Lukijalle: Muistellaanpa tässä, millaisia valtioita saadaan aikaan, jos valta annetaan afrikkalaisille:
Nimitys "gepardihattu" tulee Zairen diktaattorilta Mobutu Sese Sekolta, joka piti kyseisen kaltaista lätsää. Jokainen kissaeläimiä tunteva voi kuitenkin helposti nähdä, että kuviointi ei ole gepardin vaan leopardin. Gepardin pilkut ovat yksivärisiä, leopardin täplissä on vaalea alue keskellä. Eteläamerikkalaisen jaguaarin kuvioinnin erottaa leopardista siitä, että jaguaarin täplän vaalean osan keskellä on pieni musta piste.
Mobutu kaappasi vallan silloisessa Kongossa 1965 julistautuen presidentiksi viiden vuoden ajaksi. Viisi vuotta osoittautui harvinaisen pitkäksi ajaksi kestäen kolmisenkymmentä. Sen aikana Mobutu ehti muuttaa maan nimen Zaireksi, joka tarkoittaa "jokea joka nielee kaikki joet". Samalla tietysti Kongojoen nimi vaihtui Zairejoeksi. Mobutun kunniaksi on mainittava, että nimi on realistinen, onhan joki virtaamaltaan maailman toiseksi suurin. Ainakin "Zaire" on selkeästi parempi kuin Mobutun valtakauden jälkeen käytetty "Kongon demokraattinen tasavalta", joka on vielä vähemmän demokraattinen tai tasavalta kuin oli aikoinaan Saksan demokraattinen kansantasavalta.
Valtakauden merkittävin saavutus oli vuonna 1974 valtion varoilla järjestetty nyrkkeilyottelu, jossa Muhammad Ali nappasi raskaan sarjan maailmanmestaruuden takaisin George Foremanilta. Vuotta aikaisemmin Mobutu oli talouselämän asiantuntijana kansallistanut (kuinka nätti nimitys ryöstölle) ulkomaisten yhtiöiden omaisuuden, mistä odotetusti seurasi talousromahdus. Niinpä ottelun miljoonien budjetti vei maan talouden perikadon partaalle. Ei kuitenkaan niin pahaksi, etteikö Mobutu olisi pystynyt käärimään kutakuinkin viiden miljardin dollarin henkilökohtaisen omaisuuden sveitsiläisille numerotileille. Lystikkäänä varotoimenpiteenä uhkaajien varalta hän kielsi joukkoviestimissä mainittavan kenenkään muun zairelaisen poliitikon kuin itsensä nimeä, muihin viitattiin pelkästään titteleillä. Kelpo demokraattina Mobutu järjesti toki presidentinvaalit 1977 ja 1984, tosin kummallakaan kerralla vastaehdokkaita ei ollut. Seuraajapolitiikka oli selkeä, pojasta piti tulla manttelinperijä. Tämä suunnitelma meni mönkään perillisen kuoltua AIDSiin 1994. Kyseinen sairaus onkin kotoperäinen maassa ja levinnyt virallisen tiedon mukaan prosenttiin aikuisväestöstä, mutta tämä luku on yhtä luotettava kuin Mobutun pankkitilin virallinen saldo. Tämä pikkuinen väestönrajoitin yhdessä jatkuvan sisällissodan kanssa ei ole estänyt Kongon väkilukua yli nelinkertaistumasta sitten Mobutun valtaannousun.
Mobutu Sese Seko asetti standardin gepardihattuilulle. Katsotaanpa TOP 10 -lista imitoijista. Listalle on hyväksytty vain poispotkittuja tai kuolleita (vapaaehtoisestihan yksikään neekeri ei vallasta luovu, demokraattisesta vallanvaihdosta nyt puhumattakaan) diktaattoreita siksi, että nykyisten vallanpitäjien sijoitus listalla kohenisi sitä mukaa, mitä lystikkäämpiä hallintatapoja he keksivät. Tätä lukiessa tulee mieleen, että kyllä Suomessa on sentään tähän verrattuna hyvät päättäjät. Tosin heidän intonsa haalia afrikkalaista kulttuuria Suomeen osoittaa, että olemme hyvää vauhtia liukumassa samaan suuntaan.
10. Gnassingbé Eyadema
Togon presidentin ansiot despotismin saralla eivät ehkä yllä samalle tasolle kuin muiden tälle listalle päässeiden. Mies kuitenkin ansaitsee paikkansa, koska pysyi vallassa peräti 38 vuotta eikä sittenkään tullut syrjäytetyksi muiden kuin viikatemiehen toimesta.
Kuten niin moni muukin tämän listan miehistä, Eyadema hankki kannuksensa palvelemalla ensin siirtomaaisäntiä. Hän soti Ranskan armeijan riveissä Indokiinassa ja Algeriassa. Togoon palattuaan hän avusti ensin vallankaappauksessa 1963 ja teki sitten sellaisen itse 1967.
