Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


tiistai 16. helmikuuta 2016

Välihuomautus 91: Suvakkivero

Esitin edellisessä viikkojutussa solidaarisuusveroa haittamaahanmuuton kustannusten maksamiseksi. Koska ajatus on erinomainen ja toimiva, se ei tietenkään voi toteutua siksi, että se vaatisi valtion virka- ja poliittisen koneiston hyväksyntää.

Sen sijaan esitän tässä vaihtoehdon, joka toimii. Toimii siitä yksinkertaisesta syystä, että se on jokaisesta itsestään kiinni, laittaako sen toimimaan.

Karkeasti voidaan laskea, kuinka paljon haittamaahanmuutto maksaa itse kullekin. Veroista menee sen kustannuksiin parin prosentin siivu (Terhon laskelmasta olivat unohtuneet tietyt piilokustannukset, joten se oli liian maltillinen). Sen lisäksi verojen jälkeen käteen jäävistä nettotuloistakin osa menee mamukustannuksiin, koska esim. ALV, varainsiirtovero jne verot. Laskukaava on suunnilleen seuraava: kaksi prosenttia maksetuista veroista ja puoli prosenttia nettotuloista. Esimerkki: Veera Veronmaksaja ansaitsee bruttona 50 000 euroa. Veroja hän maksaa 15 000 euroa, jolloin nettotuloiksi jää 35 000 euroa.
Veera Veronmaksajan "mamuvero" on tällöin: 15 000 * 0,02 + 35 000 * 0,005 = 475 euroa.

Kun Veera Veronmaksaja, nuiva kansalainen, joutuu seuraavan kerran väittelyyn Minna Mokuttajan, suvaitsevaisen kansalaisen, kanssa maahanmuuton kannattavuudesta, hän sanoo:
- Selvä on, Minna. Sinä haluat tänne humanitääristä maahanmuuttoa, minä en. En voi hyväksyä, että sen kustannukset maksetaan minun rahoillani, mutta sinä siis voit. Minun osuuteni tästä lystistä on 475 euroa. Tässä on tilinumeroni. Kun rahat näkyvät tililläni, lupaan lopettaa vuoden ajaksi haittamaahanmuutosta puhumisen. Reilu diili: jos et maksa, sinäkin lopetat vuoden ajaksi maahanmuuton kannattavuudesta puhumisen.

Kaikille tätä tekstiä lukeville nuiville: tehkää tämä, niin teillä on ainakin jotain sanottavaa lapsillenne sitten kun he aikanaan kysyvät, "Mitä sinä silloin teit, kun Suomea yritettiin tuhota?"

lauantai 13. helmikuuta 2016

Ainahan on maksettava, eikös juu...

EDIT 14.2.2016 klo 7.55: Yksi unohtunut lause lisätty, vaihtoehtoja B-D täsmennetty.

...mitä tässä maailmassa velkaantuu. Näin lauloi aikoinaan Jori Malmstén kappaleessa Nikkelimarkka.

Melkein samoilla linjoilla oli Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho Ylen Ykkösaamun haastattelussa. Terho lausui, että kansalaisten palveluista ei voi leikata ja siirtää näin säästettyjä varoja maahanmuuton kustannuksiin. Leikkausten sijaan Terho kannatti lisälainan ottoa kustannusten kattamiseksi. Hän perusteli asian aivan oikein: "Tilanne on nyt jo hyvin kireä. Silloin tällainen populistinen heitto, että suomalaisilta otetaan ja maahanmuuttajille annetaan, että heitetään mummo ulos palveluista ja tuodaan mamu sisään, pitäisi silloin ihan paikkansa. Jos menisimme siihen tilanteeseen, että meidän täytyy leikata olemassa olevista palveluista laittaaksemme ne rahat turvapaikkapolitiikkaan."

Yksi suuri ongelma Terhon lausunnossa on. Sen Jori Malmstén olisi voinut hänelle kertoa. Kun lainan ottaa, se on myös maksettava. Ja mistähän rahat lainan ottamiseen sitten loppujen lopuksi tulevat, ellei suomalaisilta?

Koska Malmstén on kuitenkin maannut haudassa kohta 35 vuotta, pitää sitten minun uhrautua kertomaan. Kuvitellaanpa vaikka, että päätän ostaa uuden Volvon. Noin äkkiseltään katsoen halvin malli, joka tarpeisiini soveltuu, maksaa yli 80 000 euroa. Jaaha. Siinä meni se lämmitysjärjestelmäremontti. Toisaalta en halua siitä tinkiä, enkä muustakaan elintasostani. Joten on otettava lainaa. Niinpä kaikki onnistuu. Mutta pankki haluaa rahansa aikanaan takaisin, joten myöhemmin on korkeammasta elintasosta luovuttava. Pitää jättää muutaman vuoden ajan lomamatka tekemättä ja uusi sohva ostamatta.

Sama juttu se on valtion lainankin kanssa. Loppujen lopuksi se kaatuu meidän veronmaksajien niskaan. Lainan otto on pelkkää kosmetiikkaa, jolla yritetään pitää kansa rauhallisena. Terho ei oikeasti voi uskoa, että lainan otto ei tulisi myöhemmin suomalaisten niskoille - tai jos uskoo, niin on syytä olla todella huolissaan. Kyseessä on poliittinen peli. Vahva merkki siitä, että Terho vain pelaa, on se, että jopa Alexander Stubbin esitys matukriisin rahoittamiseksi on järkevämpi. Stubb totesi, että velalla ei rahoiteta. Sitä hän ei kylläkään kertonut, millä ihmeellä rahoitus hoituu, sössötti ainoastaan "kokonaisuuden katsomisesta". Eikä Stubb olisi Stubb, ellei hän olisi vetäissyt konditionaalivoimavaraa esiin: "Stubbin mukaan lisäkustannuksia tulee lyhyellä aikavälillä, mutta jos kotouttaminen onnistuu, voivat turvapaikanhakijat ja maahanmuutto olla talouden näkökulmasta plussaa pitkällä aikavälillä." Eli selkokielellä: jos kaikki menee hyvin, niin sittenhän on hienosti. Lievää törkeämmän ongelman muodostaa se, että tuo jos ei kehitysmaalaisten kohdalla ole koskaan onnistunut sen paremmin Suomessa kuin muuallakaan, mutta ei anneta toki realismin haitata kaunista unelmaa.

Toisaalta jokainen tsäännssi on mahdollisuus, sanoisi Nykäsen Matti. Niin on tämäkin. Nyt voitaisiin kokeilla täysin uutta systeemiä: vastuullista kansanäänestystä. Kansa on saatava ymmärtämään, että kaikki tämä maksetaan meidän rahoistamme. Niinpä jokaiselle äänioikeutetulle on lähetettävä solidaarisuusverolippu, josta voi sitten valita sopivaksi katsomansa vaihtoehdon maksettavaksi.

Sampo Terhon mukaan: "Kulut ovat ylittäneet moninkertaisesti kaikki odotukset. Meillä on satojen miljoonien kustannukset tänä vuonna ja tulevina vuosina tällä hallituskaudella." Tarkkaa lukua hän ei maininnut. Sitä tuskin tietää kukaan, ja todelliset henkiset kustannukset kansamme hyvinvoinnille ovat toki moninkertaiset rahallisiin kustannuksiin nähden. Mutta unohdetaan nyt ne ja sanontaan vaikka, että hintalappu on 500 miljoonaa euroa vuodessa. Suomen verokertymästä oli toissa vuonna tuloveroja 31 473 miljoonaa euroa, josta noin 90 % kotitalouksien tuloveroja. Lasketaan pyöreästi 500 / 25 000 = 0,02 eli kaksi prosenttia. Kriisi saadaan siis tämän laskelman mukaan kustannettua laittamalla jokaiselle veronmaksajalle lisävero, joka on suuruudeltaan kaksi prosenttia hänen maksamistaan tuloveroista. Esimerkiksi tuloistaan viisitoistatuhatta euroa veroa maksaneen osuus olisi 300 euroa.

