Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 9. syyskuuta 2023

Se-joka-jääköön-nimeämättä


Harvoin on saanut hihittää sisäisesti yhtä innokkaalla ennalta-arvattavien seurausten odottamisella kuin menneellä viikolla Teemu Keskisarjan sanottua eduskunnassa sanan ”neekeri”. Eikä tarvinnut pettyä. Vihervasemmistolla neekeri-sanan kuuleminen kaataa nurin sen ämpärin, missä äly on jo valmiiksi.

Sanamagia on niin vahvaa, että neekeri-sanaa ei saa käyttää edes historiallisessa kontekstissa, vaan pitäisi sanoa ”n-sana”. Kuten Keskisarja sai huomata, sanoisivat monet. Vaan eipä saanut, sillä fiksuna miehenä hän tiesi tasan tarkkaan mitä teki ja naureskeli sisäänpäin. Eikä pettynyt odotuksissaan hänkään eikä myöskään pyydellyt anteeksi, mistä hatunnosto. Kyllä asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä. Neekeri on neekeri vaikka voissa paistaisi eikä siinä sanassa ole mitään rasistista tai hävettävää, ellei sille tahallisesti sellaista leimaa anna. Ei pidä mennä vasemmiston pöyristymisiin ja sanaleikkeihin mukaan, ei se oikein vastaa aikuisten kehitystasoa.
On huomattavasti helpompaa käyttää vakiintuneita ilmaisuja kuin pysytellä mukana siinä, mikä on milloinkin sopivaksi määritelty loukkaantumisharrastajien keskinäisessä runkkuringissä. Eikä varsinkaan ryhtyä puhumaan naurettavilla ”se-sana-mitä-ei-saa-ääneen-sanoa-eikä-oikeastaan-ajatellakaan” -termeillä. Etenkään kun näitä sanoja alkaa jo olla niin paljon, että pelkkä (valitaan satunnainen esimerkkikirjain) ”s-sana” ei välttämättä riitä kun ei tiedä mahtaako se tarkoittaa ”spurgua”, ”somppua” vai ”sodomiittia”.
Mallia voi ottaa vaikka Harry Potter -kirjasarjan ensimmäisestä osasta, jossa Harry on sairaalassa toipumassa Dumbledoren tullessa vierailulle:
”Professori?” Harry sanoi, ”minä vain mietin… että tuota – vaikka kivi onkin poissa, Vol- tai siis, tiedät-kai-kuka…”
”Sano Voldemort, Harry. Käytä aina kaikesta sen oikeaa nimeä. Nimen pelko kasvattaa asiankin pelkoa.”

Tämän luulisi toimivan hyvänä esimerkkinä, sillä tutkimuksissa on havaittu Potter-kirjojen lukemisen kasvattavan lukijoidensa suvaitsevaisuutta erilaisuutta ja monikulttuurisuutta kohtaan. Mikä onkin odotettavissa, sillä monikulttuurisuus voi toimia vain kuvitteellisessa taikamaailmassa. Jos mielikuvitusmaailmaan perustuvien fiktiivisten kirjojen lukeminen kasvattaa suvaitsevaisuutta, niin vastaavasti realiteetteihin perustuvien faktakirjojen lukeminen kasvattaa nuivuutta.

On toki eri asia sanoa neekeriä neekeriksi halventavassa tarkoituksessa kuin neutraalissa. Mutta tästä saa vihervasemmisto syyttää vain itseään. Neekeri-sanan määritteleminen halventavaksi on ollut heidän oma valintansa. Toki sanalle tuli halventava kaiku siitä, että sen käyttäminen alkoi viitata rikolliseen ja epäsosiaaliseen toimintaan. Mutta tämän kehityksen syynä on ollut huono maahanmuuttopolitiikka, jonka takia Suomeen on pesiytynyt väestöä, jonka rikollisuus- ja sosiaalitukikulut ovat moninkertaisissa lukemissa kantaväestöön nähden. Olisi pitänyt jo vuosikymmeniä sitten noudattaa rasisminvastaisen julistuksen teesejä, niin mitään ongelmia ei olisi tullut.

