Karin ääni

Ei ole kahta sanaa siitä, kuka on Suomen historian paras ja merkittävin pilapiirtäjä. Professori Kari Suomalainen (1920-1999) oli Helsingin Sanomien ensimmäisen aukeaman kuningas yli neljäkymmentä vuotta. Muutaman vuoden tauon jälkeen hän jatkoi yhä paikallislehtien syndikaatissa kuolemaansa asti.
Suomalainen sai Hesarista de facto potkut, kun hänen linjansa ei vastannut enää Hesarin vastaavaa. Vuonna 1991 päätoimittaja Janne Virkkunen erehtyi hyllyttämään Karin somaliaiheisen piirroksen. Kari totesi että kiitti mulle riitti ja jätti eroanomuksensa. Aikoinaan legendaarinen Eljas Erkko oli antanut määräyksen: ”Sen pojan piirroksiin ei kosketa”. Virkkunen rikkoi tätä sääntöä ja se katkaisi kamelin selän.

Vuotta ennen Karin eroa oli julkaistu Maarit Niiniluodon toimittama kirja Karin ääni. Siinä yleisesti konservatiivina pidetty Suomalainen otti kantaa ajan ilmiöihin. Usein toistuva teema oli erilaisiin asioihin tehty arvio siitä, mitä tulee tapahtumaan lähiaikoina. Niiniluoto kertoo esipuheessaan, että ensimmäinen tapaaminen kirjan tiimoilta oli tammikuun 1990 lopussa. Esipuhe on päivätty elokuulle 1990 ja kirja on painettu samana vuonna. Katsotaanpa miten pahasti konservatiivin yli kolmekymmentä vuotta sitten tekemät arviot menivät pieleen. Kursiivilla kirjoitettu on paria kirjoitusvirheen korjausta vaille suoraa lainausta kirjasta. Normiteksti on nykypäivänä tehty kommentaari. Tekstit on ryhmitelty summittaisesti aihealueittain siinä järjestyksessä, kun ne kirjassa ensimmäisen kerran esiintyivät.

En tiedä, johtuuko Itä-Euroopan muutos entisten sosialistimaiden ihmisten vahvuudesta vai Mihail Gorbatshovin heikkoudesta. Mitä Neuvostoliittoon tulee, en tiedä tarvitaanko sen hajoamiseen mitään voimaa. Se hajoaa itsestään kuin suuri rakennus, joka alkaa lahota. (s. 63)
Vain vähän aiemmin kolme kertaa aiemmin ulkoministerinä ollut ja vielä kerran ulkoministerin pestille palannut Paavo Väyrynen oli väitellyt valtiotieteen tohtoriksi esittäen Neuvostoliiton säilyvän suurvaltana ja Euroopan kahtiajaon olevan pysyvä. Tässä nähdään Väyrysen kaltaisen politiikan ammattilaisen ja Suomalaisen kaltaisen sivusta seuraavan amatöörin ennusteiden laatuero.

En yhtään ihmettelisi, jos tulisi uutinen Gorbatshovin ampumisesta tai syrjäyttämisestä. Kremlissä voidaan myös tehdä palatsivallankumous. Gorba tarkoittaa hyvää, mutta ratsastaa liian nopeasti. Sanonnan mukaan tiikerillä ratsastava ei voi hypätä sen selästä. (s. 67)
Eipähän Gorbatsovia ammuttu tai syrjäytetty. Palatsivallankumouskin kuivui kasaan.

Koko homma muistuttaa padon murtumista. Nyt on jo myöhäistä. Jos Neuvostoliitto haluttaisiin pitää kasassa, olisi täytynyt toimia toisin: säilyttää järjestys vaikka väkisin ja vielä tiukentaa sitä. Jos vähänkin löysää, homma ei ole handussa. (s. 63-64)
Eihän se nyt näin mene. Kyllä kommunismin löysentäminen vapaudella aina onnistuu. Jos taas yrittää pitää kovan kurin ja tuoda markkinatalouden säilyttäen vallan kommunistipuolueella, se ei toimi. Kysykää vaikka kiinalaisilta.



