Ironmistress kirjoitteli tässä jokin aika sitten, kuinka älykkäiden ihmisten joukossa esiintyy suhteettoman paljon onnetonta mielialaa. Tämähän ei ole mitään uutta. Kuten kirjoituksessa ansiokkaasti todettiin, kun ÄO on noin 150 tai enemmän, ongelmia alkaa tulla: jo ÄO 120:n ihminen (joka on yliopistotasoa) tuntuu olevan täysi nuija. Se pikkuinen ongelma toteamuksessa oli, että siinä ei kerrottu millä keskihajonnalla nuo arvot on annettu. Olettaisin että 24, mikä oli pitkään standardiasetus - nykyään on siirrytty käyttämään keskihajontaa 15. Tämän takia en seuraavassa puhu yhtään mitään pisteistä vaan ainoastaan keskihajonnasta eli lyhyesti s.
Suurin osa ihmisistä on lähellä keskiarvoa kaikissa normaalisti jakautuneissa asioissa. Niin myös älykkyydessä. Siellä ääripäissä on vähemmän porukkaa. Esimerkiksi yhden keskihajonnan sisään keskiarvosta mahtuu yli kaksi kolmasosaa populaatiosta. Yli kahdella keskihajonnalla keskiarvosta poikkeavia on sekä ylä- että alapäässä kaksi prosentta.
Älykkyys ei takaa menestystä. Tunnen Mensan jäsenen, joka on ammatiltaan bussikuski. Heppu voisi olla yhtä hyvin prosessitekniikan professori älynsä puolesta. Toisaalta ei takuulla ole yhtään ainutta prosessitekniikan professoria, jonka älykkyys olisi keskitasoa matalampi. Tämä tarkoittaa sitä, että tehtävä asettaa tietyn minimivaatimuksen älylle, mutta äly ei aseta minimivaatimusta tehtävälle. Toisin sanoen jokaisella tehtävällä on olemassa tietty älykkyysraja, jonka alittava ei kykene kyseisessä tehtävässä toimimaan. Asiaa on tutkittu selvittämällä, millaisia ovat älykkyydeltään erilaisissa ammateissa toimivat henkilöt.
Seuraavassa on lueteltu näihin tutkimuksiin sekä henkilökohtaisiin havaintoihin perustuvia epäilyksiä. Alussa on puolen keskihajonnan välein haarukka, johon kuuluvia henkilöitä tarkoitetaan, sitten prosenttilukema, joka kertoo kuinka suuri osuus väestöstä kyseiseen väliin kuuluu. Lopuksi on kerrottu, millaisiin tehtäviin on käytännössä minimivaatimus kuulua kyseiseen tai älyltään sitä korkeampaan osaan väestöstä. Vain joissakin harvinaisissa poikkeustapauksissa saattaa pykälää alemmastakin haarukasta yltää kyseiseen tehtävään, kahta pykälää alempaa ei mitään toivoa.
s > 2,5: 0,5 %. Nobel-tason tutkija.
2 < s < 2,5: 1,5 %. Luonnontieteellisen alan professori.
1,5 < s < 2: 5 %. Matemaattis-luonnontieteellis-teknisen alan tohtori.
1 < s < 1,5: 9 %. Lääkäri, diplomi-insinööri, toimitusjohtaja.
0,5 < s < 1: 15 %. Lakimies, aineenopettaja, upseeri.
0 < s < 0,5: 19 %. Teknikko, yrittäjä, luokanopettaja.
-0,5 < s < 0: 19 %. Sairaanhoitaja, sähköasentaja, aliupseeri.
-1 < s < -0,5: 15 %. Perushoitaja, autonasentaja, myyjä.
-1,5 < s < -1: 9 %. Sairaala-apulainen, autonkuljettaja, kaupankassa.
-2 < s < -1,5: 5 %. Lehdenjakaja, varastomies.
-2,5 < s < -2: 1,5 %. Kokoonpanolinjan työntekijä.
s < -2,5: 0,5 %. Valvonnan alaiset työtehtävät.
Vielä kerran korostettakoon, että nämä ovat minimitason vaatimukset. Esimerkiksi yrittäjä on asetettu välille 0 < s < 0,5. Tämä tarkoittaa sitä, että jos s < -0,5, kyseinen henkilö ei pysty pyörittämään omaa bisnestään (ei ainakaan pitkään) ja välillä -0,5 < s < 0 olevat yrittäjätkin ovat harvassa. Valtaosa yrittäjistä lienee annetulla välillä 0 < s < 0,5, mutta aivan varmasti yrittäjinä on henkilöitä, joilla s > 2,5.
Ihmisten välisistä älykkyyseroista seuraa ongelmia, kun kaksi älykkyydeltään liiaksi poikkeavaa joutuu vuorovaikutukseen. Toki ongelmia saattaa esiintyä silloinkin, kun henkilöiden älykkyydet ovat lähellä toisiaan, mutta tällöin ongelmien syy on muualla (luonteet ja taustat) kuin älykkyyserossa.
Älykkyysero aiheuttaa ongelmia lähinnä sen takia, että eriälyisten ihmisten oivallusnopeus ja ajattelumalli ovat erilaiset. Älykkäämpi ärtyy, kun toinen ei tajua, toinen taas ärtyy ”mikä sinä oikein luulet olevasi” -periaatteen takia. Tai sitten kontaktipintaa ei ole, jos A on kiinnostunut Mozartista ja B siitä, mitä Seiska kirjoitti BB:stä. Tällöin A ihmettelee, mistä tuo on kuullut Brigitte Bardot'sta ja B hämmästelee mitä yhteistä musiikilla ja marmeladilla muka on.
Vastoin yleistä harhaluuloa ongelmia ei kuitenkaan synny aina. Niitä syntyy vain silloin, kun konteksti eli kohtaamispinta on tietynlainen. Eri kohtaamispintatilanteet voidaan jakaa neljään ryhmään, joissa ongelmien syntymiseen vaadittava älykkyysero on erilainen.
1. Tasavertainen tilanne
Henkilöt ovat tasavertaisessa tilanteessa eli heidän välillään ei vallitse hierarkkista suhdetta. Esimerkkejä tällaisesta tilanteesta ovat koululuokan oppilaat, armeijan alokkaat tai saman osaston sairaanhoitajat. Henkilöiden ei tarvitse kuitenkaan olla keskenään samassa tilanteessa, kuten aiemmissa esimerkeissä, vaan he voivat olla myös eri rooleissa. Yleisin tällainen tilanne on asiakkaan ja kauppiaan/asiakaspalvelijan keskinäinen tilanne. Tasavertaisessa tilanteessa ongelmia syntyy tai ainakin vuorovaikutus on käytännössä mahdotonta, mikäli älykkyysero on vähintään kaksi keskihajontaa. Tällöin samassa asemassa olevien kesken vallitsee viidakon laki ja vähemmistöön jäävät – eli siis fiksummat – voivat välttyä kiusaamiselta vain tekeytymällä tyhmemmiksi. Asiakaspalvelutilanteessa molemmat osapuolet joutuvat sentään käyttäytymään sivistyneesti. Olen käynyt vuosia samassa parturiliikkeessä ja joka kerran toivon, että saksien varteen osuu ”Liisa”, jonka kanssa juttu nyt jollain lailla luistaa. Muiden kanssa ei voi paljon muusta puhua kuin siitä miten paljon tukka on nyt kasvanut – muut keskustelunavaukset puolin ja toisin päättyvät aina parin lauseen jälkeen vaivautuneeseen hiljaisuuteen.