Polttava kysymys sitten on, pitäisikö sanan ”neekeri” käyttäminen ja vastaavat ilmaisut kieltää eduskunnan puhujapöntöstä. Tähän otti kantaa myös puhemies, joka totesi aivan oikein tehtävänään olevan taata perustuslakiin kirjatun kansanedustajien puheoikeuden eikä ryhtyä makutuomariksi.
Keskisarjan puheenvuoro ei ollut rasistinen millään muulla mittarilla paitsi sillä, joka on säädetty pomppaamaan punaiselle sanasta ”neekeri”.
Kokonaan toinen asia on sitten, pitäisikö aidosti rasistiset puheenvuorot kieltää eduskunnassa. Tässä ollaan kuitenkin vähintäänkin kaltevalla pinnalla. Jos ryhdytään kieltämään typerien aatteiden esittäminen, niin esimerkiksi sanan ”sosialismi” käyttö tulisi myös julistaa pannaan – se on aivan yhtä typerä aate kuin rasismi.
Itse asiassa jopa typerämpikin. Kuvitelkaapa että Suomi olisi 40 vuotta sitten siirtynyt sosialismiin. Aivan varmasti elintaso olisi täällä matalampi kuin on nyt, vaikka sosialismi olisikin romahtanut 1990-luvun alussa itäblokin tapaan. Tai ainakin 10 vuotta sitten elintaso olisi ollut matalampi kuin todellisuudessa oli. Nykytilanne saattaisi olla jopa samalla tasolla kuin on, mikäli sosialismin tuhoisasta vaikutuksesta olisi otettu opiksi samaan tapaan kuin Virossa, jonka elintaso hurahtaa surkeista lähtökohdista huolimatta kohta Suomen ohi. Virolaiset ottivat sosialismin haitoista opikseen, suomalaiset eivät ole samaa mankelia läpi käyneet. Viimeisen 30 vuoden ajan Viro on jatkuvasti tehnyt politiikassaan oikeita ratkaisuja siinä missä Suomi on tehnyt vääriä.
Vastaavasti mikäli Suomi olisi hurahtanut sosialismin sijaan umpirasistiseksi 40 vuotta sitten, tänne ei olisi päästettu 90-luvun taitteessa yhtäkään somalia ja syksyllä 2015 Ruotsin raja olisi lyöty kiinni eikä maassa olisi kymmeniätuhansia irakilaisia eikä muitakaan siltä suunnalta tulleita. Voipi miettiä, mitä olisimme tässä menettäneet ja olisiko tällainen rasistinen Suomi mahdollisesti nykyistä vauraampi. Toisen typerän aatteen eli sosialismin hallitsema Suomi ei taatusti olisi.

