Uusinta: Ryminää ja ryskettä

Lukijalle: Elokuvakatsauksessa uusitaan luettelo parhaista suomalaisista sotaelokuvista:

Kirjoitin pari kuukautta sitten elokuva-arvostelun uudesta Tuntemattomasta. Siitä inspiroiduin miettimään suomalaisia sotaelokuvia. Päätin tehdä listauksen kymmenestä parhaasta näkemästäni. Eli täysin subjektiivinen, omiin mieltymyksiin perustuva ja siinä mielessä puutteellinen että en ole nähnyt kaikkia suomalaisia sotaelokuvia. Tosin suurimman osan kyllä, mutta voi olla että jokin näkemättä jäänyt saattaisi tälle listalle yltää.

Jostain syystä suomalaiset sotaelokuvat käsittelevät lähes pelkästään talvi- ja jatkosotia. Tai no, onhan tämä toki ymmärrettävää, mutta luulisi että edes vähän enemmän olisi tehty muutakin. Esimerkiksi vapaussodasta ei ole vielä tehty suurelokuvaa. Käsky oli ihan kelvollinen, mutta ansiot eivät aivan riittäneet tälle listalle.
Kyseenalaista on myös se, mikä lasketaan sotaelokuvaksi ja mikä ei. Esimerkiksi Ystävät, toverit on hyvä elokuva, saattaisi mahtua tälle listalle ja sijoittuu sota-aikaan, mutta onko se kuitenkaan sotaelokuva? Vähän samankaltainen on scifi-parodia Iron Sky, jossa on kyllä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta joka ei kuitenkaan ole sotaelokuva sanan varsinaisessa mielessä.


10. Sissit (1963)
Paavo Rintalan romaaniin Sissiluutnantti perustuva elokuva. Rintalan appiukko Tahko Pihkala ei liiemmin pitänyt tavasta, jolla Rintala esitti lotat romaanissaan. Pihkala totesi, että vävypoika ei ole kirjailija, vaan alkemisti - tekee paskasta kultaa. Itse elokuva on Mikko Niskasen ammattitaitoisesti toteuttama perustyö. Parasta antia ovat hyvin toteutettujen taistelukohtausten ohella elokuvan alku ja loppu. Veteraanit ovat kokoontuneet muistelemaan sota-aikaa kosteaan illanviettoon, josta siirrytään takaumana taisteluihin. Elokuva päättyy paluuseen nykyhetkeen, kun laitamyötäisessä olevat miehet poistuvat kabinetista saamelaisalikersantin houkutellessa päähenkilöä, luutnantti Erkki Takalaa Tenolle kalaan.

9. Täällä Pohjantähden alla (1968)
Eihän tämä ole varsinaisesti sotaelokuva, sillä vuosi 1918 on vain osa elokuvaa. Eivätkä taistelukohtaukset ole mitenkään massiivisesti kuvattuja isoilla räjähdyksillä ja suurilla joukoilla. Elokuvan ansiot ovat kuitenkin sodan psykologisten vaikutusten esittämisessä, minkä se tekee hyvin. Itse asiassa jatko-osan Akseli ja Elina vastaavat kohtaukset talvisodasta ovat vielä paremmat, mutta ne muodostavat kovin pienen osan elokuvasta. Toinen miinus jatko-osalle ovat aneemiset jatkosotapätkät.

