Tervetuloa!



Hakemisto (Aiempien kirjoitusten pikahaku)


Viikkojuttu (Viikon pääpauhanta)


lauantai 10. huhtikuuta 2021

Uusinta: Rooman legioonien manttelinperijät


Lukijalle: Nauretaan taas Italian kunniakkaalle sotahistorialle. Nykyään Italian armeija on kovassa iskukunnossa ja sotatarviketuotanto maassa onkin aina ollut korkealaatuista. Vaan varmaa on se, että kunhan rähinä taas alkaa, italialaiset onnistuvat taas kerran sössimään taktisella puolella ja unohtavat sotatarvikkeista jonkin oleellisen pikkujutun, kuten viime kerralla lentotukialukset. Siitä huolimatta he onnistuvat jollain tavalla onnistuneesti pettämään liittosopimuksensa ja vaihtamaan puolta voittajan rinnalle, kuten kahdessa edellisessä rähinässä:

Rooman legioonat olivat aikansa pelätyin sotajoukko. Valtakunnan tuhouduttua Italian niemimaa oli toistatuhatta vuotta hajaantunut lukuisiin pikkuvaltioihin tai jopa vieraiden valtojen alaisuuteen. Italian yhdistymiseen johtaneen prosessin katsotaan alkaneen Napoleonin sotien päätyttyä ja Italian armeijaa voidaan pitää roomalaisten historiallisen perinteen jatkajana. Onkin aiheellista tutustua sen kunniakkaisiin saavutuksiin.

Maan ollessa 1848 vielä jakautunut käytiin Italian ensimmäinen itsenäisyyssota, jossa Sardinia ja Toscana (lyhyen aikaa myös Kirkkovaltio ja Molempain Sisiliain kuningaskunta) taistelivat Itävalta-Unkaria vastaan. Nopean alkumenestyksen jälkeen lyhytaikaiset liittolaiset luovuttivat ja solmittiin seitsemän kuukautta kestänyt aselepo. Tämän päätyttyä itävaltalaiset murskasivat Piedmonten (Sardinia) armeijan Novaran taistelussa, jossa italialaisilla oli miesylivoima (tuhanisina 85 - 76). Tie Sardinian pääkaupunkiin Torinoon oli auki, mutta kuningas luopui kruunusta ja solmittiin rauha.

Sardinialla oli onnekseen fiksu pääministeri, Camillo Cavour. Hän totesi ettei tästä omin voimin tule lasta eikä paskaa ja liittoutui Ranskan kanssa 1859 Italian toisessa itsenäisyyssodassa. Huono onni oli että sodanjulistuksen aikaan ranskalaiset eivät vielä olleet maassa. Hyvä onni oli että sää oli niin kurja, että itävaltalaiset eivät ehtineet edetä kovin pitkälle ennen kuin ranskalaiset tulivat hätiin. Rauhansopimuksessa Itävalta luovutti Lombardian Ranskalle, joka välittömästi lahjoitti sen Sardinialle käynnistäen Italian yhdistymisprosessin toden teolla.

Italian tunnetuin vapaussankari, Giuseppe Garibaldi, kokosi 1860 tuhannen urhon sotajoukon ja lähti valloittamaan Sisiliaa. Tämä sujuikin sutjakasti, koska pahimmillaankin vastassa oli vain kahdentoista tuhannen suuruiset joukot. Asiaa avitti se, että viholliset itsekin olivat italialaisia, komentajat oli lahjottu ja Garibaldi sivumennen sanoen oli ranskalaissyntyinen. Seuraavana vuonna Sisilia liitettiin Sardiniaan ja Italian kuningaskunta julistettiin syntyneeksi.

Melkoinen osa italiankielisiä alueita kuului yhä Itävalta-Unkariin ja sekös spagetinpurijoita nyppi. Kun Preussi liittolaisineen hyökkäsi Itävaltaan 1866, Italia päätti tulla valmiiseen pöytään ja aloitti Itävaltaa vastaan Italian kolmannen itsenäisyyssodan. Italia jakoi armeijansa kahtia, joista toinen puoli otti pahasti takkiinsa Custozan taistelussa kohdatessaan ylivoimaisen (vähän yli puolet italiaanojen vahvuudesta) vihollisen ja toinen puoli näki parhaaksi pysyä lähtöasemissa. Siinä sivussa Italian laivastokin sai turpiinsa. Rauhanteko onnistui sitten paremmin, Itävalta luovutti Ranskalle (minkä hiton takia?) maitaan, jotka Ranska luovutti sitten Italialle.

