Lukijalle: Ehkäpä tunnelmat ovat optimistisemmat kuin tätä juttua kirjoittaessa. Tarinassa mainitulle esimerkkipariskunnalle on tämän kirjoittamisen jälkeen siunaantunut kaksi yhteistä lasta:
Törmäsin sattumalta pitkästä aikaa jo eläkeiässä olevaan tuttuun. Harvemmin hän enää Huitsinnevadassa käy, vaikka onkin täältä kotoisin. Asuu muualla ja kesämökkikin on lähempänä naapurikunnan palveluja. Siinä sitä haasteltiin ja kerrottiin kuulumiset. Lapsista puhuessa hän mainitsi poikansa tehneen talokaupat toisella paikkakunnalla.
- Kyllä nuorena riittää uskallusta, minua hirvitti hinta ja ennen kaikkea velka, hän totesi.
- Eiköhän nyt nuori (kolmissakymmenissä) mies pysty maksamaan, kun on pitkälle koulutettu ja hyväpalkkaisessa työssä, vastasin.
- Joo, pääsi itse asiassa firmassa vielä ylempään portaaseen. Palkka on kova, mutta on sitä töitäkin.
- Niin ja mikäs siinä, onhan heitä kaksi kovapalkkaista maksamassa.
- Jaa niin… ei ole tainnutkaan ollut puhetta. Eivät ole enää yksissä sen entisen kanssa.
Hämmästyin. Tiesin poikansa olleen saman naisen kanssa varmaan armeija-ajasta lähtien. Pariskunta oli oikein sellainen menestyvän uraparin malliesimerkki: molemmilla oli korkeakoulututkinto vaativilta, hyvin palkatuilta aloilta. Rakkaus oli kestänyt jopa opiskeluajan eri paikkakunnilla satojen kilometrien päässä. Kesät ja viikonloput yhdessä. Viimeisiä vuosia en tiennyt, mutta muistelin heidän valmistumisensa jälkeen löytäneen työtä samalta paikkakunnalta. Hääuutisia olin odotellut, mutta kihlausta pidemmälle eivät sitten päässeet.
Kummastelu varmaan paistoi naamasta läpi, koska selitys jatkui.
- Pojalla on nyt uusi morsmaikku. Tosi mukava, sairaanhoitajan hommia tekee.
- No eikös ne sen entisen kanssa olleet jo ties kuinka kauan?
- Oli joo. Mutta kun se ei suostunut lapsia tekemään. Poika sitä aina kotona käydessä mulle purki. Ajatteli aina, että kyllä se siitä mielensä muuttaa. Lopulta oli tytölle ilmoittanut, että hän haluaa lapsia ja jos ei sinun kanssa, niin sitten jonkun muun kanssa. Siihen se sitten loppui.
En ruvennut tarkemmin kyselemään, miten. Vieläkö ovat väleissä vai menikö koko astiasto erossa uusiksi.
- Jaaha. Ja nyt sitten muuttivat sinne uuteen taloon kahdestaan?
- Joo. Tai on sillä uudella lapsi edellisestä avioliitosta. Reipas muksu, kävivät viikonloppuna taas meillä. Mutta onhan siinä talossa tilaa useammallekin.
- Niinpä. Ja ehtiihän sitä vielä.
Jälkeenpäin pohdiskelin, että kyseessä ei ollut suinkaan ainutlaatuinen tapaus tuttavapiirissä. Hyvässä uraputkessa oleva, vähän reilu kolmikymppinen lapseton pariskunta. Mies haluaisi lapsia, nainen ei. Perusvaihtoehdot jäävät vähiin:
(1) Ei lapsia, keskitytään uraan.
(2) Havahdutaan nelikymppisinä vauvakuumeeseen ja ehditään hankkia keskimäärin yksi lapsi.
(3) Kantapäät vastakkain, mies yrittää etsiä lapsentekohalukkaamman naisen ja nainen elää omillaan.
