Ilta-Sanomat aloitti äsken
mielenkiintoisen artikkelisarjan koulumaailmasta nyky-Suomessa. Lähipiiriini kuuluu useita alan ihmisiä ja kun lisäksi lasten kautta on nykytietoa kaikilta mahdollisilta kouluasteilta alakoulusta korkeakouluun, niin tyrkkään lusikkani soppaan.
Sarjan aloittanut
artikkeli käsittelee koulumaailmaa opettajan näkökulmasta. Ennen kaikkea sitä, mikä on mennyt pieleen. Viiden pääkohdan lista on:
1. Samassa luokassa käytöshäiriöiset, kielitaidottomat, ”nepsyt”…
2. Opettaja on myös sihteeri, huoltomies, siivooja…
3. Opettajia ei kuulla tarpeeksi
4. Hankehumppa turhauttaa
5. Lapset ovat kiinni älypuhelimissa
Listasta voi todeta että napakymppi.
Yleinen harhakäsitys opettajan työstä on se, että opettaja valmistelee oppitunnit, pitää ne ja korjaa mahdolliset harjoitustyöt sekä kokeet. Joskus saattaa olla joku opettajainkokous.
Tämä saattoi olla lähellä todellisuutta joskus viime vuosituhannen puolella, jolloin nykylasten vanhemmat kävivät oman koulunsa. Tästä syystä aiheutuvatkin useimmat väärinkäsitykset – kuvitellaan että kaikki olisi kuten silloin.
Nykyään opettajan työ on ihan jotain muuta. Työpäivät täyttyvät sälätyöllä (kohta 2), jolla ei ole mitään tekemistä opettamisen kanssa. Tämä ei sinänsä ole mikään ongelma. Ongelma on se, että sälätyö on se, jonka suorittamista valvotaan tarkkaan.
Esimerkki: Rehtori vaatii, että jokaisen on päivitettävä itsensä sisään järjestelmään X, jolla kirjataan mahdolliset opettajan sairaspoissaolot. Tämä riippumatta siitä, onko opettaja poissa vai ei – on varauduttava vaikka todennäköistä on että ennen seuraavaa poissaoloa järjestelmä X on korvautunut järjestelmällä Y. Jonka käyttöön on annettu kahden tunnin koulutus josta ei ole mitään hyötyä sitten kun vuoden päästä on sen yhden päivän poissa, koska on ehtinyt sen jo unohtaa. Ennen sähköisten poissaolojärjestelmien tuloa piti täyttää paperilappu ja kiikuttaa se kansliaan, mikä vei viisi minuuttia. Nyt opettaja on istunut sen parin tunnin koulutuksen, unohtanut missä järjestyksessä ne kahdeksan vaihetta piti hoitaa (ja vaikka muistaisi, järjestelmäpäivitys on muuttanut niitä), joten pitää pyytää apua kollegalta joka on ollut viimeksi poissa jolloin molemmilta menee puolisen tuntia systeemin kanssa tapellessa.
Kaikki tämä on pois varsinaiseen opetustyöhön käytettävissä olevista voimavaroista. Pahinta on se, että tämän sälätyön tekeminen on täysin välttämätöntä. Auta armias, jos jää joku planketti täyttämättä tai Wilma-viestiin vastaamatta. Mutta ketään ei kiinnosta se, mitä oppitunnilla tapahtuu. Johtoporras olettaa opettajan ammattitaidon olevan niin rautainen, että kaikki onnistuu siellä. Kukaan johtoportaassa ei kysele sen perään, miten oppi menee perille. Eivät luultavasti ehdi, kun pitää tarkistaa että kaikilla opettajilla on riittävästi VESO-päiviä kasassa ja opekokouksissa on oltu läsnä.
Yleisin vastakommentti opettajien työn epäkohtien esiin tuomiselle on hyvä palkka ja pitkät lomat.
