Kahden lajin yleisurheilijat

Kirjoitin jo kauan sitten jutun urheilijoista, jotka ovat menestyneet kahdessa eri urheilumuodossa. Lukijan kommentista sain idean kirjoittaa samanlaisen jutun yleisurheilun sisällä. Eli urheilijat, jotka ovat menestyneet kahdessa eri yleisurheilulajissa.

Yleisurheilussa on tietysti lajeja, joissa ristiin menestyminen ei ole mikään ihme. Peräti yhdeksän kertaa on olympialaisissa käynyt niin, että sama mies on voittanut sekä vitosen että kympin juoksut samoissa kisoissa. ”Naapurijuoksulajissa” menestyminen on enemmän normi kuin poikkeus. Samoin pituushyppy ja pikajuoksu korreloivat kovasti keskenään, kuten myös kuulantyöntö ja kiekonheitto. Moniottelijat ovat jo määritelmällisesti usean lajin taitajia, mutta heistäkin pari on päässyt listalle siksi, että yhdistelmä on ollut harvinaisen poikkeava. Naisurheilijoita on listalle päässyt vain kaksi. ME-tason seitsenottelijat ovat yleensä olleet maailman ehdotonta kärkeä parissa muussakin lajissa, mutta yhdistelmät ovat olleet odotettuja, kuten pituushyppy ja pika-aidat. Varsinaisia yllätysyhdistelmiä ei tullut mieleen, tosin voi olla että jotain on unohtunut.

Lista on siinä mielessä hieman kotiinpäin vetävä, että melkein puolet urheilijoista on suomalaisia. Järjestyksessä on painotettu sekä absoluuttista menestystä että lajiyhdistelmän erikoisuutta.


12. Mike Conley

Aloitetaan lajiyhdistelmällä, jonka ei pitäisi tälle listalle järjen mukaan kuulua – mutta tarkemmin ajatellen kuuluu sittenkin. Luulisi, että pituushypyssä ja kolmiloikassa menestyvät samat urheilijat. Vaan eipä näin olekaan. Huipputasolla lajeissa on melkoinen ero, vauhtijuoksun viimeiset askeleet ja ponnistuksen suuntautuminen ovat erilaisia. Ja koska kyseessä on eräs urheilun nopeimpia liikkeitä, suorituksen täytyy olla täysin selkäytimessä. Toisen lajin harjoittaminen yleensä sotkee toisen tekniikan. Nykyaikaisessa urheilussa ainoa merkittävä poikkeusyksilö on Mike Conley. Kolmiloikan olympiakultaa 1992, MM-kultaa 1993. Pituudessa MM-pronssia 1983. Huipulla pitkään molemmissa lajeissa yhtä aikaa. Pituudessa oma ennätys 846 vasta 13 vuotta MM-mitalin jälkeen. Kolmiloikkaennätys 17,87 viisi vuotta ennen olympiakultaa. Olympiafinaalissa niukimpaan mahdolliseen liikatuuleen (+2,1 m/s) huikea 18,17. Conleyn Kuudes oli käsite. Melkein kaikissa arvokisoissaan Conley venytti pisimmän hyppynsä viimeisellä kierroksella. Pojasta polvi – no joo, toistakymmentä vuotta NBA:n Memphis Grizzliesin takamiehenä namupasseja jaelleessa Mike Conley Jr:ssä meni kelpo yleisurheilija ihan hukkaan palloilijana. Yliopistoaikoinaan mies juoksi pika-aidat 14,77 ja pitkät aidat 54,38 – suunnilleen Kalevankisafinaalin tasoa molemmat.


11. Irving Baxter

Urheilun alkuhämärässä oli tietysti helpompi menestyä useammassa lajissa. Kilpailu oli löysempää eikä lajitekniikoita hallittu vielä niin erikoistuneella tasolla. Tästä huolimatta listalle on pakko ottaa Pariisin olympialaisten 1900 kaksoisvoittaja Irving Baxter. Voitot tulivat nimittäin korkeushypyssä (190) ja seiväshypyssä (330). Tämän lisäksi palkintokaapin täytteeksi kertyi kolme hopeaa vauhdittomissa hypyissä, niistä jokainen Ray Ewryn jälkeen.


10. Ville Pörhölä

Kuula ja kiekko on tuttu yhdistelmä monellekin. Vuoden 1920 kuulan olympiavoittaja Ville Pörhölä heitti myös kiekkoa parin SM-mitalin arvoisesti. Vanhemmilla päivillä laji vaihtui kuitenkin harvinaisempaan eli kuulan kanssa samanpainoiseen moukariin. 1932 lajissa tuli olympiahopeaa ja 1934 EM-kultaa. Erikoista on, että lajin olympiavoittaja Pörhölä voitti kuulassa vain yhden SM-kullan, mutta moukarissa niitä tuli viisi. Himmeämpiä SM-mitaleja tuli täysi sarja kaikista lajeista eli yksi hopea ja yksi pronssi sekä kuulasta, kiekosta että moukarista.


9. Kinue Hitomi

Japanilainen oli naisyleisurheilun pioneereja. Kun naiset pääsivät olympialaisiin ensi kertaa 1928, Hitomi oli ME-naisena pituushypyn suosikki. Paitsi että kisapaikalla selvisi, että pituushyppyä ei olekaan ohjelmassa. Niinpä päälajiksi tuli satanen. Siinä sivussa hän oli mukana kiekonheitossa ja korkeushypyssä ilman suurempaa menestystä. Satasella tuli pettymys, karsiutuminen välierissä. Mutta Hitomin päätä ei palellut. Olihan hän kaksi vuotta aiemmin vain 19-vuotiaana matkannut yksin Japanista naisten maailmankisoihin Ruotsiin pitkin Siperian rataa halki Neuvostoliiton. Niinpä nainen ilmoittautui 800 metrille, vaikkei ollut lajia koskaan kokeillut. Tulos oli hopeamitali. Hitomin kohtalo oli sittemmin traaginen. Hän kuoli keuhkokuumeeseen kolme vuotta myöhemmin vasta 24-vuotiaana.


8. Ashton Eaton ja Akilles Järvinen

Kaksi nimeä kerralla, koska lajiyhdistelmäkin on sama. Ashton Eaton (huom. on siinä sitten nimi, suomeksi Tuhkatonni Jatkasyömistä) on kymmenottelun kaksinkertainen olympiavoittaja ja entinen ME-mies. Myös Akilles Järvinen on kymmenottelun entinen ME-mies, mutta kaksinkertainen olympiahopeamitalisti. Tosin hänkin olisi kaksinkertainen olympiavoittaja, jos hänen aikanaan olisi noudatettu mitä tahansa muuta pistetaulukkoa kuin sitä, jota silloin noudatettiin. Klassikkokysymys kuuluu, mikä on se yleisurheilulaji, jossa kymmenottelijat menestyvät parhaiten erikoismiesten seassa? Tämä on tietysti yksilöllistä, mutta useimmiten tarjotaan pituushyppyä, pika-aitoja tai 400 metriä. Aihetodisteisiin (ko. henkilöt) vedoten voi sanoa, että kyseessä ei ole yksikään kymmenottelun varsinaisista lajeista vaan – 400 metrin aidat. Ashton Eatonin pitäessä välivuoden kymmenottelusta 2014 hän kokeili aidattua ratakierrosta. Tulos oli 48,69, maailmantilaston sen kauden yhdeksäs. Lajiin keskittymällä voi ennustaa, että aika olisi piakkoin ollut 47-alkuinen eli MM-mitalitasoa. Akilles Järvinen puolestaan otti 400 metrin aidoissa EM-hopeaa. Hän muuten saavutti SM-mitalin seitsemässä nykyisessä olympialajissa, joista 400 metrin aitojen lisäksi myöskään kolmiloikka ei ole kymmenottelun lajivalikoimassa.


7. Kauko Harlos

Kauko Hokkanen juoksi 200 metrin SM-finaalissa viidenneksi 1957. Sitten hän muutti Ruotsiin siirtotyöläiseksi (ilman sosiaalitukia, kielikursseja ja sopeuttamisohjelmia) ja katosi kentiltä. Muutaman vuoden kuluttua moukarihäkkiin ilmestyi nimensä muuttanut Kauko Harlos. Enimmäkseen uudessa kotimaassaan kilpaillut Harlos rikkoi SE:n kolmesti ja kävi Suomessa sen verran, että voitti viisi SM-kultaa. Kansainvälisillä areenoilla menestystä ei kuitenkaan tullut, paras saavutus oli EM-kisojen yhdeksäs sija.


6. Mika Lönnblad

110 metrin aitojen 14,78 ja pari karsiutumista Kalevan kisojen alkuerissä ei ole kovin ihmeellistä. Eikä myöskään kuulantyönnon 17,88 ja yhdeksän peräkkäistä pistesijaa (putki jatkuu yhä) Kalevan Kisoissa parhaana sijoituksena viides. Mutta se on, että tämän tekee yksi ja sama mies. Tosin viimeisellä aitajuoksu- ja ensimmäisellä kuulantyöntöesiintymisellä oli kuuden vuoden väli – tuskin Tilastopajan listaama 115 kilon paino aitajuoksuvuosina piti paikkansa. Tai mistäpä sen tietää, olihan mies 22-vuotiaiden SM-kisoissa pisteillä molemmissa lajeissa. Kymmenottelun ennätyskin on hulppeat 7139 pistettä.


5. Harold Osborn

Harold Osborn on ainoa kymmenottelun olympiavoittaja, joka on voittanut kultaa myös jossain yksittäislajissa. (Naisten moniotteluissa tempun ovat tehneet Irina Press ja Jackie Joyner-Kersee.) Vuoden 1924 olympialaisissa Osborn voitti ensin korkeushypyn ja sitten kymmenottelun. Lajiyhdistelmä kuulostaa nykytietämyksen valossa omituiselta, mutta tuohon aikaan korkeushyppy oli erilaisen tekniikan takia enemmän voimalaji kuin nykyään. Yhdistelmä oli silti jo tuolloin epätavallinen.


4. Mac Wilkins

Moukari kaartaa 63,45. Eipä kovin kummoinen tulos, sillä oltaisiin Suomen tämän kauden tilastoissa kahdentenatoista ja kamppailtaisiin finaaliin pääsystä Kalevan Kisoissa. Keihäs lentää 78,43. Hyvä heitto, olkoonkin että vanhalla mallilla. Kuula tulee maahan 21,06 metrin kohdalla. No, se on jo jotakin, varma arvokisafinaalin paikka. Mutta paraatilaji onkin kiekonheitto, 70,98. Kiekonheiton vuoden 1976 olympiavoittaja ja entinen ME-mies Mac Wilkins on kaikkien aikojen paras yleisheittäjä.


3. Mamo Wolde ja Ensio Tanninen

Vuoden 1956 olympialaisissa Etiopian 4 x 400 metrin viestijoukkue jää erässään viimeiseksi ajalla 3.30,0. Kolmatta osuutta vie Mamo Wolde, joka osallistui samoissa kisoissa 800 ja 1500 metrille jääden molemmissa lajeissa alkueränsä viimeiseksi ajoin 1.58,0 ja 3.51,0. Kaksitoista vuotta myöhemmin hän voitti olympiakultaa maratonilla. Melkoinen skaala olympiatasolla – 400 metriltä maratonille. Suomalaisvastine Ensio Tannisen skaala oli vielä laajempi. Ennätykset: 100 m 11,7, 200 m 23,6, 400 m 50,6, 800 m 1.54,7, 1500 m 3.56,0, 5000 m 14.48,8, 10000 m 31.12,0, maraton 2.20.50,4. Mutta parhaan matkansa kaksinkertainen maratonin SM-pronssimitalisti löysi 100 kilometriltä, jossa hän teki SE:n 6.42.53. 100 metriltä 100 kilometrille!


