Sivallus CCCLIV

Islamofobin määritelmä: henkilö, joka uskoo muslimien noudattavan islamin oppeja.

Uusinta: Kymppiliike

Lukijalle: Tämä juttu ei toteutunut ennusteeltaan. Vielä. Oulun ja muiden paikkakuntien tapahtumat saavat kyllä ihmettelemään, kuinka pitkälle suomalaisten pinna venyy:

2010-luvun lähestyessä puoltaväliä suomalaisten tyytymättömyys hallintoeliitin toimintaan oli kasvanut räjähdysvalmiisiin mittasuhteisiin. Eliitti alkoi tosissaan pelätä, milloin vuoden 2011 ”arabikevään” kaltainen liikehdintä alkaa Suomessa.

Kaikki alkoi kahdesta toisilleen täysin erillisestä tapauksesta, jotka sattuivat olemaan lähes yhtäaikaisia.

Vuoden 2014 huhtikuussa liechtensteinilainen rikolliskopla murtautui pahaa aavistamatta tyhjäksi luulemaansa kerrostaloasuntoon. Tässä ei ollut mitään poikkeuksellista, liechtensteinilaiset ammattimurtovarkaat olivat olleet suomalaisten vitsauksena jo vuosia: maahantulo, tiedustelut, murtosarja, pikainen poistuminen maasta ja saaliin myynti. Tällä kertaa operaation tiedusteluosa oli kuitenkin epäonnistunut. Asunnon omistaja oli kotona päiväunilla ja havahtui varkaiden edettyä olohuoneeseen. Isokokoinen mies ilmestyi unenpöpperöisenä oviaukkoon pelästyttäen murtovarkaat perinpohjaisesti. Nämä yrittivät pakoon, mutta asunnon omistaja oli tiellä. Seuranneessa mylläkässä kaksi murtovarasta sai surmansa, kolmas sai lieviä vammoja, kuten myös omistaja. Oikeudenkäynnissä eloon jäänyt murtovaras tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Asunnon omistaja sen sijaan sai taposta ehdottoman tuomion. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan korvauksia vammoja kärsineelle murtovarkaalle sekä elatusapukorvauksiin kuolleiden murtovarkaiden perheille Liechtensteiniin. Hovioikeus kasvatti vielä vankeustuomion pituutta todeten asunnon omistajan syyllistyneen törkeään hätävarjelun liioitteluun.
Kansalaisten oikeudentaju kuohahti. Koskaan ei selvinnyt, kuka oli ensimmäinen aloitteentekijä. Joka tapauksessa vankeustuomion saaneelle miehelle alkoi tulvia kirjeitä. Kaikissa kirjeissä oli sama sisältö: rahaa. Joissakin tapauksissa parikymppiä, joskus viisikymppinen tai jopa satanen. Useimmissa kuitenkin kymppi, koska netin välityksellä levinnyt viesti sai nimen: kymppiliike. Viestissä kerrottiin tapauksen yksityiskohdat, tuomitun nimi ja osoite. Viesti päättyi vetoomukseen: Jos olisit halunnut toimia samoin, lähetä itseään, perhettään ja omaisuuttaan puolustaneelle miehelle kympin seteli.
Liike levisi kulovalkean tavoin. Useimmat tiesivät vastaavanlaisia tapauksia ja halusivat lähettää viestin viranomaisille: me olemme saaneet tarpeeksemme rikollisten hyysäämisestä ja kiitämme miestä, joka teki oikein.

Toinen kymppiliikkeen käynnistäneistä tapauksista sattui edellisen oikeudenkäynnin aikana, loppuvuodesta 2014. Oikeastaan koko juttu oli alkanut muutamaa vuotta aiemmin färsaarelaisen turvapaikanhakijan raiskattua ja murhattua suomalaisen pikkutytön. Tekijä oli saatu kiinni ja tuomittu vankeusrangaistukseen. Tytön isä oli kuitenkin tyytymätön rangaistuksen vähäisyyteen. Niinpä hän lähetti tuomitun tiedoksi viestin: tuomittu ei saisi kertaakaan käydä vankilomilla ja vapauduttuaan hänellä olisi 24 tuntia aikaa poistua maasta ikuisiksi ajoiksi. Maastakarkoitus ei tuomion yhteydessä tullut kyseeseen, kun kyseinen henkilö oli jo asunut maassa useita vuosia ja kotoutunut sosiaaliviranomaisten mukaan erinomaisesti.
Seuraukset olivat odotetut. Ensikertalaisena (tosin hän oli jo kerran aiemminkin istunut vankilassa, mutta siitä oli jo useita vuosia) färsaarelainen vapautui vankilasta kärsittyään puolet tuomiostaan. Sosiaalitoimisto osoitti hänelle kunnan asunnon eikä hänellä ollut aikomustakaan poistua maasta. Vapautta kesti viikon, jonka jälkeen rappukäytävässä odottanut tytön isä puukotti miehen kuoliaaksi ja soitti itse poliisit paikalle.
Samaan aikaan murtovarasliigan tapauksen aloittama kymppiliike oli juuri käynnistynyt. Joku muunsi viestin käsittämään tätä murhatapausta ja menestys oli samanveroinen. Kansa oli kyllästynyt viranomaisten kyvyttömyyteen karkottaa rikokseen syyllistyneitä maahanmuuttajia ja osoitti mieltään lähettämällä setelin ja usein myös kannustusviestin sisältävän kirjekuoren tytön isälle.

Näiden molempien tapausten syntyhistoriat ja liikkeen eteneminen on kyetty jäljittämään melko tarkkaan, vaikka hämärän peittoon onkin jäänyt, kuka nimetön kirjoittaja oli todellinen aloittaja ja kuka toinen anonyymi (vai oliko jopa kyseessä sama henkilö?) muunsi liechtensteinilaisliigan tapauksen käsittämään färsaarelaista turvapaikanhakijaa. Sen sijaan se, mitä tapahtui seuraavaksi, on hyvin epäselvää. Aivan erityisesti ne henkilöt, jotka olivat tapahtumien taustalla, eivät koskaan ole tulleet julkisuuteen. Ymmärrettävistä syistä, koska poliisi ja oikeuslaitos ovat heistä hyvin kiinnostuneita – vaikka kukaan ei tunnu löytävän heidän syytteeseen asettamiseensa sopivaa pykälää. Edes ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” –blankopykälä ei kovin hyvin tapaukseen sovellu.

Vähän myöhemmin muutamat anonyymit – arvioiden mukaan puolenkymmentä – julistautuivat kymppiliikkeen johtajiksi. Liike ei ole koskaan millään tavoin järjestäytynyt eikä siihen kuuluta julkisesti. Johtajaksi tiettävästi kutsutaan sopivaksi katsottuja henkilöitä. Yksi liikkeen johtajista on kerran - vuonna 2017 - antanut nimettömänä haastattelun, jossa hän on valaissut heidän toimintatapojaan. Liike ottaa kantaa kahdenlaisiin tapauksiin. Niiden esikuvina ovat edellä kuvatut tapaukset.

Ensimmäinen eli ”liechtenstein”-tapaus käsittelee tilannetta, jossa rikollista vastaan toiminut henkilö on saanut tuomion. Kymppiliikkeen mukaan rikollinen on toiminnallaan asettanut itsensä lain ulkopuolelle ja rikollisen toiminnan estävää ei saa tuomita, mikäli toiminta ei ole ollut täysin suhteetonta rikoksen laatuun nähden. Jos esitetään epäily tällaisesta tapauksesta, liikkeen johtajat perehtyvät asiaan. Mikäli enemmistön näkemys on puoltava, julkisuuteen annetaan viesti. Siinä kehotetaan kaikkia liikkeen hiljaisia tukijoita lähettämään sopivaksi – yleensä kymppi – katsomansa summa oikeusmurhan uhriksi joutuneelle.

Toinen eli ”färsaaret” –tapaus käsittelee tilannetta, jossa ulkomaalaissyntyinen henkilö on tehnyt Suomessa vakavan rikoksen. Tällöin ryhmä tutkii tapauksen ja antaa joko langettavan tai vapauttavan tuomion. Langettava tuomio on varsin todennäköinen, mikäli rikollinen ei ole koskaan maksanut tuloveroa. Julkisuuteen annetaan viesti, jossa todetaan, ettei kyseisen henkilön pitäisi lähteä vankilomalle lainkaan ja vapauduttuaan hänen tulisi poistua Suomesta 24 tunnin kuluessa. Ehdot on kopioitu suoraan alkuperäistapauksesta. Mikäli tuomittu ei näitä ehtoja toteuta, kymppiliike ei ryhdy mihinkään toimenpiteisiin. Toisaalta mikäli kuka tahansa muu ryhtyy toimenpiteisiin ja saa rangaistuksen, kymppiliikkeen johtajat toteavat automaattisesti hänen tuomionsa asiattomaksi ja kehottavat kaikkia tukijoita lähettämään sopivaksi katsomansa summan tekijälle.

Kyseinen vuonna 2017 annettu haastattelu on jäänyt toistaiseksi ainoaksi. Kymppiliike on sen jälkeen jatkanut aktiivista toimintaansa, vaikka haastatellun mukaan se toivoo voivansa lakkauttaa itsensä mahdollisimman pikaisesti. Liikkeen ensisijaiseksi tavoitteeksi haastateltu mainitsi itsensä tarpeettomaksi tekemisen, mutta toistaiseksi virallinen oikeuslaitos on jatkanut entisellä linjallaan.

