Uusinta: Gepardihatut

Lukijalle: Muistellaanpa tässä, millaisia valtioita saadaan aikaan, jos valta annetaan afrikkalaisille:

Nimitys "gepardihattu" tulee Zairen diktaattorilta Mobutu Sese Sekolta, joka piti kyseisen kaltaista lätsää. Jokainen kissaeläimiä tunteva voi kuitenkin helposti nähdä, että kuviointi ei ole gepardin vaan leopardin. Gepardin pilkut ovat yksivärisiä, leopardin täplissä on vaalea alue keskellä. Eteläamerikkalaisen jaguaarin kuvioinnin erottaa leopardista siitä, että jaguaarin täplän vaalean osan keskellä on pieni musta piste.

Tämä on leopardihattu!

Mobutu kaappasi vallan silloisessa Kongossa 1965 julistautuen presidentiksi viiden vuoden ajaksi. Viisi vuotta osoittautui harvinaisen pitkäksi ajaksi kestäen kolmisenkymmentä. Sen aikana Mobutu ehti muuttaa maan nimen Zaireksi, joka tarkoittaa "jokea joka nielee kaikki joet". Samalla tietysti Kongojoen nimi vaihtui Zairejoeksi. Mobutun kunniaksi on mainittava, että nimi on realistinen, onhan joki virtaamaltaan maailman toiseksi suurin. Ainakin "Zaire" on selkeästi parempi kuin Mobutun valtakauden jälkeen käytetty "Kongon demokraattinen tasavalta", joka on vielä vähemmän demokraattinen tai tasavalta kuin oli aikoinaan Saksan demokraattinen kansantasavalta.
Valtakauden merkittävin saavutus oli vuonna 1974 valtion varoilla järjestetty nyrkkeilyottelu, jossa Muhammad Ali nappasi raskaan sarjan maailmanmestaruuden takaisin George Foremanilta. Vuotta aikaisemmin Mobutu oli talouselämän asiantuntijana kansallistanut (kuinka nätti nimitys ryöstölle) ulkomaisten yhtiöiden omaisuuden, mistä odotetusti seurasi talousromahdus. Niinpä ottelun miljoonien budjetti vei maan talouden perikadon partaalle. Ei kuitenkaan niin pahaksi, etteikö Mobutu olisi pystynyt käärimään kutakuinkin viiden miljardin dollarin henkilökohtaisen omaisuuden sveitsiläisille numerotileille. Lystikkäänä varotoimenpiteenä uhkaajien varalta hän kielsi joukkoviestimissä mainittavan kenenkään muun zairelaisen poliitikon kuin itsensä nimeä, muihin viitattiin pelkästään titteleillä. Kelpo demokraattina Mobutu järjesti toki presidentinvaalit 1977 ja 1984, tosin kummallakaan kerralla vastaehdokkaita ei ollut. Seuraajapolitiikka oli selkeä, pojasta piti tulla manttelinperijä. Tämä suunnitelma meni mönkään perillisen kuoltua AIDSiin 1994. Kyseinen sairaus onkin kotoperäinen maassa ja levinnyt virallisen tiedon mukaan prosenttiin aikuisväestöstä, mutta tämä luku on yhtä luotettava kuin Mobutun pankkitilin virallinen saldo. Tämä pikkuinen väestönrajoitin yhdessä jatkuvan sisällissodan kanssa ei ole estänyt Kongon väkilukua yli nelinkertaistumasta sitten Mobutun valtaannousun.

Mobutu Sese Seko asetti standardin gepardihattuilulle. Katsotaanpa TOP 10 -lista imitoijista. Listalle on hyväksytty vain poispotkittuja tai kuolleita (vapaaehtoisestihan yksikään neekeri ei vallasta luovu, demokraattisesta vallanvaihdosta nyt puhumattakaan) diktaattoreita siksi, että nykyisten vallanpitäjien sijoitus listalla kohenisi sitä mukaa, mitä lystikkäämpiä hallintatapoja he keksivät. Tätä lukiessa tulee mieleen, että kyllä Suomessa on sentään tähän verrattuna hyvät päättäjät. Tosin heidän intonsa haalia afrikkalaista kulttuuria Suomeen osoittaa, että olemme hyvää vauhtia liukumassa samaan suuntaan.


10. Gnassingbé Eyadema

Togon presidentin ansiot despotismin saralla eivät ehkä yllä samalle tasolle kuin muiden tälle listalle päässeiden. Mies kuitenkin ansaitsee paikkansa, koska pysyi vallassa peräti 38 vuotta eikä sittenkään tullut syrjäytetyksi muiden kuin viikatemiehen toimesta.
Kuten niin moni muukin tämän listan miehistä, Eyadema hankki kannuksensa palvelemalla ensin siirtomaaisäntiä. Hän soti Ranskan armeijan riveissä Indokiinassa ja Algeriassa. Togoon palattuaan hän avusti ensin vallankaappauksessa 1963 ja teki sitten sellaisen itse 1967.

Myöntäisinkö itselleni vielä yhden mitalin?

Vaikka hirmuvaltaa ei suoranaisesti ollut, Eyadema sai aikaan persoonallisuuskultin josta Kim Jong Il olisi voinut ottaa ja ehkä ottikin mallia. Hän selvisi useista murhayrityksistä ja 1974 lentokoneen maahansyöksystä. Kansalle uskoteltiin presidentillä olevan yliluonnollisia voimia, koska hän oli ainut eloonjäänyt. Todellisuudessa maahansyöksystä selvisi useita muitakin, mutta sehän oli vain järjestelykysymys. Merkittävimmän takaiskunsa Eyadema koki 1991, jolloin valta siirtyi käytännössä pääministerille. Fiksuna miehenä presidentti ei kuitenkaan ryhtynyt taistelemaan vastaan, vaan pysyi keulakuvana mikä sopikin pääministerille. Presidentti eli leveästi, kansa uskoi kulttiin ja pääministeri sai hallita mielensä mukaan kulisseissa. Eyadema oli presidenttinä kuolemaansa asti 2005 ja sai viimeiset naurut: hänen jälkeensä valtionpäämieheksi tuli oma poika.


9. Mengistu Haile Mariam

Etiopiaa oli hallinnut Haile Selassie jo vuosikymmeniä sellaisella menestyksellä (mitä nyt muutaman vuoden Italian miehityskausi osui väliin), että rastafarit olivat kohottaneet hänet jumalan asemaan. Oikeasti, miten pöljä pitää olla palvoakseen afrikkalaista diktaattoria vapaaehtoisesti jumalana? Mutta jumalatkin kaatuvat aikanaan ja niinpä Selassien kohtalona oli joutua ensin syrjään ja sitten ilmeisesti murhatuksi sotilasjuntan kaapatessa vallan 1974. Odotettuun tapaan juntta joutui keskinäisiin riitoihin ja kukkulan kuninkaaksi selvisi Mengistu Haile Mariam. Joka ei sitten uskonut jälkiä ja ryhtyi toteuttamaan sosialismia. Seurauksena olivat hirmuiset nälänhädät, jotka rajoittivat Etiopian väestönkasvun muutamaksi vuodeksi lähes sivistysvaltion tasolle. Avustuskonserteilla kerättiin rahaa köyhien etiopialaisten auttamiseksi. Se todella tehosi, sillä etiopialaisia on nykyään kolme kertaa niin paljon kuin silloin. Suoranaisia teloituksia tapahtui suhteellisesti ottaen vähemmän kuin monessa muussa Afrikan maassa, mutta Mengistu poikkesi kollegoistaan yhdessä merkittävässä asiassa. Muut yleensä ulkoistivat likaiset työt salaiselle poliisille tai armeijalle, mutta Mengistu tykkäsi päästellä vastustajiaan päiviltä ihan henkilökohtaisesti.

Mitäs me diktaattorit!

Mengistu ei ilmeisesti älynnyt kysyä kaveriltaan Fidel Castrolta, kuinka valta säilytetään. Hänet syrjäytettiin 1991, jonka jälkeen mies on elellyt Zimbabwessa.


8. Siad Barre

Siad Barre oli siirtomaahallinnon innokas palvelija, joka brittihallinnon aikana yleni korkeimpaan somalille mahdolliseen poliisiarvoon. Kun toisen maailmansodan jälkeen Italia sai väliaikaisesti Somalian hallinnon takaisin, Siad Barre ylennettiin ensimmäisenä somalina poliisiupseeriksi. Itsenäistymisen jälkeen hän siirtyi armeijaan ja yleni pian ylipäälliköksi. Mikä on tunnetusti Afrikassa hyvä ponnahduslauta. Niin myös Siad Barrelle, joka teki piakkoin vallankaappauksen. Tämän jälkeen hän ilmoitti soveltavansa maassa "tieteellistä sosialismia". Normaalisti uusia ideoita on tieteessä tapana kokeilla rotilla, mutta Siad Barre katsoi eettisemmäksi testata somaleilla. Sosialistisessa kokeilussa kävi kuten niissä aina käy eli kyse on vain siitä, kuinka kauan kestää kunnes menee vituiksi. Tässä tapauksessa meni kymmenisen vuotta siihen, että siirtomaa-aikana luodut kehitysmahdollisuudet oli tuhottu. Vallankaappausyritys kuitenkin saatiin estettyä ja Siad Barren valta oli niin vahvasti sementoitu, että edes vakava auto-onnettomuus ja koomaan vajoaminen 1986 ei saanut oppositiota toimimaan. Tosin koomaa ja khatin aikaansaamaa pöllyä on vaikea erottaa toisistaan, mikä opposition puolustukseksi mainittakoon.

Tämähän on nikotiinia eikä khatia!

Siad Barren aikakausi kuitenkin päättyi vuodenvaihteessa 1990-91 kapinallisten vallattua Mogadishun. Tämä ei ollut Somalian kannalta mitenkään onnetonta, se tarkoitti vain sitä että diktatuuri vaihtui anarkiaan. Vakavammat seuraukset sillä oli länsimaille, joihin tunki Siad Barren hallintoeliitin jäseniä leveämmän leivän ääreen eläteiksi.


7. Charles Taylor

Liberia perustettiin 1822 Yhdysvaltojen ideasta tarkoituksena antaa vapautetuille orjille uusi kotimaa. Hieno idea noin muuten, mutta jäi puolitiehen. Maa itsenäistyi USA:n hallinnosta 1847 ja ensitöikseen vapautetut orjat orjuuttivat alkuperäisväestön. USA vetäytyi koko hommasta eikä tajunnut edes tilaisuuttaan 1865, jolloin orjat vapautettiin ja olisi voitu palauttaa rakentamaan Afrikkaa. Liberian historia on tarinoita hirmuvallasta, sisällissodista ja kauhuista. 1980-luvulla maata hallitsi Samuel Doen sotilasjuntta. Liberiasta kertoo ihan riittävästi se, että vallankaappausta johti ylikersantti. Doen kunniaksi on kuitenkin sanottava, että hän oli sieltä parhaasta päästä Liberian presidenttejä, tosin kilpailu ei ole kova. Ainakin hän oli parempi kuin seuraajansa Charles Taylor. Jenkeissä taloustieteen tutkinnon suorittanut Taylor hälytettiin Doen hallintoon vastaamaan raha-asioista. Projekti epäonnistui surkeasti, Taylor ehti varastaa alle miljoona dollaria ennen kuin käry kävi ja häkki heilui. Maanpaosta Liberiaan palattuaan Taylor aloitti sissisodan ja teki onnistuneen vallankaappauksen. Siis onnistuneen itsensä, mutta ei muiden kannalta.

Täältä pesee ja linkoaa!

Sisällissota kesti vuosikausia. Sen päätyttyä 1996 Taylor voitti presidentinvaalit. Tarkkailijoiden mukaan vaalit olivat rehellisimmät Liberiassa koskaan järjestetyt. Onhan se tuokin tapa sanoa asia. Taylor kampanjoi mm. vaalilauseella: He killed my ma, he killed my pa, I'll vote for him. Aika selkeä vihje siitä että parasta äänestää minua tai muuten. Sota syttyi uudelleen 1999 ja Taylor hallitsi pian vain kolmasosaa maasta. YK sai tarpeekseen Taylorin hirmuhallinnosta 2003 ja antoi pidätysmääräyksen kansainvälisten lakien rikkomisesta. Taylor erosi ja joutui kansainvälisen oikeustuomioistuimen eteen. Sivistysmaiden rahaa paloi vuoteen 2012 asti kestäneessä prosessissa, jonka päätteeksi Taylor tuomittiin 50 vuodeksi tiilenpäitä lukemaan. Toivottavasti panomiehelle sallitaan edes perhevisiitit, onhan miehellä 14 virallista lasta. Epävirallisten lukumäärä on tuntematon.


6. Sani Abacha

Toimittuaan ensin muutaman vallankaappauksen takapiruna Abacha katsoi lopulta vuonna 1993 omaavansa riittävästi kokemusta alalta tehdäkseen mestarinnäytteensä. Tämä onnistuikin mainiosti. Puolustusvoimien komentaja nappasi vallan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja hallitsi rautaisella otteella. Mikä tarkoitti toisinajattelijoiden hirttämistä - kirjailija Ken Saro-Wiwan teloitus aiheutti länsimaissakin protesteja, mutta Abacha nakkasi niistä pitkät - , rahavarojen ohjaamista omalle tilille viiden miljardin dollarin edestä ja muita reippaita aktiviteetteja. Mitkä koituivatkin hänen kohtalokseen.

Tervehdystyyli kopioitu Benny Hilliltä.