Tämä kahden prosentin lisävero (vuoden 2014 veroista) otetaan perustasoksi. Oletetaan, että sen verran pitäisi saada rahaa kerättyä. Mutta sitten tuleekin jotain uutta. Jokaiselle äänioikeutetulle lähetetään verolippu, jossa on kuusi vaihtoehtoa A-F. Jokainen saa itse valita, minkä veromäärän ottaa maksettavakseen. Vaihtoehto määräytyy sen mukaan, millaista mamupolitiikkaa kannattaa. Jyrkin vaihtoehto on A, jossa lisäveroa ei tarvitse maksaa lainkaan. Vaihtoehdot B ja C tarkoittavat nykyisen politiikan kiristämistä, D sen säilyttämistä, E ja F nykyisen politiikan löysäämistä. Koska vaihtoehto D on nykytason kustannusten mukaan arvioitu, se olisi kaksi prosenttia henkilön vuonna 2014 maksamista tuloveroista. Vastaavasti E ja F olisivat kalliimpia, B ja C halvempia sekä A ilmainen. Jokaisessa maksuluokassa olisi minimisumma, joka on suunnilleen suuruudeltaan bruttona 20-25 tuhatta euroa vuodessa ansaitsevan henkilön maksumäärää vastaava summa. Veroluokassa D eli nykysysteemi se olisi 100 euroa.

Luettelo vaihtoehdoista, jokaisessa prosentuaalinen osuus vuoden 2014 veroista, minimisumma ja esimerkkinä vuodessa 15 000 euroa veroa maksavan henkilön lisävero:

A) Hyväksyn hallitukselta kaikki mahdolliset toimet humanitaarisen maahanmuuton vähentämiseksi nollaan, myös aseellisten voimakeinojen käytön rajojen vartioinnissa.
Lisäveroa ei tarvitse maksaa lainkaan.

B) Turvapaikkaoikeus on myönnettävä vain rajoitetulle määrälle äärimmäisessä hädässä olevia, hakemukset on käsiteltävä pikatahtia ja karkoitukset on toteutettava tarvittaessa voimakeinoin. Pakolaiskiintiötä ei saa missään tapauksessa kasvattaa, vähentäminen on toivottavaa.
Lisävero 0,5%, minimissään 25 euroa, esimerkkitapauksessa 75 euroa.

C) Turvapaikkahakemusten käsittelyä ja palautuksia on nopeutettava, pakolaiskiintiö pidetään ennallaan.
Lisävero 1 %, minimissään 50 euroa, esimerkkitapauksessa 150 euroa.

D) Kannatan nykyisen politiikan jatkamista, pakolaiskiintiötä voi tarvittaessa väliaikaisesti kasvattaa.
Lisävero 2 %, minimissään 100 euroa, esimerkkitapauksessa 300 euroa.

E) Turvapaikkapolitiikkaa on löysättävä, pakolaiskiintiötä kasvatettava ja kielteisen päätöksen saaneiden palautuksessa pyrittävä vapaaehtoiseen palaamiseen.
Lisävero 4 %, minimissään 200 euroa, esimerkkitapauksessa 600 euroa.

F) Rajat on avattava vapaalle maahanmuutolle.
Lisävero 8%, minimissään 400 euroa, esimerkkitapauksessa 1200 euroa.

Hallituksen politiikka määräytyy sen mukaan, mihin kohtaan asettuu 50 % enemmistön raja. Kuvitteellinen esimerkki: vaihtoehdon F valitsee 5 % ja vaihtoehdon E 20 %. Tämä on yhteensä 25 %, mikä ei vielä riitä. Vaihtoehdon D valitsee 30 %, mikä yhteensä edellisten vaihtoehtojen kanssa tekee 55 %. Näin ollen raja tuli vastaan vaihtoehdon D kohdalla, joten jatketaan nykyistä mamupolitiikkaa.

Jutun juoni on siinä, että nämä maksut, kuten muutkin verot, ovat julkisia. Eli jokainen saa halutessaan tietää, kuinka paljon kukakin on ollut valmis maksamaan. Tällöin jokainen joutuu myös kantamaan vastuun päätöksestään. Jos valitsee vaihtoehdon A eli ei maksa mitään, on tällöin oltava valmis siihen, että tarvittaessa rajalla ammutaan konekiväärillä suoraan kohti ilman varoituslaukauksia. Tuskin kovin moni sentään tätä haluaa, vaan tyytyy vähintäänkin vaihtoehtoon B. Etenkin, kun tieto jokaisen verovalinnasta on kaikkien saatavilla.

Tämä menetelmä tarkoittaa vastuullista demokratiaa. Jos jotain vaihtoehtoa kannattaa, niin laittaa samalla itsensä likoon, myös julkisesti. Ja jos oikein hurjaksi heittäytyy, niin "äänten" ostaminen olisi täysin laillista. Joku miljonäärisuvaitsevainen voisi aivan hyvin maksaa köyhille opiskelijoille 400 euroa per lärvi siitä hyvästä, että nämä maksavat korkeimman veroluokan mukaan. Tai ehkä heille pitäisi maksaa 500 - neljäsataa veroon ja satanen maksupalkkiota. Miten vaan.

Systeemi ei olisi teknisesti edes vaikea toteuttaa. Ohjelmoidaan verohallinnon tietokoneisiin yksinkertainen laskukaava, printataan muutama miljoona kaavaketta, postitetaan ja jäädään odottamaan rahavyöryä. Jos rahaa tulee vähemmän kuin se haluttu 500 miljoonaa, kiristetään politiikkaa ja selvitään halvemmalla. Jos taas tulee enemmän, niin seuraavana vuonna ei tarvitse enää lisäveroa kantaa, ei ainakaan niin paljon - ja politiikkaakin voidaan ehkä löysätä.

Tätä ideaa saa jakaa vapaasti. Jos minulla olisi elämässäni aikaa, olisin tehnyt tämän esityksen julkisesti ja ryhtyisin ajamaan tästä lakialoitetta. Valitettavasti työ, perhe ja tietyt muut velvollisuudet estävät sen, että pystyisin asiaa riittävän tehokkaasti lobbaamaan.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Ymmärrysharjoitus

Kollega Yrjöperskeles on naputellut erinomaisen kirjoitussarjan Ymmärrysharjoitus, josta tämä otsikko on napattu. Päätin tehdä oman ymmärrysharjoitukseni ja yrittää tajuta, miksi maamme tärähtäneistö haluaa noudattaa politiikkaa, joka on tekemässä Suomesta kehitysmaan. Sunzia lainatakseni: "Tunne itsesi ja tunne vihollinen, sadassakaan taistelussa et ole vaarassa. Kun et tunne vihollista, mutta tunnet itsesi, ovat mahdollisuutesi voittaa tai hävitä yhtäläiset. Jos et tunne sen paremmin vihollistasi kuin itseäsi, häviät varmasti jokaisen taistelun." Tilanne on toistaiseksi ollut se, että me Suomen tulevaisuudesta välittävät kansalaiset olemme tupanneet jäämään tappiolle siitä huolimatta, että olemme oikeassa. Tästä voi päätellä, että jotain olemme tehneet pahasti väärin. Siksi on syytä yrittää ymmärtää tärähtäneistön ajattelumallia - aivan vakavissaan.