Italia oli nyt käytännössä yhdistynyt - paitsi että keskellä maata sijaitsi paavin hallitsema Kirkkovaltio. Saksan-Ranskan sodan puhjettua 1870 Napoleon III kutsui Roomassa olleen varuskuntansa kotimaahan, joten Italia päätti taas käyttää tilaisuutta hyväkseen ja vallata Rooman. Italian armeija ylitti Kirkkovaltion rajan, jolloin paavi koetti välttää verenvuodatusta ja komensi armeijansa vetäytymään Roomaan. Italialaiset piirittivät kaupungin, mutta eivät välittömästi uskaltaneet hyökätä, olihan heillä vain nelinkertainen ylivoima. Paavi päätti antautua, mutta vasta kun joukot olisivat esittäneet edes nimellistä vastarintaa. Kolmen tunnin tykistökeskityksen jälkeen Italian armeija marssi kaupunkiin, taistelussa kaatui 19 paavin miestä ja 49 italialaista. Tämän sankarillisen esityksen ansiosta käytännössä jokaisessa italialaisessa kylässä on katu nimeltä Via XX Settembre. Paavin haltuun jäi vain Vatikaani.

Pari vuosikymmentä myöhemmin italialaiset tajusivat, että kaikilla merkittävillä mailla on siirtomaa Afrikassa. Niinpä he päättivät vallata Etiopian, joka oli vielä muiden sen unohdettua napattavissa. Italialaiset olivat ottaneet oppia briteiltä ja kumppaneilta, jotka olivat havainneet modernin aseistuksen antavan sen luokan edun, että pieni eurooppalaisarmeija kykeni kukistamaan monikymmenkertaisen afrikkalaisjoukon. Valitettavasti strategit eivät ottaneet huomioon italialaiskerrointa. Adwan taistelussa 1896 italialaiset menettivät toistakymmentätuhatta miestä, yli puolet armeijastaan, etiopialaisten kärsiessä vain reilun kymmenen prosentin tappiot. Kun uutiset tästä kiirivät Italiaan, mellakat alkoivat ja sodanvastaisuus kasvoi niin suureksi että päättäjät katsoivat parhaaksi vetäytyä ja nuolla haavansa.

Vuonna 1911 Italia päätti vallata Osmanien valtakunnalta Libyan. Aluksi Italia lähetti paikalle kaksikymmentätuhatta miestä, mutta eihän siitä mitään tullut, kun vihollisia oli yhtä paljon. Ei vaikka makaroonien aseistus oli ylivertainen - kyseessä oli historian ensimmäinen sota, jossa käytettiin lentokoneita ja panssariautoja. Lisää joukkoja kehiin. Tilanteen ollessa tuhansissa mitattuna 150 - 28 Italian eduksi osmanit hölmöyttään suostuivat ilman suurempia taisteluja rauhaan, jossa Italia sai Libyan.

Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Italia oli kolmiliitossa Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa. Italia katsoi kuitenkin parhaaksi olla vähät välittämättä sopimuksesta ja seurata tilanteen kehitystä puolueettomana. Maa pisti keskus- ja ympärysvallat tarjouskilpailuun. Keskusvallat tarjosivat vähemmän ja niinpä Italia liittyi sotaan ympärysvaltojen puolelle 1915. Alpeilla käytiin pari vuotta asemasotaa, jonka jälkeen Caporetton ratkaisutaistelussa italialaiset ottivat taas kerran selkäänsä - heillä kun oli vain 25 divisioonaa keskusvaltojen 15 vastaan. Ympärysvaltojen onneksi keskusvallat eivät älynneet vallata Italiaa ja hyökätä selustaan, joten Italia pääsi onnekseen voittajien puolelle ja sai Versaillesin rauhassa Etelä-Tirolin.

Parikymmentä vuotta myöhemmin oli vuorossa Italian sotahistorian kunniakkain luku, Italian-Abessinian toinen sota. Mussolini päätti näyttää kyntensä ja vallata Etiopian. Noin puoli miljoonaa italialaista vastaan kahdeksansataatuhatta etiopialaista - ja silti Italia voitti! Tosin rehellisyyden nimissä on huomautettava, että italialaisten määrä kaksinkertaistui sodan kestäessä ja etiopialaiset oli pääosin aseistettu keihäin tai musketein. Lisäksi Italialla oli noin 600 lentokonetta ja 800 panssarivaunua, kun etiopialaisilla oli kumpiakin kolme. Tämän epäinhimillisen rajun vastarinnan takia Italian pitikin käyttää sinappikaasua ja fosgeenia, jotta maa saatiin vallattua niinkin nopeasti kuin seitsemässä kuukaudessa.

