Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 11. elokuuta 2018

Uusinta: Röörit poikki

Lukijalle: Uusin tämän kirjoituksen neljän vuoden takaa siksi, että se liittyy niin oleellisesti tuoreeseen, huomiota herättäneeseen juttusarjaan väestönkasvusta (osat yksi, kaksi, kolme). Tässä esitettyä systeemiä voi toki kehittää paremmaksikin, tässä ovat pelkät suuntaviivat:

Maapallon suurimmat ongelmat ovat saastuminen, väkivaltaiset levottomuudet ja pakolaisuus. Paitsi että nämä kaikki ovat seurausta hillitsemättömästä väestönkasvusta. Vielä sata vuotta sitten maapallolla asui alle kaksi miljardia ihmistä, nyt nelinkertaisesti. Ja kasvu jatkuu, etenkin kolmannen maailman maissa. Ennusteiden mukaan Nigeriassa on 900 miljoonaa asukasta vuonna 2100, kun nyt on ehkä 175 miljoonaa. Vertailun vuoksi mainittakoon että vuonna 1950 siellä oli 38 miljoonaa asukasta ja tästä ekstrapoloimalla voidaan arvioida, että sata vuotta sitten luultavasti noin 20 miljoonaa. Väestömäärä siis 50-kertaistuu 200 vuodessa.

Nigeria on vain yksi esimerkkimaa. Lähes kaikkialla kehittymättömissä maissa on sama ilmiö. Länsimaissa väestö on vakiintunut tietylle tasolle. Ellei huomioida sitä, että kehittymättömät maat dumppaavat ylijäämäväestönsä länsimaihin. Siinä ei paljon auta se, että länsimaissa pakotetaan voimaan äärimmäisen tiukat päästö- ja ympäristösäännökset. Joita ei Välimeren pohjoispuolella noudateta ja eteläpuolella edes tunneta.

Maapallo ei kestä tätä.

Toiseksi nurinkurisinta asiassa on se, että siirtolaisuuden lisääminen kasvattaa länsimaihin siirtyvän ihmisen maapalloon aiheuttaman kulutuksen moninkertaiseksi elintason noustessa. Pelkästään ilmastollisista syistä kuormitus kylmemmässä ilmastossa on henkeä kohti laskettuna suurempi.

Kaikkein nurinkurisinta on se, että itse asiassa länsimaissa kulutus on kapasiteettia kohti usein jopa paremmalla tolalla kuin kehitysmaissa. Asukasta kohti laskettuna Suomi tuottaa enemmän luonnonvaroja kuin kuluttaa, toisin kuin esimerkiksi juuri Nigeria. Elintasoerosta huolimatta.

On odotettavissa, että kehitysmaissa ympäristö yksinkertaisesti romahtaa ja valtava pakolaisaalto hukuttaa alleen länsimaisen sivistyksen. Silloin romahtavat myös länsimaat ja koko maapallon ekologia.

Tämä kehitys voidaan estää kahdella tavalla. Toinen niistä alkaa tapahtua ehkä parinkymmenen vuoden kuluttua - jos alkaa. Siitä en mainitse valtakunnansyyttäjän pelossa yhtään mitään.

Sen sijaan keskitytään siihen, mitä nyt on tehtävissä.

Kehitysmaissa, etenkin Saharan eteläpuolisissa, käytännössä kaikki toiminta tähtää siihen, että pyritään siirtolaisiksi Eurooppaan. Tämä on vain lievä kärjistys. Näin ollen halukkuutta siirtolaisuuteen on hillittävä tehokkain konstein. Tällöin kerrannaisvaikutus on myös se, että pakon myötä oman maan asiat halutaan saada kuntoon, kun siirtolaisuus on kannattamatonta.

Jokainen maa ottakoon halutessaan käyttöön lainmuutoksen. Tämä siis koskee sekä Suomea että Nigeriaa ja kaikkia maita niiden väliltä.

Väestönkasvun ja siirtolaisuuden hillitsemiseksi lapsilukua rajoitetaan. Omien syntyperäisten kansalaisten kohdalla saa menetellä edelleen miten huvittaa. Uusi laki koskee vain maahanmuuttajia riippumatta siitä, ovatko he työperäisiä, siirtolaisia vai pakolaisia, riippumatta siitä minkä ikäisinä tai mistä maasta he ovat muuttaneet. Täyskattavuus on voimassa siksi, että nimityksillä kikkailu olisi mahdotonta.