On suhteellisen helppoa ymmärtää ja jopa hyväksyä periaatteellisista ajatusmalleista ilmeisin eli maailmankansalaisuus. Me täällä voiman pimeällä puolella puhumme koko ajan siitä, mitä haittamaahanmuutto tekee Suomelle. Entäpä jos tärähtäneistö ei voisi tästä vähemmän välittää siksi, että he näkevät Suomen vain osana maailmaa, eivät itseisarvona sinänsä? Suomihan nyt sattuu olemaan maantieteellisesti rajattu alue, joka on historiallisesti kattanut suurimman osan suomea puhuvien asuinalueesta ja siinä sivussa pienen siivun ruotsia puhuvien asuinaluetta, joka on Suomeen kuulunut maantieteellisistä syistä. Yhtä hyvin ns. "kansallistunne" voisi koskea vaikka jotain yksittäistä maakuntaa, kuten Kainuuta. Tällöin kainuulaiset suhtautuisivat nuivasti naapureihinsa pohjalaisiin ja savolaisiin. Kainuun valtakunnan virallisena kielenä olisi kainuu, jonka pohjalaismurrevaikutteita pyrittäisiin kitkemään. Tai yhtä hyvin voisi olla vielä pienempi yksikkö, itsenäinen Huitsinnevada. Tai suurempi, kuten Eurooppa. Tältä kannalta katsottuna tärähtäneistön toiminta on täysin ymmärrettävää. Jokainen "Suomen etuun" vetoava lausunto on heidän näkövinkkelistään täysin nolla-argumentti.

Tällaisia tärähtäneistön jäseniä on kuitenkin ilmeisen vähän. Ylivoimainen valtaosa heistä kun viljelee itsekin argumentteja, joiden mukaan haittamaahanmuutto on Suomea rikastuttava voimavara. Tosin on myönnettävä, että viimeisen parin vuoden aikana useimpiin argumentteihin on sentään hiipinyt -isi -pääte tyyliin "kaikkihan menisi hienosti, jos se menisi hienosti", josta haittamaahanmuuttajat ovat saaneet täällä voiman pimeällä puolella liikanimen konditionaalivoimavara.

Mikäli tärähtäneistö on oikeasti "maailmankansalaisuus"-ajatuksen kannattajia, tämä "Suomen etuun" perustuva argumentointi voi johtua vain yhdestä syystä: he ovat - aivan oikein - tajunneet että "me muut" ajattelemme Suomen etua ja sitä ei käy muuttaminen, joten he yrittävät vedota siihen. Vaikka kyseinen argumentti ei heille mitään merkitsekään. Tämä on tietysti järkevää strategiaa; on vedottava kohderyhmään toimivalla argumentilla riippumatta siitä, pitääkö itse kyseistä asiaa merkittävänä. Tästä seuraa kaksi vaihtoehtoista seurausta:
1) Koska todellisuus on niin pahasti ristiriidassa väitteen "haittamaahanmuutto on Suomen etu" kanssa, tärähtäneistö pitää Suomen kansaa niin typeränä, että sille voi syöttää mitä tahansa.
2) Tärähtäneistö on niin tärähtänyttä, että se uskoo omia puheitaan.
En pidä kumpaakaan näistä erityisen uskottavana selityksenä. Toki pieni osa tärähtäneistöstä on niin kyvytöntä ajattelemaan itse, että se osuu ryhmään (2) uskottuaan sen vielä pienemmän, osaan (1) uskovan tärähtäneistön älymystön puheita.

On kuitenkin ilmeistä, että tämä "maailmankansalaisuus" -selitys on vain heikosti tärähtäneistön toimintaa selittävä. Vaikka he oikeasti olisivatkin sitä mieltä, että kansallisvaltio on huono systeemi, ei se silti riitä selittämään sitä, miksi haittamaahanmuuttoa kannatetaan. Jos kerran koko maailmalle haluaa hyvää, niin silloin pitäisi olla ilmeistä, että haittamaahanmuutolle pistetään stoppi. Kuka sitten enää huolehtisi kehitysmaista, jos sivistysmaistakin tehdään kehitysmaita sallimalla kehitysmaalaisten maahanmuutto? Maahanmuutto sivistyneistä länsimaista teki aikoinaan Suomestakin sivistyneen länsimaan, nykyinen maahanmuutto sekasortoisista kehitysmaista on tekemässä Suomestakin sekasortoisen kehitysmaan.

Kenties traagisinta "maailmankansalaisuus" -ajattelussa on se, että tänne tulevat kehitysmaalaiset kaikkein vähiten ovat tämän ajattelun kannalla. Irakissa on suunnilleen tämäntapainen sanonta: "Uskonveljemme muuta maailmaa vastaan, heimomme uskonveljiä vastaan, sukumme heimoa vastaan, serkkumme heimoa vastaan, veljeni serkkujamme vastaan.

Ei voi olla kehitysmaiden etu, että sivistysmaat degeneroituvat niiden tasolle. Siksi maailmankansalaisen tulee ajatella koko maailman etua ja toimia tämän kehityksen pysäyttämiseksi. Siksi "maailmankansalaisuus" ei voi olla selitys tärähtäneistön toiminnalle - paitsi tietysti sen osan, joka todella ajattelee näin mutta ei kykene näkemään nokkaansa pidemmälle.

Koska hylkäämme "maailmankansalaisuus" -hypoteesin tärähtäneistön toimintaa katsoessamme, meidän on etsittävä uusia hypoteeseja. Järkihypoteesit tuli jo käytettyä loppuun, joten pitää siirtyä tunnepuolelle. Ainakin suuressa mittakaavassa, sillä tokihan monet käyttävät edelleen järkihypoteeseja kannattaessaan haittamaahanmuuttoa. Heidän kohdallaan järkihypoteesi vain tarkoittaa sitä, että se on järkevää heidän itsensä kannalta, koska suuri lauma hölmöjä tarvitsee vallanhimoisen johtajan, vai mitä, Tarja Halonen?

Mutta suuri enemmistö tärähtäneistöstä ei selvästikään ajattele järjellä, vaan toistelee vallanhimoisten johtajiensa mantroja. Heidän tuulimyllynsä toimivat tunteen voimalla. Ja se on ymmärrettävää jos mikä. Onhan ihmisellä kuitenkin halu hyvään ja tässä vedotaan hyvän tekemiseen. Samaanhan perustui kommunismin suosio; se lupasi paratiisin maan päälle. Näillä hyväntekijöillä on vielä yksi hyvä syy hankkia tänne haittamaahanmuuttoa ja se on itsensä korottaminen. He kun eivät ole näitä penaalin terävimpiä kyniä, niin heidän oma suhteellinen asemansa yhteiskunnassa paranee, kun tänne tulee vielä heikompia. Tämä argumentti nostattaa aina suuren raivon, koska "eihän kukaan noin ajattele". Ei ajattelekaan, mutta siitähän tässä nimenomaan on kysymyskin - alitajuisesta, tiedostamattomasta syystä.