2. Johtajuus
Mikäli tilanne on hierarkkinen, kahden keskihajonnan sääntö ei päde. Tällöin vähemmän älykäs – olettakaamme että hän on se alainen – tiedostaa johtajan korkeamman stauksen itseensä nähden. Tällöin ongelmia ei synny älykkyyseron takia, vaan älykkyyden takia syntyviä ongelmia aiheutuu, mikäli korkeammassa asemassa oleva ei kykene eläytymään toisen tasolle. Johtaja voi toimia esimiestehtävissä, missä monilla alaisilla on enemmän eroa häneen kuin kaksi keskihajontaa. Jos sama johtaja on kohdassa (1) mainituissa tasavertaisissa tilanteissa vastaavalla tavalla älyltään poikkeavien kanssa, ongelmia tulee – ja paljon. Johtajuustilanteessa ei välttämättä ole pienintäkään merkkiä tällaisesta ja palaute alaisilta voi olla kiittävää.
3. Alaisuus
Tämäkin on hierarkkinen tilanne kohdan (2) tapaan, mutta nyt oletetaan alaisen olevan se älykkäämpi osapuoli. Tällöin syntyy ongelmia, mikäli alaisella on yhtä paljon kokemusta ja johtamistaitoa kuin johtajallakin, mitenkään älyllisestä erosta riippumatta. Mutta älykkyyseron kannalta oleellista on se, että oli johtaja miten kokenut ja ammattitaitoinen hyvänsä, ongelmia syntyy varmasti mikäli alainen on vähintään yhden keskihajonnan verran johtajaa älykkäämpi. Tällöin ero on jo niin suuri, että johtajakin sen vaistoaa, vaikkei tunnustaisi. Yleensä johtaja alkaa tällöin tuntea olonsa uhatuksi ja alkaa kytätä alaisenkin pientä virhettä päästäkseen heilauttamaan viikatetta.
4. Partnerius
Jos aikoo toisen ihmisen kanssa hommata yhteistä hautapaikkaa, suositeltavaa on että älyllisessä puolessa eroa olisi enintään yksi keskihajonta. Muussa tapauksessa kiinnostuksen aiheet ovat liian erilaisia ja seuraa vieraantuminen. Lisäksi tulee se väistämätön tilanne: älykkäämpi ärtyy, kun toinen ei tajua, toinen taas ärtyy ”mikä sinä oikein luulet olevasi” -periaatteen takia. Tämän takia useista poikkeuksellisen älykkäistä miehistä kehittyy naisten halveksujia. Vanha nörttivitsi kertoo, että valon nopeuden voi todistaa äänen nopeutta suuremmaksi sillä, että monet naiset vaikuttavat ensinäkemältä ihastuttavilta aina siihen asti kunnes kuulee mitä he sanovat. Kun normimies (poikkeama keskiarvosta nolla) näkee miellyttävän naisen, kyseinen nainen osuu hänen älylliseen haarukkaansa 68 % todennäköisydellä. Kun huippuälykäs mies (poikkeama keskiarvosta +2 keskihajontaa), näkee miellyttävän naisen, kyseinen nainen osuu hänen älylliseen haarukkaansa 16 % todennäköisyydellä. Tämä siis sillä olettamuksella, että naisten ja miesten jakaumat ovat samat. Mikä on virheolettamus. Jokainen tutkimus, joissa on todettu naisten ja miesten älyllisissä keskihajonnoissa ero, on päätynyt samaan johtopäätökseen: naisten keskihajonta on pienempi. (Ne tutkimukset, jotka eivät tätä eroa ole havainneet on ilmeisesti tehty poliittisesti korrektin tuloksen takaavin virheellisin menetelmin.) Tämä tarkoittaa sitä, että huippuälykkäiden miesten naispooli on vielä pienempi kuin tuo edellä mainittu 16 %. Ja myös sitä, että kun käytännössä kaikki naimisiin päätyvät huippuälykkäät miehet saalistavat tuosta poolista, ei ilman jääville jää enää sopivia naisia. Eli useimmiten huippuälykäs mies ihastuu vääränlaiseen naiseen ja jäljelle jäävät sopivatkin on jo viety. Vähemmästäkin katkeroituu.
Monet kiistävät älykkyyden merkityksen sosiaalisissa ongelmissa. On todettu, että älykkäät ovat yksinkertaisesti sosiaalisesti kyvyttömiä ja älyllisesti normaaleilla on enemmän ”tunneälyä”. Pikkuinen ongelma on siinä, että tunneälyä ei pysty luotettavasti mittaamaan. Sosiaaliset ongelmat on selitettävissä älykkyyseroilla tasan yhtä pätevästi, jolloin Occamin partaveitsellä on sanansa sanottavana käsitteen ”tunneäly” tarpeellisuudesta. Mikäli ihmiskunnan keskimääräinen ÄO olisi 1-2 keskihajontaa nykyistä ylempänä, sanottaisiin että tuolla nykyistä keskiarvoa 1-2 keskihajontaa ylemmällä porukalla on eniten tunneälyä. Kun taas sitä 1-2 pykälää alempana olevalla sakilla eli nykyisellä keskiarvolla todettaisiin olevan vähemmän tunneälyä.
Olin taannoin koulutustilaisuudessa, jossa konsultti puhui läpiä päähänsä. Mutisin vieressä istuneelle dippainssille, että ”helvetti, tuolla ällillä ei tästä hommasta kyllä tajua hölkäsen pölähtävää”. Johon tämä: ”Vittu joo, mutta sillä on varmaan hyvä tunneäly.” Sain tunkea hihan suuhuni tukehduttaakseni hillittömän naurunpurskahduksen.
Odottamaton pelko
9 tuntia sitten
35 kommenttia:
Upseerius ei tarvitse älykkyyttä. Pikku-upseerit, jotka eivät etene urallaan ovat keskimäärin aika tyhmiä. Tietenkin on eri asia, jos puhutaan eversti-, kenraalitasosta.
Autonasennus vaatii älyä enemmän kuin alakoulunopettajan, sairaanhoitajan tai sihteerin hommat.
Sama koskee putkiasentajia (joiden palkat ovatkin korkeammat kuin diplomi-insinöörillä).
Älykkyyden taustalla loistaa usein tunneälyn puute. Kyse ei luultavasti ole perimästä eli siitä, että älykkyys ja sosiaalinen vuorovaikutuskyky olisivat jotenkin toisiaan poissulkevia, sillä tunneälyä voi itse parantaa harjoittelemalla. Vaikuttaa siltä että hyvin älykkäät ovat silkkaa röyhkeyttään ylimielisiä ja käytökseltään kömpelöitä. Osalla tietenkin voi olla ihan elimellisiä puutteita esimerkiksi kyvyssä havaita eleitä ja kasvonpiirteitä, mutta on älykkäitäkin ja empaattisia ihmisiä.
Korkea älykkyys edesauttaa laajojen asiayhteyksien hallintaa, mutta silläkin saralla ei mikään voita kokemusta. Korkeaa älyä vaativat ammatit (lääkärit, pankkiirit, teollisuusjohtajat) usein "periytyvät", koska edellinen sukupolvi ennättää siirtää oppinsa lapsiinsa, jolloin hiukan tyhmempikin pääsee kyllä jyvälle.
Parinvalinnassa äly ja seksi ovat perinteisesti kumonneet toisensa, mutta tältäkin osin maailma on muuttunut. Joskaan harvemmin näkee huippukoulutttuja naisia ilotyttöinä, vaurailla miehillä on enemmän seksiä kuin keskimäärin. Koska kilpailu vauraista miehistä on kovaa, he voivat valita sekä kiihkeät, kauniit että älykkäät naiset. Eivät tietenkään kaikki ole sellaisia, mutta eiväthän kaikki köyhien miesten naisetkaan ole rumia, tyhmiä ja aseksuaalisia.
Älykkyys, kauneus ja empaattisuus eivät sulje toisiaan pois, minkä huomaa esimerkiksi monista taiteilijoista. Siitä huolimatta meitä taviksia voi lohduttaa tieto, etteivät he ole yhtään sen onnellisempia. Ja se on se tärkein elämänlaadun mittari.