Ottaen huomioon että aika harva opettaja on päässyt työelämään kiinni alle 25-vuotiaana koulutuksen keston takia, ei palkkaa voi pitää ylimitoitettuna. Etenkin kun opettajan työssä luontaisedut ovat lähellä nollaa. Raksamies saa käyttää
talonsa rakentamiseen firman työkaluja, mutta mitä opettaja onnistuu tekemään? Varastamaan kopiohuoneesta printteripaperia? Mitä pitkiin lomiin tulee, niin joskus annodazumal opettajat saivat kuulemma palkkaa kymmeneltä kuukaudelta ja olivat kaksi kuukautta palkatta. Sitten tämä kymmenen kuukauden palkka vain jaettiin kahdelletoista kuukaudelle tasan. Jos opettajan kuukausipalkka on esimerkiksi 4000 euroa, se tarkoittaa sitä että opettaja tienaa 48000 euroa vuodessa. Oikeasti tämä tarkoittaa 4800 euron kuukausipalkkaa. Luultavasti kateellisia olisi vähemmän, jos opettajalle maksettaisiin kymmenen kuukauden ajan 4800 euroa kuussa kuin 4000 euroa kuussa kahdentoista kuukauden ajan. Tämä vieläpä poistaisi sen kikkailun, mitä useimmat kunnat harrastavat lukuvuodeksi palkattujen sijaisten kanssa: palkanmaksu katkeaa toukokuun loppuun eli opettaja tekee vuoden työt kymmenen kuukauden palkalla.
Totuuden nimissä opettajat kyllä kahden kesken myöntävät, että eihän työmäärä ole suuri – jos ei suhtaudu työhönsä vakavasti. Mikäli katsotaan pelkkää opetustyötä ja niitä opettajia, jotka haluavat selvitä mahdollisimman helpolla. Kuitenkin suurimmalle osalle alan ihmisiä kyseessä on ainakin jossain määrin kutsumusammatti, jonka haluaa tehdä niin hyvin kuin pystyy. Ja silloin siihen menee aikaa.
Kieroin kuulemani teoria sälätyöstä on seuraava: Sen tarkoitus on tasapäistää koulutuksen laatua. Oletetaan, että 80 % opettajista suhtautuu työhönsä tunnollisesti ja 20 % ei. (Toki tämä on liukuva käsite, mutta vedetään raja tuohon.) Tällöin tämä 20 % tekee opetustyössään sen minimin ja se siitä. Loput taas tekevät enemmän, mikä vaatii aikaa ja energiaa. Kutsumusammatissa tämän voi vetää aika lailla tappiin asti ja joskus valitettavasti ylikin. Tällöin epäsuhta opettajien opetuksen laadun välillä kasvaa suureksi. Niinpä on kehitetty VESO-päivät, kokoukset, tiimit ja työajan kirjaaminen, joka uuvuttaa tunnolliset opettajat siten, että he eivät jaksa enää panostaa opetustyöhön sitä määrää, minkä muuten tekisivät. Seurauksena heidän opetuksen tasonsa laskee lähemmäs laiskojen opettajien tasoa, mikä toteuttaa koulutuksellista tasa-arvoa mitä erinomaisimmin. Laiskoihin opettajiin VESO-päivät ym eivät vaikuta, koska he tekisivät joka tapauksessa sen saman minimin kuin muutenkin. Ja tästä ei kukaan välitä, sillä kuten aiemmin todettiin, johtoportaassa ketään ei kiinnosta se kuinka hyvin opettaja luokassa työnsä tekee, ainoastaan se että muodollisesti asiat ovat kunnossa ja viimeisimmässä kyselykaavakkeessa ruksit laitettu oikeisiin ruutuihin.
Oli syy sälätyöhön mikä tahansa, seuraus on sama. Tunnolliset opettajat kokevat
eettistä stressiä siitä, että eivät jaksa hoitaa opetustyötään niin hyvin kuin haluaisivat pakollisen humppahein viedessä liikaa aikaa. Aika moni vaihtaa alaa ja arvatkaapa ketkä alalle jäävät?
Tähän kaikkeen kun sitten lykkää vielä päälle
erityisoppilaiden inkluusion normaaliluokkiin ja haittamamujen kielitaidottomuuden (kohta 1), niin ei ihmekään että
Pisa-tulokset ovat romahtaneet.
Pääkaupunkiseudulla työskentelevät agenttini ovat kertoneet varsin huimia tarinoita sikäläisestä menosta. Kuulemma idealismin ja rasismin välinen ero on kaksi viikkoa opettajana Vuosaaressa. Eipä aikoinaan tarvinnut koulun ovia pitää lukossa, kuten eräässä helsinkiläiskoulussa on täytynyt tehdä sen jälkeen kun paikalle pölähti neekerijengi pieksemään jotain oppilasta. Sama on edessä kaikkialla, missä haittamaahanmuuton osuus kasvaa riittävän suureksi. Kriittinen raja kulkee jossain 5-20 prosentin osuuden välillä oppilaista. (Toki ihan kantakirjasuomalaisetkin aiheuttavat ongelmia. Mutta siinä on pikkuisen eroa jos kulttuuriryhmässä 80 % on OK ja 20 % ongelmaisia tai 80 % ongelmaisia ja 20 % kunnollisia. Mikä on kuulemma aika hyvä approksimaatio, kertovat asiaa kokeneet.)