Jokaisella maahanmuuttajalla on oikeus hankkia vain yksi lapsi, ellei hän täytä poikkeukseen oikeuttavaa ehtoa. Ensimmäisen lapsen synnyttyä edessä on automaattinen pakkosterilisaatio. Poikkeus tästä myönnetään niille, jotka ovat maksaneet asuinmaalleen veroa vähintään vuotuisen asukasta kohti lasketun BKT:n verran. Suomessa tämä tarkoittaa nykyään noin 37 000 dollaria. Jos haluaa steriloinnilta välttyä eikä elämän aikana maksettu verokertymä tähän riitä, voi toki suorittaa puuttuvan rahasumman valtiolle myös suorana maksuna. Tällöin voisi olla sosiaalituilla kikkailun estämiseksi siten, että puuttuva summa pitäisi suorittaa vaikka kolminkertaisena (en yhtään ihmettelisi, jos viherpiipertäjät myöntäisivät puuttuvan rahasumman sosiaalitukena eli raha siirtyisi valtion taskusta toiseen ilman että saavutettaisiin mitään hyötyä, moninkertainen maksu kasvattaisi kuitenkin tarvittavan tukisumman niin isoksi, että se olisi jo liian törkeää). Esimerkiksi jos Suomessa raja olisi 30 000 euroa ja mamu olisi maksanut vuosien varrella 25 000 euroa veroa, erotus 5 000 euroa pitäisi suorittaa kolminkertaisena eli valtion kassaan rapsahtaisi 15 000 euroa tai sitten valtio napsauttaisi röörit poikki.

Sama systeemi olisi voimassa aina seuraavan lapsen kohdalla eli kahden lapsen jälkeen sterilisaatio olisi edessä, jos ei ole siihen mennessä maksanut veroa vähintään kaksinkertaisesti BKT/asukas -summaan nähden. Esimerkiksi kolmannen lapsen jälkeen raja olisi 90 000 euroa ja jos veroja olisi tullut maksettua 100 000 euroa, niin ei mitään hätää.

Lainsäädäntö olisi sama kaikissa maissa. Norjassa se koskisi maahan muuttanutta ugandalaista (raja noin 55 000 dollaria) ja Ugandassa maahan muuttanutta norjalaista (raja noin 1400 dollaria). Systeemi ei koskisi niitä, jotka kykenisivät osoittamaan esivanhemmissaan olevan ainakin yhden sellaisen, joka on ollut maan syntyperäinen kansalainen ennen lain voimaantuloa.

Esimerkki: Laki astuu voimaan esimerkkimaassa A vuonna 2014.
Tällöin se ei koske
- henkilöä jonka isoisä oli todistettavasti maan kansalainen syntyessään 1956
- henkilöä, jonka vuonna 1975 syntynyt äiti sai maan kansalaisuuden maan itsenäistyessä 1997
Laki koskee (olettaen että ei ole seuraavassa mainittua läheisempää suhdetta maahan)
- henkilöä, jolla ei ole kyseisen maan syntyperäisiä kansalaisia esivanhemmissaan, vaikka hän itse olisikin syntyperäinen kansalainen
- henkilöä, jonka isä on saanut maan kansalaisuuden 1986
- henkilöä, jonka äiti on ollut syntyessään 2015 maan kansalainen


Tämä systeemi rajoittaisi taatusti siirtolaisuuden niihin, jotka joko a) pystyvät itsensä elättämään tai b) ovat todellisessa hädässä. Tällöin turvapaikkaturismi käytännössä loppuisi ja kehitysmaiden olisi pakko tehdä jotakin omalle hillittömälle väestönkasvulleen.

12 kommenttia:

Tuhka kirjoitti...

Tuhka on päätynyt vähän samoihin päätelmiin mihin väestöräjähdys vie maailman. Tästä tulee karu vuosisata historiankirjoihin.

Tuhka tosin pelkää ettei mitään ratkaisua saada aikaan. Joten luonto alkaa karsia ylijäämää ja siitä tulee melkoista kyytiä.

Kyyneliin tämä päättyy

Anonyymi kirjoitti...

Kumman sukupuolen (vai molempien) sterilisaatiota tarkoitat? Kustannuksissa ja onnistumisprosentissa ilmeisesti eroa. Muissa maissa ongelmana on, että saa olla useita vaimoja, varsinkin kun pakolaisäijän ei tarvitse elättää itse vaimojaan. Jos miestä ei steriloida, niin helposti hoitelee jalkavaimojen avulla ruhtinaallisen palkkapäivänsä lapsilisien kautta. Kalliiksi se todellakin tulee länsimaiden yhteiskunnalle maksaa kaikille vaimoille asunnot, tv, pyykikoneet, kännykät, lapsille harrastukset, pyörät jne. Suomi ei ihan kaikkia näitä tosin hanki, mutta ehkä ruotsi hankkii.

Brainleak kirjoitti...