Älykkyysero aiheuttaa ongelmia lähinnä sen takia, että eriälyisten ihmisten oivallusnopeus ja ajattelumalli ovat erilaiset. Älykkäämpi ärtyy, kun toinen ei tajua, toinen taas ärtyy ”mikä sinä oikein luulet olevasi” -periaatteen takia.
Tuo ei riipu millään lailla älykkyydestä, vaan paremminkin erilaisista suuntautumisista. Todennäköisempää on, että huippuälykkö ei tajua mitään hienovaraisista sosiaalisista vihjauksista, mikä saa hänet näyttämään taukilta.
Tomi, tunnen sen verran monta upseeria että ihan varmasti muutamaa poikkeusta vaille jokainen kadiksen käynyt on vähintään tuon puoli pykälää keskiarvon yläpuolella. Upseereiden kanssa tulee vain näköharha, jos tuntee heidät vain varusmiesajaltaan jolloin he ovatkin downgradanneet itsensä sen alimman kvartaalin varusmiesten komentamisen mukaan.
Epäilen että useimmat akateemisen tutkinnon suorittaneet asettaisivat autonasentajan alemmas kuin itse tein. Homma vaatii tosiaan jonninmoisia hoksottimia. Tunnen useita alan ammattilaisia ja kaksi jopa erinomaisen hyvin. Pointti onkin siinä että tuo sanomani on alaraja. Sen saavuttava kykenee tekemään autonasentajan perusduunia, mutta hankalampiin hommiin vaaditaan jopa yli keskiarvon menevää pääprosessoria.
Kumitonttu: Aivan, tuo ammatin "periytyminen" on tärkeä piirre. Siksi kannattaakin suhtautua hyvin epäillen heppuun joka duunaa isänsä ammatissa.
KT edelleen ja Elina Keränen lisäksi: Tunneälyn puute johtuu yleensä turhautumisesta, jota voi oppia kontrolloimaan. Kun valitetaan, että älykkäillä ei ole tunneälyä, niin voi miettiä seuraavaa ajatuskoetta. Käytännössä jokainen on joutunut joskus selittämään mielestään itsestäänselvää asiaa jollekulle, jolle ei vain mene jakeluun. Samoin väittelemään jonkun kanssa, jolla on ehdottomasti virheellinen käsitys (elävä esimerkki omasta elämästä: heebo väitti kivenkovaan, että käärmeellä ei voi olla selkärankaa...). Sitten sopii kuvitella, että suurin osa kohtaamistaan ihmisistä olisi tämmöisiä tyyppejä. Saa aika hyvän käsityksen siitä, millaisia ovat huippuälykkään sosiaaliset ongelmat ja miksi se alkaa vähän turhauttaa ja näkyä "tunneälyn" puutteena. Tuo EK:n mainitsema "sosiaalisten vihjausten tajuamattomuus" on ongelma, joka syntyy juuri erilaisista ajattelumalleista.
Akateeminen koulutus ei kerro älynlahjoista mitään.
Vielä vähemmän kertoo "akateeminen" koulutus kuten opettajan, sairaanhoitajan tai upseerin.
Ei ole sattumaa, että joidenkin duunarialojen palkat ovat parempia kuin monia akateemisten alojen.
Esim. putkimiehet tienaavat paljon paremmin kuin opettajat ja se kertoo myös oikean suhteen töiden älyllisestä vaativuudesta.
Elina: Mitä ne ovat nämä ”hienovaraiset sosiaaliset vihjaukset”, joita pitäisi ymmärtää? Ainakin olen itse niin tyhmä, että kuuntelen mieluummin palautteen suoraan päin naamaa, kuin yrittäisin tajuta sitä, mitä mulle hienovaraisesti vihjattiin. Täsmennätkö?
Tomi: Nyt täytyy sanoa, että olen kerrankin kanssasi pitkälle samaa mieltä. En lähde miettimään kysymystä siitä, kuka älykäs on, kun en sitä epäilemättä itse ole, mutta putkimies tekee työtä, joka hyödyttää meitä kaikkia, sen sijaan valtiotieteen maisteri saattaa olla ihan puhtaassa suojatyöpäikassa, jota ei tarvittaisi ollenkaan.
Älykkyys on toki hyödyllistä ja usein melko kriittistäkin, muttei se ole välttämätön edellytys. Poincare oli yksi maailman isoimmista nimistä, eikä hän ollut kovin älykäs (tai siis, ei mitään sigma 3-tasoa). Feynman oli ilmeisesti vajaa s2, ja oli yksi maailman kovatasoisimpia fyysikoita toisen maailmansodan jälkeen. Muitakin poikkeuksia on.
Epäilen lakimiesten sijoittumista kovin herkästi 0.5-1- välille. Syy on yksinkertainen: Lakimiesten koulutukseen on niin kova karsinta, että jopa verraten kevyesti G-ladattu pääsykoe todennäköisesti karsii pääosin selvästi 1s:n yläpuolelta. Oikikseen hakevista noin 10% pääsee sisään, ja olettaen että hakijat ovat jo esivalikoituneet käyrän oikealle laidalle, niin sanoisin että alle 1s lakimies on se harvinainen poikkeustapaus.
Silläkin uhalla, että kuulosta pliisulta, poliittisesti korrektilta ja elitistisen alentuvalta samanaikaisesti, niin väittäisin että ongelma huimasti älykkyyden omaavien ihmisten välisessä keskustelussa on usein seurausta siitä, että älykkäämmällä osapuolella vaan on ns. kusi noussut päähän. En väitä olevani mikään huippuälykäs, koska minulla ei ole mitään sertifikaattia, mutta aika todennäköisesti enemmän kuin 2s, koska en ole mistään testistä saanut alle 2s; korkein pistemäärä on ollut yli 4s, mutta siinä on kyse koulutuksen suomasta edusta.
Komppaan Tomia. Yksi älykkäimmistä tuntemistani ihmisistä on isäni, joka on lähes lukutaidoton pahan (ja hoitamattoman) lukihäiriön vuoksi, hän on ammatiltaan autonasentaja.
ÄO voi olla melko keskinkertainen, mutta profiililtaan epätasainen. On oleellisempaa tuijottaa sen osia kuin kokonaispistemäärää. Tietty, jos älykkyys halutaan testata jollain simppeleillä Ravenin matriiseilla, tuota ei voitane havaita (testi, josta kehitysvammaiseksi tuomittu autisti voi saada älykkään paperit).
Myönnän olevani jokseenkin surkea avaruudellisessa hahmottamisessa. Luulen osasyyksi sitä, että minulta puuttuu näöstä komponentti, jonka paikallaan oleminen olisi voinut avartaa minua tuolta osin. Olen mielestäni visuaalinen ajattelija (ilman mitään valokuvamuistia) erittäin alhaisilla yksityiskohdilla, mutta avaruudellinen puoli...
Ehkäpä älykkään kannattaisi pyrkiä opettelemaan erilaisia ajattelumalleja havainnoimalla ympäristöään. Ei se niin hankalaa voi olla, jos motivaatio riittää. Mikäli vastapuoli on taas muuten vastenmielinen, niin sille ei oikein voi mitään.
Elina: Mitä ne ovat nämä ”hienovaraiset sosiaaliset vihjaukset”, joita pitäisi ymmärtää? Ainakin olen itse niin tyhmä, että kuuntelen mieluummin palautteen suoraan päin naamaa, kuin yrittäisin tajuta sitä, mitä mulle hienovaraisesti vihjattiin. Täsmennätkö?