2. Heike Drechsler

DDR:n superjuniori Heike Daute runttasi 18-vuotiaana pituushypyn MM-kultaa 1983. Samoissa kisoissa muuan Arto Bryggare otti MM-hopeaa pika-aidoissa. Pariskunta löysi yhteisen sävelen kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Dautea pidettiin pituushyppäjänä aina siihen asti, kunnes nuori nainen näytti että nopeuttakin löytyy. 1986 hän sivusi 200 metrin silloista ME:tä ajalla 21,71. No, tätä yhdistelmää on toki nähty ennenkin, harvoin silti näin kovalla tasolla. Leuat loksahtivat lattiaan 1994, kun tuolloin jo lähes kolmikymppinen Drechsler ilmestyi Talencen perinteisiin moniottelukilpailuihin. Seitsenottelun pistesaldo oli maailman kauden kärkitulos 6741. Tämä siitä huolimatta, että nainen jäi 200 metrin ennätyksestään toista sekuntia eikä pituustuloskaan ollut yli seitsemän metrin. Heittolajeissa kuulan 13,58 ja keihään 40,64 olivat kovia, mutta melkeinpä kylmiltään vedetyt korkeuden 184, pika-aitojen 13,34 ja kasisatasen 2.11,53 suorastaan käsittämättömiä. Ottelukokeilu jäi kahteen kertaan, seuraavana vuonna samassa kisassa tulos oli vaatimattomampi 6375. Olympialaisissa kahden pituushyppykullan ja yhden hopean lisäksi pronssit sataselta ja kahdeltasadalta. MM-kisoissa kaksi kultaa pituudesta ja nippu himmeämpiä mitaleja, EM-kisoista neljä kultaa pituudesta ja yksi 200 metriltä.


1. Kalevi Kotkas

Virolaissyntyinen suomalainen oli ensi kertaa arvokisaedustajana niukasti ennen 19-vuotispäiväänsä. Los Angelesin olympialaisista 1932 tuli seitsemäs sija kiekonheitossa. Seuraavat arvokisat olivat historian ensimmäiset EM-kisat 1934, joista Kotkas toi kultaa. Korkeushypyssä. Kiekonheitossa hän jäi kymmenenneksi. Vuoden 1936 olympialaisten jännitysnäytelmässä hän jäi korkeudessa niukasti pois mitaleilta ollen neljäs. Varsinaisen tempun mies teki seuraavissa EM-kisoissa 1938 Pariisissa. Korkeushyppy ja kiekonheitto olivat ohjelmassa samana päivänä, osin päällekkäin. Kotkas sinkoili kentän puolelta toiselle ja oli lopulta molemmissa lajeissa neljäs. Mikäpäs oli ollessa hyvän alkuverryttelyn jälkeen - edellisenä päivänä hän oli ollut kuulantyönnon yhdestoista!
Selitys erikoiseen lajiyhdistelmään oli tuonaikainen korkeustekniikka, joka etenkin Kotkaksen tyylillä oli lähinnä ruhjovaa voimaa. Mutta se tuotti tulosta! Kotkas oli ensimmäinen eurooppalainen kahden metrin ylittäjä. Ennätykset korkeudessa 204 ja kiekossa 51,27 olivat yhdistelmä, jonka lyömistä saatiin odottaa pitkään. Molemmat tulokset on ylittänyt kymmenkunta nykyajan kymmenottelijaa. Tulosten kovuudesta kertoo parhaiten se, että viime kesänä uskomattoman ME:n 9126 pistettä tehnyt Kevin Mayer liittyi tähän kunniakkaaseen joukkoon vasta viime kesäkuussa sinkaistuaan kiekon yli Kotkaksen tuloksen. Mayerin korkeusennätys 209 on jo vuodelta 2012. Temppuun - molemmat tulokset parempia kuin Kotkaksella - pystyi ilmeisesti ensimmäisenä Uwe Freimuth, joka heitti vuonna 1984 kiekkoa 51,54. Korkeusennätyksensä 210 hän oli hypännyt jo neljä vuotta aiemmin.

Uusinta: Balsamia ruumiille

Lukijalle: Leniniä ei ole vieläkään saatu rahdattua pihalle mausoleumistaan, joten sen kunniaksi pistetään uusiksi listaus muista kommunismin balsamilla ikuistetuista suurmiehistä:

K: Mitä eroa on kuoleman jälkeisillä tapahtumilla kristinuskossa ja kommunismissa?
V: Kristinuskossa kuolemaa seuraa ylösnousemus. Kommunismissa kuolemaa seuraa rehabilitointi.

Tuo ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa. Rehabilitointi on tarpeen vain, jos on sattunut valta-arpajaisissa nykäisemään lyhyen tikun ja saanut niskalaukauksen, jäähakun päähänsä, päätynyt väärälle puolelle gulagin piikkilankaa tai suurlähettilääksi Mongoliaan. Mikäli taas oli onnekas, sai kuoleman jälkeen balsamoinnin ja ilmaisen museopaikan loppuelämäksi - öö, siis ikuisuudeksi. Tai ainakin kommunismin väistämättömään romahdukseen asti.

Pysyväisvahauksen muotiintulon aiheutti tietysti Vladimir Iljits Lenin, jonka Stalin katsoi parhaaksi laittaa näytteille antaakseen neuvostokansalle ikonin korvikkeen. Leninin balsamointi onnistuikin niin hyvin, että moni kommunistijohtaja - tai hänen seuraajansa - halusivat saman tempun tehtäväksi itselleen. Näin tapahtuikin, mutta aina inhimillisesti katsoen aivan liian myöhään eli vasta kuoleman jälkeen.

1. Vladimir Lenin 21.1.1924
Leninin kuoltua hänen maallinen tomumajansa oli surkeassa kunnossa - ilmeisesti epäilty syfilis oli tehnyt tehtävänsä. Siihen nähden balsamoijat onnistuivat yli kaikkien odotusten. Lenin näyttää nykyään paremmalta kuin 90 vuotta aiemmin. Ruumis aiottiin alkujaan pakastaa mahdollisesti myöhempää henkiin herättämistä ajatellen, mutta lopulta päädyttiin balsamointiin. Aluksi Lenin oli näytteillä puisessa mausoleumissa, mutta vuodesta 1930 lähtien se on ollut nykyisessä kivirakennuksessa samalla paikalla. Paitsi sotavuosina 1941-45, jolloin Lenin oli evakossa Siperiassa. Mausoleumin olosuhteita säädellään erittäin tarkasti. Ilmatiivis lasiarkku suojaa bakteereilta ja viikon välein tehdään pienempiä huoltotoimia. Määräaikaishuolto on vuorossa noin puolentoista vuoden välein. Tuolloin Lenin upotetaan 30 päiväksi säilöntäliuokseen, suuremmat vauriot korjataan ja puku vaihdetaan. Arvioiden mukaan Lenin kestää vielä toiset sata vuotta huolellisella hoidolla, tosin kokemuksen puutteessa parhaankin asiantuntijan arvio on pelkkä veikkaus. Vuosikymmeniä on huhuttu, että kyseessä on kuminukke, mutta mikään uskottava todiste ei tätä tue. Asialla on kuitenkin leikitelty usein, esimerkiksi kirjailija P.C. Jersildin Nerojen paluussa yhdessä juonisäikeessä gulagin päällikölle annettiin testinä tehtäväksi etsiä vanki, jonka kädet kelpaisivat Leninin käsien korvikkeeksi. Innokkaille googlettajille on huomautettava, että netistä löytyvät videot "Leninin ruumiin kylvetyksestä" eivät ole aitoja - tai siis ovat, mutta kyseessä ei ole Lenin. Varma tuntomerkki on oikea käsi, Leninin muumiolla se on nyrkissä, toisin kuin videoissa.

2. Georgi Dimitrov 2.7.1949
Bulgaria on aina ollut Venäjän ylin ystävä ja niinpä ensimmäisenä Leninin esimerkkiä kiirehti seuraamaan maan ensimmäinen kommunistijohtaja. Dimitrov kuoli ollessaan lomalla Moskovassa ja kuoleman äkillisyyden takia onkin epäilty, että Stalin olisi syystä tai toisesta vauhdittanut asiaa. Oli miten oli, ikoniksi Dimitrov kelpasi. Mausoleumi pistettiin pystyyn vain kuudessa päivässä ja ehti sopivasti valmiiksi Moskovasta palaavalle ruumiille. Kommunismin romahdettua 1990 Dimitrov roudattiin krematorion kautta lähimmälle hautuumaalle. Mausoleumi pysyi pystyssä vuoteen 1999 asti, jolloin sen purkaminen osoittautui hankalammaksi kuin rakentaminen: vasta neljäs räjäytysyritys romautti rakennuksen palasiksi.

3. Horloogijn Tsoibalsan 26.1.1952
"Mongolian Staliniksi" kutsuttu Tsoibalsan noudatti kuollessaan poliittista eikä kansallista esikuvaa. Tsingis-kaanin hauta kun on tuntemattomassa paikassa. Tarinan mukaan Tsingis-kaanin haudanneet teloitettiin, jonka jälkeen teloitettiin varmuuden vuoksi vielä teloittajat heidän palattuaan salaisesta paikasta. Tsoibalsan puolestaan päätyi mausoleumiin yhdessä toisen kansallissankarin Sükhbaatarin kanssa. Mausoleumi veijareille rakennettiin tosin vasta Tsoibalsanin kuoltua lähes 30 vuotta Sükhbaatarin jälkeen. Ulkomuoto pytingillä muistutti kovasti Leninin vastaavaa. Kommunismin romahdettua myös Mongoliassa ruumiit poltettiin ja haudattiin 2005.

4. Josif Stalin 5.3.1953
Kuoltuaan Stalin päätyi Leninin petikaveriksi näytille. Kolme vuotta myöhemmin alkoi destalinisaatio, mutta Staliniin itseensä ei uskallettu koskea vielä pitkiin aikoihin. Lopulta, 22. puoluekokouksessa lokakuussa 1961 iäkäs bolsevikkinainen Dora Lazurkina piti muka-spontaanin puheen, jossa ehdotti Stalinin siirtämistä pois mausoleumista. Muutamaa päivää myöhemmin Stalin kuljetettiin vähin äänin ulos ja haudattiin Kremlin nekropolikseen - ei siis Kremlin muuriin, kuten usein väitetään.

5. Klement Gottwald 14.3.1953
Kommunistisen Tsekkoslovakian ensimmäinen presidentti Klement Gottwald kuoli kelpo kommunististen perinteiden mukaan virassa ollessaan. Vieläpä kunniakkaasti - sydänkohtaus heti Stalinin hautajaisten jälkeen ja kuolema viisi päivää myöhemmin. Hänestä päätettiin tehdä Leninin kaltainen näyttelyesine maahan, mikä saa hieman huvittuneeksi kun tietää Gottwaldin kuuluneen sudeettisaksalaiseen vähemmistöön - ja vieläpä tuo nimi, Gottwald kommunistille varsin epäsopivasti. Balsamointi kuitenkin epäonnistui ja muutaman vuoden kuluttua ruumis alkoi tummua pahasti. Vuonna 1962 näyttely ei enää ollut mahdollista ja niinpä Gottwald vietiin krematorion kautta monumenttiin. Kommunismin romahdettua tuhkat siirrettiin tavalliselle hautuumaalle.