Kymppiliikkeellä arvioidaan olevan parisataatuhatta aktiivista tukijaa. Koska toiminta on vapaaehtoista, kaikki eivät tietenkään lähetä kymppiään joka kerran, kun johtoryhmä kehottaa. Kuitenkin jo satatuhatta lähettäjää tarkoittaa miljoonan pottia sille, joka on toiminut ryhmän mielestä kunnon kansalaisen oikeudentajun mukaisesti. Melkoinen osa kymppiliikkeen varoituksen saaneista maahanmuuttajarikollisista onkin noudattanut kehotusta ja poistunut maasta välittömästi vapauduttuaan. Tarkoittaahan kehotus käytännössä sitä, että heidän henkensä on miljoonan arvoinen. Miljoona on iso houkutin, vaikka sen saamiseksi pitäisikin itse istua vankilassa muutama vuosi.

Liikettä on yritetty saada julistettua rikolliseksi eri keinoin, mutta se on aina onnistunut kiertämään sääntöjä. Rahojen lähettäjiä ei yleensä tunneta eikä olisi mahdollistakaan tuomita sataatuhatta ihmistä kerralla vankeuteen. Etenkään, kun lähettäjät tutkimusten mukaan ovat yleensä juuri niitä ihmisiä, jotka yhteiskuntaa pyörittävät ja veroja maksavat. Varojen takavarikointia lahjoituksen saaneiltakaan ei voi tehdä. On esitetty, että saadut lahjoitusvarat pitäisi tuomita valtiolle tai uhreille, mutta tämä on ainakin nykylainsäädännön vallitessa mahdotonta, koska kyseiset varat on saatu vasta tuomion jälkeen.

Kyseenalaista on, onko liikkeen toiminta vähentänyt rikollisuutta. Tosiasia kuitenkin on, että Suomessa esimerkiksi asuntomurtojen määrä ja maahanmuuttajien rikollisuus on selvästi alhaisemmalla tasolla kuin muissa Pohjoismaissa. Sosiaali- ja terveysministerin mukaan kyse on kuitenkin siitä, että Suomessa maahanmuuttajien kotouttamisessa on onnistuttu paremmin.

Keskiarvotilastot - miehet 100 m

Selvitys tämän tilastoinnin periaatteista löytyy täältä.


Maailman kaikkien aikojen sata parasta kymmenen parhaan tuloksen keskiarvon mukaisessa järjestyksessä kauden 2018 päättyessä:

1	Usain Bolt	JAM	9.723
2	Asafa Powell	JAM	9.773
3	Justin Gatlin	USA	9.775
4	Tyson Gay	USA	9.782
5	Yohan Blake	JAM	9.802
6	Maurice Greene	USA	9.848
7	Ato Boldon	TTO	9.876
8	Nesta Carter	JAM	9.885
9	Mike Rodgers	USA	9.893
10	Frank Fredericks	NAM	9.910
11	Jimmy Vicaut	FRA	9.911
12	Trayvon Bromell	USA	9.913
13	Richard Thompson	TTO	9.920
14	Ronnie Baker	USA	9.920
15	Donovan Bailey	CAN	9.925
16	Christian Coleman	USA	9.925
17	Ryan Bailey	USA	9.931
18	Akani Simbine	RSA	9.934
19	Leroy Burrell	USA	9.936
20	Carl Lewis	USA	9.936
21	Shawn Crawford	USA	9.943
22	Walter Dix	USA	9.945
23	Nickel Ashmeade	JAM	9.946
24	Keston Bledman	TTO	9.952
25	Dennis Mitchell	USA	9.952
26	Darvis Patton	USA	9.953
27	Linford Christie	GBR	9.954
28	Bruny Surin	CAN	9.956
29	Andre De Grasse	CAN	9.960
30	Kemar Bailey-Cole	JAM	9.961
31	Femi Ogunode	QAT	9.963
32	Francis Obikwelu	POR	9.967
33	Michael Frater	JAM	9.967
34	Daniel Bailey	ANT	9.969
35	Jon Drummond	USA	9.971
36	Christophe Lemaitre	FRA	9.973
37	Churandy Martina	NED	9.975
38	Kim Collins	SKN	9.975
39	Isiah Young	USA	9.976
40	Tim Montgomery	USA	9.977
41	Steve Mullings	JAM	9.980
42	Ben Youssef Meité	CIV	9.983
43	Obadele Thompson	BAR	9.990
44	Su Bingtian	CHN	9.990
45	Michael Marsh	USA	9.993
46	Marc Burns	TTO	9.994
47	André Cason	USA	9.995
48	Dwain Chambers	GBR	9.997
49	Bernard Williams	USA	10.000
50	Chijindu Ujah	GBR	10.000
51	Leonard Scott	USA	10.002
52	Derrick Atkins	BAH	10.002
53	Travis Padgett	USA	10.006
54	Davidson Ezinwa	NGR	10.008
55	Jak Ali Harvey	TUR	10.012
56	Aziz Zakari	GHA	10.013
57	Zharnel Hughes	GBR	10.014
58	James Dasaolu	GBR	10.015
59	Calvin Smith	USA	10.017
60	Seun Ogunkoya	NGR	10.019
61	Olapade Adeniken	NGR	10.019
62	Coby Miller	USA	10.019
63	Deji Aliu	NGR	10.020
64	John Capel	USA	10.020
65	Marvin Bracy	USA	10.021
66	Brian Lewis	USA	10.021
67	Julian Forte	JAM	10.025
68	Ivory Williams	USA	10.025
69	Noah Lyles	USA	10.026
70	Reece Prescod	GBR	10.029
71	Darrell Brown	TTO	10.034
72	Marcus Brunson	USA	10.034
73	Tim Harden	USA	10.037
74	Cameron Burrell	USA	10.037
75	Ray Stewart	JAM	10.041
76	Lerone Clarke	JAM	10.041
77	Jaysuma Saidy Ndure	NOR	10.041
78	Ryota Yamagata	JPN	10.041
79	Yoshihide Kiryu	JPN	10.043
80	Trindon Holliday	USA	10.043
81	Jeff Demps	USA	10.045
82	Xie Zhenye	CHN	10.046
83	Kendal Williams	USA	10.047
84	Adam Gemili	GBR	10.048
85	Andrew Fisher	JAM	10.051
86	Dentarius Locke	USA	10.055
87	Jaylen Bacon	USA	10.055
88	Dwight Thomas	JAM	10.056
89	Senoj Givans	JAM	10.057
90	Leo Myles-Mills	GHA	10.057
91	Olusoji Fasuba	NGR	10.058
92	Joel Fearon	GBR	10.060
93	Clayton Vaughn	USA	10.061
94	Vince Henderson	USA	10.061
95	Mookie Salaam	USA	10.061
96	Tyquendo Tracey	JAM	10.061
97	Mark Jelks	USA	10.061
98	Eric Nkansah	GHA	10.061
99	Diondre Batson	USA	10.062
100	Aaron Brown	CAN	10.062

Edellisen listan kahdenkymmenen parhaan ennätys ja sijoitus kaikkien aikojen maailmantilastossa:

1	Usain Bolt	JAM	9.58
4	Asafa Powell	JAM	9.72
5	Justin Gatlin	USA	9.74
2	Tyson Gay	USA	9.69
3	Yohan Blake	JAM	9.69
7	Maurice Greene	USA	9.79
19	Ato Boldon	TTO	9.86
6	Nesta Carter	JAM	9.78
15	Mike Rodgers	USA	9.85
18	Frank Fredericks	NAM	9.86
22	Jimmy Vicaut	FRA	9.86
13	Trayvon Bromell	USA	9.84
10	Richard Thompson	TTO	9.82
25	Ronnie Baker	USA	9.87
11	Donovan Bailey	CAN	9.84
8	Christian Coleman	USA	9.79
28	Ryan Bailey	USA	9.88
34	Akani Simbine	RSA	9.89
14	Leroy Burrell	USA	9.85
17	Carl Lewis	USA	9.86

Maailmantilaston kaikkien aikojen kahdenkymmenen parhaan sijoitus keskiarvotilastossa ja keskiarvotulos:

1	Usain Bolt	JAM	9.723
4	Tyson Gay	USA	9.782
5	Yohan Blake	JAM	9.802
2	Asafa Powell	JAM	9.773
3	Justin Gatlin	USA	9.775
8	Nesta Carter	JAM	9.885
6	Maurice Greene	USA	9.848
16	Christian Coleman	USA	9.925
41	Steve Mullings	JAM	9.980
13	Richard Thompson	TTO	9.920
15	Donovan Bailey	CAN	9.925
28	Bruny Surin	CAN	9.956
12	Trayvon Bromell	USA	9.913
19	Leroy Burrell	USA	9.936
91	Olusoji Fasuba	NGR	10.058
9	Mike Rodgers	USA	9.893
20	Carl Lewis	USA	9.936
10	Frank Fredericks	NAM	9.910
7	Ato Boldon	TTO	9.876
32	Francis Obikwelu	POR	9.967

Suomen kaikkien aikojen sata parasta kymmenen parhaan tuloksen keskiarvon mukaisessa järjestyksessä kauden 2018 päättyessä:

