myös kommentteja. Jonkin ajan kuluttua tulin klikanneeksi jonkun kommentoijan nimeä.

Taivas avautui. Löysin valtavan määrän blogeja, joissa puhuttiin täyttä asiaa. Eikä lehtimiesten tyyliin mielipiteitä laukoen, vaan faktoja perustellen. Löysin Vasarahammerin, Tuplisin,Lotta Rotin, Jukan, Yrjöperskeleen, Tiedemiehen ja IDAn, jotka ovat aivan liian fiksuja ja hyvin argumentoivia saadakseen juttunsa julkaistua lehdistössä. Paljon muitakin loistavia kirjoittajia löytyy, tässä oli vain muutamia ensin mieleen tulleita. Pahoittelut mainitsematta jääneille. Lisäksi aivan toisesta genrestä pitää mainita aina riemastuttava Tekno-Kekko. Eikä pidä unohtaa suurinta kaikista, Ironmistress on primus inter pares. Positiivisena yllätyksenä oli myös se, että kommentoijien joukossa esiintyi aika harvoin sellaisia, joilla lääkitys ei ollut kohdallaan. Ilmeisesti kommenttia ei sentään viitsitä kirjoittaa juttua lukematta ja korkeatasoisen jutun lukeminen edellyttää viitseliäisyyttä, taustatietoja ja älyä.

Luulin vuosien ajan olevani ainoa täysijärkinen ihminen tässä maassa. Olin tottunut kouluaikoina olemaan yleistiedoiltani kaukana muiden edellä. Yliopistolla pelasin kerran Trivial Pursuitia viiden kurssikaverini kanssa - jaolla minä vastaan muut. Toista kertaa emme pelanneet, kun kisa oli liian epätasainen. Aika harvoin olen tavannut ihmisiä, joiden mielenkiinto on ulottunut kahvikupillista syvällisempiin asioihin. Tosin osasyynä on se, että olen ollut syrjässä maailman melskeestä, kun asun pikkupaikkakunnalla ja fyysinen sairauteni rajoittaa elämääni melkoisesti. Blogistaniin tutustuminen osoitti, että Suomessa on muitakin fiksuja ihmisiä - itse asiassa tunnen olevani vielä pelkkä oppipoika edellä lueteltujen kirjoittajien rinnalla.

Aloin kirjoittaa joitakin kommentteja blogeihin. Vähitellen alkoi tuntua siltä, että itsellänikin olisi sanottavaa. Siksi avasin tämän blogin. Tarkoituksenani on kirjoittaa juttu viikossa, enempään ei ole mahdollisuutta. Elän varsin aikataulutettua elämää sekä ammatillisista että henkilökohtaisista syistä.

Mistä kirjoitan, se jääköön vielä yllätykseksi. Ideoita on kuitenkin varastossa mitä erilaisimmista aihepiireistä. Joka tuntee linkkaamani bloggaajat, saattaa jo jotain aavistella. Odotettavissa on ainakin alistettujen vähemmistöjen puolustamista, koska kuulun tämän maan sorretuimpaan ja päähänpotkituimpaan vähemmistöryhmään, ainakin mitä mediaan tulee. Olen nimittäin maaseudulla asuva, oikeistolainen, keski-ikäinen, luonnontieteellisen alan korkeakoulututkinnon suorittanut armeijan käynyt valkoihoinen lihaa syövä perheellinen heteromies. Paljon muuta en sitten itsestäni kerrokaan, vaan yritän jatkossa keskittyä asiaan.