Vaikka hirmuvaltaa ei suoranaisesti ollut, Eyadema sai aikaan persoonallisuuskultin josta Kim Jong Il olisi voinut ottaa ja ehkä ottikin mallia. Hän selvisi useista murhayrityksistä ja 1974 lentokoneen maahansyöksystä. Kansalle uskoteltiin presidentillä olevan yliluonnollisia voimia, koska hän oli ainut eloonjäänyt. Todellisuudessa maahansyöksystä selvisi useita muitakin, mutta sehän oli vain järjestelykysymys. Merkittävimmän takaiskunsa Eyadema koki 1991, jolloin valta siirtyi käytännössä pääministerille. Fiksuna miehenä presidentti ei kuitenkaan ryhtynyt taistelemaan vastaan, vaan pysyi keulakuvana mikä sopikin pääministerille. Presidentti eli leveästi, kansa uskoi kulttiin ja pääministeri sai hallita mielensä mukaan kulisseissa. Eyadema oli presidenttinä kuolemaansa asti 2005 ja sai viimeiset naurut: hänen jälkeensä valtionpäämieheksi tuli oma poika.
9. Mengistu Haile Mariam
Etiopiaa oli hallinnut Haile Selassie jo vuosikymmeniä sellaisella menestyksellä (mitä nyt muutaman vuoden Italian miehityskausi osui väliin), että rastafarit olivat kohottaneet hänet jumalan asemaan. Oikeasti, miten pöljä pitää olla palvoakseen afrikkalaista diktaattoria vapaaehtoisesti jumalana? Mutta jumalatkin kaatuvat aikanaan ja niinpä Selassien kohtalona oli joutua ensin syrjään ja sitten ilmeisesti murhatuksi sotilasjuntan kaapatessa vallan 1974. Odotettuun tapaan juntta joutui keskinäisiin riitoihin ja kukkulan kuninkaaksi selvisi Mengistu Haile Mariam. Joka ei sitten uskonut jälkiä ja ryhtyi toteuttamaan sosialismia. Seurauksena olivat hirmuiset nälänhädät, jotka rajoittivat Etiopian väestönkasvun muutamaksi vuodeksi lähes sivistysvaltion tasolle. Avustuskonserteilla kerättiin rahaa köyhien etiopialaisten auttamiseksi. Se todella tehosi, sillä etiopialaisia on nykyään kolme kertaa niin paljon kuin silloin. Suoranaisia teloituksia tapahtui suhteellisesti ottaen vähemmän kuin monessa muussa Afrikan maassa, mutta Mengistu poikkesi kollegoistaan yhdessä merkittävässä asiassa. Muut yleensä ulkoistivat likaiset työt salaiselle poliisille tai armeijalle, mutta Mengistu tykkäsi päästellä vastustajiaan päiviltä ihan henkilökohtaisesti.
Mengistu ei ilmeisesti älynnyt kysyä kaveriltaan Fidel Castrolta, kuinka valta säilytetään. Hänet syrjäytettiin 1991, jonka jälkeen mies on elellyt Zimbabwessa.
8. Siad Barre
Siad Barre oli siirtomaahallinnon innokas palvelija, joka brittihallinnon aikana yleni korkeimpaan somalille mahdolliseen poliisiarvoon. Kun toisen maailmansodan jälkeen Italia sai väliaikaisesti Somalian hallinnon takaisin, Siad Barre ylennettiin ensimmäisenä somalina poliisiupseeriksi. Itsenäistymisen jälkeen hän siirtyi armeijaan ja yleni pian ylipäälliköksi. Mikä on tunnetusti Afrikassa hyvä ponnahduslauta. Niin myös Siad Barrelle, joka teki piakkoin vallankaappauksen. Tämän jälkeen hän ilmoitti soveltavansa maassa "tieteellistä sosialismia". Normaalisti uusia ideoita on tieteessä tapana kokeilla rotilla, mutta Siad Barre katsoi eettisemmäksi testata somaleilla. Sosialistisessa kokeilussa kävi kuten niissä aina käy eli kyse on vain siitä, kuinka kauan kestää kunnes menee vituiksi. Tässä tapauksessa meni kymmenisen vuotta siihen, että siirtomaa-aikana luodut kehitysmahdollisuudet oli tuhottu. Vallankaappausyritys kuitenkin saatiin estettyä ja Siad Barren valta oli niin vahvasti sementoitu, että edes vakava auto-onnettomuus ja koomaan vajoaminen 1986 ei saanut oppositiota toimimaan. Tosin koomaa ja khatin aikaansaamaa pöllyä on vaikea erottaa toisistaan, mikä opposition puolustukseksi mainittakoon.