Abessinian menestyksestä innostuneena Mussolini päätti vallata myös Albanian. Toisen maailmansodan esinäytöksessä huhtikuussa 1939 italialaiset joukot miehittivät maihinnousun jälkeen maan vajaassa viikossa vain muutaman sadan miehen tappioin. Miesylivoima oli kahdeksankertainen ja asiaa auttoi se, että Albanian armeijan italialaiset neuvonantajat olivat tehneet vastarinnan lähes mahdottomaksi. Siis hetkinen. Maa joka palkkaa italialaisia neuvomaan sotilasasioissa? Sama kuin hankkisi lätkäkoutsit Ugandasta.

Saksan salamasotamenestyksestä innostuneena Mussolini halusi myös palan Ranskaa. Hitlerin panssarien vyöryessä hän julisti sodan Ranskalle 10.6.1940. Ranska oli jo romahtamassa saksalaishyökkäyksen alla eikä ehtinyt reagoida. Täysin valmistautumaton Italian armeija puolestaan pääsi liikkeelle vasta kymmenen päivää myöhemmin. Eteneminen jatkui aina ensimmäiseen vastarintapesäkkeeseen asti, esimerkiksi Cote d’Azurissa Italian armeijan hyökkäys pysähtyi törmättyään ylivoimaiseen aliupseerin ja seitsemän miehen muodostamaan puolustuslinjaan. Lopulta saksalaiset painostivat ranskalaisia takaapäin sen verran, että italialaisetkin uskalsivat edetä. Lopputuloksena oli 631 kaatunutta italialaista ja 40 ranskalaista. Italia sai miehittääkseen 832 neliökilometrin alueen Ranskasta.

Julistaessaan sodan Ranskalle ja Englannille mafiosoilta jäi ilmeisesti huomaamatta, että Libya oli Englannin hallitseman Egyptin rajanaapuri. Aluksi italialaiset etenivät, mutta kohdattuaan vastarintaa perääntyivät. Tältä ajalta väitetään olevan peräisin italialaisten panssarivaunujen innovaatio: vaihdelaatikko, jossa on neljä vaihdetta taakse ja yksi eteen - viimeisin siltä varalta, että vihollinen koukkaa selustaan. Koko Libyaa britit eivät sentään ehtineet miehittää ennen saksalaisten tuloa hätiin, heillä kun oli käytettävissään vain 36 tuhatta miestä neljännesmiljoonaa italialaista vastaan.

Samaan aikaan italialaisten viisi vuotta aiemmin valtaamassa Etiopiassa molemmat osapuolet kävivät rajoilla asemasotaa vain vähäisin tiedusteluhyökkäyksin. Liittoutuneet keräsivät alueelle lisäjoukkoja ja saatuaan selvän ylivoiman (eli joukkojen määrä oli vähän alle puolet italialaisista) he vihdoin siirtyivät hyökkäykseen tammikuussa 1941. Pari kuukautta myöhemmin alkoi päähyökkäys ja Addis Abeba vallattiin 6.4 brittijoukkojen edettyä noin 20 km päivämarssitahtia Kenian rajalta.

Kärsityt nöyryytykset ottivat sen verran pahasti Mussolinin itsetunnolle, että hän päätti vallata Kreikan omin avuin. No, läheltä piti ettei menettänyt saman tien Albaniaa. Kaksinkertainen miesylivoima, kuusinkertainen määrä lentokoneita ja panssarivaunutilanne 163 - 0 ei riittänyt ja kreikkalaiset olivat kohta melkein puolivälissä Albaniaa. Saksalaiset tulivat taas hätiin ja valtasivat ohi mennessään Jugoslavian.

Samaan aikaan taisteltiin luonnollisesti myös Välimerellä. Italian laivasto oli melkoinen voimatekijä, siihen kuului viisi taistelulaivaa ja toistakymmentä risteilijää lukuisista pienemmistä aluksista puhumattakaan. Ikävä puoli pizzanpaistajien kannalta oli, että Mussolinin mielestä lentotukialukset olivat tarpeettomia. Taranton taistelussa brittiläiset torpedopommittajat muuttivat kolme taistelulaivaa frutti di mareksi.