Ties miten korkealle Abacha olisi Afrikan väkiluvultaan suurimman maan johtajana tällä listalla päässytkään, elleivät hänen päivänsä olisi päättyneet inhimillisesti katsoen aivan liian myöhään vasta 54-vuotiaana vain viiden vuoden valtakauden jälkeen. Kaksi Dubaista presidentin viihdykkeeksi lennätettyä intialaishuoraa osoittautui liian kovaksi haasteeksi ilman Viagraa, jonka yliannostus posautti suonen sydämestä.


5. Robert Mugabe

Kun Rhodesia muuttui Zimbabweksi, uudeksi heimopäälliköksi tuli enemmistöheimo shonia edustanut Robert Mugabe. Ensitöikseen hän heitti vähemmistöä eli ndebele-heimoa edustaneen toisen vallankumousjohtajan Joshua Nkomon aluksi marginaaliin ja sitten maanpakoon. Seuraavaksi hän tuhosi maataloustuotannon "kansallistamalla" valkoisten farmarien huolella hoitamat maatilat. Toisinajattelijat löysivät itsensä varsin pian salaisen poliisin piekseminä kalterien takaa. Talousvaikeuksien takia inflaatio räjähti sellaisiin lukemiin, että seteleistä meinasi tila loppua nollarivin vain kasvaessa. Afrikkalaiseen normitapaan Mugabe kahmi itselleen ja lähipiirilleen satojen miljoonien dollarien omaisuuden kehitysavulla ja "kansallistamisilla".

Pidättäkää pukusuunnittelijani!

Kaiken tämän Zimbabwen kansa nieli ja Mugaben valtakausi kesti 37 vuotta. Mutta jossain se on reuna shonan ja ndebelen saviruukussakin. 93-vuotias Mugabe aikoi nimittää seuraajakseen vaimonsa. Kidutukset, ryöstöt, köyhyys ja inflaatio vielä menettelivät, mutta että akkavalta! Armeija kaappasi vallan. Tästä voimme päätellä että afrikkalaiset ovat todellakin moniosaajia ja suomalaisia pätevämpiä. Suomessakin olisi mennyt paremmin, jos vuonna 2000 olisi valtaan astunut Tarja Halosen sijaan everstijuntta.


4. José Eduardo dos Santos

Tuoreimpana ex-diktaattorina listalla on Angolaa 38 vuotta presidenttinä hallinnut ja vasta viime syyskuussa pihalle potkittu José Eduardo dos Santos. Miehen ansiolista on varsin vakuuttava, sillä hän onnistui keplottelemaan poliittisesti joutumatta vastuuseen teoistaan. Angolan itsenäistyttyä 1975 sen johtajana oli Agustinho Neto ja dos Santos toimi erinäisissä korkeissa tehtävissä. Sairastellut Neto kuoli 1979. Ruumis balsamoitiin kommunistijohtajien mallin mukaan ja asetettiin mausoleumiin pällisteltäväksi. dos Santos nappasi vallan itselleen ja piti sen tiukasti otteessaan. Häntä voi käyttää malliesimerkkinä siitä, miten kotoudutaan: vanhemmat olivat Sao Tomesta muuttaneita siirtolaisia. Mies itse opiskeli insinööriksi Neuvostoliitossa ja tapasi siellä ensimmäisen vaimonsa, venäläisnaisen.
Tuoreen presidentin merkittävin haaste oli sisällissota, joka päättyi vasta 1992. Seuranneiden presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella hän sai 49,31 % äänistä. Mikä tarkoitti toista kierrosta, koska ei tullut yli 50 %. Varmuus on kuitenkin paras ja niinpä toinen kierros jätettiin pitämättä. Mikä taas aloitti sisällissodan uudestaan. 2001 dos Santos ilmoitti vetäytyvänsä presidentin tehtävistä seuraavissa vaaleissa. Jotka piti järjestää 2003, mutta eipä järjestetty. Eikä myöskään 2006, 2007 eikä 2009. Poliitikko joka piti lupauksensa - ei ottanut osaa vaaleihin, mutta eipä toisaalta ollut vaalejakaan. Kun tämä järjestely alkoi olla loppun käytetty, kirjoitettiin perustuslaki uusiksi ja määrättiin, että erillisiä presidentinvaaleja ei järjestetä vaan presidentiksi nimitetään henkilö, joka on parlamentin suurimman puolueen puheenjohtaja. Arvatkaapa huviksenne kuka hän mahtoi olla?

$'on moro!

Lopulta vuonna 2017 dos Santos vetäytyi vapaaehtoisesti, mikä onkin suorastaan ainutlaatuista Afrikassa. Lieventävänä asianhaarana mainittakoon, että hän oli varmistanut vallanperimyksen hoitamalla venäläisen vaimonsa kanssa tehdyt lapset avainvirkoihin ja nykyinen presidentti lienee pelkkä kumileimaisin. Ex-presidentin tytär on Afrikan rikkain nainen, mikä herättää tiettyjä epäilyjä verovarojen valumisesta valtionbudjetin sijaan sveitsiläisille pankkitileille.


3. Idi Amin

Ja nyt sitten se mies, jota kaikki odottivat. Itseoikeutetusti listalla Ugandan diktaattori vuosilta 1971-1979. Mies joka teki sellaista jälkeä, että edes suojaväri ei pelastanut paheksunnalta. Vuosina 1951-60 nyrkkeilyn Ugandan raskaan sarjan mestaruutta hallinnut Amin on hyvä esimerkki siitä, miksi urheilijoiden ei pitäisi mennä mukaan politiikkaan. Hänen korkeutensa, Elinikäinen presidentti, Sotamarsalkka Al Hadji Tri. Idi Amin, VC, DSO, MC, Kaikkien maan eläinten ja merten kalojen herra, Brittiläisen imperiumin valloittaja Afrikassa yleisesti ja etenkin Ugandassa, Toisen maailmansodan sankari, Skotlannin viimeinen kuningas keräsi sellaisen määrän titteleitä, että Nicolae Ceaucescu ja Kim Jong Un kalpenisivat. Maan taloudesta vastasi pääosin intialaisvähemmistö, jonka omaisuuden Amin afrikkalaiseen malliin päätti kansallistaa eli ryöstää. Tämähän on normaalia. Amin kuitenkin katsoi ja korotti päättämällä karkottaa intialaiset huuthelkkariin. Mikä toisaalta varmasti on mukavampi paikka kuin Uganda. Seurauksena Ugandan talous romahti. Amin näppäränä poikana keksi ratkaisun: painetaan setelipainossa lisää rahaa. Tätäpä ei Chicagon koulukunta tai mikään muukaan taloustieteen uskonlahko ole tullut ajatelleeksi. Toisaalta syystä, sillä kumma kyllä temppu herätti yleistä paheksuntaa eikä onnistunut. Opposition kanssa Aminilla ei ollut ongelmia, sillä hän säilytti näitä pakastimessa ja kävi silloin tällöin vetelemässä juustohöylällä huikopalaa.

Idi Amin vasemmalla, opposition edustaja oikealla

Aminin valtakausi päättyi poikkeuksellisella tavalla. Tansanialainen kollega Julius Nyarere kyllästyi katselemaan Aminin touhuja, jotka olivat häpeäksi jopa afrikkalaisille ja se on paljon se. Niinpä Nyarere komensi armeijansa hyökkäämään ja valtaamaan pääkaupunki Kampalan. Päätöstä tosin helpotti se, että Uganda oli julistanut aiemmin sodan Tansanialle ja vallannut kaistaleen maata. Amin otti hatkat ja päätyi maanpakoon Saudi-Arabiaan, jossa eleli pulskasti siitä huolimatta, että pakastin jäi lähtökiireessä tyhjentämättä.


2. Jean-Bédel Bokassa

"Suku on pahin", tuumasi Keski-Afrikan tasavallan asevoimien komentaja Bokassa syrjäyttäessään serkkunsa vallankaappauksessa presidentin paikalta. Bokassa oli siinä mielessä poikkeus sotilaspresidenttien joukossa, että hän ei ollut pelkästään itsensä mitaleilla koristellut vaan taistelukokemustakin löytyi. Mies oli sotinut Vapaan Ranskan joukoissa toisessa maailmansodassa ja ollut Saksaa valtaamassa. Tämän jälkeen oli tullut heitettyä keikka Indokiinassa, jonka jälkeen tulikin ylennys upseeriksi, tosin vain siirtomaajoukkoihin. Maan itsenäistyttyä silloinen kapteeni nimettiin ainoana kokemusta omaavana 500-miehisen armeijan komentajaksi. Mainittu vallankeikaus tapahtui sitten neljä vuotta myöhemmin ja silloin arvona oli jo eversti.
Tyypilliseen tapaan Bokassa epäili kaikkia, pidätytti, kidututti ja murhautti poliittisia vastustajiaan. Jämäkkänä poikana hän piti vallan tiukasti näpeissään, mutta osoitti kiitettävää joustavuutta uskonasioissa kääntymällä muslimiksi. Tarkoitus oli saada tukea Libyan sekoboltsijohtaja Gaddafilta, mutta kun tätä ei tullut, Bokassa pyllisti Mekkaa kohti ja palasi katolilaisuuteen.
Aikaa myöten pelkkä presidentin titteli ja maan nimessä ollut "tasavalta" alkoivat tuntua tylsiltä ja niinpä Bokassa päätti kruunata itsensä keisariksi ja nimetä maan keisarikunnaksi. Tokihan tällainen projekti kelpo bileetkin vaatii. Kruunajaisten budjetti oli neljäsosa maan vuotuisesta budjetista, eli suhteellisen halvalla kuitenkin selvittiin. Etenkin kun kyseinen rahasumma oli sattumoisin sama kuin entisen emämaan Ranskan vuotuinen avustus, joten huomaavainen keisari ei siis käynyt alamaistensa kukkarolla.

Vähät gepardihatusta, kruunu se olla pitää!

Normaaliin tapaan maan rahat loppuivat, jolloin Bokassa keksi näppärän tavan kerätä valuuttaa. Kaikki maan lapsiperheet määrättiin ostamaan lapsille koulupuvut, joita sai vain - kuinka ollakaan - Bokassan keisarillisesta muotitalosta. Siinä muuten Forresterien touhut jäivät kakkoseksi Vaatehuoneen Simosta nyt puhumattakaan. Tämä meni jo vähän liian pitkälle ja niinpä Ranska veti tukensa Bokassalta ja määräsi kommandojoukkonsa syrjäyttämään hänet, kun keskiafrikkalaisista itsestään ei ollut mihinkään. Bokassa itse oli sopivasti kamunsa Gaddafin luona visiitillä, joten henkiriepu ja sveitsiläinen pankkitili säästyivät. Hänen asuttuaan Muutaman vuoden Norsunluurannikolla Ranska myönsi miehelle poliittisen turvapaikan. Elämä oli leveää, mutta ilmasto ja ruoka eivät maittaneet. Ranskassa oli turhan viileää ja Bokassan lempiruoka eli oppositiopoliitikon leike hillosipuleiden kera oli laitonta. Niinpä Bokassa päätti palata kotimaahansa siitä huolimatta, että oli siellä etsintäkuulutettu. Oikeudenkäynnissä tuli kuolemantuomio maanpetoksesta, kannibalismista, kavalluksista ja murhista. Silloinen presidentti oli kuitenkin eteensä katsova mies ja muutti tuomion elinkautiseksi vankeudeksi ja vapautti muutaman vuoden istumisen jälkeen. Kätevää luoda ennakkotapaus siltä varalta, että itse aikanaan joutuu samaan tilanteeseen. Kuten sittemmin kävikin. Bokassa eli loppuelämänsä vaatimattomissa oloissa pääkaupunki Banguissa, mutta kuitenkin vapaana miehenä.


1. Francisco Macias Nguema

Siis että kuka? Useimmat eivät ole koskaan miehestä kuulleetkaan. Tämä johtuu kahdesta syystä. Ensinnäkin siitä, että touhu oli niin brutaalia että jopa afrikkalaisia hävetti eikä Afrikan Unioni viitsinyt paljon epäkohtia mainostaa. Toiseksi siitä, että Nguema hallitsi Päiväntasaajan Guineaa, mikä on säälittävän pieni nykyisinkin alle miljoonan asukkaan läntti. Afrikkalaista suuripiirteisyyttä kuvastavasti maalle ei muuten kuulu senttiäkään päiväntasaajaa.
Maa oli Espanjan siirtomaa ja Nguema siirtomaahallinnon virkamies sen itsenäistyessä. Presidentinvaaleissa hän oli vasemmiston ehdokkaana ja voitti. Vastaehdokas masentui tappiosta siinä määrin, että teki itsemurhan. Epävirallisten huhujen mukaan hän iski selkäänsä tusinan verran viidakkoveitsiä, jonka jälkeen ampui kuusi laukausta päähänsä pistoolilla ja viimeisteli urakan juomalla pullollisen myrkkyä hirressä roikkuessaan. Tämä kuolintapa olikin seuraavan kymmenen vuoden ajan varsin yleinen jokaiselle, jonka kumminkaimaa saattoi epäillä opposition edustajaksi.

Turpa kiinni siellä oppositiossa!

Maan päävientituote oli tuolloin kaakao. Sitä tuotettiin plantaaseilla, joiden työvoimana olivat enimmäkseen nigerialaiset siirtotyöläiset, lähinnä igbot. Tämä tarkoitti sitä, että he huolehtivat myös logistiikasta ja ajatustöistä. Ensi töikseen Nguema... niin no, arvasittekin jo. Eli kansallistaminen, siirtotyöläisten karkotus ja talousromahdus. Eihän siitä hyvä seurannut, joten Nguema valtansa varmistaakseen teloitti viisikymmentätuhatta syylliseksi epäiltyä. Sillä, mihin heidän epäiltiin olevan syyllisiä, ei ollut niin suurta väliä. Sataviisikymmentätuhatta häipyi maasta. Varsin vakuuttavia lukuja maassa, jonka väkiluku oli itsenäistymisen aikaan kolmesataatuhatta. Ngueman huumeidenkäyttö ei ollut ainakaan omiaan lievittämään vainoharhaisuutta. Lopulta hänet syrjäytettiin ankkalinnamaisessa vallankaappauksessa (tekijä oli Ngueman veljenpoika) ja teloitettiin, mikä antaakin mainion vihjeen siitä millainen edelleen vallassa olevan veljenpojan hallinto tuli olemaan.