8. Hopeaa rajan takaa (1963)
Elokuva alkaa talvisodan päättyessä. Juoksuhaudassa Uudenkirkon kultasepän poika Eugen Wist kiroaa, kun hänen isänsä talon alle sodan alussa kätkemät hopeat ovat jääneet rajan taakse. Seuraavana vuonna kolme nuorta miestä lähtee hakemaan aarretta uuden rajalinjan takaa. Tarina ei ole edes fiktiota, sillä kirjan, johon elokuva perustuu, kirjoitti Esa Anttala. Oikealta nimeltään Urpo Lempiäinen ja yksi partiomiehistä. Retki onnistuu ja osa hopeista - kaikkea eivät miehet jaksaneet kantaa - saadaan takaisin. Historian ironiaa on, että vain muutamaa kuukautta myöhemmin Uusikirkko vallattiin jatkosodassa takaisin ja loput hopeat löytyivät koskemattomina. Elokuva kuvattiin näyttelijälakon aikana, joten kaikki tekijät olivat liittoon kuulumattomia. Yhtenä kolmesta päähenkilöstä nähtiin Spede Pasanen, joka suoriutui vakavasta roolista enemmän kuin kunnialla.

7. Sven Tuuva (1958)
Tuntemattoman sotilaan menestyksen jälkeen Edwin Laine sai idean Vänrikki Stoolin tarinoista tutun Sven Dufvan tuomisesta valkokankaalle. Hän pyysi Väinö Linnaa laatimaan käsikirjoituksen. Linna työskenteli parhaillaan Pohjantähden ensimmäisen osan parissa ja sanoi, että voisi olla hyvä rentoutuakin tämän suurtyön lomassa. Laine kertoo muistelmissaan, kuinka Linna oli miettinyt asiaa yön yli ja sanoi sen jälkeen puhelimessa suostuvansa, mutta yhdellä ehdolla: "Kyllä minä teen sen, Sven Tuuvan ja se on Tuuva eikä Dufva". Ja niin sitten olikin. Kriitikot lyttäsivät elokuvan, vaikka Laine piti sitä yhtenä parhaistaan. Eihän se mikään suurteos ole, mutta selvästi mainettaan parempi.

6. Päämaja (1970)
Sodan aikana Päämajassa palvellut kirjailija-toimittaja Ilmari Turja kirjoitti Päämajan näytelmäksi 1966. Näytelmästä tuli suurmenestys ja sitä esitetään edelleen satunnaisesti. Sen menestys päätettiin hyödyntää filmatisoinnilla. Roolitus oli osin Kansallisteatterin näytelmän mukainen. Elokuvalla ei ollut erityisen suuria taiteellisia ansioita, mutta erinomainen käsikirjoitus kantoi sen listalla tänne asti.

5. Tuntematon sotilas (1955)
Nyt alkaa raskas sarja. Listan viisi alinta sijoitusta ovat selvästi alemmassa kastissa kuin viisi korkeinta. Tuntematon sotilas on ikoni. Silti se on tällä listalla vasta viides. Jopa selvästi. Listan sijat 2-4 olisivat voineet olla oikeastaan missä järjestyksessä tahansa, listaykkönen on niitä niukasti edellä, mutta listaviitonen on omassa yksinäisyydessään näistä jäljessä mutta toisaalta aivan selvästi kaikkia muita edellä.
Syy näinkin heikkoon sijoitukseen on yksinkertaisesti se, että Laineen versio ei ole elokuva. Se on romaanin filmatisointi. Jos se jossain kohtaa poikkeaa romaanista, se ei yleensä ole tietoinen vaan käytännön pakon sanelema valinta. Ainoat ja vähäiset poikkeukset ovat lottien puuttuminen kokonaan ja Viirilän jättäminen pois.

4. Talvisota (1989)
Mitalisijoja on valitettavasti jaossa vain kolme. Neljäs sija on se vihonviimeisin, mutta valitettavasti jollekin se täytyy antaa. Erityisen traagista se on silloin, kun neljänneksi sijoittunut oikeasti ansaitsisi mitalin. Kuten tällä kertaa.
Talvisota oli ensimmäinen nykyaikainen ison budjetin sotaelokuva ja se näkyi. Jos suomalaisilla olisi ollut enemmän kokemusta alalla, tästä olisi tullut vielä parempi. Nyt elokuvasta jäi sellainen vaikutelma, että joka kohdassa olisi voitu tehdä pikkuisen paremmin ja vika oli kokemuksen puutteessa. Käsikirjoitus, ohjaus, leikkaus, näyttelijätyö olivat kaikki hyviä, mutta eivät aivan niin hyviä. Sanotaan nyt vaikka niin, että jos tämä elokuva olisi tekoajankohdaltaan vaihtanut paikkaa listakakkosen tai -kolmosen kanssa, se olisi luultavasti ohittanut ne molemmat. Ehkä talvisota on liian iso mahtuakseen yhteen elokuvaan, siitä leikattu yli tuntia pidempi TV-sarja on vielä elokuvaakin parempi.