Siinä sivussa italialaiset lähettivät parisataatuhatta miestä taistelemaan itärintamalla. Eihän siitä hyvä seurannut, kun mozzarella jäätyi korpuksi. Hyökkäysvaiheessa italiaanot eivät ehtineet saksalaisten kyytiin, joten vetäytymisvaiheessa saksalaiskenraalit viisaasti noudattivat usein taktiikkaa, jossa italialaiset jätettiin taas jälkeen suojaamaan vetäytymistä. Tämä olikin kätevää, koska venäläisten eteneminen hidastui jonkin verran heidän kompuroidessaan molemmat kädet pystyssä vastaan tuleviin italialaisiin. Stalingradin jälkeen Mussolini katsoi parhaaksi kutsua jäljelle jääneet joukot kotiin. Samoihin aikoihin Italian laivasto veti kotiin Suomen rintamalla - Laatokalla - olleen neljän torpedoveneen osastonsa. Osaston merkittävin panos Suomen sodankäyntiin oli se, että vetäytyessään se ei viitsinyt ottaa veneitään mukaan, jolloin Suomi sai ostaa ne halvalla.

Vallattuaan Pohjois-Afrikan liittoutuneet tekivät maihinnousun Italiaan heinäkuussa 1943. Parissa kuukaudessa saksalais-italialaiset joukot joutuivat peräytymään melkein Roomaan asti. Tässä vaiheessa Italia noudatti ensimmäisessä maailmansodassa hyväksi osoittautunutta strategiaa voittajan puolelle menemisestä (samaa se oli yrittänyt toisessakin, mutta Mussolini oli veikannut väärää hevosta), antautui ja vaihtoi puolta. Saatuaan italialaisia joukkoja riveihinsä liittoutuneiden hyökkäys luonnollisesti hidastui, etenkin kun vastapuolella olleet saksalaiset pääsivät italialaisista eroon. Liittoutuneilta oli mennyt vajaat kaksi kuukautta edetä peräti 400 kilometriä Italian eteläkärjestä, kun italialaiset taistelivat heitä vastaan. Kun italialaiset taistelivat heidän puolellaan, liittoutuneet pystyivät seuraavan puolentoista vuoden aikana etenemään vain 300 kilometriä.

Historiasta kannattaa ottaa opikseen. Siksi on hämmästyttävää, ettei yksikään maa ole ainakaan virallisesti ottanut sotilasdoktriiniinsa sääntöä: jos joudumme hyökkäyksen kohteeksi, julistamme sodan Italialle. Sen liittyminen vastustajan riveihin parantaa mahdollisuuksia huomattavasti. Kun italiaanot vetävät herneet nokkiinsa, näemme taas uljaasti liehuvan Italian sotalipun, tuon ylvään valkoisen ristin puhtaanvalkoisella taustalla!

20 kommenttia:

klova kirjoitti...

Ei tuo Italian ensimmäinen maailmansota mikään menestysrarina ollut,eikä niissä olosuhteissa mikään muukaan armeija olisi sen paremmin pärjännyt.Taistelut kun käytiin luultavammin vaikeimmissa olosuhteissa missä nykysotaa on käyty.

Alpeilla itävaltalaiset,todellakin puolustajat olivat seudun tuntevia tyrolilaisia alppijääkäreitä,olivat vuoren harjanteilla aina 3000 metrin korkeudessa ja hyökkäävät italialaiset alhaalla laaksossa.Edettävää ei ollut kuin muutamia kilometrejä 30 asteen pakkasessa vuorenrinnettä ylös....

Slovenian rintamalla maa oli taas vuoristoista karstimaata,siis kivikkoa ja kalliota.Täälläkin puolustajat,pääosin alueen sloveeneja ja muita slaaveja,olivat puolustusasemissa ylhäällä louhituissa asemissa.Italialaiset taas hyökkääjinä etenivät kivikkoa ylöspäin,heillä ei tietenkään ollut mitään juoksuhautoja ja niiden tekeminen kallioon vihollisen tulittaessa, no helpompiakin tehtäviä on.Hyökätä kuitenkin piti ja täällä se edes teoriassa oli mahdollista,toisin kuin alpeilla.

Aivan yhtävaikeaa Itävalta-Unkarin hyökkääminen oli Caporettossa kun joutuivat taistelemaan hyökkääjinä ja Italialaisilla perääntymisen jälkeen oli asemat korkealla ja ylivoimalla ja saksalaisten avustuksella pääsivät hyökkäämään ylös vuorenrinnettä esim. Monte Grappassa.Hyökkäys ei koskaan edennyt tavoitteeseen eli Venetsiaan ja syynä juurikin tiukka vastarinta ja mahdoton maasto.