6. Ho Tsi Minh 2.9.1969
Pohjois-Vietnamin presidentti Ho Tsi Minh kuoli sydämen petettyä kesken hurjimmillaan riehunutta Vietnamin sotaa. Tietoa kuolemasta pantattiin jokunen päivä, mutta Neuvostoliitosta lennätettiin kiireellä Leninin ruumiista vastaavat ekspertit säilöntäpuuhiin. Operaatio tehtiin vietnamilaiselle sodankäyntityylille sopivasti luolassa. Sodan päätyttyä muutamaa vuotta myöhemmin ruumis laitettiin näytteille Hanoihin mausoleumiin, jota pidetään aiheellisesti yhtenä maailman rumimmista rakennuksista. Mausoleumi on edelleen avoinna yleisölle, jos haluaa nähdä Ho-sedän lasiarkussaan.

7. Mao Zedong 9.9.1976
"Suuren Ruorimiehen" kuoltua kiinalaisilla oli ongelma: pitäisi balsamoida, mutta kun paras tietotaito on venäläisillä. Ja niiden kanssa ei olla väleissä. Sitten joku keksi neronleimauksen: vietnamilaisilla on Ho Tsi Minhistä kokemusta. Onneksi Kiina ja Vietnam ajautuivat sotaan vasta kolme vuotta myöhemmin. Konsultit hoitivat hommansa muuten hyvin, mutta ilmatiivistä arkkua he eivät osanneet toimittaa. Aluksi suunniteltiin, että Mao siirrettäisiin Sun Yat-seniltä tarpeettomaksi jääneeseen venäläisten rakentamaan kristalliarkkuun. Tämä osoittautui kuitenkin mahdottomaksi kahdesta syystä. Ensinnäkin yli 180-senttinen Mao olisi joutunut olemaan polvet koukussa paljon lyhyemmän Sunin mittojen mukaan tehdyssä yksiössä. Toiseksi arkun alareunat estivät näkyvyyden, jolloin vierailijat olisivat joutuneet katsomaan Maoa epäkunnioittavasti alaspäin. Lopulta kiinalaiset rakensivat arkun itse. Maoa pääsee halutessaan vilkaisemaan, mutta jonot ovat pitkät ja pysähdellä ei kävelyn aikana saa.

8. Agostinho Neto 10.9.1979
Angolan johtaja Agostinho Neto sattui sopivasti kuolemaan ollessaan syöpähoidossa Moskovassa, joten balsamoijat olivat lähellä. Haasteen aiheutti se, että Neton mausoleumi sijaitsisi trooppisessa ilmastossa. Säilyvyyden kanssa tulisi olemaan ongelmia. Tosin urakkaa helpotti se, että Gottwaldin tapainen ruumiin tummuminen ei tällä kertaa ollut haitta.

9. Kim Il Sung 8.7.1994
Kommunismin jäätyä muualla jo pahasti pois muodista se oli Pohjois-Koreassa edelleen kuuminta hottia. Niinpä Suuren Johtajan erkaannuttua maanpäällisestä elämästä hänet palsamoitiin ilmeisesti Lenin-tiimin asiantuntemuksella. Pohjoiskorealaisen suuruudenhulluuden tuntien ei ole mikään ihme, että mausoleumi on suurin kommunistijohtajalle koskaan rakennettu.

10. Kim Jong Il 17.12.2011
Koska Kim vanhemman palatsissa oli tilaa, myös poika pääsi sinne. Tosin erilliseen huoneeseen. Ei ole tietoa, onko tilaa varattu jo seuraavillekin sukupolville. Mukavaa, että koko suku mahtuu samaan paikkaan. Tulee jotenkin mieleen sanat, joilla Jaakko Teppo väitti kosineensa vaimoaan: Mites on, huvittaiskos sinnuu tulla makkoomaan meidän sukuhautaan? Pohjois-Korean tapaan vartiointi on tiukkaa, tosin myös maassa harvinaiset ulkomaiset turistit pääsevät katsomaan Kimejä, jos tämäntapaiset nähtävyydet sattuvat kiinnostamaan.

Ja lopuksi vielä tarina Neuvostoliiton lopun ajoilta. Gorbatsov oli tajunnut, että perestroika ja glasnost olivat menossa täysin poskelleen. Viimeisenä keinona hän turvautui neuvostotiedemiesten kehittämään rohtoon, jonka sanottiin herättävän kuolleetkin henkiin. Yön pimeinä tunteina Gorba hiipi Leninin mausoleumiin ja kaatoi juomaa Leninin kurkkuun. Ja todellakin - tämä pomppasi hämmästyneenä pystyyn. Gorbatsov selitti tilanteen ja pyysi apua. Lenin hieroi jonkin aikaa partaansa ja sanoi sitten:
- Mihail Sergejevits, minun täytyy ensin tutustua tilanteeseen. Sopiiko että kiertelen vähän maata ja katson sitten mitä on tehtävissä?
- Ilman muuta, toveri Vladimir Iljits. Soita minulle, kun olet valmis.
Kului pari viikkoa. Sitten punainen puhelin Gorbatsovin pöydällä pirisi. Gorba tarttui käsi vapisten luuriin.
- Rastui, Misha. Olen nyt täällä Petrogradissa, jota jostain syystä Leningradiksi kutsutaan. Tarkemmin sanottuna Aurora-nimisellä laivalla. Nyt aloitetaan!

Reikani, Reikani...

Äskettäin joukostamme poistui USA:n entisistä presidenteistä se viimeinen kunnon mies eli George Bush vanhempi. Bush vanhempi on myös viimeinen istuva presidentti, joka on hävinnyt vaalit. Hän pääsi presidentiksi pääasiassa siksi, että sattui istumaan edelliset kahdeksan vuotta Ronald Reaganin varapresidenttinä.
Yhdysvaltain historian neljä suurinta presidenttiä ovat paremmuusjärjestykseen laittamatta aikajärjestyksessä luetellen George Washington, Thomas Jefferson, Abraham Lincoln ja Ronald Reagan.
Washington mahdollisti vapaussodan komentavana kenraalina Yhdysvaltojen synnyn ja ensimmäisenä presidenttinä vakautti sen.
Jefferson kirjoitti itsenäisyysjulistuksen ja loi Yhdysvaltain perusidean.
Lincoln piti maan yhtenäisenä sen historian suurimmassa sisäisessä kriisissä.
Reagan voitti kylmän sodan laukaustakaan ampumatta.
Paremmuusjärjestykseen näitä neljää ei pysty mitenkään laittamaan, mutta he nousevat selvästi kaikkien muiden yläpuolelle.

Suomalainen media löi Reaganin presidenttikaudella miestä kuin vierasta sikaa. Jos luulette, että Trumpia pistetään alta lipan, olette joko liian nuoria tai liian dementoituneita muistamaan mitä Reaganista sanottiin. Kari Suomalainen tiivisti asian hyvin:

Pääsipä Reagan jopa Syksyn Säveleeseen. Tämän kirjoituksen otsikko on napattu Erkki Liikasen kappaleesta (kyseessä on siis se Suomelle vähemmän taloudellista vahinkoa aiheuttanut Liikanen).
Tosiasiassa Reagan nousee Yhdysvaltain onnistuneimpien presidenttien listalle. Hän pisti polvilleen sekä Neuvostoliiton että kotimaiset liberaalit. Ainoa mitä hän ei pistänyt polvilleen oli eurooppalainen media. Ei siksi etteikö hän olisi pystynyt, vaan siksi, että hän uskoi vakaasti sananvapauteen eikä halunnut.
Tätä juttua valmistellessani katsoin useita videoita Reaganin esiintymisistä ja yhdessä niistä osui silmiini niin naulan kantaan osunut kommentti Reaganin menestyksen syistä, että käännän sen tähän sellaisenaan:
Reagan tunsi liberaalit. Hän vietti koko elämänsä heidän ympäröimänään. Nuorempina päivinään hän oli itse liberaali. Hän tiesi siirrot, joita he tekivät. Hän oli hyvin harjaantunut tapoihin, joilla he yrittävät kääntää loogiset argumentit epäloogisiksi ja tunteellisiksi. Hän oli hyvin tietoinen heidän taipumuksistaan tekeytyä altavastaajiksi ja häpeällisestä tekopyhyydestään. Hän ymmärsi liberaalien olevan pohjimmiltaan itsekkäitä, itsekeskeisiä pelkureita, jotka leikittelivät muiden haavoittuvuudella saadakseen ääniä. He eivät kyenneet hämäämään Reagania lainkaan. Hän tiesi heidän argumenttiensa olevan ohuita, heikkoja ja asioihin perustumattomia. Tämä oli osin syy siihen, miksi Reagan menestyi republikaanina niin hyvin ja oli tehokas antivasemmistolainen. Hän tunsi heidän toimintatapansa.

Washingtonista, Jeffersonista ja Lincolnista ei ymmärrettävistä syistä ole olemassa videomateriaalia. Reaganista on sitäkin enemmän. Ennen presidentiksi tuloaan Reagan oli Kalifornian kuvernööri, sitä ennen radion urheiluselostaja ja elokuvanäyttelijä. Tausta näkyi hänen julkisissa esiintymisissään. Reagan oli tunnettu huumoristaan. Hänen jutuistaan on tässä käännetty kooste, jossa suurin osa on poimittu Reaganin kirjaston tekemästä Youtube-videosta. On mahdotonta tietää, kuinka paljon jutuista oli käsikirjoittajien tekeleitä ja kuinka paljon Reagania itseään. Mutta se ei ole loppujen lopuksi tärkeää. Tärkeää on se tapa, jolla jutut kerrottiin. Reagan oli ajoituksen ja vähäeleisyyden mestari, joka osasi kertoa vanhankin jutun tavalla joka saa hymyilemään, vaikka loppuhuipennuksen tietää. Kuten listan kymmenennelle sijalle päätyneestä jutusta voi otsikkolinkistä katsoa:


10. Mestarinäyte

Lakimies kysyi syytetyltä:
- Miksi valehtelitte onnettomuuspaikalla? Eikö teiltä kysytty, kuinka voitte? Ja te vastasitte, ettette ole koskaan voinut paremmin, vaikka olitte loukkaantunut.
- Kyllä, kyllä. Muistan että noin tapahtui.
Myöhemmin toinen lakimies kysyi tarkemman kysymyksen:
- Mitkä olivat olosuhteet, joissa te vastasitte kysymykseen?
- No, minä makasin siinä loukkaantuneena. Auto tuli paikalle ja apulaissheriffi astui ulos. Hevoseni hirnui kivusta ja pyöriskeli ympäriinsä kaksi jalkaa katkenneena. Apulaissheriffi laittoi aseensa sen korvalle ja päästi hevosen kärsimyksistään. Koirani selkä oli murtunut ja se vinkui kivuissaan. Apulaissheriffi käveli sen luokse ja ampui senkin. Sitten hän tuli luokseni ja kysyi: "Kuinka sinä voit?"