Siad Barren aikakausi kuitenkin päättyi vuodenvaihteessa 1990-91 kapinallisten vallattua Mogadishun. Tämä ei ollut Somalian kannalta mitenkään onnetonta, se tarkoitti vain sitä että diktatuuri vaihtui anarkiaan. Vakavammat seuraukset sillä oli länsimaille, joihin tunki Siad Barren hallintoeliitin jäseniä leveämmän leivän ääreen eläteiksi.
7. Charles Taylor
Liberia perustettiin 1822 Yhdysvaltojen ideasta tarkoituksena antaa vapautetuille orjille uusi kotimaa. Hieno idea noin muuten, mutta jäi puolitiehen. Maa itsenäistyi USA:n hallinnosta 1847 ja ensitöikseen vapautetut orjat orjuuttivat alkuperäisväestön. USA vetäytyi koko hommasta eikä tajunnut edes tilaisuuttaan 1865, jolloin orjat vapautettiin ja olisi voitu palauttaa rakentamaan Afrikkaa. Liberian historia on tarinoita hirmuvallasta, sisällissodista ja kauhuista. 1980-luvulla maata hallitsi Samuel Doen sotilasjuntta. Liberiasta kertoo ihan riittävästi se, että vallankaappausta johti ylikersantti. Doen kunniaksi on kuitenkin sanottava, että hän oli sieltä parhaasta päästä Liberian presidenttejä, tosin kilpailu ei ole kova. Ainakin hän oli parempi kuin seuraajansa Charles Taylor. Jenkeissä taloustieteen tutkinnon suorittanut Taylor hälytettiin Doen hallintoon vastaamaan raha-asioista. Projekti epäonnistui surkeasti, Taylor ehti varastaa alle miljoona dollaria ennen kuin käry kävi ja häkki heilui. Maanpaosta Liberiaan palattuaan Taylor aloitti sissisodan ja teki onnistuneen vallankaappauksen. Siis onnistuneen itsensä, mutta ei muiden kannalta.
Sisällissota kesti vuosikausia. Sen päätyttyä 1996 Taylor voitti presidentinvaalit. Tarkkailijoiden mukaan vaalit olivat rehellisimmät Liberiassa koskaan järjestetyt. Onhan se tuokin tapa sanoa asia. Taylor kampanjoi mm. vaalilauseella: He killed my ma, he killed my pa, I'll vote for him. Aika selkeä vihje siitä että parasta äänestää minua tai muuten. Sota syttyi uudelleen 1999 ja Taylor hallitsi pian vain kolmasosaa maasta. YK sai tarpeekseen Taylorin hirmuhallinnosta 2003 ja antoi pidätysmääräyksen kansainvälisten lakien rikkomisesta. Taylor erosi ja joutui kansainvälisen oikeustuomioistuimen eteen. Sivistysmaiden rahaa paloi vuoteen 2012 asti kestäneessä prosessissa, jonka päätteeksi Taylor tuomittiin 50 vuodeksi tiilenpäitä lukemaan. Toivottavasti panomiehelle sallitaan edes perhevisiitit, onhan miehellä 14 virallista lasta. Epävirallisten lukumäärä on tuntematon.
6. Sani Abacha
Toimittuaan ensin muutaman vallankaappauksen takapiruna Abacha katsoi lopulta vuonna 1993 omaavansa riittävästi kokemusta alalta tehdäkseen mestarinnäytteensä. Tämä onnistuikin mainiosti. Puolustusvoimien komentaja nappasi vallan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja hallitsi rautaisella otteella. Mikä tarkoitti toisinajattelijoiden hirttämistä - kirjailija Ken Saro-Wiwan teloitus aiheutti länsimaissakin protesteja, mutta Abacha nakkasi niistä pitkät - , rahavarojen ohjaamista omalle tilille viiden miljardin dollarin edestä ja muita reippaita aktiviteetteja. Mitkä koituivatkin hänen kohtalokseen.
Ties miten korkealle Abacha olisi Afrikan väkiluvultaan suurimman maan johtajana tällä listalla päässytkään, elleivät hänen päivänsä olisi päättyneet inhimillisesti katsoen aivan liian myöhään vasta 54-vuotiaana vain viiden vuoden valtakauden jälkeen. Kaksi Dubaista presidentin viihdykkeeksi lennätettyä intialaishuoraa osoittautui liian kovaksi haasteeksi ilman Viagraa, jonka yliannostus posautti suonen sydämestä.