Pisa-tulokset itsessään eivät silloin Suomen menestysvuosinakaan kertoneet koko totuutta. Hyvin luotettavasti ne kertoivat sen, että Suomessa olivat kaikkein parhaiten pärjäävät heikot. Pisa ei tutkinut sitä, missä huiput menivät. Suomen tasapäistävässä systeemissä huiput eivät olleet samalla tasolla kuin muualla. Suomen filosofia kun oli kohdentaa heikkoihin moninkertaiset resurssit normaaleihin tai huippuihin nähden, mikä on suunnilleen yhtä fiksua kuin jos olympiakomitea ryhtyisi jakamaan apurahoja ainoastaan liikunnallisesti lahjattomille. Kansakunta elää ja kuolee huippujensa mukaan sekä sillä, että on riittävän leveä perusta. Kognitiivisesti heikoimmat kymmenen prosenttia ei kykene nyky-yhteiskunnassa saamaan aikaan mitään kansantaloudellisesti hyödyllistä, vaikka resursseja kohdistettaisiin heihin kuinka paljon tahansa. Halvemmaksi tulisi opettaa heille konsolipelaamista, mikä riittäisi enimmäkseen pitämään porukan poissa pahanteosta.
Jos lukutaito on olematon, ei nyky-yhteiskunnassa ole muuta kuin kuluerä. Ennen kykeni menemään viraston tiskille ja selittämään asiansa, nykyään pitää osata netistä lukea kuinka homman pitäisi hoitua.
Kun on verrannut omien lastensa oppikirjoja omiin oppikirjoihinsa, on huomannut selkeän asiapitoisuuden laskun. Erityisesti matematiikassa havaitsee, että nykypäivän peruskoulumatematiikan taso on alhaisempi kuin omana aikana oli se suppein mahdollisin oppimäärä – jonka lukeneet eivät edes saaneet pyrkiä lukioon. Muissakin oppiaineissa asiasisältö on saanut antaa tilaa ”ilmiöoppimiselle” vai mikä se muotitermi nyt olikaan, siellä sitä ei vain yhtä konkreettisesti huomaa eikä se onneksi ole samalla tasolla mille matematiikka on vajonnut.
Ainoa mitä lapset oppivat asioita helpottamalla on alisuoriutuminen. Heikot eivät opi mitään, keskinkertaisuudet oppivat luulemaan itsestään liikoja ja fiksuimmat oppivat laiskottelemaan. Tällöin heikkoihin kohdistetut resurssit ovat hukkaan heitettyä rahaa, fiksummat eivät enää osaa työskennellä sitten kun vaatimustaso (toivottavasti) jatko-opinnoissa kasvaa ja kaikkein tuhoisimpana asiana alhaisen vaatimustason takia hyviä arvosanoja saaneet itseään fiksuiksi luulevat keskinkertaisuudet päätyvät valtio-, yhteiskunta- tai valtiotieteiden laitoksille ja sitä kautta politiikkaan aina pääministeriksi asti.
Pisa-tutkimus paljastaa ensisijaisesti sen, että nykyään Suomen heikoimmatkin pärjäävät huonommin. Muutos selittyy osin koulujärjestelmän muutoksella, mutta melkoinen siivu selittyy nimenomaan haittamamujen osuuden kasvulla. Yllättävää kyllä, en usko älypuhelimilla (kohta 5) olevan tässä osaa eikä arpaa. Opettajat osaisivat kyllä niiden käyttöä jopa hyödyntää ja minimoida haitat, jos heille annettaisiin vain aikaa ja jaksamista suunnitteluprojektien ja nollakoulutusten tilalle (kohta 3).
Agenttieni mukaan koululaitoksen kriisissä ei ole varojen puutteesta. Kuulemma leikkauksia voisi tehdä koulumaailmassakin. Kyse on siitä, että opettajien työstä leikattaisiin turhuuksia pois. Ja mikäkö on sitten turhaa? Sen erottaa aika hyvin siitä, mihin vaaditaan useiden tuntien koulutukset ja projektityöt. Vastaesimerkkinä mainittiin kaikille vanhemmille tuttu Wilma-järjestelmä. En ole tavannut ainuttakaan opettajaa, joka olisi sitä moittinut. Toki valitusta kuuluu siitä, että aikaa menee viesteihin vastaamiseen mutta kun asiaa pohtii, niin jokainen myöntää että kaikilla muilla tavoilla aikaa kuluisi vielä enemmän. Ja saamieni tietojen mukaan Wilma vain pölähti käyttöön menetelmällä ”tässä on teille tunnukset, menkää tuohon osoitteeseen ja opetelkaa”. Aikaa kului viitisen minuuttia siinä missä johonkin konsultin hömppäkoulutukseen saadaan menemään kokonainen VESO-päivä ilman muuta tulosta kuin vitutuksensietokyvyn mahdollinen kasvu.