9. Johtajahuumoria

Reagan sanoi kertoneensa tämän jutun Gorbatsoville, joka nauroi.
Amerikkalainen ja venäläinen väittelivät maidensa hallintojärjestelmistä. Amerikkalainen sanoi:
- Minun maassani voin mennä Valkoiseen taloon, lyödä nyrkkiä Reaganin toimiston pöytään ja sanoa: "Herra presidentti, en pidä tavasta jolla johdatte maatamme!"
Venäläinen vastasi:
- Kyllä minäkin voin tuon tehdä.
- Voitko muka?
- Kyllä. Minä voin mennä Kremliin pääsihteeri Gorbatsovin toimistoon, lyödä nyrkkiä pöytään ja sanoa: "Herra pääsihteeri, en pidä tavasta jolla presidentti Reagan johtaa maataan!"


8. Antaa olla

Reagan kertoi puheessaan, kuinka viime aikoina hänestä on kirjoitettu paljon kirjoja ja mainitsi muutamia.
- Mike Devers sanoi kirjassaan, että minulla on lyhyt keskittymiskyky. No, minä ajattelin vastata väitteeseen ... mutta mitä helvettiä, siirrytään asiassa eteenpäin.


7. Jonotuslista

Reagan puhui neuvostoliittolaisten jokapäiväisestä elämästä.
Yksi esimerkki on tarina, jota he siellä kertovat. Siellä pitää odottaa kymmenen vuotta toimitusta, kun on tilannut auton. Eräs kaveri oli lopultakin saanut rahat kasaan ja meni ostamaan autoa. Huomioikaa, että siinä maassa ehkä vain yhdellä perheellä seitsemästä on auto. Hän kahlasi koko paperityön läpi ja lopultakin allekirjoitti viimeisen paperin. Hän ojensi rahansa ja tiskin takana mies totesi:
- Tule sitten kymmenen vuoden kuluttua hakemaan autoasi.
Johon ostaja totesi:
- Aamulla vai iltapäivällä?
Myyjä vastasi:
- Mitä väliä sillä on? Kymmenen vuotta aikaa.
Johon ostaja:
- Katsokaa, kun putkimies tulee silloin aamupäivällä.


6. Optimisti ja pessimisti

Vanhemmilla oli kaksi poikaa. Toinen oli toivoton pessimisti ja toinen parantumaton optimisti. Vanhemmat totesivat molempien olevan niin epärealistisia, että menivät psykiatrin juttusille. Tämä sanoi, että uskoo voivansa ratkaista ongelman. Vanhemmat kysyivät, miten.
- No, kasataan loistelias kokoelma leluja huoneeseen. Laitetaan tämä pessimisti sinne leikkimään. Kun hän näkee kaikki ne lelut ja tajuaa, että ne ovat häntä varten, pessimismi paranee.
- Entä mitä tehdään optimistille?
- No, minulla on ystävä jolla on hevostalli. Sieltä me saamme melkoisen määrän sitä mitä tallista siivotaan. Laitetaan se toiseen huoneeseen. Sitten näytetään optimistille, millaisia leluja hänen veljensä on saanut ja annetaan hänelle sitten tämä läjä. Eiköhän hän pääse optimismistaan.
Näin tapahtui. Jonkin ajan kuluttua he menivät sitten katsomaan, mitä pojille kuului. Pessimisti oli lelukasan keskellä ja itki. He kysyivät:
- Mitä sinä oikein itket?
- No kun kohta joku kuitenkin tulee ja ottaa nämä lelut pois minulta.
Sitten he menivät optimistin huoneeseen. Optimisti istui läjän keskellä ja lapioi sitä reunoille niin nopeasti kuin pystyi. He kysyivät:
- Mitä sinä oikein teet?
- No, kaiken järjen mukaan täällä jossain täytyy olla poni.


5. Kehityksen aste

Eräs valtionpäämies, jonka tapasin - en halua kertoa nimeä koska en halua saattaa häntä noloon tilanteeseen - kertoi minulle seuraavan jutun. Kaksi kaverusta oli kävelyllä Neuvostoliitossa. Toinen sanoi:
- Olemmeko me todellakin saavuttaneet aidon kommunismin? Onko tämä, mitä meillä nyt on, täydellistä kommunismia?
- Ei helvetissä ole. Asiat tulevat menemään vielä paljon huonommiksi.


4. Puolueloikkari

Reagan oli nuoruudessaan ollut demokraatti. Republikaanien puoluekokouksessa hän piti puheen, jossa hän vitsaili korkeasta iästään.
Tämä puoluekokous tuo monia muistoja mieleen minunkaltaiselleni kaverille. Voin yhä muistaa ensimmäisen republikaanien puoluekokoukseni. Abraham Lincoln piti puheen, joka sai minulle kylmiä väreitä selkärankaan... Ei, minun on tunnustettava. En minä oikeasti ollut paikalla. Totuus on, että siihen aikaan minä kuuluin vielä toiseen puolueeseen.


3. Ulkonaliikkumiskielto

Mies käveli kadulla illalla Moskovassa. Neuvostosotilas käski häntä pysähtymään, jolloin mies alkoi juosta karkuun. Niinpä sotilas ampui hänet. Toinen sotilas kysyi:
- Miksi sinä noin teit?
- No, nythän on ulkonaliikkumiskielto.
- Mutta eihän se ole vielä alkanut!
- Ei niin. Mutta tunsin tuon tyypin ja tiedän missä hän asuu. Hän ei olisi ehtinyt kotiin ennen ulkonaliikkumiskiellon alkua.


2. Kolmikoipinen kana

Kaveri ajeli pitkin pikkutietä ja vilkaisi sivulle. Auton vierellä juoksi kana. Vauhtia mittarissa oli jotain seitsemänkymppiä (suom. huom. Mailimitat muutettu sivistyneiksi), mutta kana juoksi vieressä. Heppu painoi kaasua, vauhti kiihtyi sataseen. Kana pysyi sitkeästi rinnalla. Samalla kanaa katsoessaan hän huomasi, että sillähän oli kolme jalkaa!
Ennen kuin hän ehti tästä havainnostaan toipua, kana kiihdytti ohitse ja kääntyi äkisti maatilan pihaan. Kuljettaja kääntyi myös äkisti ja pysähtyi maatilan pihalle, jossa seisoi maanviljelijä. Kuski kysyi:
- Juoksiko tästä juuri äsken ohi kana?
- Jeah.
Johon kuski jatkoi:
- Olenko minä tullut hulluksi vai oliko sillä kanalla kolme jalkaa?
- Jep. Se on minun. Minä jalostan kolmikoipisia kanoja.
Kaveri totesi:
- Taivaan tähden, miksi ihmeessä?
Johon farmari:
- Minä pidän kanankoivista. Vaimo pitää kanankoivista. Ja nyt poikakin pitää kanankoivista. Ja me kyllästyimme tappelemaan niistä.
Kuski kysyi:
- No miltä ne maistuvat?
- En minä vaan tiedä. En ole vielä saanut yhtäkään kiinni.


1. Republikaani poissa mukavuusalueeltaan

Reagan pitää puhetta demokraattien vahvalla tukialueella.
Aikoinaan tällä seudulla republikaanista tuntui suunnilleen samalta kuin Gary Cooperista elokuvassa Sheriffi. Pahasti alakynnessä. Muistan tarinan tyypistä, joka jokin aika sitten pyrki täältä kongressiin republikaanina. Hän sattui olemaan eräällä maatilalla kampanjoimassa ja farmari kuuli hänen olevan republikaani. Farmari leuka tipahti ja hän sanoi:
- Odota tässä. Haen äidin. Hän ei ole koskaan nähnyt republikaania.
Joten hän haki äitinsä. Ehdokas katseli ympärilleen löytääkseen korokkeen jolta puhua. Ainoa mitä hän löysi oli iso kasa sitä tavaraa, jota Bess Truman yritti 35 vuoden ajan opettaa Harrya kutsumaan "lannoitteeksi". Joten hän kiipesi kasan päälle ja piti puheensa. Sen loputtua farmari sanoi:
- Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuulin republikaanin puhuvan.
Ehdokas vastasi:
- Ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun minä pidin puheen demokraattiselta alustalta.


Jokeri: Diashow

Presidenttikautensa lopuksi Ronald Reagan summasi kahdeksan vuoden tapahtumat diaesityksessä. Videolla 14:05 - 19:00.

Vuosiraportti 2018

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

Sekametelisopan yhdeksäs täysi kalenterivuosi on paketissa. Vuoden 2018 tilastoja Flagcounterin mukaan, suluissa vuoden 2017 vastaavat tiedot:
Vuoden aikana 131136 (134601) käyntiä eli 359 (368) / päivä.
Muutos edelliseen vuoteen -2,6 % (-15,5 %).
Vilkkain kuukausi elokuu (kesäkuu), 13066 (12169), 10,0 % (9,6 %) kävijöistä.
Hiljaisin kuukausi helmikuu (heinäkuu), 9303 (10245), 7,1 % (7,6 %) kävijöistä.
Vilkkain päivä 30.7 (19.6), 799 (848), 0,61 % (0,63 %) kävijöistä.
Hiljaisin päivä 2.11 (16.7 ja 15.10), 230 (238), 0,18 % (0,18 %) kävijöistä.
Vilkkain viikonpäivä tiistai (tiistai), keskimäärin 402 (395), 15,9 % (15,3 %) kävijöistä.
Hiljaisin viikonpäivä perjantai (perjantai), keskimäärin 306 (332), 12,1 % (12,8 %) kävijöistä.

Kävijämäärät ovat suunnilleen samalla tasolla kuin viime vuonna. Koska Flagcounter on vaikuttanut epäluotettavalta, seurasin myös Bloggerin tilastoja. Se tilastoi 236845 käyntiä, mikä taas oli käytännössä sama viimevuotiseen 237975 nähden. Ota tästä nyt sitten selvää. Joka tapauksessa muutosta ei ole paljon, oli se sitten mihin suuntaan tahansa. Bloggerin mukaan kävijöitä on kuitenkin melkein tuplasti enemmän Flagcounterin kertomaan nähden, 649 per päivä.

Perinteinen lainaus viimevuotisesta raportista:
Kommentoijille haluan esittää erityiskiitokset. Olen yrittänyt vastata useimpiin kommentteihin, vaikka vastaaminen siviili- ja työelämän kiireiden takia saattaakin viivästyä. Samoin saamiini sähköposteihin, joihin vastaaminen viivästyy yleensä vielä enemmän. Tässä yhteydessä kollektiivinen pahoitteluni kaikille niille blogisteille, joiden tekstejä luen mutta en ole kommentoinut läheskään niin paljon kuin haluaisin; en ehdi.

Kiitän nöyrimmin linkkauksista kaikkia blogiini linkanneita. Tässä yhteydessä haluan kiittää myös Salli Brownia, joka on lukenut jokaisen viikkojutun ennen sen julkaisemista. Tämä siitä huolimatta, että hän väittää vihkiessä puhutun vain myötä- ja vastoinkäymisistä mainitsematta tekstisensorina toimimisesta yhtään mitään.