Vieraat kudokset hylkivät toisiaan, rasismin puute on merkki kansallisesta immuunikadosta. Samaa kulttuuritasoa olevat ihmiset sulautuvat vaivatta, mutta on turha puhua kansojen sulatusuunista. Ei ne mihinkään sulaudu edes Amerikassa. Ne koteloituvat kuin tuberkkelit, muodostavat yhteisöjä. Ei meilläkään mustalaiset ole mihinkään sulautuneet.
Tietenkin meidät voidaan pakottaa. Niin kuin Christoffer Taxell sanoi, että tuomalla enemmän ulkomaalaisia totumme paremmin. Hän on älypään maineessa. Tuo lause on kuitenkin yhtä älykäs kuin väittämä, jonka mukaan valkeakoskelaiset tottuvat selluloosan hajuun jos sitä lisätään. (s. 87-88)
Pieleen meni taas kerran. Kyllähän kaikki muistavat kuinka umpirasistinen maa Suomi oli 1980-luvulla. Sitten tänne tuli somaleita ja suomalaiset huomasivat heidän olevan ihan samanlaisia ihmisiä kuin ketkä tahansa muutkin.

Esimerkiksi HeSa ei julkaise artikkeli- ja yleisönosastoissaan muuita kuin pakolaismyönteisiä juttuja. Varjopuolia ei tuoda yleensä esiin. Se antaa yksipuolisen kuvan asiasta. (s. 92)
Toista se on nykyään, eli tämäkin muuttui. Journalismi on ehdottoman puolueetonta ja luotettavaa niin Hesarissa, maakuntalehdissä kuin yleisradiossakin.

Kehitys on hissun kissun johtanut siihen, ettei edes Yleisradiossa osata g:tä ja d:tä lausua. Siellä toimittajia ei panna minkäänlaiseen testiin, vaan ne otetaan jäsenkirjan mukaan tuttavien joukosta. (s. 218)
Tutkimukset ovat osoittaneet toimittajakunnan ehdottoman puolueettomuuden, joten 30 vuoden takainen huoli Yleisradion politoitumisesta osoittautui täysin aiheettomaksi.

Pakolais- ja muukalaiskysymys on nyt kanonisoitu, se on sama kuin inkvisitio. (s. 97)
Sananvapaus on Suomessa korkealla tasolla. Asioista saa keskustella täysin vapaasti. Onneksi kaikki ksenofobiset argumentit on aina ammuttu alas loogisin vasta-argumentein turvautumatta vaientamiseen.



Asettaisin koko käsitteen pakolaiset lainausmerkkeihin, sillä eihän kaikki mitään pakolaisia ole. Monet ajelehtijat ovat kuulleet joistakin hölmöistä Pohjolassa, joiden luo voi mennä loisimaan. He eivät kykene omassa maassaan luomaan mitään, siksi he tulevat niiden riesaksi, jotka pystyvät pitämään tasoa yllä. (s. 93)
Eihän kukaan tänne tule sosiaaliturvalla elämään. Kotouttamisprosessi on onnistunut erinomaisesti vastoin Karin luuloja.

En usko, että muut kulttuurit rikastuttaisivat meitä. Minä kysyn, että mitkä kulttuurit. Meitä eivät ainakaan rikastuta sellaiset kulttuurit, joita paetaan meidän kulttuuriin. (s. 94)
Ai eivät vai? Serlachius, Finlayson ja Fazer on jo unohdettu, nyt kaikkien huulilla ovat uudet teollisuusjätit Abdullahi, Mutombo ja Farsiyaah.

Pakolaiselle kuuluu varustettu asunto, vaatteet ja päiväraha sekä jatkuva koulutus. Siirtolainen tulee omin neuvoin maahan, ja niitähän on ollut aina. (s. 98)
Kuten somalien tullessa todettiin, suomalaislapselta menee ainakin kaksikymmentä vuotta kunnes hänestä tulee tuottava yhteiskunnan jäsen, kun taas somali sopeutuu muutamassa vuodessa nettoveronmaksajaksi.

Meikäläiset eivät mene Amerikkaan rasitukseksi, heistä ei ole harmia. Ei meillekään ole harmia, jos tänne tulevat siirtolaiset ovat samaa kulttuuritasoa. Mutta jos sieltä tulee rupumaista sakkia, se rasittaa. Niillä on eri luonne, erilainen käsitys asioista. (s. 99)
Kuten lähi-itäläisten ja afrikkalaisten työllistymistilastoista nähdään, Karin huoli oli täysin aiheeton.