5. Robert Mugabe
Kun Rhodesia muuttui Zimbabweksi, uudeksi heimopäälliköksi tuli enemmistöheimo shonia edustanut Robert Mugabe. Ensitöikseen hän heitti vähemmistöä eli ndebele-heimoa edustaneen toisen vallankumousjohtajan Joshua Nkomon aluksi marginaaliin ja sitten maanpakoon. Seuraavaksi hän tuhosi maataloustuotannon "kansallistamalla" valkoisten farmarien huolella hoitamat maatilat. Toisinajattelijat löysivät itsensä varsin pian salaisen poliisin piekseminä kalterien takaa. Talousvaikeuksien takia inflaatio räjähti sellaisiin lukemiin, että seteleistä meinasi tila loppua nollarivin vain kasvaessa. Afrikkalaiseen normitapaan Mugabe kahmi itselleen ja lähipiirilleen satojen miljoonien dollarien omaisuuden kehitysavulla ja "kansallistamisilla".
Kaiken tämän Zimbabwen kansa nieli ja Mugaben valtakausi kesti 37 vuotta. Mutta jossain se on reuna shonan ja ndebelen saviruukussakin. 93-vuotias Mugabe aikoi nimittää seuraajakseen vaimonsa. Kidutukset, ryöstöt, köyhyys ja inflaatio vielä menettelivät, mutta että akkavalta! Armeija kaappasi vallan. Tästä voimme päätellä että afrikkalaiset ovat todellakin moniosaajia ja suomalaisia pätevämpiä. Suomessakin olisi mennyt paremmin, jos vuonna 2000 olisi valtaan astunut Tarja Halosen sijaan everstijuntta.
4. José Eduardo dos Santos
Tuoreimpana ex-diktaattorina listalla on Angolaa 38 vuotta presidenttinä hallinnut ja vasta viime syyskuussa pihalle potkittu José Eduardo dos Santos. Miehen ansiolista on varsin vakuuttava, sillä hän onnistui keplottelemaan poliittisesti joutumatta vastuuseen teoistaan. Angolan itsenäistyttyä 1975 sen johtajana oli Agustinho Neto ja dos Santos toimi erinäisissä korkeissa tehtävissä. Sairastellut Neto kuoli 1979. Ruumis balsamoitiin kommunistijohtajien mallin mukaan ja asetettiin mausoleumiin pällisteltäväksi. dos Santos nappasi vallan itselleen ja piti sen tiukasti otteessaan. Häntä voi käyttää malliesimerkkinä siitä, miten kotoudutaan: vanhemmat olivat Sao Tomesta muuttaneita siirtolaisia. Mies itse opiskeli insinööriksi Neuvostoliitossa ja tapasi siellä ensimmäisen vaimonsa, venäläisnaisen.
Tuoreen presidentin merkittävin haaste oli sisällissota, joka päättyi vasta 1992. Seuranneiden presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella hän sai 49,31 % äänistä. Mikä tarkoitti toista kierrosta, koska ei tullut yli 50 %. Varmuus on kuitenkin paras ja niinpä toinen kierros jätettiin pitämättä. Mikä taas aloitti sisällissodan uudestaan. 2001 dos Santos ilmoitti vetäytyvänsä presidentin tehtävistä seuraavissa vaaleissa. Jotka piti järjestää 2003, mutta eipä järjestetty. Eikä myöskään 2006, 2007 eikä 2009. Poliitikko joka piti lupauksensa - ei ottanut osaa vaaleihin, mutta eipä toisaalta ollut vaalejakaan. Kun tämä järjestely alkoi olla loppun käytetty, kirjoitettiin perustuslaki uusiksi ja määrättiin, että erillisiä presidentinvaaleja ei järjestetä vaan presidentiksi nimitetään henkilö, joka on parlamentin suurimman puolueen puheenjohtaja. Arvatkaapa huviksenne kuka hän mahtoi olla?
Lopulta vuonna 2017 dos Santos vetäytyi vapaaehtoisesti, mikä onkin suorastaan ainutlaatuista Afrikassa. Lieventävänä asianhaarana mainittakoon, että hän oli varmistanut vallanperimyksen hoitamalla venäläisen vaimonsa kanssa tehdyt lapset avainvirkoihin ja nykyinen presidentti lienee pelkkä kumileimaisin. Ex-presidentin tytär on Afrikan rikkain nainen, mikä herättää tiettyjä epäilyjä verovarojen valumisesta valtionbudjetin sijaan sveitsiläisille pankkitileille.