Oleellinen kysymys on, miten tähän on tultu ja kuinka asia voitaisiin korjata. Todennäköisin selitys on Occamin partaveitsen mukaan yksinkertaisin. Ilmeisesti koulumaailmassa tehtäviin päätymisen prosessi on muuttunut. Ennen rehtori tai joku muu esimies määräsi tehtävään sopivimman suorittamaan vaikka koulun turvallisuussuunnitelman laatimisen. Nykyään kaiken pitää perustua vapaaehtoisuuteen. Niinpä kysytään, kuka olisi halukas tämän operaatio X:n vetäjäksi. Ja sieltähän astuu esiin vähemmän yllättävästi joku innokas, jolla ei ole muuta elämää. Sen sijaan että määrättäisiin suoraan sopivin. Mitäpä luulette, kumpi näistä kahdesta on se joka kerää ympärilleen työryhmän, pitää useita kokouksia ja haluaa lopuksi esitellä tulokset parin tunnin koulutuksena koko työyhteisölle? Se tehtävään määrätty sopivin henkilö vai se innokkain?
Kaikkein pahin tilanne syntyy silloin, jos tällaisen henkilön annetaan perustaa ympärilleen työryhmä (kohta 4), joka sekin koostuu vapaaehtoisista. Kuvitelkaa nyt jotain täysijärkistä, lähteekö hän vapaaehtoisena Pirkko-Eeliksen vetämään projektiin kun tietää millainen tohottaja sitä hoitelee? Täysin
ääliöteorian mukaisesti fiksut väistävät. Lopputuloksena on innokkaiden höseltäjien projekti, mistä ei kyllä koskaan seuraa muuta kuin ajanhukkaa yleensä muillekin kuin työryhmälle. Mikä vie entisestäänkin tunnollisten työntekijöiden mehut pois ja on kaikki hallaa sille varsinaiselle työtehtävälle. Oho, tämähän lipsahti jo koulumaailman ulkopuolelle, mutta sama ilmiöhän on tietysti nähtävissä kaikkialla. Nyt se on vain noussut pinnalle koulumaailmassa kaiken maailman hankehumpan, kuten ilmiötä osuvasti kutsutaan, viedessä gloorian ja voimat perustyöltä.
Vastaus kysymykseen ”kuinka tämä hoidetaan kuntoon” on niin ilmeinen, että jätän sen vastaamatta. Ja jos lukija ei onnistu siihen vastaamaan, niin ihmettelen mitä hittoa hän tekee tätä lukemassa, kun hänen pitäisi oikeasti olla hoitamassa sitä intersektionaalisen suunnittelun kehitysprojektiaan, jota vetämään hän on lupautunut.
21 kommenttia:
Vesurin mää tierän.
Ja osaan käyttää itteäni silpomatta.
Vaan mitä ihmettä on VESO ja sen koulutus?
VESO-päivät ovat niitä päiviä, joina opettajia koulutetaan. Yleensä yksi ennen lukuvuoden alkua ja kaksi jonakin lauantaina kouluvuoden aikana. Aika lailla yksimielinen näkemys tuntemieni opettajien keskuudessa että yleensä ihan turhaa ja rasittavaa konsulttijauhamista, josta on enemmän haittaa kuin hyötyä opetustyölle. Joskus ihan järkevääkin, kuten yleensä se lukuvuotta edeltävä päivä jolloin tehdään valmistelutöitä, mutta tämä on yleensä poikkeus. Nimitys tulee käsittääkseni sanoista VirkaEhtoSOpimus, mutta erään läheisen alan ihmisen mukaan se tarkoittaa Vituttaa Erittäin Suuresti Opettajia.
Sitten vielä ihmetellään, miksi työn tuottavuus junnaa paikallaan.
Hyvä kirjoitus, kiitokset siitä. Jos jotain huonoja puolia tulee tekstistä mieleen, niin otsa suoni muuttui lyijykynän paksuiseksi. Ajatukset siirtyivät välittömästi aikojen taakse, kun olin vielä töissä isohkossa organisaatiossa (yksityisellä), joka päätti "uudistua". Prkl.
Onneksi tajusin jossain vaiheessa ottaa lopputilin ja siirtyä pienempään firmaan, jossa kaikki ylimääräinen humppa on minimissä.