Jos aatteita – typeriäkin – lähdetään kieltämään, ollaan loputtomassa suossa siinä, mihin viiva vedetään. Siksi tulee sietää myös vastakkaisia näkemyksiä ja jopa typeryyksiä. Blogisti Vihavainen tiivisti nykyisen keskustelun infantiiliuden erinomaisesti. Erinomaisen huvittavaa oli lukea joitakin Vihavaisen kirjoituksen kommentteja tyyliin ”Koska ajattelit palata maan pinnalle, Vihavainen?” (kyllä, tämä oli kaikki mitä kirjoittajalla oli sanottavanaan). Nämä itsessään todistivat mitä osuvimmin kirjoituksen väitteet – ei minkäänlaista substanssia tai argumentointia, pelkkää räksytystä ja suvaitsemattomuutta.
Annetaan myös oman näkökannan vastaiselle, väärällekin näkökannalle tilaa. Ainoastaan kuuntelemalla toista osapuolta voi korjata omia virhekäsityksiään ja ymmärtää toisen näkemystä, virheellistäkin sellaista. Eikä lähdetä sörkkimään menneitä vaan mietitään yhdessä, kuinka tämän maan hyvinvointia voisi parhaiten ylläpitää ja ehkä jopa parantaa.
Tämä koskee myös vainon kohteena olleita perussuomalaisia. Jätetään ne Lindtmanin nuoruuden natsiheilaamiset omaan arvottomuuteensa. Eihän kukaan voi tosissaan kuvitella hänellä olleen mitään natsisympatioita, kyseessä oli vain nuoruuden eläminen. Ei edes ajattelemattomuus, vaan pelkkä hauskanpito. Edes toisenkaan demaripampun eli Mikkel Näkkäläjärven menneet tekoset eivät ansaitse esiin nostoa, sillä hän on rangaistuksensa nuoruuden tekosistaan kärsinyt. Tämän sanon suurena kissojen ystävänä, joka on kiitollinen siitä ettei sattunut kyseisten tekojen aikaan paikalle – silloin olisi nimittäin oma vintti pimentynyt niin ettei mökiltä olisi kovin montaa teinipoikaa omin jaloin pois kävellyt. Näkkäläjärvi on nuoruuden muitakin syntejään kuten rattijuopumustaan pahoitellut. Sen verran täytyy anteeksiantamisista huolimatta tiedustella, onko pahoittelu demaripahoittelua eli kunhan yhteiskunta vastaa kustannuksista vai onko Näkkäläjärven katumusharjoitus jopa niin aitoa, että hän olisi yrittänyt hyvittää syntejään lahjoittamalla kuukausittain osan muhkeasta palkastaan eläinsuojeluyhdistyksille?

19 kommenttia:

Heikki kirjoitti...

Seuraavaksi kielletään mustat sana, koska se tarkoittaa itseasiassa samaa. Ja hyvä niin. Puhutaan vain ihmisistä.

Anonyymi kirjoitti...

Voisi tehdä lain, joka kieltää n-sanan käytön. Ohops! Miten se ilmaistaisiin? Kirjoitetaanko siihen neekeri vai n-sana. Molemmissa tapauksissa väärää sanaa on käytetty lakitekstissä, joten lainlaatijalle oitis rangaistus.

QroquiusKad kirjoitti...

Harry Potter kuuluu kontekstiin toisellakin tapaa:

kun J.K.Rowling taannoin totesi jotain sentapaista, että sukupuolia on kaksi ja sitten on erilaisia luonnonoikkuja, nousi valtava kirrrkuna.
Rowling olikin transistoriseksualistifoobistikko!

Potter-romaaneja ei kuitenkaan kerätty kirjastoista poltettaviksi rovioilla eikä vaadittu kirjoittamaan uusiksi.
Ei, vaikka varmasti niistäkin löytyisi salaisia transufobisia piilomerkityksiä, jotka avautuvat vain ja ainoastaan näiden salamerkkien tulkitsijoille.
Mutta Peppi Pitkätossut on kirjoitettava uudestaan, ettei isä-Efraim ole enää kuukerinenengas, ja mitä näitä tapauksia vielä on ollut, aivan liikaa kuiten.

Lyhyesti sanoen:
intersektifempsojen toimesta on siis osoitettu transujen olevan edelleen uhrihierarkiassa selvästi alempana kuin neekerit.
Quod erat demonstrandum!

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta pahoittelusta. Toisten pahoittelu on muka aidompaa kuin toisten. Esim. Näkkäläjärvi vs Purra. Tai ihan kuka tahansa muu persu vastaan kuka tahansa muu suvakiston lähettiläs/edustaja.
Ja rinsessa sanna vielä erikseen:)
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Miten pääsisin yliopistotutkijan vakanssijalle ja samalla yhteiskunnan elätiksi?

QroquiusKad kirjoitti...