Aids on levinnyt Ranskassa ja Sveitsissä, yleensä sellaisissa maissa, joissa on liberaali ulkomaalaispolitiikka. Ne ovat yhteydessä toisiinsa. Suomessa kai kymmenellä prosentillä yliopistoneekereistä on HI-virus. (s. 212)
Nykypäivän kulkutauti on tietysti korona. Suomalaisten välinpitämättömyys levittää sairautta, mutta ulkomaalaisten huolellisen hygienian ja tarkkojen sääntöjen noudattamisen ansiosta heidän harvat yksittäiset tautitapauksensa ovat varmasti kantasuomalaisilta saatujen tartuntojen syytä.



Minä en Unicefille anna penniäkään, kun tiedän mihin rahat menee. … Ja Liv Ullman sanoo, että joka sekunti maailmassa kuolee lapsia, nyt, nyt, nyt, mutta hän ei kerro, että niitä myös syntyy nyt, nyt, nyt… (s. 96)
Meille kerrottiin jo tuolloin, että väestönkasvu noudattaa länsimaista tuttua rauhoittumisen kaavaa. Länsimaissa kasvu oli hurjimmillaan 1800-luvulta 1900-luvun alkuun, noin prosentti vuodessa. Koska Afrikka noudattaa virallisen totuuden länsimaiden mallia, varmaan väestönkasvu sielläkin oli hurjimmillaan samaa luokkaa eikä missään tapauksessa kolmea prosenttia vuodessa. Ja ennen muuta se on viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana varmaan laskenut lähelle nollaa, kuten länsimaissakin aikoinaan kävi.

Mikä tekee köyhäksi? Hölmöys. Jos auttaa hölmöä, se menee geometrisessa sarjassa: tulee kaksi hölmöä. Sitten neljä, kahdeksan, kuusitoista ja niin edelleen. (s. 102)
Vuonna 1990 Suomessa asui 26 tuhatta ulkomaiden kansalaista. Jos Karin väite pitäisi paikkansa, täällä pitäisi nyt asua kymmenkertainen määrä.

Ei niitä voi ihan heitteille jättää. Kysymys on raaka-ainetuotannosta. Ei voi ostaa raaka-ainetta maasta, jossa ei ole mitään järjestystä. Pitäisi ainakin herättää siirtomaahallinto uudelleen henkiin. … Jos kehitysapua antaa, siinä pitää olla jonkinlainen hyötysuhde. (s. 111)
Eurooppalaiset ovat antaneet kehitysapua ilman vastineen vaatimista. Kiinalaiset taas eivät. Ja kuten olemme nähneet, eurooppalainen malli on ollut Afrikassa menestystarina, kiinalainen taas epäonnistuminen.

Afrikkalaista ei voi opettaa, koska hän ei tunne ajan käsitettä. Siksi heidän elintasoaan ei voi nostaa. Ne aloittavat työt milloin tykkäävät ja saattavat lähteä pois milloin tahansa, ilman komentoa, vaiston ohjaamina, kuin lintuparvi yhtaikaa. Jos neekerien hoteisiin jättää kehitysavulla hankitun tehtaan ja tulee puolen vuoden päästä takaisin, kaikki ovat johtajia ja johtajan sukulaisia. Työntekijöitä ei ole ollenkaan. Mutta he nostavat avustukset, ja kehitysavulla palkat maksetaan. (s. 108-109)
Joka ainoa kehitysapuprojekti todistaa tämän väitteen vääräksi. Kaikki kehitysavulla rakennetut tehtaat toimivat kuin junan vessa.

Kun korkeimpia henkisiä saavutuksia arvioidaan, valkoinen rotu on hyvin voimakas. Sen sijaan keskimääräinen valkoinen ei välttämättä ole yhtään muiden rotujen yläpuolella. Valkoisella rodulla on yksi ominaisuus, jota muilla ei ole: tieteen ja taiteen alueella se kehittää yksilön, jossa kulminoituvat kaikki hyvät ominaisuudet. Ja tämä säteilee alaspäin. (s. 108)
Tässä Kari on tutkimusten mukaan väärässä. Jokainen älykkyystutkimus on tuottanut samansuuntaiset tulokset: mustat ovat keskiarvoltaan heikoimpia. Itäaasialaiset puolestaan ovat keskiarvoltaan niukasti valkoisten yläpuolella, mutta keskihajonta saattaa olla valkoisia pienempi. Tämän takia Kari saattaa osua kerrankin edes osittain oikeaan: suuremman keskihajonnan ansiosta valkoisia huippuyksilöitä saattaa olla suhteellisen paljon väestöön nähden.