Työurani tein privaattipuolella ja muistan miten jo 90-luvulla tulivat muotiin erilaiset konsulttien koulutukset jotka eivät liittyneet mitenkään meidän työhön. Saattoivat olla isojen pomojen kavereita. Meille duunareille tuli muotiin konsulttivitsit. Jos et osaa tehdä, rupea konsultiksi neuvomaan muita. Ja kuinka paljon yksi konsultti hukkaa työaikaa. Jos pitää "kurssin" kahdellekymmenelle henkilölle joka työpäivä, hukkaa 168 tuntia päivässä, kun konsultin tunnitkin lasketaan. 840 tuntia viikossa jne.
Yksi hyödyllinen "konsultti" tuli talon sisältä. Hän kierteli toimistoissa, toi mappeja firman logolla ja käski pistää paperit järjestykseen. Ei tehnyt itse mutta auttoi alkuun. Ja katso, toimistot siistiytyivät. Paperitkin rupesi löytymään nopeammin. Konepajoilla siivottiin, lattiat uusittiin, tuotiin jätepisteet lajitteluineen. Duunarit siivosivat koneet liasta ja rasvasta ja maalasivat valkoisiksi. Viihtyvyys ja työteho paranivat huomattavasti. Nuokin opit on jo varmaan unohdettu.
IT-konsultointi on ihan omaa luokkaansa. Firma ostaa jonkun hienon sovelluksen joka maksaa maltaita. Sitten tulevat konsultit firmaan tekemään sovelluksesta toimivan ja se vasta maksaakin maltaita.
Muistan hyvin sen 90-luvun konsulttien kusetuksen. Työt kärsi, mutta hyvin tiheästi piti mennä istumaan konsulttien jorinoita kuuntelemaan. Jutut oli täyttää huu-haata, roolileikkejä ym. ja eräskin pani nuuhkimaan tervashamppoo pulloa. "Että mitäs tästä nyt tulee mieleen?"
Kun kuulen sanan konsultti, niin poistan varmistimen!
Jep. Täällä entinen matematiikan ja fysiikan opettaja. Läksin aikanaan opiskelemaan aineita, jotka kiinnostivat, ja luotin siihen, että kyllä sitä aina jotain hommaa järjestyy. Typeräähän se oli, mutta mistäpä sitä parikymppinen nulikka olisi tiennyt, mitä haluaa isona tehdä? Myöhemmin ajatellen olisi pitänyt suuntautua jollekin käytännölliselle alalle eikä kuluttaa aikaansa "turhien teorioiden" parissa.
Noh, kun lopulta halusin saada jotain kasaan enkä muutakaan vaihtoehtoa keksinyt, niin suoritinpa sitten aineenopettajan pedakoomiset opinnot. Epäilin kyllä vahvasti soveltuvuuttani kyseiseen hommaan. Monet tosin vakuuttelivat, että hyvä opettaja minusta tulee. Niin, jos opettajana oleminen on opettamista, niin kyllä minä sitä jollain tavalla osaan – tästä olen saanut ihan hyvää palautetta heiltä, joita on kiinnostanut oppia, sekä lapsilta että aikuisilta. Mutta opettajana oleminenhan on paljon muuta.
Kun sitten lopulta sain ns. oman alan töitä (peruskoulusta), tajusin nopeasti, että ei tästä mitään tule. Sain kyllä palautetta, että olen tehnyt työni hyvin, mutta silti tuntui, että en tätä pelleilyä kovin kauan jaksa. Pääasiassa olen ollut tekemisissä kantasuomalaisten kanssa, joten maahanmuuttajakysymykseen en sano mitään. Mutta mikä minua ottaa päähän? Oppilaille olen usein sanonut, että on kaksi asiaa, joita en voi sietää, ja ne ovat 1. röyhkeys ja 2. epärehellisyys. Ja varsinkin sitä ensiksi mainittua on kyllä riittänyt. Siis oikeasti, jos joku Kaarlo-Inkeri haluaa löydä kaiken läskiksi ja pilata siinä samalla toistenkin oppimisen, niin hän voi sen tehdä ihan vapaasti. Jos vain röyhkeyttä piisaa, järjestelmä on aika hampaaton. Olen nähnyt tämän. Palavereita tietysti pidetään, lomakkeita täytellään ja yhdessä keskustellen ja ongelmia ratkoen saavutamme yhä suurempia onnistumisia keskinäisen YYA:mme tiellä – mutta ihan oikeasti tällä kaikella paskanjauhannalla ei ole mitään todellista merkitystä. Ja jos sillä Kaarlo-Inkerillä on ollut hankala lapsuus sekä pitkä rivi erilaisia kirjainyhdistelmiä, niin onhan se ikävää, mutta en minä ole kallonkutistaja enkä osaa auttaa, vaikka haluaisinkin. Ja onhan siellä luokassa aika monta Kaarlo-Inkeriä ja Pirkko-Aatamia, joista jokainen pitäisi kohdata jotenkin ainutlaatuisena yksilönä.