Minusta olisi tosi mukavaa jos ihmiset vaivautuisivat sanomaan suoraan mitä tarkoittavat sen sijaan että korrektius, jolloin minä tajuan asian täsmälleen niin kuin on sanottu. Esimerkiksi lastenhoitokeikkoja heittäessäni "ei tarvitse sitten tehdä kotitöitä" tarkoittikin "ei ole korrektia pyytää sinua tekemään kotitöitä, mutta minusta olisi kuitenkin hirveän kiva jos tekisit". Lisäksi se koko nonverbaalisuuden repertuaari, eleet, ilmeet, äänensävyt ym.
Siksi "vähä-älyisen" reaktio älykkään kohtaamiseen ei ole "mikä sinä luulet olevasi" kuten Jaska väittää, vaan älykäs voi vaikuttaa lähinnä kehitysvammaiselta. Ydinfysiikkaosaaminen kun ei juuri näy arkitilanteissa.
Yleensä se on niin päin, että tyhmän on helppo ymmärtää älykästä mutta älykkään vaikea ymmärtää tyhmää.
Ei ole niin, että tyhmät kommunikoisivat keskenään yksinkertaisia asioita ja viisaat samalla vaivalla monimutkaisia asioita. Yksinkertaiset asiat ovat vaikeita. Jos eivät olisi, kaikki osaisivat esimerkiksi matematiikkaa ja ohjelmoida.
Ihminen ei ole mikään logiikkakone vaan ärsykkeisiin reagoiva hermoverkko. Puhuminen on osa elehdintää ja kommunikaatiota, missä reagoidaan johonkin toisten tekemään ja toivotaan, että osataan esittää oma ele tai reaktio, joka tuottaa toivotun tuloksen.
Jos erotetaan se, että tyhmyydestä tai vastaavasta syystä stressaantunut ihminen vaikenee välttääkseen pahentamasta tilannettaan möläytyksillään, tyyliin "joo" ja "ei" vastailevat tuppisuut ovat yleensä aika fiksuja. Aidosti tyhmät lörpöttelevät. Hyviä heikon älyn tunnusmerkkejä ovat yleisen puhetulvan ohella saman asian jankkaaminen (ei luoteta, että viesti kelpaisi tai olisi ymmärrettävä kerralla sanottuna) ja hallitsematon asiasta pois poukkoilu (ei osata erottaa mikä kuuluu asiaan ja mikä ei).
Naivi realismi ja totuuden korrespondenssiteoria ovat menetelmiä, jotka vaativat aika paljon älliä. Sellainen, joka puhuu jostain objektiivisesta sanojen ja mielensä ulkopuolisesta todellisuudesta, pystyy ilmaisemaan itseään lyhyesti ja selkeästi ja koska mikään ei ole kiinni sanoista, hän voi muotoilla asian aina uudelleen vertaamalla sitä objektiiviseen malliinsa ja tarkentaa epäselviä kohtia.
Ongelma tässä on se, että kun tyhmemmällä on ajatustensa pohjana pelkkiä sanoja, tuntemuksia ja sosiaalisia tapoja, hänen höpötyksestään on viisaamman vaikea päätellä, mitä hän todella tajusi ja mitä ei. Selittäminen on vaikeata kun ei voi muuta kuin yrittää ilmaista koko könttiä uudelleen eri tavoilla ja eri järjestyksessä. Vähemmän fiksut ovat myös oppineet taitaviksi esittämään ymmärtäneensä jonkin asian, joista heillä ei ole oikeasti aavistustakaan.
Todennäköisesti huonojen kokemusten takia tietämättömyytensä tai tajuamattomuutensa tunnustaminen on tyhmille paljon vaikeampaa kuin älykkäille. Jos he tuntevat, että asia on vaikea, heillä on tapana muuttaa puheenaihetta, alkaa kerjätä tunnustusta, että asia on käsitelty enkä minäkään ole ihan hölmö, tai loukkaantua että tästä hankalasta asiasta jankkaaminen on pelkkää ilkeyttä ja kiusantekoa.
Jos eroja on, älykkäitä ihmisiä varmaan harmittaa se, ettei asioista voi koskaan puhua kunnolla vaan kaikki hukkuu lörpöttelytulvaan ja sosiaalisiin peleihin loukkaantumisineen, suuttumisineen ja mielistelyineen.
En kuitenkaan usko kauheasti älykkyyseroihin, ehkä tyhmyyttäni. Näen, että tämä tyhmyys on vain väärää koulutusta, jonka pystyisi korjaamaan vaivaa näkemällä. Uskon, että älykkyyserot perustuvat siihen, että on sosiaalisesti hyväksyttävää olla tietämätön ja erehtyä vain lyhyen aikaa, yleensä nuoruudessa. Sen jälkeen jokaisen pitää yrittää päteä toisten silmissä ja antaa hyvä kuva.
Lääkkeenä olisi tietenkin palata aina yksinkertaisiin eli todella triviaalin tuntuisiin asioihin ja lähteä nousemaan uudestaan abstraktiotasoa ylöspäin. Se tietenkin näyttää alkeelliselta ja varmasti harmittaa, kun korkeasti oppineena huomaakin, ettei osaakaan selittää jotain koulujuttua. Tämän voi tietenkin tehdä salassa, se vaatii vain vähän enemmän itsekuria.
Elina: No nyt hahmotin, kiitos. MInä olen kyllä itsekin erinomaisen huono ymmärtämään tätä ns. sanatonta viestintää. Rautalanka pelittää paremmin.
Tuosta koulutuksen ja alykkyyden yhteudesta on todettava, etta joidenkin alojen tutkinto todella kertoo alykkyydesta.
Naita aloja on Suomessa lahinna vain lakitiede ja laaketiede. Kuten TM totesikin niissa sisaanpaasy karsinta on niin kovaa, etta sisalle paasseet ovat varsin alykkaita.
Sellainen, joka puhuu jostain objektiivisesta sanojen ja mielensä ulkopuolisesta todellisuudesta, pystyy ilmaisemaan itseään lyhyesti ja selkeästi ja koska mikään ei ole kiinni sanoista, hän voi muotoilla asian aina uudelleen vertaamalla sitä objektiiviseen malliinsa ja tarkentaa epäselviä kohtia.
Tuo nyt on turhan luonnontieteellisesti painottunut määritelmä; koska havaitseminen perustuu viime kädessä tulkintoihin, ei ole väliä onko objektiivista todellisuutta olemassa kun jokainen joka tapauksessa kokee sen eri tavalla. Niinkuin vaikka wikipedian korrespondenssiteoria-artikkeli käyttää esimerkkinä omenan punaisuutta, vaikka ei omena ole fysikaalisesti punainen, vaan se vain heijastaa tiettyä aallonpituutta.
Vähemmän fiksut ovat myös oppineet taitaviksi esittämään ymmärtäneensä jonkin asian, joista heillä ei ole oikeasti aavistustakaan.
No minusta tuo on tavallaan yhdenlaista fiksuutta (vaikka pitemmän päälle on hyödyllisempää todella ymmärtää asia), kun järkevän kuuloisesti asiasta puhuminen kuitenkin vaatii jonkinlaista integroitumista kyseisen aihepiirin ajattelumaailmaan. Esim. tietokoneen arkkitehtuurin tentissä sain 5/6 pistettä väylien selittämisestä, vaikka menin lähinnä hölöttämällä fiksun näköistä tekstiä. Sokalin jäynä vol 2. Jossain muussa aihepiirissä tuo on vielä helpompaa: kirjallisuuskritiikin voi kirjoittaa lukemalla pelkän takakansitekstin ja filosofian tentin tekee ilman tenttikirjaakin.
Eli hyödyllinen tuo taito joka tapauksessa on, vaikkei kovin fiksua olisikaan.
Yleensä kuvitellaan, että harrastuksista ja mielenkiinnonkohteista voisi päätellä henkilön älykkyyden. Pidän tätä virheellisenä.
Harrastukset ja mielenkiinnonkohteet kuvastavat pareminkin henkilön samaistumisryhmää ja kasvatusta kuin älykkyyttä.