650 000 kaatunutta ja tuhoutunut talous.Italia sai etelä-tyrolin mutta todellinen saalis eli Slovenia ja Dalmatian rannikko jäi saamatta,ne menivät maalle joka kärsi vielä suuremnat tappiot,eli Serbialle.Saksan entistä siirtomaistakaan ei Italialle riittänyt.

Ei ihme että italialaisia ns vitutti ja suurelta osin tuon tunteen ansiosta Mussolini pääsi valtaan.

Heikkius kirjoitti...

Ekan maailmansodan Luigi Cardona oli hiukan jääräpäinen kenraali. "Tää hyökkäys ei oo toiminu edellistä kahtatoista kertaa, mutta tällä kertaa vallataan nuo asemat että heilahtaa!"

Heikkius kirjoitti...

Cardorna ja Isonzo-joki. Pikkasen löi päätä seinään.

klova kirjoitti...

Niin se Isonzon- laakso oli ainoita paikkoja missä hyökkäys oli edes jotenkin mahdollinen.

Ekan koitoksen ongelma olikin juuri tulivoiman eli puolustuksen kehittyminen,liikkuvuus eli hyökkäys oli lähes Napoleonin tasolla.

Hyökätä kuitenkin piti,ellei sitten haluttu jatkaa loputtomiin juoksuhaudoissa.1918 liittoutuneet lopulta mursivat pattitilanteen tankkien ja kuormautojen avulla,Saksan keväthyökkäys epäonnistui kun ei ollut sitä liikkuvuutta kuin ekalla 10 kilometrillä.

Legenda joukkoja teurastavista kentaaleista levisi varsinkin 60-luvulla vasemmistolaisten historiantutkijoiden levittämänä,A P Taylor ja kumppanit levittivät legendaa kyvyttömistä kenraaleista jotka tapattivat joukkoja esikunnista käsin.Vaikka näillä kenraaleilla oli poliitikkojen käsky hyökätä,mutta ei keinoja murtaa taistelunkentän muutosta.

Italialaiset erosivat muista liittoutuneista ehkä kovan kurin ansiosta,he teloittivat eniten omia sotilaitaan,luultavammin olosuhteet eikä miehistöaines aiheutti tuon kovan kurin.

Anonyymi kirjoitti...

Yksi menestystä suresti avustanut seikka oli italialainen asesunnittelu. Suomikin sai osansa, Terni-kiväärit. Kolmekymmentäluvulla päätti italia uudistaa jalkaväen kiväärinsä. Uusi, keskitehoinen patruna ja käteävän kokoinen kivääri. Keskitehoinen patruuna ja lähin tähtäinasetus 300m - mikä voisi mennä pieleen. Juu, suomessa kun pensastolaisneuvostoliittoleinen ammuskeli kannon takaa 50m päästä, ei ollut osumisen mahdollisuutta. Piti ampua noin metri alle. Aseet saatiin suomeen koska niitä ei ollut tarpeksi italian armeijan tarpeisiin. Kahta kaliberia ei oikein sovi käyttää sodan aikana.

Vanha, toimiva 6.5 mm kaliberin aseistus oli vanhahtavaa, kivääri jopa toimi. Mutta pikakivääreissä ja konekivääreisä pääsi italialainen asesuunnittelu loistamaan. Konekiväärien patruunat piti öljytä - mikä voisi mennä libyan autiomaassa pieleen. Lisäapuja saatiin kummallisista rakenteista muutenkin, mm. vyösyöttö on liin tavallinen - kiinteä kampa, kymmeniä patruunoita vetävä tilalle. Ja liikkuvia osiahan on turha peittää millään tyhmillä kansilla. Pölyinen autiomaa ei haittaa.

Lisähienous oli yhdessä konekiväärissä se, että se ei nakanut ammuttua hylsyä mäelle, ei. Sepä junttasi ammutun hylsyn takaisin siihen kampaan, Hirmu kätevää pansariautossa, ehkä vähemän kätevää juoksuhaudassa.

Ja ne panssarit...

Keveitä peltilaatikoita, sopivia ehkä harjoituksiin mallaamaan oikeita. Muttei niillä olisi ollut asiaa oikeaan sotaan. Oli pari hienopansariautoa muttei niidenkään paikka ollut oikeita panssareita vastassa.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Ja taranton sotasataman pommitus. Brittien valokuvausspittari lneteli esstaas ja italian IT ampui. Ohi. Vaikka sai kokeilla onneaan useiden ohilentojen ajan. Ja jätti kysymättä itseltään yhden jutun; miksiköhän tuo spittari lenteli sotasatamassa?