1	Markus Pöyhönen	10.297
2	Tommi Hartonen	10.322
3	Samuli Samuelsson	10.366
4	Eetu Rantala	10.402
5	Jonathan Åstrand	10.413
6	Samuel Purola	10.417
7	Jarkko Ruostekivi	10.427
8	Ville Myllymäki	10.443
9	Nghi Tran	10.450
10	Hannu Hämäläinen	10.463
11	Harri Kivelä	10.463
12	Joni Rautanen	10.467
13	Ari Pakarinen	10.470
14	Kari Louramo	10.474
15	Visa Hongisto	10.476
16	Otto Ahlfors	10.479
17	Janne Haapasalo	10.490
18	Stefan Koivikko	10.493
19	Tero Ridanpää	10.502
20	Tuomas Näsi	10.509
21	Samsa Tuikka	10.511
22	Antti Rajamäki	10.516
23	Sami Länsivuori	10.535
24	Kimmo Saaristo	10.541
25	Jukka Vähäkangas	10.542
26	Kari Niemi	10.545
27	Jouko Hassi	10.546
28	Timo Salonen	10.552
29	Simo Sipilä	10.556
30	Lasse Juusela	10.564
31	Eero Haapala	10.578
32	Kim Lesch	10.582
33	Viljami Kaasalainen	10.600
34	Jouni Myllymäki	10.605
35	Raimo Vilén	10.608
36	Rami Jokinen	10.612
37	Topi Valtanen	10.621
38	Janne Hautaniemi	10.627
39	Markus Lindahl	10.637
40	Matti Parviainen	10.640
41	Esa Liukkonen	10.642
42	Markus Skyttä	10.647
43	Hannu Ali-Huokuna	10.649
44	Teemu Kauppi	10.652
45	Jari Haverinen	10.655
46	Ari Salonen	10.657
47	Elmo Lakka	10.658
48	Arto Lehtimäki	10.662
49	Pertti Purola	10.663
50	Juha Isoherranen	10.664
51	Williem Kajander	10.664
52	Aleksi Lehto	10.677
53	Turo Meriläinen	10.679
54	Ville Vakkuri	10.683
55	Kim Meller	10.684
56	Mikko Häkkilä	10.688
57	Jouko Lehtinen	10.690
58	Roope Saarinen	10.695
59	Janne Koponen	10.707
60	Jarkko Toivonen	10.710
61	Jaakko Ojaniemi	10.713
62	Lauri Tuomilehto	10.717
63	Jarmo Anias	10.718
64	Santeri Kuusiniemi	10.718
65	Lauri Kirkkola	10.718
66	Markus Koivula	10.722
67	Harri Nevavuo	10.726
68	Jukka Sihvonen	10.734
69	Tuukka Komssi	10.741
70	Tapani Turunen	10.742
71	Fredrik Paul	10.743
72	Ossi Karttunen	10.744
73	Juha Pyy	10.745
74	Niko Taavitsainen	10.747
75	Kimmo Haatanen	10.749
76	Samuli Lehtinen	10.750
77	Ari Ruskeepää	10.752
78	Juha Plosila	10.752
79	Oskari Lehtonen	10.760
80	Ville Laine	10.761
81	Olli Rantanen	10.763
82	Raimo Räty	10.764
83	Markus Tuomela	10.767
84	Riku Illukka	10.769
85	Jari Suikka	10.773
86	Aleksi Ala-Prinkkilä	10.775
87	Sami Lietonen	10.777
88	Asko Koivisto	10.781
89	Markku Perttula	10.783
90	Joona-Ville Heinä	10.784
91	Jari Saarinen	10.785
92	Teemu Tapper	10.789
93	Ilari Mäkinen	10.789
94	Matti Heusala	10.790
95	Konsta Alatupa	10.794
96	Tuomo Salo	10.796
97	Eerikki Pekkola	10.796
98	Marko Ritola	10.797
99	Teemu Jokela	10.803
100	Mika Hietala	10.805

Edellisen listan kahdenkymmenen parhaan ennätys ja sijoitus kaikkien aikojen Suomen tilastossa:

2	Markus Pöyhönen	10.23
1	Tommi Hartonen	10.21
5	Samuli Samuelsson	10.30
4	Eetu Rantala	10.30
3	Jonathan Åstrand	10.26
6	Samuel Purola	10.31
7	Jarkko Ruostekivi	10.34
9	Ville Myllymäki	10.38
11	Nghi Tran	10.40
13	Hannu Hämäläinen	10.41
17	Harri Kivelä	10.43
12	Joni Rautanen	10.40
14	Ari Pakarinen	10.42
11	Kari Louramo	10.40
20	Visa Hongisto	10.44
21	Otto Ahlfors	10.44
15	Janne Haapasalo	10.42
8	Stefan Koivikko	10.38
26	Tero Ridanpää	10.47
24	Tuomas Näsi	10.45

Suomen tilaston kaikkien aikojen kahdenkymmenen parhaan sijoitus keskiarvotilastossa ja keskiarvotulos:

2	Tommi Hartonen	10.322
1	Markus Pöyhönen	10.297
5	Jonathan Åstrand	10.413
4	Eetu Rantala	10.402
3	Samuli Samuelsson	10.366
6	Samuel Purola	10.417
7	Jarkko Ruostekivi	10.427
18	Stefan Koivikko	10.493
8	Ville Myllymäki	10.443
14	Kari Louramo	10.474
9	Nghi Tran	10.450
12	Joni Rautanen	10.467
10	Hannu Hämäläinen	10.463
13	Ari Pakarinen	10.470
17	Janne Haapasalo	10.490
22	Antti Rajamäki	10.516
11	Harri Kivelä	10.463
24	Kimmo Saaristo	10.541
21	Samsa Tuikka	10.511
15	Visa Hongisto	10.476

Välihuomautus 119 : Kaikkien aikojen keskiarvot

Huomautus: Tämä teksti on selite, jonka voi lukea tutkiessaan niitä tilastoja, joita olen kaikkien aikojen keskiarvoista laatinut. Myöhemmin tähän alle tulee myös hakemisto, jossa on suorat linkit eri lajeihin.

Joskus taannoin mieleen juolahti uusi tapa tilastoida urheilusuorituksia. Entäpä jos maailmanennätys ei olisikaan yksittäinen paras tulos vaan useamman tuloksen, esimerkiksi kymmenen uran parhaan, keskiarvo? Tai vähintäänkin että maailmanennätyksiä olisi kahdenlaisia: yksittäisten huipputulosten ennätys (eli nykyinen tapa) ja sen rinnalla se uran kymmenen parhaan tuloksen keskiarvo? Samalla voisi myös normaalin "kaikkien aikojen tilaston" rinnalle pistää "kaikkien aikojen tilaston" keskiarvojen mukaisessa järjestyksessä.

Idea tällaiseen tilastointiin tuli joukkuelajeista. Siellähän esimerkiksi yhden kauden ennätykset ja koko uran ennätykset rankataan yhtä arvokkaiksi suorituksiksi. Miksei yleisurheilussa voisi toimia samoin? Otsikoitavaakin tulisi useammin, kun keskiarvo-ME:tä hallussaan pitävä saisi sitä parannettua jo sillä, että tekisi kaikkien aikojen kymmenenneksi parhaan tuloksensa.

Toisena vaihtoehtona pohdin sitä, että ennätys laskettaisiin kunkin kauden parhaan henkilökohtaisen tuloksen mukaan. Kymmenen parasta kautta. Tämä olisi kuitenkin vielä epäoikeudenmukaisempaa, sillä päästäkseen listoille urheilijan tulisi käytännössä olla vähintään 25-vuotias - ja tällöinkin se kymmenes tulos olisi 16-vuotiaana tehty. Plus sitten se tosiasia, että monella maailmanhuipullakaan ei välttämättä edes uran päättyessä ole tulosta kymmeneltä eri vuodelta. Tämän takia päätin pitäytyä alkuperäisessä ideassa kymmenen parhaan tuloksen keskiarvosta.

Pienenä ongelmana tässä on lähinnä pitkillä juoksumatkoilla esiintyvä erikoisuus. Kaikki huiput eivät välttämättä ole saaneet kymmentä tulosta kyseisellä matkalla kasaan. Esimerkiksi vuoteen 2017 asti maratonin ME:tä hallussaan pitänyt Dennis Kimetto oli juossut vasta kuusi maratonia loppuun eikä saisi siksi edes tulosta kymmenen parhaan keskiarvoja laskiessa.

Näissä tilastoissa lasketaan jokaisen urheilijan kymmenen parhaan suorituksen keskiarvo hänen koko uransa ajalta. Idea on "uudenlaisen ennätystilaston" luominen. Tässä listauksessa kun urheilijan tulos - yleensä myös sijoitus - muuttuu joka kerran, kun hän tekee tuloksen, joka on parempi kuin uran siihen asti kymmenenneksi paras. Mallia on otettu joukkuelajeista, joissa päästään otsikoimaan aina, kun joku nousee seuran kaikkien aikojen eniten syöttöpisteitä kolmannessa erässä keränneiden alle 25-vuotiaiden leftin pelaajien listan sijalta yhdeksän kahdeksanneksi.
Tällainen tilasto antaa paremman kuvan koko uran suorituksista kuin yksi mahdollisesti osin satunnainen huipputulos.