Luulen että sekä Tomin että Tommin käsitys älykkyydestä on vinoutunut koska eivät ole pitkään aikaan olleet tekemisissä suurissa määrin sen käyrän toisen reunan ihmisten kanssa.
Tommi on oikeassa siinä, että yksinkertaiset asiat ovat vaikeita, ja että ihminen on neuroverkko. Tyhmien neuroverkko on karkea ja huonosti mukautuva (suhteessa). Tympeä ihminen ei opi ymmärtämään abstraktioita.
Tunnen ihmisiä joille tuottaa vaikeuksia ymmärtää sellainen asia kuin että "jogurttituote" on kattokäsite, joka pitää sisällään sekä jogurttirusinat että jogurttipähkinät. Abstrahointi on nimenomaan yksinkertaistamista, tyhmempi ihminen ei abstrahoi, vaan ikäänkuin navigoi. Tämä tarkoittaa että mikään opittu ei koskaan yleisty millään tavalla.
Tällainen ihminen voidaan kyllä "kouluttaa" selviämään vaikka minkälaisista tehtävistä, jos se tehtävä vaan pysyy samanlaisena, mutta abstrahointikyvyn opettaminen on vaikeaa. Abstrahointi ei tapahdu luonnostaan vaan se tapahtuu erilaisin välinein ja tekniikoin, joiden opettelu ei ole helppoa. Pitää opetella jo lapsena tietynlainen kielenkäyttö. Pitää opetella tietynlainen ajattelutapa, joka poistaa taikauskot ja monimutkaiset kommervenkit, jne. Kukaan opettaja ei myöskään osaa opettaa näitä täysin aukottomasti, ja osa ihmisistä oppii nämä luonnostaan. Tätä taipumusta, ja abstraktion helppoutta, voi pitää yhtenä tärkeimpinä älykkyyden edellytyksinä.
Koulutuksella sitä voi korjata, mutta silti kun tällaisen ihmisen laittaa uuteen tilanteeseen ja uuden ongelman eteen, hän ei joko osaa tehdä sille mitään (jos on riittävän älykäs ymmärtämään ettei se ole tuttu), tai yrittää täysin sokeasti soveltaa olemassaolevaa keinoa siihen.
Harrastuksista voi päätellä jotain, erityisesti siitä, kuinka hyvä henkilö jossain asiassa on. Irvokkainta on, että koska kaikki asiat ovat kytköksissä sen hermoverkon suoritus- ja sopeutumiskykyyn, niin sellaisetkin banaalit asiat kuin urheilutulokset ovat todennäköisesti g-ladattuja eli korreloivat ainakin jonkin verran älykkyyden kanssa.
Yrjöperskeles: En lähde miettimään kysymystä siitä, kuka älykäs on, kun en sitä epäilemättä itse ole, mutta putkimies tekee työtä, joka hyödyttää meitä kaikkia, sen sijaan valtiotieteen maisteri saattaa olla ihan puhtaassa suojatyöpäikassa, jota ei tarvittaisi ollenkaan.
Tiedemies: Oikikseen hakevista noin 10% pääsee sisään, ja olettaen että hakijat ovat jo esivalikoituneet käyrän oikealle laidalle, niin sanoisin että alle 1s lakimies on se harvinainen poikkeustapaus.
Tässä ei nyt juurikaan ole kyse siitä kuka tekee tärkeää ja kuka hyödytöntä työtä. Valtiotieteen maisterit noin keskimäärin ovat luultavasti putkimiehiä älykkäämpiä, koska VM:ksi on vaikeampi päästä opiskelemaan kuin putkimieheksi. Mutta putkimiehen duunin tekeminen vaatii korkeampaa älykkyyttä kuin VM:n perusduunin tekeminen. Toisaalta VM:n tutkinto antaa joillekin mahdollisuuden edetä hommiin, joiden tekeminen vaatii poikkeuksellisen hyviä hoksottimia. Tosin sinne etenevät usein semmoiset joilla ei niitä hoksottimia ole. Alle 1s lakimies on harvinainen poikkeustapaus juuri siksi, että oikikseen on vaikea päästä, ei siksi että ko. työn perusduuni vaatisi sitä älliä niin paljon. Ja mitä autonasentajiin tulee, suvussa on niitä sen verran monta että tiedän heidän noin keskimäärin olevan suunnilleen keskiarvossa tai ehkä vähän yli. Mutta autonasentajaksi on suht helppo päästä opiskelemaan ja siksi siinä duunissa on sellaisiakin joilla ei älli ihan riittäisi hommaan. Ja sitä paitsi ne fiksuimmat autonasentajan duunia tekevät ovat usein koulutukseltaan teknikoita, eivät asentajia.
Tiedemies: Silläkin uhalla, että kuulosta pliisulta, poliittisesti korrektilta ja elitistisen alentuvalta samanaikaisesti, niin väittäisin että ongelma huimasti älykkyyden omaavien ihmisten välisessä keskustelussa on usein seurausta siitä, että älykkäämmällä osapuolella vaan on ns. kusi noussut päähän.
Väittäisin että prosessi fiksuilla etenee aika usein seuraavin implikaatioin: huomaa että toiset eivät tajua => turhautuminen => sosiaaliset ongelmat => katkeroituminen => virtsarakko kohoaa metrin verran ylemmäs => sopeutuminen (toivottavasti).
Tommi: Ongelma tässä on se, että kun tyhmemmällä on ajatustensa pohjana pelkkiä sanoja, tuntemuksia ja sosiaalisia tapoja, hänen höpötyksestään on viisaamman vaikea päätellä, mitä hän todella tajusi ja mitä ei. Selittäminen on vaikeata kun ei voi muuta kuin yrittää ilmaista koko könttiä uudelleen eri tavoilla ja eri järjestyksessä. Vähemmän fiksut ovat myös oppineet taitaviksi esittämään ymmärtäneensä jonkin asian, joista heillä ei ole oikeasti aavistustakaan.
Fiksun ja keskinkertaisen ero onkin aika usein juuri siinä, että siinä vaiheessa kun fiksu sanoo ymmärtäneensä, hän on todellakin ymmärtänyt mutta keskinkertaisesta ei voi tietää tajusiko hän todella.
Elina Keränen: Esim. tietokoneen arkkitehtuurin tentissä sain 5/6 pistettä väylien selittämisestä, vaikka menin lähinnä hölöttämällä fiksun näköistä tekstiä. Sokalin jäynä vol 2. Jossain muussa aihepiirissä tuo on vielä helpompaa: kirjallisuuskritiikin voi kirjoittaa lukemalla pelkän takakansitekstin ja filosofian tentin tekee ilman tenttikirjaakin.
Ha! Been there, done that.
Tiedemies: (En viitsi siteerata koko viimeistä kommenttia kokonaisuudessaan.) Kannattaa kaikkien lukea tuo edeltävä kommentti. Siinä on koko asia tiivistettynä oikein. Ihminen voidaan opettaa tekemään melkein mitä vaan, mutta häntä on helvetin vaikea opettaa ymmärtämään mitä tekee.
JB: Been there, done that.
Kokeiltu on.
Olenko minä tyhmä mutta on välillä hankala tajuta mitä tarkoittaa älykkyys tai älykäs. Puhekielessä sillä ehkä voidaan tarkoittaa eri asiaa kuin miten se on tieteellisessä mielessä määritelty.
Joissain kohdin on parempi käyttää termejä järki ja viisaus, ja niistä johdetut adjektiivit järkevä ja viisas.
Matruuna on joskus sanonut että älykkyydellä ei tee mitään jos ei ole viisautta tai järkeä tai molempia apuna. Muuten se on vain jokin asia itsessään, kuten kengännumero, pituus, peniksen pituus jne. Hän sanoi että älykäs keksii miten selviää siitä ongelmasta johon viisas ei joudu.