No, sepä selvisi seuraavana päivänä. Tällä välin ei oltu laivoja ajettu merelle, toiseen satamaan tai edes asetettu hälytystilaan. Eipähän ei. Lahtista lainatakseni odottivat rasat suorina tappamistaan.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Etelä-Tirolin lisäksi Italiaan liitettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen myös Istrian niemimaa Adrianmeren perukassa. Toisen maailmansodan jälkeen se kuitenkin joutui melkein kokonaan Jugoslavialle. Nykyään se kuuluu suurimmaksi osaksi Kroatiaan, mutta myös Sloveniaan siitä on liitetty pieni palanen niin, että silläkin on hieman Adrianmeren rantaviivaa.
Italialle jäi Istriasta vain Trieste ja sinne johtava kapea maakaistale rannikolla. Sekin oli sodan jälkeen useita vuosia liittoutuneiden miehittämä ja kansainvälisessä hallinnossa, kunnes se lopulta liitettiin jälleen Italiaan. (Kumma kyllä se ei joutunut Slovenialle, vaikka jo kartta osoittaa sen olevan manteren puolelta melkeinpä Slovenian alueiden ympäröimä ja Slovenian voisi kuvitella halunneen sen omaksi satamakaupungikseen. Muusta Italiastahan se on nykyisin lähes erillään kapean rannikkokaistaleen päässä.)

QroquiusKad kirjoitti...

Italian historiasta puhuttaessa on toki muistettava, että sitä on olemassa vasta 1860-luvun lopulla eikä se silloinkaan ole ollut todellista kansallisvaltion historiaa.

Eteläisen Italian alueet, Sisilia päällimmäisenä olivat olleet roomalaisvallan päätyttyä toistaan seuraavien vierasmaalaisten hallitsijoiden temmellyskenttä, josta oltiin kiinnostuneita lähinnä sen tuotteiden takia.
Sisilian tapauksessa tämä oli ollut vehnä.

Roomalaiset olivat muodostaneet Sisiliaan latifundiumeja, joista sittemmin kehittyi latifondo-vehnäplantaaseja. 1800-luvulla latifondojen tilanhoitajat muodostivat gabelloti-yhteiskuntaluokan ja yhä enenevissä määrin alkoivat joko ostaa tilojaan niiden tuolloin itävaltalaiselta aatelilta tai vain ottaa niitä itselleen:

heillä ei ollut vastassaan järjestäytynyttä yhteiskuntaa.
Sen sijaan heillä oli roomalaisilta periytynyt klientelismi, palveluksen ja vastapalveluksen kulttuuri.

Tämä oli mafian varsinainen agraarinen alku 1860-luvulla gabellotojen yhdistäessä voimansa. Vastaavasti pohjoisessa Italiassa vastustettiin etelän (Mezzogiorno) mukaan ottamista Italian kansallisvaltioon:
sen poliittinen, sosiaalinen ja kulttuurinenkin kuilu oli aivan liian suuri.

Heitä ei kuunneltu.
Olisi varmankin kannattanut.

Trilisser kirjoitti...

Klova: ensimmäisessä maailmansodassa ei ollut suomen kielen perinteiden mukaan liittoutuneita vaan ympärysvallat. Joillakin ymmärrys on vajonnut niin alas, että puhuvat jopa akselivalloista 1. ms:ssa.

klova kirjoitti...

No juu,näitä ajatuskatkoksia aina joskus tulee.Johtuu varmaan siitäkin,että melkein kaikki tuosta aiheesta lukemani on englannin kielistä ja siellähän puhutaan näistä Allied powers ja Central powers.

Italian osuudesta ei juurikaan ole edes englanniksi materiaalia saatavilla,italiaksi ja saksaksikin varmaan kyllä,toisaalta Venäjän osuudesta ensimmäiseen maailmansotaan ei ole vieläkään kirjoitettu kattavaa historiaa,osaksi koska lähdeaineistoa ei juurikaan ole ja asia ei kiinnosta länsi-eurooppalaisia keskikäisia ja vanhempia miehiä=sotahistorian suurkuluttajia.

Anonyymi kirjoitti...

Italian laivasto kunnostautui upottamalla niilillä pari brittien taistelulaivaa ohjattavilla torpedoilla - porco - pohjaan. TST-sukeltajat kuskeina. Niili on kumminkin niin matala, etteivät ne laivat uponneet näkymättömiin. Niinpä kuvittelivat operaation epäonnistuneen.