3. Tuntematon sotilas (2017)
Tästä olen jo sanani sanonut.

2. Rukajärven tie (1999)
Täydellinen kuvaus, loistavat näyttelijäsuoritukset, hyvä käsikirjoitus. Päälle päätteeksi perustuu tositapahtumiin eli vajaa vuosi sitten 101-vuotiaana kuolleen silloisen luutnantti Pentti Perttulin johtamaan tiedusteluretkeen Lieksajärven ympäri. Elokuvan ainoa miinus oli se, että se jouduttiin kuvaamaan suomalaisen elokuvan rajoitetulla budjetilla. Olihan metsänomistajan luvalla tehty lopun kulokohtaus komeaa nähtävää, mutta silti mietityttää mitä olisi saatu aikaan Hollywood-tason rahoituksella.

1. Tali-Ihantala 1944 (2007)
Tällä kertaa kirjoittaja joutuu puolustuskannalle aivan kuten suomalaiset tässä elokuvassa. Minkä helvetin takia tämä, puisevaksi ja käsikirjoittamattomaksi haukuttu filmi on listaykkösenä, ohittaen molemmat Tuntemattomat, Rukajärven ja Talvisodan? Melkoinen osa vastaavaa listaa kirjoittavista ei välttämättä päästäisi tätä edes kymmenen parhaan joukkoon.
Tämä listaus on subjektiivinen. Tali-Ihantala on ykkösenä siksi, että se on totta. Kaikki henkilöt ovat olleet oikeasti olemassa, jotkin vuorosanat tiedetään varmasti oikeiksi ja lähes kaikki muutkin voisivat olla totta. Ainoa merkittävä myönnytys draaman nimissä on tehty kenraali Vihman kaatumisessa, jonka ajankohta on siirretty aiemmaksi ja tapahtumien kulkua hieman muutettu. Elokuvaa on moitittu päähenkilön puutteesta ja heikosta dramatisoinnista, mutta se on tarkoituksellista. Elokuva pyrkii asettumaan lokeroon draamadokumentin ja näytelmäelokuvan väliin. Jos katsoja ei tätä lokeroa löydä, se ei ole elokuvan syy. Elokuva toimii loistavasti kontekstissa, mihin se asettuu - tosin muutamia näyttelijäsuorituksia voi aiheestakin moittia jäykiksi. On se kumma, että osataan esittää fiktiota mutta silloin kun ei tarvitsisi varsinaisesti näytellä, niin menee ylinäyttelemiseksi.
Tali-Ihantalan voima on juuri totuudellisuudessa, siinä että tietää ihmisten todella tehneen noin ja esiintyvän oikeilla nimillään. Äkkiseltään laskien mieleen tuli neljä sukulaismiestä, jotka olisivat voineet olla tietyissä kohtauksissa esiintyneitä henkilöitä - taustalla tai sanomassa jonkin repliikin, sillä he olivat juuri niissä paikoissa joita kuvattiin. Tali-Ihantala oli sellainen paikka, että käytännössä jokaisella suomalaisella on suvussaan ainakin yksi henkilö, jonka tarinan kautta elokuva tulee todeksi. Siksi se on listaykkönen. Ja jos tämä ei riitä torjuntavoittoon puolustettaessa ykkösvalintaa, niin sitten näin savolaisittain sanoen vika on lukijassa.