Jos toinen on älykäs ja toinen on tyhmä, johtuuko se siitä että kumpikin on eri aaltopituudella?
Älykäs: Ei tuo vaan tajua!
Tyhmä: Mikä sinä luulet olevasi?
Miksi älykäs ei osaa sanoa asiaa niin että tyhmäkin tajuaa? Siinä on jokin ristiriita. Eikö hän älyä sitä miten sanotaan asia sellaiselle henkilölle joka on tyhmempi? Pitäisikö älykkään tyhmentää itsensä hetkeksi aikaa ja sitten sanoa se? Tajuaisiko tyhmä sen jälkeen?
Onko älykkäillä tapana olettaa että joka ikinen henkilö on samanlainen kuin itse? Jos viettää kaiken aikansa yksin tai toisten samanlaisten kanssa niin se voi saada aikaan tuon.
Mitä älyllä tekee jos älykäs ei pääse köyrimään silloin kun haluaa ja kenen kanssa haluaa? Jos tyhmä pääsee köyrimään silloin kun haluaa ja kenen kanssa haluaa, niin hän on onnistunut tuossa paremmin.
Onko älykkyydellä mitään tekemistä persoonallisuuden ja luonteenpiirteiden kanssa tai toisinpäin?
Mikä on tunneäly? Entä mikä on tilannetaju? Onko se älyasia, järkiasia, viisausasia vai tunneasia? Entä oveluus ja pelisilmä?
Jaska, katso sähköposti.
Tuota MBTI:n ilmeisesti melko pseudotieteellistä teoriaa kannattaa tarkastella.
Eli E/I, S/N, T/F, J/P koostuva kirjainrivistö.
Kun se on muotoa INxx, niin yleensä ÄO-pisteet kasvavat melko selkeästi ja sosiaalisuuden kaipuu laskee. Näitä ihmisiä on vähän.
Kun se on muotoa ENxx, niin ihminen on melko sosiaalinen ja pisteet koholla, vaikka viettääkin aikaansa päänsä sisällä. Näitäkin ihmisiä melko vähän.
Monet pitävät S/N -jakoa ratkaisevampana tekijänä kuin introversion ja ekstroversion välistä jakoa kommunikoinnin kannalta. Ei sikäli, että se olisi älykkyyteen perustuva jako vaan nimenomaan ajatusmaailman erilaisuus.
Vieras: Miksi älykäs ei osaa sanoa asiaa niin että tyhmäkin tajuaa? Siinä on jokin ristiriita. Eikö hän älyä sitä miten sanotaan asia sellaiselle henkilölle joka on tyhmempi? Pitäisikö älykkään tyhmentää itsensä hetkeksi aikaa ja sitten sanoa se? Tajuaisiko tyhmä sen jälkeen?
Olettaisin että siksi että älykäs on tajunnut saman asian menetelmällä, joka ei tyhmemmälle ole riittävä. Kun älykäs yrittää selittää asiaa tuolla tavalla, temppu ei onnistu. Siksi älykkään pitää osata purkaa asia pienemmiksi palasiksi / antaa toiselle riittävät pohjatiedot.
Onko älykkäillä tapana olettaa että joka ikinen henkilö on samanlainen kuin itse? Jos viettää kaiken aikansa yksin tai toisten samanlaisten kanssa niin se voi saada aikaan tuon.
Jos älykäs viettää aikaansa pelkästään oman viiteryhmänsä kanssa, hän järjestelmällisesti yliarvioi muiden ihmisten käsityskyvyn.
Mitä älyllä tekee jos älykäs ei pääse köyrimään silloin kun haluaa ja kenen kanssa haluaa? Jos tyhmä pääsee köyrimään silloin kun haluaa ja kenen kanssa haluaa, niin hän on onnistunut tuossa paremmin.
Ongelma ei ole köyrimisessä, vaan siinä mitä tehdä köyrimisen jälkeen. Jos partnerin kanssa ei synkkaa älyllisesti, on ongelma. Ja älykkäille vain tuo alle 20 % (tai vähemmän omasta tasosta riippuen) on potentiaalisia partnereita. Siksi turhauttaa, kun mukavan näköiset tytöt eivät olekaan muuten kelvollisia eikä synkkaa köyrimiseen asti. (Olettaisin että köyrimään pääsee kyllä tyhmempienkin kanssa, jos tavoitteena on pelkkä köyriminen ja osaa vetää oikeaa roolia. Mutta mitä helvetin iloa on pelkästä köyrimisestä, sitä en ymmärrä.)
Onko älykkyydellä mitään tekemistä persoonallisuuden ja luonteenpiirteiden kanssa tai toisinpäin?
Luulisin että synnynnäisesti ei kovinkaan paljon, mutta älykkyys kehittää persoonallisuutta ja luonteenpiirteitä tiettyyn suuntaan. Olosuhteista sitten suureksi osaksi riippuu onko suunta positiivinen vai negatiivinen.
Mikä on tunneäly? Entä mikä on tilannetaju? Onko se älyasia, järkiasia, viisausasia vai tunneasia? Entä oveluus ja pelisilmä?
Tunneäly on se, mikä on keksitty jotta keskinkertaiset voisivat tuntea itsensä älykkäitä fiksummiksi. Kuten totesin, jos yhteiskunnassa 0,5 pykälää keskiarvosta poikkeavien ja +1,5 - + 2,5 pykälää keskiarvosta poikkeavien prosentuaaliset osuudet keikautettaisiin toisinpäin, "tunneälyn" osuudetkin vaihtaisivat paikkaa. Noin nyrkkisääntönä tunneäly on sitä parempi, mitä enemmän yhteiskunnassa on lähellä omaa aaltopituutta olevia henkilöitä. Tilannetaju taas on sitä, että kykenee toimimaan omasta itsestä parhaalta tuntuvan ratkaisun vastaisesti jos ryhmän ratkaisu tuottaa kokonaisuutena paremman lopputuloksen, vaikka se periaatteessa olisikin omasta mielestä huonompi. Tämä onkin aika lailla sama kuin nuo kaikki loput asiat.
Älämölö: Monet pitävät S/N -jakoa ratkaisevampana tekijänä kuin introversion ja ekstroversion välistä jakoa kommunikoinnin kannalta. Ei sikäli, että se olisi älykkyyteen perustuva jako vaan nimenomaan ajatusmaailman erilaisuus.
Juuri tuo. Kyky asettua toisen asemaan on oleellista. Älykkyysero voi olla suurikin, kunhan sopeutumiskapasiteettikin on suuri. Valitettavasti kapasiteetillakin on yleensä rajansa.
Vieras: Miksi älykäs ei osaa sanoa asiaa niin että tyhmäkin tajuaa?
Siihen sitä tunneälyä tarvitaankin. Jos sattuu olemaan sekä älykäs että tunneälykäs (+kärsivällinen), niin sitten älykäskin osaa selittää.
Muuten, "äly" ja tunneäly ei yleensä korreloi, väittäisin. Eli löytyy yksilöitä joilla on ääripäät ristissä, kuin samaan suuntaankin.
Tunneälytesti: missä vaiheessa hoksaat kenet Napakymppi-ohjelman kyselijä valitsee. Tunneälykäs osuu oikeaan parin ensimmäisen kysymyksen jälkeen. Se on kuin taikuutta (vaimon & anopin) vierestä seuraavalle insinöörille, joka yllättyy joka kerran valinnasta. No ei ihan aina...
Tommin ensimmäinen kommentti tässä ketjussa oli aivan loistava. Odottamaton johtopäätös alussa sai selväkieliset ja uskottavat perustelut. Ihan kaikesta en ollut samaa mieltä.
Rahalainaus:
Yleensä se on niin päin, että tyhmän on helppo ymmärtää älykästä mutta älykkään vaikea ymmärtää tyhmää.
