Tätä et tiedä sotahistoriasta

Näin mätäkuun kunniaksi naputtelin kasaan joukon tarinoita, jotka ovat lojuneet työn alla olevassa linkkilistassa ties miten kauan. Nämä eivät kuitenkaan ole mätäkuun juttuja vaan aivan tosia, mikäli Wikipediaan ja muihin lähteisiin on luottaminen. Vuosien varrella on tullut vastaan erikoisia tapauksia ja niitä näkyikin kansioon ”Tätä et tiedä sotahistoriasta” kertyneen vaikka kahdenkin viikkojutun tarpeisiin, mutta menköön nyt kesälukemistona yhdellä rysäyksellä. Aikajärjestyksessä:


21.6.1854 Ja se Oolannin sota oli kauhia

Brittien sotkeutuessa mukaan Krimin sotaan asia koski myös tuolloin Venäjän yhteyteen kuulunutta Suomen suuriruhtinaskuntaa. Royal Navy ilmestyi Itämerelle ja hyökkäsi Ahvenanmaalla Bomarsundin linnoituksen kimppuun tykistötulella 21.6.1854. Linnoituksesta vastattiin ja yksi ammuksista putosi laivan kannelle sytytyslanka yhä palaen. Kaikki miehet määrättiin heittäytymään matalaksi, mutta aliluutnantti Charles Davis Lucas ei totellut. Hän syöksyi ammuksen luo ja vieritti sen laidan yli mereen, jossa se räjähti. Laivan kapteeni ei rankaissut tottelemattomuudesta, vaan päinvastoin ylensi Lucasin luutnantiksi siltä istumalta. Myöhemmin tuli vielä uusi tunnustus, sillä Lucasille myönnettiin uunituore kunniamerkki, Viktorian risti. Se perustettiin tosin vasta kaksi vuotta myöhemmin, mutta Lucasin teko oli ensimmäinen ristin arvoinen. Ei tosin ensimmäisenä myönnetty eikä ensimmäisenä vastaanotettu, koska esityksiä käsiteltiin jälkikäteen enemmän tai vähemmän satunnaisessa järjestyksessä. Mutta ensimmäinen Viktorian ristin, Britannian korkeimman sotilaskunniamerkin, arvoiseksi katsottu suoritus on siis tehty Suomen aluevesillä. Paria kuukautta myöhemmin kaksi muutakin brittilaivaston sotilasta ansaitsi Viktorian ristin Ahvenanmaalla ja seuraavana vuonnavielä kaksi muuta Viipurin linnan tulituksessa 13.7.1855.
Lucas itse yleni myöhemmin kontra-amiraaliksi asti ja kuoli kolme päivää sen jälkeen, kun Iso-Britannia liittyi ensimmäiseen maailmansotaan.


Helmikuu 1917 Sellikaverit

Helmikuussa 1915 venäläinen vänrikki jäi saksalaisten vangiksi. Hän osoittautui hankalaksi tapaukseksi, karkasi neljä kertaa mutta jäi joka kerran kiinni. Neljännen yrityksen jälkeen hänet siirrettiin erityisvartiointiin Ingolstadtin linnoitukseen.
Maaliskuussa 1916 ranskalainen kapteeni jäi haavoittuneena saksalaisten vangiksi. Hän yritti karata viidesti, jonka jälkeen tie vei Ingolstadtiin.
Siellä ranskalainen ja venäläinen upseeri päätyivät samaan selliin. He havaitsivat molemmat omaavansa epäkonventionaalisia ajatuksia sodankäynnistä, lähinnä idean nopeasti liikkuvasta, mekanisoidusta armeijasta jonka saksalaiset sittemmin kehittivät salamasodaksi. Miehet ystävystyivät, mutta sodan päätyttyä tiet erkanivat omille tahoilleen. Molemmat jatkoivat sotilasuralla, toinen Ranskan armeijassa edeten hitaasti tradionaalisten upseerien paineessa, toinen taas kipeässä upseeripulassa olleessa neuvostoarmeijassa nopeasti yleten.
Vuonna 1936 tiet kohtasivat. Toinen oli urallaan paikalleen juuttunut everstiluutnantti, toinen taas diplomaattisena edustajana maiden välistä avunantosopimusta solmimaan saapunut puna-armeijan nuorin marsalkka. Miehet juttelivat iloisesti vanhoista ajoista ja uusista teorioista. Toisella ei näyttänyt olevan tulevaisuutta armeijassa, toisella taas oli tie auki mihin asti tahansa. Mutta onni oli pian kääntyvä…
Seuraavana vuonna alkoivat Stalinin puhdistukset. Yhtenä ensimmäisistä ammuttiin puna-armeijan marsalkka Mihail Tuhatsevski, vasta 44-vuotiaana. Muutamaa vuotta myöhemmin alkoi toinen maailmansota. Saksalaisten hyökätessä Ranskaan panssarieversti Charles de Gaullea kuunneltiin vihdoinkin ja hänen annettiin toteuttaa saksalaismallista strategiaansa. Liian myöhään, mutta de Gaulle onnistui pakenemaan Lontooseen ja perustamaan sinne pakolaishallituksen. Tämä takasi hänelle johtoaseman sodanjälkeisessä Ranskassa. Mahtoikohan de Gaulle presidenttinä ollessaan miettiä, kuinka erilaisen kohtalon koki hänen samanmielinen sellikaverinsa?


21.11.1917 Pitkän linjan tehtävä

Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa saksalaisilla oli vielä siirtomaita Afrikassa, Oseaniassa ja Kiinassa. Nämä antautuivat yleensä pikapuoliin ollessaan vihollisten piirittäminä ilman mitään huoltomahdollisuuksia. Poikkeuksen tekin Tanganjika eli nykyisen Tansanian mannerosa, jossa everstiluutnantti, sittemmin kenraalimajuri Paul von Lettow-Vorbeck kävi alkuasukasjoukkoineen tehokasta sissisotaa aina sodan loppuun asti – tai tarkemmin ottaen kolme päivää pidempäänkin, kunnes uutiset Saksan antautumisesta tulivat perille.
Ymmärrettävistä syistä huolto hieman takkusi. Niinpä saksalaiset tekivät suunnitelman Lettow-Vorbeckin joukkojen huoltamiseksi ilmalaivalla. Koska vetytäydennys ilmalaivaan olisi Afrikassa mahdoton, lento suunniteltiin yksisuuntaiseksi. Ilmalaiva lastattiin tarvikkeilla ja se oli tarkoitus purkaa perillä käyttökelpoisiksi osiksi, kuten teltoiksi. Ilmalaiva lähti liikkeelle keskusvaltojen läheisimmästä tukikohdasta Bulgariasta. Sieltä matkaa Tanganjikaan oli vain reilut viisituhatta kilometriä. Ilmalaiva ehti Sudanin ylle, kun se vastaanotti yllättäen tehtävän keskeytyskäskyn. Neljä päivää tehtävän aloittamisen jälkeen alus palasi Bulgariaan. Syy keskeytykseen on edelleen epäselvä. Ilmeisesti komento tuli Saksan yleisesikunnalta, joka uskoi erheellisesti Lettow-Vorbeckin antautuneen, mutta väitetään myös viestin takana olleen brittien vastavakoilun. Joka tapauksessa ilmalaiva ehti lentää yli 6700 km, mikä osoittaa tehtävän olleen mahdollista onnistua.


Elokuu 1918 Imperialistien hyökkäys Suomeen

Ensimmäisen maailmansodan aikana tuli kiire rakentaa lentotukialuksia. Uusia runkoja ei ehditty tehdä ja niinpä sopiviksi katsottuihin laivoihin lätkäistiin kansi päälle. Näiden lisäksi vesitasojen tukilaivoiksi kelpasi mitä nyt käsiin satuttiin saamaan. Yksi näistä oli brittien HMS Nairana, joka Venäjän sisällissodan sotkuissa oli päätynyt Vienanmerelle. Sieltä lähteneet lentokoneet pommittivat myös Suomelle kuulunutta Alakurttia elokuussa 1918. Hyökkäyksessä kuoli yksi suomalainen sotilas ja yksi siviili. Suomi esitti imperialisteille vastalauseensa aiheesta.
Kumma kyllä, mistään ei löydy tietoa hyökkäyksen tarkasta päivämäärästä. Wikipedian HMS Nairana -artikkelissa on jopa väärä vuosi 1919. Sotasurmahausta löytyy elokuulle 1918 Kuolajärveltä (nykyinen Salla, johon Alakurtti kuului) yksi kuollut päivämäärälle 27.8.1918 kuolinsyynä ”ammuttu”.


26.6.1928 Väärällä puolella

Ison-Britannian korkein mahdollinen sotilasarvo on sotamarsalkka. Nykyään arvoa on tapana myöntää lähinnä puolustusvoimien entisille komentajille tai honoris causa kuninkaallisille. Viimeksi arvo on myönnetty 2014 Michael Walkerille ja esimerkiksi prinssi Charles sai sotamarsalkan arvon 2012. Sotaisimpina aikoina arvoa myönnettiin menestyneille kenraaleille ja siinä sivussa myös liittolaismaiden johtajille. Toisen maailmansodan aikana jonkinlaisissa komentajatehtävissä (jos ei lasketa vasta sodan jälkeen marsalkaksi ylennettyjä) oli kaksitoista: Edmund Ironside, John Dill, John Vereker (eli varakreivi Gort), Archibald Wavell, Alan Brooke, Harold Alexander, Bernard Montgomery, Henry Wilson sekä näiden lisäksi enemmän seremonialliset sotamarsalkat Windsorin herttua ja kuningas Yrjö VI ynnä vielä Etelä-Afrikan pääministeri Jan Smuts. Viimeisin oli entinen buurikenraali, joka oli taistellut brittejä vastaan buurisodassa. Mutta tuossa listassa oli vasta yksitoista nimeä eli yksi puuttuu. Itse asiassa sotamarsalkoista se, jolla taisi olla eniten poliittista valtaa koko sodan aikana. Vuonna 1928 sotamarsalkan arvo oli näet myönnetty ystävyydenosoituksena silloisen liittolaisen valtionpäämiehelle eli Japanin keisari Hirohitolle. Ymmärrettävistä syistä tätä pikkuseikkaa ei liiemmin sodan aikana tai sen jälkeenkään mainostettu. Olihan se vähän noloa, että vastapuolella taisteli Britannian sotamarsalkka. Arvoa ei viitsitty edes peruuttaa luultavasti siksi, että se olisi herättänyt kiusallista huomiota.


Kesäkuu 1937 Väärissä väreissä

Saksalaiset eivät koko toisen maailmansodan aikana saaneet aikaan kunnollisia raskaita pommikoneita, ainakaan riittävissä määrin. Tilapäisversioina esimerkiksi meripartioinnissa sai toimia alkujaan matkustajakoneeksi suunniteltu Junkers Ju-86. Tätä konetta oli ennen sotaa myyty myös ulkomaille ja sielläkin sen käyttökelpoisuus sotatoimiin huomattiin. Etelä-Afrikka oli tilannut seitsemäntoista Junkersia, joista ensimmäiset saapuivat maahan kesäkuussa 1937. Sodan sytyttyä nämä varustettiin syvyyspommein ja lähetettiin partioimaan Atlantille U-venejahtiin. Siinä omat koirat purivat. Myöhemmin osa koneista lähetettiin taistelemaan Abessinian sotaretkelle valtaamaan maata takaisin italialaisilta. Kyllähän sekä akselivallat että liittoutuneet lensivät viholliselta kaapattuja tai vähin vaurioin alas syöksyneitä ja korjattuja koneita, mutta enimmäkseen testimielessä paitsi tietysti suomalaiset, joiden piti ottaa käyttöön kaikki mitä saatiin. Mutta tulevalta viholliselta ostettuja koneita ei tainnut muuten olla tässä laajuudessa sotakäytössä kuin nämä eteläafrikkalaisten Junkersit.


30.9.1938 Monessa mukana

Münchenin sopimusta solmittaessa 30.9.1938 päätettiin Tsekkoslovakian tulevaisuudesta. Tsekkoslovakian edustajia ei kuitenkaan Britannian, Ranskan, Saksan ja Italian johtajien tapaamiseen pyydetty paikalle. Olisi ehkä pitänyt. Presidentti Beneš oli taiteillut parhaan diplomaattisen kykynsä mukaisesti ilman tulosta. Pää- ja puolustusministeri Jan Syrový ei voinut asialle mitään, vaikka olisi ehkä halunnut. Hänet oli nimetty tehtävään hätätilaratkaisuna vain viikkoa aiemmin. Olisi ehkä pitänyt toimia nopeammin, sillä Syrovýlla oli näyttöä kovista paikoista. Oikeaa silmää peitti musta lappu aivan kuin eräällä paremmin tunnetulla myöhemmällä puolustusministerillä Moshe Dayanilla (Dayanilla lappu oli tosin vasemman silmän päällä). Syrový oli palvellut nuorena miehenä vuoden Itävalta-Unkarin armeijassa, mutta loikannut ensimmäisen maailmansodan alkaessa Venäjän armeijan puolelle taistellakseen tsekkien itsenäisyyden puolesta. Hän näet sattui sodan puhjetessa olemaan sopivasti Varsovassa töissä. Toinen silmä meni taistelussa 1917. Venäjän vallankumousten yhteydessä Syrový päätyi ns. tsekkilegioonan komentajaksi sotimaan kommunisteja vastaan. Kotiinpaluu onnistui vasta 1920. Vastaperustetussa Tsekkoslovakian armeijassa hän yleni nopeasti edeten yleisesikunnan päälliköksi ja päätarkastajaksi. Münchenin kriisin aikana hyvän miehen tarpeessa ollut presidentti kutsui Syrovýn pää- ja puolustusministeriksi. Aika loppui kuitenkin kesken ja Tsekkoslovakialle kävi sittemmin kuten kävi. Saksalaismiehityksen aikana Syrový joutui tunnetun asemansa takia pysymään syrjässä vastarintaliikkeen toiminnassa, mutta onnistui kuitenkin ohjaamaan tsekkilegioonan varoja sen toimintaan.
Sodan päätyttyä tuli sitten kommunistivalta ja Syrovýlle oli käydä ohraisesti. Hän oli kuitenkin onnekas ja vältti sekä kaulakiikun, mielisairaalassa kuolemisen että ikkunasta hyppäämisen selviten 20 vuoden vankeustuomiolla. Normaalissa oikeuskäytännössä ensin etsitään todisteet ja sitten annetaan tuomio, mutta vasemmistolaisessa käytännössä ensin päätetään tuomio ja sitten keksitään todisteet. Syrovýn tapauksessa näissäkin saatiin tehdä jonkin verran töitä, mutta lopulta niitäkin löydettiin kolme: valokuva, jossa Syrový pääministerin asemassa kättelee Hitleriä, toinen valokuva jossa Syrový istuu miehityksen aikaisen kuvernöörin Heineleinin vieressä ja tapaus, jossa hän oli virkansa puolesta myynyt ensimmäisen maailmansodan aikaista vanhentunutta varustusta yksityisille yhtiöille – jotka sattuivat olemaan saksalaisia. Yleisen armahduksen ansiosta Syrový vapautui kuitenkin 1960, mutta jätettiin ilman eläkettä ja työnsaantimahdollisuuksia. Kun nyt nälkään ei kuitenkaan voitu näännyttää, hallitus salli 72-vuotiaan Syrovýn ottaa vastaan työn yövartijana. Vasta vuonna 1967 vapaampien tuulien puhaltaessa hänelle myönnettiin vähäinen eläke ja Prahan kevään aikana 1968 häntä jopa haastateltiin lehdissä, joissa hän sai tuoda esiin oikeusmurhansa. Syrový kuoli 1970 82-vuotiaana.


1.12.1939 Vuokrasopimus

Neuvostoliitto ja Saksa tekivät tunnetusti hyökkäämättömyyssopimuksen 23.8.1939, jonka tarkoituksena oli oikeasti antaa molemmille osapuolille aikaa ennen kuin katsovat sopivaksi hyökätä toisen kimppuun (Saksa ehti ensin, kuten muistetaan) ja siinä sivussa jakaa maiden väliset alueet sopuisasti. Vähemmän tunnettua on se, että sopimuksen seurauksena Saksa sai laivastotukikohdan Neuvostoliitosta. Maa tarvitsi operointimahdollisuuksia Jäämerellä ja niinpä yhteisymmärryksessä sille luovutettiin tukikohta Murmanskin lähettyviltä. Ironisesti tukikohta perustettiin Litsa-joen suistoon, mikä olikin sitten pari vuotta myöhemmin se kohta johon Saksan hyökkäys kohti Murmanskia jumittui kolmeksi vuodeksi. Kovin paljon aktivitetttia keskeneräinen tukikohta ei ehtinyt nähdä, mutta joitakin sukellusveneitä sieltä käsin operoi. Ei nimittäin mennyt kuin muutama kuukausi, kun tukikohta kävi Saksalle tarpeettomaksi Norjan valtauksen myötä. Nyt oli satamia Jäämeren rannalla yllin kyllin, joten saksalaiset pakkasivat kamppeensa ja häipyivät toukokuussa 1940.
Saksalaisten ja neukkujen laivastoyhteistyö jatkui vielä seuraavana kesänä, kun saksalainen kaapparialus Komet purjehti neuvostoliittolaisten jäänmurtajien suosiollisella avustuksella Koillisväylän läpi Atlantilta Tyynellemerelle liittoutuneiden laivoja ahdistelemaan.



24.5.1941 Upottakaa Bismarck!

Saksan pintalaivasto uskaltautui kunnolla ulos tukikohdastaan vain kerran. Taistelulaiva Bismarck saattueineen lähti ahdistelemaan Pohjois-Atlanttia ja onnistui upottamaan taisteluristeilijä Hoodin. Taisteluun osallistuneen taistelulaiva Prince of Walesin kannella 35-vuotias luutnantti, tunnettu näyttelijä Esmond Knight haavoittui Bismarckin kranaatista menettäen toisen silmänsä ja toisestakin näön lähes kokonaan. Muutamaa päivää myöhemmin britit onnistuivat upottamaan Bismarckin. Knight puolestaan jatkoi näyttelijänuraansa lähes täydellisestä sokeudestaan huolimatta.
Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin filmattiin kuuluisa elokuva Upottakaa Bismarck!. Esmond Knight näytteli entisen laivansa Prince of Walesin kapteenia. Suuri osa näyttelijäkaartista oli muutenkin sotaveteraaneja, esimerkiksi operaation komentajaa John Toveytä esittänyt Michael Hordern oli palvellut lentotukialus HMS Illustriouksella komentajakapteenina, Kenneth More lentotukialus HMS Victoriouksella luutnanttina ja Michael Goodliffe ollut vuosikausia sotavankina haavoituttuaan Dunkerquen evakuointioperaatiossa jalkaan.