Jokeri: Jean-Claude Duvalier

Haiti ei ole afrikkalainen valtio, mutta kun väestöstä 95 % on sieltä päin kotoisin, niin kultturillisesti se kuuluu joukkoon tummaan. Hispaniolan saarella on kaksi valtiota, joista toinen on Dominikaaninen tasavalta. Sen BKT on noin seitsenkertainen Haitiin nähden. Tunnettu selitys köyhyydelle on aina siirtomaavalta. Haiti oli siirtomaa vuoteen 1804 asti, jolloin se itsenäistyi. Olisi ollut siis yli kaksisataa vuotta aikaa vaurastua. Dominikaaninen tasavalta itsenäistyi 1844 ja on pärjännyt huomattavasti paremmin. Ai niin, se muuten itsenäistyi oltuaan neljäkymmentä vuotta Haitin vallan alla. Väestöllisesti ero on siinä, että Dominikaanisessa tasavallassa vain kymmenisen prosenttia väestöstä on afrikkalaistaustaisia. Tämä määrä väheni huomattavasti vuonna 1937, kun maan diktaattori Trujillon määräyksestä haitilaiset karkotettiin. Siinä yhteydessä noin 35 tuhatta tapettiin. Haitilaisiksi heidät tunnistettiin käskemällä sanoa "persilja" espanjaksi. Kreolinkieliset haitilaiset jäivät kiinni, kun eivät osanneet lausua sanaa oikein. Tosin tätä on pidetty myyttinä, mutta varmasti konstia ainakin jonkin verran käytettiin.
Haitin diktaattorina oli vuosina 1957-1971 eli kuolemaansa asti Francois "Papa-Doc" Duvalier. Perijäkseen hän määräsi poikansa Jean-Claude "Baby-Doc" Duvalierin.

"Poikani, jonain päivänä tämä kaikki on sinun."

Harmikseen Papa-Doc kuoli kuitenkin kesken parhaan hirmuvaltansa, jolloin poika oli vasta 19-vuotias. Tämä ei kuitenkaan Baby-Docin tahtia haitannut, vaan hän nappasi vallan ja ryhtyi pistämään isäänsä paremmaksi. Asiassa auttoi paikallinen voodoo-kultti. Papa-Doc oli hoitanut asiat siihen kuntoon, että kukaan ei uskaltanut noituuden pelossa vastustaa edes hänen poikaansa. Niinpä Baby-Docilla oli alkuun suhteellisen helppoa. Poliittisia murhia tehtiin vähemmän, mutta korruption saralla poika osoittautui isäänsä tehokkaammaksi. Häätkin maksoivat viisi miljoonaa dollaria samalla kun kansa kärsi köyhyydessä. Viisitoista vuotta riitti ja Baby-Doc karkotettiin miljoonineen Ranskaan. Seuraaja ei osoittautunut sen paremmaksi ja vuonna 2005 Baby-Doc ilmoitti palaavansa Haitiin ja ryhtyvänsä presidenttiehdokkaaksi vakanssin tultua auki. Jonkin verran kannatusta tulikin, mutta se oli sen verran laimeaa että hanke jäi sikseen.

Uutiskatsaus 14/2022

0. Haaste

Aloitetaan tärkeimmällä. Ukraina kaipaa nyt meidän jokaisen apua. Allekirjoittanut on lahjoittanut yhden päivän ansiotulonsa Ukrainan hyväksi. Haastan jokaisen tämän blogin lukijan tekemään saman. Paras vaihtoehto olisi varmaan tili jolle kertyneellä rahalla hankitaan Javelin-ohjuksia tai vastaavaa hyödyllistä, mutta ihan normaali avustusjärjestökin kelpaa. Pääasia että raha menee ukrainalaisten hyväksi.


1. Venäläinen tyyli

Butshan verilöyly teki selväksi sen, mitä odotettiin: venäläinen sodankäyntityyli ei ole muuttunut yhtään mihinkään sitten Iivana Julman aikojen. Summittaiset murhat, järjestelmälliset raiskaukset, mielivaltainen varastaminen sekä siviilien kiduttaminen terrorin, koston ja turhautumisen nimissä on Venäjän modus operandi. Sama olisi ollut Suomenkin kohtalo niin vuosina 1940 kuin 1944 jos puolustus ei olisi pitänyt ja sama kansanmurha tulee olemaan Suomen kohtalo, jos puolustuksemme ei ole riittävän luja myöskin tulevaisuudessa.
Tyypilliseen tapaansa Venäjä kiistää kaiken ja syyttää asiasta Ukrainaa. Puolueetonta tutkimusta on vaadittu, tosin Venäjä ei tätä halua koska puolueettomilla tutkimuksilla on tunnetusti väistämätön taipumus päättyä Venäjälle ikävällä tavalla, kuten muistamme tsaariperheen murhista 1918, Katynin joukkomurhista 1940, matkustajalentokoneen alasampumisesta 2014 ja lukuisista muista puhumattakaan niistä mitä ei ole päästy edes tutkimaan.


2. Ei niin hyvin, mutta ei niin huonostikaan

Venäjän surkealle suorituskyvylle Ukrainan sodassa – ei kun erikoisoperaatiossa – on naureskeltu ympäri maailmaa. Ei se todellakaan ole putkeen mennyt, mutta toisaalta jos puhtaasti pinta-alalla mittaa kuten usein tapana on, niin Venäjä on voiton puolella. Jos minimitavoitteena oli Krimin aseman laillinen vahvistaminen, se näyttää onnistuvan ja kaupan päälle myös Donbass jää tuskin ennalleen. Jopa maakäytävä Krimille on mahdollinen, hurjimmillaan jopa Transnistriaan eli Ukraina jäisi sisämaavaltioksi, jonka Kreml laskee putoavan aikanaan syliin kuin kypsän hedelmän.
Muistutan myös siitä, mitä edellisessä uutiskatsauksessa totesin surkeasta suorituskyvystä. Edellisen kerran kun Moskova päätti lähteä “erityisoperaatioon” suvereenia valtiota kohtaan, ei mennyt putkeen sekään. Seurauksena muuan viiksiniekka arvioi Neuvostoliiton suorituskyvyn paljon todellista huonommaksi, mutta vain reilussa vuodessa olikin otettu epäonnistuneesta sodasta opiksi ja tulikin ilkeä yllätys.


3. Sienipilven uhka

Olen arvioinut Ukrainan sodan eskaloituvan ydinsodaksi noin yhden kolmasosan todennäköisyydellä. Tämä todennäköisyys on tällä hetkellä kasvussa. Mitä enemmän näyttää siltä, että Venäjä ei saavuta tavoitteitaan tavanomaisin asein, sitä suuremmaksi muuttuu Putinin halu ratkaista sota taktisin ydinasein. Ainoa pidättelevä asia on pelko lännen vastareaktiosta. Taktisen ydinaseen käyttö olisi sinänsä yksinkertaista eikä edes kovin tuhoisaa käytännössä. Enemmän kyse on periaatteesta: uskaltaako Putin ottaa riskin? Näyttöä on, hän uskalsi ottaa riskin hyökkäyksestä Ukrainaan. Kuvitellaan että Putin räjäyttää parin kilotonnin ydinaseella jonkin pikkukaupungin taivaan tuuliin. Lännen skenaario on, että tätä seuraa ukaasi: jos ette antaudu, seuraavaksi lähtee Kiova. Tällaista ukaasia ei tule. Venäjä ei anna koskaan selviä uhkavaatimuksia, vaan jättää uhan avoimeksi. Kuvitellaan seuraavaksi, että Ukraina taipuu joko ensimmäisestä tai myöhemmistä ydinräjähdyksistä ja antaa Putinille mitä tämä haluaa. Lopputulos on se, että Putin oppii että ydinaseilla saa haluamansa. Luuletteko että tämä jää tähän? Seuraavana on vuorossa Baltia / Suomi / Puola (arvotaan näistä tai sitten jokin muu).
Niin ikävää kuin se onkin, ydinaseen käyttöön on pakko reagoida ydinaseella. Yhtä realistista on todeta, että jos Ukraina ei olisi typeryyttään luopunut ydinaseista Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, tätä sotaa ei olisi koskaan tullut. Ilman ydinpelotetta Kiina (joka tukee Venäjää vain saadakseen sen entistä heikommaksi) siirtäisi länsirajansa Uralillle ja Israel lakkaisi olemasta noin kahdessa viikossa. Yhtä looginen johtopäätös on se, että tässä ei auta muu kuin toivoa Suomella olevan hätätilasuunnitelma, jolla maailmanpoliittisen tilanteen kiristyessä pistetään Sampo kasaan muutamassa kuukaudessa. Tai vielä parempi olisi mikäli tietyissä kallioluolissa olisi jo salaa valmiina jotakin minkä vain harvat tietävät.
Venäjä on toisaalta tiedottajansa suulla sulkenut pois ydinaseen käyttömahdollisuuden Ukrainaa vastaan. Tämä taas on saanut Venäjän tuntijat huolestumaan, sillä tunnetusti mitään ei ole varmasti todistettu ennen kuin Venäjä kiistää sen. Tässä kohdassa on kuitenkin syytä tehdä poikkeus ja uskoa siihen, mitä Venäjä sanoo doktriinikseen: Venäjä käyttää ydinasetta vain siinä tilanteessa jossa Venäjän olemassaolo on uhattuna. On nimittäin muistettava se, milloin Venäjä kokee olemassaolonsa uhatuksi: silloin kun se ei hallitse koko maailmaa.


4. Ei oo reilua että lyövät takaisin

Ukrainan rajan läheisyydessä oleva Belgorodin polttoainevarikko meni sitten savuna taivaalle. Alueen kuvernööri syytti kepposesta Ukrainan helikopterihyökkäystä. Ulkoministeri Lavrov puolestaan totesi, että isku Venäjän puolelle ei ainakaan paranna rauhanneuvottelujen tilannetta. Satuin olemaan kuulolla, kun TV-uutisissa tämä mainittiin. Niin oli myös muuan alakouluikäinen, jonka kommentin Lavrovin itkuvirrestä Ukrainan epäreiluuden suhteen toistan tässä niin hyvin kuin ulkomuistista kykenen: “Ite ovat tehneet tota ainakin kymmenkertaisesti.”
Onhan se kutakuinkin huvittavaa, että venäläiset ovat tai ainakin teeskentelevät olevansa täysin sokeita moraalille, jonka läpi näkee alakouluikäinenkin.


5. Punamuumi höperehtii

Tarja Halonen alkaa ilmeisesti dementoitua, koska suusta lipsuu mitä hän todella ajattelee. Hän meni toteamaan, että “(Baltian maat) olivat tottuneet Neuvostoliiton aikana kollektiiviseen turvajärjestelmään.” Onhan tuokin tietysti yksi tapa ilmasta asia. Toki lapsuksia sattuu ja tämähän sellainen oli. Kokonaan toinen juttu sitten on, onko Halonen todella tuota mieltä (ainakin Neuvostoliiton olemassaoloaikana oli) ja sanoiko hän vahingossa mitä oikeasti ajattelee. Ainakin anteeksi on joutunut pyytelemään. Putinia Halonen luonnehti “ystäväkseen”, mikä kertoo siitä naiiviudesta jolla hän suhtautui aluksi Putiniin, kun tämä ensitapaamisella totesi ettei talvisota ollut Neuvostoliiton historian kunniakkaimpia lukuja. Tosin tästä naiiviudesta on kohtuutonta syyttää Halosta, uskoivat Putinin lausuntoihin monet fiksummatkin tajuamatta kyseessä olevan pelkkiä valehtelevan KGB-miehen kulisseja. Tunnustan itsekin näin tehneeni.


6. Turvatakuu

Levada-tutkimuslaitos totesi Putinin kannatuksen nousseen Venäjällä 80 prosenttiin. Mikäli tässä on vähänkin perää, on venäläisten taipumus joukkopsykoosiin vielä suurempi kuin olen arvioinut ja se on paljon se. Venäläiset ovat kummaa porukkaa. Yksilöinä he ovat mitä mainioimpia, huumorintajuisia, mukavia ja jopa luotettavia. Vaan antaapa olla jos kriittinen massa ylittyy, niin porukka uskoo vapautusoperaatioihin, Ukrainan kehittämiin venäläisiä tappaviin täsmäbiologisiin aseisiin ja ties mihin tahansa muuhun paksuun valheeseen jota heille syötetään. Jos tuo Putinin kannatus on totta, niin siinä tapauksessa totta on myös Putinin Haloselle kertoma vitsi: ”Maailmanrauha on siinä vaiheessa saavutettu, kun esiintyy enää pientä rajakahakointia Suomen ja Kiinan välillä.” Tätä täytyy kyllä täsmentää, sillä ei Kiina ole tunnettu turvalllisuudestaan sekään ja vitsissä ei täsmennetty sitä, missä Suomen ja Kiinan raja kulkisi. Mikäli Putinin kannatus todella 80 %, niin maailmassa on rauhalliset olot vasta siinä vaiheessa kun Moskova on länsisuomalainen pikkukaupunki.