Bloggerin tilastojen mukaan yksittäisistä viikkojutuista klikattiin eniten maailman väestönkasvua käsitelleen juttusarjan Vitaalit statistiikat kakkososaa, 2356 klikkausta. Käsittääkseni nämä pitävät sisällään ne vierailut, jotka kohdistuivat pelkästään kyseiseen juttuun eivätkä blogin etusivulle, josta juttu on myös luettavissa. Bloggerin tilastojen perusteella arvioiden noin kolmasosa vierailuista osuu tiettyyn juttuun ja kaksi kolmasosaa vain etusivulle. Tasaisen vauhdin taulukolla tämä tarkoittaisi kyseiseen juttuun osuneen noin seitsemäntuhatta lukukertaa. Tämä lienee kuitenkin liioittelua. Varovaisesti arvioiden saman henkilön tekemät tuplakäynnit poistaen voi sanoa jutun lukeneen noin kolmetuhatta ihmistä. Jos tämä näkyy heidän äänestyskäyttäytymisessään Suomen puolen pitämisenä, niin ihan turhaan ei ole näitä juttuja kirjoiteltu.
Kyseinen kakkososa olikin juttusarjan tärkein, sillä siinä analysoitiin väestönkasvuennusteita koko maailman eri alueiden tasolla. Klikkauksia keräsivät myös juttusarjan osa I, 1687 (tilastoaineiston ja metodin esittely) sekä osa III, 1693 (mitä seurauksia väestönkasvulla on). Nämä jutut ilmestyivät aika lailla peräkkäin keskikesällä. Muutamaa kuukautta myöhemmin ilmestynyt osa IV, 610 (fiktio siitä, kuinka Suomi säästyy väestönkasvun ongelmilta), keräsi vähemmän osumia.
Yli tuhannen yksittäisosuman määriin pääsivät myös:
- Afrikan historian pahimpia johtajia (ja kilpailu tällä alalla on pirun kovaa) ruotinut Gepardihatut, 2309
- Disney-maailmaa matuvyöryn käsissä alta lipan pistänyt Ankkalinna, 1441
- ohjeet vihakoulutuksen varalle antanut Kuinka sabotoida vihakoulutus, 1154
- Uutiskatsauksista eniten osumia kerännyt Uutiskatsaus 12/2018, 1013
Lisäksi aivan kalkkiviivoille hyytyi yksi vuoden tärkeimmistä kirjoituksista. Vuonna 2017 kirjoitin jutun, joka ennusti tilastollisin keinoin seuraavan vuoden aikana Euroopassa tapahtuvien terrori-iskujen määrän. Tasan vuotta myöhemmin analysoin, kuinka hyvin ennuste oli osunut kohdilleen (käytännössä napakymppi) kirjoituksessa Ja kuinkas sitten kävikään, 997 klikkausta.
Uusinnoista eniten osumia keräsi Sankarillisesta itsemurhasta, 680. Muutamista välihuomautuksista suosituin oli Kuin kaksi marjaa, 729.

Eniten kommentteja tuli yhteisöllisyyden vahvistamista verotuksellisin keinoin käsitelleeseen viikkojuttuun Verokarhun sukua, 35. Uusinnoista eniten keskustelua kirvoitti tuorein niistä eli nykyaikaista sodankäyntiä käsitellyt Sumusotaa, 17.


Olen joskus julkaissut koosteen edellisvuoden parhaista one-linereistä ja kommenteista. Valitettavasti tähän vuosiraporttiin sitä ei tule ajanpuutteen takia.

Ajanpuute johtuu seikasta, jonka takia myös blogin pitämiseen tulee näillä näkymin suuri muutos.

Olen aloittanut / aloittamassa (intimiteettisyistä tarkka ajankohta salataan) uuden työn. Tästä aiheutuvat haasteet tarkoittavat, etten ilmeisesti pysty enää hoitamaan blogia samaan tapaan kuin aiemmin. Ihmisen ajalla ja jaksamisella on rajansa. Olen tietysti koko tämän blogin pitämisen ajan tehnyt täysipäiväistä työtä - mitä nyt välillä viettänyt kepulikonstilla hankittua ylimääräistä lomaa. Eihän nyt hyvä tavaton haittamaahanmuuttoa voisi ilman minun verotulojani rahoittaa. Uusi työ vaatii kuitenkin analysointia ja luovuutta uudella tavalla, joten en usko sitä riittävän enää blogitukseen vastaavalla tavalla. Toki vanha työni vaati myös noita molempia yhtä paljon, mutta uusi haaste on aina uusi ja sopeutuminen vie energiaa.

Ensimmäinen muutos on se edellä mainittu, eli en ehtinyt tähän vuosiraporttiin koostaa one-linereitä ja kommentteja.
Seuraava muutos tulee helmikuun lopussa. Tämän blogin ensimmäinen teksti julkaistiin 22.2.2009 ja ensimmäinen viikkojuttu noin puoli tuntia myöhemmin. Olin tuolloin päättänyt, että kirjoitan yhden pääjutun viikossa ja ehkä jotain lyhyempää siinä sivussa. Tämä päätös on pitänyt poikkeuksetta. Joka ainoa viikko on ilmestynyt pidempi Viikkojuttu. Yli viisisataa on jo kasassa.
Olen päättänyt jatkaa kymmenen vuotta täyteen. Sen jälkeen annan itselleni vapauden lopettaa. Itse asiassa yli puolet enää tarvittavista jutuista on jo kirjoitettu valmiiksi loppuvuodesta, koska tiesin varautua tulevaan aikapulaan.

Aion ainakin alkuun silti jatkaa tietyssä mielessä julkaisemista myös helmikuun jälkeen. En kuitenkaan enää aio ylläpitää vastaavaa kirjoitustapaa kuin aiemmin, sillä en usko jaksavani. Analyyttinen ja luova voima tulee vastaisuudessa käytettyä muissa merkeissä. Sen vastapainoksi aion - ehkä - tehdä jotain "aivot narikkaan" -tyylistä tilastointia, joka rentouttaa minua. Julkaisin lokakuussa kokeeksi luettelon miesten 10 000 metrin juoksun parhaista keskiarvoista. Eli sata parasta sekä maailmasta että Suomesta järjestettynä kymmenen parhaan kympin tuloksensa keskiarvon mukaisesti. Kommentteja tuli nolla eli se ei kiinnostanut ketään. Hyvä merkki, aion tehdä vastaavaa rentouttavaa työtä myös muista lajeista ja julkaista ne. Tein huvikseni pari valmiiksi ja huomasin, että hommaan menee noin puolitoista tuntia per juttu. Juuri sopiva aika rentoutua kerran viikossa.

Taka-ajatus tällaisella julkaisemisella tietysti on. Kun julkaisen näitä ketään kiinnostamattomia viikkojutun nimikkeellä, kymmenen vuoden putki jatkuu. Voihan näet olla, että palaan joskus kuvioihin ja silloin harmittaisi, jos putki olisi tullut katkaistua. Mahdollinen paluu on riippuvainen siitä, osoittautuvatko työkiireet jatkuviksi ja riittääkö yhä sanottavaa. Toivon että ei riittäisi - se näet tarkoittaisi että maassa on otettu järki kouraan haittamaahanmuuton suhteen, jonka seuraus olisi se että puolet juttuaiheistani katoaa.

Lupaan siis täyttää kymmenen vuoden putken, mutta sen jälkeinen mahdollinen julkaisupolitiikka on vielä suunnitelma-asteella. Voi olla että päättyy kokonaan. Todennäköisin vaihtoehto on se, että enimmäkseen tylsää tilastoa ja ehkä kerran kuussa jotain muuta. Ja ehkä tämäkin loppuu parin-kolmen kuukauden jälkeen hiljaa hiipuen ilman sen kummempia seremonioita. Olen antanut itselleni luvan lopettaa ja katson vain, miltä tuntuu.

Uusintoja tulee ainakin helmikuun loppuun asti aina lauantaisin ja luultavasti senkin jälkeen, mutta mitään en kuitenkaan lupaa (tai uhkaa).

Uusinta: Sumusotaa

Lukijalle: Kirjoitin neljä vuotta sitten analyysin nykyajan sodankäynnistä Krimin kokemusten nojalta. Eipä tarvinnut sanaakaan muuttaa:

Kirjoitin pian Krimin kriisin alettua viikkojutun, jossa selvitin taustoja ja annoin joitakin ennusteita tuleville tapahtumille. Kuinka ikävää havaita olleensa jälleen kerran enimmäkseen oikeassa. Kuten ennustin, Krimistä tuli Venäjän epämääräinen osa nimellä Krimin tasavalta ja Itä-Ukraina on edelleen sekavassa tilassa, mutta nimellisesti edelleen Ukrainan hallussa. Venäjän (anteeksi, kapinallisten...) ote Itä-Ukrainasta on karvan verran tiukempi kuin ennusteessani.

Kummallista kyllä, en ole nähnyt liiemmin analyysejä tapahtuman todellisesta merkityksestä. Kyseessä ei ole pelkästään Krim, ei pelkästään Ukraina eikä edes pelkästään Putinin Venäjän politiikka. Kyseessä on kokonainen sotilaallisen doktriinin muutos. Muutos, joka on suurin sitten vuoden 1939 ja salamasodan. Salamasotaa pidetään saksalaisten keksintönä ja sen mannekiinina nro 1 panssarikenraali Heinz Guderiania, mutta todellisuudessa jo Clausewitzin ajatuksiin pohjautuvaa strategiaa kehitti eniten brittiläinen kapteeni evp (kaasuinvalidi I maailmansodasta) Basil Liddell Hart. Kakkosrähinän jälkeen Guderian lähetti Liddell Hartille omistuskirjoituksella varustetun valokuvansa, jossa totesi olevansa tämän suuri ihailija. Kymmenen pistettä sekä kohteliaisuus- että vittuiluasteikolla.

Kaikki salamasodan jälkeiset strategiset uutuudet, kuten USA:n menestyksellisesti Lähi-Idässä käyttämä AirLand Battle (toisaalta, minkä tahansa sivistyneen maan armeija pieksisi arabiarmeijan millä tahansa strategialla) ovat olleet pelkkää kosmetiikkaa verrattuna siihen, mitä Ukrainassa on nähty. Ja kuten tyypillistä, tätäkään uudistusta ei ole julkisesti tajuttu. Ei, vaikka tällaiset "epämääräiset sodat" ennusti jo tulevaisuudentutkija Alvin Toffler 20 vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan Sodan ja rauhan futurologia.

Kyseessä on täysin uusi sodankäynnin strategia, jolle annan tässä paremman idean puutteessa nimen sumusota. Sen strategian olennainen osa on sumuisuus. Varsinaista pum-pum -sotaa pyritään välttämään viimeiseen asti. Vastustajan heikkoihin kohtiin isketään miehityshyökkäyksin aivan Sun Tzun oppien mukaisesti. Samalla mätetään informaatiota informaation perään ja kiistetään kaikki. Venäjän itsensä strategisen opin mukaan 75 prosenttia nykysodankäynnistä tapahtuu ilman aseita. Niinpä Venäjä on rekrytoinut jopa verkkotrollien armeijan sotkemaan asiallista keskustelua verkossa. (En tiedä, onko vierailijoita ollut tässäkin blogissa, mutta mahdollista se on - ainakin yksi kommentti jäi julkaisematta, kun siinä leijui liian vahva mahorkan tuoksu.)