Italialisilla oli taistelulaivoja ja niissä isoja tykkejä. Joilla ei osunut mihinkään - kas, ammusten toleranssi oli ihan mitä sattui. Semmoinen pikku juttu, että ammusten pitäis olla samankokoisia, painoisia ja muotoisia oli päässyt unohtumaan.

Italialaiset TST-sukeltajat oleilivat muuten gibraltarin satamassa omassa laivassa sodan lopulla ja laittoivat limpettimiinoja laivain kylkeen. Ei paljon päätä palellut hemmoilla.

Pyssymies

Trilisser kirjoitti...

J. O. Hannulan "Maailmansodan historia" on edelleen kelpo teos. Käsittelee myös italot.

Trilisser kirjoitti...

Lähdettä tuohon italoammusten toleranssiin? Ei tukea ainakaan Campbellin "Naval Weapons of WW II", Garzke & Dulinin "Axis and Battleships" tai Bagnasco & de Toron "Littorio-class Battleships" kirjoista. Siinä on kuitenkin 3 arvostetuinta alan lähdettä.

klova kirjoitti...

Käsittääkseni ainakin yksi syy epätarkkuuteen oli putkien nooea kuluminen johtuen korkeammasta lähtönopeudesta.Luokan 15 tuumaisia pidetään kait jopa parhaimpana koskaan valmistettuna taistelulaivan pääaseena.


Anonyymi kirjoitti...

Drachinifel kertoi jossain videossaan, ongelmana olleen ammusten laadun.

Asia esitettiin niin, että laadunvalvonnan puutteet olisiat yleisesti tiedossa. Ongelma näkyi niin, että hajonta oli kohtuuton, siis yhteislaukauksen hajonta. Tulen tiheys oli puutteellinen. Vihollinen oli haarukassa muttei ottanut osumaa.

https://www.youtube.com/channel/UC4mftUX7apmV1vsVXZh7RTw – tältä löytyy.

Sivustolla on viiden minuutin pläjäyksiä laivoista, nyt tuli viimeksi nro 229 ja pitempiä, tunnin juttuja viimeisin nro 140.

Pyssymies

Jaska Brown kirjoitti...

klova: Satuin juuri äskettäin lukemaan taas yhden Erwin Rommelin elämäkerran. Kettuhan oli nuorena upseerina Caporettossa mukana, pahimpana kilpakumppaninaan toinen nuori luutnantti ja tuleva marsalkka Ferdinand Schörner. Ei ollut helppoa maastoa ei, mutta kyllä siellä italiaanot antautuivat aina vastaantullessaan mikäli maasto ei ollut esteenä.

Heikkius: Cadornaa pidetään ensimmäisen maailmansodan huonoimpana sotapäällikkönä ja kilpailu tuosta tittelistä oli sentään melkoisen kova. Hänen isänsä oli muuten se kenraali, joka kunnostautui sankarillisena Rooman valtaajana 1870 ja poikansa komensi kenraalina kakkosrähinässä Italian eliittidivisioonaa vaihtaen näppärästi puolta sotaonnen kääntyessä eli oli omaksunut Italian doktriinin erinomaisesti.

Pyssymies: Italialainen teknologia on aina ollut korkeatasoista, mutta kuten totesit ongelma on siinä että he erehtyvät usein tekemään väärää kamaa. Nuokin aseet toimivat loistavasti, jos niitä käytetään ihanneoloissa, vaan sodassa harvemmin on niitä ihanneoloja. Nuo ”possut” olivat sitten hyvä esimerkki siitä mihin italialaiset oikeasti pystyvät sekä urhoollisuudellaan että teknologiallaan. Sodan jälkeen yksi sukeltajista sai korkeimman kunniamerkin ja sen kiinnitti hänen rintaansa se brittiupseeri, jonka laivan sukeltaja oli upottanut.

Nimetön 16.58: Triestehän oli sodan jälkeen jonkin aikaa jonkinlaisena vapaavaltiona, mutta liitettiin sitten Italiaan koska vapaavaltiot olivat menneet pois muodista, ilmeisesti Danzigin huonojen kokemusten takia.

Qroquius Kad: Pohjois-Italiaa on aina silloin tällöin puuhattu itsenäiseksi nimellä Padania. Siitä saisi ihan sivistysvaltion, tai se olisi jo valmiiksi sellainen.

Trilisser: Kuten klova totesi, tuo ärsyttävä virhe käy aika luonnostaan kun anglisimi puskee läpi. Olen pari kertaa syyllistynyt samaan.

Trilisser kirjoitti...