18.1.1943 Viipalointikielto

Leivät myytiin kokonaisina siihen asti, kunnes USA:ssa kehitettiin teollisesti käyttökelpoinen viipalointikone. Vuodesta 1928 alkaen valmiiksi viipaloitu leipä valtasi markkinat. Tammikuussa 1943 tuote koki kuitenkin väliaikaisen takaiskun, kun viranomaiset kielsivät sen myynnin. Viipaloitu leipä näet vaati enemmän pakkausmateriaalia kuin kokonainen. Sota-aikana piti säästää kaikesta. Lopputulos oli kuitenkin näennäinen, sillä säästö oli vähäinen ja ihmisten vastustus voimakasta. Kielto kumottiin sen kestettyä vajaat kaksi kuukautta.


11.8.1943 Post mortem

Uusiseelantilainen luutnantti Lloyd Trigg lensi B-24 Liberator -pommikonettaan meripartiotehtävissä tukikohtanaan Bathurst (nykyinen Banjul) Gambiassa. Koneen miehistö havaitsi saksalaisen sukellusveneen U-468 pinta-ajossa ja hyökkäsi. Sukellusveneen ilmatorjuntatykki sai useita osumia Liberatoriin ja koneen ensimmäiset pommit eivät osuneet. Trigg jatkoi operaatiota liekehtivässä koneessa ja viimeisen hyökkäyksen aikana syvyyspommit putosivat sukellusveneen viereen murskaten sen rungon ja surmaten suuren osan miehistöstä sen upotessa. Liberator syöksyi mereen kolmensadan metrin päähän uppoavasta sukellusveneestä. Sukellusveneen miehistöstä ehti pelastua vain seitsemän, ilmeisesti tornissa olleita. Näiden pelastusveneen tullessa koneen uppoamispaikalle eloonjääneitä ei ollut.
Toinen brittien partiokone havaitsi pelastusveneen myöhemmin ja hälytti paikalle laivan, johon saksalaiset pelastettiin sotavankeuteen. Joukossa oli sukellusveneen kapteeni, yliluutnantti Klemens Schamong. Hän antoi vangitsijoilleen raportin tapahtumista ja liitti siihen lausunnon, jossa suositteli lentäjälle ansiomerkkiä. 2.11.1943 luutnantti Triggille myönnettiin korkein mahdollinen kunniamerkki eli Viktorian risti. Tämä on ainoa Viktorian risti, joka on myönnetty pelkästään vihollisen tarjoamien todisteiden perusteella. Kaksi muutakin Viktorian ristiä myönnettiin toisen maailmansodan aikana saksalaisten esityksestä, mutta niissä oli myös omien todistajien lausuntoja.


13.9.1943 Talonmies

Yhdysvaltain ilmavoimien kadettikoulu sijaitsee Colorado Springsissä. Siellä opiskelevat ilmavoimien suurimmat toivot, joukossa on ollut myös yksi 400 metrin olympiavoittaja. Vuonna 1967 oppilaitoksen talonmieheksi hakeutui vastikään eläkkeelle jäänyt vääpeli. Hän teki työnsä huolella, ei herättänyt mitään huomiota eikä puhunut menneisyydestään. Näin jatkui yli viisitoista vuotta. Sitten kadetti James Moschgat sattui lukemaan kirjaa toisen maailmansodan aikaisista taisteluista Italiassa. Kirjassa kerrottiin sotamies William Crawfordista, joka eräänä syyskuun päivänä tuhosi yksin useita konekivääripesäkkeitä. 25-vuotiaan Crawfordin oletettiin kaatuneen, mutta todellisuudessa hän olikin jäänyt vangiksi. Hänelle myönnettiin Kunniamitali, korkein mahdollinen ansiomerkki. Sen otti vastaan hänen isänsä. Kirjassa oli kuva miehestä ja kadetti huomasi sen muistuttavan kovasti samannimistä kadettikoulun talonmiestä. Moschgat kysyi asiaa talonmieheltä, joka totesi kuivasti: ”Jep, minä olen kuvassa.” Kun häneltä kysyttiin, miksi hän ei ollut koskaan kertonut asiasta, Crawford vastasi: ”Se oli vain yksi päivä elämässäni ja se tapahtui kauan aikaa sitten.”
Kadetit olivat eri mieltä asiasta. Kuultuaan, että Crawfordille ei koskaan järjestetty erillistä tilaisuutta kunniamerkin ansiosta, he pistivät pyörät pyörimään. Vuoden 1984 päättäjäistilaisuuden yhteydessä paikalle oli saatu arvovaltaisin mahdollinen vieras eli presidentti Ronald Reagan, joka ojensi yli 40 vuotta aiemmin ansaitun kunniamerkin Crawfordille.


22.10.1943 Natsien maihinnousu Kanadaan

Vuonna 1977 Labradorin provinssin pohjoisimmassa osassa tutkimusmatkalla ollut tiedemies törmäsi outoon näkyyn. Ikivanhan sääaseman rauniot kököttämässä Jäämeren rannalla. Hän luuli niitä Kanadan armeijan tekosiksi ja unohti koko asian. Muutamaa vuotta myöhemmin saksalaisyhtiö Siemensin historiikkia kirjoittanut toinen tutkija löysi mielenkiintoisia asiapapereita. Niiden perusteella sääasemaa alettiin tutkia uudelleen ja huomattiin sen olevan saksalaista alkuperää.
Kuten tunnettua, säärintamat saapuvat Eurooppaan Atlantilta. Niinpä on erittäin tärkeää saada tietoa säätilasta siellä. Sukellusveneiden ensimmäinen tehtävä pintautuessa olikin lähettää säätiedot. Tämä ei kuitenkaan riittänyt ja niinpä saksalaisilla oli sääasemia Grönlannissa, Huippuvuorilla ja Frans Joosefin maalla. Itse asiassa viimeiset saksalaiset antautuivat vasta 6.9.1945, kun Huippuvuorten sääaseman miehistö korjattiin parempaan talteen.
Miehitettyjen asemien lisäksi saksalaiset yrittivät käyttää yleensä huonolla menestyksellä automatisoituja asemia. Tällainen perustettiin myös Kanadaan, jonne U-537 purjehti syksyllä 1943. Sopivan paikan löytämisen jälkeen kymmenkunta saksalaista teki maihinnousun Kanadaan, asensi sääaseman ja naamioi sen kanadalaiseksi esimerkiksi jättämällä paikalle kanadalaisia tupakka-askeja. Kuukauden kuluttua sääasema lakkasi toimimasta tuntemattomasta syystä eikä uutta tiettävästi enää asennettu.


18.6.1944 Sisarenpoika

Italian taisteluissa 21-vuotias brittikapteeni George Lascelles haavoittui ja jäi sotavangiksi. 21 vuotta varmaan osui silmään varsin nuorena ikänä kapteenin arvoiselle upseerille. Lascelles oli kuitenkin ollut rintamaupseerina jo kaksi vuotta ilmeisen menestyksellisesti ja urakehitystä tuskin hidasti sekään, että hän sattui olemaan kuningas Yrjö VI:n sisarenpoika eli nykyisen kuningattaren serkku. Lascelles päätyi sairaalan kautta pahamaineiselle Colditzin linnan upseerileirille, johon tuotiin krooniset pakoyrittäjät tai muut erikoistapaukset. Lascelles kuului jälkimmäisiin yhdessä muutaman muun arvohenkilön kuten Winston Churchillin serkun kanssa. Näitä Hitler aikoi käyttää mahdollisina neuvotteluvaltteina. Neuvostoliittolaisten kanssa tätä oli tiettävästi jo yritettykin, kun Stalingradin taistelun jälkeen saksalaiset ehdottivat sotamarsalkka von Pauluksen vaihtoa vangiksi jääneeseen Stalinin poikaan. Stalinin väitetään tuhahtaneen, että hän ei vaihda marsalkkaa luutnanttiin. Sodan edetessä kävi ilmeiseksi, että myöskään länsiliittoutuneiden merkkihenkilöistä ei olisi hyötyä. Maaliskuussa 1945 Hitler raivonpuuskassaan määräsi Lascellesin teloitettavaksi. Vankileirejä komentanut SS-kenraali Gottlob Berger kieltäytyi noudattamasta määräystä ja vapautti sen sijaan Colditzin leirin odottamaan saapuvia amerikkalaisia. Tämä saattoi pelastaa Bergerin hengen sodan jälkeisissä oikeudenkäynnissä, jossa teko katsottiin lieventäväksi asianhaaraksi. Berger sai kuolemantuomion sijaan 25 vuoden vankeusrangaistuksen, josta hän istui vain kuusi ja puoli vuotta.


27.6.1944 Kiinalainen juttu

Italialla ei toisen maailmansodan aikana paljon siirtomaita ollut ja nekin vähät menivät, kun liittoutuneet valtasivat Abessinian, Somalimaan ja Libyan. Mutta koko sodan ajan Italia piti hallussaan paria korttelia Tianjinissa, Pekingin lähistöllä.
Vuonna 1901 Kiinan hallitus oli myöntänyt Italialle 46 hehtaarin kokoisen alueen kaupallisiin tarkoituksiin. Toisen maailmansodan aikana alueella oli noin 600 miehen kokoinen italialainen varuskunta. Italian antauduttua japanilaiset miehittivät alueen ilman merkittävää vastarintaa. Mussolinin perustama Italian sosiaalinen tasavalta myönsi omistusoikeuden Japanin tukemalle nukkehallitukselle. Varuskunnan sotilaat saivat enimmäkseen olla vapaasti, jotkut hankalammat vietiin vankileirille. Kotimaahan he palasivat 1947.


26.3.1945 Pelastakaa eversti Waters

Toisen maailmansodan legendaarisimpia kenraaleita oli rämäpäinen George S. Patton (joka muuten oli vuoden 1912 olympialaisten nykyaikaisessa viisiottelussa viides, heikoimpana lajinaan hieman nolosti pistooliammunta). Patton ei paljon säännöistä piitannut, kun sai jotain päähänsä. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa hän päätti pelastaa vävypoikansa, everstiluutnantti John K. Watersin, sotavankeudesta. Waters oli joutunut vangiksi Tunisiassa 1943 ja hänen tiedettiin olevan Baijerissa vankileirillä. Viralliseksi selitykseksi operaatiolle annettiin leirin kieltämättä huonot olosuhteet, lähinnä vankien nälkiintyminen.
Tehtävä annettiin kapteeni Abraham Baumille, joka kokosi 300 miehen kokoisen iskuryhmän hyökkäämään 80 km etulinjan takana olleelle vankileirille. Maaliskuu 1945, Saksan armeija ei ollut vielä lyöty, 300 miehen iskujoukko ja 80 km matkaa. Aatteleppa ite. Tulee mieleen omalta armeija-ajalta tilanne, jossa vääpeli suunnitelman nähtyään huusi naama punaisena, että kuka Ville viisi vuotta on tämän tehnyt? Johon me vastasimme, että luutnantti X (suoraan kadettikoulusta tullut). Saman kysymyksen voisi tästä operaatiosta tehdä kuka tahansa vähänkin taktiikkaa ymmärtävä, saada vastauksen ”kenraali Patton” ja poistua yhtä tulipunaisena pidätetystä raivosta kuin silloinen vääpelimme.
Operaation järkevyyteen nähden on hämmästyttävää, että iskuryhmä kykeni oikeasti etenemään vankileirin porteille asti, nappaamaan kyytiin parisataa sotavankia (suurin osa ei mahtunut, koska heitä oli luultua enemmän ja osa päätti joka tapauksessa heikon kuntonsa takia jäädä leiriin, mm. vapautusyrityksen yhteydessä haavoittunut Waters) ja palaamaan jonkin matkaa takaisin ennen väijytykseen joutumistaan. Lopputulema oli odotettu: kolmestasadasta iskujoukon miehestä 32 kaatui, kaikki 57 ajoneuvoa menetettiin ja vain 35 onnistui sekasortoisessa tilanteessa palaamaan takaisin omille linjoille loppujen jäädessä sotavangeiksi.
Vain yhdeksän päivää myöhemmin sotavankileiri vapautettiin normaalin etenemisjärjestyksen myötä. Waters itse yleni myöhemmin neljän tähden kenraaliksi, kuten huomattavasti kuuluisampi appiukkonsakin.


Huhtikuu 1945 Vangit vaihtoon

Vankien vaihtaminen jopa sodan aikana on normaali proseduuri. Nykyäänkin esimerkiksi Israel ja palestiinalaismilitantit vaihtavat vankeja keskenään. Esimerkiksi 18.10.2011 Israel sai vaihdossa Hamasilta viisi vuotta aiemmin vangiksi joutuneen panssarivaunun kk-ampujan vapauttaessaan 1027 palestiinalaista vankia. Yleisesti ottaen katsotaan Hamasin voittaneen kaupassa niukasti, sillä noin keskimäärin yksi israelilaissotilas vastaa taisteluarvoltaan noin tuhatta palestiinalaista.
Jopa toisen maailmansodan aikana oli tapana vaihtaa yleensä Punaisen Ristin välityksellä sotavankeja, jotka katsottiin taistelukelvottomiksi. Esimerkiksi Pohjois-Afrikassa vangiksi joutunut saksalaiskenraali Hans Cramer vapautettiin palveluksesta pahan astmansa takia. Brittien tiedustelu käytti tilaisuuden hyväkseen ja paluumatkalla hänet kuljetettiin ”haamuarmeijan” kautta tarkoituksena saada saksalaiset uskomaan, että maihinnousua valmisteltiin Calaisiin eikä Normandiaan. Tiettävästi operaatio onnistui ja niin nökönuukaa ei ollutkaan se, että Cramer päätyi takaisin kenttäharmaisiin joksikin aikaa kunnes joutui pidätetyksi epäiltynä Hitlerin vastaisesta salaliitosta.
Mutta koko toisen maailmansodan uskomattominta vankienvaihtoa tapahtui lähes neljän vuoden ajan Jugoslaviassa aina huhtikuuhun 1945 asti. Partisaaneilla ei ollut mahdollisuutta pitää vangiksi saatuja saksalaisia hallussaan, joten seurauksena olisi ollut niskalaukaus. Mikä taas olisi aiheuttanut kostotoimenpiteitä. Niinpä molempia osapuolia hyödyttävänä ratkaisuna sovittiin puolueeton alue, jolla vankeja vaihdettiin säännöllisesti vuosien ajan – tämä kaikki huolimatta partisaanisodan normaalista armottomuudesta ja raakuudesta.


19.8.1945 Ministeri-vainaa

Hollannin Itä-Intian eli nykyisen Indonesian ollessa japanilaisten miehittämänä siellä oli tietysti olemassa vastarintaliike, jonka tärkein johtaja oli sittemmin maan itsenäistyttyä presidentiksi päätynyt Sukarno. Tunnetusti vastarintaliikkeen johtaminen ja sodan voittaminen onkin melko varma tie valtaan. Japanilaiset puolestaan perustivat paikallisista PETA-nimisen apujärjestön itselleen. Nämä tällaiset viritelmät ovat yleensä aika epävakaita ja tuppaavat vaihtamaan puolta sotaonnen kääntyessä. Niin kävi nytkin. Yksi PETA:an liittyneistä ja tilaisuuttaan odottavista oli Supriyadi (tuohon aikaan indonesialaisilla ei yleensä ollut kuin yksi nimi), joka oli ylennyt upseeriksi ja päätti ryhtyä kapinaan. Sukarno oli sitä mieltä, että Jaavalla japanilaisten ote oli vielä niin napakka, että turha yrittää, mutta Supriyadi päätti toisin. Sukarno oli oikeassa ja ankarien taistelujen jälkeen kapina kukistettiin. Kapinan johtajat vangittiin ja useimmat teloitettiin. Supriyadi ei ollut teloitettujen joukossa. Itse asiassa kukaan ei tiedä mitä hänelle tapahtui. Tiedetään vain, että häntä ei nähty teloituspäivän 14.2.1945 jälkeen. Hänen uskottiin onnistuneen pakenemaan vuorille. Indonesian itsenäistyessä 19.8.1945 Sukarno nimitti Supriyadin puolustusministeriksi. Tämä ei kuitenkaan ilmestynyt hallituksen kokouksiin, joten tilalle nimitettiin parin kuukauden kuluttua uusi mies. Supriyadista ei näkynyt jälkeäkään ja hänet julistettiin kuolleeksi 9.8.1975.


1951-1953 Kiitollisuudenvelassa

Korean sodan puhjettua YK kehotti jäsenmaitaan lähettämään joukkoja Etelä-Korean tueksi. Etiopian keisari Haile Selassie otti kehotuksen vakavasti muistaessaan, kuinka häntäkin oli autettu italialaisten miehitettyä maan. Korean sodassa taisteli kaikkiaan kuutisentuhatta etiopialaista. 121 kaatui ja 536 haavoittui. Merkillepantavaa on se, että vangiksi ei jäänyt yksikään. Ei kuulu tapoihin.
Eivätkä korealaiset ole tätä unohtaneet.


1956 Tämä skootteri ei ole lälläripyörä

Laskuvarjojoukkojen pudotuksessa vihollisen selustaan on muutamia logistisia ongelmia senkin jälkeen, kun itse pudotus on onnistunut. Kaksi näistä ovat liikkuvuus ja tulivoima. Ranskalaiset päättivät ratkaista molemmat kerralla rakentamalla laskuvarjolla pudotettavan skootterin, johon oli asennettu sinko. Kaliiperi 75 mm. Sinko oli tarkoitettu irrotettavaksi skootterista ja asetettavaksi konekiväärin jalustalle ennen laukaisua, mutta tarvittaessa sillä kykeni ampumaan vaikka skootterin liikkuessa. Rekyylikään ei ollut ongelma, sillä sinko… niin no, kyllähän lukijat tuntevat singon toimintaperiaatteen. Vastaavalla tuhovoimalla varustetun, singon tapaan painopistelinjasta sivuun asennetun tykin laukaiseminen täyttä vauhtia ajavasta skootterista saa aikaan mielikuvan Ohukainen ja Paksukainen -elokuvaan kuuluvasta kohtauksesta. Tai oikeastaan nykyaikana Mr. Bean voisi sen tehdäkin.