Tilastoon on kelpuutettu vuoden 2018 loppuun mennessä tehdyt suoritukset. Sisä- ja ulkoratatuloksia ei ole eroteltu, molemmat on hyväksytty.
Mahdollisista virheistä vastaan itse yhdessä Tilastopajan kanssa. Niitä on kolmea tyyppiä:
1) Teknisiä kirjoitusvirheitä saattaa olla, mutta toivottavasti ei.
2) Listojen loppupäässä on periaatteessa mahdollista, että joku urheilija puuttuu. Esimerkiksi tämän systeemin koeajossa 10000 metrillä maailmantilaston sadan parhaan joukkoon riittää keskiarvo 27.56,779. Tällöin pitäisi periaatteessa tarkistaa kaikkien aikojen parhaiden tulosten listalta kaikki ne urheilijat, joiden ennätys on 27.56,77 tai parempi. Heitä on kaikkiaan 712 kappaletta. Käytännössä huonoin ennätys, jolla päästiin listalle oli 27.40,69 sijalla 373. Se oli ainoa sijan 350 jälkeen tullut. Muistaakseni lopetin tarkistamisen sijan 450 jälkeen. Periaatteessa on tietysti mahdollista, että joku olisi juossut kympin kymmenen kertaa välille 27.45 - 28.00 eikä koskaan kovempaa ja pääsisi listalle, mutta epäilen.
3) Tuloslistat eivät ole Tilastopajassa menneeltä vuosituhannelta täydellisiä. Tästä aiheutuu lähes varmasti joitakin virheellisyyksiä. Varma tuntomerkki tästä on esimerkiksi se, että palvelun kansainväliseltä puolelta puuttuu sellaisia suomalaisurheilijoiden tuloksia, jotka löytyvät kansalliselta puolelta. Esimerkiksi Lasse Virén ei olisi yltänyt maailman kympin tilastoihin kansainväliseltä puolelta löytynein tuloksin (tämä ei siis tarkoita kansallisia/kansainvälisiä kilpailuja, vaan Virénin tuloslistasta löytyi kansalliselta puolelta ulkomailla käytyjä kilpailuja, joita ei kansainväliseltä puolelta löytynyt).

Suomalaisten tilastoihin on kelpuutettu tulokset niiltä osin, kun henkilö on tuloksen tehdessään ollut Suomen kansalainen.

Uusinta: Meritokratia

Lukijalle: Kun nyt on virallisesti tullut kymmenen vuotta täyteen, niin mikäpä sen parempi valinta juhlauusinnaksi kuin historian ensimmäinen viikkojuttu meritokratiasta. Tässä yhteydessä pitää mainita se, mikä unohtui viimeisestä varsinaisesta viikkojutusta keskiviikkona. Blogin yksi sivutarkoitus oli kirjoitustaidon kehittäminen. Ja kun näitä ensimmäisiä räpellyksiä lukee, niin ainakin oman arvioni mukaan kehitystä on tapahtunut:

Meritokratia on valtiomuoto, jossa hallintotehtävät on jaettu sellaisille henkilöille, jotka ovat osoittaneet niihin riittävää kyvykkyyttä ja ansioita (meriittiä, merit). Meritokratiassa henkilön varakkuus, sosiaalinen asema (suku, yhteiskuntaluokka, ystävyyssuhteet), ikä, kokemus, suosio, sukupuoli ja rotu eivät vaikuta hänen etenemiseensä yhteiskunnassa. Meritokratiassa yhteiskunta palkitsee ne, jotka ovat osoittaneet suoriutuneensa tehtävistään paremmin kuin vertaisensa ja ylentää sen, jonka uskotaan suoriutuvan korkeammassa tehtävässä paremmin kuin kilpailevien henkilöiden.

Maailmassa ei ole koskaan ollut puhtaasti meritokraattista valtiota. Historiallisesti eniten meritokraattisia piirteitä on esiintynyt Tsingis-kaanin valtakunnassa, Napoleonin Ranskassa ja Venäjän vallan aikaisessa Suomen suuriruhtinaskunnassa. Tsingis-kaani saattoi ylentää sotapäälliköiksi entisiä vihollisiaan, kunhan nämä olivat ensin osoittautuneet riittävän luotettaviksi. Napoleonin aikana hirmuhallinnon hävitettyä entisen yläluokan monet kyvykkäät alemmista säädyistä lähtöisin olevat miehet ylenivät hämmästyttävällä nopeudella. Jean-Baptiste Bernadottesta tuli salamavauhdilla kersantista kenraali ja sittemmin marsalkka, lopulta jopa Ruotsin kuningas, mutta se on jo toinen tarina. Suomen suuriruhtinaskunnassa valta oli nimellisesti yksinvaltiaalla keisarilla, mutta käytännössä puljua pyöritti virkamieskunta. Virkatiellä eteneminen taas ei ollut syntyperästä riippuvainen, joskin korkeampiin virka-asemiin vaadittavat opinnot olivat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta vain varakkaan yläluokan käytettävissä.

Nykymaailmassa Singaporea pidetään eniten meritokratiaa muistuttavana valtiona. Myös Suomessa ja muissa pohjoismaissa on melkoisesti meritokraattisia piirteitä.

Meritokratiaa osin soveltaneilla valtioilla on mielenkiintoinen yhdistävä tekijä. Ne ovat kaikki omana aikanaan olleet poikkeuksellisen menestyneitä. Mongolit nousivat vaatimattomasta paimentolaiskansasta kahdeksisadaksi vuodeksi puolta tunnetusta maailmasta hallinneeksi imperiumiksi. Napoleonin Ranska taisteli toistakymmentä vuotta menestyksekkäästi lähes koko muuta maailmaa vastaan. Suomi puolestaan nousi Venäjän vallan aikana takapajulasta voimakkaasti teollistuneeksi ja demokraattiseksi valtioksi, mikä on melkoinen suoritus kun vertaa sitä emämaan kehitykseen. Singapore on nykyään Kaakkois-Aasian varakkain maa ja Pohjoismaat ovat kaikilla kehityksen mittareilla maailman kärkimaita.

Meritokratian - siis osittaisen sellaisen - saavutukset ovat kiistattomat. Silti yksikään maa ei halua julistautua edes osittaiseksi meritokratiaksi saati sitten muuttua täysin meritokratiaksi. Syitä on kaksi: ensimmäinen on se, että meritokratia ei ole demokraattinen järjestelmä. Toinen on se, että äsken lueteltujen osittain meritokraattisten maiden joukosta puuttui yksi. Natsi-Saksa oli meritokratia kaikille sellaisille henkilöille, jotka kuuluivat arjalaiseen rotuun eivätkä avoimesti vastustaneet natsihallintoa - siis lähes kaikille maan kansalaisille. Virkakoneistossa ei kyselty, oliko etu- ja sukunimen välissä von vai ei. von ei ollut sen paremmin suositus kuin estekään. Sodan aikana upseereita ei ylennetty virkaiän vaan saavutusten perusteella. Oli useita tapauksia, joissa mies aloitti sodan aliupseerina ja päätti sen everstinä. Eikä yksikään maa halua millään tavoin samaistua Natsi-Saksaan.

Näistä syistä sana meritokratia on häivytetty niin perusteellisesti, että monet yhteiskuntatieteiden maisteritkaan eivät ole sitä kuulleet. Se on todellinen uhka nykyjärjestelmälle, koska meritokratia ei ole vielä koskaan epäonnistunut. Siksi esimerkiksi Suomen meritokraattiset piirteet selitetään tasa-arvoisella demokraattisella yhteiskunnalla. Piilomeritokratia on tuonut Suomelle paljon hyvää: käytännössä kenellä tahansa on mahdollisuus opiskella yhteiskunnan tuella juuri niin pitkälle kuin kyvyt ja tahto riittävät eikä työpaikkahaastattelussa kysytä vanhempien nimiä tai poliittista näkökantaa, vaan pätevyyttä tehtävään.

Viime aikoina Suomen piilomeritokratian perusteet ovat alkaneet murentua. Syitä on kaksi.

Ensinnäkin Suomen ilmainen koulujärjestelmä on entistä enemmän muuttunut tasa-arvoistavasta tasapäistäväksi. Tasokurssien poistaminen peruskouluista oli valtava virhe ja vielä pahempaa virhettä ollaan tekemässä viemällä lukiolta pohja pois toisen asteen oppilaitosyhteistyön merkeissä. Lisäksi koulutuksessa käytetään resursseja tavalla, joissa panos/tuotos -suhde on hävyttömän huono. Heikkojen erityisopetukseen satsataan valtavasti - on olemassa kaupunkeja joissa erityisopetuksen budjetti on suurempi kuin koko lukiobudjetti. Jopa lukioihin on palkattu erityisopettajia, jotta muutamat yksilöt saataisiin riivittyä neljässä vuodessa approbatur-tason ylioppilaiksi. Heikkoihin opiskelijoihin (lukihäiriöisiin, maahanmuuttajiin, ADHD-tapauksiin) kohdistettu panostus on henkeä kohti laskettuna moninkertainen verrattuna hyviin tai edes tavanomaisiin opiskelijoihin. Tämä on aivan sama kuin jos olympiakomitea myöntäisi valmennusmäärärahoja ainoastaan liikunnallisesti lahjattomille. Jokaiselle tulee tarjota samat mahdollisuudet, mutta nykyinen koulujärjestelmämme pyrkii saamaan kaikille samat lopputulokset. Jos vanhemmat tajuaisivat, missä tilassa Suomen peruskoulujärjestelmä todella on, ainakin suurempiin kaupunkeihin syntyisi hyvin pikaisesti yksityiskouluja. Mikäli näin lähitulevaisuudessa tapahtuu, paras mahdollinen koulutus karkaa alempaan sosiaaliluokkaan syntyneen ulottumattomiin.