Ellei tiedä miten pääsee yliopistotutkijan vakanssille, ei ole toivoakaan päästä yliopistotutkijan vakanssille.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Näkkälän toimet eivät ole kuitatut anteeksipyydöllä.

JB varmasti on lukenut kissateurastuksen yksityiskohdittain. Kyseinen toiminta osoittaa selvästi kyseessä olevan vakavia psyykkisiä häiriöitä poteva henkilö. Tehtiinköhän näkkälän psyyken statuksesta psykiatrinen tutkimus kissojen kidutuksen ja polttosurmien jälkeen? Entäs nyttemmin hänen tultuaan valituksi demareitten johtokaartiin? Syytä olisi, sillä eihän se voi olla niin, että Suomen valtion poliittisessa johdossa on sadisteja ja psykopaatteja. Eihän?

Asian käsittely lakimiesten jorinoiden ja anteeksiantojen mukaan on hävytöntä ylimielisyyttä niitä asiantuntijoita kohtaan, jotka tuntevat ihmismielen synkät salat ja niiden adekvaatin hoidon. Kas kun ei luettu raamatusta tai kysytty piispoilta eläinten kidutuksen aiheuttaman henkisen taakan raskaudesta tappajalle ja anteeksiannosta korkeimmassa oikeusasteessa, jos sellainen nyt jostain sattuu löytymään. Kissoilla ei ollut mahdollisuutta kääntää toista paksua poskeaan lapiolla lyötäväksi.

Anonyymi kirjoitti...

Keskisarjalla on viisaus.

Anonyymi kirjoitti...

"Ei pidä mennä vasemmiston pöyristymisiin ja sanaleikkeihin mukaan, ei se oikein vastaa aikuisten kehitystasoa." Jos haluaa seurata aikuisen ihmisen vajoamista infantiiliin tilaan, jossa elämää hallitsee vain yksi asia, suosittelen Panu Raatikaisen twiittauksia vaalien päättymisestä tähän päivään.

Strix Senex kirjoitti...

Eipä tähän ole mitään lisättävää. Tuo Harri Potter tuli minunkin mieleeni. Vaikea uskoa ja ymmärtää, kuinka taikauskoiseksi ja alkeelliseksi poliitikkojen ja toimittajien ajatuksenjuoksu on taantunut. Ja joltisenkin varmaa on, että kun moisen naurettavuus ääneen todetaan, seuraavana nousee näkyviin kyseisten tahojen aivojen kankeus eli ryhdytään entistä kiihtyneemmin ja entistäkin jäykemmin jankkaamaan että "kyllä se on hirveää, kyllä se on hirveeä, kyllä se on aivan hirveää".

Anonyymi kirjoitti...

Minulla spraymaalipurkkeja jossa on mustaa maalia, purkin kyljessä lukee myös Negro.
Hävitänkö purkit koskapa rasismia ilmenee.
Kadunko kuinka pitkään?

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi 12.19 sinun pitäisi tiedottaa asiasta V Honkasalolle, joka tietää mitkä ovat oikeat toimintatavat näin kiperässä tilanteessa.

Anonyymi kirjoitti...

Persujen kirjoitukset vuodesta miekka ja risti on varmaan käyty läpi jo täikammalla.
Uskooko kukaan, että Näkkäläjärven eläinrääkkäykset/tuhoteot ja rattijuopumukset olisivat ainutkertaisia. Olisi aika satumaisen huono tuuri, jos niistä ekakerroista olisi aina jäänyt kiinni.

Timppa

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Ruotsissa kun joku vuosi sitten jossain kirjastoissa vetivät pois kierrosta noita Peppi Pitkätossu kirjoja joissa mainitaan Neekerikuningas, niin kyselin voiko niitä ostaa itselleen vaan eivät suostuneet.

Anonyymi kirjoitti...

Näkkäläjärven katuminen voidaan hyväksyä siten kuin hyväksytään psykopaatin muutkin katumuksen osoitukset. Psykon vanhetessa lisääntyy taitavuus jolla peittää perusluonne niin tarvittaessa.
Tällaisella tavalla pysyvästi häiriintyneitä on politiikan huipulla enemmänkin.