Lisäksi on olemassa joitakin harvinaisempia vaihtoehtoja, kuten adoptiolapsen/lasten hankkiminen ulkomailta, jolloin jää uran kannalta hankala vauvavaihe väliin. Tai sitten se, että yhtäkkiä mieli muuttuukin ajoissa ja lapsia tulee sittenkin se perinteinen 2-3. Joskus myös sukupuoliroolit ovat toisin päin, eli mies ei halua lapsia ja nainen haluaisi.
Kaikissa näissä vaihtoehdoissa lopputulos on kansakunnan kannalta katsoen samaan suuntaan vievä: menestyvimmät geenit siirtyvät seuraavalle sukupolvelle vähemmissä määrin kuin muut.
Vaihtoehdossa (1) lapsia ei tule lainkaan ja geenilinja sammuu siihen. Vaihtoehdossa (2) lapsia tulee vähemmän ja kyseisen geenilinjan osuus poolista pienenee seuraavassa sukupolvessa. Vaihtoehdossa (3) pariskunnan toisen osapuolen geenit jäävät hyödyntämättä, mikä tarkoittaa sitä että toisen pitäisi tehdä keskiarvoon nähden kaksinkertainen määrä lapsia geenipoolin pitämiseksi samana. Tämä taas on muutenkin epätodennäköistä ja odotettavissa olevien lasten määrää pienentää vielä se, että usein koulutettu mies ottaa uudeksi puolisokseen naisen, joka on jo ehtinyt tehdä lapsia aiemmin. Todennäköisesti vähemmän älykkäillä geeneillä varustetun miehen kanssa. Adoptiolapsia hankittaessa taas katoavat suomalaiset geenit, mikä nyt voi olla arvo sinänsä ja joillakin jopa tavoite. Sopii kuitenkin miettiä, edustavatko adoptioon päätyvät lapset noin keskimäärin sitä lähtömaan geenipoolin parempaa vai huonompaa päätä. Tällä ei kuitenkaan ole erityisen suurta merkitystä, koska adoptioiden määrä on suhteellisen vähäinen.
Todellinen ongelma on se, että kansakuntamme parhaat voimat siirtävät geenejään seuraavalle sukupolvelle vähemmän kuin siellä sosiaalisten tikkaiden alimmilla pienoilla olevat. Etenkin naisten keskuudessa, miesten keskuudessa tilanne saattaa olla jopa lievästi päinvastainen. (Laskin pienellä otoksella - noin 20 molempia sukupuolia, ikäjakauma sama - tuntemistani pitkälle koulutetuista henkilöistä lasten keskiarvon: miehet 2,1, naiset 1,5. Keskiarvot tulevat tosin luultavasti vielä hieman nousemaan, koska muutama on vielä lapsentekoiässä.)
Suomen kansa on tekemässä sankarillista itsemurhaa uraputken alttarille. Aivan kuten silloin, kun tämän kirjoituksen kanssa samoin otsikoitu artikkeli julkaistiin, Suomi on taas ajamassa päin tiiliseinää. Silloin kurssi saatiin käännettyä ja pelastettua se mikä pelastettavissa oli. Nyt on tehtävä sama.
Suomessa on perinteisesti kannustettu lapsentekoon lapsilisin, perheneuvolapalveluin ja kunnallisella päivähoidolla. Näitä on pidetty tasa-arvoisina, vaikka lapsilisää saa enemmän ryhtymällä yksinhuoltajaksi ja päivähoitomaksu on riippuvainen perheen tuloista. Päivähoitomaksun porrastus on poistettava - samasta palvelusta kaikille sama maksu. Maksun suuruus sen mukaan, että kokonaissumma olisi sama. Todennäköisesti sitä ei tarvitsisi nostaa niin paljon kuin suoraan laskemalla saataisiin tulokseksi, koska tällöin työttömillä olisi suurempi kannuste hoitaa lapsia kotona ja hyvätuloisilla taas laittaa lapset kunnalliseen päivähoitoon sen halventuessa. Lapsilisän määrä taas pitäisi olla muuten kaikilla sama, mutta avioliitossa oleville vanhemmille maksettaisiin pieni lisä, samoin kuin leskeksi jääneille. Tämä kannustaisi avioliittojen solmimiseen, mikä taas lisäisi yhteiskunnallista vakautta.
