Äskettäin valittiin jälleen Vuoden urheilija.
Tänä vuonna kymmenen parhaan lista oli seuraava:
1. Iivo Niskanen Maastohiihto
2. Wilma Murto Yleisurheilu
3. Topi Raitanen Yleisurheilu
4. Lauri Markkanen Koripallo
5. Kalle Rovanperä Autourheilu
6. Kerttu Niskanen Maastohiihto
7. Mikko Rantanen Jääkiekko
8. Valtteri Filppula Jääkiekko
9. Kristiina Mäkelä Yleisurheilu
10. Krista Pärmäkoski Maastohiihto
En ole koskaan erityisemmin arvostanut tätä äänestystä. Eri lajien saavutuksia on vaikea verrata. Jälkipolemiikki on yleensä kova. Niin nytkin. Lähinnä siksi, että jotkut
urheilutoimittajat sekä maallikot loukkaantuivat verisesti Lauri Markkasen jäämisestä pois kolmen parhaan joukosta.
Yleisimmin valituksen aiheena oli se mikä aina ennenkin: joukkuelajit ja yksilölajit ovat aivan eri asemassa vuoden urheilijaa valittaessa ja asetelma on epäreilu.
Tässä valittajat ovat ehdottoman oikeassa. Mikään ei tätä epäreilua asetelmaa osoita paremmin kuin kymmenen parhaan listan sija numero kahdeksan: Valtteri Filppula. Mies ei ollut lajissaan edes tuhannen parhaan joukossa maailmassa. Suomi voitti muutamassa maassa harrastetun lajin olympiakultaa turnauksessa, josta oli poissa maailman tuhat parasta jääkiekkoilijaa. Ihan sama kuin vuoden kymmenen parhaan listalle pääsisi hiihtäjä, joka voittaa olympiakultaa kilpailussa johon ei osallistuisi yksikään koskaan maailmancupin pisteille päässyt. Ja hiihto on sentään jääkiekkoa levinneempi laji: hiihdon olympiamitaleita on mennyt 23 eri maahan, jääkiekon 16 eri maahan (listauksissa näkyy olevan esim. NL ja Venäjä sekä muut vastaavat erikseen, mikäli nämä yhdistellään lukemat ovat 17 – 10).
Kuuluisiko Lauri Markkanen sitten ylemmäs?
Katsotaanpa paria yleisintä perustelua, joita asiassa annetaan. Useimmiten vertailu tehdään Wilma Murtoon.
1. Markkasen suoritusta pidetään täysin poikkeuksellisena suomalaisessa urheiluhistoriassa. Mitä se kiistatta onkin. Ei yksikään suomalainen ole nakuttanut NBA:ssa tuollaisia lukemia. Tässä yhteydessä pyydetään luettelemaan suomalaiset arvokisamitalin saavuttaneet naisseiväshyppääjät. Aivan, yksi ainoa. Se poikkeuksellisuudesta.
2. Wilma Murto ei pärjännyt maailman tasolla, oli MM-kisoissa vasta kuudes. EM-kisakulta ei kerro todellisesta tasosta. Tässä yhteydessä pyydetään muistelemaan, oliko Lauri Markkanen mahdollisesti äänestetty NBA:n tähdistöottelussa avauskentälliseen eli maailman kymmenen parhaan koripalloilijan joukkoon. Samoin muistutetaan, että tänä vuonna pelattiin koripallon EM–kisat. Suomi oli mukana ja sijoittui kahdeksanneksi. Valittiinko Lauri Markkanen
tähdistökentälliseen eli viiden parhaan pelaajan joukkoon? No ei valittu. Jos Markkanen olisi saanut Euroopan parhaan pelaajan palkinnon, hän olisi saattanut haastaa yleisurheilun Euroopan mestarin. Koripallon EM-kisojen Wikipedia-artikkelissa listataan kuusi yksilöllistä tilastokategoriaa. Niistä kahdessa esiintyy Markkasen nimi: pistekeskiarvossa hän on toisena ja tehotilastossa neljäntenä.