Tiettävästi keksintöä ei koskaan tositoimissa käytetty, vaikka niitä kuusisataa valmistettiinkin.


2.5.1982 Vanhassa vara parempi

Brittiläinen sukellusvene HMS Conqueror seurasi argentiinalaista taisteluristeilijä General Belgranoa (alkujaan amerikkalainen USS Phoenix, joka selvisi mm. Pearl Harborin hyökkäyksestä vaurioitta). Risteilijä pysytteli juuri ja juuri brittien julistaman Falklandia ympäröivän totaalisulkualueen ulkopuolella ja oli hieman epäselvää, voisiko sukellusvene hyökätä. Poliittisessa neuvottelussa rautarouva Margaret Thatcher antoi selvän käskyn: ”Upottakaa se!”.
Sukellusveneen kapteenilla oli varaa valita, mitä ampuisi. Aseistukseen kuului uusimman teknologian mukaisia Tigerfish-torpedoja. Nämä olivat laukaisun jälkeen ohjattavissa ja osuivat varmasti maaliin. Teoriassa. Käytännössä vain 40 % niistä toimi. Koska sukellusvene oli hyvissä asemissa, kapteeni käski ladata putkiin vanhat kunnon Mark VIII -mallin ”ammu ja unohda” -torpedot. Tämä malli oli suunniteltu 1925 eli ikää oli kunnioitettavat 57 vuotta. Kolme tällaista kohti taisteluristeilijää, kaksi osumaa ja taisteluristeilijä upposi 20 minuuttia myöhemmin.
Ei ole tietoa, millä todennäköisyydellä vanhojen torpedojen oletettiin osuvan. Mikäli oletamme uusien Tigerfishien osuvan aina toimiessaan, niin todennäköisyys sille että kolmen tällaisen laukaisemisella yksikään ei toimisi, on peräti 21,6 %, Todennäköisyys vähintään kahdelle osumalle on vain 35,2 %. Sukellusveneen kapteeni taisi olla viisas mies valitessaan vanhan ja luotettavan mallin.

Uusinta: Globaalinationalismi

Lukijalle: Jos minulta kysyttäisiin, mikä blogini kirjoituksista tiivistää parhaiten oman ajatteluni yhteiskunnasta, se olisi tämä:

Lapsena minulla oli usein tapana ottaa hyllystä se Mitä-Missä-Milloin, jonka Maat ja kansat –osiossa oli tilastotiedot maailman itsenäisistä valtioista. Ne olivat aina kirjoissa muutaman vuoden välein ja muistan edelleen ulkoa, mikä vuosikerta piti aina poimia, jos halusi uusimmat tiedot. Katselin maiden pinta-aloja ja väkilukuja, mietin millaista missäkin maassa on ja miksi kaikilla kansoilla ei ollut omaa maata.

Tuolloin minulle muodostui tietty käsitys siitä, miten maailmassa asioiden pitäisi olla: yksi maa, yksi kansa. Kaikkien samaa kieltä puhuvien ei tarvinnut olla samassa valtiossa, mikäli maantieteellinen ero (Iso-Britannia ja Australia) tai kulttuuriero oli liian suuri. Eikä jokaisella kansalla välttämättä tarvinnut olla omaa valtiota, mikäli kansa oli liian pieni (kolttasaamelaiset) tai asui liian lomittain toisen kansan kanssa. Tällöin vähemmistön asema tuli kuitenkin turvata.

Tämä perusajatus ei ole muuttunut mihinkään aikuisiälläkään, vaikka se on joiltakin osin täsmentynyt. Vasta jokin aika sitten keksin aatteelle nimen: globaalinationalismi.

Nationalismi tarkoittaa hyvin pitkälti samaa, mutta nykymaailmassa sillä on huono kaiku. Sen käsitetään viittaavan oman maan, kansan ja kulttuurin ylivertaiseen asemaan. Tässä vika on sanassa oman. Jokaisessa kulttuurissa on hyvät ja huonot piirteensä. Mikäli hyviä asioita on paljon ja ne ovat riittävän merkittäviä huonojen asioiden ollessa vähäisiä, kulttuuri on yleensä menestynyt, kunhan sillä ei ole ollut huonoa onnea.
Globaalinationalismi tarkoittaa sitä, että jokaisella kansakunnalla on oma kulttuurinsa, jonka mukaan he omassa valtiossaan elävät. Maassa maan tavalla – mikäli muuttaa toiseen maahan, on hyväksyttävä sen kulttuuri. Toki kulttuuri muuttuu ja jokainen kansakunta saa ottaa ja sen kannattaakin ottaa omaan kulttuuriinsa muissa kulttuureissa paremmin toimiviksi havaittuja palasia.

Samaan ajatukseen päätyi myös Helsingin yliopistossa väitöskirjaansa valmisteleva tutkija Hesarin laajassa artikkelissa: Viime aikoina on puhuttu paljon kulttuurisesta omimisesta: siitä, millä tavoin valtaväestön on hyväksyttävää lainata muiden kulttuurien elementtejä. Jagne-Soreau pitää keskustelua asiasta erittäin tervetulleena ja tärkeänä.

Tämä on juuri sitä, mistä globaalinationalismissa on kyse: katsotaan mikä on muualla hyvää ja sovelletaan sitä mahdollisuuksien mukaan omassa maassa.

Ajattelin nuorena, että näinhän asioiden luonnollinen tila on. Jos nähdään, että naapurilla on systeemi A ja se toimii paremmin kuin meidän systeemimme B, niin otetaanpa A käyttöön. Ja jos ei välttämättä itse osata, niin naapurimaasta muuttaa vähän porukkaa paikalle ja opettaa kuinka homma toimii.
Tämä oli naiivia, lapsenomaista ajattelua. Todellisuudessa asiat menevät täsmälleen päinvastoin. Ei onnistuneista yhteiskunnista muuteta epäonnistuneisiin niitä parantamaan. Päinvastoin, epäonnistuneista muutetaan onnistuneisiin paremman elämän toivossa. Ja samalla ainakin osittain tuodaan mukanaan epäonnistunut kulttuuri. Jolloin maa X muuttuu pykälän huonommaksi Y:n pysyessä entisellään – tai todennäköisesti muuttuessa vielä huonommaksi, sillä luultavasti lähtijät ovat olleet sieltä yritteliäimmästä päästä.

Kulttuureilla on eroja. Jotkut kulttuurit ovat yksinkertaisesti huonompia kuin toiset. Kulttuurirasisti saa olla ja ennen kaikkea kannattaa olla täysin vapaasti. Pitää saada kaikessa rauhassa vapaasti sanoa, että suomalainen viinanjuontikulttuuri on huono piirre, jota tulee kehittää parempaan suuntaan. Tai sanoa, että islamilainen kulttuuri on epäonnistunut suunnilleen kaikessa mahdollisessa, joten jos sieltä muuttaa sivistyneeseen yhteiskuntaan, on siitä luovuttava.

Asioiden luonnollinen kehityssuunta on siis huonompaan päin, koska ihmiset pyrkivät elämään parempiin yhteiskuntiin, eivät muuttamaan omaa yhteiskuntaansa paremmaksi. Väestövirta käy siis väärään suuntaan, vähän kuin lietelantasäiliöstä olisi johdettu letku juomavesivarastoon. Tämän korjaamiseksi on työskenneltävä kaikin keinoin: juomavesivarasto on pidettävä puhtaana eli vähintäänkin asennettava kunnon suotimet ja mieluummin käännettävä virtauksen suunta.

Tähän toimiva ratkaisu on globaalinationalismi. Yksi maa, yksi kansa. Kansallisvaltiot ovat luoneet käytännössä kaiken edistyksen, joten systeemi on käytännön kokeessa toimivaksi todettu. Niinpä on luotava kansallisvaltiot, joiden välillä vallitsee keskinäinen kunnioitus. Minä voin iloita Tanskan menestyksestä. Tai Italian, Jemenin tai Burundin. Mutta se ei tarkoita sitä, että haluaisin Suomeen asumaan tanskalaisia, italialaisia, jemeniläisiä tai burundilaisia, ainakaan mikäli he eivät halua sopeutua suomalaisille tavoille. Toki voimme ottaa heidän kulttuurinsa hyviä piirteitä vastaan: legot ovat hieno keksintö, pizza on hyvää ja arabi- tai afrikkalaiskulttuurissa… ööö… no, kai jotakin.

Samalla tavoin suomalaiset voivat muuttaa Tanskaan, Jemeniin, Vietnamiin tai Burundiin: mikäli he tuovat maahan positiivista kontribuutiota. Muussa tapauksessa pysykööt poissa, kuten Suomesta ne tanskalaiset, jemeniläiset, vietnamilaiset ja burundilaiset jotka eivät tuo positiivista kontribuutiota maallemme.

Globaalinationalismi mahdollistaa maiden eli kansojen ja kulttuurien keskinäisen, rauhanomaisen kilpailun. Maahanmuuton on oltava sallittua vain, mikäli vastaanottava kansakunta sen hyväksyy. Maassa asumisen on oltava luvanvaraista kaikille muille paitsi niille, joilla on maassa sukujuuret. Törttöilijät, joiden vanhemmat eivät ole maan syntyperäisiä kansalaisia ja jotka eivät halua omaksua asuinmaansa kulttuuria, voidaan karkottaa joko vanhempiensa kotimaahan tai mihin tahansa maahan, joka haluaa ottaa heidät vastaan. Karkotuskriteerinä voivat olla esimerkiksi rikos ja jonkin muun kuin maan virallisen uskonnon tunnustaminen. Tällöin menestyneimmistä maista on helpompaa, suorastaan pakko, ottaa opiksi pärjätäkseen itse. Ja siirtolaisvirrat kääntyvät oikeaan suuntaan eli edistyneemmistä maista lähdetään rakentamaan kehitysmaita paremmiksi. Nykyinen suunta on haitallista ennen kaikkea kehitysmaille; kuka niitä enää auttaisi, jos länsimaistakin tulee kehitysmaita?

Nykyisen maahanmuuttopolitiikan haitallisuuden todetakseen ei tarvitse mitään muuta kuin vilkaista uutisia minä tahansa aamuna. Etenkin kun muistaa, että vanhamedian toimittajista tutkitusti valtaosa on haittamaahanmuuttoa kannattavien puolueiden linjalla, mikä tarkoittaa että haittamaahanmuuton ongelmista pyritään vaikenemaan ja jos uutinen julkaistaan, sitä usein silotellaan.

Erinomainen esimerkki vanhamedian asenteellisuudesta on tuo aiemminkin linkattu Hesarin juttu tutkijasta, joka totesi monikulttuurisuuden haitalliseksi. Jutun aluksi toimittaja toteaa: Monikulttuurisuuden vastustusta on Suomessa totuttu kuulemaan lähinnä rasistisilta ja maahanmuuttovastaisilta öyhöttäjiltä.
Tämä on ihan sama kuin perestroikan alkaessa Pravda olisi julkaissut jutun kommunismin epäkohtia arvostelevasta ajattelijasta kirjoittamalla: Kommunismin vastustusta on Neuvostoliitossa totuttu kuulemaan lähinnä imperialistisilta ja proletariaattivastaisilta öyhöttäjiltä.

Juttu itsessään on hyvin asiallinen. Tutkija osuu useimmiten oikeaan ja on liikkeellä juuri sellaisella asenteella, jolla toivoisi muidenkin maahanmuuttajien olevan. Tarkemmin lukien jutussa luetellaan juuri ne asiat, joiden tulisi olla itsestäänselvyyksiä. Valitettavasti siinä paljastuu myös eräs vanhamedian perusasenne. Jatketaanpa äskeistä lainausta eteenpäin: Monikulttuurisuuden vastustusta on Suomessa totuttu kuulemaan lähinnä rasistisilta ja maahanmuuttovastaisilta öyhöttäjiltä. Mutta Jagne-Soreau ei ole sellainen, kaikkea muuta.
Eli mitä kaikkea muuta? Siis väitöskirjaansa valmisteleva tutkija. Ja oliko ala esimerkiksi yhteiskuntatiede ja väitöskirja mahdollisesti juuri tätä artikkelin aihetta käsittelevä? No ei. Hän on pohjoismaisen kirjallisuuden tutkija. Palstatilaa hän on saanut lehdessä siksi, että sattuu olemaan "kaikkea muuta". Samaa palstatilaa ei taatusti olisi saanut puolalainen tekniikan tohtorin väitöskirjaa valmisteleva tutkija, joka olisi sanonut samat asiat. Jagne-Soreau puhui täyttä asiaa - olen muuten kerran hänet sattumoisin lyhyesti tavannut ja saanut positiivisen vaikutelman - mutta lehteen asti hän on päässyt vain siksi, että sopii vanhamedian agendaan.

Haastattelussa oli myös eräs erinomainen toteamus kulttuurisesta omimisesta, joka paljastaa ihmisten automaattisesta väärinajattelusta paljon: "Mutta minun mielestäni kulttuurinen omiminen ei ole ongelma. Sen sijaan ongelma on ajatus valkoisesta valtaväestöstä normina. Vaatii tietynlaista kulttuurista omimista, jotta sitä normia vastaan voi taistella."
Aiemmin tässä kirjoituksessa mainitsin neljä maata: Tanska, Jemen, Vietnam ja Burundi. Mennään minkä tahansa näiden neljän maan johonkin syrjäisempään pikkukaupunkiin. Jemenissä kaikki vastaantulijat ovat muslimiarabeja. Vietnamissa itäaasialaisia. Burundissa mustia. Tanskassa sen sijaan näkee taatusti muitakin kuin viikinkien jälkeläisiä. Eiköhän tässä ole taisteltu valkoisen valtaväestön normia vastaan ihan riittävästi. Miksi monikulttuurisuus näyttää toimivan vain siten, että se muuttaa länsimaihin?
Ajatus "valkoisesta valtaväestöstä" on muutenkin täysin absurdi. Tässä viime viikolla satuimme olemaan pitkällä automatkalla, jolloin yksi lapsistani esitti mielenkiintoisen kysymyksen. Meillä kaikilla on siniset silmät, mutta suvussamme esiintyy myös ruskeasilmäisyyttä siten, että noin puolet lähisuvusta on ruskeasilmäisiä. Tämä oli juuri keskustelussa mainittu ja aiheutti jatkokysymyksen. Kysymys kuului: "Kuinka suurella osalla maailman ihmisistä on siniset silmät?" (Tarkoittaen sitä, että jaetaan silmien väri kahteen: ruskeaan ja siniseen, kuten perinnöllisyystieteen klassisessa resessiivisyysesimerkissä.)
Jälkeenpäin tarkastellen tähän kysymykseen ei näyttänyt löytyvän luotettavaa vastausta, mikä saattaa kertoa aiheen arkaluontoisuudesta. Itse laskin tuossa automatkalla arvion, että enintään viidellä prosentilla. Eräs nettilähde tarjosi peräti kahdeksaa prosenttia, mikä lienee ehdoton yläraja. Ja "valkoinen valtaväestö" kattaa enimmilläänkin 20 prosenttia maapallon väestöstä. Sekä itäaasialaisia, seemiläisiä että afrikkalaisia on enemmän. Eikä yhdessäkään asukasluvultaan miljoonan ylittävässä maassa ole valkoisia prosentuaalisesti lähes sadan prosentin osuutta, johon yltävät vaikkapa Jemen, Vietnam ja Burundi alkuperäisväestönsä osalta.

Maahanmuuton suunta on siis selvä. Samoin sen seuraukset.
Kuten olemme havainneet, terrorismin uhka on kasvanut. Suomessa tapahtuu lähivuosina aivan varmasti haittamaahanmuutosta aiheutuva terrori-isku ja olisi luultavasti jo tapahtunut, ellei poliisi olisi ollut valveilla ja kyennyt sellaisia estämään - valtaväestön maksamin lisääntynein kustannuksin. Tämä ei ole suuri ongelma. Rahaa palaa ja joitakin suomalaisia kuolee. Kyllä meillä on siihen varaa.
On selviö myös, että rikollisuus lisääntyy. Tämä on jo terrrorismia suurempi ongelma, mutta ei suuri sekään. Enemmän rahaa oikeuslaitokselle, moninkertainen määrä raiskattuja, ryöstettyjä ja pahoinpideltyjä suomalaisia. Kyllä meillä on tähänkin varaa.
Se todellinen ongelma on yhteiskunnan muuttuminen. Koska ihmiset tekevät näköisensä yhteiskunnan ja yhteiskunta koostuu ihmisistä, on ilmeistä että väestön muuttuessa muuttuu myös yhteiskunta. Ja sen jälkeen meillä ei enää ole varaa.

Ainoa tapa, jolla voimme tältä välttyä, on tervehenkinen nationalismi. Nationalismi, patriotismi, kutsukaa sitä millä nimellä tahansa. Suomeen - ja mihin tahansa muuhun maahan - kuuluvat vain ihmiset, jotka ovat valmiita noudattamaan maassa vallitsevia arvoja ja muuttamaan niitä entistä paremmiksi. Minä olen koska tahansa valmis tekemään yhteistyötä aitojen irakilais- ja somalipatrioottien kanssa. Sellaisten ihmisten, jotka haluavat rakentaa oman maansa paremmaksi. Ja uskon, että niin on valtaosa muistakin vanhamedian "rasistisiksi öyhöttäjiksi" leimaamista. Esimerkkinä voi lukea vaikka Hommaforumin keskustelua, jossa on useita korkeatasoisia yhteenvetoja syistä, miksi olemme ajautuneet tähän sairaaseen tilanteeseen, jossa länsimaita mädätetään ja kehitysmaat kärsivät.

Monikulttuurista mädätystä ajavat pelkäävät toiseksi eniten kansallisia arvoja ajavia ihmisiä. Kaikkein eniten he pelkäävät eri maiden isänmaallisten välistä yhteistyötä. Sitä, että suomalaisnationalistit tekevät yhteistyötä tanskalaisnationalistien, jemeniläisnationalistien, vietnamilaisnationalistien ja burundilaisnationalistien kanssa. Kukin rakentaakseen omaa maata paremmaksi oppimalla muiden hyvistä puolista. Globaalinationalismin yleismaailmallista nousua.