7. Valuutta kuin valuutta

Putin vaatii Euroopan maita maksamaan maakaasunsa ruplilla. No, niin kauan kunnes kaasuhanat lyödään kokonaan kiinni voidaan olla tyytyväisiä ettei Putin vaadi maksua jossain ruplia arvokkaammassa valuutassa, kuten esimerkiksi vessapaperissa. Pienimmän nimellisarvon setelirupla on 5 ruplan seteli, tosin normikäytössä pienin on 50 ruplan seteli joka ruplan nykykurssilla on hieman yli 50 senttiä. Yhdessä rullassa on noin 200 arkkia WC-paperia ja jos rullan hinta on halvalla vessapaperilla 40 senttiä, se tekee yhden arkin hinnaksi 0,2 senttiä eli noin 0,2 ruplaa. Viiden ruplan seteli vastaa siis noin 25 arkkia vessapaperia. Nyt ei tarvita muuta kuin parinkymmenen vuoden takaisen tapainen romahdus ruplan arvoon mikä on hyvinkin mahdollinen, niin tulee halvemmaksi pyyhkiä viiden ruplan seteleillä kuin vessapaperilla. Tosin paperin laatu lienee vessapaperia huonompaa ainakin kyseiseen tarkoitukseen.


8. Praktikasta tuli bumaaga

Venäjä päätti sallia autojen osien harmaatuonnin virallisen tuonnin tyrehdyttyä. Tämä on historiallinen hetki – Venäjällä teoria vastaa ensi kerran käytäntöä kun laittomuudesta tehtiin laillista!


9. Aivovuoto kiihtyy

Uutinen tiesi kertoa, että Venäjän it-alan osaaminen karkaa maasta. Tämä ei tarkoita ilmatorjuntaa. Tiettävästi yli viisikymmentätuhatta huippuammattilaista on pakannut laukkunsa. Tämä tarkoittaa ainakin sitä, että venäläisten esiupseerien apuharvennus Ukrainassa jatkuu, sillä viestiyhteydet joiden perusteella näitä on päästelty täsmäiskuilla päiviltä eivät ainakaan ole paranemaan päin.


10. Tämäkin ratkennee Suomen ympäristötoimilla

Dokumenttielokuva kertoo järkyttävän totuuden Intian saastumisesta. Tästä ei oikeastaan ole mitään muuta sanottavaa kuin se, että varmaan Suomenkin ympäristöongelma olisi melkoinen, jos täällä olisi tänä päivänä 16 miljoonaa ihmistä. Tämä on se määrä, mikä olisi Suomen väkiluku jos väestö olisi kasvanut suhteellisesti yhtä paljon kuin Intian väkiluku sitten Intian itsenäistymisen 1948.


11. Herää pahvi!

Krista Kiuru ei halunnut tulla valokuvattavaksi, joten Yle hommasi tilalle pahvinuken. Tätä paheksuttiin mauttomana valintana. Toki “pahvin maku” on tunnettu idiomi eli siinä mielessä totta. Epäselväksi kuitenkin jäi, oliko valinta mauton siksi että kuvissa ollut aito ministeri vai siksi, että pahvinukkea ei laitettu korvaamaan Kiurua myöskin päätöksenteossa, jolloin laatu olisi noussut kohisten. Muutenkin osa poliitikoista ja hallituksesta lähes kaikki voitaisiin korvata pahvinukeilla, jotka saisivat vähemmän vahinkoa aikaan. Saarikon tapauksessa jopa siirtyminen paikasta toiseen kävisi kevyemmin.


12. Lisää liksaa

Hoitajat menivät sitten lakkoon ja vaativat vähintäänkin poskettomia palkankorotuksia. Hetkihän on korona, taloustilanne ja maailmanpolitiikka unohtaen mitä erinomaisimmin ajoitettu. Uusien sote-alueiden myötä rahahanat ovat auki, sillä kunnat ovat tunnetusti valtiota kitsaampia. Mitä lähemmäs yksilöä rahankäyttö menee, sitä tarkempaa talouspolitiikkaa noudatetaan. Yksilönä jokainen katsoo rahankäyttöään tarkemmin kuin firman rahoja, firman rahoja käsitellään tarkemmin kuin kunnan rahoja ja kunnan rahoja tarkemmin kuin valtion rahoja.
Hoitajien perusvalitus palkasta on aina se, että insinöörin koulutus on suunnilleen samanmittainen kuin hoitajan koulutus ja palkka on parempi. Kyllähän asia on niin, että jos insinöörit tienaisivat yhtä vähän kuin hoitajat nyt ja hoitajat yhtä paljon kuin insinöörit nyt, niin aika moni nykyinen insinööri tekisi hoitajan työtä. Lahjakkuus kun useimmiten hakeutuu sinne missä raha on. Sen sijaan huomattavasti harvempi nykyinen hoitaja tekisi insinöörin töitä. Syyn pohtiminen jätetään lukijan kotitehtäväksi.
Hoitajien palkkavaatimusten yksi syy on lääkäripula ja lääkärin ammatin naisistuminen. Entisaikaan suurella osalla hoitajia oli tapana mennä naimisiin lääkärien kanssa, jolloin rahaongelmat yleensä ratkesivat. Tämä tie on nyt loppuun käytetty, kun mieslääkäreitä ei yksinkertaisesti riitä siksi että heitä on muutenkin vähän ja mokomat tuppaavat menemään naimisiin naislääkärien eikä hoitajien kanssa. Seuraus on hoitajien keskimääräisen taloudellisen aseman heikkeneminen vaikka 30 vuoden takaiseen tilanteeseen nähden, koventuneet palkkavaatimukset ja lakko.


13. Kuinka suomalaistua

Korkeasti koulutettu ammattilainen valitteli, että töitä ei tahdo löytyä kun suomenkielentaitoiset tuppaavat viemään ne nenän edestä. Jopa haastatteluun on vaikea päästä, kun nimestä sopii epäillä ettei kieli ole hallussa. Harkinnassa on ollut jopa nimen vaihto suomalaiseksi.
Jos kerran haluaa suomalaistua, niin nimen vaihtaminen pitäisi olla suunnilleen ensimmäisenä listalla. Aikoinaan kansallistumisen aallossa 1800-luvun loppupuolelta alkaen oli tapana suomalaistaa sukunimiä. Tämän tavan palaaminen olisi erittäin kannatettavaa.
Mitä kielitaidon puutteeseen tulee, niin samalta viivalta tulee lähteä. Jos työssä tarvitaan suomen kielen kirjallista taitoa ja pyrkimään tulee henkilö joka ei osaa kieltä kirjoittaa, niin silloin ei työtä saa. Ei saisi se suomalainenkaan joka ei osaa itseään kirjallisesti ilmaista ja uskokaa huviksenne, näitä riittää nykynuorissa. Jos taas työssä satutaan edellyttämään esimerkiksi kiinan kielen taitoa ja suomen kielestä riittää kohtuullinen kielitaito, niin suomea solkkaava Wang on taatusti parempi vaihtoehto kuin kiinaa osaamaton Virtanen.


14. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... Zikri Adel Saleh Guli … jäkjäkjäk …kahden vuoden ja kolme kuukauden vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … raiskauksesta … päläpäläpälä … Oulun käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois. Tällä kertaa lisättäköön, että kyseinen Guli ei taida olla minareetin terävin torni. Hän näet ilmoitti oikeudelle olevansa homoseksuaali, joten häntä ei tulisi tuomita raiskauksesta. Kas kun ei vaatinut naiselta korvauksia siitä, että nainen olisi houkutellut Guli-paran seksuaalisen vakaumuksensa vastaiseen tekoon. Raiskaustuomion lisäksi tuli siis julkisesti tunnustautuneen hinttarin maine, mikä ei liene kuujumalan palvojjien keskuudessa erityinen meriitti.)


15. Nettiseksiä

Etätyöaikana sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Allekirjoittanut on aiemmin tunnustanut nukkuneensa kokouksessa. Sitä en suostu tunnustamaan että olisin tehnyt jotain muutakin makuuasennossa. En kuitenkaan ole hetkeäkään epäillyt, etteikö joku käyttäisi tilaisuutta hyväkseen ja harjoittaisi vaakamamboa. Nyt tästä löytyi oikein todisteet, kun 21-vuotias mies sai tuomion sukupuolisiveellisyyden loukkaamisesta. Oli näet unohtanut kameran päälle. Eihän siinä mitään, aikuisviihde oli muistakin osanottajista luultavasti mielenkiintoisempaa kuin itse kokousaihe. Tuomittu kuitenkin sai oikeastaan triplarangaistuksen:
1) Kyseessä oli turva-alan koulutus. Kuka palkkaa tämän miehen, kun on näyttöä siitä että edes alkeellinen tietoturva ei ole hanskassa?
2) Sakon suuruus oli 36 euroa, mikä toisaalta on halvempi hinta seksistä kuin markkinataksa mutta toisaalta pienuudellaan paljastaa nolon tulotason.
3) Tuomiosta käy ilmi, että suoritus kesti kokonaista neljä minuuttia. Tiedossa ei ole varmuudella, laskettiinko esileikki mukaan ja jos laskettiin, sitä nolompaa.


16. Julkisuustempaus

Tämänvuotinen Oscar-gaala sai julkisuutta poikkeuksellisesti enemmän muista syistä kuin elokuvavalinnoistaan. Hyvä niin, sillä esimerkiksi parhaan elokuvan palkinto on vesitetty uusilla säännöillä, jotka ovat suoraan Orwellin kirjasta 1984. Sääntöjen mukaan tärkeimmissä rooleissa ei saa olla pelkästään valkoisia (jostain syystä pelkästään mustia tms ei ole kielletty) tai sitten elokuvan pitää käsitellä jotain ”sorrettua vähemmistöä” kuten naisia, jotain roturyhmää, LGBTARAGJAHGHTIOtitityytä tai vammaisia. Lisäksi elokuvan tuotannossa on pitänyt olla mukana vähintään tietty määrä jotain vastaavaa ”monimuotoisuutta”. Nykysäännöillä parhaan elokuvan palkinto olisi jäänyt saamatta vaikkapa mestariteoksilta Länsirintamalta ei mitään uutta, Kwai-joen silta, Panssarikenraali Patton, Kummisetä I ja II, Tulivaunut, Amadeus, Uhrilampaat (psykopaatteja ei laskettane vammaisvähemmistöksi), Braveheart ja Gladiator.
Tällä kertaa monimuotoisuutta tuli yllin kyllin, kun Will Smith suuttui vaimoonsa kohdistuvasta vitsistä ja kävi mäiskäisemässä juontaja Chris Rockia. Tämä on virallinen versio. Epävirallisesti epäiltiin heti aluksi mainostemppua. Siltä tämä vaikuttaa, sillä jutusta ei kukaan halunnut nostaa syytteitä. Lisäksi video on jossain määrin paljastava. Kannattaa katsoa hidastetulla nopeudella kohdasta 0:38 alkaen. Chris Rockin katse on kiinnittynyt tiukasti Will Smithin oikeaan käteen. Se ei ole normaali reaktio lähestyvän henkilön tapauksessa, vaan Rock on valmistautumassa oikea-aikaiseen liikkeseen. Sekuntia myöhemmin näkee selvästi, kuinka Rock heilahtaa taaksepäin jo reilusti ennen kuin Smithin käsi on lähellä hänen kasvojaan. Smithin käden liike ei myöskään hidastu lainkaan ”osuman” voimasta. Rock ei myöskään tartu kasvoihinsa, mikä on automaattinen liike iskun jälkeen. Näytelty juttu.
Ja jos ette vielä tästä usko, niin olkaa hyvä ja yrittäkää etsiä videota, jossa tapahtuma olisi kuvattu jostakin muusta kulmasta. Valittu kuvakulma oli täsmälleen Hollywood-tyyliin suunniteltu siten, että isku näyttää takaa katsoen osuvan. Käytännössä mistä tahansa muusta suunnasta otettu kuva paljastaisi osuiko isku vai ei. Tällaisia kuvia ei ole tullut julkisuuteen ainuttakaan, vaikka lienee selvää että ei Oscar-gaalaa kuvattu yhdellä ainoalla kameralla.


17. Pienen urheilujuhlan tuntua

Venäjä aikoo järjestää heinäkuussa universiadit, joihin se kutsuu “ystävällismielisten maiden urheilijoita”, sillä maan urheilijat ovat tunnetusti suljettuja kansainvälisten kilpailujen ulkopuolelle. Ystävällismielisiä maita lienevät ne, jotka YK:ssa äänestivät Ukraina-päätöslauselmaa vastaan eli isäntämaan lisäksi Valko-Venäjä, Pohjois-Korea, Syyria ja Eritrea. Näistä universiadeista onkin tulossa varsinaiset jäsentenväliset. Tiedossa ei ole, järjestetäänkö kisoissa dopingtestejä mutta jos järjestetään, syytä hankkia koeputket erikoiskarkaistusta muovista etteivät ne nyt ihan käsiin sula.