Ei ole mikään yllätys, että sumusodan doktriinin kehitti nimenomaan Venäjä. Maalla on vankat perinteet alalla. Maskirovka eli asioiden naamiointi toisenlaiseksi on ollut nimenomaan venäläisten ominaispiirre jo Katariina Suuren ja Potemkinin kulissien (kuinka sopivaa onkaan, että ne rakennettiin Katariinan Krimin matkaa varten) ajoista alkaen. Neuvostoliitossa maskirovka ja disinformaatio kehitettiin huippuunsa. Venäläisten epäonneksi liiankin huippuunsa. Hyvä esimerkki liian hyvin toteutetusta valeoperaatiosta oli Mainilan laukaukset.
Neuvostoliitto väitti Suomen ampuneen Mainilaan tykistöllä 26.11.1939 ja käytti tätä talvisodan aloittamisen tekosyynä. Suomen puolen tähystystornista havaittiin tykin ja kranaatinheittimien laukauksia NL:n puolella klo 14.30-15.05. Nootissa kellonajaksi mainittiin 15.45. Molotov jätti nootin Suomen suurlähettiläälle klo 19.30. Noin neljä tuntia laukauksista nootin jättämiseen. Tässä ajassa piti siis tapahtua seuraavat asiat:
1) tehdä havainnot tykkitulesta ja sen seurauksista (NL:n mukaan neljä kaatunutta ja yhdeksän haavoittunutta)
2) kirjoittaa raportti tapahtumasta
3) lähettää tiedot Moskovaan sen aikaisin viestintävälinein
4) hälyttää asiasta vastaavat henkilöt (vähintään Molotov, luultavasti tämän tason päätöksissä Stalin itse)
5) tehdä poliittinen päätös reagointitavasta
6) sanella ja kirjoittaa nootti
7) kääntää se diplomatian viralliselle kielelle ranskaksi (tästä en ole varma, voi olla että nootti jätettiin vain venäjänkielisenä)
8) kirjoittaa se kirjoituskoneella useana kappaleena
9) antaa Molotovin kuskata nootti Suomen suurlähetystöön
10) varmaan antaa etukäteisvaroitus tulossa olevasta vierailusta, koska virka-aika oli jo ohi.
Kuulostaako uskottavalta, että neuvostobyrokratia kykenisi tähän vain neljässä tunnissa? Jo pelkkä tekninen suorittaminen ilman poliittista päätöksentekoa silloisen viestintä- ja konttoriteknologian huomioiden olisi siinä ja siinä, vaikka tapahtumaan olisi etukäteen valmistauduttu. Kirsikkana kakussa on vielä se, että päivä oli sunnuntai, jolloin operaation uskoisi toimivan vielä hitaammin. Todellisuudessa nootti oli jo valmiiksi kirjoitettu ja kävi vielä nolo moka siinä, että laukaukset ammuttiin väärään aikaan.
Aivan samaa tapahtui Krimillä ja tapahtuu Itä-Ukrainassa. Venäjän reaktiot ovat aivan liian tietämättömiä ja aivan liian nopeita. Jo tämä paljastaa, kuka kaiken takana on. Ei Venäjä voi olla tietämätön Ukrainan tapahtumista, vaikka se ei itse olisi niihin osallinen. Tämä paljastaa sen osallisuuden. Tulee mieleen elokuvan Casablanca legendaarinen repliikki: "Pidättäkää tavanomaiset epäillyt". Venäjältä tihkuneiden tietojen mukaan Ukrainan operaatiota valmisteltiin kymmenisen vuotta. Venäjän reaktiot ovat olleet aivan liian sutjakoita ollakseen uskottavia. Ainoa hyvä puoli Venäjän tiedottamisessa on se, että kuullessaan Venäjän selvityksen asioista voi aina viivata yhden vaihtoehdon pois listalta - noin eivät asiat ainakaan ole. Mauno Koivisto totesi aikoinaan urheilulajistaan: "Lentopallo on peli, jossa vastustajaan ei voi luottaa - joskus se ei teekään toisin kuin antaa ymmärtää." Venäläiset eivät ole vielä vieneet sumusotaansa näin korkealle tasolle, sillä toistaiseksi koskaan he eivät ole alentuneet kertomaan totuutta. Heidän onnekseen länsimaat ovat olleet aivan liian sinisilmäisiä.

Ymmärtääkseen sumusodan syntyä on kyettävä hyppäämään Venäjän yleisesikunnan housuihin. Pelimerkit ovat selvät: pum-pum -sodan riskiä tulee välttää kaikin keinoin, koska on aina olemassa riski sen eskaloitumisesta ydinsodaksi. Niinpä on kehitettävä epäsuora strategia ja sen he ovat tehneet. Mutta on myös huomattava, että tästäkin epäsuorasta strategiasta on toistaiseksi nähty vain jäävuoren huippu. Ehkä. Ainakin jos venäläiset ovat ajatelleet strategiansa loppuun asti, kuten olemassa olevista vähäisistä signaaleista (suosittelen luettavaksi Nate Silverin kirjaa Signaali ja kohina ) voi päätellä.

Venäläiset ovat ottaneet oppia Neuvostoliiton strategisesta epäonnistumisesta ennen toista maailmansotaa ja päättäneet tehdä saman tempun länsimaille. Tuolloin Stalin "puhdisti" upseerikuntansa antitrotskilaisessa oikeudenkäynnissä, jossa mm. marsalkka Tuhatsevski tuomittiin kuolemaan. Seurauksena puna-armeijan toimintakyky lamaantui, kun johtoon nousi Budjonnyin kaltaisia poliittisesti luotettavia kyvyttömyyksiä ja riittämättömästi koulutettuja upseereja.

Kuvitellaan Venäjän päästrategi Ivan Ivanovitsia työhuoneessaan. Hän nostaa nahkasaappaansa pöydälle, nojautuu taaksepäin tuolissaan ja miettii. Kuinka hyökätä tehokkaimmin vihollista vastaan, kun suoraan sotaan ei oikein voi lähteä? Vastaus on lopulta ilmeinen. Lamautetaan vihollisen toimintakyky sisältäpäin. Tiedustelupalvelu tehköön vihollisen nousevista upseereista arviot. Fiksut eliminoidaan. Ei tietenkään viitta ja tikari -menetelmällä, vaan ovelammin. Järjestetään uran katkaiseva skandaali. Houkutellaan lupaavilla työtarjouksilla siviilistä, moninkertainen palkka ja lupaavat etenemismahdollisuudet. Tähän menee rahaa, mutta peitefirmat tulevat halvemmiksi kuin saman rahan käyttäminen asevarusteluun. Samalla pyritään edistämään vetelien keskinkertaisuuksien uraa ottamalla heihin kontakteja, kutsumalla luennoitsijoiksi, nostamalla heidät arvostetuiksi asiantuntijoiksi.

Sama tehdään poliitikoille. Fiksut ja isänmaalliset seulotaan esiin, lyödään kapuloita rattaisiin, houkutellaan muihin töihin, ignoroidaan kansainvälisissä yhteyksissä. Samalla voidaan peitejärjestöjen kautta toimittaa vaalirahaa ystävällismielisille ja rasittaville jankkaajille. Jälkimmäisten takia fiksut hakeutuvat politiikkaan entistä vähemmän ja politiikka muuttuu entistä enemmän lillukanvarsiksi kompuroimiseksi, kun poliitikoilta puuttuu ymmärrys suurten kokonaisuuksien hahmottamiseen.

Tavoite on kohdemaan muuttaminen sellaiseksi, että sen poliitikot ovat mahdollisuuksien mukaan ystävällismielisiä tulevalle miehittäjälle, huonoimmassakin tapauksessa vihjeettömiä suurten kysymysten edessä. Lopputuloksena poliitikot kiistelevät keskenään maan tulevaisuuden kannalta täysin toisarvoisista asioista, ministerit ovat vain poliittisia uraohjuksia vailla substanssia ja pääministeri on selfieitä napsiva hymyilevä idiootti ... eikun tämä olikin EU:n strategia kohdemaan mädättämiseksi. Mutta Venäjä toimii samoin, sillä vain tavoitteet ovat enemmän sotilaallisella kuin poliittisella puolella. Sumusodan strategia on selvä: kun vihollinen on saatettu riittävän heikkoon tilaan, napataan haluttu kohde haltuun "mukamas alueen omien asukkaiden kapinana", kiistetään kaikki, kansainvälisen yhteisön ollessa hämmennyksen vallassa parkkeerataan panssarivaunut paikalle, todetaan "ei me tiedetä tästä mitään", toimitaan "rauhanvälittäjänä" järjestämällä "vaalit" ja liitetään alue de facto omaan maahan. Jonka jälkeen kansainvälinen yhteisö kohauttaa olkapäitään ja toteaa, että turha rypistellä kun on jo löysät housuissa. Sumusota on nykypäivän salamasota. Salamasodassa toimittiin niin nopeasti, että kansainvälinen yhteisö ja vihollinen eivät ehtineet reagoida ajoissa. Sumusodassa toimitaan niin epämääräisesti, että kansainvälinen yhteisö ja vihollinen eivät kykene reagoimaan ajoissa.

Puhutaanpa taas suomalaisen yleisurheilun tasosta

Tapoinani on tutkailla vuosittain suomalaisen yleisurheilun tason kehitystä vertailemalla tuoreimpien Kalevan Kisojen mitalikolmikkoa aikaisempien vuosien mitalikolmikoihin.

Neljä vuotta sitten tein erilaisen vertailun, jossa tutkin silloisen vuoden (2014) suomalaisurheilijoiden sijoituksia maailmantilastossa. Nyt tein vähän samaa.

Yleisesti ottaen media - ja sen seurauksena kansa - on sillä kannalla, että suomalaisen yleisurheilun taso on umpisurkea. Ainakin jos vertaa muihin lajeihin. No niinhän se onkin, jos vertailukohtana on vaikka pesäpallo, jossa Suomi on kiistaton maailman ykkönen tai edes salibandy, jossa tuli maailmanmestaruus. Kieltämättä Suomen sijoitus maailman yleisurheilutasolla on myös alempi kuin Suomen sijoitus jääkiekossa tai maastohiihdossa. Kenialla ja Etiopialla kun ei ole maajoukkuetta kummassakaan lajissa eikä vaikkapa Espanjan tai Turkin menestykselläkään voi rehvastella.

Globaalisti isoista lajeista viime aikoina on hehkutettu jalkapalloa Suomen miesten maajoukkueen pärjättyä Kansojen Liigassa loistavasti. Samalla kun on todettu yleisurheilijoiden olevan umpisurkeita. Olisi muuten kiva tietää, millainen hehkutus olisi saatu aikaan, jos jalkapalloilijat olisivat pärjänneet yhtä hyvin kuin yleisurheilijat.
Jalkapallossa Suomi pelasi siis Euroopan Kansojen Liigan C-sarjassa. A- ja B-sarjoissa pelasi yhteensä 24 joukkuetta eli jo lähtökohtaisesti Suomi kamppaili enintään sijasta 25. Suomen ranking oli ennen pelejä 36. Pelit menivät yli odotusten, Suomi voitti yhden neljästä C-sarjan alkulohkosta. Lohkovoittajista Suomen voittoprosentti oli heikoin, joten tällä perusteella Suomen sijoitus oli 28. Jalkapallon maailmanrankingissa Suomi on Euroopan maista miehissä sijalla 33 ja naisissa 17.

Yleisurheilussa Suomi on viime aikoina ollut hissijoukkue Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen A- ja B-sarjan (superliiga ja ykkösliiga) välillä. Parittomina vuosina järjestettävässä kilpailussa Suomi putosi 2015 superliigasta, mutta nousi 2017 takaisin voitettuaan ykkösliigan, eli ensi kaudella Suomi nähdään taas kahdentoista joukkueen superliigassa.
Voitteko kuvitella sitä hehkutuksen määrää, joka syntyisi jos jalkapallomaajoukkue yltäisi Euroopan kahdentoista parhaan maan joukkoon? Eli saavutukseen, joka on yleisurheilussa normi.
Silti puhutaan Suomen jalkapallon olevan huikean hyvässä tuloskunnossa ja yleisurheilun pohjamudissa.