Kaikkien maiden nationalistit, liittykää yhteen!

Uutiskatsaus 27/2021

1. Mitäs me luuserit

Perussuomalaiset, nuo onnettomat sosiaalituella elävät alkoholisoituneet väkivaltaiset luuserit. Tätä kuvaa media on yrittänyt epätoivon vimmalla maalata. No, nyt löi jälleen kerran todellisuus näpeille. Tutkimuksessa kävi nimittäin ilmi, että perussuomalaiset ovat kannatetuin puolue työtätekevien ryhmässä.
Mikäli jollekin hyvämuistiselle lukijalle tuli deja vu -tunne tuosta aloituksesta, ei ole syytä epäillä mielenterveyttään ainakaan tästä syystä. Aloitus oli nimittäin viimeiseen pilkkuun asti täsmälleen sama kuin Uutiskatsauksen 2/2021 kohdan 2 aloitus. Siinä kommentoitiin uutista, jossa todettiin perussuomalaisten saavan yli viidenneksen kannatuksen korkeimmassa tuloluokassa.
Toisto on tässä tekstissä tarkoituksellista. Jos media toistaa harhaanjohtavaa uutisointiaan samalla tavalla, niin kai blogistikin saa toistaa totuuksia?


2. Sprechen macht frei

Vasemmistoliiton kansanedustaja, ex-ministeri (ai että tuntui tuo ”ex” hyvältä, sitten kun sen voisi liittää myös ”kansanedustajaan” tai vielä mieluummin ”vasemmistoliittoon”) Merja Kyllönen osoitti mikä on vasemmiston käsitys sananvapaudesta mykistämällä Ano Turtiaisen mikrofonin hänen puheenvuoronsa aikana. Tämä oli jopa niin törkeää, että puhemiesneuvosto antoi Kyllöselle huomautuksen. Erityisen kummalliseksi tapauksen tekee se, että Turtiaisen löpinät tuntien olisi parempi antaa hänen puhua ja nolata itsensä kuin vaientaa. Mutta eipähän vasemmistolaisten logiikassa ennenkään kehumista ole ollut, eiväthän he muuten vasemmistolaisia olisikaan. Paitsi tietysti ne muutamat kelpo opportunistit, jotka ymmärtävät saavansa valtaa kansaa kusettamalla.


3. Ei me oikeesti oltu siellä!

Jussi Halla-aho poikkesi katsomassa Eloapina-liikkeen mielenosoitusta. Siinä sivussa hän poseerasi kuvassa mielenosoittajien kanssa. Kapinaliike meni sekaisin ja irtisanoutui valokuvasta.
Mielenkiintoinen kysymys on, miten valokuvasta voidaan irtisanoutua? Me ei oikeasti oltu siinä kuvassa? Halla-aho pitäisi retusoida kuvasta pois (kuten liikkeen esikuva Stalinilla oli tapana tehdä teloittamiensa NKVD-pomojen kanssa)? Oltiin paikalla, mutta kuvaa ei olisi pitänyt ottaa?
Itse asiasta kuultuna pääpiru totesi seuraavasti: ”Mun mielestä on yksinomaan positiivista, jos ihmiset menevät myös oman kuplansa ulkopuolelle välillä kuuntelemaan.” Tässä terveisiä erityisesti vihervasemmiston suuntaan.


4. Kalifiksi kalifin paikalle

Halla-ahon ilmoitettua luopuvansa puheenjohtajuudesta ilmoittautui ensimmäinen vakavasti otettava seuraajakandidaatti. Onhan niitä muitakin näkynyt, mutta tähänastistista kansanedustaja Sakari Puistolla on kovimmat meriitit. Jos mies on väitellyt Cambridgessa fysiikan tohtoriksi, niin ei paljon muita suosituksia tarvita, mitä muodolliseen pätevyyteen tulee. Loppu tuleekin sitten poliittisista näkemyksistä, jotka ovat kovasti Halla-ahon suuntaisia etenkin haittamaahanmuuton suhteen. Epäilyttävänä seikkana tulee kuitenkin mainita, että hän on valmis hallitusyhteistyöhön kaikkien puolueiden kanssa. Tämä on sinänsä hyvä asia, mutta sitä varten ei tule tinkiä pätkääkään tärkeistä asioista. Oikean ja väärän vaihtoehdon kompromissi ei ole kultainen keskitie, vaan ainoastaan toisenlainen väärä vaihtoehto. Jos muut puolueet eivät muuta merkittävästi linjaansa, perussuomalaisten ainoa vaihtoehto on jatkaa omalla linjallaan kunnes kannatus on 45 %, jonka jälkeen voidaankin muodostaa hallitus RKP:n kanssa pakkoruotsin säilymisen hinnalla, mikä on pieni hinta Suomen pelastamisesta.


5. Toistuva uutinen

Blaablaablaa ... helsinkiläinen imaami … jäkjäkjäk … vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen … käläkäläkälä … törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä … päläpäläpälä … Helsingin käräjäoikeus tuomitsi … jepjepjep.
(Huom. Koska tämä uutinen on joka uutiskatsauksessa, vain nimi, tuomion pituus, tekotapa ja tuomioistuimen sijainti vaihtelevat, katsoin parhaaksi jouduttaa lukemista jättämällä toistuvat osat pois.)


6. Mielenkiintoinen kuvavalinta

Kuten jokainen jolla on enemmän kuin kaksi aivosolua on havainnut, media pyrkii mahdollisuuksien mukaan valitsemaan juttuihinsa etnisesti edistyksellisiä haastateltavia ja esimerkkejä silloin, kun on kyse positiivisesta asiasta. Tällä kertaa näin ei jostain syystä kuitenkaan tapahtunut, vaikka se olisi kerrankin puoltanut paikkaansa.
Mikäli tarina kertoo yrittäjyydestä, etsitään vaikka kiven alta joku menestynyt Abdul tai korkeakouluopiskelusta esimerkiksi kelpaa Sambo, vaikka näiden ryhmien osuus menestyneistä yrittäjistä tai opiskelijoista onkin osuuttaan selvästi pienempi. Tällä kertaa uutinen kertoi syntyvyyden lisääntymisestä. Juttuun esimerkkitapaukseksi päätyi kantasuomalainen, vaikka haittamaahanmuuttajien syntyvyys on selvästi suomalaisten syntyvyyttä suhteellisesti suurempi.
Syitä valintaan voi miettiä. Joka tapauksessa onnea ja menestystä kaikille suomalaisille, jotka ovat päättäneet käyttää korona-ajan kansakunnan tulevaisuutta rakentavalla tavalla!


7. Väärä viikko vai väärä aikakausi?

Kustannusyhtiö Tammessa ei osata lukea sen paremmin kalenteria kuin ajan merkkejä. Menivät julkaisemaan Harry Potter -uusintapainoksen Pride-viikolla. Mikä oli koko moka siksi, että J.K. Rowling oli joskus annodazumal sanonut jotain poikkipuoliseksi tulkittavaa transuista. Tässä ei auta edes se, että Rowling oli kertonut Dumbledoren olleen niitä poikia, jotka ovat tunkeneet taikasauvansa paikkaan johon päivä ei paista.
On se vain hyvä että kyseessä oli Pride-viikko eikä Pride-vuosi. Silloin ei saisi julkaista yhtään mitään joka ei prideä ylistä. Toisaalta mitenkäs se poikkeaa nykymenosta noin muutenkaan.


8. Kerran näinkin päin

Eteläafrikkalainen Tamara Sithole (sic, sukunimestä ei todellakaan puuttunut toista h-kirjainta) väitti synnyttäneensä kerralla kymmenen lasta ja lyöneensä maailmanennätyksen. Todellisuudessa nainen ei ilmeisesti ollut lainkaan raskaana. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun Afrikan väestöräjähdyksestä tuli joku positiivinen uutinen.


9. Taas sitä mennään

Venäjällä käyneet potkupalloturistit toivat mukanaan melkoisen määrän koronan delta-variantin tartuntoja. Tämä oli täysin odotettavissa ja sen ansiosta saattaa jopa käydä niin, että ketjut saadaan tukahdutettua. Maajoukkueen faniklubi jaksaa muistuttaa, että suurin osa faneista käyttäytyi vastuullisesti. Niinpä just joo. Jotkut kertovat ihan muuta, kuten tyyppi joka hengaili kisabussissa useiden koronatartunnan saaneiden kanssa ja jätti Suomeen palattuaan karanteenimääräykset sikseen: Peter kuitenkin tuumii, ettei olisi pystynyt itse karanteeniin, koska ei kestäisi olla niin pitkää aikaa eristyksissä. – Ne jotka haluavat sen pitää, niin pitää, Peter summaa. Näinhän tämä varmasti toimiikin. Tulee mieleen se vanha armeijan sääntö, jonka mukaan kipinää pitää se jota paleltaa ja vartioon menee se jota pelottaa. Karanteenin sijaan Peter suuntasi Himoksen juhannusfestareille bilettämään.
Tartuntojen suhteen alkaa epäilyttää koko touhu – miten virus todellisuudessa tarttuu? Olen sekä viime että tänä kesänä ollut aika monessa tilaisuudessa, joissa on ollut läsnä tuhansia ihmisiä useista eri maista. Yhdestäkään näistä tilaisuuksista ei tietääkseni ole tullut kenellekään ainuttakaan koronatartuntaa. Ne ovatkin olleet yleisurheiluun liittyviä tilaisuuksia. Niissä on käyttäydytty asianmukaisesti, ei ole hypitty ventovieraitten kauloissa kiinni ja mahdollisuuksien mukaan on pidetty turvavälejä. Jotkut ovat jopa käyttäneet maskejakin. Ja sitten jalkapallo-otteluissa virus leviää kuin, niin no, kulkutauti.
Näyttää näin empiirisesti vahvasti siltä, että todennäköisyys viruksen saamiseen on erittäin pieni, mikäli noudattaa edes alkeellista varovaisuutta. Turvallisuutta parantaa se, että jos joissakin tilaisuuksissa käy, niin valikoi sitten ne sillä tavalla, että muutkin läsnäolijat ovat noudattaneet aiemmin varovaisuutta. Eli kannattaa pysyä pois festareilta ja joukkuepelien katsomoista.


10. Mihin veri vetää?

Prinssi William riemuitsi katsomossa, kun Englanti kykeni vihdoinkin kukistamaan Saksan arvoturnauksen pudotuspeleissä. Edellinen kerta olikin MM-finaalissa 1966, tosin vuonna 2000 Saksa kaatui EM-alkulohkossa. William olisi tosin voinut iloita myös Saksan voitosta, sillä hänen verenperimänsä kahdeksan sukupolvea taaksepäin laskien on yli kolmasosaltaan saksalainen. Englantilainen hän on 40-prosenttisesti eli niukasti enemmän, lisäksi cocktailissa on kuudesosa skottia ja viitisen prosenttia irlantilaista. Charles ei ilmeisesti uskaltautunut paikalle 66-prosenttisesti saksalaisena.


11. Radikaalia ajattelua

SUL:n puheenjohtaja Sami Itani on ennenkin räväytellyt epäkonventionaalisin mutta hyvin perustelluin näkemyksin. Tällä kertaa tuli kuitenkin uusi ennätys. Itani on näet sillä kannalla, että Tokion olympialaiset pitäisi perua. Tämä ei ollut se radikaali näkemys, onhan näitä perumisen vaatijoita paljon muitakin koronapandemian aikoina. Itanin ehdotuksella ei näet ole käytännössä mitään tekemistä koronan kanssa.
Teksti on niin tiivis, että sitä on turha yrittää referoida. Lainaan olennaisia osia:
...urheilun tulevaisuuden kannalta olisi toivottavaa, että enää ei järjestettäisi yksiäkään nykymuotoisia olympialaisia – ei etenkään KOK:n kaltaisen, alkujaan kauniista olympia-aatteesta täysin vieraantuneen organisaation johtamana.
Nykymuotoiset olympialaiset ruumiillistavat kansainvälisen urheiluliikkeen ahneutta, näköalattomuutta ja yhteiskunnallista välinpitämättömyyttä. Urheilun pitäisi antaa ihmisille mahdollisuus tavoitella omia unelmiaan, mutta samalla olisi taisteltava paikallisia ja globaaleja epäkohtia vastaan. Ongelmia ei pitäisi peittää olympiarenkaiden hohdolla ja mainostoimistojen luomien mielikuvien sumuverholla. Urheilun kivijalka on aatteellisessa kansalaistoiminnassa, ei liiketoiminnassa.
KOK ja kansainväliset lajiliitot määrittelevät yhä itsensä aatteellisiksi kansalaisjärjestöiksi, vaikka monet niistä ovat tarponeet korruptioskandaalista toiseen.
...
Miksi urheilu, ja tässä yhteydessä nimenomaan huippu-urheilu, on tärkeää? Vastaus ei liity kansanterveydellisiin tai kansantaloudellisiin hyötyihin, maabrändiin tai nationalismin turvalliseen kanavointiin – saati siihen, että urheilu on suosittua viihdettä.
Urheilun voimalla voidaan taistella yhteiskunnan jakautumista ja polarisaatiota vastaan. Urheilu tarjoaa sekä osallistujille että katsojille ainutlaatuisen mahdollisuuden saada hyväksyntää ja tuntea yhteys toisiin ihmisiin sosioekonomisesta taustasta, puoluekannasta, iästä, etnisyydestä, kielitaidosta, koulutuksesta, ulkomuodosta tai esimerkiksi vammautumisesta huolimatta.
Itani kirjoittaa hämmästyttävän idealistisesti, mutta asiaa. Toki teksti on provosoivasti naputeltu eikä mies itsekään voi kuvitella, että olympialaiset peruttaisiin. Niiden palaaminen enemmän juurilleen olisi kyllä aiheellista. Nykyään kisoissa on tolkuton määrä korruptiota ja lajiohjelmaa on muokattu käsittämättömän pelleilyn suuntaan.
Ainoa varma asia tässä on se, että Itanin on turha toivoa etenevänsä korkealle urheilun kansainvälisissä johtotehtävissä. Ellei sitten hän voita – ainoa anteeksiannettava syy rakenteita vastaan kapinoinnille kun on kautta historian ollut se, että voittaa.


12. Oi te koitossa rasismin

USA:n olympiakarsintojen naisten moukarinheitossa kolmanneksi sijoittunut ja viiden sentin turvin viimeisen olympiapaikan napannut Gwen Berry perseili palkintopallilla osoittamalla halveksuntaa USA:n kansallishymniä kohtaan. Perusteluna oli vähemmän yllättäen taas kerran ”sosiaalinen oikeudenmukaisuus” eli rasismi. Berryä kun ei kansallishymni ole kuulemma koskaan napannut.
Gwen Berryn ennätys moukarinheitossa on 77,78 ja tämän kauden paras tulos 76,79, jolla hän on maailmantilaston neljäntenä. Ennätyksellään hän on kaikkien aikojen maailmantilaston kuudenneksi paras eli todella kovan luokan heittäjä. Afrikan ennätys naisten moukarissa on muuten 75,49 ja sen heittänyt Nigerian Annette Echikunwoke on ainoa afrikkalaisnainen, joka on koskaan heittänyt yli 70 metriä. Berryn sopisi miettiä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kantilta kiitollisuutta niille orjakauppiaille, jotka rahtasivat hänen esivanhempansa Atlantin yli. Ilman sitä hän asuisi mahdollisesti Afrikassa savimajassa eikä ainakaan heittäisi moukaria yhtä hyvin. Tuskin muukaan elintaso vastaisi nykyistä, jonka ovat luoneet amerikkalaiset.
Mitä ”oikeudenmukaisuuden kannattamiseen” vielä tulee, niin huomautettakoon että Berry oli viisi vuotta sitten kilpailukiellossa käryttyään dopingtestissä.


13. Mihin nainen pystyy

Positiivista esimerkkiä USA:n olympiakarsinnoissa näytti sen sijaan seitsenottelija Lindsay Flach. Toiveita olympiapaikasta ei liiemmin ollut. Flachin ennätys on kolme vuotta sitten tehty 6050 ja kolmanteen sijaan olisi vaadittu kivikova 6667. Ennätyksellään hän olisi ollut seitsemäs.
Perustasoa suurempi este menestykselle oli kuitenkin se, että Flach oli viidennellä kuulla raskaana. Hän ei ottanutkaan ottelua tosissaan, vaan halusi esimerkillään näyttää, ettei raskaus ole mikään sairaus. Mutta jos luulee että pärjää raskaana olevalle naiselle, niin sopii mennä juoksemaan satasen aidat 16,28, hyppäämään korkeutta 154, työntämään naisten kuulaa 11,97, juoksemaan 200 metriä 28,32 ja hyppäämään pituutta 361 (tämä lienee helpoin rasti). Keihäässä Flach jäi ilman tulosta ja keskeytti 800 metriä sadan metrin jälkeen. Jälkimmäiseen syynä oli ilmeisesti turvavarmistus rankan helteen takia, sillä kestävyysjuoksussa viidennellä kuulla raskaana juoksee ongelmitta, kunhan ei ihan viimeisen päälle vedä. On SM-kisoissa juostu ainakin pistesijoille raskaana ollessa ja voittihan Liisa Veijalainen aikoinaan suunnistuksen maailmanmestaruuden kolmannella kuulla ollessaan.


14. Ilmaista lounasta odotellessa

Sara Kuiviston tavoitteena on ollut rikkoa 800 metrin SE. Sitä on yritetty monta kertaa jo muutaman vuoden ajan ja aina on löytynyt joku selitys että kun ei nyt onnistunut. Lähimmäs on päästy Kuortaneen MotoNet GP:ssä, jossa hihkaisin 200 metriä ennen maalia: ”Nyt on sauma! Ei luultavasti riitä mutta nyt on ensi kertaa sauma!” Kuusitoista sadasosaa jäi.
Sitten Sara kävi ensi kertaa tosimielellä Sinikka Tyynelän vuonna 1977 tekemän tonnivitosen SE:n kimppuun. Ensiyrittämä ja ennätys kaatui 62 sadasosan marginaalilla.
Tämä tarkoittaa allekirjoittaneelle ilmaista lounasta. Neljä vuotta sitten tuli lyötyä kollegan kanssa veto ((kohdassa N 1500 m) siitä, kumman SE:n Sara rikkoo ensin. Voitin vedon siitä huolimatta, että Sara ja valmentajansa Ari Suhonen lähtivät suosituksestani huolimatta panostamaan 800 metrille eikä 1500 metrille.