18. Sosiaalikiekkoa

Eräs NHL:n ja muidenkin ammattilaisliigojen arvostetuimpia ennätyksia on “teräsmiesennätys” eli pelattujen perättäisten ottelujen määrä. Tällä kaudella NHL:n ennätys siirtyi Keith Yandlen haltuun. Ennätys oli ollut 35 vuotta Doug Jarvisin 964 peliä. Yandlen putki katkesi 989 otteluun, kun Philadelphian päävalmentaja Mike Yeo passitti miehen katsomoon heikkojen otteiden takia. Yeo sai melkoisen palauteryöpyn niskaansa, sillä Yandlelta puuttui tosiaan vain 11 ottelua tuhannen peräkkäisen rajapyykistä. Tässä nähdään huippu-urheilun ja shown ero: Yandle ei todellakaan ole kuulunut enää aikoihin pelaavaan kokoonpanoon taitojensa puolesta. Plusmiinuslukema tältä kaudelta on -39, koko liigan selvästi huonoin. Miestä on ilmeisesti peluutettu vain siksi, että putki jatkuisi. Ehkä Yeo teki jopa palveluksen liigalle hyllyttäessään Yandlen. Väliaikaiskoutsi uskalsi tehdä päätöksen, johon muut eivät kyenneet. Lopputulos taitaa pölyn laskeuduttua olla win-win: Yandle sai ennätyksen vähäksi aikaa haltuunsa ja arvokkaan tonnin rajapyykin rikkonee lähiaikoina paljon kovemman luokan pelimies Phil Kessel, jonka tämänhetkinen lukema on 968. Myös Kesselin putkea on tekohengitetty, sillä taannoin hän pelasi vain pelin ensimmäisen vaihdon ja lähti sen jälkeen yksityiskoneella todistamaan esikoisensa syntymää.
Piru mielessä voisi pohtia, että entäpä jos joku nuori tekemistä vailla oleva perintömiljardööri ostaisi oman NHL-seuran, merkitsisi itsensä pelaajaluetteloon ja kävisi joka ottelussa pelaamassa yhden vaihdon? Teräsmiehen tittelin saavuttamiseen vaadittaisiin noin 13 vuoden pelaaminen, riippuen toki siitä kuinka pitkälle Kessel mahdollista ennätysputkeaan jatkaa tai tuleeko vielä uusi ennätysmies listalta.
Joka tapauksessa Pohjois-Amerikan ammattilaisliigojen mittakaavassa NHL:n tuhannen pelin haamuraja ei ole lähelläkään absoluuttista ennätystä. Baseballissa on 162 runkosarjapeliä kaudessa ja ennätys on Cal Ripkenillä, 2612 peräkkäistä peliä. Ripken päätti putkensa vapaaehtoisesti jääden omalla ilmoituksellaan kauden 1998 loppupuolella yhden ottelun ajaksi kokoonpanon ulkopuolelle ilman sen kummempaa syytä kuin halu päättää putki omilla ehdoillaan. Ehkä hyvä valinta, sillä seuraavalla kaudella hän joutui jättämään pelejä välistä loukkaantumisen takia. Kaikkiaan ura jatkui vielä pari kautta, yhteensä 3001 runkosarjaottelua. NBA:nkin ennätys on NHL:ää kovempi, A.C. Greenin 1192 peliä ja runkosarjaottelujen määrä on käytännössä sama. NFL:n ennätys on ymmärrettävästi reilusti pienempi, potkaisija Jeff Feaglesin 352 ja varsinaisista kenttäpelaajista Brett Favren 299.


19. Juttu jonka haluaisin kuulla

Olympiakomitean urheilijajäsen Anni Vuohijoki erosi tehtävistään seksuaalihäirintäepäillyn vuoksi. Tarkemmin penkoessa kävi ilmi, että Vuohijoen häirintä ei ollut fyysistä, vaan sanallista ja sen kohteena olivat miesten jääkiekkomaajoukkueen varapelaajat.
Kun tietää millaisia ovat jääkiekkojoukkueiden pukukoppijutut, niin palan halusta kuulla jutun joka on niin rasvainen että lätkäpelaajat kokevat tulleensa seksuaalisesti häirityksi.


Loppukevennys: Olisiko pitänyt sittenkin miettiä otsikko vähän tarkemmin?

Ilta-Sanomat halusi samassa uutisessa kertoa sekä Krista Pärmäkosken uran jatkosta että SM-kolmekymppisen jäämisestä väliin kuumeen takia. Jos luki uutisesta vain otsikon ingresseineen, saattoi saada asiasta hieman kummallisen kuvan:

Uusinta: Entiset valtiot

Lukijalle: Tämä kirjoitus on ajankohtaisempi kuin julkaisuaikaansa kymmenen vuotta sitten. Nykyään pienet vihreät miehet kun perustavat nukkevaltioita aina sopivan tilaisuuden tullen. Toisaalta ennen muinoin valtion määritelmä oli selkeämpi, nykyään näitä epämääräisiä valtiontekeleitä on enemmän ja vähemmän:

Valtakunnat tulevat ja menevät. Rooman valtakunta kukoisti kaksituhatta vuotta sitten, mutta sen tietävät kaikki. Maailmassa on kuitenkin ollut monia sellaisia valtioita, jotka ovat jääneet unholaan. Tässä kymmenen entistä valtiota, jotka historiankirjoitus on enemmän tai vähemmän unohtanut. Listan järjestykseen vaikuttaa paitsi unohduksen totaalisuus, myös se, kuinka paha unohdus on ollut valtion todelliseen merkitykseen nähden. Listaan on kelpuutettu vain uuden ajan valtioita, koska ennen muinoin valtio oli enemmän tai vähemmän epämääräinen käsite.

10. Idel-Ural
Kazanin kaanikunta oli Venäjän merkittävä kilpailija aina siihen asti, kunnes Iivana Julma hoiteli sen normaalilla päättäväisyydellään, kuten Sergei Eisenstein sittemmin elokuvassaan tapahtumat ikuisti. Tsaarin Venäjän sortumista seuranneessa sisällissodassa tataarit innostuivat yrittämään uudestaan ja julistivat itsenäisen Idel-Uralin valtion 12. joulukuuta 1917. Epäonnekseen he käyttivät ilmeisesti samaa konsulttifirmaa kuin Suomen nykyhallitus ja unohtivat, että valta kasvaa aseen piipusta. Puna-armeija valtasi maan huhtikuussa 1918, valkoisten puolella taistellut tsekkilegioona nappasi sen takaisin heinäkuussa ja puna-armeija uudelleen ja pysyvästi loppuvuodesta. Idel-Uralilla ei ollut asiaan paljon sanottavaa. Maan presidentti Sadri Maksudi pakeni aluksi Suomeen ja asettui sittemmin Turkkiin, missä hän loi toisen poliittisen uransa. Ensimmäisellä hän oli edennyt Venäjän parlamentin duuman jäseneksi ennen lyhytaikaista presidenttiyttään.

9. Suur-Kolumbia
Toisin kuin Suur-Suomi, Suur-Kolumbia oli oikeasti olemassa. Etelä-Amerikan siirtomaiden itsenäistyessä Kolumbian tasavalta koostui nykyisistä Kolumbian, Panaman, Venezuelan ja Ecuadorin valtioista. Simon Bolivarin tarkoitus oli luoda siitä koko Etelä-Amerikan kattava liittovaltio. Kävi päinvastoin. Suur-Kolumbia kesti vain kymmenen vuotta eli vuoteen 1831, jolloin Ecuador ja Venezuela erosivat siitä. Eron syynä olivat paikalliset nationalistiset tunteet eli ne samat, jotka estivät Etelä-Amerikan kehittymisen samanlaiseen liittovaltiosuuntaan kuin Yhdysvallat teki. Edes 1828-29 käyty sota Perua vastaan ei auttanut yhtenäisyyden luomisessa, vaikka politiikan kultainen sääntö onkin tehdä virheitä ulkopolitiikassa huomion kääntämiseksi pois sisäpolitiikan ongelmista. Suur-Kolumbiasta jäi jäljelle vain samankaltaiset liput Kolumbialle, Venezuelalle ja Ecuadorille. Panama itsenäistyi Kolumbiasta 1903, kun USA aivan oikein päätteli, että kanavapolitiikkaa on helpompi tehdä pikkuvaltion kuin keskikokoisen valtion kanssa.

8. Yhdistynyt arabitasavalta
Panarabistisella aatteella on aina ollut jonkin verran kannatusta arabimaissa, ainakin niiden keskuudessa jotka uskovat pääsevänsä kukkulan kuninkaaksi. Enemmistö arabijohtajista pysyy mieluummin pienen kukkulan kinginä kuin ison kukkulan rinteessä. 1950-60 -luvulla panarabistisen liikkeen suurin toivo oli Egyptin presidentti Gamel Abdel Nasser. Syyrialaiset olivat asiasta innostuneita ja niinpä Egypti ja Syyria yhdistyivät 1958. Liittoon tuli löyhemmin mukaan myös Pohjois-Jemen, joka säilytti nimellisen itsenäisyytensä. Syyrialaisten into laimeni huomattavasti, kun valta keskittyi egyptiläisille. Oikeasti, mitä he olivat kuvitelleet? Vain kolme vuotta myöhemmin Syyriassa tapahtui vallankaappaus ja Yhdistyneen arabitasavallan taival päättyi Syyrian eroon liitosta. Tosin Egypti käytti Yhdistyneen arabitasavallan nimeä virallisena nimenään vuoteen 1971 asti, mutta ketään ei kiinnostanut. Siinä välissä 1963 Syyriassa tapahtuneen Baath-puolueen vallankaappauksen seurauksena maata tosin yritettiin luoda uudelleen tällä kertaa kolmiliittona Egypti-Syyria-Irak, mutta suunnitelma kariutui vähemmän yllättäen arabien keskinäisiin riitoihin.

7. Tannu-Tuva
Kolmensadantuhannen asukkaan Tuva on nykyisin yksi Venäjän tasavalloista, mutta tämä turkkilaissukuisten tuvaanien asuttama Etelä-Siperian alue oli vuosina 1921-44 nimellisesti itsenäinen valtio. Historiallisesti kyseinen seutu lähialueineen on ollut vuosisatoja Kiinan ja Venäjän valtapiirien taistelukenttää, joskin unohdettuna vähemmän merkittävää sellaista. Kiinan vallankumouksen 1911 yhteydessä Venäjä miehitti Tuvan alueen ja julisti sen nimellisesti itsenäiseksi Urjanhain tasavallaksi. Tätä ei kestänyt pitkään, sillä alue liitettiin Venäjään 1914. Vallankumouksen melskeissä paikalliset bolsevikit ajoivat alueen miehittäneet kiinalaiset tiehensä ja julistivat itsenäisen Tuvan kansantasavallan 1921. Käytännössä Neuvostoliitto hoiteli maan sisä- ja ulkopolitiikan, mutta maa oli de jure itsenäinen vuoteen 1944 asti, jolloin parlamentti ilmaisi halunsa liittyä virallisestikin neuvostokansojen onnelliseen perheeseen. Toiseen maailmansotaan tuvalaiset osallistuivat puna-armeijassa ja maan itsenäisyysvaiheesta ei liiemmin neuvostoaikana puhuttu.

6. Keski-Amerikan Yhdysvallat
Espanjan vallan Keski- ja Etelä-Amerikassa romahtaessa 1820-luvulla raunioille syntyi viiden siirtomaan, El Salvadorin, Nicaraguan, Costa Rican, Hondurasin ja Guatemalan yhteenliittymä 1823. Liittovaltio oli alusta lähtien tuhoon tuomittu, koska maan eri osien välillä ei ollut toimivia kulkuyhteyksiä, kansallistunnetta eikä yhteenkuuluvuuden halua. Hanketta vastustivat myös kirkko ja rikkaat maanomistajat. Hämmästyttävää kyllä, valtio pysyi koossa vuoteen 1838 asti. Juuri ennen hajoamista siihen oli liittynyt kuudeskin osavaltio, nykyään Meksikoon ja Guatemalaan kuuluva Los Altos. Vuodesta 1838 osavaltiot putoilivat kuin pompannapit yksi kerrallaan Nicaraguasta alkaen. Virallisesti Keski-Amerikan Yhdysvallat lakkasi olemasta ainoan jäljelle jääneen valtion El Salvadorin julistauduttua itsenäiseksi 1841. On toisaalta mielenkiintoista pohtia, millaiseksi historia olisi muodostunut, mikäli liittovaltio olisi pysynyt kasassa. Uusia yrityksiä sen perustamiseksi on tehty muutamia, viimeksi vakavammin 1921. Silloin muut neljä maata (Nicaragua puuttui) solmivat aiesopimuksen mahdollisesta liitosta, mutta se haudattiin vähin äänin seuraavana vuonna.

5. Benin
Ei, ei se nykyään itsenäinen Benin, joka näiden tapahtumien aikaan oli vielä nimeltään Dahomey. Biafran julistauduttua itsenäiseksi Nigeriasta seurasi Biafran sota 1967-70. Biafraa ei ole tähän listaukseen kelpuutettu siksi, että se muistetaan yllättävänkin hyvin - esimerkiksi sen kansallishymnin tuntee jokainen suomalainen. Nigeriassa sattuu sijaitsemaan kaupunki nimeltä Benin City. Biafran sodan alkuvaiheessa elokuussa 1967 Biafran joukoilla oli sotaonni puolellaan ja ne miehittivät alueen. Liittovaltion joukkojen iskiessä takaisin kaupungin ympäröimälle hallintoalueelle perustettiin 19.9.1967 Beninin tasavalta. Kyseessä on eräs historian lyhytikäisimmistä valtioista, sillä se romahti seuraavana päivänä Nigerian joukkojen vallatessa alueen. Entinen epävirallinen ennätys taisi olla vuodelta 1939 kolme päivää kestäneen Karpaatti-Ukrainan nimissä. Edes emovaltio Biafra ei ehtinyt antaa maalle virallista tunnustusta.