3. Idi Amin
Ja nyt sitten se mies, jota kaikki odottivat. Itseoikeutetusti listalla Ugandan diktaattori vuosilta 1971-1979. Mies joka teki sellaista jälkeä, että edes suojaväri ei pelastanut paheksunnalta. Vuosina 1951-60 nyrkkeilyn Ugandan raskaan sarjan mestaruutta hallinnut Amin on hyvä esimerkki siitä, miksi urheilijoiden ei pitäisi mennä mukaan politiikkaan. Hänen korkeutensa, Elinikäinen presidentti, Sotamarsalkka Al Hadji Tri. Idi Amin, VC, DSO, MC, Kaikkien maan eläinten ja merten kalojen herra, Brittiläisen imperiumin valloittaja Afrikassa yleisesti ja etenkin Ugandassa, Toisen maailmansodan sankari, Skotlannin viimeinen kuningas keräsi sellaisen määrän titteleitä, että Nicolae Ceaucescu ja Kim Jong Un kalpenisivat. Maan taloudesta vastasi pääosin intialaisvähemmistö, jonka omaisuuden Amin afrikkalaiseen malliin päätti kansallistaa eli ryöstää. Tämähän on normaalia. Amin kuitenkin katsoi ja korotti päättämällä karkottaa intialaiset huuthelkkariin. Mikä toisaalta varmasti on mukavampi paikka kuin Uganda. Seurauksena Ugandan talous romahti. Amin näppäränä poikana keksi ratkaisun: painetaan setelipainossa lisää rahaa. Tätäpä ei Chicagon koulukunta tai mikään muukaan taloustieteen uskonlahko ole tullut ajatelleeksi. Toisaalta syystä, sillä kumma kyllä temppu herätti yleistä paheksuntaa eikä onnistunut. Opposition kanssa Aminilla ei ollut ongelmia, sillä hän säilytti näitä pakastimessa ja kävi silloin tällöin vetelemässä juustohöylällä huikopalaa.
Aminin valtakausi päättyi poikkeuksellisella tavalla. Tansanialainen kollega Julius Nyarere kyllästyi katselemaan Aminin touhuja, jotka olivat häpeäksi jopa afrikkalaisille ja se on paljon se. Niinpä Nyarere komensi armeijansa hyökkäämään ja valtaamaan pääkaupunki Kampalan. Päätöstä tosin helpotti se, että Uganda oli julistanut aiemmin sodan Tansanialle ja vallannut kaistaleen maata. Amin otti hatkat ja päätyi maanpakoon Saudi-Arabiaan, jossa eleli pulskasti siitä huolimatta, että pakastin jäi lähtökiireessä tyhjentämättä.
2. Jean-Bédel Bokassa
"Suku on pahin", tuumasi Keski-Afrikan tasavallan asevoimien komentaja Bokassa syrjäyttäessään serkkunsa vallankaappauksessa presidentin paikalta. Bokassa oli siinä mielessä poikkeus sotilaspresidenttien joukossa, että hän ei ollut pelkästään itsensä mitaleilla koristellut vaan taistelukokemustakin löytyi. Mies oli sotinut Vapaan Ranskan joukoissa toisessa maailmansodassa ja ollut Saksaa valtaamassa. Tämän jälkeen oli tullut heitettyä keikka Indokiinassa, jonka jälkeen tulikin ylennys upseeriksi, tosin vain siirtomaajoukkoihin. Maan itsenäistyttyä silloinen kapteeni nimettiin ainoana kokemusta omaavana 500-miehisen armeijan komentajaksi. Mainittu vallankeikaus tapahtui sitten neljä vuotta myöhemmin ja silloin arvona oli jo eversti.
Tyypilliseen tapaan Bokassa epäili kaikkia, pidätytti, kidututti ja murhautti poliittisia vastustajiaan. Jämäkkänä poikana hän piti vallan tiukasti näpeissään, mutta osoitti kiitettävää joustavuutta uskonasioissa kääntymällä muslimiksi. Tarkoitus oli saada tukea Libyan sekoboltsijohtaja Gaddafilta, mutta kun tätä ei tullut, Bokassa pyllisti Mekkaa kohti ja palasi katolilaisuuteen.
Aikaa myöten pelkkä presidentin titteli ja maan nimessä ollut "tasavalta" alkoivat tuntua tylsiltä ja niinpä Bokassa päätti kruunata itsensä keisariksi ja nimetä maan keisarikunnaksi. Tokihan tällainen projekti kelpo bileetkin vaatii. Kruunajaisten budjetti oli neljäsosa maan vuotuisesta budjetista, eli suhteellisen halvalla kuitenkin selvittiin. Etenkin kun kyseinen rahasumma oli sattumoisin sama kuin entisen emämaan Ranskan vuotuinen avustus, joten huomaavainen keisari ei siis käynyt alamaistensa kukkarolla.