Tommi perustelee:
Ei ole niin, että tyhmät kommunikoisivat keskenään yksinkertaisia asioita ja viisaat samalla vaivalla monimutkaisia asioita. Yksinkertaiset asiat ovat vaikeita. [...]
Ihminen ei ole mikään logiikkakone vaan ärsykkeisiin reagoiva hermoverkko. Puhuminen on osa elehdintää ja kommunikaatiota, missä reagoidaan johonkin toisten tekemään ja toivotaan, että osataan esittää oma ele tai reaktio, joka tuottaa toivotun tuloksen.
[...] Aidosti tyhmät lörpöttelevät. Hyviä heikon älyn tunnusmerkkejä ovat yleisen puhetulvan ohella saman asian jankkaaminen (ei luoteta, että viesti kelpaisi tai olisi ymmärrettävä kerralla sanottuna) ja hallitsematon asiasta pois poukkoilu (ei osata erottaa mikä kuuluu asiaan ja mikä ei).
[...]
TM:
Tommi on oikeassa siinä, että yksinkertaiset asiat ovat vaikeita, ja että ihminen on neuroverkko. Tyhmien neuroverkko on karkea ja huonosti mukautuva (suhteessa). Tympeä ihminen ei opi ymmärtämään abstraktioita.
Tunnen ihmisiä joille tuottaa vaikeuksia ymmärtää sellainen asia kuin että "jogurttituote" on kattokäsite, joka pitää sisällään sekä jogurttirusinat että jogurttipähkinät. Abstrahointi on nimenomaan yksinkertaistamista, tyhmempi ihminen ei abstrahoi, vaan ikäänkuin navigoi. Tämä tarkoittaa että mikään opittu ei koskaan yleisty millään tavalla.
Tällainen ihminen voidaan kyllä "kouluttaa" selviämään vaikka minkälaisista tehtävistä, jos se tehtävä vaan pysyy samanlaisena, mutta abstrahointikyvyn opettaminen on vaikeaa. Abstrahointi ei tapahdu luonnostaan vaan se tapahtuu erilaisin välinein ja tekniikoin, joiden opettelu ei ole helppoa. Pitää opetella jo lapsena tietynlainen kielenkäyttö. Pitää opetella tietynlainen ajattelutapa, joka poistaa taikauskot ja monimutkaiset kommervenkit, jne. Kukaan opettaja ei myöskään osaa opettaa näitä täysin aukottomasti, ja osa ihmisistä oppii nämä luonnostaan. Tätä taipumusta, ja abstraktion helppoutta, voi pitää yhtenä tärkeimpinä älykkyyden edellytyksinä.
Koulutuksella sitä voi korjata, mutta silti kun tällaisen ihmisen laittaa uuteen tilanteeseen ja uuden ongelman eteen, hän ei joko osaa tehdä sille mitään (jos on riittävän älykäs ymmärtämään ettei se ole tuttu), tai yrittää täysin sokeasti soveltaa olemassaolevaa keinoa siihen.
Tämä on totta. Kyky abstrahoida nopeasti ja tarkasti ja pysyä kärryillä abstaktiotasoista tuottaa kaikki älykkyyden ominaispiirteet, kuten kyvyn toimia tarkoituksenmukaisesti uudessa tilanteessa. Älykäs kykenee tuon kyvyn takia esimerkiksi nopeasti ja herkästi havaitsemaan, että tilanne on uudenlainen ja kehittämään uusia reagointitapoja siihen. Abstraktiokyvyn keskeisyys näkyy myös siten, että älyllisesti eritasoiset mielet hahmottavat asiat ja tilanteet aivan eri tavoilla. Kehityspsykologiassa ja tekoälytutkimuksessa nämä asiat tulevat koko ajan eteen.
En usko että on erikseen mitään "tunneälyä". On vain olemassa spesifistä systeemien ja agenttien hahmottamista contra mekaanisen reaktiivisen systeemin hahmottamista.
Karkea ja varmaan vääräkin malli on, että systeemejä on kahdenlaisia. On niitä, jotka reagoivat ympäristöönsä pelinä, jossa on staattiset säännöt ja missä agentuuri liittyy suoraan tiettyjen päämäärien saavuttamiseen. Tämä abstraktio on rikkinäinen kun hahmotetaan ihmisiä, koska ihmisellä ei ole mitään tiettyä päämäärää vaan päämäärät ovat osa metapeliä, ja niistäkin neuvotellaan.
Tunneälyllä viitataan yleensä siihen, että hahmotetaan tätä metapeliä. Siis sitä, mitä ihmiset haluavat, miltä ihmisistä tuntuu, ja miten siitä miten ihmisten tunteista ja haluista neuvotellaan jne.
Autismikirjon häiriöissä tämä jälkimmäinen on rikki. Osalla häiriöistä kärsivistä näyttäisi jotenkin vapautuvan kapasiteettia sitten siihen mekaanisempaan ajatteluun. Korostan että tämä on karkea malli todellisuudesta, eikä vastaa sitä täysin.
Kiinnostava keskustelu mennyt ohi.
Älyyn liittyy yleensä kyky toimia strategisesti oikein. Jos älyllisiin asioihin kiinnittynyt ja niihin keskittyvä ihminen ei hallitse ns. tunneälyä, voi syy olla yksinomaan se, että häntä ei kiinnosta tällainen. Hyötynsä, ilonsa, voimansa tms. maksimoidakseen hän keskittyy älyyn ja älylliseen toimintaan ja kanssakäymiseen, ei "tunneälylliseen". Mikäli hänen on pakko hallita tunneälyä (koska siitä esimerkiksi annetaan rahallinen korvaus), se kyllä onnistuu, joskaan ei välttämättä autenttisesti. "Tunneälyisen" ihmisen yritys olla älyllinen sen sijaan tuskin kantaa hedelmää.
Ongelma on tietysti siinä, kuten edelläkin on useasti todettu, että "tunneäly" ei tarkoita yhtään mitään. Ihmisen kyky tuntea empatiaa tai altruismia ei riipu älykkyydestä. Mutta jos tunneälyksi ymmärretään kaikenlainen emotionaalinen kieriskely ja ihmistenvälinen bondaaminen, lienee yksinkertaista väittää, että älykkäät ihmiset ovat tunneälyttömiä.
Ehkä se, että älykkäistä ihmisistä usein tehdään tietynlainen dorka-karikatyyri, auttaa jotenkin asian moraalisessa hyväksymisessä.
Korkea äo, mukava, kaunis eikä kusta päässä, hell no ja eppää!!
(Valitan viivästyneitä vastauksia.)
Tm: Autismikirjon häiriöissä tämä jälkimmäinen on rikki. Osalla häiriöistä kärsivistä näyttäisi jotenkin vapautuvan kapasiteettia sitten siihen mekaanisempaan ajatteluun. Korostan että tämä on karkea malli todellisuudesta, eikä vastaa sitä täysin.
Ehkä noin. Toisaalta tuntemani aspergerit/autistit (n > 10) eivät älyllisesti poikkea juurikaan normaalista, on fiksuja ja normeja sekä yksinkertaisia. Luulen että normaalia fiksummat assit kiinnittävät enemmän huomioita. Pidän molempia - sekä aivokapasiteetin osittaista vapautumista että huomion kiinnittymistä siihen fiksumpaan päähän - uskottavina osaselityksinä.
Riikka: Tiivistit hyvin sen mitä ajoin takaa. Älykäs pystyy "teeskentelemään" tunneälyä, mikäli hänellä on siihen riittävä kannustin. Toisaalta älykkäitä eivät yleensä kiinnosta pätkääkään tavisten kiinnostuksen kohteet, kuten se onko KultaKatriina parempaa kuin JuhlaMokka tai mitä Kauniissa ja Rohkeissa viimeksi tapahtui. Silti on aika ilmeistä, että maailman johtavat kahviekspertit kuten myös parhaat K&R:n asiantuntijat ovat älykkäitä ja ehkä "tunneköyhiä" - heitä vain sattuvat jostain syystä kyseiset asiat kiinnostamaan.