4. Moresnet
Mikäli tarkkoja ollaan, Moresnet ei koskaan ollut itsenäinen valtio. Oikeastaan Moresnet ei ollut valtio-opillisesti yhtään mitään. Wienin kongressissa 1815 Euroopan rajat piirreltiin uusiksi. Yksi ongelmakohdista oli tuoreen Alankomaiden valtion ja Preussin välinen raja. Molemmat halusivat ymmärrettävistä syistä rajalla sijainneen sinkkikaivoksen. Ratkaisu oli neutraali Moresnet. Kolmen ja puolen neliökilometrin kokoinen parinsadan asukkaan alue jätettiin puolueettomaksi Alankomaiden ja Preussin suojelualueeksi. Ratkaisu osoittautui erinomaiseksi ainakin moresnetilaisten kannalta; matalat verot, ei tullimaksuja eikä asepalvelusta. Väkiluku kasvoi ensimmäisen maailmansodan alkuun mennessä lähelle viittätuhatta. Siinä sivussa Alankomaat toisena rajanaapurina oli vaihtunut 1830 itsenäistyneeseen Belgiaan. Sinkkikaivoskin ehtyi 1885 ja alueen tulevaisuudesta tehtiin monia suunnitelmia. Villein idea oli tehdä siitä esperantonkielinen maa. Monet asukkaat innostuivat ideasta ja opettelivat kieltä. Ensimmäinen maailmansota muutti kuitenkin kaiken. Preussi liitti Moresnetin itseensä 1915 ja Versaillesin rauhassa se luovutettiin Belgialle.
Moresnet ei ole historian ainoa neutraali alue, mutta se on siinä mielessä ainutlaatuinen että oli olemassa niinkin pitkään, oli jollain lailla merkittävä, järjestäytynyt ja asuttu. Esimerkkinä muista vastaavista on kartoissa pitkään kummitellut vinoruutu Saudi-Arabian ja Irakin rajalla. Seitsemäntuhannen neliökilometrin alue jaettiin maiden kesken vasta 1975.

3. Vermont
Historiassa opetetaan, että Teksas ja Havaiji ovat ainoat Yhdysvaltojen osavaltiot, jotka ovat olleet itsenäisiä ennen Yhdysvaltoihin liittymistään. Tosin teksasilaisten mukaan Yhdysvallat liittyi Teksasiin. Tämä ei tarkalleen ottaen pidä paikkaansa, sillä Vermont oli käytännössä itsenäinen maa 1777-1791. Sillä oli oma valuutta, postijärjestelmä, hallitus ja perustuslaki, jossa käytettiin nimeä "State of Vermont". Diplomaattista toimintaa ulkovaltojen kanssa ei kuitenkaan ollut. Vuonna 1791 järjestetyssä edustajainkokouksessa Vermont päätti liittyä Yhdysvaltoihin sen neljänneksitoista - eli ensimmäiseksi alkuperäisten jälkeen - osavaltioksi äänin 105 - 2.

2. Couto Misto
Portugalin ja Espanjan rajalla sijaitsi feodaaliajan jäänne, Couto Miston minivaltio. Alue kuului portugalilaisille kartanonherroille, mutta 1700-luvulla tapahtuneen feodaalisen järjestelmän purkamisen myötä Couto Miston talonpojat vapautuivat rasitteistaan. Samalla 27 neliökilometrin ja muutaman sadan asukkaan alueesta tuli de facto itsenäinen valtio. Ilmeisesti sekä Espanjan että Portugalin kuningashuoneilla oli noina aikoina sen verran muuta tekemistä, että tällaiset pikkujutut pääsivät unohtumaan. Lopulta alue jaettiin 1864 maiden kesken siten, että Espanja sai kaikki kylät ja asukkaat, Portugali pienen siivun asumatonta maata. Jako astui voimaan 1868 ja päätti Couto Miston erikoisen tarinan. Muistoksi jäivät vain sinivalkoinen lippu ja historia.

1. Neuvostoliitto
Kun haetaan Pahan Valtakuntaa, päädytään aina Natsi-Saksaan. Vertailua:
-kestoaika: Reich 12 v - NL 74 v
-tapettuja: Reich alle kymmenen miljoonaa - NL kymmeniä miljoonia
-vainoharhaisia despootteja: Reich 1 - NL ainakin 2 (Stalin ja Lenin)
-aloitettuja sotia: Reich 1 - NL 5 (vaihtelee laskutavasta riippuen)
-satelliittivaltioita: Reich 3 - NL 7 (noin-lukuja)
-vainottuja vähemmistökansallisuuksia: Reich 2 - NL kaikki paitsi venäläiset
-aiheutettuja ympäristökatastrofeja: Reich 0 - NL 1 (koko maa)
-valtapuolueen voittamia demokraattisia vaaleja: Reich 1 - NL 0
-maasta ilman lupaa loikanneita tiedemiehiä, taiteilijoita ja urheilijoita: Reich muutama - NL paljon
-systeemiin uskoneita kansalaisia muutama vuosi ennen romahdusta: Reich kymmeniä miljoonia - NL 1 (Mihail Suslov).
Neuvostoliitto on useimmille elävää, käsinkosketeltavaa historiaa. Nyt on kuitenkin aikuisiksi varttunut sukupolvi, joka on syntynyt sen hajoamisen jälkeen. Maailmanhistorian onnettomimman katastrofivaltion historia ja sen opetukset ovat kuitenkin suurelta osin unohdettu. Todellisuudessa sen vaikutus jälkimaailmaan on aivan toista luokkaa kuin millään muulla epäonnistuneella yhteiskuntakokeilulla. Länsimaiset yhteiskunnat ovat pullollaan kommunismin mädättämiä päättäjiä, meemi on vain mutatoitunut kommunismista vihervasemmistolaisuudeksi. Silti natsismin peikko nähdään uhkana, kun taas Neuvostoliitto on unohdettu. Taas vähän vertailua; uusnatseja vaikkapa Suomessa on oikeasti ollut muutamia kymmeniä ja "johtaja" on ollut joku nobody Pekka Siitoin. Stalinistisen ongelmajätteen kirkkain punatähti taas voi päästä aina presidentiksi asti.

Kaksi poliitikkoa

Helsinki, suuren virastotalon aula, näinä päivinä...

Tyylikkästi pukeutunut mies käveli kiireisin askelein aulan halki kohti ulko-ovea. Hetkeä aiemmin toinen, aivan yhtä tyylikäs mies oli astunut ulko-ovesta sisään ja asteli täsmälleen vastakkaiseen suuntaan. He havaitsivat toisensa samanaikaisesti ja ilahtuivat suuresti.
- No terve, mitäs mies!
- Tervepä terve, pitkästä aikaa näin livenä! Eipä olla muuta kuin somessa seurailtu.
- Jep, taitaa siellä hallituksessa kiireitä pidellä tämmöisinä aikoina.
- Juu, onhan noita. Ensi viikolle ei enää voi tulla uutta kriisiä, koska kalenterini on jo täynnä.
- No hitto, siitäkö tämä on ollut kiinni. Olisit hommannut enemmän menoja aiemmin, niin olisi säästytty koronalta ja Ukrainalta.
- Kas kun en keksinyt. Vaan ole sinä tyytyväinen, että älysit hypätä politiikasta ajoissa pois. On siellä yksityiselläkin puolella tiukkaa, mutta ehkä vastuuta sentään vähemmän.
- Totta tuokin. Vaan nyt pitää kiirehtiä, palaveri kaupungin kaavoitusinsinöörin kanssa pukkaa päälle ja sinulla on varmaan vielä kiireisempää.
- Jep. Mutta terkkuja perheelle, kunhan tämä tästä hellittää niin käydään joskus lounaalla.
- Näin teemme, samoin sinulle!


Noin kaksikymmentä vuotta aiemmin...

Julius Mattsson seurasi katseellaan avauslyöntinsä kaarta. Golfpallo lensi lähelle viheriötä, pomppasi ja vieri niukasti viheriön puolelle. Loistava avauslyönti par 3 -reiältä kun huomioi että pelaaja oli vielä aloittelija. Juliuksen kasvot levisivät hymyyn. Hän oli aloittanut golfinpeluun edellisvuonna ollessaan vaihto-oppilaana jenkeissä. Jenkkivuosi oli ollut loistoveto. Kielitaito oli kohentunut huomattavasti ja vaikutti siltä, että kauppakorkean portit avautuisivat vuoden kuluttua. Oikeastaan tälläkin hetkellä hänen olisi pitänyt olla opiskelemassa tulevaa abivuotta varten, mutta golfkentän houkutus oli jälleen kasvanut ylivoimaiseksi. Jalkapallon hän oli lopettanut, kun jenkeissä ei päässyt treenaamaan. Pappa oli tietysti ollut pettynyt jalkapallon loppumisesta, iso seurapamppu kun oli mutta oli myös tajunnut sen, että niukin naukin B-junnuissa vaihtopenkille mahtunut poika ei ikinä edustusjoukkueeseen pääsisi. Kesätöihinkään ei tarvinnut mennä, kun Julius oli papalle selittänyt että jaksaisi paremmin kerrata ylioppilaskokeita varten kesällä. Toistaiseksi luvut olivat jääneet olemattomiin, mutta ehkä sitten loppukesästä ryhdistäytyisi...

Poika käveli toimistooni, tervehti ja jäi pöydän eteen seisomaan. Nousin ylös ja ojensin käteni. Pojan kädenpuristus oli jämäkkä, se oli hyvä merkki. Jos tuntuu kuin ottaisi kiinni kauravellistä muovipussissa, voi olla melko varma että tästä kaverista ei töissä ole palkkaansa vastaavaa hyötyä.
- Minä olen Jaska Brown ja olen nyt tämän kesän ajan sinun esimiehesi.
- Antti Laamanen. Kiva tavata.
- Nimesi tiesinkin. Sinä olit viime kesänäkin tässä firmassa töissä, mutta eri osastolla. Vieläkö olet urheillut?
- Täytyy myöntää että viime kesän jälkeen lopetin. Huomasin silloin lukion ykkösluokalla, että parempi keskittyä kouluun. Kilpailin vielä seuraavan kesän, mutta viime talvena en enää käynyt treeneissä. Ei minusta mitään huippuhyppääjää kuitenkaan olisi tullut, kokokaan ei olisi riittänyt ja nyt liikun vain omaksi iloksi.
-No hyvä että pidät kunnostasi huolta. Mutta lähdetäänpä katsomaan millaisia työtehtäviä sinulle on luvassa.
Sen kesän ajan Antti-poika teki kunnolla töitä. Vähän oli nuoruuden kukonpoikaa, mutta kohtelias ja yritteliäs kaveri oli. Omaksui hommat nopeasti ja oma-aloitteisuus oli kiitettävällä tasolla. Olen aika monta nuorta miestä nähnyt ja Antti oli jos nyt ei parhaita, niin sieltä paremmasta päästä kuitenkin. Olisi palkattu seuraaviksikin kesiksi, mutta armeija kutsui ja sen jälkeen hän muutti pysyvästi opiskelupaikkakunnalleen.


Vajaat kymmenen vuotta edellistä myöhemmin...

Eduskuntavaalit oli jälleen pidetty ja valta oli näennäisesti vaihtunut. Käytännössä mentiin kuitenkin taas kerran piiri pieni pyörii -systeemillä eli kolmesta perinteisestä isossa puolueesta kaksi oli ollut hallituksessa, yksi oppositiossa ja nyt oppositiossa ollut nousi hallitukseen, josta toinen isoista pullahti vuorollaan oppositioon. RKP taas istui normaaliin tapaan kaikissa hallituksissa kuin paska Jånttilan tuvan seinässä.

Vaalit olivat olleet jännittävät ainoastaan yksilöiden näkökulmasta. Kun tulokset lopulta varmistuivat, huomasin että tuttu nimi oli kuin olikin mennyt läpi. Istahdin saman tien tietokoneen ääreen ja naputtelin viestin vastaanottajalle antti.laamanen@sitäsuntätä.com:
"Onneksi olkoon! … Toivotan sinulle onnea ja menestystä uudessa tehtävässäsi. … muistutan, että pidä erityistä huolta … Entinen pomosi, Jaska Brown."
Sain seuraavana päivänä kohteliaan vastauksen:
”Kiitos onnitteluista ja yhteydenotosta. … aivan ensimmäinen edellytys sille, että ... kansamme menestyy! … Hyvää kevään jatkoa.”
En kuitenkaan liittynyt tukijoukkoihin, koska oli muitakin kiireitä ja puoluekin oli väärä.

Uusien kansanedustajien listalla oli Antti Laamasen ohella samasta puolueesta, joskin eri vaalipiiristä, myös Julius Mattssonin nimi. Koska eri vaalipiirien edustajina nuoret miehet eivät olleet toistensa kilpailijoita, oli hyvin odotettavissa että samanikäiset vaikkakin eri taustoista tulleet tuoreet kansanedustajat ystävystyisivät. Tuossa vaiheessa politiikassa olisi vielä tilaa molemmille. Ehkä molemmat kuitenkin tajusivat, että olisi hyvin mahdollista päätyä vuosien kuluttua toistensa kilpailijoiksi, sillä molemmilla pyrky ylöspäin oli kova. Kansanedustaja- ja valiokuntapaikkoja, jopa ministerinpaikkoja riittäisi, mutta puolueen puheenjohtajana saati sitten pääministerinä voisi olla vain yksi henkilö kerrallaan.