15. Setämies puhuu

Arto Bryggare lausui Iltalehden asiantuntijan roolissa näppärästi kiertoilmaissen näkemyksensä seiväshyppääjä Wilma Murrosta: – Pitää miettiä, mitkä ovat huippu-urheilun vaatimukset, ja onko hän niissä kaikissa siinä suunnassa, jossa pitääkin. Suhteellisen voiman osuuden pitää olla mahdollisimman korkea, eli voimantuottosuhde massaan.
Suomennus: Murrolla on liikaa massaa suhteessa käytettävissä olevaan voima- ja nopeustasoon.
Blogistikollega Professori tarttui tähän tuoreeltaan epäillen, että tästä ei kyllä seuraa mitään hyvää, sillä eihän setämies saa tuollaisia sanoa edes hienosti kiertäen. No, kummempaa myrskyä ei seurannut mihin osasyynä saattaa olla Professorinkin epäilemä rauhoitetun yksilön tunnus asiantuntijan nimen perässä (sd).
Mutta itse kommentti oli täyttä asiaa, joskin osin vanhentunut. Murto siis hyppäsi Vaasassa 462 ja varmisti sillä paikkansa olympialaisiin. Kun nyt satuin seiväspaikan vieressä olemaan, niin todettakoon että Murron olemus näytti ihan joltain muulta kuin viime tai toissa kesänä. Vaikka voimaa olisi tullut lisää, niin painoa on silti viitisen kiloa vähemmän eli Tilastopajassa mainittu 68 kg (pituutta on 182 cm) taitaa olla lähellä totuutta ellei jopa yläkanttiin siinä missä se aiemmin oli varustettu normaalilla naiskertoimella (<1). Kohti viittä metriä ollaan menossa, saa sitten nähdä miten lähelle pääsee. Mutta samalla meiningillä vain eteenpäin, niin viimeistään ensi kesänä SE on paperia.


Loppukevennys: Pihakoriste

Iltalehden otsikko kertoi: ”Näin Helmi, 20, kiehnää Dannyn pihakoristeen rinnalla - "sen lakkaaminen kuuluu Helmin kesähommiin" ”
Ja minä kun luulin että nimenomaan Helmi on se Dannyn pihakoriste.
Kuvassa on Thaimaasta tuotu puinen norsuveistos, johon Helmi nojaa. Jos minulta kysytään ja miksipä ei kysyttäisi, niin kyllä katse kiinnittyy enemmän Helmiin kuin tuohon norsuveistokseen.
Mitä tulee sitten otsikon ajatusviivan jälkeiseen osaan "sen lakkaaminen kuuluu Helmin kesähommiin", tuli mieleen Pikku-Kalle -vitsi.
Pikku-Kalle oli ukkinsa kanssa pihamaalla sateen jälkeen, jolloin kastemadot nousevat pintaan. Ukille tuli piru mieleen ja hän totesi Pikku-Kallelle:
- Saat kympin, jos pystyt tunkemaan kastemadon takaisin koloonsa.
Pikku-Kalle mietti hetken ja kävi hakemassa vajasta lakkapurkin. Hän veteli kastemadon siveltimellä lakkaiseksi ja odotti hetken. Kastemato tietysti kuivui tikkusuoraksi, jolloin Pikku-Kalle tunki sen takaisin koloonsa.
Ukki kaivoi lompakostaan kympin, ojensi sen Pikku-Kallelle ja häipyi vähin äänin sisälle lakkapurkin kanssa. Puolen tunnin kuluttua ukki tuli myhäillen ulos ja ojensi Pikku-Kallelle toisenkin kympin setelin. Pikku-Kalle katsoi rahaa kummissaan:
- Sinähän maksoit jo!
- Tuo onkin mummolta.
Vielä kertaalleen Dannyn ja Helmin kesänviettojutun otsikon loppuosa: ”sen lakkaaminen kuuluu Helmin kesähommiin”.

Uusinta: Euroopan unohdetut rajamuutokset

Lukijalle: Uusitaan kesälukemiseksi juttu Euroopan rajamuutoksista:

Kuten hyvin tiedetään, viimeisen sadan vuoden ajan Euroopan rajoja on myllerretty kuin kontiainen puutarhaa. Puola on siirtynyt idästä länttä kohti kuin raitiovaunu kiskoilla, Itävalta-Unkari pilkkoutunut palasiksi, Venäjä miehittää Suomen Karjalaa, puhumattakaan parikymmentä vuotta sitten uusiksi piirretystä Itä-Euroopasta.

Näiden suurten rytinöiden lisäksi tai yhteydessä on tapahtunut monta pienempää, joista normaalikansalainen ei ole koskaan kuullutkaan. Tarpeettoman tiedon aarreaittamme esittelee nyt kymmenen unohdetuinta itsenäisten valtioiden välistä rajanmuutosta Euroopassa viimeisen sadan vuoden ajalta. Mikäli listasta puuttuu jotakin oleellista, se johtuu siitä että kyseessä on niin unohdettu rajanmuutos, että kirjoittajakin on sen jo unohtanut.

10. Istria 1947, Italia-Jugoslavia. Itävalta-Unkarin hajottua ensimmäisen maailmansodan jälkeen siihen kuulunut Istrian niemimaa annettiin Italialle. Italian kärsittyä tappion toisessa maailmansodassa Istriasta tehtiin aluksi vapaavaltio 1947. Vajaan tuhannen neliökilometrin kokoinen maapläntti jaettiin kahtia suunnilleen etnistä jakoa noudattaen Morganin linjaa pitkin. Eteläosaa kontrolloi Jugoslavia, pohjoisosaa brittien ja USA:n miehitysarmeija. Jako virallistui ja vapaavaltion historia päättyi 1954, jolloin pohjoisosa liitettiin Italiaan. Eteläosa kuuluu nykyään Sloveniaan.

9. Märket 1981, Ruotsi-Suomi. Suomen läntisin piste sijaitsee Märketin majakkaluodolla. 3,3 hehtaarin saari on ollut valtakunnanraja Haminan rauhasta 1812 lähtien. Saaren läntinen puoli kuului Ruotsille ja itäinen Suomen suuriruhtinaskunnalle, sittemmin tasavallalle. Ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi, Ruotsin puoli kuuluu puoliksi Uppsalan ja puoliksi Tukholman lääniin. Suomalaiset rakensivat majakan 1885 ainoaan mahdolliseen paikkaan. Virallisen selityksen mukaan vasta rakentamisen jälkeen huomattiin että hupsista, pytinki onkin Ruotsin puolella. Karttaa katsomalla voi kuitenkin todeta, että aika puusilmiä olivat jos eivät tajunneet olevansa saaren länsipuolella. Asiaintila ei kuitenkaan haitannut kumpaakaan maata sataan vuoteen. 1981 katsottiin kuitenkin tarpeelliseksi hoitaa asia kuntoon ja siirtää majakka Suomen puolelle. Tai siis rajaa siten, että majakka olisi Suomen puolella. Kuulosti helpolta, mutta ongelman muodosti se, että saari piti jakaa pinta-alaltaan tasan kahtia, rajan piti kulkea saaren keskipisteen kautta eikä rantaviivan hallinta saanut muuttua. Saaren muodon takia raja kulkee tavalla, joka saa Hyrsylän mutkan näyttämään viivoittimella vedetyltä.

8. Memel 1939, Liettua-Saksa. Alue kuului ensimmäisen maailmansodan päättymiseen asti Preussille. Siitä tehtiin Kansainliiton mandaattihallintoalue 1920, mutta tätä kesti vain kolme vuotta. Liettua teki alueella vallankaappauksen 1923 ja liitti seudun itseensä. Kansainliitto nosti kädet pystyyn ja tunnusti asiaintilan, joka virallistui 1925. Memelin nimi vaihtui Klaipedaksi, jona se nykyäänkin tunnetaan.
Saksan voimistuttua 30-luvun lopulla Hitler pullisteli lihaksiaan ja esitti Liettualle uhkavaatimuksen Memelin alueesta. Liettualla ei ollut paljon muita mahdollisuuksia kuin suostua, joten alue liitettiin Saksaan 23.3.1939 viimeisenä rauhanomaisena aluelaajennuksena ennen toista maailmansotaa. Enemmistöllä asukkaista ei ollutkaan mitään tätä vastaan, suurin osa liettualaisvähemmistöstä emigroitui emämaahan. Toisen maailmansodan jälkeen alue kuului Liettuan neuvostotasavaltaan ja nykyään itsenäiseen Liettuaan.

7. Schleswig-Holstein 1920, Saksa-Tanska. Preussi ja Itävalta olivat vallanneet alueen Tanskalta 1864 ja se oli siirtynyt kokonaan Preussille 1866. Saksan hävittyä ensimmäisessä maailmansodassa sovittiin järjestettäväksi kansanäänestys. Tulos oli odotettu, saksalaisenemmistöinen keskiosa halusi pysyä Saksassa (80 % äänistä, kaikki piirikunnat kannattivat) ja tanskalaisenemmistöinen pohjoisosa liittyä Tanskaan (75 % äänistä, tosin neljä piirikuntaa kahdestatoista olisi halunnut pysyä Saksan yhteydessä). Eteläosassa äänestystä ei ylivoimaisen saksalaisenemmistön takia katsottu tarpeelliseksi. Raja siirrettiin 15.6.1920 alkaen täysin uuteen paikkaan. Kyseessä oli ainoa Versaillesin sopimuksessa tehty Saksan rajanmuutos, jota Natsi-Saksa ei sittemmin väliaikaisesti muuttanut.

6. Dobrudsa 1940, Romania-Bulgaria. Balkanin etnisessä tilkkutäkissä Dobrudsan alue on Bulgarian ja Romanian rajaseutua, jossa edellä mainittujen kansallisuuksien lisäksi asui myös kasakoita ja turkkilaisia. 1900-luvun alussa alue oli jaettu Romanian ja 1878 itsenäistyneen Bulgarian kesken. Vuoden 1913 alussa suurvallat myönsivät Romanialle Silistran kaupungin ympäristöineen ja samana vuonna käydyn toisen Balkanin sodan jälkeen koko Dobrudsa siirtyi Romanialle. Ensimmäisessä maailmansodassa alue vaihtoi taas omistajaa keskusvaltoihin kuuluneen Bulgarian menestyttyä, mutta sodan päätyttyä tappio tiesi koko Dobrudsan pysymistä ympärysvaltojen puolella olleen Romanian alaisuudessa.
Toisessa maailmansodassa sekä Bulgaria että Romania olivat akselivaltojen puolella ja lähes neljänsadantuhannen asukkaan Etelä-Dobrudsa liitettiin Bulgariaan 1940. Vuoden 1947 rauhansopimus ei muuttanut tilannetta, kenties siksi että Bulgaria ei liittynyt Neuvostoliiton vastaiseen sotaan. Vielä 60-luvun alussa Bulgaria esitti Romanialle pientä aluevaihtoa turvatakseen itselleen kuuluvan Silistran kaupungin vedensaannin, mutta esitys ei johtanut tuloksiin.

5. Eupen 1920, Saksa-Belgia. Mitkä ovat Belgian viralliset kielet? Ranska ja flaami, vastaavat useimmat asiantuntijat. Tällöin unohdetaan Belgian saksalaisvähemmistö, joka asuu pääosin Eupenin kaupungissa. Paikkakunnan virallinen kieli on saksa. Eupen kuului Wienin kongressista 1815 lähtien Preussille, mutta ensimmäisen maailmansodan jälkeen katsottiin yllätyshyökkäyksen kohteeksi joutuneen Belgian ansaitsevan jonkinlaisen alueellisen kompensaation. Sopivaksi uhriksi valikoitui rajakaupunki Eupen, jonka värikäs historia Preussin, Itävallan, Hollannin ja Espanjan alaisuudessa ansaitsi vielä yhden omistajan - Belgia kun oli itsenäistynyt vasta 1830 eikä ollut siksi ehtinyt vielä Eupenia omistaa. Toisen maailmansodan aikana Saksa liitti alueen lyhytaikaisesti itseensä, mutta rauhansopimus palautti rajat ennalleen.

4. Jäniskosken-Niskakosken alue 1947, Suomi-Neuvostoliitto. Suomi oli saanut Petsamon Tarton rauhansopimuksessa 1920 kompensaationa 1864 Kannakselta luovutetusta Siestarjoen asetehtaan alueesta. Tsaarin lupaus Jäämeren käytävästä korvauksena toteutui vasta bolshevikkihallinnon kanssa tehdyssä sopimuksessa. Kun Petsamo sitten luovutettiin Moskovan välirauhassa 1944 Neuvostoliitolle, jäi Kolosjoen nikkelikaivos vaille sähköä. Jäniskosken voimalaitos sijaitsi näet Inarin kunnan puolella. Suomella taas ei ollut voimalalle käyttöä, kun sähkölinjoja sieltä länteen ei ollut ja vielä vähemmän tarvetta sille määrälle. Niinpä voimalaitosalue myytiin Neuvostoliitolle yhtenä sotakorvauseränä 1947.

3. Zaolzie 1938, Tsekkoslovakia-Puola. Hitlerin vietyä Chamberlainia ja Daladieria Münchenin konferenssissa 1938 kuin litran mittaa Saksalle myönnettiin lupa miehittää sudeettialueet. Tämä on hyvin tiedossa. Häveliäästi on sen sijaan unohdettu, että Tsekkoslovakian haaskalle tulivat näykkimään myös Puola ja Unkari. Jälkimmäinen sai Slovakian unkarilaisenemmistöiset alueet. Tämäkin on yleensä asianharrastajien tiedossa. Sen sijaan Puola on aina pyritty näkemään pelkkänä uhrina. Tähän ei sovellu se, että maa käytti Tsekkoslovakian heikkoutta hyväkseen kaapaten itselleen Zaolzien alueen. Alue oli Itävalta-Unkarin hajoamisen jälkeen jaettu Puolan ja Tsekkoslovakian kesken molempien osapuolten luonnollisesti halutessa kaiken - arvokkaita hiilikaivoksia, nimittäin. Hauskinta asiassa oli se, että enemmistö Puolalle päätyneiden alueiden asukkaista olisi halunnut liittyä Tsekkoslovakiaan ja päinvastoin. Mutta maantieteelle ei voi mitään, pohjoisosa Puolalle ja eteläosa Tsekkoslovakialle. 1.10.1938 Puola miehitti Tsekkoslovakialle kuuluneen noin 800 neliökilometrin ja yli 200 000 asukkaan osan. Toisen maailmansodan jälkeen rajat palautettiin ennalleen ja nykyään alueen eteläosa kuuluu Tsekille, vaikka siellä edelleen onkin huomattava puolalaisvähemmistö.

2. Moresnet 1920, Saksa-Moresnet-Belgia. Wienin kongressin piirrellessä Euroopan rajat uusiksi 1815 Preussin ja Alankomaiden rajalla sijaitsi toinen Euroopan kahdesta sinkkisälpäkaivoksesta. Molemmat osapuolet olivat ymmärrettävistä syistä kiinnostuneita tästä korvaamattomasta resurssista. Vuonna 1816 sovittiin Moresnetin alueen jako kolmeen osaan: Preussin alueeseen, Alankomaiden alueeseen ja puolueettomaan alueeseen, johon kaivos ja läheinen kylä kuuluivat. Puolueettoman Moresnetin - pinta-ala 3,5 neliökilometriä, kolmisentuhatta asukasta - hallinto järjestettiin yhteistyöprojektina. Belgian itsenäistyttyä Alankomaista 1830 se otti Alankomaiden roolin Moresnetin hallinnosta - Alankomaille itselleen kun jäi Moresnetin kanssa rajaa vain yhden pisteen verran.
Alueen asukkailla oli monia etuja, joista vähäisimpiä eivät olleet matalat verot (valuuttana oli jostain syystä Ranskan frangi) ja vapautus asepalveluksesta (koski 1800-luvun loppupuolelta lähtien vain syntyperäisiä). Moresnetin olemassaolon merkitys kuitenkin katosi kaivoksen ehdyttyä 1885. Vuonna 1908 ehdotettiin alueen itsenäistymistä esperantonkielisenä valtiona. Monet asukkaat tarttuivatkin tähän oljenkorteen opiskellen esperantoa. Ajatukselle kävi yhtä kehnosti kuin esperanton menestystarinalle yleensäkin. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Saksa miehitti alueen ja Preussi liitti sen itseensä 1915. Kun sodassa sitten kävi kuten kävi, Versaillesin rauhassa Moresnet myönnettiin Belgialle sata vuotta aiemmin Preussille annettuja osia myöten. Belgia liitti sen virallisesti alueisiinsa 10.1.1920.

1. Steinstücken 1972, Itä-Saksa-Länsi-Saksa. Toisen maailmansodan jälkeen Berliini jaettiin neljän voittajavallan miehitysvyöhykkeisiin, jotka muodostivat Itä- ja Länsi-Berliinin, joista jälkimmäisestä tuli sittemmin DDR:n ympäröimä Länsi-Saksan eksklaavi. Koska miehitysvyöhykkeet oli jaettu vanhan Berliinin kaupunginrajojen mukaan, seurauksena oli muutamia kummallisuuksia. Yksi Länsi-Berliinin alue, Eiskeller, oli vain kapean polun Länsi-Berliiniin yhdistämä. Rajamutkat oikaistiin sopimuksella 1972. Aivan keskellä Berliiniä sijaitsi Lennen kolmio, jonka ohi muuri oikaisi jättäen hylätyn tontin keskelle Länsi-Berliiniä. Länsi-Saksa osti alueen Itä-Saksalta 1988, vain vuosi ennen muurin sortumista. Mutta kaikkein erikoisin tilanne oli se, että Länsi-Berliinin eksklaavilla oli itselläänkin eksklaavi Itä-Saksassa. Steinstückenin pikkuinen alue sijaitsi Berliinin lounaispuolella ja sen yhteyden Länsi-Berliiniin katkaisi pieni kaistale Itä-Saksaa. Asia ei aiheuttanut suurempia ongelmia ennen Berliinin muurin rakentamista 1961, mutta sen jälkeen kylläkin. Järjestelyistä olisi ehkä päästy helposti sopimukseen, mutta ongelman muodosti Steinstückenin ja Länsi-Berliinin välistä kulkeva Itä-Saksalle kuulunut rautatielinja. Lopulta vuonna 1972 sovittiin pienen maakaistaleen siirtymisestä Länsi-Saksan omistukseen. Korvauksena Itä-Saksa sai kuusi asumatonta, pienempää Länsi-Berliinin eksklaavia ja neljä miljoonaa D-markkaa. Steinstückeniin johtava silta sovittiin Länsi-Saksan alueeksi, mutta sen alapuolinen ilmatila ja rautatie Itä-Saksan. Lieneekö maailmanhistorian ainut kolmiulotteinen rajalinja?