Mutta jos tunneälyksi ymmärretään kaikenlainen emotionaalinen kieriskely ja ihmistenvälinen bondaaminen, lienee yksinkertaista väittää, että älykkäät ihmiset ovat tunneälyttömiä.
Ha! Just noin!
Tuosta koulutuksen ja alykkyyden yhteudesta on todettava, etta joidenkin alojen tutkinto todella kertoo alykkyydesta.
Naita aloja on Suomessa lahinna vain lakitiede ja laaketiede. Kuten TM totesikin niissa sisaanpaasy karsinta on niin kovaa, etta sisalle paasseet ovat varsin alykkaita.
Ja höpön pöpön. Kyseessä on kaksi ammattialaa, joissa ulkoa opiskelu on suurin prinsiippi. Lisäksi lääkärien koulutus on lähinnä ammattikoulumaista, jossa akateemisuudella ei ole niin väliä. Se, että alat ovat suosittuja ja karsinta kovaa, johtuu vain siitä, että aloituspaikkoja on onnistuneesti rajoitettu lobbaamalla.
Lakimiehenä minun on hieman jälkijättöisestikin pakko kommentoida edelliselle kommentoijalle, että oikeustieteellinen opiskelu toki sisältää jonkin verran ulkoa opettelua. Menestyksellinen toimiminen lakimiehenä sen sijaan vaatii aivan olennaisella tavalla kykyä soveltaa opittua vaihtuviin tosiasiaseikastoihin. Olennaisin juridinen taito on kyky suhteuttaa kulloinenkin yksittäistapaus kokonaisuuteen ja mieltää oikeusjärjestyksen systeemiluonne.
Lakimies: En itse vaivautunut kommentoimaan edellisen anonyymin kommenttiin, koska en pitänyt sitä tärkeänä. Nimellisen lähettämään vastaavaan olisin kommentoinut aika tarkkaan samoin kuin teit.
Menestyksellinen toimiminen lakimiehenä sen sijaan vaatii aivan olennaisella tavalla kykyä soveltaa opittua vaihtuviin tosiasiaseikastoihin.
Oletko ihan oikeasti lakimies, kun osaat sanoa asian lyhyesti ja selkeästi, kun sen voisi sanoa pitkästi ja epämääräisesti?
Noinhan se juuri on ja suurin osa tuntemistani lakimiehistä on ilman muuta hyvin älykkäitä. Ulkoaopettelun epäjalolla taidolla alaa opiskelemaan päässeet eivät itse ammatissa sitten menesty kovin hyvin, mikäli olen oikein ymmärtänyt.
Onneksi tämä on niin vanha ketju, ettei kukaan enää lue tätä. Paitsi tyypit minä. Tunneäly on se, mikä yhdistää loogisen päättelyn toisen huomioon ottamiseen. Jos psykologi kertoo, mitä tilanteessa yleensä ajatellaan, se ei ole tunneälyä, se on teorian toistamista. Kun on neuroottisen (narsistit, psykopaatit, muut toisten opiskelemisesta hyötyvät) tarkkaileva toisen tekemisiä kohtaan, tuttu alkaa olla luettavissa. Pisteet yhdistellään, heidän kanssaan on helppo jutella. Aina saa älykkään ja ymmärtävän kuvan. Siksi ne lakimiehet ovat narsistien kanssa. Silitän sukkanikin, kaikella on paikkansa. Niin.
Äly. On kuviopäättelyä, värien ja kuvioiden priorisointia, tekstuurien, tunteiden ja kaiken muun huomioon ottavaa ajattelua. On aspergerit, jotka ovat usein systeemiseltä älyltään huomattavan kehittyneitä. Lapsena he tulivat pari vuotta ikäisiään jäljessä, mutta eivät enää aikuisena. Ja heitä yhdistää se, että heidän äo:nsa on aina keskiverto, tai sitä korkeampi. Se johtuu juurikin systeemisen älyn paremmuudesta keskivertoporukkaan nähden. Keskustelun aloittajalla oli hyviä pointteja älykkyyden erilaisuuden aiheuttamiin konflikteihin, mutta ne olivat puolueellisia totuuteen nähden. Tunneäly kehittyy lapsuuden kiintymyssuhteessa, ja pelkkään systeemiälyyn joutuu turvautumaan, mikäli äiti (tai harvemmin isä) on kylmä, dissosioitunut, lasta ylistävä, tai mitä tahansa negatiivista, kuten laiminlyövä, pahoinpitelevä, tai vasten lapsen temperamenttia sitä kasvattava. Adhd, asperger, myöhemmin kehittynyt ymmärrys toisten pahuuteen jne. vaikeuttavat lapsen normaalia kehitystä, mutta haastaessaan sen, saattaa nimen omaan ohjata tämän tunteiltaan herkemmäksi, mikä ei ole välttämättä mikään positiivinen asia.
Hei Jenny125 ja pahoittelut viivästyneestä vastauksesta, olen ollut tavoittamattomissa joitakin päiviä.
Olen aina inhonnut sanaa "tunneäly" ja haluaisin korvata sen sanalla "paviaaniäly". Kyllä paviaanitkin sen hallitsevat, vaan eivätpä ole rakentaneet ainuttakaan ydinvoimalaa.
Muutenkin kommenttisi oli täyttä asiaa ja toivoisin, että osaisin etenkin viimeistä kappaletta analysoida kokonaisen blogitekstin verran, mutta eipä taida minulla taidot siihen riittää.
Mistä pystyy löytämään huippuälykkään miehen? Baarit ja Tinderit tuntuvat olevan tavisten temmellyskenttää ja Mensa-pisteissä jäin ikävästi juuri rajan alle, joten sekin vaihtoehto on poissuljettu. Jälkiviisaana olisi varmaan kannattanut hakeutua lukion jälkeen jonnekin matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan, mutta se aika meni jo.
Kun älykäs mies sortuu "väärään" naiseen niin älykäs nainen jää suosiolla ikisinkuksi. Naiselle komea ulkonäkö ei riitä piilottamaan miehen juttujen tylsyyttä. Naiset välittävät paljon miehen keskustelutaidosta, joka yleensä naisen tasolle päästäkseen vaatii pikemminkin vähän enemmän yleistä älykkyyttä kuin naisella on (koska naiset ovat verbaalisesti vahvempia).
Ehkä on hieman outoa kirjoittaa viesti muutama vuosi sitten tehtyyn juttuun. Kun nyt pitemmän ajan jälkeen arvioin viestiäni, niin huomaan että se olisi pitänyt muotoilla toisin.
Mikä on sopiva nimitys sille, että tietää, ymmärtää, ja myöntää sen seikan, että ihmiset muodostavat käsityksiä ja tekevät päätöksiä tunteiden, mielikuvien ja mielijohteiden ohjaamina? Ja että tunnistaa tuon kun näkee, kuulee tai lukee jonkun edesottamuksista?
Ei siis oleta virheellisesti ja yliarvioi toisen älykkyyttä. Tai, siis vaikka joku olisi viisas, järkevä ja älykäs, niin sellainenkin voi olla tunteiden ja mielijohteiden vallassa, mikäli ei huomaa sitä omalla kohdallaan. Tai vaikka huomaisi sen omalla kohdallaan, mutta jos ei pidä tunteita ja mielijohteita kurissa niin tekee tahtomattaan mitä sattuu.
Puhutaan asetelmasta järki vastaan tunne. Se on puutteellinen, koska on mahdollista että tunne saa otteen järjestä. Siksi pitää olla tahto, joka pitää tunteet kurissa, niin etteivät ne estä järkevää päätöstä ja sen toteutusta.
Hyvin täsmennetty, ei lisättävää.
Lähetä kommentti