Venäjän suurlähetystössä kokenut virkamies Jevgeni Vasilevits Petrov venytteli tuolissaan. Sitten hän räväytti leveimmän hymynsä pöydän toisella puolella istuvalle nuorelle miehelle, josta oli juuri tullut hänen avustajansa ja luultavasti parin vuoden kuluttua hänen seuraajansa. Hän piti Mihail Ivanovits Maltsevista vilpittömästi. Näistä hommista nuori mies ei vielä tiennyt yhtään mitään, mutta Petrov tiesi olevansa erinomainen opettaja ja hän oli varma, että nuorukainen olisi oppivainen. Petrov porasi katseensa nuoren miehen silmiin.
- Mihail Ivanovits. Te olette tästä lähtien poliittisen kehitystarkkailuosaston työntekijä. Sana ”tarkkailu” tarkoittaa todellisuudessa sitä, että me teemme myös toimenpiteitä. Itse asiassa toimintaamme voisi kutsua hybridivaikuttamiseksi. Tiedättekö mitä se tarkoittaa?
- En, Jevgeni Vasilevits.
- Eipä monikaan ole siitä kuullut. Ehkä myöhemmin siitä tulee jopa muotisana. Lyhyesti sanoen me pyrimme vaikuttamaan siihen, että kohdemaamme – tässä tapauksessa Suomen, joka on yllättävän tärkeä näin pieneksi maaksi – politiikka olisi Venäjän kannalta suotuisaa. Erikoista tässä vaikuttamisessa on se, että sitä tehdään oikeastaan täsmälleen vastakkaisilla perusteilla ja menetelmillä kuin äkkiseltään luulisi. Selitän teille tämän periaatteet kohta. Yksityiskohtiin ehdimme paneutua seuraavien vuosien aikana, mutta periaate on tärkein. Ja se on helpoin oppia eräänlaisella shokkimenetelmällä. Pelaan teidän kanssanne eräänlaista peliä. Esitän kysymyksiä ja pyydän tekemään arvioita. Älkää edes yrittäkö miettiä mikä olisi minun mielestäni oikea vastaus vaan vastatkaa kuten mieleenne pälkähtää. Itse asiassa odotan teiltä virheellisiä vastauksia ja vääriä perusteluja, koska ne ovat äkkiseltään ajatellen oikeita.
- Kuulostaa mielenkiintoiselta.
Jevgeni Vasilevitsin jyrisevä nauru täytti pienen toimiston.
- Sitä, Mihail Ivanovits, sitä se todellakin on. Enemmänkin kuin mielenkiintoista. Mutta aloittakaamme. Niin, älkääkä myöskään yrittäkö arvailla mikä se odottamani virheellinen vastaus on. Antakaa vain tulla se looginen ajatus mikä ensinnä mieleen tulee.
- Ymmärrän.
- No niin. Kuten hyvin tiedätte, täällä pidettiin eduskuntavaalit. Vanhoista kansanedustajista meillä onkin jo aika perusteelliset arviot ja toimintasuunnitelmat. Ne ovat nämä uudet joihin nyt keskitymme. Kertokaapas mitkä asiat meitä Venäjän kannalta kiinnostavat?
- No, ensinnäkin varmaan se millä tavoin kyseinen henkilö suhtautuu Venäjään. Onko hänen perusasenteensa meitä kohtaan epäileväinen vai myöntyväinen, onko hän parhaassa tapauksessa jopa käännytettävissä asiamieheksemme. Sitten luonnollisesti puoluekanta, olettaisin että joissakin puolueissa meihin suhtaudutaan positiivisemmin ja joissakin negatiivisemmin. Toisaalta en usko puoluekannalla olevan merkitystä, sillä meidän tulee olla aktiivinen kaikkiin suuntiin.
- Erinomaista, Mihail Ivanovits. Jälkimmäisessä osuitte täysin oikeaan. Venäjän mielenkiinto kohdistuu kaikkiin puolueisiin. Ja siinä ensimmäisessä annoitte juuri sen väärän vastauksen jota odotinkin. Todellisuudessa ei ole mitään merkitystä sillä, millaiset antipatiat tai myötämielisyydet henkilöllä Venäjää kohtaan on.
- Eikö todellakaan?
- Ei. Koska tosipaikan tullen he kuitenkin ovat Suomen puolella. Siksi suhtaudumme kaikkiin vihollisina. Ehkä joskus, hyvin harvoin, meillä on todellinen asiamies poliitikoissa, mutta nyt ei mennä poikkeustapauksiin. Varsinaiset asiamiehet eivät sitä paitsi kuulu poliittisen kehitystarkkailuosaston alaisuuteen, vaan heistä huolehtivat virkaveljemme tiedätte kyllä millä puolella.
- Eli me valvomme ja vaikutamme poliitikkojen keskuudessa urkkimalla, emme käännyttämällä.
- Oikea termi on ”vuorovaikuttamalla”. Sekä monilla muilla tavoilla. Ikävä kyllä henkilöstö- ja finanssiresurssimme ovat rajalliset. Niinpä joudumme jossain määrin valikoimaan. Osaan poliitikoista vaikutamme aktiivisesti, mutta suurimman osan kohdalla joudumme tyytymään passiiviseen tarkkailuun. Mikä toisaalta onkin useissa tapauksissa se parempi vaihtoehto.
- Ymmärrän. Ja sen takia meidän on tarkkaan pohdittava, ketkä otamme suurennuslasin alle.
Petrov nauroi taas.
- Loistavaa. Esimerkiksi nyt eduskuntavaaleissa kansanedustajiksi nousi nuoria poliitikkoja, joista meidän on valittava kohteemme. Siksi opastan teitä nyt valintaprosessissa. Tässä, Mihail Ivanovits, on kahden samaa puoluetta edustavan tuoreen kansanedustajan kansiot. Tietoja ei ole vielä tässä vaiheessa paljon, mutta niitä on varmaan riittävästi valinnan tekemiseen. Lukaiskaapa nämä läpi nyt ja pohtikaa, kumman valitsisitte aktiiviseksi ja kumman jättäisitte passiivisen tarkkailun varaan. Perustelkaa vastauksenne minulle suullisesti. Saatte varttitunnin aikaa. Minä käyn sillä välin paskalla ja polttelen tupakin.
Petrov ojensi Maltseville kaksi ohutta asiakirjakansiota. Maltsev vilkaisi kansilehtiä. Toisessa luki: JULIUS MATTSSON. Toisessa puolestaan: ANTTI LAAMANEN.

Reilua varttituntia myöhemmin Petrov palasi toimistoonsa. Maltsev odotti mietteliään näköisenä.
- No niin, Mihail Ivanovits. Oletteko päätynyt johtopäätökseen? Kumman valitsette aktiivisen tarkkailumme ja vaikuttamisemme ykköskohteeksi?
- Olen valinnut, Jevgeni Vasilevits. Epäilen vain että kyseessä on ansa, koska valinta kaiken järjen mukaan on helppo.
- Ja valinta on?
- Laamanen.
- Valintanne on ehdottomasti oikein. Sitten sen perustelut.
- Suurelta osin miehet ovat identtiset. Kutakuinkin samanikäiset, samantapainen koulutus, sama puolue, reservin vänrikkejä, molemmat naimisissa, yksi lapsi. Kuitenkin lähes jokaisessa yksityiskohdassa Laamanen on päätä pidempi Mattssonia.
- Perustelkaa.
- Laamasella on näyttöä kunnianhimosta. Hän on keskiluokasta lähtöisin ja tehnyt kovasti töitä koko ikänsä, työskennellyt opintojensa ohessa. Mattsson puolestaan on rikkaasta perheestä eikä ole ilmeisesti ikinä ollut missään muualla kuin isänsä järjestämissä näennäistöissä. Laamanen kävi myös armeijan erikoisjoukoissa, hän oli nuoruudessaan lupaava korkeushyppääjä eli urheilutaustaa löytyy. Eikös Kekkonenkin ollut aikoinaan korkeushyppääjä? Mattsson puolestaan oli kenttätykistössä, pelasi myös jalkapalloa ilman menestystä.
- Aivan. Sitten?
- Laamanen on valtiotieteiden maisteri, Mattsson kauppatieteiden. Laamasen koulutus on räätälöity enemmän julkishallinnon tarpeisiin, kun taas Mattssonin koulutuksella on enemmän kysyntää yksityiselläkin puolella.
- Totta. Vieläkö jotain?
- Kyllä. Se tärkein. Laamanen on nuorempi, mutta valmistui kuitenkin aiemmin ja hyvin arvosanoin. Mattsson selvisi rimaa hipoen. Kansiosta löytyivät myös kopiot heidän lukiosuorituksistaan. Laamasen arvosanat olivat melkein kaikki kiitettäviä, Mattssonin muuten välttäviä mutta vieraista kielistä kiitettäviä. Hän oli viettänyt vuoden vaihto-oppilaana USA:ssa, mikä selittää englannin arvosanan. Lisäksi hän oli opiskellut ranskaa sen pakkoruotsin lisäksi. Laamasen kielten arvosanat olivat kuitenkin samantasoisia kuin Mattssonin, sillä erolla että hän opiskeli ranskan sijaan venäjää, mikä taas lienee meidän kannaltamme kiinnostavaa. Ero on siinä että Laamanen menestyi erinomaisen hyvin myös reaaliaineissa ja äidinkielessä, toisin kuin Mattsson joka selvisi niistä niukasti läpi. Ja suurin ero oli matematiikassa. Laamanen kirjoitti pitkästä matematiikasta eximian eli toiseksi korkeimman arvosanan, kun taas Mattsson ei kirjoittanut matematiikkaa lainkaan ja lyhyen matematiikan todistusarvosana oli kuutonen. Laamanen on kaikkiaan selvästi kyvykkäämpi kuin Mattsson. Jos ilkeästi sanoo, Laamanen on älykäs ja ahkera, Mattsson tyhmä ja laiska.
- Onko mitään asioita, jotka puoltavat Mattssonia ohi Laamasen?
- En tiedä onko ranskan kielen taito venäjän kielen taitoa parempi. Jos pyrkivät aikanaan Brysseliin, siinä Mattssonilla on etu puolellaan. Mutta ei merkittävä. Ainoa selvä Mattssonin etu on siinä, että hän on vauraasta suvusta ja pienestä pitäen liikkunut piireissä, kun taas Laamanen on raivannut tiensä itse. Mattssonilla on siis suhteita, Laamasella ei vielä. En pitänyt tätä kuitenkaan kaiken muun rinnalla ratkaisevana tekijänä.
- Selvä. Eli yhteenvetona: pidätte Laamasta selvästi kyvykkäämpänä kuin Mattssonia. Miksi kyvykkyys on arvionne mukaan ratkaiseva tekijä siinä että Laamanen on ykkösvaihtoehtomme?
Maltsev katseli Petrovia sisäisesti hämmentyneenä, vaikka kasvot pysyivätkin peruslukemilla. Petrov huomasi epäröinnin ja totesi:
- Mihail Ivanovits. Pidätte luultavasti kysymystäni tyhmänä, mutta kohta huomaatte että se ei sitä ole. Vastatkaa nyt vain rehellisesti.
- Hyvä on. On nähdäkseni selvää, että Laamanen kyvykkäämpänä on todennäköisempi ehdokas nousemaan politiikassa korkealle, jopa puolueen puheenjohtajaksi tai vaikkapa pääministeriksi asti. Siksi on tärkeää solmia häneen suhteet ja mahdollisesti jopa vaikuttaa.
Petrov purskahti nauruun ja pyyhki silmäkulmiaan hohotuksensa lomassa.
- Erinomaista, Mihail Ivanovits, erinomaista. Ja sitten totuus. Melko varmaa on, että toinen noista kahdesta pääsee joskus ministeriksi. Hyvin paljon mahdollista joskin epätodennäköistä että puolueen puheenjohtajaksi tai pääministeriksi. Mutta se on Mattsson, ei Laamanen. On erittäin epätodennäköistä että Laamanen istuisi eduskunnassa kahta kautta pidempään.
Maltsevin pokerinaama petti. Leuka loksahti monta senttiä alaspäin.
- Mutta… eikö meidän sitten pitäisi nimenomaisesti keskittyä Mattssoniin eikä Laamaseen? Jos Laamanen jättää politiikan ennen nousuaan suuriin tehtäviin, mehän tipahdamme tyhjän päälle.
Petrov vakavoitui ja kumartui eteenpäin hymyillen pirullisesti.
- Muistatteko mitä sanoin aluksi? Meille on yhdentekevää miten poliitikko suhtautuu Venäjään, koska tosipaikan tullen hän on joka tapauksessa meidän vihollisemme.
Maltsev avasi suunsa vastatakseen, mutta Petrov heilautti kättään vaientaen hänet ja jatkoi:
- Kun se tosipaikka aikanaan tulee, on meidän kannaltamme paljon parempi että vihollista johtaa kyvytön ääliö kuin älykäs toimen mies. Me emme pysty nostamaan ketään huipulle. Se vaatisi tolkuttoman määrän resursseja, olisi kallista ja sitä paitsi vaarallista. Jos jäisimme jonkun poliitikon tukemisesta kiinni, se olisi sen poliitikon uran loppu muualla paitsi muutenkin hyödyttömien idioottien puolueessa vasemmistoliitossa ja sitten me tyhjän päälle putoaisimmekin. Ei, Mihail Ivanovits, ei. On paljon helpompaa, halvempaa ja tehokkaampaa tuhota poliitikon ura. Siksi me otamme suurennuslasimme alle kyvykkäät nuoret poliitikot. Ajamme heidät sivuraiteelle, kaivamme esiin skandaaleja, turhautamme heidät luopumaan politiikasta. Kun nämä saadaan eliminoitua, jäljelle jäävät kyvyttömät, heikkotahtoiset ääliöt kuten Mattsson. He päätyvät kansakunnan kaapin päälle ja meillä on helpompaa.
Nyt myös Maltsev alkoi hymyillä leveästi. Petrov vastasi hymyyn.
- No niin, Mihail Ivanovits. Sanoin teille tämän keskustelun aluksi, että opetan teille ensin tärkeimmät. Kun pidätte periaatteet mielessänne, menestytte työssänne.
- Eli periaatteet ovat: poimi kyvykkäimmät, tarkkaile heitä, tuhoa heidän poliittinen uransa. Anna kyvyttömyyksien nousta huipulle omalla painollaan.
- Loistavaa, Mihail Ivanovits. Ja nyt ryhdymme käymään läpi kaikki uudet kansanedustajat samaan tapaan…


Reilut kolme vuotta myöhemmin...