Ja joo, tuo hankehumppa ja kaikkinainen turhanpäiväinen sälä on kyllä todellisuutta. Näin taitaa tosin olla nykyään vähän kaikilla aloilla.
Valmistumisen jälkeen olin kolmeen otteeseen opettajana, mutta nyt olen sitä mieltä, että viimeisin kerta saa kyllä olla viimeinen. Kaikkiin em. rupeamiin mahtuu hyviäkin hetkiä, mutta kokonaisuutena saldo jää pahasti miinuksen puolelle. Ja kun minä saan tarpeekseni, minusta tulee aika kyyninen tyyppi. Pelkään, että siinä mielentilassa muutun liian välinpitämättömäksi ja saan pahaa vahinkoa aikaiseksi. Siksikin on parempi näin. Opetustöiden välissä olin opiskeluaikaisissa matalapalkkahanttipaskahommissa – ja niissä samoissa hommissa olen nytkin. Kyllähän työpöydät pitää pyyhkiä ja WC:t pestä, mutta eipä siihen maisterinkoulutusta tarvittaisi. Toimeentulokin on aika niukkaa, ja toisinaan homma turhauttaa, mutta mieluummin teen tätäkin kuin työskentelen suuressa suomalaisessa Pisa-ihmeessä.
PS Jossain vaiheessa ajattelin, että mahdollisimman monen opettajan pitäisi tehdä samoin kuin minä olen tehnyt eli lyödä hanskat tiskiin. Opettajien joukkopako voisi herättää päättäjät. Mutta vähän aikaa sitten rupesin miettimään, että ehkäpä näin ei kävisikään. Kun hoitajat eivät viihdy työssään, työolojen korjaamisen sijaan aletaan puhua, kuinka emme tule toimeen ilman matalapalkkamaahanmuuttoa. Mistäs sitä tietää, josko uusia opettajiakin alettaisiin sitten rekrytoida ulkomailta?
Edellisen kommentin (klo 14.31) jätti siis nimimerkki Smouge.
Smougelle ja muillekin Nietzscheä: "Joka ei muuhun pysty, ryhtyköön opettajaksi"!
Ano 21.24: Pahoittelen aiheuttamaani verisuonipoksahdusriskiä… No, tekemäsi havainto humppaamisen määrän suhteellisesta kasvusta organisaation koon kasvaessa on aika lailla luonnonlaki.
Ano 7.59: Konsultit ovat tosiaan usein pomojen kavereita. Firma saa ”piireissä” huonon maineen jos konsultit eivät saa siltä töitä.
Ano 8.03: Klassinen strategia. Myydään systeemi halvalla ja sen ylläpito kalliilla. Erityisesti julkinen puoli on herkkä menemään vieläpä määräaikaisten sopimusten ansaan.
Ano 11.46: Ei se varmistimen poistaminen auta. Pitää muistaa painaa liipaisinta.
Smouge: Taitaapa tuo peruskoulun opettajan työ etenkin kaupungeissa muistuttaa nykyään erehdyttävästi vessan siivoamista muutenkin. Sillä erotuksella että palkka on toki parempi mutta toisaalta vessaa siivotessa ei tarvitse kuunnella vittuilua.
Terho Hämeenkorpi: Ja se joka ei opettajana pärjää, ryhtyy rehtoriksi.
Menen vähän sivuraiteella koska haluan hieman selkeyttää tuota konsultti-termiä joka ihan syystäkin saanut varsin negatiivisen sävyn. Olen itse pari vuosikymmentä toiminut ohjelmistotestauksen konsulttina eli yritykset ostavat minut (työnantajani kautta) määräajaksi tekemään testaustyötä heidän ohjelmistoprojekteissaan. Tämä on perusteltua koska nämä yritykset eivät lyhyiksi ajoiksi (6-24kk) halua palkata omaa väkeä josta sitten on aikanaan hankalahko päästä eroon kun ei ole enää tarvetta. Joten me konsultit ollaan siellä sitten tekemässä ihan sitä oikeaa duunia sillä erotuksella, että kun hommat loppuu, meistä on helppo päästä eroon. Emme siis pidä turhia kalvosulkeisia yms siellä vaan teemme kyllä ihan sitä oikeaa työtä kuten kaikki muutkin ko. projektissa.