Merkittävin muutos pitäisi tehdä avioliittolaissa. Avioliitosta tulisi tehdä kaksivaiheinen (hauska analogia autokouluun!). Avioliitto solmittaisiin edelleen normaaliin tapaan, mutta sen juridinen merkitys jaettaisiin kahteen vaiheeseen sen mukaan, onko avioparilla yhteisiä lapsia vai ei.
Ykkösvaihe olisi eräänlainen "kevytavioliitto", jossa esimerkiksi puolisoiden keskinäinen perintöoikeus olisi nykyistä vähäisempi. Avioeroprosessi olisi samanlainen kuin nykyään tai helpompi. Puolisoiden omaisuus olisi erillinen, avio-oikeutta toisen omaisuuteen ei olisi.
Vasta ensimmäisen yhteisen lapsen synnyttyä siirryttäisiin kakkosvaiheeseen (toki suoraan tähän, mikäli avioliittoa solmittaessa yhteisiä lapsia olisi jo). Siinä avio-oikeus toisen omaisuuteen olisi nykyisenlainen, ellei avioehtoa olisi. Avioeroprosessi olisi nykyistä vaativampi, esimerkiksi avioliittoneuvonnassa käynti olisi pakollinen ennen kuin prosessi käynnistyisi virallisesti tai jotain muuta vastaavaa.
Verotuksellisesti alaikäisten lasten vanhemmille suotaisiin mahdollisuus tulojen tasajakoon. Tämä mm. vähentäisi sosiaalitukien tarvetta, kannustaisi lasten hankintaan nuorempana, helpottaisi koulutettujen vanhempien taloustilannetta eli kannustaisi samalla kouluttautumaan ja sitouttaisi puolisoja yhteen.
Nykyinen kehitys on kulkenut päinvastaiseen suuntaan esitettyihin malleihin nähden. Jopa avoliittoon on tuotu paljon avioliittoon kuuluvia oikeuksia. Tämä on väärin. Jos ei halua avioliittoa solmia, se suotakoon. Mutta tällöin on myös hyväksyttävä se, ettei saa avioliittoon kuuluvia oikeuksia ottamatta samalla itselleen siihen kuuluvia velvollisuuksia.
Onko Ylen toimittaja narsisti?
4 tuntia sitten
13 kommenttia:
Asian tiimoilta voi sanoa että luin jostain iltapäiväpaskalehden paperiversiosta aikanaan jutun sinkkuristeilystä. Siinä haastateltiin yhtä alle kolmekymppistä suomalaista naista joka totesi jotenkin niin että ” En todellakaan aio tuhlata geenejäni jonkun suomalaisen miehen kanssa. Minä haluan jotain tummempaa Välimeren tyyppiä lapselleni”.
Tuo on tietysti vain ns. yksittäistapaus mutta uskoisin että tavallinen suomalainen mies ei myöskään haluaisi tuhlata geenejään tuon kyseisen naisen kanssa.
Toivoa sopii että kyseinen nainen löysi välimerellisen tyyppinsä ja muutti Välimeren maisemiin.
Kyllä vitsa olis parempi nuorna vääntää,varsinkin naisten:
https://heartiste.wordpress.com/2018/03/12/peak-resting-bitch-face/
Hyvä tuo anonyymin linkki. Vanhetessaan miehen kyky elättää lapsensa paranee ja arvo parisuhde markkinoilla pysyy korkeana nuoriin mutta köyhiin poikiin verrattuna. Naisilla ikääntyminen laskee arvoa ja varsinkaan varakkaat ja iäkkäät miehet eivät heitä tarvitse.
