Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


maanantai 26. huhtikuuta 2010

Kulttuuri ja etnisyys

Kuten Ruukinmatruuna taannoin kirjoitti, useimmat monikulttuurin hehkuttajista haluavat todellisuudessa monietnisyyttä. Näiden kahden asian ero jää havaitsematta joko hyväuskoisuuden tai silkan typeryyden takia.

Tässä kirjoituksessa käsittelen monikulttuurisuuden vastakohtana yksikulttuurisuutta ja monietnisyyden vastakohtana yksietnisyyttä. Aioin aluksi käyttää etuliitteiden moni- ja yksi- tilalla liitteitä poly- ja mono-, mutta koska monikulttuurisuus on terminä tutumpi kuin polykulttuurisuus, pysyttäydyn suomenkielisissä etuliitteissä.
Yksietnisyydellä tarkoitetaan sitä, että yhteiskunnan jäseniä ei pysty jaottelemaan eri rotuihin heidän ulkomuotonsa tai kielensä perusteella. Monietnisyys tarkoittaa, että kansalaiset ovat joko erinäköisiä tai erikielisiä, mahdollisesti molempia.
Yksikulttuurisuudella tarkoitetaan sitä, että yhteiskunnan jäsenet jakavat kutakuinkin samat arvot ja tunnustavat yleensä samaa uskontoa. Monikulttuurisuus tarkoittaa arvojen ja/tai uskontojen merkittävää eroa.

Perusvaihtoehtoja yhteiskunnan kultturi- ja etnisyyskirjolle on 2 x 2 -matriisissa neljä:
1. Yksietninen ja yksikulttuurinen
2. Yksietninen ja monikulttuurinen
3. Monietninen ja yksikulttuurinen
4. Monietninen ja monikulttuurinen

1. Yksietninen ja yksikulttuurinen
Tästä löytyy esimerkki varsin läheltä: Suomi vielä parikymmentä vuotta sitten. Tällaiset yhteiskunnat ovat epäonnistuneet vain ulkoisten vihollisten takia. Toki vastakkainasetteluja on esiintynyt, Suomessakin tuolloin asetelmat vasemmisto/oikeisto, maalaiset/kaupunkilaiset, duunarit/porvarit. Kuitenkin, mikäli säätykierto on nopeaa, eivät ristiriidat kohoa merkittäviksi. Eivät yleensä siinäkään tapauksessa, mikäli säätykierto on vähäistä, kuten aikoinaan Isossa-Britanniassa. Britit olivat lähinnä kokoelma toisilleen vihamielisiä heimoja eri säädyistä tai asuinseuduilta (Skotlanti, Wales), mutta heitä yhdisti epämääräinen käsite nimeltä brittiläisyys.

2. Yksietninen ja monikulttuurinen
Kuten edellä todettiin, sosiaaliluokka ja asuinpaikka eivät ole riittäviä erottimia tehdäkseen yhteiskunnasta monikulttuurisen. Ilmeisesti ainoa riittävän vahva tekijä yksietnisen ja monikulttuurisen yhteiskunnan syntymiseen on ihmisiä erottava uskonto. Traagisen esimerkin tästä tarjoaa Pohjois-Irlanti. Protestanttien ja katolilaisten välinen vihanpito leimahti nelisenkymmentä vuotta sitten täysimittaiseksi sodaksi. Ainoa erottava tekijä oli kuitenkin uskonto (Irlanti/Iso-Britannia -valinta oli sotimisen laukaiseva tekijä, mutta tämän valinnan saneli lähes täydellisesti henkilön uskonto). Pärstäkertoimesta ja kielestä ei voi päätellä, onko henkilö protestantti vai katolilainen. Kaikki muu sitten erottaakin. Missä asut, mitä koulua olet käynyt ja huikeimpana tekijänä jopa etunimet on annettu uskonnon mukaan.
Yksietnisyys ei siis riitä, mikäli ihmisiä jakaa riittävän syvä kulttuurikuilu. Jos käy niin, että kuilu jostain syystä poistuu, yksietnisyys tuottaa hämmästyttävän nopeasti tuloksia. Pohjois-Irlannissa maallistuminen eteni lopulta niin pitkälle, että rauha voitiin tehdä. Henkilökohtaisesti en uskonut sen kestävän, mutta joskus on mukavaa huomata olleensa väärässä.