Tätä syytä pidän suurimpana ja vaarallisimpana syynä haittamaahanmuuttoon. Suurin se on siksi, että se täsmää selvästi valtaosaan tärähtäneistöä. Vaarallisin se on siksi, että sitä ei voi kumota järkiargumentein, koska sen olemassaoloa ei voi henkilö itse tiedostaa. Se voi lakata olemasta vain henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Eikä se todellakaan ole helppoa, koska sen kumoutuminen vaatii kaksi ihmiselle vaikeinta henkilökohtaista tekoa:
1) On kyettävä myöntämään, että on ollut väärässä
2) On kyettävä myöntämään, että väärässä olo on johtunut täysin omasta typeryydestä, koska itsellä on ollut käytössä samat tiedot kuin oikeassa olleilla, mutta ei kykyä vetää niistä oikeita johtopäätöksiä.

Näitä henkilökohtaisia kokemuksia on alkanut kertyä sen verran paljon, että moni on nöyrtynyt ja kelkkansa kääntänyt. Jäljellä oleva tärähtäneistö on tähän reagoinut entistä absurdeimmin argumentein. Tosiasia kuitenkin on, että jotain on muuttunut. Tämän paljasti parhaiten presidentti Niinistön puhe valtiopäivien avajaisissa. Presidentti tykitti niin suoraa tekstiä, että Ylekin poisti osan siitä "inhimillisen virheen" takia, vaikkakin kyseinen Teuvo Hakkaraista siteerannut kohta löytyykin Areenasta. Sinänsä en epäile hetkeäkään, etteikö Niinistö olisi ollut jo vuosia tietoinen haittamaahanmuuton tuhoisuudesta. Hän ei vain taitavana shakinpelaajana tehnyt iskusiirtoaan väärään aikaan. Nyt tämä oli hänen presidentinvaalikampanjansa avauspuhe ja ilmeisesti siihen nähden oikeaan aikaan oikeasta asiasta.

Eniten Niinistön puheesta veti herneitä nokkaansa Suomen vanhin ihmelapsi Erkki Tuomioja, jonka kommentit olivat niin happamia, että lakmuspaperikin liukeni. Ja sehän on tunnetusti aina merkki siitä, että asiat ovat menossa parempaan suuntaan, kun Tuomiojaa vituttaa. En ole koskaan tavannut ainuttakaan Tuomiojan kanssa työskennellyttä henkilöä, joka olisi hänestä sanonut yhtään kaunista sanaa. Tuomiojan egomaanisuutta kuvaa parhaiten eräs muutaman vuoden takainen haastattelu, jossa hän kertoi vaimon kanssa heti aluksi sovitun ettei hän halua lapsia. Päätös sinänsä on ihan ymmärrettävä, mutta Suomen kansan hyvinvoinnin kannalta katsoen se tapahtui yksi sukupolvi liian myöhään. Mutta että tämmöinen tyyppi meillä on kansakunnan asioista vastaamassa! Miksi hän nakkaisi paskaakaan Suomen tulevaisuudesta, kun halusi omalta osaltaankin tehdä geneettisen itsemurhan? Tuomiojan toiminnalle onkin kehitettävä ihan uusi termi: laajennettu geneettinen itsemurha.

Mutta tuuli on kääntynyt. Vielä vähän aikaa sitten haittamaahanmuuttajien haitoista yritettiin vaieta, nyt niistä uutisoidaan. Paras esimerkki oli tämän aamun uutinen, jossa haitoista ehdittiin kertoa jo ennen kuin ne ehtivät edes tapahtua. Osa tärähtäneistöä ei tietenkään ole vielä tajunnut muutosta, vaan argumentoi yhtä latteasti kuin aina ennenkin. Esimerkiksi Niinistön puheesta on jo ehditty kommentoida, että heikkopa on Suomen yhteiskunta, kun ei kestä edes 30 000 Irakin siirtolaista, kun esimerkiksi Jordaniassa on kymmenkertainen määrä. No, tuohon voi aina sanoa että ei se ole mikään katastrofi, jos kymmenen litraa viemärijätettä joutuu harmaavesisäiliöön, mutta se on katastrofi jos litra viemärijätettä joutuu käyttövesisäiliöön.

Se, mikä tässä vielä puuttuu, on kunnon VOK-avautuminen. Eli missä viipyy se VOK-työntekijä joka uskaltaa tulla julkisuuteen omalla naamallaan ja nimellään kertomaan, mitä siellä todella tapahtuu. Onhan ymmärrettävää, että kukaan ei halua oman leipäpuunsa juurelle kusta ja työntekijöillä on allekirjoitetettu erittäin ankarat vaitiololupaukset. Mutta silti, millainen mafia siellä oikein mahtaa pelotella työntekijät hiljaisiksi. On kuitenkin vain ajan kysymys, milloin muuri murtuu. Ja kun se tapahtuu, niin sitten tärähtäneistöllä ei ole enää mitään jäljellä.

Tämä ei silti tarkoita, että asiat lähtisivät menemään hyvin. Se tarkoittaa vain sitä, että maahanmuuttokriittiset ovat voittaneet. Ja siinä piilee suuri riski. Tähän asti tällä puolella olemme olleet vain me tolkun ihmiset. Mitä tapahtuu sitten, kun merkittävä osa tärähtäneistöä kääntyy samalle kannalle? He ovat kuitenkin niitä yhteiskunta-aktiiveja, joilla ei ole yleensä perhettä eikä yhteiskunnan kannalta hyödyllistä työtä. Niitä, jotka ovat yleisen mielipiteen vietävissä ja toteuttavat sitä visiota pilkulleen ja jopa sen yli. Pahinta skenaariota en uskalla edes kirjoittaa tähän julki, mutta sen verran sanon että siinä vaiheessa tämä blogi muuttuu suvaitsevaiseksi.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Välihuomautus 90: Jatkoa uutiskatsaukselle 4/2016

Pari päivää ja ehti tapahtua sellaisia asioita, jotka olisi tietysti pitänyt sisällyttää edelliseen uutiskatsaukseen. Ei tässä auta muu kuin järjestää ylimääräinen uutislähetys.


13. Kepu pettää aina

Juha Sipilä ilmoitti, että hänen Kempeleen-kotiinsa ei majoitukaan pakoloisia. Perusteluna oli "huono turvallisuustilanne". Miten niin huono turvallisuustilanne? Ei Kempeleessä ole mitään ihmeellisiä rikoksia tapahtunut sen jälkeen, kun paikallinen VOK tyhjennettiin.
Muistellaanpas mitä siis tapahtui. Syyskuun alussa Sipilä ilmoitti luovuttavansa Kempeleen-kotinsa turhapaikanhakijoiden käyttöön. Uutinen levisi arabimaailmassa kulovalkean tavoin. Suomeen marssi 30 000 elättiä. Nyt Sipilä peruu sanansa. Tässä ei auta muu kuin käyttää kulunutta muotifraasia:
"Juha Sipilä, miten meni noin niin kuin omasta mielestä?"


14. Lähethä sie takasii

Tantta-Merkel lausui taas kevyen sanansa ja ilmoitti, että "useimpien turhapaikanhakijoiden on palattava kotiinsa, kun sota on ohi". Keine Scheisse, Sherlock! Vika lausunnossa on vain siinä, että eihän sota Lähi-idässä lopu koskaan. Ainakaan toistaiseksi ei ole merkkejä siitä, että siellä olisi sekä ratkaistu liikakansoitusongelma (Syyriassa oli 1960 4,5 miljoonaa asukasta, nyt melkein 20 miljoonaa) että älytty vihdoinkin haistattaa paskat islamilla.
Kun nyt tärähtäneistö haluaa aina rinnastaa Karjalan evakot näihin karkuunjuoksijoihin, niin huomautettakoon että jatkosodan alkupuolella ylivoimainen enemmistö evakoista palasi kotiseuduilleen, vaikka sota jatkui yhä.