Ulkoiset ominaisuudet peilaavat sisäisiä. Mustat eivät ole pahimpia, he ovat hidasoppisia, mutta oliivinväriset ovat kieroimpia.
Herätän intohimoisia vastalauseita puhuessani rotuominaisuuksista. Kukaan ei kuitenkaan vastusta, kun sanotaan italialaisten laulajien olevan maailman parhaita, heillä on hyvä kurkku. Se on aivan sama asia. (s. 109)
Ominaisuuksissa on eroja. Ollaan esimerkiksi varsin yksimielisiä siitä, että afrikkalaiset ovat keskimäärin urheilullisesti lahjakkaampia kuin valkoiset. Tämän ääneen sanominen on myös hyväksyttyä. Sen sijaan ei ole hyväksyttyä sanoa, että valkoiset olisivat älyllisesti keskimäärin ylemmällä tasolla kuin afrikkalaiset. Koska näin ei yksinkertaisesti ole. Humen giljotiinista johdetun Jaskan hirsipuun mukaan ”siitä, miten asioiden pitäisi olla, ei voi päätellä miten ne todella ovat”. Tämä, kuten konservatiivien ajatukset yleensäkin, on virheellinen. Koska kaikkien rotujen tulisi olla älyllisesti yhdenvertaisia, tästä seuraa että ne todella myös ovat.



Minä tiedän, että iso raha miettii kaikessa hiljaisuudessa: tulee halvemmaksi tuottaa halpa työvoima Suomeen kuin perustaa uusi tehdas ulkomaille. (s. 99)
Toisin kävi. Kansallisomaisuus on pidetty tiukasti suomalaisissa käsissä. Tänne ei ole tullut halpatyövoimaa eikä tehtaita ole siirretty pois maasta.

Materiasta luopuminen ei tapahdu yhdessä yössä vaan asteittain. Tämä nykyinen aika on välivaihe. Rahallakaan ei ole samaa arvoa kuin ennen. Ennen tavara tehtiin kestämään. Nyt kulutustavarat ovat yhä heikommin tehtyjä, niitä ei ole edes tarkoitettu kunnon kulutukseen. Enää ei kannata korjata, sillä uuden ostaa halvemmalla kuin mitä korjaus maksaa. (s. 278)
Kolmenkymmenen vuoden aikana asiat ovat kääntyneet toiseen suuntaan. Silloin vaikutti, että laatu heikkenee. Nykyään tavarat tehdään kestämään ja ne voi aina tarvittaessa korjata, kuten hyvin tiedämme.

Mutta nykyajan rakennukset hajoavat käsiin. Ne ovat huonosti tehtyjä. Työntekijä ei tunne enää vastuuta työstään. Ei voi puhua materialisoitumisesta, ellei kunnioita materiaa.
Tulevaisuuden seuraava vaihe onkin, että materia menettää kokonaan merkityksensä. Elintason noustessa mukavuudet muuttuvat päivänselvyyksiksi. (s. 279)
1970-1990 -lukujen rakennusongelmat on ratkaistu. Tänä päivänä tarkan rakennusvalvonnan ja ammattiylpeyttä tuntevien rakennusmiesten ansiosta minkäänlaisia home- tai muita ongelmia ei uudisrakennuksissa enää ole.



Jos rikollisuus kasvaa, meilläkin mennään yhä enemmän niin sanottuun lännen lakiin. Jos viranomaiset ja laki eivät suojaa, niin ihmiset alkavat tehdä sen itse. Silloin eivät torresit ole täällä kauan hengissä. (s. 104)
Tekstissä viitattu ”torres” tarkoittaa espanjalaisterroristi Mario Ines Torresia, joka sai turvapaikan Suomesta. Aikojen muuttumisesta kertoo paljon se, että tuolloin valtavasti kohkatusta tapauksesta ei netistä hakemalla löydy oikeastaan ollenkaan tietoa.



Toisen maailmansodan aikanakin oltiin varmoja, että käytetään kaasuja. Kumpikaan osapuoli ei käyttänyt, koska riskit olisivat olleet liian suuret.
Mitään ydinsotaa ei tule, sillä suurvallat eivät ole kiinnostuneita ydinaseista. Sota olisi ihan konventionaalinen, perinteinen, kuten kaikki tämän hetken sodat ovat. … Ohjuksia tietenkin olisi, mutta nekin sisältäisivät ihan tavallisia räjähteitä. (s. 263)
Maailmassa on käyty valtava määrä sotia viimeisen 30 vuoden aikana. Jos ydinaseista olisi rauhanliikkeen vaatimusten mukaisesti luovuttu, näitäkään sotia ei varmasti olisi käyty. Israelkin olisi saanut elää rauhassa, sillä arabimaiden uhka olisi varmasti poistunut ydinaseista luopumalla.