3. Monietninen ja yksikulttuurinen
Tästä tapauksesta on pirullisen vaikeaa löytää esimerkkiä. Tällaiset yhteiskunnat nimittäin ovat tolkuttoman labiileja. Käytännössä ainoa tapa, jolla kyseinen yhteiskunta voi syntyä, on yhden tai useamman erietnisen siirtolaisryhmän siirtyminen samalle alueelle. Lisäksi näiden ryhmien tulisi jakaa sama kulttuuri keskenään sekä lisäksi alkuperäisväestön kanssa tahi sitten syrjäyttää eri kulttuuria edustava alkuperäisväestö.
Pohjois-Amerikka 1700-luvulla. Maahan muutti erilaisia, pääosin protestanttisia kristinuskon haaroja edustavia yhteisöjä. Lisäksi he olivat usein erikielisiä: brittejä, saksalaisia, hollantilaisia, skandinaaveja. Heitä kuitenkin yhdisti uudisraivaajuus ja sittemmin yhdysvaltalaisuus. Kieli ja osin uskonto erottivat heidät toisistaan, mutta yhteinen raivaajakulttuuri oli sitä vahvempi, joten kyseessä oli monietninen ja yksikulttuurinen yhteiskunta. Labiilius syntyy ristiinnaimisesta; kaksi sukupolvea myöhemmin kukaan ei tiedä, mihin ryhmään isovanhemmat olivat kuuluneet.
Mikäli yhteiskunnan jäsenet jakavat samat perusarvot, ei etnisyydellä ole mitään merkitystä. Ihmisrodut eivät ole etääntyneet niin kauas toisistaan, etteivätkö lisääntymiselimet olisi yhteensopivia rodusta - hmm - riippumatta. Etäisyys ei ole edes sitä luokkaa, että kauneusihanteet estäisivät rotujen yhteensopivuuden. (Ehkä teemme poikkeuksen aboriginaalien ja pygmien kohdalla, mutta esimerkiksi Tirunesh Dibaba on jo yksistään riittävä syy katsoa naisten kestävyysjuoksua.) Monietninen ja yksikulttuurinen yhteiskunta muuttuu aina ja väistämättä yksietniseksi.

4. Monietninen ja monikulttuurinen
Tämä on se tapaus, jota kohti olemme menossa. Tapauksesta (2) voidaan todeta, että monikulttuurisuus on valtava riski jo siinäkin tapauksessa, että yhteiskunta on yksietninen. Saati sitten tilanne, jossa henkilön kulttuuriryhmä voidaan todeta pelkästään vilkaisemalla hänen naamaansa.

Tässä vaiheessa voidaan huutaa vastaväitteenä USA. Maa on kieltämättä monietninen ja tietyssä mielessä se täyttää myös monikulttuurisuuden ehdot. Mutta Yhdysvalloissa henkilön kulttuuria ei voi päätellä hänen etnisyydestään riittävällä tarkkuudella. Valkoinen saattaa pitää rapista, latino soittaa viulua ja musta pelata jääkiekkoa. Kaikki ovat tähän asti jakaneet kutakuinkin samat uskonnoiset - kristilliset - arvot. Tämä peruslähtökohta yhdistettynä vähintään kohtalaiseen muiden tekijöiden rodullisesti satunnaiseen jakautumiseen ja yhteen kieleen - englantiin - on pitänyt maan koossa - mutta muutos on tapahtumassa.
Orjuuden lakkauttamisen jälkeen rotujen väliset ristiriidat vähenivät sadan vuoden ajan tasaisesti. Tämä johtui siitä, että musta väestö vähitellen, joskin hitaasti, assimiloitui valkoiseen väestöön. Menestyvät mustat omaksuivat valkoisten tavat ja kielen. Viimeiset muutamat kymmenet vuodet ovatkin sitten olleet alamäkeä ja rotujen välisten jännitteiden kasvua. Syy tähän on assimiloitumisen väheneminen; mustat ryhtyivät toteuttamaan omaa kulttuuriaan ja päättivät olla rasismin uhreja mieluummin kuin jatkaa kamppailua väestön valtavirran säännöillä. Yhdysvaltojen yleinen suuntaus muuttui yksikulttuurisuuteen etenemisestä monikulttuuriin hajautumiseen. Tämä yhdistettynä muunkielisen - espanja - väestön lisääntymiseen ja viimeaikaiseen islamin nousuun... tulemme näkemään mielenkiintoisia tapahtumia lähivuosikymmeninä.

Todellinen monietninen ja monikulttuurinen yhteiskunta on paikka, jossa asukkaan kulttuuri pystytään melkoisen hyvällä tarkkuudella arvaamaan ulkonäöstä. Tällainen yhteiskunta voi olla jossain määrin stabiili vain, mikäli eri kulttuurit kunnioittavat toisiaan. Tässä tapauksessa kulttuurit voivat elää rauhanomaisesti rinnakkain ja siirtymistä kulttuurista toiseen voi tapahtua, olosuhteisiin nähden toimivimpien kulttuurien kukoistaessa ja vähemmän toimivien kuihtuessa. Tällainen tilanne on käytännössä lähes mahdoton, koska se edellyttää kulttuurien kykenevän sopimaan yhteisistä pelisäännöistä - eli hyväksymään yhteisen yläkulttuurin.
Mikäli kulttuureista yksikin on mitä tahansa muuta kohtaan destruktiivinen, seuraa kulttuurien välinen sota. Eikä se ole kaunista katseltavaa, kuten Pohjois-Irlannista tiedetään. Vielä kauheampaa se on, jos yhteiskunta on monikulttuurisuuden lisäksi monietninen eli pärstäkertoimesta voi arvata, kenen joukoissa seisot.