15. Popsi, popsi possua...

Henkisesti ruoka-ainerajoitteisille tarjottiin VOK:issa vahingossa sianlihaa. Ainoa positiivinen seuraus oli se, että vastoin odotuksia ei syntynyt mellakkaa - ainakaan siitä ei uutisoitu. Tosin ei se sianlihan syöminen musulmaanille niin vakavaa ole, kuin yleensä luullaan. Tästä löytyy omakohtaista kokemusta. Joskus vuonna kilpi ja keihäs mätin silloisessa työmaaruokalassa lautaselle tukevan annoksen läskisoosia ja marssin pöytään. Istuin muslimia vastapäätä ja samalla tajusin, että kaveri lapioi napaansa samaa sianlihakastiketta hyvällä ruokahalulla. Ennen kuin ehdin pohtia, pitäisikö asiasta huomauttaa, aiemmin pöydässä istunut suomalainen vieruskaverini kysyi asiasta. Hepun haarukka pysähtyi puolitiehen ja naama vääntyi kamelin ulkosynnyttimien muotoon. Annos vaihtoon ja sianlihatonta tilalle. Jälkeenpäin kävi ilmi, että sianlihan syöminen ei ole haram - olettaen että sitä syö bona fide eli hyvässä uskossa siis tietämättä mitä syö.
En tosin uskaltanut kysyä, pitääkö selvittää jos epäilee annosta vai saako jatkaa syömistä uskotellen itselleen, että eihän tässä mitään. Veikkaan jälkimmäistä. Ainakin epäilen sitä, koska olen monta kertaa omin silmin nähnyt, kun muslimi mättää kinkkua hyvällä ruokahalulla. Sianlihaton vaihtoehto valitaan silloin, kun se on parempaa kuin possuruoka. Epäilenpä että kertomassani tapauksessakin tyyppiä ei niinkään harmittanut sianlihan syöminen, vaan se että sai tietää syövänsä sitä ja joutui vääräuskoisten (tai hitto vie, en kai minä voi olla vääräuskoinen, kun en usko edes joulupukkiin?) takia esittämään.
Ylipäätään miksi Suomessa pitäisi tarjota jonkun henkisen pipin takia vaihtoehtoista ruokaa? Jotenkuten saatan käsittää sen, että tarjolla on kasvisruokavaihtoehto, ainakin jos kasvisruokapäivinä olisi lihansyöjille tarjolla lihavaihtoehto. Mutta ei helvetissä pidä tarjota mitään erikoisvaihtoehtoa siksi, että "mä nyt satun haluumaan". Kokonaan toinen asia on se, jos on jokin fyysinen este syödä tiettyjä ruoka-aineita. Eikä silloinkaan voi kaikkea edellyttää. Tiedän, millaista on elää vakavan ruoka-ainerajoitteen kanssa. Enkä minä siitä numeroa tehnyt. Jos ei ole sopivaa ruokaa tarjolla, voi aina jättää syömättä. Samaa toivotan muslimeille (kuten myös juutalaisille) - jos ei sianliha maistu, niin saa syödä kasvisruokaa, mikäli sitä on tarjolla.


16. Niin että KUKA maksaa?

Hesari onnistui taas kerran kaivamaan esiin nyyhkytarinan. Tällä kertaa siitä, kuinka suomalainen on pyyteettömästi majoittanut kotiinsa irakilaisperheen, äidin ja viisi lasta. Tämä on periaatteessa erinomaisen kannatettavaa toimintaa: joka näitä haluaa, maksakoon itse. Mutta sitten tulevat ne muutamat mutat.
Jutussa kerrotaan, että Henttonen ei saa mitään korvausta. Seuraavassa lauseessa todetaan kuitenkin, että "irakilaisperhe maksaa itse ruokansa, vaipat, bussiliput ja kännykät". Ööö. Jos me pyydämme kotiimme vieraita, niin emme kyllä veloita heiltä ruuasta. Ja sitä paitsi: KUKA maksaa? He saavat vastaanottorahaa 1319 euroa kuukaudessa, käteisenä. Lasketaanpa hetki. SUOMALAINEN perhe saa viidestä lapsesta lapsilisää 665,07 euroa kuukaudessa. Yksinhuoltajakorvaus viidestä lapsesta on 242,75 euroa. Kotihoidon tukea äiti saisi kyseisellä kokoonpanolla 509,09 euroa. Yhteenlasku kertoo 1416,91 euroa. Suomalainen perhe saisi siis vajaa sata euroa enemmän kuussa. Mutta heille asuminen ei olekaan ilmaista. Jos tämä ei ole märkä rätti vasten suomalaisten kasvoja, niin mikä sitten?
Toivon kaikkea hyvää perheelle, ennen kaikkea turvallista ja mahdollisimman pikaista kotimatkaa. Kyseessä on kristitty perhe, jonka elo vastaanottokeskuksessa oli hyvin tukalaa muslimien puristuksissa. Toisaalta tämä kertoo hyvin paljon myös muslimien raukkamaisuudesta: kristitty viiden lapsen äiti selviää reissusta, joka on kuulemma "niin rankka, että tulijat ovat pääosin nuoria miehiä". Siis muslimimiehiä.


17. Radiohiljaisuus

Vain pari päivää aiemmin uutisoitiin, kuinka Tukholman rautatieaseman on ottanut haltuunsa marokkolaisjengi, joka terrorisoi siellä liikkuvia ihmisiä. Nyt tuli vastaisku: noin sadan ruotsalaisen joukko hyökkäsi ja pieksi rättipäät. Kummallisinta asiassa on lähes totaalinen radiohiljaisuus mediassa. Normaalisti jos joku kantis edes pieraisee haittamamun suuntaan, mediassa nostetaan kohu. Nyt on uutisoitu hyvin minimaalisesti. Ehkä kyseessä on merkki siitä, että tätä ilmiötä todella pelätään ja siitä uutisoimisen uskottaisiin johtavan samaan täälläkin. Aivan kuin haittamaahanmuuton ongelmat on tähän asti yritetty lakaista maton alle.
Mutta siinäkin on jokin muuttunut. Eihän nykyisin tarvitse muuta kuin avata minkä tahansa lehden verkkosivu, niin uutisotsikoissa on "puukotus VOKissa", "mamuraiskaus", "terroristiepäilty pidätetty". Ehkä tässä muokataan taas mielipidettä - nyt hulluuden on annettu mennä riittävän pitkälle ja kohta tulee vastaisku. Hyvä esimerkki on tuo edellinen uutinen eli Hesarin juttu suomalaisen asuttamasta perheestä. Perhe on siis kristitty, jonka voi käsittää tarkoitukselliseksi kontrastiksi yksintulleisiin, hankaluuksia aiheuttaviin muslimimiehiin. Samalla jutussa kerrotaan aika suorasanaisesti, millaiset massit perhe saa suomalaisilta veronmaksajilta. Kyseessä on taas puhdasta propagandaa, mutta mihin suuntaan? Huvittavaa on, että sama propaganda pystyy vaikuttamaan molempiin, täysin vastakkaisiin suuntiin.
Tukholman joukkohyökkäyksestä huomautan kuitenkin, että en voi hyväksyä tapahtuneen kaltaista oikeuden ottamista omiin käsiin. Tällainen toiminta kuuluu viranomaisille. Heidän on puututtava haittamaahanmuuttoon ja hoidettava sen ongelmat kuntoon. Vähän sama kuin sairaskohtauksen saaneen hoito on lääkintähenkilökunnan asia. Toisaalta jos lääkintähenkilökunta ei ole tehtäviensä tasalla, on sivullisten toimittava potilaan hengen pelastamiseksi. Jos viranomaiset eivät ole tehtäviensä tasalla, on yksityisten kansalaisten toimittava. On se yhteiskunnan pelastamiseksi parempi vaihtoehto kuin haittamamujen terrori.