Toiseksi perintöveron alentaminen ja jopa mahdollinen poistaminen kerryttävät varallisuutta sukujen haltuun. Silti kansa tervehti perintöveron poistoa ilolla. Tietäähän tämän: yli puolet kansasta on sitä mieltä, että veroja on alennettava ja palveluja parannettava ja melkoinen osa kannattaa verojen siirtämistä kokonaan valtion maksettaviksi. Tosiasia kuitenkin on, että valtion on saatava tietty määrä tuloja. Jos perintöveroa alennetaan, niin menetetty tulo on nyhdettävä muualta, todennäköisimmin tuloverosta. Tämä rokottaa ahkerinta, työtätekevää väestönosaa koroillaeläjien sijaan. (Ennen kuin kukaan ehtii sanoa, että tuloveroja ei ole nostettu, vaikka perintöveroa on laskettu, niin todettakoon että jos perintövero olisi pidetty ennallaan, tuloveroa olisi voitu laskea vastaavasti.) Seuraus on selvä; ihminen joka on ymmärtänyt valita itselleen varakkaat vanhemmat saa meritokratian vastaisesti paremmat lähtökohdat kuin köyhemmistä oloista ponnistava. Meritokratiassa perintöveron suuruus on nostettava niin korkeaksi kuin mahdollista ilman että se aiheuttaa sietämättömän paljon veronkiertoa. Sadan prosentin perintövero aiheuttaisi myös haluttomuutta yritystoimintaan, koska ihmiset haluavat antaa lapsilleen jotain perinnöksi.

Todellinen este valtion muuttumisessa puhtaaksi meritokratiaksi on vasemmisto. Meritokratia ei ole demokraattinen järjestelmä, joskin se voi loisia demokraattisen järjestelmän sisällä kuten Suomessa. Jos valtio olisi meritokraattinen, vasemmiston valta kutistuisi säälittävän pieneksi. Kyvykkäät ihmiset ovat aika harvoin vasemmiston kannattajia. Jos äänioikeus olisi vain Mensan jäsenrajan ylittävillä kansalaisilla, demareilla olisi eduskunnassa vähän yli kymmenen paikkaa äskettäin tehdyn tutkimuksen prosentuaalisen ääniosuuden mukaan laskettuna. Todellinen paikkamäärä voisi tietysti olla hieman toinen vaalipiirijaon takia. Kun tuore opetusministeri Henna Virkkunen meni Nyt-liitteen haastattelussa möläyttämään Sdp:n ja Vasemmistoliiton olevan katkerien ihmisten puolueita, oli selvää että anteeksipyyntö oli edessä. Oleellista oli se, että hän pyysi anteeksi sitä mitä oli sanonut, ei sitä, ettei se olisi ollut totta. Tottahan se oli, mutta tuollaisia asioita ei kerta kaikkiaan saa sanoa ääneen.

Meritokraattisen valtion uhka tulee siis ihmisten katkeruudesta. Perinteinen sääty-yhteiskunta määritteli ihmisen tulevaisuuden hänen syntyperänsä perusteella. Se oli epäoikeudenmukainen kyvykkäitä kohtaan. Meritokratiassa kukaan ei voi tuudittautua siihen, että hänen epäonnistumisensa olisi yhteiskunnan vika. Siksi meritokratia synnyttää katkeruutta kyvyttömissä ihmisissä. Kuka tahansa voi nousta valta-asemaan, mutta ongelmana on se, että vain harvalla on siihen riittävät kyvyt. Johtajia voi olla enintään yksi kahta johdettavaa kohti ja siksi on matemaattinen fakta, että ns. kyvyttömiä on enemmän kuin ns. kyvykkäitä. Sääty-yhteiskunnassa katkerien ihmisten määrä on siksi pienempi kuin meritokratiassa ja siksi se on myös vakaampi. Meritokratian mahdollisuus selviytyä perustuu siihen, että se tarjoaa vähemmän kyvykkäille riittävästi leipää ja sirkushuveja, jotta heidän mielenkiintonsa suuntautuu niihin katkeruuden sijaan.

Historian ironiaa on se, että nykyajan Big Brotherit ja tietokonepelit saattavat antaa vihdoinkin mahdollisuuden meritokraattiseen yhteiskuntaan pitämällä roskaväen poissa yhteiskunnallisesta päätöksenteosta ja samalla silti tyytyväisenä.

Se on siinä

Tämän blogin ensimmäinen teksti julkaistiin sunnuntaina 22.2.2009. Siinä totesin seuraavasti:
Tarkoituksenani on kirjoittaa juttu viikossa, enempään ei ole mahdollisuutta. Elän varsin aikataulutettua elämää sekä ammatillisista että henkilökohtaisista syistä.
Kymmenen vuotta on kulunut. Siihen mahtuu noin 522 viikkoa. Koska ensimmäinen viikkojuttu julkaistiin sunnuntaina eli viikon viimeisenä päivänä muutama hetki blogin avausjutun jälkeen ja nyt on jo 27.2, tämä on 524. julkaisu tunnisteella Viikkojuttu. Tahti on pitänyt, joka ainoa viikko on juttu tullut.

Kaiken kaikkiaan blogissa on ilmestynyt 1176 julkaisua. Kolme vuotta sitten aloin tehdä lauantaisin uusintoja vähintään neljä vuotta vanhoista viikkojutuista. Niitä on tullut 157, joten originaaleja on kertynyt kaikkiaan 1019. Niistä hieman yli puolet on ollut viikkojuttuja, lopuista valtaosa alkuvuosina esiintyneitä Sivalluksia. Nämä jäivät pois Twitterin yleistyessä. Itse en ajanpuutteen takia ole Twitteriin mennyt. Jäljelle jäävät ovat enimmäkseen Välihuomautuksia, joita on tullut ehkä kerran kuussa. Näiden lisäksi on ilmestynyt vuosittain Vuosiraportti, jossa on käyty läpi blogin tilastotietoja.

Näiden kymmenen vuoden aikana on omassa elämässä ehtinyt tapahtua paljon. Lapsiluku on kasvanut. Olen vaihtanut sekä työ- että asuinpaikkaa. Minua on kohdannut henkilökohtaisessa elämässä suuria suruja. Jos kääntää kelloa kymmenen vuotta taaksepäin, jotain pystyi tietysti jo silloin käytännössä varmasti tietämään. Mutta osa on tullut yllättäen ja suru painaa rintaa. Viime yönä näin unta eräästä kuolleesta läheisestä. Olimme kaupungissa ja menossa häntä tapaamaan. Kuitenkin tiesin, että hän on kuollut. Kun hän sitten tuli seuraamme, sanoin hänelle että en valitettavasti voi uskoa tätä unta ja tiedän, että hän haihtuu kohta. Hän pyöritteli päätään ja sanoi, että ei mahda asialle mitään. Menimme ravintolaan syömään ja kaikki muut mukana olleet pysyivät, mutta tämä läheinen oli kadonnut. Miksi helvetissä minun pitää olla realisti jopa nukkuessani?
Elämässä on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut myös suuria iloja. Minulle on tarjoutunut sekä työelämässä että harrastuksissa tilaisuuksia, joita en ole osannut odottaa ja olen ainakin jossain määrin kyennyt menestyksellisesti hyödyntämään. Olen edennyt työurallani ja luottamustehtävissä.
On myös tapahtunut asioita, joita ei tosiaankaan ole voinut mitenkään ennustaa. Huvittavimpana näistä pitää mainita, että persoonani on päätynyt erään romaanihenkilön esikuvaksi. Tuntemani kirjailijan romaaniinsa luomasta tärkeimmästä sivuhenkilöstä ei voi liiemmin erehtyä sen paremmin ominaisuuksiensa kuten myöskään eräässä yksityiskohdassa hyvin poikkeuksellisen elämänvaiheensa puolesta.
Jos minulta näin jälkeenpäin kysytään, olisinko halunnut kymmenen vuotta sitten tietää, mitä tuleman pitää, vastaus on että en todellakaan. Iloiset asiat olisi ollut sinänsä kiva tietää, mutta suuret, ennalta arvaamattomat surut olisivat turhaan painaneet etukäteen.

Kun jälkeenpäin miettii, niin näiden kymmenen vuoden aikana elämässä suunnilleen kaikki muu on muuttunut paitsi vaimo on pysynyt.
Hän on lukenut yhtä vaille joka ainoan viikkojutun ennen sen julkaisemista (se yksi puuttuva aiheutui aikatauluteknisistä syistä ja sekin tuli jälkisensuroitua) ja hyväksynyt ne julkaistaviksi. Tosin ei hän kovin montaa muutos- tai sensurointiesitystä ole antanut, näppäilyvirheitä lähinnä korjaillut. Ehdotetut muutokset olen lähes poikkeuksetta tehnyt. Asia on nimittäin siten että vaimon ehdotukset kannattaa kuunnella tarkkaan, se on viisautta.
Tosin Sallilla on tapana joskus huomauttaa, että vihittäessä myötä- ja vastoinkäymisten joukossa ei nimenomaisesti mainittu esilukijana toimimista. Tämä on kuitenkin esimerkki siitä, että joustoa täytyy löytyä. Avioliittomme on vastoin kaikkia ennakkoarvioita pysynyt kasassa kaikki nämä vuodet nimenomaan siksi, että Sallilla on ollut se palava tahto, joka tähän on vaadittu. Ehkä minullakin, mutta itseään on vaikeampi arvioida objektiivisesti. Ei avioliittoa solmittaessa kysytä, rakastatko. Siinä kysytään tahdotko rakastaa ja se on aivan eri kokoluokan suoritus. Salli on tahtonut ja siitä olen ikuisesti hänelle kiitollinen. Ei tämä välillä helppoa ole ollut, kun elämä on kolhinut. Vaan aina on nostettu päät pystyyn ja jatkettu kohti uusia pettymyksiä. Välillä toki iloja ja seikkailujakin.