Normaaliin tapaan maan rahat loppuivat, jolloin Bokassa keksi näppärän tavan kerätä valuuttaa. Kaikki maan lapsiperheet määrättiin ostamaan lapsille koulupuvut, joita sai vain - kuinka ollakaan - Bokassan keisarillisesta muotitalosta. Siinä muuten Forresterien touhut jäivät kakkoseksi Vaatehuoneen Simosta nyt puhumattakaan. Tämä meni jo vähän liian pitkälle ja niinpä Ranska veti tukensa Bokassalta ja määräsi kommandojoukkonsa syrjäyttämään hänet, kun keskiafrikkalaisista itsestään ei ollut mihinkään. Bokassa itse oli sopivasti kamunsa Gaddafin luona visiitillä, joten henkiriepu ja sveitsiläinen pankkitili säästyivät. Hänen asuttuaan Muutaman vuoden Norsunluurannikolla Ranska myönsi miehelle poliittisen turvapaikan. Elämä oli leveää, mutta ilmasto ja ruoka eivät maittaneet. Ranskassa oli turhan viileää ja Bokassan lempiruoka eli oppositiopoliitikon leike hillosipuleiden kera oli laitonta. Niinpä Bokassa päätti palata kotimaahansa siitä huolimatta, että oli siellä etsintäkuulutettu. Oikeudenkäynnissä tuli kuolemantuomio maanpetoksesta, kannibalismista, kavalluksista ja murhista. Silloinen presidentti oli kuitenkin eteensä katsova mies ja muutti tuomion elinkautiseksi vankeudeksi ja vapautti muutaman vuoden istumisen jälkeen. Kätevää luoda ennakkotapaus siltä varalta, että itse aikanaan joutuu samaan tilanteeseen. Kuten sittemmin kävikin. Bokassa eli loppuelämänsä vaatimattomissa oloissa pääkaupunki Banguissa, mutta kuitenkin vapaana miehenä.
1. Francisco Macias Nguema
Siis että kuka? Useimmat eivät ole koskaan miehestä kuulleetkaan. Tämä johtuu kahdesta syystä. Ensinnäkin siitä, että touhu oli niin brutaalia että jopa afrikkalaisia hävetti eikä Afrikan Unioni viitsinyt paljon epäkohtia mainostaa. Toiseksi siitä, että Nguema hallitsi Päiväntasaajan Guineaa, mikä on säälittävän pieni nykyisinkin alle miljoonan asukkaan läntti. Afrikkalaista suuripiirteisyyttä kuvastavasti maalle ei muuten kuulu senttiäkään päiväntasaajaa.
Maa oli Espanjan siirtomaa ja Nguema siirtomaahallinnon virkamies sen itsenäistyessä. Presidentinvaaleissa hän oli vasemmiston ehdokkaana ja voitti. Vastaehdokas masentui tappiosta siinä määrin, että teki itsemurhan. Epävirallisten huhujen mukaan hän iski selkäänsä tusinan verran viidakkoveitsiä, jonka jälkeen ampui kuusi laukausta päähänsä pistoolilla ja viimeisteli urakan juomalla pullollisen myrkkyä hirressä roikkuessaan. Tämä kuolintapa olikin seuraavan kymmenen vuoden ajan varsin yleinen jokaiselle, jonka kumminkaimaa saattoi epäillä opposition edustajaksi.
Maan päävientituote oli tuolloin kaakao. Sitä tuotettiin plantaaseilla, joiden työvoimana olivat enimmäkseen nigerialaiset siirtotyöläiset, lähinnä igbot. Tämä tarkoitti sitä, että he huolehtivat myös logistiikasta ja ajatustöistä. Ensi töikseen Nguema... niin no, arvasittekin jo. Eli kansallistaminen, siirtotyöläisten karkotus ja talousromahdus. Eihän siitä hyvä seurannut, joten Nguema valtansa varmistaakseen teloitti viisikymmentätuhatta syylliseksi epäiltyä. Sillä, mihin heidän epäiltiin olevan syyllisiä, ei ollut niin suurta väliä. Sataviisikymmentätuhatta häipyi maasta. Varsin vakuuttavia lukuja maassa, jonka väkiluku oli itsenäistymisen aikaan kolmesataatuhatta. Ngueman huumeidenkäyttö ei ollut ainakaan omiaan lievittämään vainoharhaisuutta. Lopulta hänet syrjäytettiin ankkalinnamaisessa vallankaappauksessa (tekijä oli Ngueman veljenpoika) ja teloitettiin, mikä antaakin mainion vihjeen siitä millainen edelleen vallassa olevan veljenpojan hallinto tuli olemaan.
Jokeri: Jean-Claude Duvalier
Haiti ei ole afrikkalainen valtio, mutta kun väestöstä 95 % on sieltä päin kotoisin, niin kultturillisesti se kuuluu joukkoon tummaan. Hispaniolan saarella on kaksi valtiota, joista toinen on Dominikaaninen tasavalta. Sen BKT on noin seitsenkertainen Haitiin nähden. Tunnettu selitys köyhyydelle on aina siirtomaavalta. Haiti oli siirtomaa vuoteen 1804 asti, jolloin se itsenäistyi. Olisi ollut siis yli kaksisataa vuotta aikaa vaurastua. Dominikaaninen tasavalta itsenäistyi 1844 ja on pärjännyt huomattavasti paremmin. Ai niin, se muuten itsenäistyi oltuaan neljäkymmentä vuotta Haitin vallan alla. Väestöllisesti ero on siinä, että Dominikaanisessa tasavallassa vain kymmenisen prosenttia väestöstä on afrikkalaistaustaisia. Tämä määrä väheni huomattavasti vuonna 1937, kun maan diktaattori Trujillon määräyksestä haitilaiset karkotettiin. Siinä yhteydessä noin 35 tuhatta tapettiin. Haitilaisiksi heidät tunnistettiin käskemällä sanoa "persilja" espanjaksi. Kreolinkieliset haitilaiset jäivät kiinni, kun eivät osanneet lausua sanaa oikein. Tosin tätä on pidetty myyttinä, mutta varmasti konstia ainakin jonkin verran käytettiin.