Venäjän suurlähetystön salaisen poliittisen kehitystarkkailuosaston tuore päällikkö Mihail Maltsev huokaisi helpotuksesta lukiessaan mediatiedotetta. Operaatio oli onnistunut. Maltsevin kasvoilla häivähti tumma varjo. Hänestä oli tullut päällikkö vajaat puoli vuotta aiemmin, kun hänen mentorinsa ja lähes kolmenkymmenen vuoden ikäerosta huolimatta ystävänsä Jevgeni Petrov oli jäänyt eläkkeelle. Kauan ei Petrov saanut eläkepäivistään Pietarin lähellä olevalla datsallaan nauttia, sillä äkillinen sydäninfarkti oli vienyt hengen pari kuukautta myöhemmin. Maltsev olisi halunnut Petrovin näkevän, kuinka heidän yhdessä juonimansa operaatio tuli päätökseen. Olihan tämä ensimmäinen tapaus, jonka Petrov oli hänelle esitellyt.
Kolmen vuoden ajan he olivat yrittäneet kaivaa Antti Laamasesta skandaalia esiin turhaan. Ei rakastajattaria, rakastajista nyt puhumattakaan. Pöh, eikä sillä olisi nykypäivän rappeutuneessa lännessä merkitystäkään. Ei mitään kuittiepäselvyyksiä tai muutakaan. Kieli keskellä suuta jopa haittamaahanmuuton suhteen. Vaikka miehen todellinen näkemys tiedettiin, lipsahduksia ei tullut ja rasismisyytöksillä ei ollut tarttumapintaa. Ja nostetta politiikassa vaikutti olevan. Toki olisi voinut jäädä odottamaan, että Laamasen pää olisi noussut sen verran muiden yläpuolelle että kateuden viikate puoluetoverien keskuudessa olisi heilahtanut. Mutta sitä riskiä ei sentään uskaltanut ottaa, oli parempi katkaista Laamasen ura luottamatta siihen että toiset kykenisivät sen tekemään. Ainoa murtuma Laamasen puolustusmuurissa oli havaittavissa oleva turhautuminen politiikan raadollisuuteen ja kokouksissa typeryksien sietämiseen. Maltsev naurahti itsekseen. Hybridivaikuttaminen voimisti itseään, sillä typerien jaarittelijoiden lisääntyminen politiikassa vaikutti jo omalta osaltaan siihen, että kyvykkäät eivät enää politiikkaan halunneet. Mutta tämä ei vielä riittänyt Laamaselle politiikan jättämiseen. Lopulta oli pitänyt turvautua virkaveljiin GRU:ssa. Salainen palvelu oli yhteyksiensä kautta järjestänyt siten, että Laamaselle tarjottiin erittäin houkuttelevaa siviilitehtävää paremmalla palkalla. Maltsev ei tiennyt kuka mahtoi olla se suomalainen myyrä, jolla oli valtuudet junailla asia. Eikä halunnutkaan tietää. Pääasia oli, että Antti Laamanen oli juuri ilmoittanut, ettei aio asettua ehdolle seuraavissa vaaleissa.

Pienehkössä kokoustilassa oli vajaat kymmenkunta henkilöä. Kuunnellessani puheenvuoroa vilkaisin ulos ikkunasta ja huomasin kaksi tuttua hahmoa. Antti Laamanen vieressään Julius Mattsson kävelivät ripein askelin kohti sisäänkäyntiä. Kas, lieneekö heilläkin tässä betonikompleksissa oma kokouksensa, tuumailin. Tavallaan sääli, että Antti luopuu politiikasta. Broileri hänkin omalla tavallaan, mutta ei suinkaan yhtä läpikypsä kuin tuo Mattsson. Ehdin vielä ajatella ennen miesten katoamista näköpiiristäni, että hän on malliesimerkki jokaisen yhteiskunnan suurimmasta ongelmasta: päättävissä tehtävissä menestyksekkäästi toimimisen kyvykkyys ei korreloi sen kyvykkyyden kanssa, jota vaaditaan päättäviin tehtäviin pääsemiseen.


Muutama vuosi ennen nykyhetkeä...

Julius Mattsson istahti ministeriaudin takapenkille nauttien pehmeästä istuimesta. Muutaman kuukauden jälkeenkin joka kerta tuntui yhtä mukavalta. Erityisen onnekas hän oli myös siksi, että tämän vakiokuljettajansa kanssa hänellä tuntui synkkaavan hyvin. Miehet olivat huumorintajuisia ja vaikka sinuttelivatkin toisaan, he pelasivat eräänlaista roolipeliä. Kuljettaja käänsi päätään ja kysyi:
- Minne ajetaan, sir?
- Eduskuntaan, James.
Mattsson kaivoi kännykkänsä esille ja alkoi näpytellä. Viimeisestä kokouksesta pitää jakaa tekstarilla hyvä juttu muutamalle alan ihmiselle, hän päätti.

Istuimme mökin verannalla, kun Henkan kännykkä värisi. Hän nappasi sen, näppäili hetken, naurahti ja käänsi viestin meidän luettavaksemme. Totesin:
- Tuolla miehellä ei näytä hymy hyytyvän vaikka taloustilanne onkin mitä on.
- Ei hyydy ei.
- Ehkä hyytyisi jos oikeasti ymmärtäisi missä mennään. Tai ehkä hallituksella on jotain sellaista hihassaan mistä me emme mitään tiedä.
- Et usko tuohon itsekään.


Helsinki, suuren virastotalon aula, näinä päivinä...

Antti Laamanen jäi hetkeksi seisomaan ja katsoi ulko-ovea lähestyvän Mattssonin selkää. Minä voisin yhtä hyvin olla nyt tuossa, jos en olisi valinnut toisin, hän ajatteli. Ja pärjäisin taatusti paremmin kuin hän. Omasta puolestani ei kyllä kaduta. Mutta Suomen puolesta hirvittää.


P.S. Kaikki tämän kertomuksen yhteydet todellisiin, olemassaoleviin poliitikkoihin eivät ole satunnaisia, vaan väistämättömiä. Tarinassa esiintyvät poliitikot eivät perustu yhteen henkilöön, vaan molemmat ovat kollaasi useista henkilöistä. Kursiivilla kirjoitetut osat ovat todella tapahtuneet, joskin aikajärjestystä, yksityiskohtia ja tapahtumapaikkoja on häivytetty.

Uusinta: Aikahaamu II

Lukijalle: Pitäisi varmaan vääntää tähän juttuun jo osa III. Onhan taas muutama vuosi vierähtänyt:

Kirjoitin melkein kahdeksan vuotta sitten tarinan Aikahaamu, jonka tarkoitus oli saada lukija tuntemaan itsensä vanhaksi. Jutun idea oli siinä, että omassa nuoruudessa tapahtuneet asiat tuntuvat sattuneen aivan äsken, kun taas niistä menneisyyteen yhtä pitkän ajan päässä olevat tuntuvat olevan esihistoriaa. Silloin totesin esimerkiksi viihteestä: Madonnan ensilevystä (1983) on lyhyempi aika Britney Spearsin Baby One More Timeen (1998) kuin Spearsista nykyhetkeen. Tässä uusi listaus tapahtumia. Tällä kertaa aikajärjestyksessä. Lukijan iästä riippuu, missä vaiheessa kolahtaa ja tuntee itsensä vanhaksi.

Vuodesta 2018 on pidempi aika Krimin miehitykseen (2014) kuin Krimin miehityksestä arabikevääseen (2011).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Michael Jacksonin kuolemaan (2009) kuin Michael Jacksonin kuolemasta WTC-tornien tuhoon (2001).

Vuodesta 2018 on pidempi aika USA:n hyökkäykseen Irakiin (2003) kuin hyökkäyksestä Neuvostoliiton vetäytymiseen Afganistanista (1989).

Vuodesta 2018 on yhtä pitkä aika euron käyttöönottoon (2002) kuin euron käyttöönotosta perestroikan alkuun (1986).

Vuodesta 2018 on yhtä pitkä aika Kalle Palanderin maailmanmestaruuteen (1999) kuin Palanderin maailmanmestaruudesta Juha Miedon sadasosatappioon (1980).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Spice Girlsin hajoamiseen (1998) kuin Spice Girlsin hajoamisesta Abban hajoamiseen (1982).

Vuodesta 2018 on pidempi aika elokuvaan Titanic (1997) kuin Titanic-elokuvasta Tähtien Sodan ensimmäiseen elokuvaan (1977).

Vuodesta 2018 on pidempi aika prinsessa Dianan kuolemaan (1997) kuin Dianan kuolemasta Elvis Presleyn kuolemaan (1977).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Suomen EU-jäsenyyteen (1995) kuin EU-jäsenyydestä EEC-vapaakauppasopimukseen (1973).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Suomen ensimmäiseen jääkiekon maailmanmestaruuteen (1995) kuin maailmanmestaruudesta Suomen ensimmäisiin jääkiekkoammattilaisiin Pohjois-Amerikassa (1974).

Vuodesta 2018 on pidempi aika TV-sarja Frendien alkamiseen (1994) kuin Frendien alkamisesta Perhe on pahin -sarjan alkamiseen (1971).

Vuodesta 2018 on yhtä pitkä aika F1-maailmanmestari Ayrton Sennan kuolemaan F1-kilpailussa Italiassa (1994) kuin Sennan kuolemasta F1-maailmanmestari Jochen Rindtin kuolemaan F1-kilpailussa Italiassa (1970).

Vuodesta 2018 on pidempi aika internetin tuloon suomalaiskoteihin (1993) kuin internetin tulosta ensimmäiseen väritelevisiolähetykseen Suomessa (1969).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Bill Clintonin valintaan USA:n presidentiksi (1992) kuin Clintonin valinnasta Richard Nixonin valintaan (1968).

Vuodesta 2018 on sama aika Persianlahden sotaan (1991) kuin Persianlahden sodasta amerikkalaisten avoimeen liittymiseen Vietnamin sotaan (1964).

Vuodesta 2018 on pidempi aika siihen, kun Mike Tyson suistettiin raskaan sarjan valtaistuimelta (1990) kuin Tysonin tittelinmenetyksestä siihen, kun Muhammad Ali (silloin vielä Cassius Clay) voitti maailmanmestaruuden (1964).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Berliinin muurin murtumiseen (1989) kuin muurin murtumisesta sen rakentamiseen (1961).

Vuodesta 2018 on yhtä pitkä aika Tsernobylin onnettomuuteen (1986) kuin Tsernobylin onnettomuudesta ensimmäiseen sähköä verkkoon tuottaneeseen ydinvoimalaan (1954).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Mihail Gorbatsovin valtaannousuun (1985) kuin Gorbatsovin valtaannoususta Stalinin kuolemaan (1953).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Windows-käyttöjärjestelmän julkaisemiseen (1985) kuin Windowsin julkaisemisesta Suomen ensimmäisen tietokoneen suunnittelun aloittamiseen (1954) sen valmistumisesta (1960) tai ensimmäisen ulkomaalaisen tietokoneen tulosta Suomeen (1958) puhumattakaan.

Vuodesta 2018 on sama aika Kekkosen eroon (1981) kuin Kekkosen erosta Risto Rytin eroon (1944).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Iranin islamilaiseen vallankumoukseen Teheranissa (1979) kuin Iranin vallankumouksesta toisen maailmansodan aikana järjestettyyn Churchillin, Rooseveltin ja Stalinin tapaamiseen Teheranin konferenssissa (1943).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Lasse Virénin viimeiseen olympiavoittoon (1976) kuin Virenin viimeisestä kympin olympiavoitosta suomalaisten kolmoisvoittoon kympillä Berliinin olympialaisissa (1936).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Etyk-konferenssiin (1975) kuin Etykistä Hitlerin valtaannousuun (1933),

Vuodesta 2018 on pidempi aika öljykriisiin (1973) kuin öljykriisistä suureen pörssiromahdukseen ja lamakauteen (1929).

Vuodesta 2018 on pidempi aika viimeisimpäänkin kuulentoon (1972) kuin viimeisestä kuulennosta Charles Lindberghin Atlantin ylilentoon (1927).

Vuodesta 2018 on yhtä pitkä aika Tsekkoslovakian miehitykseen (1968) kuin Tsekkoslovakian miehityksestä ensimmäisen maailmansodan päättymiseen (1918).

Vuodesta 2018 on yhtä pitkä aika Kuuden päivän sotaan (1967) kuin Kuuden päivän sodasta Verdunin taisteluun (1916).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Yhdysvaltojen virallisesta mukaantulosta Vietnamin sotaan (1964) kuin mukaantulosta ensimmäisen maailmansodan puhkeamiseen (1914).

Vuodesta 2018 on pidempi aika ensimmäiseen tekokuuhun Sputnikiin (1957) kuin Sputnikista ensimmäiseen moottorilentoon (1903).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Tuntematon sotilas -elokuvaan (1955) kuin Tuntemattomasta elokuvan keksimiseen (1895).

Vuodesta 2018 on pidempi aika Helsingin olympialaisiin (1952) kuin Helsingin olympialaisista Pierre de Coubertinin ensimmäiseen ideaan olympialaisten perustamisesta (1889) puhumattakaan niiden järjestämisestä (1896).

Vuodesta 2018 on pidempi aika kolmannen valtakunnan viimeiseen täyteen vuoteen (1944) kuin kolmannesta valtakunnasta Saksan keisarikunnan perustamiseen (1871).

Vuodesta 2018 on pidempi aika toisen maailmansodan alkamiseen (1939) kuin toisen maailmansodan alkamisesta Yhdysvaltojen sisällissodan alkamiseen (1861).

Vuodesta 2018 on yhtä pitkä aika Hitlerin valtaannousuun (1933) kuin Hitlerin valtaannoususta Euroopan hulluun vuoteen (1848).

Vuodesta 2018 on pidempi aika ensimmäisen maailmansodan alkamiseen (1914) kuin ensimmäisen maailmansodan alkamisesta Napoleonin Moskovan valtaukseen (1812).