Loppupiristys: Hyvä Suomen tytöt!

Wilma Murto pisti seiväshypyn nuorten ME:n ja aikuisten SE:n päreiksi. Odotin kyllä häneltä nuorten ME:tä, mutta että kahdesti ja että Minna Nikkasenkin SE murskautui noin selvästi.
Vähemmälle huomiolle jäi se, että Minttu Hukka juoksi 5000 metrin halli-SE:n. Olkoonkin, että Suomessa vitonen hallissa on harvinainen matka, niin kova suoritus silti, etenkin kun Minttu on jopa ulkoradalla juossut parhaimmillaan yli puoli minuuttia hitaammin. Ilmeisesti opiskelu jenkkiyliopistossa on hionut turhan lapsekkuuden pois vasta parikymppisestä juoksijasta ja hän on palaamassa sille uralle, jota muutaman vuosi sitten odoteltiin. Upeaa!

lauantai 30. tammikuuta 2016

Uutiskatsaus 4/2016


1. Cooper

Palvelukseen astuneet varusmiehet juoksivat viime vuonna Cooperin testissä keskimäärin 2423 metriä. Ainoa positiivinen asia uutisessa on se, että tulos on kaikkien aikojen huonoin. Täytyy myöntää, että lukiessa pääsi muutama ärräpää. Siis vähän yli 2400 metriä! Terveet suomalaiset nuoret miehet! Tuon tuloksen pitäisi olla 12-vuotiaiden, ei 20-vuotiaiden keskiarvo. Välillä tuntuu siltä, että tämä kansa ansaitseekin tuhoutua.
Oikeastaan pitäisi ottaa käyttöön pykälä, että armeijassa alkaa TJ vähentyä vasta sitten, kun hilppaisee Cooperin testissä 2500 metriä. Joka nyt on jonkinmoinen minimiraja. Sama sääntö tietysti sivareille ja totaaleille, kysehän on kansanterveydestä.
Onneksi uutisen kommenteissakin kauhisteltiin asiaa, joten ihmiset ovat sentään jollain lailla tietoisia siitä missä mennään. Tosin joukossa oli jälleen tyypillistä Cooper-uhoa tyyliin "juoksin kumisaappaat jalassa talvipakkasessa 4000 metriä" aika moneltakin. Huvitti taas kerran. Noista Cooper-omakehuista voi aina turvallisin mielin pudottaa vähintään puoli kilometriä pois. Kommentoijissa oli pilvin pimein vähintään 3600 metriä juosseita. Tosiasiat ovat vähän muuta. Omana varusmiesaikanani vuonna miekka ja kypärä joukko-osastossa - joka ei koostunut mistään normijanttereista - keskiarvo oli 3100 metriä ja tuon 3600 ylitti yksi ainoa varusmies, joka oli entinen kilpajuoksija. Se juniorien SM-tason hiihtäjä jäi niukasti alle. En tiedä miten seuraavassa saapumiserässä kävi sille hepulle, joka sai vuosia myöhemmin SM-mitalin kestävyysjuoksussa. Periaatteessa neljä tonnia Cooperissa oli kuitenkin jo rikottu, koska oli jo palvelukseen astuessaan alittanut 15 minuuttia vitosella - tarkistin juuri Tilastopajasta.
Mutta tunnetusti Cooperin testin arvosteluasteikkohan on seuraava:
1600-2000: Asennevamma.
2000-2400: Huono kunto.
2400-2800: Kohtalainen kunto.
2800-3200: Hyvä kunto.
3200-3600: Todella kovakuntoinen tyyppi, josta puhutaan kaveriporukassa ihaillen.
3600-4000: Kivikova huippukuntoilija tai -urheilija eli hiihtäjä tai suunnistaja.
4000-4400: Laiska, umpisurkea, rapakuntoinen vetelys - eli suomalainen kestävyysjuoksija.
4400-4800: Maailman huippujuoksija.


2. Teemun täysosuma

Suomi meni sekaisin, kun Teemu Selänne kommentoi Twitterissä. Suvaitsevaisto sai paskahalvauksen ja argumentit olivat verrattavissa epätoivoisiin purkukiekkoihin kolme viittä vastaan -alivoimalla. Rasismisyytökset räjähtivät. Huvittavinta kaikessa oli Teemun alkuperäinen Twitter-viesti: "kovat rangaistukset! hyysäily lopetettava! tuomiot kohdalleen!!!" Näkeekö joku tässä mitään viitettä johonkin rotuun tai turvapaikanhakijoihin? Jep, suvaitsevaisto.
Myöhemmin taustat selvisivät. Blogikirjoituksessaan Teemu paljasti, että hänen ystävänsä alaikäinen tytär oli joutunut turvapaikanhakijoiden raiskaamaksi. Näin se käy. Kun osuu omalle kohdalle, niin alkaa tapahtua. Harmillista asiassa on toki se, että loppujen lopuksi rikollisuus on pienempi ongelma kuin se, mitä kauttaaltaan heikentyvä väestönlaatu tekee tulevaisuudellemme.
Sätkyn saaneet yrittivät aluksi selitellä, että kyseessä ei ole Teemun teksti. Teemu kuitenkin ilmoitti, että on. Sen jälkeen yritettiin mustamaalata sanomalla, että sen on kirjoittanut joku mediakonsultti. Mitä väliä sillä on, kuka tekstin kirjoitti, jos Teemu sen allekirjoittaa? Olen minäkin pistänyt monta kertaa nimeni alle toisen kirjoittamaan lausuntoon. Kyllä Teemu luetun ymmärtää. Hän on ihan tavallinen, normijärjellä varustettu suomalainen mies. En tiedä, kuinka hyvä kirjoittaja hän on, mutta on toki todennäköistä että tekstin on vähintäänkin oikolukenut joku asiantuntija. Se on sekä rakenteellisesti että kieliopillisesti niin hyvin kirjoitettu, että siihen pystyisi alle 10 % aikuisista suomalaisista. Ja Teemu on asunut 20 vuotta ulkomailla käyttäen enimmäkseen englantia, joten on varsin ymmärrettävää jos hän on turvautunut apuun.
Saa vain nähdä, miten media häntä tämän jälkeen kohtelee. Teemua on kohdeltu tähän asti silkkihansikkain jo niiltä ajoilta, kun hän pelasi vielä SM-liigassa. Olen itse ollut paikalla tilanteessa, joka seliteltiin ihan toisin mediassa. Tosin kyseessä oli täysin normaali nuoren miehen pikkujuttu, mutta se paljasti median toiminnan.
Tärkeintä asiassa on se, että nyt taisi pato murtua. Teemun ulostulo on saanut monen muunkin julkisuuden henkilön sanomaan tosiasiat ääneen. Kypärä päästä Selänteen edessä, teit Teemu miehen työn.
Stanley Cup ja olympiamitalit jäivät varjoon - Teemu täräytti elämänsä arvokkaimman osuman!