Tuossa muuten selasin Lynnin & Vanhasen "rasismiopasta" eli kirjaa "IQ & Global Inequality". Siinä mainittiin Italian äö:ksi peräti 102 (Suomi 99).

Anonyymi kirjoitti...

Italialaiset on eteviä, paitsi heiluttelemaan käsiään ja puhumaan paljon ja nopeasti myös teknisesti. Myös aseteknisesti. Usein mainitsemani ”Nenosen tykki” on hyvä esimerkki osaamisesta. Haaralavetillinen 75mm kanuuna, koro riittävä jopa ilmatorjuntaan ja ihan varmasti haupitsimaiseen ammuntaan. Laaja sivusuuntausala lisänä. Myös konepistooleita osasivat tehdä, Eikä se ternikivääri oli niin tyhmä idea kuin näyttää. Toteutus jäi vähän vaiheeseen. Keskitehoinen patruunansa oli nokkela idea, kivääri on kätevän kokoinen ja kevyt. Tähtäin oli huonosti mietitty ja niitä kivääreitä ei ehditty tehdä ennen sotaa tarpeeksi.

Kansantalouden, teollisuuden ja valtion budjetin pienuus näkyi esimerkiksi panssareissa, niitattu panssarointi oli jo 30-luvun lopulla naurettava ja carden-loyd – tyyppiset tanketit ei olleet enää ajankohtaisia. Toisaalta jotkin panssariautot olivat ihan kelpo kärryjä – luokassaan. Armeija oli vanhanaikainen, upseereilla oli sotilaspalvelijat ja ihan eri eväät kuin miehistöllä. Miehistö ei ollut innostunut uuden rooman luomisesta. Fasistinen kansankiihotus oli vähän kesken.

Laivasto sai ensimmäisenä koko maailmassa moottoritorpedoveneitä käyttöönsä - SMS Viribus Unitis oli mainittavin uhrinsa. Risteilijät, hävittäjät ja taistelulaivat olivat huippuja alallaan. Ainakin välimeren oloihin. Pikufiboja oli tietysti. Muun muassa tutka puuttui. Ja lentotukialus. Epäpäteviä hemmoja oli myös viroissa kohtalaisesti ja olipa huonoa onneakin matkassa.

Niin, ja sotaa johti Il Duce, kenties aatuakin pöhkömpi amatööri.

Sopii muuten miettiä miten urhea olisi erämaassa satojen kilometrien päässä vedestä ja varuskunnasta, kiillottelemassa viiniä kittaavien upseereiden saappaita. Uffareilla on autokyyti, itse ollaan jalkapatikassa. Kiukkuset arabit kulkee kameleilla ja britit panssareilla ja foordeilla.

Pyssymies

KLS kirjoitti...

Qroquius Kad kirjoitti:
"Vastaavasti pohjoisessa Italiassa vastustettiin etelän (Mezzogiorno) mukaan ottamista Italian kansallisvaltioon:
sen poliittinen, sosiaalinen ja kulttuurinenkin kuilu oli aivan liian suuri."

Eikö pohjoisitalialainen Garibaldi kuitenkin tullut kuuluisaksi ja suorastaan kansallissankariksi nimenomaan sen vuoksi, kun kukisti ja valloitti suurimman osan Etelä-Italiasta käsittäneen Molempain Sisilian kuningaskunnan. Ja liitti näin ollen sen alueet pohjoisitalialaiseen Sardinian kuningaskuntaan, joka nimestään huolimatta käsitti alueita manterellakin (ja josta yhdistynyt Italia sitten muotoutui, kun se vähän myöhemmin valloitti muutaman muunkin pikkuvaltion sekä Itävallan italialaisalueet).
Sitä ennenhän nykyisen Italian alueellahan oli kuusi valtiota: Sardinian ja Molempain Sisilian kuningaskunnat, Kirkkovaltio, Toscana, Parma ja Modena, sekä pohjoisessa myös Itävaltaan kuuluneita alueita. Ja lisäksi niemimaalla oli jo silloin pikkuinen San Marino, joka kumma kyllä jäikin sinne erilliseksi kääpiövaltioksi (ja jota myöhemminkään edes Mussolini ei missään vaiheessa vallannut).
Garibaldi ei siis ainakaan vastustanut Mezzogiornon liittämistä yhdistettyyn Italiaan, kun pitkälti juuri hän sai sen aikaan.


QroquiusKad kirjoitti...

Garibaldi ei vastustanut, mutta tiettävästi moni muu oli hänen kanssaan eri mieltä. En osaa tähän hätään alkaa pudotella nimiä.