Sivallus CCCLXIX

Maailman vinoutumisen huomaa parhaiten siitä, että pragmaatikko on lähes kaikissa asioissa periaatteessa yhdellä kannalla ja käytännössä päinvastaisella.

TOP 24

Parhaillaan pelataan jalkapallon EM-kisojen pudotuspelejä. Suomen joukkue karsiutui niistä odotetusti, tosin niukasti eli oli ensimmäisenä rannalla ruikuttamassa, kuten sanonta kuuluu. Onnea vain maajoukkueelle hienosta suorituksesta!
Suomen selviydyttyä lopputurnaukseen jäikin jäljelle enää vain muutama karsintoihin osallistuva Euroopan maa, joka ei ole koskaan miesten EM-lopputurnaukseen selvinnyt: Luxemburg, Andorra, Gibraltar, Liechtenstein, San Marino, Kypros ja Malta. Näiden lisäksi on kymmenen entisen Neuvostoliiton tai Jugoslavian maata, jotka eivät itsenäisinä valtiona ole kisoihin vielä päässeet, mutta lähes kaikista lienee ollut pelaajia mukana entisen ”emämaan” joukkueessa. Sekä vielä Israel, joka on ollut Euroopan karsinnoissa mukana vuodesta 1994 alkaen tultuaan rasistisista syistä potkituksi pois Aasian kisoista. Israel ei ole selvinnyt EM-lopputurnaukseen, mutta ehti pelata neljästi Aasian mestaruuskisoissa ja voittaakin ne kertaalleen.

Tuntui että yli puolet maasta meni sekaisin maajoukkueen pelatessa EM-kisoissa. Olihan kisoihin selviytyminen hieno ja ennen kaikkea odotettu suoritus, mistä onnittelut joukkueelle. Samoin itse kisoissa joukkue pelasi käsittääkseni onnistuneet kolme ottelua, tuloksena yksi voitto ja kaksi tappiota. En millään tavoin halua kritisoida joukkueen esityksiä, kuten todettu ne olivat tasoon nähden varsin hyviä.
Se mitä haluan kritisoida on fanien suhteellisuudentaju. Olin suuresti hämmästynyt että joukkueelle ei järjestetty torilla kansalaisjuhlaa, mihin tosin osasyynä saattoi olla kisaturistien tuliaisina tuomat sadat koronatartunnat.

Käsittääkseni jalkapalloammattilaiset ovat itse varsin hyvin perillä siitä, missä oikeasti mennään ja osannevat useimmiten suhteuttaa jopa muihin lajeihin nähden Suomen menestystä. Mutta suuri yleisö yleensä ei osaa, puhumattakaan nyt kovan luokan futisfaneista. Jos ihmisiltä kysyy, kumpi nyt on kovemmalla tasolla, suomalainen jalkapallo vai yleisurheilu, niin useimmat vastannevat jalkapallo. Selvisihän joukkue EM-kisoihin.
Käytännössä joukkueen sijoitus EM-kisoissa oli seitsemästoista, koska se oli ensimmäinen pudotuspeleistä karsiutunut. Jalkapallon EM-kisoja pienemmälle huomiolle jäivät samaan aikaan käydyt yleisurheilun joukkue-EM -kisat. Niissä superliigaan oli päässyt kahdeksan maata ja seuraavaksi korkeimmalle sarjatasolle ykkösliigaan kaksitoista. Suomi oli mukana ykkösliigassa sijoittuen seitsemänneksi eli kokonaissijoitus oli viidestoista. Tämä on kaksi pykälää paremmin kuin jalkapallomaajoukkueella.

Todellisuus on vielä toista, koska etenkin jalkapallossa yksittäisen ottelun onnenkantamoinen heittää joukkuetta reilusti ylöspäin ja vastaavasti epäonni pudottaa. Tämä nähtiin hyvin Suomen ensimmäisessä ottelussa, jossa Suomen voittoon vaadittiin Tanskan tähtipelaajan sydäninfarkti. Yleisurheilun lainalaisuudet ovat toisenlaiset, siinä onnen merkitys joukkuekilpailussa on selvästi pienempi. Toki edellä mainitussa EM-joukkuekilpailussakin onni ratkaisi osittain, samoin se että kaikilla joukkueilla ei välttämättä ollut parasta urheilijaa kaikissa lajeissa matkassa. Esimerkiksi Norjalta puuttuivat Ingebrigtsenin veljekset ja Karsten Warholm, jotka katsoivat paremmaksi keskittyä olympialaisiin. Suomen viidestoista sija oli kuitenkin luultavasti täysin oikea, kuten myöhemmin lasketaan.

Kun tarkastellaan FIFA:n rankingia, havaitaan Suomen olevan Euroopan listalla sijalla 30 (maailmanlistalla Suomi on sijalla 54). Näin ollen pelkkä kisoihin selviäminen vaati hyvää onnea – oikeasti Suomi ei 24 Euroopan parhaan maan joukkoon kuulu. Jotkut asiantuntijat tosin pitävät Elo-rankingia FIFA:n systeemiä luotettavampana. Siellä Suomi on Euroopan listalla sijalla 23 eli niukasti kisoihin kuuluvana (maailmanlistalla sijalla 40). Elo-rankingissa on se hyvä puoli, että se tarjoaa varsin näppärästi myös kaikki historialliset sijoitukset. Suomen paras sijoitus kyseisellä listalla on ollut neljästoista, jolle sijalle se nousi 30.6.1912 voitettuaan historiansa neljännessä jalkapallomaaottelussa Venäjän. Sen jälkeen onkin sitten mennyt vähän kehnommin. Kyseessä oli muuten Venäjän historian ensimmäinen jalkapallomaaottelu ja sen rankingsijoitus oli tuolloin seitsemästoista eli noita alkuvuosien sijoituksia ei kannata ottaa vakavasti, sen verran harva maa oli tuolloin maaotteluja pelannut.
Mikäli tarkastelu rajataan toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, Suomi on kontannut rankingissa huonoimmillaan sijalla 119 vuosina 1960-61. Parhaimmillaan Suomi on ollut vuonna 2002, jolloin se käväisi hetkellisesti peräti sijalla 30.
Muutama vuosi sitten tein tutkimuksen, jossa pistin maailman maat käymään yleisurheilussa tilastomaaottelut Suomi-Ruotsi -ottelun lajeilla ja pistelaskulla. Tuolloin Suomen yleisurheilu oli luultavasti aika lailla historiallisesti huonoimmalla tasollaan. Lopputulos oli se, että Suomi oli maailman 22. paras. Euroopan listalla Suomen sijoitus oli kolmastoista.
Kylmä tosiasia on se, että Suomen jalkapallomaajoukkue ei ole parhaimmillaankaan ollut yhtä hyvä kuin yleisurheilumaajoukkue huonoimmillaan.

Harha suuren yleisön silmissä tulee siitä, että joukkuepeleissä pelaa vain kaksi joukkuetta kerrallaan. Yleisurheilussa jos sijoittuu arvokisoissa kahdeksanneksi, siellä edellä on seitsemän muuta. Jalkapallo-ottelussa ei voi jäädä kolmanneksi. Ja mitä ylipäätään joukkuelajissa tarkoittaa voitto? Jos joukkue voittaa mestaruuden ja siinä on 25 pelaajaa, on heistä keskimmäinen kolmastoista. Hopealle sijoittuneen joukkueen keskimääräisen pelaajan sijoitus vastaa siis yksilölajissa sijaa 38.
Lisäksi on huomioitava, että jalkapallon EM-kisoihin saa lähettää vain yhden joukkueen per maa (tai no, historiallisista syistä Iso-Britannialla on neljä joukkuetta joista tällä kertaa selvisi kolme lopputurnaukseen). Yleisurheilussa joka lajiin saa lähettää kolme edustajaa per maa, jos nämä ovat rankingissa riittävän korkealla. Jos jokainen maa saisi karsia jalkapallon EM-kisoihin kolmella joukkuella, ei Suomella olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia selvitä 24 parhaan sakkiin. Siis oikeasti, Suomen joukkueen suurin tähti pelasi viime kaudella Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla! Pelkästään Euroopassa lienee kymmenkunta maata, joiden C-joukkueeseen ei mahtuisi missään nimessä kolmea suomalaista enempää.

Lopuksi vielä yksi ihan tarkoituksellinen piikki. Suomihan selvisi nyt ensimmäistä kertaa jalkapallon EM-lopputurnaukseen, eikö niin? No ei. Tämä oli neljäs kerta, kun Suomi pelasi EM-lopputurnauksessa. Naisten jalkapallomaajoukkue on pelannut EM-kisoissa kolmesti ja pääsi kerran jopa välieriin asti. Tätä ei vain tunnu muistavan kukaan.
Kuvitelkaa millainen paskamyrsky nousisi, jos joku mediassa ei laskisi naisten yleisurheilun EM-mitalia ”oikeaksi mitaliksi”. Yleisurheilu on todella tasa-arvoista nykyään.


Sitten varsinaiseen vertailevaan tutkimukseen. Otin tarkastelun alle vuoden 2019 tilastot, koska se on viimeinen normaali kausi. Vuosi 2020 meni enemmän tai vähemmän plörinäksi kaikkialla koronan takia ja 2021 on paitsi kesken, myös jossain määrin poikkeuksellinen. Vuoden 2019 valinta tarkasteluvuodeksi lienee Suomen kannalta huono päätös, sillä nyt kaksi vuotta myöhemmin Suomen taso on selvästi parempi kuin kaksi vuotta sitten. Mutta näillä mennään.

Toisin kuin kolmihenkisissä yleisurheilumaaotteluissa, tällä kertaa tarkastelu on tehty periaatteella yksi per laji, jotta se vastaisi paremmin jalkapallon ideaa yhdestä joukkueesta per maa. (Lisäksi on tunnustettava, että tämä oli teknisesti paljon yksinkertaisempi ohjelmoida Tilastopajasta esiin kaivettavaksi.) Otin jokaiseen lajiin yhden edustajan kustakin Euroopan maasta. Pisteitä jaettiin 24 parhaalle siten, että lajivoittaja toi maalleen 24 pistettä, kakkonen 23 jne kunnes 24. sijoittunut sai yhden pisteen ja sitä heikommat eivät yhtään. Lopuksi pisteet laskettiin yhteen maittain.

Listassa kunkin lajin kahdeksan parasta sekä suomalainen, jos hän ei ollut kahdeksan parhaan joukossa. Aluksi miehet yhteispisteineen.


100 m
1 Zharnel Hughes GBR 9.95
2 Jimmy Vicaut FRA 9.97
3 Lamont Marcell Jacobs ITA 10.02
4 Alex Wilson SUI 10.03
5 Taymir Burnet NED 10.04
6 Jak Ali Harvey TUR 10.07
7 Jan Veleba CZE 10.08
8 Joshua Hartmann GER 10.08
25 Samuel Purola FIN 10.43

200 m
1 Ramil Guliyev TUR 19.86
2 Miguel Francis GBR 19.97
3 Alex Wilson SUI 19.98
4 Eseosa Desalu ITA 20.26
5 Mouhamadou Fall FRA 20.34
6 Taymir Burnet NED 20.34
7 Serhiy Smelyk UKR 20.36
8 Steven Müller GER 20.42
18 Oskari Lehtonen FIN 20.83

400 m
1 Davide Re ITA 44.77
2 Jonathan Sacoor BEL 45.03
3 Matthew Hudson-Smith GBR 45.15
4 Karol Zalewski POL 45.46
5 Luka Janežič SLO 45.49
6 Karsten Warholm NOR 45.54
7 Terrence Agard NED 45.61
8 Fabrisio Saidy FRA 45.79
37 Eljas Aalto FIN 47.58

800 m
1 Amel Tuka BIH 1:43.47
2 Marcin Lewandowski POL 1:43.74
3 Jamie Webb GBR 1:44.52
4 Adrian Ben ESP 1:44.97
5 Pierre-Ambroise Bosse FRA 1:45.07
6 Andreas Kramer SWE 1:45.10
7 Marc Reuther GER 1:45.22
8 Konstantin Kholmogorov RUS 1:45.66
25 Joonas Rinne FIN 1:48.59

1500 m
1 Jakob Ingebrigtsen NOR 3:30.16
2 Charlie Da’Vall Grice GBR 3:30.62
3 Marcin Lewandowski POL 3:31.46
4 Rabie Doukkana FRA 3:33.11
5 Kalle Berglund SWE 3:33.70
6 Adel Mechaal ESP 3:33.91
7 Vladimir Nikitin RUS 3:34.69
8 Ismael Debjani BEL 3:36.26
19 Topi Raitanen FIN 3:40.71

5000 m
1 Jakob Ingebrigtsen NOR 13:02.03
2 Andrew Butchart GBR 13:06.21
3 Yemaneberhan Crippa ITA 13:07.84
4 Isaac Kimeli BEL 13:13.02
5 Julien Wanders SUI 13:13.84
6 Richard Ringer GER 13:14.43
7 Vladimir Nikitin RUS 13:22.72
8 Jimmy Gressier FRA 13:23.04
27 Eero Saleva FIN 14:02.30

10 000 m
1 Yemaneberhan Crippa ITA 27:10.76
2 Julien Wanders SUI 27:17.29
3 Sondre Nordstad Moen NOR 27:24.78
4 Amanal Petros GER 27:52.25
5 Ali Kaya TUR 27:53.39
6 Marc Scott GBR 27:56.19
7 Soufiane Bouchikhi BEL 28:04.09
8 Juan Pérez ESP 28:10.16
25 Eero Saleva FIN 29:51.52

Maraton
1 Kaan Kigen Özbilen TUR 02:04:16
2 Mo Farah GBR 02:05:39
3 Bashir Abdi BEL 02:06:14
4 Sondre Nordstad Moen NOR 02:06:16
5 Abdi Nageeye NED 02:06:17
6 Tadesse Abraham SUI 02:07:24
7 Yassine Rachik ITA 02:08:05
8 Maru Teferi ISR 02:08:09
30 Aki Nummela FIN 02:18:33

3000 m esteet
1 Djilali Bedrani FRA 8:05.23
2 Fernando Carro ESP 8:05.69
3 Osama Zoghlami ITA 8:20.88
4 Zak Seddon GBR 8:21.28
5 Topi Raitanen FIN 8:21.47
6 Maksim Yakushev RUS 8:23.11
7 Martin Grau GER 8:26.79
8 Tom Erling Kårbø NOR 8:27.01

110 m aidat
1 Orlando Ortega ESP 13.05
2 Sergey Shubenkov RUS 13.12
3 Pascal Martinot-Lagarde FRA 13.12
4 Andy Pozzi GBR 13.28
5 Milan Trajkovic CYP 13.29
6 Gregor Traber GER 13.37
7 Damian Czykier POL 13.37
8 Jason Joseph SUI 13.39
13 Elmo Lakka FIN 13.49

400 m aidat
1 Karsten Warholm NOR 46.92
2 Yasmani Copello TUR 48.25
3 Ludvy Vaillant FRA 48.30
4 Patryk Dobek POL 48.80
5 Rasmus Mägi EST 48.93
6 Thomas Barr IRL 49.02
7 Sérgio Fernández ESP 49.14
8 Chris McAlister GBR 49.18
15 Oskari Mörö FIN 49.47

Korkeus
1 Maksim Nedasekau BLR 2.35
2 Mikhail Akimenko RUS 2.35
3 Stefano Sottile ITA 2.33
4 Andrii Protsenko UKR 2.32
5 Tihomir Ivanov BUL 2.30
6 Mateusz Przybylko GER 2.30
7 Janick Klausen DEN 2.28
8 Adrijus Glebauskas LTU 2.28
31 Arttu Mattila FIN 2.13

Seiväs
1 Piotr Lisek POL 6.02
2 Armand Duplantis SWE 6.00
3 Renaud Lavillenie FRA 5.85
4 Torben Blech GER 5.80
5 Sondre Guttormsen NOR 5.80
6 Ben Broeders BEL 5.76
7 Konstadínos Filippídis GRE 5.75
8 Claudio Michel Stecchi ITA 5.75
19 Tomas Wecksten FIN 5.46

Pituus
1 Miltiádis Tentóglou GRE 8.32
2 Thobias Montler SWE 8.22
3 Héctor Santos ESP 8.19
4 Aleksandr Menkov RUS 8.13
5 Izmir Smajlaj ALB 8.11
6 Ingar Kiplesund NOR 8.10
7 Yann Randrianasolo FRA 8.08
8 Filippo Randazzo ITA 8.07
9 Kristian Pulli FIN 8.05

Kolmiloikka
1 Pedro Pablo Pichardo POR 17.62
2 Necati Er TUR 17.37
3 Dmitriy Sorokin RUS 17.31
4 Ben Williams GBR 17.27
5 Alexis Copello AZE 17.10
6 Tomas Veszelka SVK 17.09
7 Benjamin Compaoré FRA 17.05
8 Georgi Tsonov BUL 17.03
12 Simo Lipsanen FIN 16.76

Kuula
1 Michał Haratyk POL 22.32
2 Bob Bertemes LUX 22.22
3 Filip Mihaljević CRO 21.84
4 Tomáš Staněk CZE 21.67
5 Armin Sinančević SRB 21.51
6 Mesud Pezer BIH 21.48
7 Leonardo Fabbri ITA 20.99
8 Francisco Belo POR 20.97
23 Arttu Kangas FIN 19.50