No mitä väliä sillä on josa työnantaja haluaa maksa työntekjöilleen palkkaa siitä että istuu turhalla konsultin kurssilla tekemättä varsinaosta työtään, eri asia jos joutuu omalla ajallaan sitä tekeen ja työnanaja vaatii sitä ..
-jpt-
Olen antanut kertoa itselleni, että suuri ellei suurin syy siihen, miksi kaiken maailman suulasvuot voivat tienata miljoonia hölpönpölpöttämällä ja heiluttelemalla käsiä piilee sloganissa:
"Henkilöstö on tärkein voimavaramme!"
Näyttää perin hyvältä, kun tilinpäätöksessä lukee henkilöstömenojen kohdalla koulutukseen kulutetun tälläkin quartaalilla taas useita miljoonia.
Mitäpä väliä sillä, että ne miljoonat on lahjoitettu hölpönpölpöttäjälle käsien heiluttelusta.
Se on sen sijaan jäänyt vähän epäselväksi, että kenelle ja mille nämä toimarit haluavat esitellä näitä "henkilöstön koulutukseen uhrattuja" megaeuroja;
jonkinlainen kikkelinmittauskilpailu vai jotain pöljempää, kuten kisa kuka uskaltaa tuhlata eniten rahaa?
Eikö ohjelmistot pitäisi myydä asiakkaalle toimivana ja testattuna. Tai paremminkin, asiakkaan pitäisi ostaa toimivana ja testattuna. Kun kaikki on ok, sitten vasta lasku liikkeelle. Pitääkö ostaa ensin sika säkissä?
Sälätyö
Travel ohjelma otettiin kauan sitten käyttöön yliopistoissa. Professori Kemppinen myönsi sille luonnonsuojelupalkinnon. Ohjelma oli niin vaikea käyttää, että matkustaminen väheni. Olin silloin kunnan hommissa ja mikrotuki laitettiin käyttämään ohjelmaa. Siis ohjelmaa, jolla piti laatia matkasuunnitelma, tilata hotelli, lentolippu ja kai viisumikin. No, me ajelimme humppakujalle - 2,5 km, humppakujalta möttösen katu 256 B;hen – 16km, paluu konttorille - 7 km. Ohjelma ei saavuttanut ihan valtaisaa suosiota. Kilometrit ei kelvanneet puutuvan matkasuunnitelman takia, ulkomaapäivärahan puuttuvan maan tai ihan muuten vaan. Pomomme muutti päätöksen, jatketaan ajopäiväkirjan käyttöä ja sihteeri täyttää ohjelman lomakkeet. Kuluttaen viisi minuuttia aikaa hommaan johon mikrotukihenkilö kulutti puoli tuntia.
Sama koki poissaolosysteemiä, sihteeri osasi täyttää kerralla oikein. Korjaaminen on hankalampaa kuin täyttö. Onko poissaolo TES:n kohdan nönnönnöö § 56 vai kylän johtosäännön 56§ kohdan nönnönnöö mukainen, sihteeri tietää.
Ohjelmien hankinnasta ja käytöstä päättävät eivät tajua, että sihteerit tekevät muutakin kuin aivottomasti kirjavat asiat. Ne sihteerit tietävät ja tuntevat ne johtosäännöt, TES:t ja lait.
Pyssymies
Meitillä oli siellä tietokoneoperaattorien puolella eräs Lahtinen. Oli mukava soittaa ja sanoa, ettäs nyt täällä kaivattaisiin Lahtista ja konekivääriä. Vitutuskin helpotti hieman, sillä suomalainen soturi tykkää huumorista ja ampua kk:lla...
ATK-konsultin toimenkuva oikein ymmärrettynä
No, tuossa otsikossa on virhe, pitää olla nykyään ITC, ei ATK. Information Technology & Communication.
Rahanarvoinen konsultti tilataan auttamaan jossain, ihan täsmällisessä ongelmassa. Ei kertomaan mitä kivaa pitäisi ostaa. Aika usein olen ollut konsultoidessani se tyyppi, joka kyselee ihan tyhmiä.