Blogia aloittaessa annoin Sallille lupauksen, että olen varovainen turvallisuuden suhteen. Tästä on tingitty vain hänen luvallaan ja ilmeisen hyvin seurauksin. Olen tavannut muutamia ihmisiä tästä samasta blogiympäristöstä. Ihmisiä, jonka kaltaisia en uskonut olevan olemassakaan. Ilman kirjoittamista en olisi koskaan saanut iloa tutustua heihin ja elämäni olisi ollut paljon köyhempää. Järjestetyt seminaarit ovat olleet ajatuksia avartavia.

Paitsi oma elämä, myös maailma on muuttunut näiden kymmenen vuoden aikana. Tämän blogituksen osalta voi todeta sananvapauden muuttuneen ristiriitaisella tavalla.
Toisaalta nuivuus on muuttunut valtavirraksi. Tämä on aiheutunut kohtaamisteoriasta; etenkin vuoden 2015 invaasion jälkeen on kohtaamisia kokeneilta vaadittu joko lujaa tahtoa tai huikeaa itsensäpettämiskykyä siihen, ettei muutu rasistiksi. Nykyään voi julkisesti sanoa faktoja - kuten meillä faktisteilla tapana on - jotka kymmenen vuotta sitten olisivat olleet mahdottomia.
Toisaalta taas ollaan entistä vauhkompia. Mielipiteenvapauden tila Suomessa on erinomainen - miten typeriä mielipiteitä tahansa saa sanoa milloin tahansa. Faktojen suhteen pitää olla varovaisempi. Nykyään ei voi mitenkään tietää, mikä on laukaiseva sana. Ainoa mikä tuntuu olevan varmaa, on se että rasismia on kaikki muu paitsi mokutus. Ja sekin on rasismia, jos sitä tekee valkoinen heteromies.

Vuodenvaihteessa ilmoitin, että en enää vastaisuudessa ylläpidä blogia samaan tapaan kuin aiemmin. Työn takia (pitää tienata verovaroja jotta haittamaahanmuutto ei romahtaisi aivan yhtä pian kuin tulee romahtamaan) joudun tinkimään. Lupasin jatkaa ne kymmenen vuotta täyteen kerta viikossa -tahdilla. Nyt ne ovat täynnä. Tämän jälkeen annan itselleni luvan lopettaa.
Tosin ensi alkuun jatkan "näennäisesti" kerran viikossa -tahtia. Totesin, että teen jotain rentouttavaa tilastointia, jota kokeilin lokakuussa julkaisemalla laskemani tilastot miesten 10 000 metrin juoksun eri urheilijoiden kymmenen parhaan tuloksen keskiarvoista. Tämmöisiä olen tehnyt muutaman valmiiksi ja julkaisen niitä nyt viikoittain. Tämä ihan siltä varalta, että jos joskus minulla on taas aikaa ja inspiraatiota, niin juttu viikossa -tahti on jatkunut keskeytymättä. Voi tosin olla että joskus näiden tilastojenkin välissä kirjoittelen muutakin. Aika ja jaksaminen vain ovat kortilla. Oman arvioni mukaan se on valitettavasti näkynyt myös tekstien laadussa viime kuukausina.
Lauantai-uusinnat jatkuvat niin ikään toistaiseksi.
Minkäänlaista lupausta sen paremmin kuin uhkaustakaan en anna siitä, ettenkö jonain päivänä lopettaisi ilman sen kummempia seremonioita. Voi olla että tämä vain hiipuu pois ilman tuota kerta viikossa -kurinalaisuutta.
Voi kuitenkin olla, että joskus on ihan pakko kirjoittaa. Kuten alkuvuodesta, jolloin julkaisin Minä syytän -kirjoituksen. Tein sen hirmuisten työpaineiden ohessa. Silloin kun on sanottava, on sanottava. Olin suunnitellut meneväni alkuvuoden melkein kokonaan varastossa olevilla kirjoituksilla, mutta nyt niitä jäi pari kappaletta ylikin. Voi olla että ne tulevat joskus, mutta toistaiseksi pidän ne varastossa. Kymmenen vuoden aikana on huomannut, että parasta pitää juttuja liipaisinvalmiina siltä varalta, että joskus iskee kirjoittajan lukko tai yksinkertaisesti tulee siviilielämässä kiire eikä ehdi kirjoittaa. Joskus on oltu täpärällä - kun nyt jälkeenpäin tarkistin muistikuvani niin huomaan saaneeni valmiiksi ja julkaisseeni yhden jutun vajaata tuntia ennen lähtöä synnytyslaitokselle. Sillä kertaa ei tarvinnut turvautua varastojuttuun.

Siviilielämän kiireiden ohella on myönnettävä, että yksi syy blogitussysteemin muuttumiseen on turnausväsymys. On ollut tuskallista todistaa kerta toisensa jälkeen, että 2 + 2 = 4 virallisen valheen ollessa, että 2 + 2 = 5.
Filosofiassa tunnetaan Humen giljotiini, vapaasti kääntäen: "Siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä miten niiden tulisi olla."
Tästä olen johtanut Jaskan hirsipuun: "Siitä, miten asioiden pitäisi olla, ei voida päätellä miten ne todella ovat."
Olisi todella hienoa, jos ihmiset pyrkisivät hyvään, kaikki kulttuurit olisivat moraalisesti samanarvoisia ja kaikki ihmispopulaatiot yhtä älykkäitä. Näinhän sen pitäisi olla. Vaan entäpä jos näin ei ole?

Olisi todella lohdullista, jos me täällä "voiman pimeällä puolella" olisimme väärässä ja mokuttajat oikeassa. Tämä yhdistääkin kansallismielisiä ja vihervasemmistoa: molempien mielestä olisi hieno homma, jos vihervasemmisto olisi oikeassa. Tämä myös lievää vakavammin haittaa järjen voittoa. Osapuoli A sekä uskoo että toivoo olevansa oikeassa, kun taas osapuoli B ainoastaan uskoo olevansa oikeassa mutta toivoo olevansa väärässä. Silloin B toimii väistämättä jossain määrin käsijarru päällä.
Näyttöjä riittää. Tässäkin blogissa kommenttiosiossa esitettiin mokuttajalle kysymys, haluaako hän siis Euroopan afrikkalaistumista ja islamilaistumista. Vastaus oli: Ei niitä miljoonia tule. Maat ottavat vastaan pääasiassa pakolaisia. Eikä niitä miljoonia tule.
Päiväys oli 7.9.2014. Mitä tapahtui vajaan vuoden kuluttua tästä?

Toisaalta uskon, että tällä kirjoittamisella on ollut vaikutuksensa. Yhtenä tavoitteena on ollut antaa järki-ihmisille sanallista kättäpidempää esitettäväksi. Eihän tällä vastapuoleen ole vaikutusta, sillä mokutus on kuin aikoinaan kommunismi: uskoo vaikka näkee. Yksikään kommunistinen valtio ei koskaan toiminut eikä yksikään niistä maista, joissa asujamisto ja kulttuuri on sellaista kuin Eurooppaan tulijoilla on, ole koskaan toiminut. Ja sitten kehdataan uskoa että heistä tulee kelpo viherdemareita täällä. Mutta ei tällä vastapuoleen olekaan tarkoitus vaikuttaa (toki harvat uskosta luopuneet aina ilahduttavat), vaan siihen suureen enemmistöön, joka yhä uskoo vanhamedian propagandaan haittamaahanmuuton siunauksellisuudesta.
Ja siinä on saatu ehkä jotain aikaankin. Flagcounterin mukaan blogissa on ollut viime kuukausina keskimäärin lähes 400 kävijää päivässä, Bloggerin tilastojen mukaan noin 650 päivässä. Jos edes jotain on matkaan tarttunut muille esitettäväksi, tämä ei ole mennyt hukkaan. Erityisen ilahtunut olin siitä, että viimekesäinen kirjoitussarja maapallon väestönkasvusta ja siitä, kuinka meille on siitä valehdeltu (vielä kerran linkit: Osa I, Osa II ja Osa III) sai tilastojen mukaan tuhansia lukijoita - jokainen osa.

Viimeviikkoisessa kirjoituksessa summasin loppuyhteenvedossa näkemykseni tulevaisuudesta. Ehkä pessimistisesti, mutta pelkään että realistisesti. Vaihtoehtoja on kaksi. Nykyinen meno jatkuu, mikä tarkoittaa länsimaisen kulttuurin tuhoa. Toinen vaihtoehto on, että fasismi nousee, mikä taas tarkoittaa, no tämän voi jokainen arvata. Se kolmas vaihtoehto on se, minkä takia tässä on viimeiset kymmenen vuotta kirjoittanut. Että tolkku voittaisi ennen kuin tilanne eskaloituu jompaan kumpaan kahdesta aiemmasta vaihtoehdosta.