3. Tulitukea

Selänne sai melkoisen myrskyn niskaansa, mutta vielä enemmän hänelle on tullut tulitukea. Jopa yllättäviltä tahoilta, kuten otsikkolinkin Fatbardhe Hetemaj'lta. Kyllä jokainen täysijärkinen pakolaisena maahan tullut on samalla kannalla. Jos nyt ei muuten, niin ainakin siksi että he ovat tajunneet ilmapiirin kiristymisen. Eli sen, mistä me täällä voiman pimeällä puolella olemme koko ajan varoittaneet. Kirjoitin jo toista vuotta sitten, että epäilen vahvasti päätyväni lähivuosina muslimien suojelijaksi. Kun tarpeeksi sataa sontaa, niin suomalaisilla naksahtaa. Ja silloin ei kauheasti katsota millainen tyyppi on, vaan etnis-uskonnollista taustaa. Tämä surettaa minua jo etukäteen. Olen huolissani niistä tuttavistani, jotka ovat kunnollisia, suomalaiseen yhteiskuntaan täysin sopeutuneita ihmisiä, mutta edustavat sellaista ryhmää, joka on sikaillut jo aivan liikaa. He joutuvat tilanteen kärjistyessä mahdollisesti syyttään vaikeuksiin. Kuten Teemu blogissaan totesi: "En hyväksy rasismia missään olosuhteissa." En minäkään. Voi olla, että tässä pitää ryhtyä pykäämään salakomeroa vintille.
Hetemaj'n aktivoituminen saattaa olla merkki siitä, että tänne jo selvinneet mamut alkavat tajuta, ettei vyöry lopu koskaan, ellei sitä pysäytetä. He ovat päässeet vihreälle oksalle, mutta ymmärtävät ettei jaettavaa riitä kaikille.


4. Monikulttuuriset VOKit

No nyt se sitten selvisi, miksi VOK:eissa ramppaa poliisiautoja niin tiheään, että tienparannusmäärärahat alkavat loppua. Poliisi kertoo, että "uskontojen ja kansallisuuksien välillä jo lähtömaassa olleet ristiriidat eivät helposti häviä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksissa". Siis VOK:eissa on levotonta siksi että ne ovat monikulttuurisia! Toistetaanpa vielä kerran: VOK:eissa on levotonta siksi että ne ovat monikulttuurisia!
Tuon minä olisin kyllä voinut kertoa jo ennen kuin tänne perustettiin ainoatakaan VOK:ia. Loput ristiriidat taas johtuvat "kulttuurien yhteentörmäyksistä", kun ei tunneta suomalaisen kulttuurin tapoja. Voihan sitä tietysti tuollakin nimellä sanoa, kun onnistunut sivistyskulttuuri ja toimimaton barbaarikulttuuri kohtaavat. Minulle kun kulttuurien yhteentörmäys on tarkoittanut lähinnä sitä, että japanilainen ei voi kysyä kun se merkitsisi osaamattomuuden tunnustamista ja sitä, että amerikkalainen haluaa paistaa nuotiolla vaahtokarkkia eikä makkaraa, ei sitä että ählämijoukko käsittää sormien työntämisen porukalla naisen housuihin vain tavallista tuttavallisemmaksi tavaksi tervehtiä.
Monikulttuuri on siis ongelma. Stop the press! Tai oikeastaan mieluummin: Press the STOP!!!!!!!!!! Ja vähän äkkiä! Jonka jälkeen heti perään: Press the Eject!


5. Tilastoja

Poliisi meni ja järjesti tiedotustilaisuuten matujen rikollisuudesta. Erinomaisen kieli keskellä suuta pidetty istunto kertoi rikollisuuden kasvusta, mutta jätti kertomatta oleellisen. Tilastoissa verrattiin vuotta 2014 vuoteen 2015 ja havaittiin selvä nousu maturikollisuudessa. Kertomatta jätettiin se, että matuvyöry ehti olla maassa vain kolmasosan vuotta. Eli todellisuudessa lukemat olisi pitänyt kertoa kolmella, jotta olisi saatu jollain lailla luotettavaa tietoa - eikä sekään olisi riittänyt, sillä vuodenaika oli varsin epäsuotuisa matujen suosimalle puskarikollisuudelle. Huomasitteko muuten, miten oli hiljaista tässä muutama viikko, kun muutenkin maailman pienikullisimpien irakilaisten pippelit kutistuivat pakkasissa niin näkymättömiin, ettei kusellakaan voinut käydä ilman pinsettejä ja sokeripalaa? Onneksi sentään muu rikollisuus kukoisti, kuten tässä juuri äskettäin matun mäiskiessä toista useita kertoja puukolla. Eikä edes saanut hengiltä! Olisi yhteiskunnalta säästynyt taas pitkä penni. Säälittävää ammattitaidottomuutta, vähän sama kuin tällä jo useita satoja vuosia maassa olleella vähemmistöllä jolla on kyllä tapana ammuskella toisiaan ravien yhteyksissä, mutta yleensä sen verran huonolla sihdillä että kohde jää henkiin tai luoti osuu sivulliseen.


6. Itäraja vuotaa

Nyt on pakoloisia alkanut tulla myös itärajan yli. Toivoa sopii, että Sipilä löytää housunsa ja pääsee sopuun Medvedevin kanssa. Yksi asia tässä ymmärtämätöntä kyllä kummastuttaa. Ymmärrän kyllä, että Venäjä päästää nämä pois maastaan - kukapa ei heistä eroon haluaisi. Sitä en ymmärrä, mikä helvetin velvollisuus suomalaisilla rajavartijoilla on päästää heidät maahan. Eihän heillä ole edes viisumia Suomeen! Päästäisivätkö he venäläisen Suomeen ilman viisumia? Jos päästäisivät, niin minkä helvetin takia passeja edes tarkastetaan? Vai onko niin, että sanan "turvapaikka" lausuminen millä tahansa tunnistettavalla kielellä aiheuttaa punaisen maton rullaamisen? Kertokaa minulle, kun en todellakaan tiedä - ja vaikka tietäisin, tuskin silti ymmärtäisin.


7. Koti kuntoon

Käräjäoikeus tuomitsi taannoin 20-vuotiaan irakilaisen miehentekeleen kalterien taakse pahoinpitelystä ja tapon valmistelusta. Tämä näet oli aikonut tappaa 16-vuotiaan siskonsa, joka oli ryhtynyt käyttäytymään liian ihmismäisesti eli hylännyt perheensä antikulttuurin ja uskonnolliset perinteet. Hovioikeus tuli asiassa toiseen tulokseen ja vapautti hepun. Mikä sinänsä on ihan hyvä päätös, mutta valitettavasti vapautus tapahtui Suomeen. No, mitäpä sitä minunkaan verovaroillani muuta tekemistä olisi kuin elättää tuommoisia.