Tuosta avioliiton kaksivaiheisuudesta tuli mieleen tämän herrasmiehen
http://jyrkivirolainen.blogspot.com/
joitain vuosia sitten esittelemä korkeimman oikeuden päätös:
sairaalaan oli tuotu loukkaantunut vauva. Vanhemmat kertoivat huonekalun kaatuneen lapsen päälle. Tällä kuitenkin havaittiin olevan kiertomurtumia kaikissa raajoissaan. Vauvan raajoja oli siis väännelty kuin tiskirättiä, ja vanhemmat valehtelivat siitä kirkkain silmin.
Prosessin kuluessa vanhempien valeet vielä muuttuivat: kun syyttäjä latasi pöytään faktaa, etteivät vauvan vammat olleet voineet syntyä heidän valeidensa mukaisesti, he keksivät perheen koiran saattaneen ehkä hyppiä vauvan päällä. Selitys oli yhtä onneton vale kuin aikaisempikin.
Vanhemmat pitivät silti valeistaan kirkkain silmin kiinni läpi kaikkien oikeusasteiden, ja korkeimman oikeuden oli tehtävä nahkapäätös:
vanhemmat ovat toteennäytetysti valehdelleet lapsensa vammojen syntysyistä, mutta koska pahoinpitelyyn syyllistä ei voitu osoittaa, ei ketään voitu tuomita ja tapaus jäi ratkaisematta.
Mielestäni siihen avioliiton ykkösvaiheeseen pitäisi ehdottomasti sisällyttää mielellään mahdollisimman kattava testi, jolla selvitetään ovatko asianomaiset ihmiset ylipäänsä kykeneviä vanhemmuuden haasteisiin.
Ano ja Kumitonttu: Erinomainen linkki. Kuvaa hyvin sitä kuinka pihalla moni on lisääntymisensä (geeniensä siirtämisen) kanssa.
Qroquius Kad: Karmea tapaus. Kummallista että syyllistä ei saatu todettua, luulisi että molemmat katsotaan syyllisiksi. Muistan lukeneeni ryyppyporukan tapauksesta, jossa kahden hepun aamulla herätessä kolmas oli kuolleena puukko rinnassaan eikä kukaan muista mitään. Tekninen tutkinta ei auttanut, joten molemmat saivat tuomion. Toinen kovemman ja toinen lievemmän, en tiedä millä perusteella.
Naisille toistetaan joka tuutista, että oikea järjestys on koulu, vakituinen työ, ura, mies ja lapset, kun kaikki on valmiina.
Järkevintä olisi tehdä lapset parikymppisenä opiskellessaan. Silloin jaksaa valvoa yöt ja istua leikkipuistossa hiekkalaatikolla. Opiskelun ja lasten yhdistäminen on myös helpompaa kuin lasten ja työn.
Jos on kokemusta vaativista töistä, voi olla tylsää siellä leikkipuistossa. Kun ei tiedä muusta, niin leikkipuistossa on kivaa.
Kun on nuorempia lapsia, niin voi myös tehdä vielä iltatähden, jos haluttaa. Nykyinen kulttuuri on lapsikielteinen ja itsekäs. Nuoret naiset seuraavat toisiaan. Kun kaikki kaverit ovat lapsettomia sinkkuja, on vaikea jäädä perheenäidiksi kotiin. Jos kaverit olisivat äitejä, niin olisi helpompaa. Näin oli vielä 1950-luvulla.
Kyllä suomalaisten pitäisi alkaa kiireen vilkkaa lisääntymään kuin kanit. Eihän eu:n mallimaa muuten kykene elättämään sotaa ja vaimoa pakoon lähteneitä miljoonia nuorukaisia, jotka aallon arvopohjilla Suomeen houkutellaan.
Tuossa bloggauksessaan esittelemänsä tapauksen lopuksi Virolainen jatkoi yksityisajattelulla:
vanhemmat olivat toteennäytetysti valehdelleet läpi kaikkien oikeusasteiden suojellakseen vauvan pahoinpitelyyn syyllistynyttä, mutta ketä?