Jos tulisi sota, sitä ei tarvitsisi kohdistaa kuin muutamaan energiakohteeseen, niin sähköt sammuisivat. Teleliikenteen se lopettaisi kuin seinään. … Kaikki on elektroniikkaa nykyisin, mutta sodan aikana ei saisi mistään pattereita. Ja tulisi nälkä. Me elämme tuontiöljyn varassa. Ulkoa ei tulisi viljaa. Kuka kyntäisi pellot? … Ei olisi väkilannoitteita, ei säilykkeitä, ei tuotantoa, ei lääkkeitä. Me putoaisimme 1700-luvun tasolle. (s. 263-264)
Kuten maski- ja muista huoltovarmuusvarannoista huomattiin, kaikkeen tähän on huolella varauduttu, joten Karin huoli yhteiskunnan haavoittuvuudesta osoittautui täysin aiheettomaksi.



Eilen kotiapulaisemme Nykäskä kysyi minulta, että mikä maailmassa on oikein vikana, kun ihmiset eivät viitti tehdä työtä ja ovat niin epärehellisiä … Lapsia pelotellaan koko ajan, että kaikki on niin surkeeta. Minä sanoin, että vika on Kekkosessa, ja Nykäskä totesi, että niinhän ne muutkin sanoo. Sotien jälkeen alkoi näyttäviin virkoihin nousta epämääräistä porukkaa, taustaltaan sellaista, joka ei ennen olisi tullut kysymykseenkään. Sen jälkeen lähtivät monet asiat tässä tasavallassa vajoamaan alaspäin.(s. 218)
Onneksi nykypäivänä ei enää lapsia ydinsodalla pelotella eikä tilalle ole noussut mitään muutakaan ahdistavaa, jolla peloteltaisiin. Niinpä lasten psykiatrisen hoidon palveluja on asiakkaiden puutteessa voitu ajaa alas.

Nuorison tilanne on epätoivoinen, sen hätä on konkreettinen. Aikuisten pahantuulisuus on pelkkä henkinen ilmavaiva. Nuorilla on tosiaan miettimistä: mistä asunto, mistä työ, mistä opiskelupaikka? Työtä kyllä on, mutta nuorten tekisi mieli myös mennä naimisiin ja saada lapsia säädyllisessä iässä.(s. 220-221)
Ongelma ratkaistu: jos tilastoja tutkisi, niistä selviäisi varmasti se, että avioliitot solmitaan ja lapset saadaan silloista nuorempina.

Nuorilla on löysää rahaa enemmän kuin hän tarvitsee hengissäpysymiseen, muttei tarpeeksi tärkeisiin asioihin. Koko homma on kioskitasoa: nuori voi ostaa karamellipussin tai tuhlata pari iltaa ravintolassa, muttei pysty ostamaan asuntoa. (s. 222)
Lainojen nollakorkojen ansiosta kuka tahansa pystyy nykypäivänä ostamaan huoletta asuntoja; kyllä ne aikanaan maksetuksi tulevat.



Roolikeskustelussa oikeita miehiä ei näy, heidän mandaattiaan käyttävät kaiken maailman itkevät vauvannuolijat ja kuolaavat puolihomot. He pelkäävät, etteivät saa, elleivät esitä mielipiteitä, joiden he luulevat miellyttävän naisia. Mutta naiset eivät haluakaan niitä, vaan lähtevät jonkun ulkomaalaisen kelkkaan, joka vetää niitä turpiin. (s. 225-226)
Ei tällaista voisi nykypäivänä kuvitellakaan. Mediaa hallitsevat miehekkäät miehet, joiden käsissä kuluvat kirves ja jaloissa sukset, eivät lässyttävät metroseksuaalit vai mitä hittoja ne nyt olivatkaan.