8. Kyllä-HAN!

Voihan se tietysti olla täysi sattuma, mutta jostain kumman syystä ihmetyttää että vedetään iso otsikko suomalaisten joukkotappelusta juuri nyt. Samaan aikaan kun matut järjestävät kansallisurheilujensa älämölön, porukkahakkaamisen ja joukkourputuksen Suomen Cupin osakilpailuja kaikissa VOKeissa ympäri maan. Kauan piti vain kaivella, että löytyi vastaava uutinen suomalaisista eli vuoteen 1976 asti, josta löytyi uutinen kotiutuvien varusmiesten joukkotappelusta. Jos tämän tarkoitus oli osoittaa, että kyllä-HAN ne suomalaisetkin joukkotappelevat, niin tilastollista tutkimusta hätiin. 40 vuoden aikana Suomen Raskaan kasarmeilla on palvellut vuosittain noin 30-40 000 varusmiestä. Yksi uutisiin asti päässyt joukkotappelu. Täällä on ollut 30 000 matua kolme kuukautta eli neljännesvuoden kasarmioloissa. Joukkotappeluja on ollut ainakin kymmenen. Tekee 10 * 4 * 40 = 1600. Eli kun Teemu Selänne teki 1457 pistettä NHL:ssä, niin teki-HÄN joku muukin kiekkoilija yhden syöttöpisteen, joten kyllä hän on samanvertainen!


9. Halvalla saa

Kokoomuksen vatipäät haluavat turhapaikanhakijat töihin palkatta tai vähintäänkin alennetuin palkoin. Tämä paljastaa samalla, mistä tässä on kyse: ei Suomeen ole tullut ainuttakaan pakolaista. Kaikki ovat siirtolaisia, joiden tarkoitus on jäädä pysyvästi Suomeen. Jos he olisivat pakolaisia, riittäisi tilapäismajoitus ja mahdollisimman pikainen paluu kotimaahan. Perusteluna palkka-aleen kun sanottiin, että on toimittava nopeasti syrjäytymisen estämiseksi. Viimeksi kun vilkaisin, maassa oli 241 000 suomalaista työtöntä. Kahdeksankertainen määrä matuihin nähden. Ja näistä "Suomen" hallitus ei nakkaa paskaakaan. Meillä ei ole pakolaiskriisiä, vaan johtajuuskriisi.


10. Vaan työvoimapula se kummittelee yhä...

Maahantunkeutumista perusteltiin jälleen kerran sillä, että meitä uhkaa työvoimapula. Tällä kertaa syynä onkin se, että Suomeen syntyi ennätyksellisen vähän lapsia viime vuonna: 55 040.
Väite on, että krooninen työvoimapula iskee päälle ja tätä on sitten korvattava maahanmuutolla. Jutussa ei kylläkään - taaskaan - perusteltu sitä, millä tavoin kolmikymppinen lukutaidoton kamelinkengittäjä pelastaa Suomen talouden.
Jutussa paljastetaan myös se, että edellisen kerran vähemmän lapsia on syntynyt 1860-luvun suurina nälkävuosina. Tämä paljastaa myös syyn siihen, miksi lapsia syntyi niin vähän nyt: ihmiset kokevat elinolosuhteet huonoiksi. Tähän on syypää kykenemätön hallituksemme.
Mutta asiaan. Kuvitellaan, että Suomen hallitus esittää jumaliste lupauksen siitä, että lapsiluvun kasvaessa pistetään stoppi keharien maahanmuutolle. Tällöin olen satavarma siitä, että lapsimäärä räjähtää kasvuun vuoden kuluttua lupauksen antamisesta. Myös allekirjoittanut ilmoittautuu tässä tapauksessa talkootöihin, vaikka onkin tehnyt jo aiemmin asian eteen reilusti enemmän kuin keskimääräisen osuutensa. Vaimolta ei tarvitse edes kysyä, Salli on hyvän asian puolesta varmasti enemmän kuin valmis.


11. Venäjällä käryää

Venäläiset yleisurheilijat ovat jääneet joukolla kiinni dopingista. Yleisurheilu kärsii tämän takia hätää, koska tekopyhät sponsorit tukevat tämän takia mieluummin sellaisia lajeja, joissa käryjä on vähemmän - eli joissa ei edes pyritä eroon dopingista. Yllätys ei ole se, että dopingista kiinni jääneet ovat lähinnä naisia. Kun aikoinaan ihmeteltiin, miksi kiinalaiset pärjäävät naisten mutta eivät miesten uinnissa, eräs suomalainen uintivalmentaja totesi: "Naisista voidaan kyllä tehdä miehiä, mutta miehistä ei voi tehdä kaloja." Yllätys ei ole sekään, että käryt käyvät nimenomaan valtiojohtoisissa systeemeissä. Dopingin käyttö ilman kiinnijäämistä - tai edes selviämiseen uskominen - edellyttää erittäin hyvin toimivaa keskusjohtoista järjestelmää. Yleisurheilussa ei liiku niin suuri raha äärimmäisen huipun ulkopuolella, että yksityisyrittäjyys olisi kannattavaa. Toisin on esimerkiksi pyöräilyssä, jossa jokaisella yksityistallilla on riveissään kymmeniä ammattiajajia, puhumattakaan palloilulajeista.
Kohun seurauksena Venäjä on suljettu toistaiseksi pois kansainvälisestä yleisurheilusta. Tämä on väärin. Ei voi antaa kollektiivista rangaistusta, ellei voida edes suhteellisen vedenpitävästi osoittaa, että kaikki ovat olleet osallisia. Uskon, että rangaistus on pelkkä pelote ja kaatuu vielä ennen olympialaisia. Vähintäänkin on sallittava Jelena Isinbajevan tapaisten urheilijoiden kilpailla yksityishenkilöinä olympialipun alla, riippumattomina urheilijoina. Tämä olisi oikein ja sitä paitsi Putinia vituttaisi, mikä on aina positiivista.


12. Kun nyt syömään ruvetaan...

Iltalehti uutisoi siitä, kuinka hirmuisia määriä syö raskaan sarjan nyrkkeilijä. No kyllähän asia on niin, että kun kestävyysjuoksija alkaa syödä, niin toiset ovat täysin vastaantulijoita. Kulutus on kovassa treenissä sitä luokkaa. Lisätietoja voi kysellä vaikka maratonin SM-mitalisti Forrest G:ltä.


Pakollinen loppukevennys: Kommunismin perusta

Neuvostoliiton agentit tutkivat ainakin Maon ulostenäytteitä kerättyään niitä salaa erikoislaittein valtiovierailun aikana. Ei liene mitään syytä olettaa, etteikö näin olisi toimittu muidenkin vieraiden kanssa. Näiden näytteiden perusteella tehtiin poliittisia päätöksiä. Olenhan minä aina tiennyt, että kommunismi perustuu paskaan, mutta että noin konkreettisesti.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Sivallus CCCXLVII

En ymmärrä, miksi meitä moititaan siitä ettemme muka ymmärtäisi turvapaikanhakijoiden motiiveja. Eiköhän jokainen kynnelle kykenevä pyri pois muslimivaltaisesta maasta - jopa muslimit itse.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Sivallus CCCXLVI

Soldiers of Odinin ja Loldiers of Odinin vertailussa sympatiani alkavat kallistua jälkimmäisen kannalle. Odinin seuraajat saavat ehkä matut pysymään koloissaan ja käyttäytymään ihmistapoja jäljittelevästi sivistysmaassa liikkuessaan, mutta Loldiers-ryhmän näkeminen karkottaa ainakin osan heistä takaisin kotimaahansa - tyhmempikin matu tajuaa että kansakunta, jolla on omastakin takaa tuollaisia, ei pysty häntä pidemmän päälle elättämään.