Vuoden urheilijan valinnassa kyse on tunteesta, ei faktoista. Jos tuntee Valtteri Filppulan vuoden parhaaksi äänestäneen seitsemän urheilutoimittajan tavoin, että marginaalilajin piirikunnallisen tason turnauksen voitto tekee hänestä vuoden urheilijan, niin sitten tuntee. Urheilugaala on karnevaalia eikä sitä kannata ottaa vakavasti. Katsotaan nyt vaikka Suomen urheilun kunniagalleriaan tänä vuonna valittuja: Sami Elopuro, Jarkko Nieminen, Marjo Matikainen-Kallström, Kyra Kyrklund ja postuumisti Olli Mäki. Kovia saavutuksia kaikilla, Matikainen-Kallström on ainoa olympiavoittaja, joskin Mäki varsin mahdollisesti olisi sellainen myös mikäli urheilupolitiikka ei olisi estänyt hänen osanottoaan vuoden 1960 kisoihin. Sami Elopuro oli aikoinaan squashin maailmanlistalla parhaimmillaan kuudes, Jarkko Nieminen tenniksen maailmanlistalla parhaimmillaan kolmastoista ja Kyra Kyrklund olympialaisissa peräti kolmesti viides. Voi muuten kysyä miksi kunniagalleriaan ei valittu Reijo Ståhlbergia (kolme halli-EM-kultaa, olympialaisissa neljäs samana vuonna kun Kyrklund oli viides, mutta lajina valitettavasti kuulantyöntö eikä kouluratsastus), Asko Peltoniemeä (olympialaisissa kuudes samana vuonna kun Elopuro oli maailmanlistan kuudes, mutta lajina valitettavasti seiväshyppy eikä squash) tai Tero Järvenpäätä (olympialaisissa neljäs, MM-kisoissa kahdeksas ja yhdestoista samoihin aikoihin kun Nieminen oli maailmanlistan kolmastoista mutta lajina valitettavasti keihäänheitto eikä tennis).
Kuten nähdään, tunne on faktoja vahvempi ja olkoon niin, showsta tässä on kyse.
11 kommenttia:
Hyvin sanottu. Lisäisin vain sen, että yksilölajien lisäksi moottoriurheilijat ovat tässä äänestyksessä aliarvostettuja suhteessa joukkueurheilijoihin. Sen osoittaa Rovanperän ja Markkasen välinen järjestys.
Markkasen ansiot - tai niiden vähäisyyden - luettelitkin, mutta Rovanperä on maailman paras. Palataan siis asiaan, kun Markkanen on vienyt joukkueensa NBA:n voittoon ja valittu edes sen tähdistöön.
Minusta näitä Vuoden urheilija -äänestyksiä voitaisiin verrata laulukilpailuihin, joissa bassot, baritonit, tenorit, altot, mezzosopraanot ja sopraanot kilpailevat keskenään.
Lopuksi tuomaristo rankkaa heidät paremmuusjärjestykseen makuasioiden perusteella, koska todellista kilpailua ei voi olla osanottajien erilaisuudesta johtuen.
Ainut oikea ykkön on Rovanperä, kukaan muu tuosta vitsilistasta ei nouse lähellekkään.
Hyvä vertaus musiikkiin.
Rovanperä ei olisi kuulunut koko äänestykseen. Jos palkintoja jaetaan, niin Rovanperän konteksti olisi ollut AKT:n palkitsema Vuoden Autokuski.
Ja säästääkseni kommentoijat perinteiseltä vasta-argumentilta "kyllä ralliauton kyydissäkin vaaditaan hyvää kuntoa, Rovanperä treenaa punttisalilla ja käy lenkillä" (mikä on ihan totta) vastaan jo valmiiksi:
Tarvitseeko Topi Raitasen treenata autolla ajamista tullakseen paremmaksi juoksijaksi?
Urheilu on arvaamaton laji, samoin kuin blogien kirjoittamisen lopettaminen.