Haitin diktaattorina oli vuosina 1957-1971 eli kuolemaansa asti Francois "Papa-Doc" Duvalier. Perijäkseen hän määräsi poikansa Jean-Claude "Baby-Doc" Duvalierin.
Harmikseen Papa-Doc kuoli kuitenkin kesken parhaan hirmuvaltansa, jolloin poika oli vasta 19-vuotias. Tämä ei kuitenkaan Baby-Docin tahtia haitannut, vaan hän nappasi vallan ja ryhtyi pistämään isäänsä paremmaksi. Asiassa auttoi paikallinen voodoo-kultti. Papa-Doc oli hoitanut asiat siihen kuntoon, että kukaan ei uskaltanut noituuden pelossa vastustaa edes hänen poikaansa. Niinpä Baby-Docilla oli alkuun suhteellisen helppoa. Poliittisia murhia tehtiin vähemmän, mutta korruption saralla poika osoittautui isäänsä tehokkaammaksi. Häätkin maksoivat viisi miljoonaa dollaria samalla kun kansa kärsi köyhyydessä. Viisitoista vuotta riitti ja Baby-Doc karkotettiin miljoonineen Ranskaan. Seuraaja ei osoittautunut sen paremmaksi ja vuonna 2005 Baby-Doc ilmoitti palaavansa Haitiin ja ryhtyvänsä presidenttiehdokkaaksi vakanssin tultua auki. Jonkin verran kannatusta tulikin, mutta se oli sen verran laimeaa että hanke jäi sikseen.
Seksikirja pojille
23 tuntia sitten
11 kommenttia:
Gepardihatut. Niille ne minunkin verorahani menevät. Selvittämättä on vielä, kuinka paljon ne meidän kotimaiset rahanjakajamme vetävät välistä.
Mihinkäs kohtaan listalla Muammar Gaddafi pääsis? Hän nyt ei ole musta murjaani, mutta murjaani kuitenkin eli hiekkaneekeri, ja Afrikan mantereella ikävästi vaikuttanut.
Francisco Macias Nguema pääsi mukaan kirjaan Zangaro - Sodan koirat, ihan johtavaan sivuhenkilön rooliin. Oikeastikin oli suunnitteilla samanlainen operaatio, valitettavasti se jäi toteuttamatta. Eikä sitä platinavuortakaan ole olemassa.
Pyssymies
Oikeudenmukaisessa maailmassa Mobutu olisi joutunut suomalaisen vanhustenhoidon piiriin, mutta ilman suojaväriä:
"Jaha, ja taloon tulee taas uusi asukki. Mikä on papan nimi?"
"Mo...mo...Mobutu...Se...se...Seko."
"Siis Mobutu Seko?"
"E...ei...ei vaan Mo...mo...Mobutu ...Se...se...Seko..."
"Eli se on siis Mobutu Seko! Että pittääkin olla taasen tuollanen!"
Karibianeekerit saivat kenties päähänsä julistaa Haile Selassien jumaluudeksi Jeesuksen suorana jälkeläisenä?
Vastaavanlainen nimi on tunnettu juoksussa, jossa etiooppeja on edustanut Haile Gebreselassie.
Tarkoittaako "gebre" mahdollisesti etuliitettä "vara-"?
Niinkin voisi päätellä Maailman Terveysjärjestön etiooppijohtajan Teodor Gebrejeesuksen nimestä;
sen verran varajeesus tuo on ollut levittäessään körinähysteriaa rankaisematta.
Siad Barre yleni poliisiurallaan arvoon "major general".
Olosuhteet huomioiden tarkoitti varmaankin yleismajuria.
Idi Amin on länsimaisella mittapuulla jotain aivan asteikon ulkopuolella.
Jos Pekka Siitoimesta olisi tullut Suomen Valtakunnanjohtaja, hänen diktatuurinsa olisi ollut Aminin näköistä, mutta ei missään nimessä niin veristä;
paremminkin täysin päinvastoin.
Jean Kimba muistutti kyllä kovasti Macías Nguemaa.
Hänen loppunsa harmillisesti ei.
Joo, verorahaa Afrikkaan(kin) on palanut, ja sen ympärille muodostunut oma virkarällissinsä.