Mutta sanoisin, että naiset ovat alkaneet töppöillä liikaa. Puhutaan paljon naisen vaistosta. Meidänkin perhe-elämässä on malliesimerkkejä siitä, että yhdessä asiassa naisen vaisto pettää: hän ei tiedä milloin pitää lopettaa. Sen takia niin moni nainen on kannettu hautaan kirves päässä. (s. 232)
Onneksi nykypäivänä naisia ei vaivaa vauhtisokeus. Naisvaltainen hallituskin punnitsee päätöksensä tarkoin eikä tarraudu sokeasti johonkin ideologiaan.

Miehet luovat jo uutta todellisuutta. Me olemme menossa tekniikan maailmaan. Entisestä on jäänyt se, mikä miestä ei kiinnosta. Se on heitetty syrjään. Nyt naiset valtaavat miesten hylkäämiä rakennuksia. Tästä on kirkko parhaana esimerkkinä. … Uusi maailma luodaan hiljaisissa tutkijankammioissa, joissa sosiaalisilla suhteilla ei ole mitään merkitystä. Naiset räpiköivät sitten perässä kun miehet ovat rakentaneet kaiken valmiiksi. (s. 232-233)
Vuonna 1990 tietokoneet olivat vasta tulossa. Nykypäivänä ne hallitsevat kaikkea. Tietokoneistettu maailma on tunnetusti naisten luoma – suurin osa tietoteknisen yhteiskunnan kehittäjistä ja ATK-asiantuntijoista on tietysti naisia.
Kirkko puolestaan on nauttinut entistä suurempaa suosiota papiston naisistuttua ja on nähty valtava kirkkoon uudelleen liittymisten boomi.

Onhan noita tasa-arvolakeja, mutta maailmassa on paljon lakeja, joilla ei ole mitään tekemistä käytännön kanssa. Ei lailla voi määrätä tasa-arvoa. Lain ja poliisin uhalla voi pakottaa ihmiset valitsemaan naisen jokaiseen toimikuntaan. Mutta pakon edessä kirjoitettu paperikin on arvoton. Minä en ymmärrä miten joku nainen voi iloita siitä, että laki määrää hänet tasa-arvoiseksi. Se ei vielä riitä. Keisari Nerokin nimitti konsuliksi hevosen. (s. 236-237)
Naisia on entistä enemmän pörssiyhtiöiden hallituksissa ja päättävissä asemissa. Eikä valta ole missään nimessä valunut näiltä pois ja muuttanut niitä pelkiksi kumileimaisimiksi, jotka puuhastelevat toisarvoisten asioiden parissa todellisten päätösten tapahtuessa muualla. Eihän?



Suomessa vallitsee mielipidemafia. Nykyään puhutaan siitä, ettei meillä ole keskustelua. Mutta eihän kukaan kiellä keskustelemasta! Toitottajat ovat itse niitä, joiden näkemyksestä ei saa poiketa. Jos esittää yhdenkin yleisestä virtauksesta poikkeavan mielipiteen, käy niin kuin Sulo Aittoniemelle. Sitä ei hyväksytä. (s. 250-251)
Yksikään ihminen Suomessa ei koskaan ole menettänyt työpaikkaansa tai joutunut hylkiöksi poliittisten näkemystensä vuoksi. Someteilauksia ei tapahdu.

Galilein päivistä mikään ei ole muuttunut; sun pitää vetää samaa virttä kuin muut. Meillä on eräänlainen inkvisitio, joka vetoaa YK:n peruskirjaan. Sehän on kokoelma kuorrutettuja korulauseita, jotka eivät pidä paikkaansa. … Keskustelun vaatijat ovat sitä ensimmäisenä vaientamassa. (s. 251)
Onneksi nykyään ei koskaan vedota YK:n peruskirjaan tai kansainvälisiin sopimuksiin, kun pitäisi tehdä jotain harvinaisen typerää.

Kaikki odottavat, että sanot jotain. Se pitää tietenkin sanoa virkeämmin ja nerokkaammin kuin muut. Mutta sun täytyy sanoa sama asia, muuten tulee tupen rapinat. (s. 251-252)
Poliittinen korrektius ja orwellilainen uuspuhe ovat nyky-yhteiskunnassa täysin tuntemattomia, joten onhan tässä eteenpäin menty.



Olen aina 20 vuotta edellä muita. Kaikki asiat, jotka nyt todetaan oikeiksi, olen sanonut kaksikymmentä vuotta sitten. (s. 206-207)
Tämän kirjan kirjoittamisesta on kulunut 30 vuotta, ei 20 vuotta. Eli pieleen meni tämäkin.