Tolkun voiton kannattajat vain pyritään leimaamaan fasisteiksi. Näinhän on tehty iät ja ajat. Valtaapitäviä eivät uhkaa ne, jotka ovat väärässä. Valtaapitäviä uhkaavat ne, jotka ovat oikeassa - mutta eri kannalla kuin valtaapitävät.
Asian tiivisti erinomaisesti Kasimir Leino jo yli sata vuotta sitten runollaan Kunnon mies, josta lainaan muutaman ensimmäisen säkeistön:

Kun teet sä, niinkuin käsketään,
Kun syöt sä, mitä syötetään,
Niin olet kunnon mies.

Kun uskot, mitä saarnataan,
Et pyri koskaan vapaampaan,
Niin olet kunnon mies.

Kun pidät paikkas, jonka sait,
Ja vanhat aatteet, tavat, lait,
Niin olet kunnon mies.

Kun maas’ et puutu johdantoon,
Et hallintoon, et kohtaloon,
Niin olet kunnon mies.

Kun ylhäisille rauhan suot,
Ja vastustuumat vatsaas juot,
Niin olet kunnon mies.

Kun silmät, korvat ummistat
Ja omantuntos laajennat,
Voit olla kunnon mies.

El’ hiisku koskaan sanaakaan,
Vaikk’ järki, tunne poljetaan,
Niin olet kunnon mies.

Kun järjestelmä on jostain kohtaa mätä eikä se pysty itseään korjaamaan niiltä osin, se suorastaan kutsuu vallankumoukseen. Yksinvaltius toimi siihen asti, kunnes sivistystaso teki demokratian mahdolliseksi. Demokratia toimi siihen asti, kunnes enemmistö alkoi äänestää vähemmistön rahat itselleen.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia lukijoita ja aivan erityisesti loistavia kommentaattoreita. En halua mainita ketään nimeltä tai nimimerkiltä, sillä mainintoja tulisi aivan liikaa ja joku maininnan ansainnut jäisi kuitenkin sanomatta.

Kiitos näistä kymmenestä vuodesta!

Uusinta: Urheilun ympärileikkaus

Kun viime viikolla tuli naureskeltua juutalaisille, niin hyvitellään nyt vähäsen:

Israelin valtion syntyessä 1940-luvun lopulla juutalaisilla oli muutakin tekemistä kuin urheilla. Kerran vuosikymmenessä - 1948, 1956, 1967 ja 1973 - maa otti arabinaapureitaan vastaan matsin, jota ei tohdi ystävyysotteluksi kutsua. Ymmärrettävistä syistä kansallinen urheilumenestys oli tärkeysjärjestyksessä noin sijalla 571. Siitä huolimatta maan edustajat osallistuivat kansainvälisiin kilpailuihin, joskin ilman mainittavaa menestystä. Israelin urheilun tarina on maan erityisaseman takia yhtä paljon tarina kabinettitaisteluista kuin urheiluareenoista.

Kansainvälisille kentille Israel ilmestyi jo ennen itsenäistymistään, silloin nimellä Palestiina. Tätä ei pidä sekoittaa nykyiseen jihad-vetoiseen Palestiinaan, tuohon aikaan sillä nimellä kulkivat juutalaisten joukkueet. Kansainliiton Palestiinan brittiläisen mandaattialueen joukkue teki debyyttinsä jalkapallossa vuoden 1934 MM-karsinnoissa, jolloin vastassa oli Egypti! Kairossa tuli takkiin 7-1 ja kotikentällä 1-4, mikä päätti taipaleen. Itsenäistymisen jälkeen Israel ilmestyi olympiakisoihin ensi kerran Helsingissä 1952.

Ymmärrettävistä syistä Israelin osanotolle kansainvälisiin kilpailuihin on yritetty lyödä kapuloita rattaisiin. Tunnetuin tapahtuma on tietysti Münchenin verilöyly, jossa Mustan Syyskuun terroristit hyökkäsivät Israelin olympiajoukkueen majapaikkaan 5.9.1972. Seuranneessa panttivankidraamassa sai israelilaisista surmansa viisi olympiaurheilijaa ja kuusi toimitsijaa. Alkuperäistä hyökkäystä pääsi pakoon muutama urheilija. Yksi heistä oli kilpakävelijä, 36-vuotias tekniikan professori Shaul Ladany. Münchenin seutu oli hänelle entuudestaan tuttua, hän ehti lapsuudessaan toisen maailmansodan lopulla viettää vuoden Bergen-Belsenin keskitysleirillä.

Rasistisista syistä Israelia ei ole aina hyväksytty mukaan Aasian mestaruuskisoihin monessakaan lajissa. Siksi maa ottaa yleensä osaa EM-kisoihin melkein kaikissa urheilumuodoissa. Parhaiten Israelin urheilullista exodusta kuvaa maan jalkapallojoukkueen värikäs MM-karsintahistoria.
1934: Palestiina karsi siis kaksiosaisessa ottelussa Egyptiä vastaan häviten molemmat ottelut.
1938: Kaksiosainen karsinta Kreikkaa vastaan, kaksi tappiota.
1950-54: Sijoitettu Euroopan karsintalohkoon.
1958: Sijoitettu Afrikan-Aasian lohkoon. Ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon ilman ottelua, koska Turkki luovutti. Toiselta kierrokselta jatkoon ilman otteluja, koska FIFA kieltäytyi Indonesian vaatimuksesta saada pelata Israelia vastaan puolueettomalla kentällä ja Egypti luovutti. Viimeiseltä kierrokselta jatkoon ilman ottelua, koska Sudan kieltäytyi pelaamasta. Periaatteessa tämä olisi tuonut lopputurnauspaikan, mutta FIFA määräsi, ettei ilman yhtäkään karsintaottelua sentään kisoihin pääse. Israel joutui karsimaan kisapaikastaan Euroopan parasta karsiutujaa Walesia vastaan ja hävisi molemmat ottelut.
1962-66: Takaisin Euroopan lohkossa.
1970: Aasian-Oseanian lohkossa. Alkulohkosta jatkoon tuplavoitolla Uudesta-Seelannista, lohkon kolmas joukkue Pohjois-Korea kieltäytyi pelaamasta Israelia vastaan. Finaalissa Australiaa vastaan voitto ja tasapeli varmistivat kisapaikan. Israelin historian toistaiseksi ainoassa MM-lopputurnauksessa arvonnassa varmistettiin, ettei niin ikään kisoihin selvinnyt Marokko joudu samaan alkulohkoon Israelia vastaan. Molempien maiden oletettiin - aivan oikein - karsiutuvan pois pudotuspeleistä, mutta joka tapauksessa ne olisivat kohdanneet aikaisintaan välierissä. Israel sai kaksi tasapeliä ja yhden tappion.
1974-78: Aasian-Oseanian lohkossa.
1982: Euroopan lohkossa.
1986-90: Oseanian lohkossa. Jälkimmäisellä kerralla voitti ja selvisi mannertenväliseen karsintaan Kolumbiaa vastaan, jonka hävisi.
1994-: Euroopan lohkossa.
Päivitys 23.2.2019: Maajoukkue ei viimeisimmissäkään karsinnoissa selvinnyt MM- tai EM-kisoihin.

Israel kuului Aasian jalkapalloliittoon vuoteen 1974 asti, jolloin se Kuwaitin ehdotuksesta suljettiin pois sen toiminnasta. Ihan aiheesta, koska saman vuoden Aasian kisoissa Iranissa Israel oli aiheuttanut ylipääsemättömiä ongelmia. Kuwaitin lisäksi myös Pohjois-Korea kieltäytyi pelaamasta sitä vastaan. Euroopan liittoon UEFA:an Israel hyväksyttiin mukaan 1994. Yhtäkään arabimaata vastaan itsenäinen Israel ei ole koskaan pelannut. Israelin seurajoukkueet olivat ottaneet osaa Euroopan cup -kilpailuihin jo vuodesta 1991. Turvatoimet olivat tiukat, siitä on omakohtaista kokemusta. Kerran israelilaisjoukkueen käydessä Suomessa olin aamupäivällä yleisurheiluasioissa stadionilla, jossa sen piti illalla pelata eurocupin ottelu. Sain turvamiehiltä äkkilähdön, kun yritin käväistä sisäkentällä. Rasismista ei voi syyttää, en nimittäin näytä pätkääkään arabilta. Ennen Euroopan kentille tuloaan seurajoukkueet olivat pelanneet Aasian cupia ja voittaneetkin sen pariin kertaan, mutta tuohon aikaan arabimaat eivät ottaneet osaa ja Aasian cup lakkasi olemasta 1971. Se käynnistyi uudelleen 1985, mutta tuolloinhan israelilaisjoukkueilla ei enää ollut sinne asiaa.

Samassa yhteydessä, jossa Israel potkaistiin ulos Aasian jalkapalloliitosta, se sai myös kenkää Aasian kisoista, jotka ovat olympialaisten tapaiset monen urheilumuodon suurkisat. Eikä ole perään kyselty. Erinäisiä muitakin boikotteja israelilaisia vastaan on nähty. Etenkin kontaktilajeissa muslimimaiden edustajat kieltäytyvät usein ottelemasta israelilaisia vastaan. Pelkäävätkö he, että juutalaisuus on kuin syyhy, tarttuu kosketuksella? Israelilaisilla ei tietääkseni ole ollut mitään esteitä otella muslimeja vastaan, mutta eihän syöpä olekaan tarttuva sairaus. Eräs iranilainen judoka, jonka nimi ei tässä ansaitse tulla mainituksi, kieltäytyi vuoden 2004 olympialaisissa ottelemasta Israelin Ehud Vaksia vastaan. Tästä hyvästä Iranin hallitus myönsi hänelle saman palkkion kuin olympiavoittajille. Erikoisin tapaus nähtiin kuitenkin 2007, kun Bahrainia edustanut kenialaissyntyinen Mushir Salam Jawher meni erehdyksessä juoksemaan Israelissa Tiberiaksen maratonin voittoon. Bahrain riisti häneltä kansalaisuuden. Siinä voi sanoa, että kotouttaminen maan tavoille epäonnistui; miehelle ei selvästikään ollut opetettu riittävästi suvaitsemattomuutta.