Kiekko
1 Daniel Ståhl SWE 71.86
2 Lukas Weißhaidinger AUT 68.14
3 Lois Maikel Martínez ESP 67.98
4 Ola Stunes Isene NOR 67.78
5 Andrius Gudžius LTU 67.73
6 Alin Alexandru Firfirica ROU 67.32
7 Piotr Małachowski POL 67.23
8 Apostolos Parellis CYP 66.32
31 Oskari Perälampi FIN 58.02

Moukari
1 Wojciech Nowicki POL 81.74
2 Javier Cienfuegos ESP 79.38
3 Valeriy Pronkin RUS 79.10
4 Bence Halász HUN 78.54
5 Nick Miller GBR 78.39
6 Hleb Dudarau BLR 78.29
7 Eivind Henriksen NOR 78.25
8 Serghei Marghiev MDA 78.20
17 Aaron Kangas FIN 74.40

Keihäs
1 Magnus Kirt EST 90.61
2 Johannes Vetter GER 90.03
3 Edis Matusevičius LTU 89.17
4 Oliver Helander FIN 86.93
5 Kim Amb SWE 86.03
6 Jakub Vadlejch CZE 85.78
7 Marcin Krukowski POL 85.72
8 Dmitriy Tarabin RUS 85.25

Kymmenottelu
1 Niklas Kaul GER 8691
2 Maicel Uibo EST 8604
3 Ilya Shkurenyov RUS 8494
4 Pieter Braun NED 8306
5 Vitali Zhuk BLR 8237
6 Thomas Van Der Plaetsen BEL 8214
7 Basile Rolnin FRA 8205
8 Paweł Wiesiołek POL 8204
16 Elmo Savola FIN 7666

20 km kävely
1 Massimo Stano ITA 01:17:45
2 Perseus Karlström SWE 01:18:07
3 Vasiliy Mizinov RUS 01:18:32
4 Christopher Linke GER 01:18:42
5 Diego García Carrera ESP 01:18:58
6 Salih Korkmaz TUR 01:20:35
7 Kevin Campion FRA 01:20:49
8 Alex Wright IRL 01:20:50
15 Aleksi Ojala FIN 01:23:41

50 km kävely
1 Yohann Diniz FRA 03:37:43
2 Håvard Haukenes NOR 03:42:50
3 Sergey Sharipov RUS 03:43:36
4 Dzmitry Dziubin BLR 03:45:51
5 João Vieira POR 03:46:38
6 Artur Brzozowski POL 03:46:42
7 Veli-Matti Partanen FIN 03:46:54
8 Brendan Boyce IRL 03:48:13

4 x 100 m
1 GBR 37.36
2 FRA 37.88
3 NED 37.91
4 ITA 38.11
5 GER 38.24
6 TUR 38.47
7 CZE 38.62
8 UKR 38.84
13 FIN 39.51

4 x 400 m
1 BEL 2:58.78
2 FRA 3:01.40
3 ITA 3:01.60
4 GBR 3:01.96
5 POL 3:02.56
6 CZE 3:02.97
7 TUR 3:03.31
8 GER 3:03.92
24 FIN 3:10.60

Kokonaispisteet, miehet
1 Iso-Britannia 448
2 Italia 410
3 Ranska 407
4 Venäjä 394
5 Puola 393
6 Saksa 391
7 Espanja 390
8 Norja 303
9 Ruotsi 294
10 Alankomaat 271
11 Turkki 269
12 Belgia 256
13 Tsekki 219
14 Ukraina 213
15 Sveitsi 210
16 Portugali 207
17 Suomi 171
18 Kreikka 169
19 Valkovenäjä 167
20 Viro 153
21 Irlanti 149
22 Tanska 125
23 Unkari 118
24 Romania 115
25 Liettua 112
26 Latvia 86
27 Itävalta 80
28 Slovakia 79
29 Serbia 71
30 Israel 70
31 Bosnia ja Herzegovina 69
32 Slovenia 57
33 Kypros 53
34 Bulgaria 50
35 Kroatia 48
36 Moldova 30
37 Luxemburg 26
38 Albania 25
39 Islanti 25
40 Azerbaidzan 20
41 Georgia 14
42 Malta 12
43 Andorra 9
44 Armenia 8
45 Montenegro 8

Suomi on siis Euroopan tilastossa sijalla 17. Tätä kannattaa verrata jalkapallomaajoukkueen rankingiin (FIFA 30, Elo 23).


Jos laskuihin otetaan mukaan myös naiset, on odotettavissa että Suomi pärjää paremmin. Naisten taso kun Suomessa on suhteellisesti parempi kuin miesten.


100 m
1 Dina Asher-Smith GBR 10.83
2 Mujinga Kambundji SUI 11.00
3 Dafne Schippers NED 11.04
4 Ewa Swoboda POL 11.07
5 Ivet Lalova-Collio BUL 11.08
6 Tatjana Pinto GER 11.09
7 Carolle Zahi FRA 11.20
8 Krystsina Tsimanouskaya BLR 11.23
16 Hanna-Maari Päkk FIN 11.38

200 m
1 Dina Asher-Smith GBR 21.88
2 Mujinga Kambundji SUI 22.26
3 Ivet Lalova-Collio BUL 22.45
4 Dafne Schippers NED 22.45
5 Tatjana Pinto GER 22.63
6 Krystsina Tsimanouskaya BLR 22.78
7 Maja Mihalinec Zidar SLO 22.78
8 Carolle Zahi FRA 22.85
26 Hanna-Maari Päkk FIN 23.58

400 m
1 Laviai Nielsen GBR 50.83
2 Justyna Święty-Ersetic POL 50.85
3 Polina Miller RUS 51.00
4 Lisanne de Witte NED 51.30
5 Eleni Artymata CYP 51.34
6 Deborah Sananes FRA 51.55
7 Cátia Azevedo POR 51.62
8 Maria Benedicta Chigbolu ITA 51.69
32 Aino Paunonen FIN 54.59

800 m
1 Laura Muir GBR 1:58.42
2 Nataliya Pryshchepa UKR 1:59.13
3 Christina Hering GER 1:59.41
4 Aleksandra Gulyayeva RUS 2:00.06
5 Renelle Lamote FRA 2:00.40
6 Hedda Hynne NOR 2:00.53
7 Gabriela Gajanová SVK 2:00.58
8 Lovisa Lindh SWE 2:00.72
18 Sara Kuivisto FIN 2:01.85

1500 m
1 Sifan Hassan NED 3:51.95
2 Laura Muir GBR 3:55.76
3 Konstanze Klosterhalfen GER 3:59.02
4 Ciara Mageean IRL 4:00.15
5 Claudia Bobocea ROU 4:02.27
6 Yolanda Ngarambe SWE 4:03.43
7 Daryia Barysevich BLR 4:03.58
8 Sofia Ennaoui POL 4:04.06
14 Sara Kuivisto FIN 4:08.85

5000 m
1 Sifan Hassan NED 14:22.12
2 Konstanze Klosterhalfen GER 14:26.76
3 Laura Weightman GBR 14:44.57
4 Karoline Bjerkeli Grøvdal NOR 14:51.66
5 Yasemin Can TUR 14:53.92
6 Lonah Chemtai Salpeter ISR 14:59.02
7 Anna Emilie Møller DEN 15:07.70
8 Svetlana Aplachkina RUS 15:22.14
15 Camilla Richardsson FIN 15:37.02

10 000 m
1 Sifan Hassan NED 30:17.62
2 Yasemin Can TUR 30:59.20
3 Steph Twell GBR 31:08.13
4 Lonah Chemtai Salpeter ISR 31:15.78
5 Alina Reh GER 31:19.87
6 Trihas Gebre ESP 31:55.01
7 Dulce Félix POR 31:55.95
8 Liv Westphal FRA 32:02.38
22 Camilla Richardsson FIN 33:08.26

Maraton
1 Lonah Chemtai Salpeter ISR 02:19:46
2 Clémence Calvin FRA 02:23:41
3 Melat Kejeta GER 02:23:57
4 Sara Dossena ITA 02:24:00
5 Carla Salomé Rocha POR 02:24:47
6 Jess Piasecki GBR 02:25:29
7 Volha Mazuronak BLR 02:26:13
8 Fionnuala McCormack IRL 02:26:47
23 Anne-Mari Hyryläinen FIN 02:35:04

3000 m esteet
1 Gesa-Felicitas Krause GER 9:03.30
2 Anna Emilie Møller DEN 9:13.46
3 Luiza Gega ALB 9:19.93
4 Karoline Bjerkeli Grøvdal NOR 9:20.69
5 Maruša Mišmaš-Zrimsek SLO 9:20.97
6 Zita Kácser HUN 9:26.59
7 Irene Sánchez ESP 9:27.53
8 Elizabeth Bird GBR 9:30.13
10 Camilla Richardsson FIN 9:35.27

100 m aidat
1 Nadine Visser NED 12.62
2 Elvira Herman BLR 12.70
3 Annimari Korte FIN 12.72
4 Karolina Kołeczek POL 12.75
5 Cindy Roleder GER 12.76
6 Luminosa Bogliolo ITA 12.78
7 Solène Ndama FRA 12.79
8 Cindy Sember GBR 12.85

400 m aidat
1 Léa Sprunger SUI 54.06
2 Zuzana Hejnová CZE 54.11
3 Anna Ryzhykova UKR 54.45
4 Amalie Hammild Iuel NOR 54.72
5 Ayomide Folorunso ITA 54.75
6 Sara Slott Petersen DEN 54.89
7 Meghan Beesley GBR 55.20
8 Hanne Claes BEL 55.25
26 Viivi Lehikoinen FIN 58.02

Korkeus
1 Mariya Lasitskene RUS 2.06
2 Yaroslava Mahuchikh UKR 2.04
3 Nafissatou Thiam BEL 2.02
4 Karyna Demidik BLR 2.00
5 Kamila Lićwinko POL 1.98
6 Mirela Demireva BUL 1.97
7 Marie-Laurence Jungfleisch GER 1.96
8 Daniela Stanciu ROU 1.96
10 Ella Junnila FIN 1.95

Seiväs
1 Anzhelika Sidorova RUS 4.95
2 Ekateríni Stefanídi GRE 4.85
3 Holly Bradshaw GBR 4.80
4 Angelica Bengtsson SWE 4.80
5 Tina Šutej SLO 4.73
6 Iryna Zhuk BLR 4.70
7 Ninon Guillon-Romarin FRA 4.70
8 Lisa Ryzih GER 4.60
14 Wilma Murto FIN 4.51

Pituus
1 Malaika Mihambo GER 7.30
2 Florentina Costina Iusco ROU 6.92
3 Maryna Bekh-Romanchuk UKR 6.92
4 Nafissatou Thiam BEL 6.86
5 Abigail Irozuru GBR 6.86
6 Ivana Španović SRB 6.85
7 Yanis David FRA 6.84
8 Darya Klishina RUS 6.84
12 Taika Koilahti FIN 6.69

Kolmiloikka
1 Darya Nidbaykina RUS 14.64
2 Kristin Gierisch GER 14.61
3 Ana Peleteiro ESP 14.59
4 Olha Saladukha UKR 14.52
5 Paraskeví Papahrístou GRE 14.51
6 Diana Zagainova LTU 14.43
7 Patrícia Mamona POR 14.40
8 Yanis David FRA 14.35
9 Kristiina Mäkelä FIN 14.26

Kuula
1 Christina Schwanitz GER 19.37
2 Aliona Dubitskaya BLR 19.21
3 Fanny Roos SWE 19.06
4 Anita Márton HUN 18.95
5 Dimitriana Bezede MDA 18.71
6 Paulina Guba POL 18.65
7 Sophie McKinna GBR 18.61
8 Anna Avdeyeva RUS 18.48
17 Senja Mäkitörmä FIN 16.72

Kiekko
1 Sandra Perković CRO 68.58
2 Claudine Vita GER 66.64
3 Mélina Robert-Michon FRA 64.02
4 Yekaterina Strokova RUS 63.90
5 Irina Rodrigues POR 62.74
6 Daria Zabawska POL 62.36
7 Daisy Osakue ITA 61.69
8 Alexandra Emilianov MDA 61.62
19 Salla Sipponen FIN 57.79

Moukari
1 Joanna Fiodorow POL 76.35
2 Hanna Malyshik BLR 74.95
3 Alexandra Tavernier FRA 74.84
4 Zalina Petrivskaya MDA 74.70
5 Laura Igaune LAT 73.56
6 Iryna Klymets UKR 73.56
7 Hanna Skydan AZE 73.32
8 Réka Gyurátz HUN 72.70
16 Krista Tervo FIN 70.18

Keihäs
1 Nikola Ogrodníková CZE 67.40
2 Tatsiana Khaladovich BLR 67.22
3 Christin Hussong GER 66.59
4 Sara Kolak CRO 66.42
5 Līna Mūze LAT 64.87
6 Eda Tuğsuz TUR 64.83
7 Liveta Jasiūnaitė LTU 63.98
8 Martina Ratej SLO 63.79
22 Heidi Nokelainen FIN 58.70

Seitsenottelu
1 Katarina Johnson-Thompson GBR 6981
2 Nafissatou Thiam BEL 6819
3 Xénia Krizsán HUN 6619
4 Verena Mayr AUT 6591
5 Laura Ikauniece LAT 6518
6 Carolin Schäfer GER 6426
7 Nadine Broersen NED 6392
8 Maria Huntington FIN 6339

20 km kävely
1 Yelena Lashmanova RUS 01:24:31
2 Eleonora Giorgi ITA 01:27:46
3 Laura García-Caro ESP 01:28:40
4 Inna Loseva UKR 01:29:31
5 Meryem Bekmez TUR 01:29:36
6 Živilė Vaiciukevičiūtė LTU 01:29:48
7 Viktoryia Rashchupkina BLR 01:30:15
8 Saskia Feige GER 01:30:40
18 Enni Nurmi FIN 01:36:16

50 km kävely
1 Klavdiya Afanasyeva RUS 03:57:08
2 Eleonora Giorgi ITA 04:04:50
3 Julia Takács ESP 04:05:46
4 Inês Henriques POR 04:13:57
5 Valentyna Myronchuk UKR 04:15:50
6 Mária Czaková SVK 04:16:33
7 Nastassia Yatsevich BLR 04:16:39
8 Ivana Renić CRO 04:20:17
10 Tiia Kuikka FIN 04:29:25

4 x 100 m
1 GER 41.67
2 GBR 41.85
3 SUI 42.18
4 NED 42.28
5 ITA 42.90
6 FRA 42.93
7 POL 43.44
8 DEN 43.90
12 FIN 44.13

4 x 400 m
1 POL 3:21.89
2 GBR 3:23.02
3 UKR 3:26.57
4 BEL 3:26.58
5 ITA 3:27.32
6 NED 3:27.40
7 RUS 3:28.09
8 SUI 3:29.15
24 FIN 3:37.32


Kokonaispisteet, naiset
1 Saksa 444
2 Venäjä 405
3 Iso-Britannia 400
4 Ranska 361
5 Puola 361
6 Ukraina 333
7 Italia 327
8 Valko-Venäjä 310
9 Alankomaat 307
10 Espanja 271
11 Portugali 236
12 Suomi 213
13 Belgia 213
14 Tsekki 210
15 Sveitsi 204
16 Ruotsi 199
17 Kreikka 195
18 Unkari 188
19 Norja 188
20 Slovenia 162
21 Irlanti 162
22 Turkki 151
23 Romania 130
24 Kroatia 123
25 Bulgaria 114
26 Israel 113
27 Tanska 106
28 Liettua 103
29 Latvia 93
30 Slovakia 91
31 Kypros 80
32 Moldova 74
33 Viro 60
34 Itävalta 58
35 Serbia 48
36 Albania 33
37 Azerbaidzan 25
38 Islanti 23
39 Georgia 16
40 Montenegro 12
41 Luxemburg 3

Kuten odotettu, naisissa Suomi pärjää paremmin kuin miehissä – seitsemästoista sija vaihtuu kahdenneksitoista. Myös jalkapallossa Suomi on naisissa parempi kuin miehissä: FIFA:n rankingissa naismaajoukkue on sijalla 25, Euroopan maista sijalla 16.


Lopuksi lasketaan miesten ja naisten pisteet yhteen ja koetaan mielenkiintoinen tilastoyllätys:

Kokonaispisteet, kaikki
1 Iso-Britannia 848
2 Saksa 835
3 Venäjä 799
4 Ranska 768
5 Puola 754
6 Italia 737
7 Espanja 661
8 Alankomaat 578
9 Ukraina 546
10 Ruotsi 493
11 Norja 491
12 Valko-Venäjä 477
13 Belgia 469
14 Portugali 443
15 Tsekki 429
16 Turkki 420
17 Sveitsi 414
18 Suomi 384
19 Kreikka 364
20 Irlanti 311
21 Unkari 306
22 Romania 245
23 Tanska 231
24 Slovenia 219
25 Liettua 215
26 Viro 213
27 Israel 183
28 Latvia 179
29 Kroatia 171
30 Slovakia 170
31 Bulgaria 164
32 Itävalta 138
33 Kypros 133
34 Serbia 119
35 Moldova 104
36 Bosnia ja Hertzegovina 69
37 Albania 58
38 Islanti 48
39 Azerbaidzan 45
40 Georgia 30
41 Luxemburg 29
42 Montenegro 20
43 Malta 12
44 Andorra 9
45 Armenia 8

Suomi on siis sijalla 18, mikä on aika hyvin linjassa sen kanssa että tänä vuonna Euroopan joukkuemestaruuskisoissa tuli 15. sija – on päällisin puolin katsoen selvää että Suomen taso on nyt kovempi kuin kaksi vuotta sitten, jonka mukaan nämä tulokset on laskettu.