Gepardihatut, kuka niistä erityisemmin pitää. Mutta jos maa on sellainen että sellainen sopii kuin hattu kantajalleen, niin miksi niihin asioihin on pitänyt kaikenlaisten ulkovaltojen liiallisesti sekaantua?
Gaddafi vaikkapa oli arabidiktaattori, mutta kuitenkin sarjassa Afrikkaa ainakin maantieteen osalta. Kovin ottein hallitsi, mutta kuitenkin ainakin jonkinlainen keskushallinto oli, sekä porukkaa ei lappanut yli Välimeren niin vain. Nykyään ei ole niin.
Pauli Vahteran kirjoitus Afrikan auttamisesta: https://www.vahtera.blog/post/kirkon-ulkomaanapu-kerj%C3%A4%C3%A4-toisenlaisia-joululahjoja-maihin-joissa-joulua-ei-vietet%C3%A4
Tervehdys Jaska ja kumppanit.
Tuo kooste on niin hyvä että sen pohjalta uskoakseni lohkeaisi Suomen Akatemialta
tutkimusmäärärahaa muutama miltsi.
Kunhan hakijana sitoutuu selittelemään kaiken parhainpäin.
Muutama kuriositeetti:
Idi Amin.Hänen neuvonatajanaan toiminut Robert(Bob)Astles sai varmaan eläessään paskaa tuulettimeen enemmän kuin kukaan muu.
Ei ollut Internettiä ja kaikki lehdissä kirjoitettu oli siis totuus.
Suomesta en tiedä mutta maailmalla hänestä luotiin kammottava ihmispeto.
Equatorial Guinea ja Nguema : Rannikolta löytyi huomattavat öljyesiintymät ja Margaret
Thatcherin poika yritti junailla vallankaappausta.Tästä on olemassa kirja,"the WongaCoup"
Olen kuvitellut että "Dogs of War" asettuisi jotakuinkin Rwanda-Burundi suunnalle.
EU:n lähetystö lienee selvittänyt Haitin kaikki ongelmat,eikun raporttia tavaamaan.
Jokatapauksessa rahhaa om mennyt kosolti mutta eihän se ole keltään pois.
Varmaankin ohessa selvittäneet Yovenelin murhan ja libanonilaismafian osuuden.
regards Josef
Diktaattoripörssi:
https://www.diktaattoriporssi.com/
Timppa
Käsittääseni Forsyth yritti saada aikaan kaappausta, ei onnistunut. Sai kumminkin materiaalia kirjaansa. Toimi kumminkin lehtimiehenä biafrassa, että voi siinä kaappausjutussa olla perää.
Millä laivalla pääsee afrikan länsirannikolta ruandaan?
Pyssymies
Tervehdys taas.
Olen pitänyt pyssymiestä varsin fiksuna kommentoijana,(sikäli kuin minulta kysysytään)
Frederic Forsythe on siis ollut pelkkä reportteri.
Myöhemmin novelisti,hyvin menestyksekäs sellainen.(monimiljonääri)
Novellit ovat fiktiota mutta niissä usein on totuuspohjaa.
Brittiläisenä hän ei tietenkään halunnut astua liian isoille varpaille.
Novelistin vapaudella hän siirsi tapahtumat muualle,hyvin uskottavaan kohteeseen.
Katangan kapinalliset ei ole se kohde,siellä hääräsi Brittiläiset kaivosyhtiöt.
Hyvää pääsiäistä kaikille.
Rgds Josef
Strix Senex: Toivottavasti kotimaiset vetävät välistä mahdollisimman paljon. Siitä näet palautuu edes osa veroina takaisin, kun taas Afrikkaan menevät rahat ovat lopullisesti mennyttä.
Terho Hämeenkorpi: Jaa-a. Muammar oli näppärä poika hänkin, mutta pistesijakin olisi tässä sakissa kova suoritus.
Pyssymies: Jep, sehän siinä oli esikuvana. Platinavuorta ei ollut, mutta öljyä löytyi sittemmin. Siitä lisää tämän viikon uusinnassa.
Qroquius Kad: Tuosta en muuten tiedä mutta hämmästelen kyllä täysin vilpittömästi rastojen jumalanpalvontaa.
Ano 4.16: Diktaattoreissa on tosiaan se hyvä puoli, että he eivät yleensä halua päästää porukkaa pois maasta.
Josef: Lasse Lehtinen kirjoitti aikoinaan mainion nykypäivänä poliittisesti epäkorrektin satiirin Valkoinen ihmissyöjä, jossa parin hahmon esikuvaa ei tarvitse Idi Aminia ja Bob Astlesia kauempaa etsiä.
Timppa: Joo, olen joskus kauan sitten sivustoon tutustunut.
Jaska: Tarkoitin Gaddafin kohdalla että myöskin läpikulkuliikenne Libyan kautta lienee ollut nykyistä hankalampaa.
Lähetä kommentti