Entä pari muuta kovasti hehkutettua lajia, koripallo ja lentopallo? Nämähän eivät globaalisti ole levinneisyydessään samaa luokkaa kuin jalkapallo ja yleisurheilu. Pidetään vertailu kuitenkin Euroopan maissa kuten jalkapallonkin kanssa, sillä Euroopassa nämä lajit ovat laajalle levinneitä.
Koripallon maailmanrankingissa Suomi on miehissä Euroopan kolmastoista, naisissa ranking päättyy sijaan 24 eikä Suomea näy.
Lentopallon maailmanrankingissa Suomi on miehissä Euroopan kymmenes, naisissa Euroopan kolmaskymmenesensimmäinen. Keskimäärin noin kahdeskymmenes, selvästi yleisurheilun alapuolella.

Koska suomalaisia on siis vähemmän kuin joka tuhannes ihminen maailmassa, pitäisi globaalissa lajissa olla tuhannen parhaan joukossa odotusarvoisesti noin yksi suomalainen. Miten on?
Jalkapallossa tuhannen parhaan joukossa saattaa olla 0-2 suomalaista. Sekä miehissä että naisissa. Kori- ja lentopallossa, jotka eivät ole yhtä globaaleja, tilanne lienee sama.

Yleisurheilussa on - kävelyt ja viestit poislukien - 20 arvokisalajia sekä miehissä että naisissa. Löytyy tasan yksi laji, jossa viime kauden maailmantilaston tuhannen parhaan joukossa ei ollut yhtään suomalaista - miesten 400 metriä. Kaikissa muissa 39 lajissa löytyi ainakin yksi suomalainen, useimmiten selvästi enemmän - itse asiassa 37 lajissa tuhannen joukkoon mahtui vähintään kolme suomalaista.

Tuhannen parhaan listalle mahtui eri lajeissa yhteensä vähintään 182 miestä (todennäköisesti jonkin verran enemmän, koska muutamassa lajissa lista katkesi ennen tuhatta) eli keskimäärin 9,1 miestä/laji.
Suomalaisnaisia tuhannen parhaan listalle mahtui vähintään 254 eli keskimäärin 12,7 naista/laji.
Yhteensä suomalaisia oli listoilla vähintään 436 eli keskimäärin 10,9 per laji.

Globaaleista lajeista yleisurheilu on tasoltaan täysin omaa luokkaansa, mitä suomalaisten menestykseen tulee.

Luettelo kolmesta parhaasta suomalaisesta vuonna 2018 lajeittain ja heidän sijoituksensa maailmantilastossa. Mukaan on otettu myös kaikki sadan parhaan joukkoon päässeet. Lajin nimen jälkeen on suluissa tuhannen parhaan joukossa olleiden suomalaisten määrä ja tulos, joka tuhannen parhaan joukkoon vaadittiin sekä joissain tapauksissa suluissa listalle päässeiden lukumäärä, jos heitä ei ollut tuhatta. Tällöin rajatuloksena on ilmoitettu viimeinen listalle päässyt tulos.

Miehet

100 m (7); 10,54
446. Eetu Rantala 10,39
555. Samuel Purola 10,43
727. Otto Ahlfors 10,48

200 m (4); 21,29
338. Oskari Lehtonen 20,88
450. Roope Saarinen 20,99
946. Samuel Purola 21,27

400 m (0); 47,55
1220. Markus Teijula 47,77
1248. Erik Back 47,80
1429. Eljas Aalto 47,97

800 m (4); 1.50,93
268. Markus Teijula 1.48,10
411. Topi Raitanen 1.48,92
419. Joonas Rinne 1.48,97

1500 m (2); 3.47,91
259. Topi Raitanen 3.41,88
298. Joonas Rinne 3.45,54
1103. Tuomo Salonen 3.48,39

5000 m (3); 14.13,61
293. Arttu Vattulainen 13.46,75
943. Jaakko Piesanen 14.11,73
977. Ossi Kekki 14.12,94

10 000 m (4); 30.26,98
229. Arttu Vattulainen 28.48,43
488. Jaakko Piesanen 29.24,34
528. Jarkko Järvenpää 29.29,30

Maraton (1); 2.20.02
973. Aki Nummela 2.19.47
1204. Jaakko Nieminen 2.21.59
1391. Tommi Hytönen 2.23.53

110 m aidat (7); 14,66
68. Elmo Lakka 13,60
417. Ilari Manninen 14,18
539. Viktor Kantele 14,30

400 m aidat (8); 53,30
346. Joni Vainio-Kaila 51,32
445. Oskari Mörö 51,75
538. Petteri Monni 52,08

3000 m esteet (7); 9.14,98 (904)
63. Topi Raitanen 8.28,48
231. Hannu Granberg 8.47,62
383. Miika Tenhunen 8.57,17

Korkeus (8); 205
252. Samuli Eriksson 215
327. Arttu Mattila 214
439. Matias Mustonen 211

Seiväs (16); 480
62. Urho Kujanpää 555
80. Tommi Holttinen 551
84. Tomas Wecksten 550

Pituus (12); 730
92. Kristian Bäck 793
99. Kristian Pulli 791
119. Arttu Pajulahti 788

Kolmiloikka (7); 14,86
33. Simo Lipsanen 16,84
171. Topias Koukkula 16,14
241. Tuomas Kaukolahti 15,96

Kuula (14); 16,00 (869)
90. Arttu Kangas 19,57
127. Timo Kööpikkä 19,13
241. Panu Tirkkonen 18,27

Kiekko (10); 50,00 (804)
94. Pyry Niskala 60,11
106. Frantz Kruger 59,74
162. Oskari Perälampi 57,75

Moukari (18); 59,00 (560)
32. Henri Liipola 75,47
57. David Söderberg 73,46
76. Tuomas Seppänen 72,11
77. Aaron Kangas 72,09

Keihäs (60); 62,23
7. Oliver Helander 88,02
25. Tero Pitkämäki 82,64
26. Antti Ruuskanen 82,59
69. Toni Keränen 78,86
74. Toni Kuusela 78,45
75. Jami Kinnunen 78,44
77. Lassi Etelätalo 78,38

Kymmenottelu (4); 6800 (337)
78. Elmo Savola 7655
98. Juuso Hassi 7512
193. Leo Uusimäki 7162


Naiset

100 m (6); 11,85
397. Anniina Kortetmaa 11,60
435. Hanna-Maari Latvala 11,63
465. Aino Pulkkinen 11,65

200 m (5); 24,19
384. Milja Thureson 23,65
443. Hanna-Maari Latvala 23,72
451. Aino Pulkkinen 23,73

400 m (7); 55,13
466. Katri Mustola 53,91
521. Aino Pulkkinen 54,07
572. Milja Thureson 54,21

800 m (8); 2.09,78
113. Sara Kuivisto 2.02,14
227. Aino Paunonen 2.04,26
247. Sandra Eriksson 2.04,48

1500 m (7); 4.27,01
88. Sara Kuivisto 4.08,96
242. Sandra Eriksson 4.15,32
536. Janica Rauma 4.21,28

5000 m (7); 16.47,41
160. Sandra Eriksson 15.42,15
226. Alisa Vainio 15.51,94
282. Camilla Richardsson 15.58,49

10 000 m (12); 37.05,56
97. Camilla Richardsson 32.39,01
145. Alisa Vainio 33.05,11
405. Kaisa Tyni 34.36,61

Maraton (3); 2.47.57
142. Anne-Mari Hyryläinen 2.28.53
338. Alisa Vainio 2.34.49
853. Suvi Miettinen 2.45.38

100 m aidat (22); 14,16
36. Nooralotta Neziri 12,86
90. Reetta Hurske 13,11
100. Annimari Korte 13,14

400 m aidat (15); 61,85
106. Viivi Lehikoinen 57,26
146. Hilla Uusimäki 57,78
149. Nea Mattila 57,81

3000 m esteet (10); 11.00,00 (777)
53. Janica Rauma 9.41,70
56. Camilla Richardsson 9.42,30
160. Sandra Eriksson 10.03,11

Korkeus (26); 170
21. Ella Junnila 192
47. Elina Kakko 188
55. Jessica Kähärä 187

Seiväs (14); 365
21. Wilma Murto 460
63. Saga Andersson 439
68. Minna Nikkanen 435

Pituus (18); 589
115. Kira Kytölä 642
192. Maria Huntington 630
203. Taika Koilahti 629

Kolmiloikka (18); 12,12
17. Kristiina Mäkelä 14,31
62. Sanna Nygård 13,81
95. Kira Kytölä 13,61

Kuula (18); 13,41
94. Senja Mäkitörmä 16,95
162. Kaisa Kymäläinen 16,11
253. Suvi Helin 15,47

Kiekko (25); 44,11
55. Salla Sipponen 58,36
80. Sanna Kämäräinen 56,96
83. Helena Leveelahti 56,80

Moukari (17); 52,00 (757)
39. Krista Tervo 69,42
48. Inga Linna 68,79
78. Merja Korpela 66,65

Keihäs (35); 43,30
39. Jenni Kangas 59,96
64. Suvi Kemppainen 57,75
65. Heidi Nokelainen 57,55
79. Saara Lipsanen 56,66
93. Jelena Jaakkola 56,04

Seitsenottelu (17); 4800 (504)
64. Maria Huntington 5858
78. Miia Sillman 5810
87. Hertta Heikkinen 5787
89. Jutta Heikkinen 5771


Kun lopuksi vertaa tilannetta vuoteen 2014, voi todeta että eteenpäin on menty. Sama on havaittavissa myös Kalevan Kisojen tasovertailussa. Neljä vuotta sitten suomalaisia oli tuhannen parhaan joukossa 384 varmaa tapausta, nyt näitä oli 436. Tosin neljä vuotta sitten tilastot katkesivat hieman useammin kesken, jolloin laskin myös projisoidun määrän olettamalla, että suomalaisten esiintymistiheys pysyisi kyseisessä lajissa vakiona. Silloin projisoitu arvio oli 466. Jos nyt projisoi samoin, saa arvioksi 484 - eli edelleen kasvua, mutta ei niin paljon.
Sadan parhaan joukossa oli tänä vuonna lajissaan 23 miestä ja 32 naista, yhteensä 55. Neljä vuotta sitten oli 30 miestä ja 17 naista, yhteensä 47. Eteenpäin on menty siis siinäkin.