Anonyymi kirjoitti...

Taisi olla KOTUS - "Kotimaisten kielten" jne. - joka ns. nosti neekerin pöydälle. Pari vuosikymmentä on sen jälkeen jenkkihenkinen korrektius riehunut. Taidettiin saada samoilla lämpimillä jenkkityylinen valevasemmistokin. Mutta monet ulkomaiset kommentoijathan pitivät jo Kekkoslovakiaa Euroopan amerikkalaisimpana maana. Tuliko se väite todistetuksi näin karmealla tavalla...

-jussi n

Anonyymi kirjoitti...

Yle saisi esittää uusintoina 1970-luvun sarjan "Näin naapurissa". Ovatko nauhat tallessa?

Jaska Brown kirjoitti...

Heikki: Minä kun luulin että ”musta” oli jo kielletty.

Ano 18.22: Itsensä kriminalisoiva laki.

Qroquius Kad: Rowling sai huomata, että kirkujille ei mikään riitä; hänhän oli jo todennut että Dumbledore tykkäsi taikasauvasta sanonko missä, mutta siitäkös kirkujat kävivät vain hinkumaan lisää.

Huru-ukko: On oikeampaa ja väärempää pahoittelua.

Veijo Hoikka: Huomasit hyvin tähän kirjoitukseen piilotetun koukun.

Ano 7.42: On ollut ilo seurata syvästi sivistyneen Keskisarjan kuittailua porukalle, jonka sivistys on ohuempaa kuin venäläinen vessapaperi.

Ano 8.08: Tapanani ei ole ollut herkutella sairauskertomuksilla…

Strix Senex: Ennen muinoin toimittajat edustivat ties mitä ammattikuntia ja omasivat elämänkokemusta, nykyään kun ovat journalistikoulun, yhteiskunta- tai valtiotieteellisen tuotteita niin se valitettavasti näkyy sekä kirjoitustyylissä että asenteessa. Jokin aika sitten toimittaja haastatteli minua omaan erikoisalaani liittyen. Onneksi sain tarkistaa sepustuksen ennen sen päätymistä lehteen. Siinä oli näet yksi lausuntoni käännetty täysin päinvastaiseksi ja olisin saanut kuulla siitä vittuilua takuulla koko työurani loppuun asti ellen olisi saanut korjattua sitä. Pienempien epätarkkuuksien annoin olla, koska tuntui että tämän maailman herkkänahkaisimman ja palkkaan nähden ammattitaidottomimman ammattikunnan edustaja otti nokkaansa jo tuostakin.

Ano 12.19: Ano 12.36 ohjeistikin jo sopivasti.

Timppa: Hyvä pointti. En tiedä missä Näkkäläjärvi jäi kiinni rattijuopumuksesta mutta jos se tapahtui hänen kotiseudullaan niin kyseessä on kyllä lottovoittoon verrattavissa oleva tapahtuma.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja: Onneksi omassa hyllyssä on ainakin yksi vanha Peppi Pitkätossu. Saas nähdä milloin se takavarikoidaan kotietsinnässä kirjaroviolle.

Ano 8.14: Allekirjoitan. Tuntemistani kansanedustajista vain yhdellä en ole havainnut mitään psykopaattisia piirteitä. Voi tietysti epäillä että hän kätki ne hyvin.

jussi n: Mutta miksi jenkeistä piti kopioida ne huonot puolet, kuten woketus ja neekerien rahtaaminen maahan? Tosin Suomen tapauksessa ne tulivat ihan itse eikä kahleissa.

Ano 20.43: Tuossa olisi ideaa. Varoittava esimerkki toimii usein.

Anonyymi kirjoitti...

JB. Kiitsss vastauksesta. Olenkin ihmetellyt mikä htto poskessa pistelee.