Lisääntyminen tulee sallia vain työssä käyville. Kaikilta niiltä röörit pikki, joka elävät verovaroilla. Näin mentellen ihmiskunnan perintöaines parantuisi merkittävästi jo yhdessä sukupolvessa, sillä kun laiskuus ja loisiminen vähenisivät, niin

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä se maapallo kestää, mutta ihmissivilisaatio ei ..

-jpt-

Jaska Brown kirjoitti...

Tuhka: Kuten kaikissa etukäteen nähtävissä katastrofeissa, vaihtoehtoja on kolme: kovia ratkaisuja nyt, hirvittäviä ratkaisuja myöhemmin tai täydellinen tuho.

Ano: Molempien. Jos valita pitää, niin miesten.

Kati Sinenmaa: Työssä käynti on periaatteessa hyvä kriteeri, mutta töissä käy myös uggabuggan tulkki, jolla ei olisi mitään käyttöä ellei maassa olisi verovaroilla elätettäviä uggabuggalaisia.

jpt: Näin.

Anonyymi kirjoitti...

Työssäkäynti jos on yksi kriteeri, niin minkäajan kuluessa esim. työttömänä olevalta katsotaan että pillit poikki, kun elää' verorahoilla..
Maajussit varmaan joutus ensimmäisiksi kuohittavaksi, kun niitä on iät ja ajat syytetty verorahoilla eläviksi ?:P

-jpt-

QroquiusKad kirjoitti...

Eihän se uggabuggan tulkkikaan käy töissä, koska hänen palkkansa kustannetaan verovaroista.
Samoin kuin nyt ja jatkossakin kantasuomalaisten opettajien, sairaanhoitajien, poliisien, ammattisotilaiden ynnä kovin monen muun kansan ja valtakunnan välttämättömän ammattialan ihmisten palkat.
Röörit poikki kaikilta, niin loppuu se sairaanhoitajien, opettajien ja poliisien laiskuus...?

Eiköhän kaikkein paras ratkaisu olisi jakaa Afrikkaan entistäkin avokätisemmin kehitysapua nimenomaan mahdollisimman monenlaisen, mitä hyvälaatuisimman ja maistuvimman ruoan muodossa - johon on laitettu sekaan "jarrua".
Tämä käsitehän on keksitty juttu, mutta seksuaalirikollisten kemiallinen oraalinen kastraatio sen sijaan on todistettavasti olemassa; sovelletaanhan sitä maassammekin, joskin vapaaehtoisena.

MItä tulee maahamme jarrutuksenkin jälkeen pyrkiviin kehitysmaalaisiin, en ymmärrä miksi Jussi Halla-ahon yhden puolueen Perusuomalaishallitus ei voisi estää heitä tunkeutumasta maahamme aivan samoin kuin PS:n veljespuolue Fidesz tekee Unkarissa Viktor Orbánin johdolla?

Ja jos olemme oikeasti niin paljon huonompia kuin unkarilaiset...emmekö me sitten ansaitse kukistua elinvoimaisemman, eteläisen kansan alamaisuuteen?
Olemmeko me muka ihan oikeasti niin huonoja?

Anonyymi kirjoitti...

Nigeriassa on tosiaan ehkä 175 miljoonaa. Tai mikäli viimeinen väestönlaskenta piti paikkansa niin estimoitu 198 miljoonaa. Uusi väestönlaskenta piti tulla tälle vuodelle. Pelkona on, että alueittain väestöä liiotellaan, jotta saavat enemmän rahaa.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Ei taida pienten putkien rassaamisella tai tukkimalla nämä ongelmat ratketa. Suuri naula vaatii suuren vasaran.

Jaska Brown kirjoitti...

Qroquius Kad: Juuri tuon takia "maksan veroja" ei ole hyvä argumentti. Aina voi myöntää vaikka sadantonnin vuosipalkan verovaroista kattoonsyljeskelyn maisterille.

Ano: Jep, olen jo vuosia sitten kiinnittänyt huomiota siihen että Nigerian väestötilastoissa on ollut epäuskottavia muutoksia. Suuntaan jos toiseenkin.

Veijo Hoikka: Vertauskuvin puhuminen on viisautta.

Trilisser kirjoitti...

Kyllä, jos jokainen halukas saisi töitä (siis kokopäiväistä kunnolla palkattua työtä, josta saatavalla palkalla kustannat kohtuullusen elintason. Itselläni on korkeakoulututkinto (amk), mutta ei mitään toiveita työpaikasta, koska olen 45-vuotias absolutisti, ts. en ole "hyvä tyyppi" enkä ole "verkostoitunut" enkä ole toiseustoteemi enkä nainen).

Jaska Brown kirjoitti...

Trilasser: Eipä absolutismi mikään este ole. Joskus se on jopa suositus. Itse asiassa tällä viikolla otin erään vasta yliopistosta valmistuneen absolutistin yhteystiedot ylös työpaikan tarjoamisen merkeissä.