Uusinta: Suomen kaupunkien väestönkehitys

Lukijalle: Tämä juttu on jo melkein kahdeksan vuoden takaa, mutta en ole lukemia päivittänyt siksi että suunta ilmenee kyllä näistäkin eikä kuntakartassa niin hirmuisia muutoksia ole tapahtunut. Sitä paitsi se oleellinen asia eli kuinka kätevästi tilastoilla voidaan huijata, käy ilmi kyllä näistäkin. On esimerkiksi varmaan aika vaikea uskoa sitä tosiasiaa, että jos kuntarajat olisivat olleet nykyisenlaiset, Suomen neljänneksi suurin kaupunki vuonna 1952 olisi ollut Kouvola:

Sunnuntain Hesarissa oli juttu Isojen kaupunkien suuruusjärjestys mullistui 60 vuodessa. Siinä oli listattu Suomen 20 asukasluvultaan suurinta kaupunkia vuosina 2010 ja 1950. Kieltämättä listat olivat melkoisen erilaiset. Listoissa oli kuitenkin virhe, koska tiedot eivät ole vertailukelpoisia. Muutama asia oli jäänyt huomioimatta:
1) Kuntarajat ovat erilaiset kuin nyt. Vuoden 1950 kaupunkeihin olisi pitänyt lisätä tuolloin itsenäisten, sittemmin kyseiseen kaupunkiin liittyneiden kuntien väkiluku.
2) Nykyisistä 20 suurimmasta kaupungista kuusi ei vielä vuonna 1950 ollut kaupunkeja. Niistä 2-3 laskutavasta riippuen olisi päässyt asukaslukunsa puolesta listalle 1950.
3) Kaupunkien väkiluvun kehitystä katsoessa oleellista ei ole absoluuttinen muutos, vaan muutos siihen nähden miten muut vastaavat kaupungit ovat kasvaneet. Tätä taas voi tutkia vaikka lineaarisella regressiolla.

Tässä korjattua tietoa. Nykyhetken 20 suurinta kuntaa ovat erilaiset kuin Hesarin listassa, asukasluvut poikkeavat vähäsen ja lisäksi sijalle 20 Mikkelin tilalle on noussut Porvoo. Syynä on se, että Hesarin listaus on ilmeisesti vuoden 2010 alun tilanne, nämä tiedot on päivitetty 30.11.2010, lähteenä Wikipedia.

Suomen asukasluvultaan suurimmat kunnat 30.11.2010:

1 Helsinki 588343
2 Espoo 247702
3 Tampere 213269
4 Vantaa 200029
5 Turku 177606
6 Oulu 141451
7 Jyväskylä 130841
8 Lahti 101530
9 Kuopio 93389
10 Kouvola 88129
11 Pori 83003
12 Joensuu 73248
13 Lappeenranta 72039
14 Hämeenlinna 66818
15 Rovaniemi 60080
16 Vaasa 59653
17 Seinäjoki 57746
18 Salo 55223
19 Kotka 54808
20 Porvoo 48820

Vertailukohtana on vuoden 1954 Mitä-Missä-Milloin -kirjasta otetut Suomen kuntien väkilukutiedot 1.1.1952. Suluissa sellaiset kunnat, joita ei enää ole olemassa. Siksi kuntia on listassa enemmän kuin 20.

Suomen asukasluvultaan suurimmat kunnat 1.1.1952

1 Helsinki 384521
2 Turku 106043
3 Tampere 105006
4 Lahti 45874
5 Pori 44100
6 Oulu 39893
7 Vaasa 37034
8 Kuopio 34117
9 Jyväskylä 31504
10 Imatra 28675
11 Espoo 27699
12 Kotka 24743
13 Kemi 24480
14 Hämeenlinna 23128
(15 Pielisjärvi 22147)
(16 Jyväskylän mlk 20399)
(17 Karhula 20032)
(18 Kuusankoski 18735)
19 Vantaa 18573
(20 Rovaniemen mlk 18528)
(21 Porvoon mlk 18427)
22 Varkaus 18363
23 Lappeenranta 17749
24 Kauhajoki 17455
25 Riihimäki 17403
26 Nokia 16546

Kuten näkyy, muutoksia on tapahtunut. Uudelle listalle eivät enää yllä Imatra, Kemi, Varkaus, Kauhajoki, Riihimäki ja Nokia. Korrelaatio nykyisen asukasluvun kanssa 0,9792. Regressiosuora y = 1,424x + 40578.

Kun otetaan huomioon vuoden 1952 jälkeen tehdyt kuntaliitokset, tilanne muuttuu radikaalisti. Seuraavassa taulukossa kunnan asukaslukuun on laskettu siihen liitetyt kunnat mukaan. On tosin huomattava, että liitokset eivät ole olleet täysin sataprosenttisia - jokin pieni sirpale lakkautetusta kunnasta on saatettu liittää toiseen naapurikuntaan. Näitä poikkeuksia voidaan kuitenkin pitää vähäisenä, joten liitetyn kunnan asukasluku on laskettu kokonaan mukaan. Poikkeuksena Sulvan liittyminen Vaasaan, josta on laskettu vain puolet Vaasaan mukaan. Suurimmat yllätykset lihavoitu.

Suomen asukasluvultaan suurimmat kunnat 1.1.1952 nykyisin kuntarajoin, suluissa nykyinen sijoitus listalla:

1 Helsinki 384521 (1)
2 Tampere 110829 (3)
3 Turku 109950 (5)
4 Kouvola 79950 (10)
5 Jyväskylä 63038 (7)
6 Pori 60225 (11)
7 Lappeenranta 54610 (13)
8 Hämeenlinna 53858 (14)
9 Kotka 51525 (19)
10 Kuopio 51373 (9)
11 Oulu 48724 (6)
12 Joensuu 48232 (12)
13 Salo 47629 (18)
14 Lahti 45874 (8)
15 Vaasa 38532 (16)
16 Mikkeli 38428 (21)
17 Rovaniemi 32639 (15)
18 Seinäjoki 31031 (17)
19 Imatra 28675 (38)
20 Kokkola 28657 (22)

Suomen neljänneksi suurin kaupunki olisi ollut Kouvola! Oulu olisi ollut vasta yhdestoista. Kovasti mainostettu Salo on todellisuudessa vajonnut alaspäin, Imatra suorastaan romahtanut. Nykyisin 20 suurimman listalle eivät mahdu Kokkola, Imatra ja juuri listalta pudonnut Mikkeli. Tilalle ovat nousseet Espoo, Vantaa ja Porvoo. Muilta osin kaupunkien sijoitukset ovat suunnilleen samat. Korrelaatio nykyisen asukasluvun kanssa 0,9791. Regressiosuora y = 1,535x + 3983.

Kunnan asukasluvun prosentuaalinen muutos 1952-2010, kun perusarvoksi on otettu vuoden 2010 kuntarajojen mukainen asukasluku vuonna 1952 on mielenkiintoista luettavaa.

Kasvuprosentti nykyisin kuntarajoin 1952-2010:

1 Oulu 190,31 %
2 Lahti 121,32 %
3 Jyväskylä 107,56 %
4 Tampere 92,43 %
5 Seinäjoki 86,09 %
6 Rovaniemi 84,07 %
7 Kuopio 81,79 %
8 Turku 61,53 %
9 Kokkola 61,37 %
10 Vaasa 54,81 %
11 Helsinki 53,01 %
12 Joensuu 51,87 %
13 Pori 37,82 %
14 Lappeenranta 31,92 %
15 Mikkeli 26,93 %
16 Hämeenlinna 24,06 %
17 Salo 15,94 %
18 Kouvola 10,23 %
19 Kotka 6,37 %
20 Imatra -0,48 %

Vuoden 1952 suurimmista kunnista (nykyrajojen mukaan) ainoastaan Imatran väkiluku on laskenut.
Muita esimerkkikuntia nykykuntarajoin, lisäksi pääkaupunkiseutu (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen yhteensä):
Rauma 39,46 %
Savonlinna -1,39 %
Espoo 794,26 %
Porvoo 79,70 %
Kemi -7,86 %
Varkaus 5,92 %
Kajaani 79,93 %
Nokia 55,88 %
Vantaa 976,99 %
Kauhajoki -18,13 %
Riihimäki 65,24 %
Pietarsaari 52,12 %
Pk-seutu 141,08 %

Mikäli lasketaan regressiosuoralla ennuste y = 1,535x + 3983, saadaan selville kuinka paljon väkiluvun kaupungissa pitäisi olla, mikäli se olisi muuttunut keskimäärin yhtä paljon kuin viiteryhmässä normaalisti. Tämän jälkeen lasketaan erotus todellinen - ennuste.

Regressiosuoran antamat väkilukuennusteet ja poikkeamat:

1 Helsinki 594039 -5696
2 Tampere 174053 +39216
3 Turku 172704 +4902
4 Kouvola 126668 -38539
5 Jyväskylä 100716 +30125
6 Pori 96400 -13397
7 Lappeenranta 87784 -15745
8 Hämeenlinna 86630 -19812
9 Kotka 83050 -28242
10 Kuopio 82816 +10573
11 Oulu 78751 +62700
12 Joensuu 77996 -4748
13 Salo 77071 -21848
14 Lahti 74378 +27152
15 Vaasa 63111 -3458
16 Mikkeli 62952 -14177
17 Rovaniemi 54069 +6011
18 Seinäjoki 51601 +6145
19 Imatra 47986 -19448
20 Kokkola 47958 -1714


Prosentuaalinen poikkeama ennusteesta:

1 Oulu 79,62 %
2 Lahti 36,51 %
3 Jyväskylä 29,91 %
4 Tampere 22,53 %
5 Kuopio 12,77 %
6 Seinäjoki 11,91 %
7 Rovaniemi 11,12 %
8 Turku 2,84 %
9 Helsinki -0,96 %
10 Kokkola -3,57 %
11 Vaasa -5,48 %
12 Joensuu -6,09 %
13 Pori -13,90 %
14 Lappeenranta -17,94 %
15 Mikkeli -22,52 %
16 Hämeenlinna -22,87 %
17 Salo -28,35 %
18 Kouvola -30,43 %
19 Kotka -34,01 %
20 Imatra -40,53 %

Voidaan siis todeta, että teollisuus- ja ei-yliopistokaupungit ovat kasvaneet vähemmän kuin muu viiteryhmä. Poikkeustapaus on vahvasti kasvanut Lahti, jossain määrin myös Seinäjoki. Helsingin vähäinen kasvu taas johtunee pinta-alan aiheuttamista rajoituksista. Oulun kasvu on ollut huikeaa.

Muita esimerkkikuntia nykykuntarajoin:
Rauma -16,71 %
Savonlinna -41,17 %
Espoo 432,83 %
Porvoo 6,89 %
Kemi -45,71 %
Varkaus -38,40 %
Kajaani 4,47 %
Nokia -9,94 %
Vantaa 515,78 %
Kauhajoki -53,56 %
Riihimäki -6,30 %
Pietarsaari -17,45 %
Pk-seutu 56,17 %

Pikkukaupungit ovat kasvaneet selvästi ennustetta hitaammin. Poikkeuksina Porvoo ja Kajaani. Pääkaupunkiseutu on kasvanut viiteryhmää voimakkaammin, mutta Helsinki aika tarkkaan samaa tahtia.

Mielenkiintoisen verrokkitapauksen saa Viipurista, jossa yhdessä maalaiskunnan kanssa oli vuonna 1939 asukkaita 94245. Mikäli Viipuri olisi pysynyt Suomen yhteydessä ja kasvanut regression mukaisesti, siellä olisi nyt 148604 asukasta. Todellisuudessa luultavasti lähes 200000, koska Viipurin kanssa suunnilleen samankokoiset Tampere ja Turku ovat kasvaneet vertaisryhmää nopeammin, joten myös Viipuri olisi todennäköisesti tehnyt samoin.
Samaan sarjaan kuuluu myös Sortavala, jonka väkiluku maalaiskunta mukaan lukien oli 41987. Vuoden 1952 listalla tällä olisi päässyt Viipurin mukanaolo huomioiden sijalle 16. Regressiosuora antaa Sortavalan nykyennusteeksi 68413 asukasta.