Hän pohti, oliko tutkinnassa otettu huomioon kahta aspektia:
oliko perheessä vanhempia lapsia ja jos oli, mikä oli heidän suhteensa vauvaan ja
oliko vauva ollut lähiaikoina jonkun toisen lähiomaisen hoidossa?
Esim. dementoituneen isoäidin, joka olisi vääntänyt rakkaalle lapsenlapselleen kiertomurtumat kaikkiin raajoihin lainkaan huomaamatta mitä teki?
Tapaus oli silti aika lailla erilainen kuin tuon ryyppyporukan:
vauvaa oli pahoinpidelty ja vanhemmat valehtelivat teosta, mutta tekijä saattoi olla joko isä, äiti, molemmat yhdessä tai sitten joku ulkopuolinen, mutta läheinen tekijä.
Jos tekijä olisi ollut vauvalle mustasukkainen 4-vuotias isoveli, ei vanhemmista liene tuntunut mukavalta ajatus menettää ainakin nelivuotiaansa ellei peräti myös vauvansa sosiaalitädeille saaden vielä Huonojen Vanhempien stigma otsaansa?
Paljoakaan mukavammalta tuskin olisi tuntunut ajatus saattaa lapsenlastaan rakastava mummi käräjille teosta, jota hän ei kerta kaikkiaan tiedosta koskaan tehneensä eikä voi ymmärtää, miksi häntä syytetään jostain näin kauheasta?
En tiedä, millä perusteilla korkein oikeus teki päätöksensä, mutta voisin olettaa kaikki yllämainitut skenaariot otetun esiin muutamankin kerran.
Ja oli totuus mikä tahansa - toivoisin ettei tuon pariskunnan sallittaisi lisääntyä yhtään enempää.
Ei olisi pitänyt sallia alkuunkaan.
Kalle: Kaikki mitä kirjoitit on totta ja olet oikeassa. Ongelma on RAHA. Opiskelijoilla ei yleensä ole rahaa eli ei mahdollisuutta antaa lapsille mielestään sopivaa kasvuympäristöä. Tosin asiaan on olemassa ratkaisu: naiset menevät kymmenisen vuotta itseään vanhempien miesten kanssa naimisiin. Uskon tämän yleistyvän, merkkejä on jo näkyvissä. Voittajia tässä yhtälössä olisivat sekä naiset, aikuiset miehet että yhteiskunta. Nuoret miehet toki kärsisivät, mutta se olisi ohimenevää.
Veijo Hoikka: Ei tässä tarvitse kania leikkiä, riittää kunhan tänne ei lasketa roskasakkia ja ne sisään luikahtaneetkin heitetään pihalle.
Qroquius Kad: Tuo selvensi asiaa.
Tässä on muuten esitetty ongelman ydin parissa minuutissa:
https://www.youtube.com/watch?v=ygdTuFjZnDc
Jankkaan. Parempaan suuntaan meno edellyttäisi mainitsemasi valikoidun sisäänoton sekä roskien siivoamisen takaisin kaatopaikalle. Näillä näkymin ei ole mitään syytä olettaa, että Suomen politiikka tulisi näiltä osin muuttumaan, koska Suomessa ei ole orbantasoisia teräsmiehiä vaan orpontasoisia oletettuja. Tuskin edes persujen voittokaan ensi vaaleissa toisi oleellista muutosta.
Suomalaista kanittelua tarvittaisiin, jotta kulttuurin raikastuttajat pysyisivät leivässä.
Itse asiassa lasten tekeminen Suomeen on riskibisnes, jos haluaisi lapsensa pystyvän nauttimaan sellaisesta elämästä, jota me nuivat saimme nauttia -70 ja -80 luvuilla.
Veijo Hoikka: Eipähän tuo mitään jankkaamista ole, vaan tosiasiaa.
Lähetä kommentti