Tältä kohtalolta välttyäksemme Suomeen tulee ottaa ainoastaan sellaisia maahanmuuttajia, jotka ovat valmiita hyväksymään suomalaisen yhteiskunnan perusarvot. Kaikille muille on näytettävä ulko-ovea välittömästi. Tämä tarkoittaa maahanmuuton kohdentamista muihin kuin muslimeihin ja afrikkalaisiin ja ensisijaisesti naisiin, jotka tunnetusti sopeutuvat miehiä paremmin. Eikä tällä tarkoiteta sitä, etteikö tänne saisi tulla afrikkalais- tai muslimimiehiä. Tunnen henkilökohtaisesti vähän yli parikymppisen afgaanimiehen, josta ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Mitään kategorisia kieltoja syntymämaan tai pigmentin värin perusteella ei saa asettaa (uskonnon perusteella saa, koska uskonto on valintakysymys), se on rasismia. Jos täyttää ehdot, niin tervetuloa. Jos ei toimi sääntöjen mukaan, niin menolippu Mogadishuun.

4 kommenttia:

Tupla-J kirjoitti...

Kenellekään uskovalle uskonto ei ole valintakysymys.

Milläpä estät "integroituneen perheen" jälkikasvun kuulemasta verensä kutsun? Katso Yhdysvaltain mustia ja sano, että monietnisyys on mahdollisuus.

Jaska Brown kirjoitti...

Olet oikeassa. Käytin sanaa "valinta" virheellisesti. Tarkoitin, että uskonto ei ole syntymässä saatu ja/tai rodusta riippuvainen ominaisuus. Siksi uskontoa voidaan tarvittaessa käyttää kriteerinä maahanmuuttajia valitessa. Samalla argumentilla (ei-rodullinen, yhteiskunnan elämänlaatua laskeva seikka) kuin maahanmuuttajaksi kukaan - paitsi ääridemlalaiset - tuskin haluaa psykopaattisia joukkomurhaajia. Eihän psykopatiakaan ole psykopaatille valintakysymys.

Yhdysvaltain mustista tajusit pointtini oikein. Asiat menivät parempaan suuntaan aina 60-luvulle asti, kun mustat pelasivat yhä enenevissä määrin vallitsevan yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Sitten he "löysivät" oman kulttuurinsa ja sen jälkeen onkin menty jyrkkenevää alamäkeä.

Tupla-J kirjoitti...

Asiat menivät siis parempaan suuntaan niin pitkään, kuin jonkinasteinen rotuerottelu oli sallittua.

Ylipäätään minua kummastuttaa se, miten vahvasti etelävaltiolaisten elämäntapa demonisoitiin, samoin kuin eteläafrikkalaisten, rhodesialaisten ym. Tämä on erityisen outoa siksi, että kaikkialla, missä tarpeellista erottelua ei olla tehty, ollaan menty enemmän kuin vähemmän Haitin tielle.

Ne toimintamallit saneli käytännön pakko, ei kyseisten valkoisten ihmisten tolkuton viha ja pahuus.

Materialistiseen universalismiin höyrähtäneet teoreetikot saivat kuitenkin tahtonsa läpi ja ihmettelevät edelleen, kun teoria ja käytäntö eivät sittenkään kohtaa. Melkein kuin teoriassa olisi joku vika, vaikka ei voi olla, kun siihen on järkeilemällä tultu.

Jaska Brown kirjoitti...

Mustat olisivat ihan hyvin voineet assimiloitua USA:ssa. He vain valitsivat toisin. Kokonaan toinen tilanne oli E-A:ssa ja Rhodesiassa, jossa valkoiset olivat vähemmistönä. Eihän ihmistä saa luokitella pärstän värin mukaan, mutta nähtiinpä mitä tapahtui kun se lakkasi.

Saneliko toimintamallin rasismi vai ei, on toinen juttu. Joka tapauksessa käytännön pakko oli kyseessä. Sivumennen sanoen vastoin yleistä luuloa afrikanderit ja mustat tulivat (ja tulevat) hyvin toimeen henkilökohtaisella tasolla, kun politiikka jätettiin sivuun. Englantilaisten ja mustien välillä suhteet olivat paljon muodollisemmat.

Varmuuden vuoksi teen vielä asian selväksi: rodun perusteella ei saa lajitella. Se että jonkin muun ominaisuuden perusteella tehdyn lajittelun perusteella rodut jakautuvat epätasaisesti, ei ole rasismia. Katso kohta ylös tuleva sivallus.