Olympialaisista Israelia ei ole onnistuttu sulkemaan pois, mistä iso hatunnosto KOK:lle. Israel on ollut mukana kaikissa kesäolympialaisissa vuodesta 1952, paitsi Moskovassa 1980, jolloin maa yhtyi Neuvostoliiton Afganistanin miehitystä vastustaneeseen boikottiin. Talviolympialaisissa maa on ollut mukana vuodesta 1994, ymmärrettävästi ilman mainittavampaa menestystä. Kesäkisoissakaan ei ole mennyt erityisen hyvin, maan ensimmäisen olympiamitalin otti vasta 1992 judoka Yael Arad. Sopivasti hopeaa, sillä hänen sukunimensä tarkoittaa "hopea". Maan ainoan olympiakullan on ottanut purjelautailija Gal Fridman 2004. Taas nimi osui kohdalleen, sillä etunimi on hepreaksi "aalto".
Päivitys 23.2.2019: Vuoden 2016 kesäolympialaisissa Israel sai kaksi pronssia judossa. Maan mitalisaldo kautta aikojen on 1 - 1 - 7.

Israelilaiset eivät siis ole olympialaisissa erityisemmin menestyneet, mutta juutalaisia mestareita on monin verroin. Kirkkaimpana tähtenä kaikista on tietysti uinnin yhdeksänkertainen olympiavoittaja Mark Spitz. Mutta ovat juutalaiset menestyneet muutenkin. Esimerkiksi yleisurheilun yksilölajissa olympiavoiton on saavuttanut 675 urheilijaa, joista juutalaisurheilijoiden listan mukaan 11 on juutalaisia, kenties kirkkaimpana Daavidin tähtenä Puolan Irena Szewinska. Onpa juutalaisten olympiavoittajien joukossa suomalainenkin, vuonna 1924 3000 metrin joukkuejuoksussa kultaa saanut Elias Katz. Stereotypia juutalaisista epäurheilullisina nörtteinä ei siis pidä paikkaansa. Sen sijaan stereotypian "nörtti" -osa näyttää pitävän. Listaa lukiessa kun törmäsi urheilijoihin, joita on pitänyt poikkeuksellisen fiksuina, mutta ei ole tiennyt heidän olevan juutalaisia. Esimerkkinä yleisurheilun olympiavoittajista kuulantyönnön ja kiekonheiton kultamitalisti Micheline Ostermeyer, jolla oli aika erikoinen siviiliammatti - konserttipianisti. Naisten kiekonheitto onkin juutalaisten ykköslaji, he ovat ottaneet siinä viisi olympiakultaa neljän naisen voimin.

Israel ei nyt niin erityisen hyvin olympialaisissa kuitenkaan ole menestynyt, mutta on yksi urheilukilpailu, jossa se johtaa mitalitaulukkoa ylivoimaisesti. Juutalaisten omat "miniolympialaiset" eli makkabiadit. Niitä on pidetty vuodesta 1932 lähtien 19 kertaa. Nykyisin kisat järjestetään aina kesäolympialaisia seuraavana vuonna. Viimeksi 2013 Israel voitti mitalitaulukon 153 kullalla, toisena oli USA 77:llä. Muut olivatkin sitten "hölkkäsarjassa", sillä kolmanneksi tullut Kanada sai yhdeksän kultaa. Suomikin on saanut kisoissa useita kultamitaleja, viimeisimpänä vuonna 2009, jolloin Heli Mishael voitti 100 metrin aidat. Taso kisoissa ei kuitenkaan ole kummoinen, esimerkiksi yleisurheilussa vuoden 2009 kisojen lajivoittajat eivät olisi yleensä selvinneet Kalevan Kisoissa mitaleille, joissakin lajeissa eivät edes finaaliin.
Päivitys 23.2.2019: Viimeisimmissä makkabiadeissa 2017 Suomi ei saanut mitaleja. Lajeja oli ohjelmassa 291. Israel keräsi saldon 173 - 150 - 147- Mitaleille pääsi 30 maata. Yksikään ei ollut arabimaa, vaikka niissäkin on juutalaisvähemmistönsä. Sen sijaan Kiina nappasi yhden pronssin!

Makkabiadit ovat siis juutalaisten kisat, mutta Israelissa asuu yli puolitoista miljoonaa arabiakin ihan vapaasta tahdostaan. Urheiluun he ottavat osaa siinä missä juutalaisetkin eikä heidän edustusoikeuksiaan ole rajoitettu. Esimerkiksi jalkapalloilija Rifaat Turk pelasi Israelin joukkueessa vuoden 1976 olympialaisissa ja valittiin vuoden pelaajaksi 1980. Sittemmin hän toimi Tel Avivin apulaiskaupunginjohtajana. Abbas Suanista tuli miltei kansallissankari hänen tehtyään viime hetken tasoitusmaalin MM-karsintaottelussa. Valitettavasti on todettava, että kiihkojuutalaiset kannattajat pilkkaavat seurajoukkueiden arabipelaajia. Parhaat heistä pelaavat juutalaisten seassa maan menestyneimmissä seurajoukkueissa, tosin arabeilla on myös omia seurojaan. Menestynein arabiseuroista on Bnei Sakhnin FC, joka on viimeiset kymmenen vuotta pelannut Israelin korkeimmalla sarjatasolla ja voitti Israelin cupin 2004. Näkyy seuran nykyisessä pelaajaluettelossa olevan arabi- ja ulkomaalaisnimien joukossa yksi Cohen ja seuran manageri on Guy Levy, israelinjuutalainen entinen huippupelaaja. Tosin, vaikka on myönnettävä että arabipelaajilla on Israelissa omat hankaluutensa, voisitteko kuvitella juutalaista pelaajaa Saudi-Arabian liigassa?

Jalkapallo on siis Israelin ylivoimaisesti suosituin laji ja nykypelaajista tunnetuin on maajoukkuekapteeni ja eniten maaotteluja pelannutYossi Benayoun. Vanhemmat jalkapallon seuraajat muistavat Eli Ohanan ja monta vuotta Liverpoolissa pelanneen Ronny Rosenthalin. Mutta harrastetaan Israelissa toki muitakin lajeja.

Koripallo on erittäin suosittua ja seurajoukkuetasolla todella kovatasoista. Maajoukkue ei ole saavuttanut suurta menestystä, mutta Maccabi Tel Aviv on voittanut Euroopan cupin tai seurajoukkueiden mestaruuden kuudesti, viimeksi tänä vuonna. Hapoel Jerusalem on voittanut Euroopan cupin kerran. "Maccabi" ja "Hapoel" ovatkin Israelissa yleisimmät seurojen nimet lajissa kuin lajissa ja ne ilmentävät ideologiaa. Maccabi on sionistisista ja vastaavasti Hapoel työväenaatteista kumpuava seura. Etenkin menneinä vuosikymmeninä välit olivat kuin Suomessa aikoinaan SVUL:llä ja TUL:llä.

Tenniksessä Israelilla on ollut useita hyviä pelaajia, mutta ei kuitenkaan äärimmäisellä huipulla. Maailmanlistan 20 parhaan joukkoon on yltänyt kolme pelaajaa, korkeimmalle Shahar Pe'er sijalle 11.

Yleisurheilussa Israel ei ole saavuttanut erityisempää menestystä, mitä nyt venäläissiirtolainen Aleksandr Averbukh voitti kahdesti seiväshypyn Euroopan mestaruuden. Ex-Neuvostoliitosta suuntautunut siirtolaisuus onkin tuonut Israeliin joitakin menestyneitä urheilijoita ja uusia lajeja.

Nyrkkeilyssä pisimmälle on päässyt Valko-Venäjältä lähtenyt Yuri Foreman, joka oli lyhyen aikaa alemman keskisarjan ammattilaisten maailmanmestari. Miehen siviiliura on mielenkiintoinen, hän opiskelee rabiksi.

Taitoluistelun ei luulisi olevan Israelissa erityisessä huudossa, maassa kun on vain yksi sääntöjen mukainen rata. Siitä huolimatta Galit Chait ja Sergei Sakhnovski saavuttivat jäätanssissa MM-pronssia.

Jääkiekko tuli Israeliin neuvostosiirtolaisten myötä. Maajoukkue on rankattu maailman 32. parhaaksi, mutta kazakstanilaissyntyinen Max Birbraer varattiin NHL:ään. Sinne asti eivät kyvyt riittäneet, mutta farmiliiga AHL:ssä vierähti monta kautta.

Krav Magassa ei kilpailla, mutta tarina Israelin urheilusta ei olisi täydellinen ilman mainintaa lajista. Alun perin Israelin armeijaa varten kehitetty itsepuolustusjärjestelmä on viime vuosina saanut runsaasti suosiota muuallakin maailmassa, myös Suomessa.