Mutta se tilastollinen yllätys. Suomi oli siis miehissä sijalla 17 ja naisissa sijalla 12. Näin ollen voisi odottaa, että Suomi olisi yhteistilastossa suunnilleen sijoilla 14-15 eli näiden puolivälissä. Kuitenkin Suomi on yhteispisteissä sijalla 18 eli huonommalla sijalla kuin miesten tai naisten tilastoissa erikseen. Miten tämä on mahdollista? Useimmat väittäisivät että ei mitenkään – eihän kokonaissaldo voi olla huonompi kuin yksikään osasaldoista. Vaan kyllä voi.
Selitystä voi parhaiten lähteä hakemaan, kun lähtökohdaksi ottaa miesten tilaston. Suomi on siellä sijalla 17 pistemäärällä 171. Sijalla 16 on Portugali 207 pisteellä, hieman sen edellä ovat Sveitsi, Tsekki ja Ukraina sijoilla 13-15. Nämä neljä ovat 36-48 pistettä Suomen edellä eli jo melko kaukana. Sijalla 12 oleva Belgia on 256 pisteellään jo 85 pistettä Suomen edellä eli sen tavoittaminen naisten pisteillä on jo lähes mahdotonta. Naisten pisteissä Suomen edellä näistä neljästä ovat Portugali ja Ukraina, Sveitsin ja Tsekin Suomi voittaa naisissa vain vajaalla kymmenellä pisteellä eli ei saa niitä kiinni. Suomi ei siksi ohita yhtäkään miehissä sen edellä ollutta maata naisten pisteillä.
Toisaalta miesten tilastossa sijoilla 18 ja 19 ovat Kreikka ja Valko-Venäjä vain muutaman pisteen Suomea jäljessä. Kreikan naisetkin häviävät Suomelle, mutta Valko-Venäjän naisjoukkue on peräti Euroopan kahdeksanneksi paras ja saa niin paljon Suomea enemmän pisteitä, että nousee ohi.
Niinpä Suomi jää kokonaispisteissä sijalle 18, vaikka sijoittuu tätä paremmin sekä miehissä että naisissa.

Uusinta: Tuli iso petku

Lukijalle: On kulunut neljä vuotta siitä, kun perussuomalaiset hajosi kahtia ja toinen puoli paisui toisen supistuttua olemattomiin. Tai no, ollaanpa tarkkoja ettei nyt sentään ihan olemattomiin. Saihan siniset kuntavaaleissa peräti neljä valtuutettua läpi. Se toinen puolikas oli Timo Soinin poliittista perikuntaa hieman suurempi 1351 valtuutetulla. Neljä vuotta sitten tehty analyysi on toki jo muuttunut ennusteesta historiaksi, mutta sen loppuosa eli viisi vinkkiä perussuomalaisille siitä, kuinka saavuttaa vähintään 45 % osuus äänestäjistä, mikä muutoksen tekemiseen vaaditaan, on edelleen erittäin ajankohtainen. Suosittelen niiden huolellista lukemista jokaiselle perussuomalaiselle:

Perussuomalaisten suuresta putschista on nyt kulunut noin viikko. Kyseessä oli siinä mielessä historiallinen tapahtuma, että siinä rotat uivat kohti uppoavaa laivaa. Eli Timo Soinia. Perussuomalaiset on ollut Soinin elämäntyö. Ihmetellä täytyy, kuinka pahasti tilannetaju petti näillä parillakymmenellä loikkarilla. Oli päivänselvää, että Timo Soini, tuo tuulenhaiston SE-mies, ei olisi luopunut puheenjohtajuudesta ellei hän olisi tajunnut häviävänsä. Soinille voi antaa pisteet siitä, että hän tajusi tämän jo kauan ennen muita. Perussuomalaisten kenttä oli päättänyt valita Halla-ahon, oli vastassa kuka tahansa.

Soini ei halunnut luopua vallasta, mutta hän tajusi pelanneensa itsensä nurkkaan. Niinpä hän oli laatinut etukäteen - korostan että tämä on loogista spekulointia ilman todisteita - kaksi suunnitelmaa. Ensimmäinen oli suunnitelma puolueen valtaamiseksi takaisin. Tämä suunnitelma kariutui siihen, että soinilaisille ei jäänyt pienintäkään sillanpääasemaa puheenjohtajistoon. Näin ollen piti siirtyä suunnitelmaan B eli siihen, mikä nähtiin nyt. Suunnitelman teki mahdolliseksi Soinin edellisissä eduskuntavaaleissa onnistuneesti suorittama valmisteluoperaatio. Soini oli säikähtänyt vuoden 2011 jytkyä. Hän tajusi kyllä täysin, että se oli lähes totaalisesti haittamaahanmuuton vastustajien ansiota. Sen näki erinomaisesti siitä, että Soini vältteli asiaa täydellisesti, ei kertaakaan tunnustanut tämän pienintäkään osuutta asiaan tai sanonut asiasta ylipäätään mitään. Vuoden 2015 vaaleissa oli selviö, että perussuomalaisten kannatus putoaa ja niinpä soinilaiset olivat etukäteen parhaansa mukaan suunnitelleet vaalijärjestelyt siten, että läpi pääsisi mahdollisimman paljon soinilaisia ja mahdollisimman vähän kansallismielisiä. En ole tehnyt asiasta tarkempaa analyysia, mutta päällisin puolin kuvio näytti selvältä. Ehdokasasettelu hoidettiin siten, että muutamassa vaalipiirissä oli nuiva ääniharava (kuten Huhtasaari) syömässä muiden nuivien äänet ja vetämässä pari soinilaista mukanaan ja ns. marginaalipaikoille eli niukasti läpi pääseviin tai rannalle jääviin asetettiin soinilaisia. Operaatio onnistui yli odotusten. Niinpä eduskuntaryhmä ei nuivuudeltaan vastannut ollenkaan kenttää, mikä oli nähtävissä puoluekokouksen äänestystuloksessa ja ennen muuta sen jälkeisissä tapahtumissa.

Soinin suunnitelma B perustui siihen, että jos tilanne tulee päälle, hän pystyy vetämään mukanaan valtaosan eduskuntaryhmästä. Kuten kävikin.

Kaikessa inhimillisessä toiminnassa tulee etsiä motiivit, yleensä järjestyksessä seksi, raha, valta, pelko ja typeryys. Seksistä tässä ei liene kyse.
Rahan suhteen tilanne on selvä: jokaisella ex-persuministerillä on kuusinumeroinen luku asuntovelkaa! Tuossa vaiheessa ministerinpalkka alkaa kuulostaa houkuttelevalta. (Sivumennen sanoen: uskoisitko valtion talouden hoidon henkilölle, joka ei osaa hoitaa isosta palkastaan huolimatta edes itseään velattomaksi tuohon ikään eli 55, 51, 46 ja 39 vuotta, mennessä?) Tähän liittyy myös valta. Nelikolla oli kaksi vaihtoehtoa: 1) olet sivuraiteella persuissa ja lennät pois ministerin paikalta hallituksen hajotessa, 2) eroat persuista ja saat jatkaa päättävässä asemassa. Eiköhän tässä tullut motivaatiota petokselle ihan riittävästi.
Mitä sitten muihin loikkareihin tulee, he eivät varmaan tienneet Soinin suunnitelmasta etukäteen. Heidän kohdallaan kyse ei ole myöskään rahasta tai vallasta. Jäljelle jää kaksi motivaation syytä eli pelko ja typeryys. Kun olet tottunut viimeiset vuodet pelkäämään Soinia ja tekemään kuten hän käskee, on automaattinen refleksi tarttua hänen tarjoukseensa. Muistamatta että hei, ei tuo tyyppi enää ole persujen pj. Se, ettei tätä mieti pidemmälle, kertoo typeryydestä. Eikä miettimisaikaa edes annettu, mikä taas on klassinen kusetuksen tuntomerkki. Sanottiin että valitse puolesi nyt, toista tarjousta ei tule. Jopa hetken epäröinti tässä olisi ollut signaali epäluotettavuudesta.

Tämä skenaario julkistettiin jo ennen puoluekokousta Turun Sanomissa. Kummastelen suuresti, jos Halla-aho ei olisi ollut tästä tietoinen. En kummastele kovinkaan suuresti, jos Halla-aho olisi päätellyt - aivan oikein - että antaa mennä. Oli aikakin päästä eroon menneisyyden SMP-laisesta painolastista. Tilanne oli täysin puhtaasti win-win, jos se vain osataan käyttää oikein. Nyt lähti roskasakki ulos ja on aika rakentaa Suomeen oikea kansallismielinen puolue. Tämän ennusti jo Mustanaamio vuonna 2004:

Loikkaajien määrä oli yllätys. Tämä, kuten aiemmin todettiin, johtui pääasiallisesti Pavlovin koira -ilmiöstä. Eduskuntaryhmä oli ehdollistunut tottelemaan Soinia ja kun pakotettiin tekemään päätös lyhyellä varoitusajalla, ratkaisu oli ehdollistuneen reaktion mukainen. Muutaman kohdalla tosin yllätyin, kuten Sampo Terhon. Simon Elon loikkauksesta ja ryhtymisestä Soinin oikeaksi kädeksi (kuinka sopiva ilmaisu "oikea käsi" onkaan tähän tilanteeseen - kyllähän te tiedätte mitä miehet oikeassa kädessään pitelevät) en ollut lainkaan yllättynyt. Elon kohdalla sisäänrakennetun nilkkitutkani viisari oli jo ajat sitten taipunut mutkalle rajoitintappia vasten. Sampo Terhostakin tutka oli varoittanut, mutta miehen puheet olivat olleet niin järkeviä että olin eurovaaleissa äänestänytkin häntä. Tosin sen jälkeen tapahtunut henkilökohtainen kontakti oli saanut minut siirtämään miehen opportunistiasteikolla rajusti ylöspäin. Tässä välissä pitää silti huomauttaa, että oli mitä mieltä tahansa Terhosta ja muista pettureista, on silti ikävää että he ovat saaneet osakseen asiatonta palautetta. Kyllä pitää olla sen verran selkärankaa, että nettiin ei julkisesti kirjoita henkilöstä mitään sellaista mitä ei ole valmis sanomaan päin naamaa.

Median reaktio loikkareihin on ollut täysin odotettu. Eipä ole vanhamediassa liiemmin näkynyt huhuilua moraalisen selkärangan perään. Loikkaus sinänsä on ymmärrettävää, näitähän on tapahtunut maailman sivu. Moraalisesti kestämätöntä on se, että jatkaa ministerinä loikattuaan toiseen ryhmittymään. Edes Jussi Niinistöltä olisi voinut odottaa jonkinmoista rotia tässä asiassa. Ilmeisesti yhdelläkään nelikosta ei ole kylpyhuoneessaan peiliä, johon olisi tarvetta katsella.

Median reaktio perussuomalaisten uuteen johtoon on ollut niin ikään täysin odotettu. Perusstrategiaan kuuluvat maineen mustaaminen ja häviäjiksi leimaaminen. Ei tarvinnut kauan odotella, kun saatiin jo ensimmäinen tutkimus, jonka tuloksia onnistuttiin riittävästi venyttämällä tulkitsemaan siten, että perussuomalaisten kannatus on laskussa.
Erityisen hyvä esimerkki maineen mustaamisesta saatiin eduskuntaryhmän jättäneen mutta uuvattilaisiin liittymistä vielä pohtivan Veera Ruohon haastattelussa: "Veera Ruoho kertoo, että jo pitemmän aikaa eri puolueilta on tullut tiedusteluja, miksi hän on puolueessa, jonka mainekin on niin rasistinen." Kiinnittäkää huomiota toteamukseen: maine on rasistinen. Sana "maine". Todellisuudella ei tarvitse olla mitään tekemistä tämän kanssa. Eikä olekaan. Perussuomalaiset eivät olisi haittamaahanmuuttovastaisia, jos tuosta tipahtaisi "haitta" pois. Rasismi on kaukana perussuomalaisista. (Toki on huomattavaa, että perussuomalaisten äänestäjissä on rasisteja. Se on väistämätöntä siksi, että kaikki muut puolueet kannattavat haittamaahanmuuttoa. Tilanne on sama kuin jos kaikki muut puolueet kannattaisivat kaikkien vankeusrangaistusten kaksinkertaistamista sekä muuttamista ehdottomiksi ilman armahdusta ja yksi ei. Silloin tätä yhtä puoluetta voitaisiin leimata sillä, että kaikki rikolliset kannattavat sitä.) Päinvastoin, perussuomalaisten linja on samanarvoinen kohtelu. Heidän mielestään erirotuiset ja -uskontoiset eivät tarvitse helpotuksia.
Uskomattomin esimerkki taas saatiin siitä, että väitettiin perussuomalaisten kokouksessa tehdyn natsitervehdyksiä. Todisteena käytettiin tätä kuvaa, jossa todellisuudessa on käynnissä äänestys käsiä nostamalla:

Tuosta voi tietysti todeta, että persut eivät osaa edes natsittaa oikein: muutamalla on pystyssä vasen käsi ja yhdelläkään käsi ei sojota oikeaoppisessa kulmassa. Maailman huonoimmat natsit.

Mallia kannattaa ottaa vihreiden tuoreelta puheenjohtajalta Touko Aallolta, jonka ele puoluekokouksessa oli huomattavasti tyylipuhtaampi, tosin medialta se ei saanut minkäänlaista huomiota:

Tässä siis mennään. Nyt oleellinen kysymys on, kuinka perussuomalaisten on tässä meneteltävä pärjätäkseen. Tässä Halla-aholle viisi ilmaista vinkkiä:

1) On korostettava, että maa on nyt virallisesti siirtynyt kaksipuoluejärjestelmään. Uusi Vaihtoehto ei ole mitään muuta kuin yksi ryhmittymä DDR-mäisessä parlamentissa, jossa kaikki puolueet ovat loppujen lopuksi samalla kannalla. Suomessa on sentään yksi vaihtoehto, joka ajaa kansallista politiikkaa. Se on perussuomalaiset. Tai ainakin se voi sellainen olla. Tämä on tie menestykseen. On tarjottava kansalle sitä mitä se haluaa ja tässä on vielä sellainenkin etu, että tällä kertaa se on sekä jopa moraalisesti oikein että tuottaa paremman yhteiskunnan. Muiden puolueiden kanssa on tehtävä yhteistyötä vain sillä ehdolla, että ne noudattavat suomalaisten etua. Vihjeeksi mainittakoon että RKP on erinomainen yhteistyökumppani - ne osaavat ajaa suomenruotsalaisten etuja häikäilemättömästi ja pakkoruotsi on haittamaahanmuuttoa huomattavasti pienempi paha.
Lisäys vielä julkaisupäivänä: Uuvatit päättivät sitten antaa nimekseen Sininen tulevaisuus. Kuinka sopivaa etenkin englanniksi eli Blue Future. Ja muutenkin, olikohan asiayhteys nyt varmasti loppuun asti harkittu:

2) On nostettava esiin asioita, joissa vanhat puolueet ovat epäonnistuneet. EU-politiikka on ilmeinen, mutta muutakin löytyy. Esimerkiksi pienyrittäjät on ajettu liian ahtaalle, koululaitoksessa vaaditaan akateemisesti suuntautuneilta aivan liian vähän ja käytännöllisesti suuntautuneita turhautetaan, köyhien aseman ajaminen onkin aina ollut PS:n ydinaluetta etenkin kun se tapahtuu mahdollisuuksia luomalla eikä sosiaalituilla. Ja jokerikorttina joka totisesti kannattaa hyödyntää: kansallismielisyys on vihreyttä. Eniten globaalia ympäristökatastrofia on suomalaisista puolueista edistänyt vihreät, koska se on jatkuvasti ollut rahtaamassa haittamaahanmuuttajia Suomeen kasvattamaan hiilijalanjälkeään moninkertaiseksi. Tätä ei kannata koskaan jättää muistuttamatta.

3) Organisaatio on saatava kuntoon. Tämä on ensisijaisen tärkeää. Kirjoitin ohjeet jo viisi vuotta sitten. Nyt on aika ryhtyä niitä noudattamaan, kun päästiin eroon Soinista. Soinin suurin moka oli se, että hän vaati aina ensin perussuomalaisten jäsenyyttä ja vasta sen jälkeen lähdettiin katsomaan, mitä tälle tyypille voisi tehdä. Seurauksena kunnallisvaaliehdokkaaksi pääsi, jos käveli puoluetoimiston ovesta sisään. Nyt rekrytointi vauhtiin ja vähän äkkiä! Suomi on fiksuja nuivia ihmisiä pullollaan. Rakentakaa organsaationne kuntoon. Pääpaino rekrytoinnille - scoutatkaa lupaavia ihmisiä ja houkutelkaa heidät puolueeseen.

4) Ottakaa tavoitteeksi puolueen tekeminen tarpeettomaksi. Suomalaiset suhtautuvat epäluuloisesti politiikkaan - aiheesta - , joten tehkää tästä markkinointivalttinne. Todetkaa, että puolue on olemassa vain siksi, että se tarjoaa mahdollisuuden suomalaisten hyvinvointia ajavalle liikkeelle. Mikäli muut puolueet ajaisivat suomalaisten etua, luopuisitte ilomielin vallasta. Perussuomalaisten tehtävä on toimia kansakunnan unilukkarina, kasvattamassa sen moraalista selkärankaa. Jos muut puolueet hoitaisivat tehtävänsä, perussuomalaisia ei tarvittaisi.

5) Vanhamedia käy propagandasotaa. Sen oleellinen viesti on: te ette voi voittaa, maassa ei ole tarpeeksi suomalaisten etua ajattelevia äänestäjiä (ymmärrettävistä syistä vanhamedia käyttää heistä eri nimitystä kuin tämä), monikulttuurisuus on väistämätöntä. Etsimättä tulee mieleen Star Trekin kyberneettinen Borg-rotu, jolla on vain yksi tietoisuus ja vakiofraasi uhata kohtaamiaan sivilisaatioita:
"Me olemme Borg. Laskekaa suojauksenne ja antautukaa laivoinenne. Sulaudutte meidän palvelukseemme. Vastarinta on turhaa."
Ja joka helvetin kerta ne ottavat turpiinsa Tähtilaivastolta.
Samalla tavoin perussuomalaisten on nyt luotava suomalaisiin usko siihen, että meidän arvomme voittavat. Toisin kuin vasemmistolainen historiankäsitys väittää, tulevaisuus ei ole etukäteen määrätty. Kun tämä tavoite saavutetaan, tapahtuu jompikumpi seuraavista asioista: joko perussuomalaiset nousevat maan suurimmaksi puolueeksi tai muut puolueet alkavat jälleen, lähes kolmenkymmenen vuoden eksyksissä olon jälkeen, ajaa suomalaisten etua. Kävi kummin tahansa, voittaja on länsimainen sivistys. Mutta tämä on mahdollista vain, jos suomalaisille - kuten myös muille länsimaalaisille - palautetaan oikeutettu usko länsimaisen sivistyksen ylivertaisuuteen kulttuurien joukossa.