Esimerkiksi:Mitä te teette kalliilla tekstinkäsittelyohjelmalla? Joka koneessa! Desktop publishing on mennyttä aikaa, ei PAPERILLE enää mitään paineta. Ja jos painetaan ne pitää taittaa taitto-ohjelmalla, Siihen pitää tekstin olla ihan pelkkää tekstiä. Kuten netin julkaisujärjestelmin. Mikään näistä ei tarvitse tietoa: 12p, times new roman, keskitetty. Järjestelmät käyttävät omia asetuksiaan. Ja jos kirja menee painoon, anna ammattigraafikon päättää. Sähköpostin liitteiksi ei pidä laittaa tekstinkäsittelyohjelman tiedostomuotoisia tiedostoja. Tekstiä (.txt) spostissa, liitteenä tai PDF.
Ainoa hyöty tekstinkäsittelystä koituu oikoluvusta. Ilmaisessa LibreOffice Writerissa on hyvä ja toimiva oikoluku.
Olin hiljan meetingissä ja tuotin pettymyksen sihteeriköille ynnä muille wannabeegraafikoile. Minulta kysyttiin pitäisikö hommata Photoshop, Lightroom vai Photoshop Elements koneisiin. Kysäisin onkos firmassa montakin oikeaa koulutettua ammattigraafikkoa? Oikein kokopäiväistä? Mihin ohjelmaan käyttäjät on koulutettu? GIMP on hyvä ja ilmainen, se joka osaa kuvankäsittelyn osaa käyttää. Punasilmien poistoon ja kuvan rajaukseen Paint,NET, myös ilmainen ja helppo käyttää.
Noilla parilla kyselyllä toin kymppitonnien säästöt asiakkaalle vuotta kohti.
Joo, kyllä minut tunnetaan ohjelmistonatsina.
Pyssymies
Ano 10.14: Konsultteja on kahdenlaisia. Niitä jotka palkataan yrityksen tarpeisiin ja niitä jotka palkataan konsulttien tarpeisiin.
jpt: Ammattimiehen v-käyrä tuppaa kummasti nousemaan kun konsultti joka ei ymmärrä asiasta yhtään mitään tulee selittämään kuinka hänen pitäisi työnsä tehdä. Etenkin kun asia on tosiaan niin, että konsultin jorinan takia hän ei pääse sitä työtään hoitamaan vaan se jää tekemättä.
Ano 15.17: Olipa kaunis ajatus. Sillä tavalla ei vain saa yhtä paljon rahaa hölmöltä ostajalta.
Pyssymies: Joo, muistan tuon tapauksen. Eräässä tuntemassani yrityksessä taas sairaspoissaolot vähenivät huomattavasti, kun käyttöön otettiin järjestelmä jonka käyttäminen oli niin vaikeaa että kaikki tulivat mieluummin töihin vaikka pää kainalossa. Tosin työteho heikkeni ja yleiset räkätaudit lisääntyivät, mikä pahensi tilannetta entisestään.
Ano 22.31: Minä taas olen aika usein kaipaillut myös syyllisiä.
Pyssymies 2: Joskus taas hankitaan kallis (ja huonompi) ohjelmisto siksi, että budjetti sanoi kuinka paljon rahaa siihen on käytettävissä, jolloin ilmainen ei tietenkään tule kysymykseen.
Valtiolla ja kunnissa on samanlainen meininki; asioiden kulusta virastossa mitään ymmärtämättömät päättäjät tilaavat ohjelmia, jotka eivät sovi viraston käyttöön ja kaikille tilataan muutaman vuoden välein entistä tehokkaampia myllyjä pyörittämään ohjelmia, joita suurin osa ei edes käytä. Hintoihin lisätään valtio- tai kuntalisä, sillä laskun suuruudella ei ole mitään väliä. Järkyttävää tuhlausta, josta kukaan ei ota vastuuta.
Anonyymi
Vai raksamies voi käyttää oman talon rakentamiseen firman työkaluja.. hah, mistä raksamies saa edes rahaa sen oman talon materiaaleihin.. Ja montako tervettä vanhempaa raksamiestä on? Yli kuusikymppiset rakennuksilla olijat voi laskea timpurin sormilla, jokainen jäsen on yleensä rikki siinä vaiheessa... Iso osa joutuu lopettamaan jo reilu nelikymppisinä kun on selkä rikki ja kävellään kuin paskat housussa.
Ano 19.34: Näin on.
Ano 5.32: Ei tarvitse mennä kovin paljon naapuria pidemmälle niin näkee omin silmin miten hommat tehdään firman työkaluilla. Ja hyvä niin, sillä tämä luontaisetu korvaa jollain tavalla sitä miten raksamiehet ovat tosiaankin rikki. Et muuten tainnut klikata tuossa kohdassa ollutta linkkiä jossa ammattilainen kertoo raksamiesten epävirallisista työsuhde-eduista?
Lähetä kommentti