Paavon sanoin: Jos olen joskus niin sanonut, en ole sitä kuitenkaan tarkoittanut.
Hyvä näin. Niskaselle pytti kuuluu. Mutta Rovanperä ei ainoastaan voittanut maailmanmestaruutta, vaan nosti Suomen autourheilun takaisin sille kuuluvalle tasolle.
Olen sinänsä samaa mieltä, mutta jos autoilija kerran on otettu listalle, tulisi hänet sijoittaa oikealle kohdalle.
Tienestit ovat kiistämättömiä faktoja, kun kiistellään paremmuudesta:
1. Markkanen
2. Rantanen
3. Rovanperä
(Bottas kiilaa tosin kakkospaikalle)
Money talks, bullshit walks.
Timppa
Tienestit kertovat paljonko lajissa liikkuu mainosrahaa. Sen perusteella ne palkkiotkin määräytyy.
Paras esimerkki on jalkapallo. Miesten puolella on katsojia ja sen myötä mainosrahaa. Mitenkäs se naisten potkukisoissa onkaan ne katsojamäärät..
Ristiriitaiset tunteethan tähän aiheeseen sopivat. Toisaalta on hyvä että lätkäkiihkoilulle hymähdellään. toisaalta sen parempi mitä enemmän on maita joissa jalkapallo ei ole ykköslaji. Monokulttuuria pukkaa. -jussi n
Vuonna 2007 olin työni takia Montrealissa koko sen vuoden jääkiekon MM-kisojen ajan. Silloin ne pidettiin Moskovassa, loppuottelussa Suomi hävisi Kanadalle (jos oikein muistan). Noihin aikoihin vielä seurasin hiukkasen jääkiekkoakin, mutta tuolla reissulla se oli jonkun verran vaikeaa, kun televisiossa tai lehdissä ei löytynyt sekuntiakaan/sanaakaan noista kisoista. Jonkun verranhan Montrealissa jääkiekkoa harrastetaan, kuten monet tietävät. Hotellihuoneeni ikkunasta (Montreal Marriott) näkyi Montreal Canadiensin kotiareena, Centre Bell, jonka päädyssä oli seinänkokoinen maalaus Saku Koivusta.
Yhtenä iltana Hurley's Irish Pubissa istuessani otin tämän näkymättömyyden puheeksi baaritiskillä. Tiesin kyllä jo syyn, joka minulle kerrottiin: Kanadasta saataisiin milloin tahansa koottua ainakin kymmenen parempaa joukkuetta kuin se, joka maaata edusti MM-tasolla. Ja joka sitten voittikin maailmanmestaruuden. Täsmä voitto sitten ylittikin uutiskynnyksen. Siitä oli noin kymmenen palstasenttimetrin mittainen maininta paikallisen aviisin urheilusivuilla.
Täysin off-topic: Se oli sitä aikaa, se... Nyt jälkeen päin huvittaa, mitä kaikkea sitä tuli silloin penskana touhuttua. Nykypäivän standardeilla ne lastensuojeluilmoituksetkaan eivät kai olisi kovin kaukana. Taisin olla jotain 5 wee, kun esim. ajoin traktorin puuhun... No, selkäsaunatta siitäkin selvittiin, kun työtapaturmahan sekin oli. Ja tulipahan kokeiltua kaikki rälläkät, moottorisahat, porakoneet ym perämoottorit noin vain, ihan omin päin.
Olin pari vuotta sitten tuttavapariskunnan mökillä käymässä, ja huvitti seurata sivusta, miten n. 10 wee pojilta edelleen yritettiin salata puukot ja tulitikut... Enpä tietenkään ala neuvoa ns kasvatusopillisissa kysymyksissä, mutta en minä niitä ainakaan koskaan keneltäkään pyytänyt, otinpahan vain. Mummo hieman nurisi asiaa, mutta selavii, ja siitä kymmenen iästä me ovat housuissani pysyneetkin. Ja pahemmitta tapaturmitta siitäkin selvittiin, sano.
-J.Edgar-
Lähetä kommentti